Miksi pidetään itsestäänselvänä että lemmikkiin sitoudutaan sen loppuelämäksi?

Vierailija kirjoitti:

Jos otamme vaikka koiran viideksi vuodeksi meille, huolehdimme hyvin ja kasvatamme siitä kelvollisen koirakansalaisen, mitä pahaa siinä on, jos tämän viiden vuoden jälkeen, elämäntilanteemme muuttuessa, hankimme sille uuden kunnollisen kodin? Tiedän useammankin koiran jonka kodinvaihto on sujunut tosi hyvin ja koira on sopeutunut siihen. Miksi tätä skenaariota pidetään moraalisesti arveluttavana ja eläimelle aiheutettua stressiä liioitellaan? Kuka ylipäänsä pystyy sitoutumaan mihinkään 15 vuodeksi, jos omia lapsia ei lasketa.

Yksi vaihtoehto on tietysti hankkia vanhempi koira jolloin se oletettavasti kuolee viiden vuoden jälkeen.

Näkemyksiä, perusteluja?

Nyt ihan ensin pitää kysyä: miksi ylipäätään hankit koiran?

Minäkin taidan tästä tekaista lapsen ja antaa sen uuteen kotiin, jos rupeaa vuoden päästä kyllästyttämään. Joku saa ihanan kelpo vauvan, mitäs pahaa siinä on? Ja jossen jaksa pitkäksi aikaa lapseen sitoutua niin otan vaikka jonkun teinin meille asumaan, parin vuoden päästähän se jo muuttaa omilleen...

Oletko arvon ap koskaan kuullut sellaisista asioista kuin tunteet, kiintymys ja rakkaus?

Koira kuitenkin kiintyy sinuun ja ihmettelee, miksi sen lauma hylkää sen, vaikka sinä olisitkin joku tunnekylmä psykopaatti, joka vaan antaa koiran pois. Siksi se vaikuttaa muiden silmissä aika tuomittavalta.

Toki on olemassa ihan oikeita tilanteita, jossa koiralle on järkevää etsiä uusi koti. Omalla kohdallani näitä olisivat esimerkiksi neliraajahalvaantuminen tai joku muu hyvin hyvin vakava loppuiäksi sairastuminen, pitkäksi aikaa vankilaan joutuminen tai tilanne, jossa lemmikkini eivät tule keskenään toimeen ja en saa niitä elelemään sopuisasti pitkällä ja kärsivälliselläkään totutteluprosessilla (luopuisin viimeiseksi tulleesta) tai jos satun kuolemaan.

Muilla ihmisillä ymmärrän esim. allergian tai sen, ettei yrittämisestä huolimatta pärjätä koulutuksellisesti vaikean yksilön kanssa. Ymmärrän myös eläimen piikille viemisen, jos eläin sairastuu vakavasti tai elää jatkuvassa pahassa stressissä (esim. kiinni otetut villikissat). Tilanteita on monia ja toisinaan se eläimestä luopuminen on eläimen itsensä kannalta parempi ratkaisu. Esim. tilanteessa, jossa ihminen ei kykene huolehtimaan itsestään, ei kykene kyllä huolehtimaan eläimestäkään.

Monesti kyllä kuulen, että eläimiä annetaan pois syistä, joiden vuoksi en ikimaailmassa itse luopuisi eläimestä. Esim. lapsen teko. Minä olen aina ennen eläimen ottamista miettinyt, aionko mahdollisesti sen elinaikana tehdä lapsia ja jos teen, pystynkö silti huolehtimaan eläimestä. Vastaus on ollut aina kyllä ja kyllä. Sehän on sitä paitsi vauvallekin terveellistä, kehittyy vastustuskyky, kun taloudessa on eläinpölyä, kasvaa terve eläinsuhde yms. (Lemmikkiperheiden lapset ovat ihan tutkitusti terveempiä.)

Asuntoa olen etsinyt monet kerrat eläinlauman kanssa ja karsinut jo etsintävaiheessa pois kaikki, jossa ei lue "lemmikkeläimet sallittu/neuvoteltavissa" ja sitten kämpästä soittaessa kertonut asianmukaisesti, millaisia eläimiä minulla on, todennut, etteivät ole tähän mennessä mitään rikkoneet, ovat asiallisesti koulutettuja, yms., mutta toki olen korvausvelvollinen, jos niiden vuoksi jotain menee rikki tms. Ei ole jäänyt asunto koskaan lemmikin vuoksi saamatta.

Elettyäni kahden ison koiran kanssa opintotuen ja opintolainan varassa useamman vuoden minun on myös hyvin hyvin vaikeaa käsittää, miksi joku luopuu koirasta työttömyyden vuoksi.

Toki sellaisiakin elämänmuutoksia on, että eläimestä on oikeasti pakko luopua ja tällöin, jos kyseessä on terve eläin ja elinvuosia edessä, kodin etsintä on ehdottomasti parempi juttu. Tuommoinen ap:n kuvailema "otampa tästä koiran vuodeksi, mitä pahaa siinä on?" eläinten kertakäyttökulttuuri ei ole oikein. Ottaisit edes kodittoman kodinvaihtajan, etkä mitään pentua. Kaltaisesi ihmiset hankkivat yleensä sitten sen uuden pennun, tukevat sitä, että lemmikeitä teetetään enemmän kuin hyviä sitoutuneita koteja on tarjolla.

Ja jos kerran koiran anto uuteen kotiin on mielestäsi ok, niin pitäisi olla myös valmis ottamaan se kodinvaihtaja. Harva on.

Vierailija kirjoitti:

 Asioita, eläimiä ja ihmisiä voi rakastaa vaikka niihin ei jäisikään roikkumaan loppuelämäksi. t. ap

Nojaa, siinä vaiheessa kun alkaa tuntumaan että roikkuu roikkumisen vuoksi jossain asiassa, eläimessä tai ihmisessä niin ei sitä enää rakasta.

Meillä tyli yhdelle perheenjäsenelle vaikea allergia lemmikistä, ja meni niin pahaksi ettei pysynyt kurissa lääkkeilläkään. Etsimme lemmikille uuden kodin, ja voi sitä paheksuntaa! Olisi pitänyt ajatella etukäteen, että näin voi käydä. Ja kun ei oltu ajateltu, ja oltiin ehditty ottaa se lemmikki, niin sit olis varmaan pitänyt kuolla siihen allergiaan (niin mitäköhän lemmikille SITTEN olisi tapahtunut?) Yhden tosi pitkään ystävänä pitämäni henkilön kanssa katkesi välit pysyvästi kun hän rupesi terrorisoimaan meitä ja jankkaamaan kuinka eläimeen pitää sitoutua ja huolehtia siitä vaikka mitä tulisi. Nämä jotkut "eläintenystävät" ovat ihan pirullisia ihmisiä. Sen lemmikin pitäisi saada säätää koko sun elämää - mikään asia ei saisi mennä eläimen edun edelle. Mutta kun menee ja normaaleilla ihmisillä kuuluukin mennä!

Vierailija kirjoitti:

Sen takia, että kyse on elävästä olennosta, joka on riippuvainen ihmisestä selvitäkseen. Lemmikki ei ole mikään tavara, jonka voi lahjoittaa edelleen, kun siihen kyllästyy. Kaltaisiasi ihmisiä varten on pehmolelut. Jotain pitää olla pahasti arvomaailmassa tai psyykessä pielessä, jos ei ymmärrä, miksi lemmikkiin pitää sitoutua, vaan suhtautuu siihen kuin mihin tahansa kulutushyödykkeeseen.

Juu, pehmolelua suosittelen minäkin näille kertakäyttöeläintyypeille.

Minulla on ollut ennenkin koira ja tykkään elää koirien kanssa ja lenkkeillä ja harrastaa niiden kanssa. Mutta 5-7 vuoden päästä luultavasti en ole enää tässä maailmassa. En halua avata tarkemmin, ettei minua tunnisteta. 

Ap, sulle voisi sopia sijaisperheenä olo eläinsuojeluyhdistyksen koirille. Eli niille, joilla ei ole enää suojassa tilaa ja jotka oottavat loppuelämän kodin löytämistä. Tai opaskoiria pidetään myös perheissä ensimmäiset 1-2 vuotta ja sitten menevät koulutukseen. Eli ei tartte sitoutua loppuelämäksi kaikkiin koiriin ja voi tehdä hyvääkin samalla. 

Millä perusteella eläimelle aiheutuvaa stressiä "liioitellaan", ap?

Käsittääkseni koirat kiintyvät omistajiinsa ja paikkoihinkin, minkä takia kodinvaihto ei ole toivottavaa, joskus toki paras ratkaisu. Toiseksi eläimen omistaja ottaa hankkiessaan eläimen vastuun sen hyvinvoinnista, ja ko. vastuun siirtäminen toiselle "noin vain" (kuten sinä ajattelet, että voisi tehdä) on arveluttavaa.

Älä hanki lapsia, parisuhdetta tai eläintä.

Ei kukaan provosoidu näin heikosti pohjustetusta ja perustellusta provosta.

Juustopää kirjoitti:

Meillä tyli yhdelle perheenjäsenelle vaikea allergia lemmikistä, ja meni niin pahaksi ettei pysynyt kurissa lääkkeilläkään. Etsimme lemmikille uuden kodin, ja voi sitä paheksuntaa! Olisi pitänyt ajatella etukäteen, että näin voi käydä. Ja kun ei oltu ajateltu, ja oltiin ehditty ottaa se lemmikki, niin sit olis varmaan pitänyt kuolla siihen allergiaan (niin mitäköhän lemmikille SITTEN olisi tapahtunut?) Yhden tosi pitkään ystävänä pitämäni henkilön kanssa katkesi välit pysyvästi kun hän rupesi terrorisoimaan meitä ja jankkaamaan kuinka eläimeen pitää sitoutua ja huolehtia siitä vaikka mitä tulisi. Nämä jotkut "eläintenystävät" ovat ihan pirullisia ihmisiä. Sen lemmikin pitäisi saada säätää koko sun elämää - mikään asia ei saisi mennä eläimen edun edelle. Mutta kun menee ja normaaleilla ihmisillä kuuluukin mennä!

Allergiatestit on olemassa ja asian voi myös selvittää etukäteen olemalla tekemisissä hankittavan eläinlajin edustajan kanssa, jolloin yleensä vältytään tällaisilta yllätyksiltä.

"Yllättäen puhjennut allergia" on myös aika usein käytetty tekosyy, kun eläimestä ei jaksetakaan enää vain huolehtia ja siihen on kyllästytty. Se voisi selittää osan kohtaamastanne paheksunnasta.

"normaaleilla ihmisillä kuuluukin mennä" on kyllä typerin ikinä kuulemani perustelu tässä kohtaa. Elävän olennon edusta piittaamattomuus ei mielestäni ole hyvä asia, eikä ihmiseläimen jalustalle nostaminenkaan. Mielestäni pitäisi ajatella kokonaisuutta, jossa se eläin ja sen hyvinvointi on yksi osanen.

Tietenkään tilanteessanne eläintä ei ollut mahdollista pitää ja siitä luopuminen oli ymmärrettävää. Toivon mukaan löysitte sille asiallisen kodin. Toivon mukaan myös opitte virheestänne (jos nyt kykenet ensin myöntämään, että sellainen tuli tehtyä), ettekä ota uutta eläintä selvittämättä ensin, ettei kukaan perheessänne ole sille allerginen ja kerrotte kokemuksestanne, jos joku tuttava suunnittelee eläimen ottamista ja suosittelette allergiatestejä koko perheelle ennen lemmikin hankintaa.

allergia voi puhjeta myös ilman sitä, että se näkyisi testeissä. Kun altistuu tarpeeksi. On typerää lähteä moralisoimaan muita tällaisissa tapauksissa. Maailmassa on asioita joihin ei voi varautua. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, sulle voisi sopia sijaisperheenä olo eläinsuojeluyhdistyksen koirille. Eli niille, joilla ei ole enää suojassa tilaa ja jotka oottavat loppuelämän kodin löytämistä. Tai opaskoiria pidetään myös perheissä ensimmäiset 1-2 vuotta ja sitten menevät koulutukseen. Eli ei tartte sitoutua loppuelämäksi kaikkiin koiriin ja voi tehdä hyvääkin samalla. 

Tässä oli ketjun paras viesti. Tosi hyvä idea!

Ap, juuri tuon takia en aio hankkia perheeseeni koiraa tässä tilanteessa, vaikka mies kinuaakin koiraa aina välillä kun pikkulapsi. Ymmärtää kyllä sen, ettei koiran aika ole nyt ja jos ottaisi koiran se olisi HÄNEN koiransa. Olen opiskelija, erittäin pienituloinen vaikka töitä teenkin opintojen ohella. Hyvä että saan itseni elätetyksi. En osaa tällä hetkellä katsoa edes 2 vuotta pidemmälle (jolloin minun pitäisi valmistua ja toivottavasti siirtyä työelämään). Elämäntilanteeni takia en ole myöskään valmis ostamaan asuntoa (en myöskään saisi lainaa tuloillani) tai hankkimaan lasta mieheni kanssa tässä kahden vuoden sisään. Itsekästä ajatella eläimet esineinä ja väliaikaisratkaisuina. Tietenkin, jos elämäntilanne niin vaatii (yllättäen puhkeava allergia) on ihan okei etsiä rakkaalle lemmikilleen uusi koti.

Jahas, ja mammat on innoissaan tuominneet kuolemansairaan(?) ap:n itsekkääksi paskaksi kun hän haluaa viettää viimeiset vuotensa koiran kanssa lenkkeillen. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, juuri tuon takia en aio hankkia perheeseeni koiraa tässä tilanteessa, vaikka mies kinuaakin koiraa aina välillä kun pikkulapsi. Ymmärtää kyllä sen, ettei koiran aika ole nyt ja jos ottaisi koiran se olisi HÄNEN koiransa. Olen opiskelija, erittäin pienituloinen vaikka töitä teenkin opintojen ohella. Hyvä että saan itseni elätetyksi. En osaa tällä hetkellä katsoa edes 2 vuotta pidemmälle (jolloin minun pitäisi valmistua ja toivottavasti siirtyä työelämään). Elämäntilanteeni takia en ole myöskään valmis ostamaan asuntoa (en myöskään saisi lainaa tuloillani) tai hankkimaan lasta mieheni kanssa tässä kahden vuoden sisään. Itsekästä ajatella eläimet esineinä ja väliaikaisratkaisuina. Tietenkin, jos elämäntilanne niin vaatii (yllättäen puhkeava allergia) on ihan okei etsiä rakkaalle lemmikilleen uusi koti.

Tiiätkö kun välillä tulee olo että tekisi mieli oikein halata henkilöä kun lukee fiksusti ajattelevan tyypin kirjoittavan fiksun kommentin. Sun viestistä tuli se fiilis! Teet juuri oikein, asiassa missä moni tekee väärin.

Ei tuo vielä mitään, jos etsitään uusi koti tai lopetetaan.

Seurasin harmissani, kun kaverini osti lapsilleen joka kesä yhden tai kaksi kesäkania. Pitivät niitä mökillään ja jättivät aina syksyllä sinne kuolemaan. (ei asutusta lähimaillakaan)

Vierailija kirjoitti:

Kuka ylipäänsä pystyy sitoutumaan mihinkään 15 vuodeksi, jos omia lapsia ei lasketa.

Vierailija kirjoitti:

Toki on olemassa ihan oikeita tilanteita, jossa koiralle on järkevää etsiä uusi koti. Omalla kohdallani näitä olisivat esimerkiksi neliraajahalvaantuminen tai joku muu hyvin hyvin vakava loppuiäksi sairastuminen, pitkäksi aikaa vankilaan joutuminen tai tilanne, jossa lemmikkini eivät tule keskenään toimeen ja en saa niitä elelemään sopuisasti pitkällä ja kärsivälliselläkään totutteluprosessilla (luopuisin viimeiseksi tulleesta) tai jos satun kuolemaan.

Lisäisin vielä tuohon, että lähtökohtaisesti tässä erottaa se asenne. Minulle koiraan sitoutuminen ei juuri eroa omaan lapseen sitoutumisesta, sama asia. Lähtökohtaisesti asenne on tunnetasolla sitä luokkaa, että tulen vaikka zombina pää kainalossa hoitamaan eläimeni - semmoisten ihmisten pitäisi niitä koiria hankkia. Järkitasolla toki sitten ymmärrän, että jossain se raja menee, jolloin eläimestä ei voi isolla tahdollakaan huolehtia. Jotkut "elämäntilanteen muutokset" eivät kyllä minusta ole sellaisia.

Täällä joku ehdotti sijaiskotina toimimista ja se voisi olla ihan fiksu idea järkitasolla, mutta tunnetasolla tuntuu pahalta ajatella, että joku eläimiin esineenä suhtautuva pitäisi kotonaan yhtikäs mitään eläintä. Pehmolelu voisi olla sopivampi, sille ei tule paha mieli, jos sitä ei oikeasti rakasta. Koira on sen verran ihmistä tunneälykkäämpi, että se kyllä valitettavasti vaistoaa asian.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo vielä mitään, jos etsitään uusi koti tai lopetetaan.

Seurasin harmissani, kun kaverini osti lapsilleen joka kesä yhden tai kaksi kesäkania. Pitivät niitä mökillään ja jättivät aina syksyllä sinne kuolemaan. (ei asutusta lähimaillakaan)

Et sitten viitsinyt eläinsuojeluilmoitusta tehdä? Olisitko katsonut vierestä, jos olisi jättänyt lapsetkin sinne mökille talveksi virumaan vai tehnyt lasun?

Vierailija kirjoitti:

Jahas, ja mammat on innoissaan tuominneet kuolemansairaan(?) ap:n itsekkääksi paskaksi kun hän haluaa viettää viimeiset vuotensa koiran kanssa lenkkeillen. 

Mihin sairauteen on kuolemassa?

Oon tosi pahoillani. Menetin juuri hyvän ystäväni pitkän parantumattoman sairauden johdosta ja olen tosi pahoillani että ap on myös sairastunut. :(

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo vielä mitään, jos etsitään uusi koti tai lopetetaan.

Seurasin harmissani, kun kaverini osti lapsilleen joka kesä yhden tai kaksi kesäkania. Pitivät niitä mökillään ja jättivät aina syksyllä sinne kuolemaan. (ei asutusta lähimaillakaan)

Mun silmissä sä olet ihan yhtä ihmispaska kuin tuokin joka kanit jätti, koska et tehnyt mitään. Toivottavasti toimintasi painaa omatuntoasi vielä pitkään, olet osallinen kanien murhaan.