Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse katkaissut ja muhun on katkaistu ja sitten monet välit ovat vaan itsestään viilentyneet. Voin sanoa, että olen maailman hauskinta seuraa, ihmiset nauravat jutuilleni ja olen ehdottomasti juhlien keskipiste. Olen niin avoin, että mulle on helppo avautua aroistakin asioista ja ihmiset kokevat, että olen luotettava kuin kallio. Olen järkevä ja keskusteleva tyyppi.

Miinuksena vain, että elän jonkinlaista kaksoiselämää. Olen heikkona supliikkeihin, flirttaileviin miehiin ja ihan sama, vaikka kyseessä olisi parhaan ystäväni mies, sorrun aina. Olen niin monta ystävyyssuhdetta tuhonnut miesten takia, että luulisi jo tyhmänkin oppivan. Mutta ei, kun toistan samaa kaavaa yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt on vuosia ollut seesteinen vaihe, mutta valitettavasti pinnan alla kuplii ja taas elämässäni on mies, johon en missään nimessä saisi koskea. Vielä en olekaan..

Tosi järkevä joo😂👍 Provo!!!

Tähän ikään (72) mennessä on ystävyyssuhteita tullut ja mennyt. Osa on hiipunut itsekseen ajan saatossa, jotkut taas pysyvät kasassa vaikka miten pitkiä taukoja olisikin.

Tiedän, että tämä tulee aiheuttamaan ns. paskamyrskyn, mutta kerron kuitenkin. Viimeisin ystävyys (vai pitäisikö sanoa tuttavuus, mutta pidin häntä ystävänäni) alkoi hankaloitua koronapandemiakeskusteluista.

Hän oli selkeästi rokotevastainen ja vaikka toin mielestäni hyvin julki, että ihmiset saavat olla eri mieltä ja että meidän ei ole pakko näistä asioista keskustella, voidaan puhua muustakin - hän aina takertui somekommentteihini, joita julkaisin muille ystävilleni. Itse yritin pysyä poissa hänen somestaan ja pysyinkin, ainakin tästä aiheesta. Sitten melko pian alkoi se syvään päätyyn siirtyminen; kaikki oli paskaa, hallitus, THL, "lampaat" jne. Kaikki, mitä hän julkaisi, oli hänen mielestään aitoa faktaa, vaikkei sen perusteeksi löytynyt mitään, mikä skeptistä/tavallista tallaajaa olisi voinut vakuuttaa. Mutu-tiedot eivät mielestäni sellaista olleet. Aloin olla huolissaan hänen mielenterveydestään, koska hän tuntui keskittyvän vain negatiivisiin asioihin eikä missään näkynyt valoa. Suhde alkoi olla toksinen ja tuli aina paha mieli, kun emme voineet vain jättää asiaa sikseen ja jutella muista asioista. Sitten jokin omalla seinällä julkaisemani uutinen katkaisi kamelin selän - hän laittoi minut estoon sen enempiä selittämättä. Luultavasti kuuluin niihin "paskaihmisiin" jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä - ja vaikka miten itse sananvapaudesta huutelikin, minulle sellaista hienoutta ei suotu.

Myös eräs läheiseni alkoi oireilla samalla tavoin ja nimitellä meitä muita "lampaiksi", "tyhmiksi" mitään ymmärtämättömiksi ihmisiksi. Hänen kanssaan sain kuitenkin puhevälit pidettyä, koska pyrin vaihtamaan puheenaihetta ja mahdollisesti poistumaan koko keskustelusta, kun se alkoi muuttua myrkylliseksi. Ihmiset saavat olla eri mieltä asioista, mutta vain asiat riitelevät, eivät ihmiset. Ketään en ole yrittänyt käännyttää, vaikka vastapuoli on kyllä siihen voimakkaasti pyrkinyt. No, eniwei, läheiseni on tässä vuosien saatossa alkanut osoittaa merkkejä, että ehkä hän sittenkin oli aivopesty ja meni liiaksi tunteella mukaan aiheeseen. Olemme puheväleissä, mutta näistä rokotus- ja pandemia-asioista ei puhuta. Se on hyvä niin. Herättävät niin voimakkaita tunteita ihmisissä, että monet alkavat mennä henkilökohtaisuuksiin niistä puhuttaessa.

PS. Jos joku haluaa tätä kommentoida, pyydän pysymään asiallisena. Ei siksi, että minua tuntemattomien kommentit sen enempää hätkäyttäisivät, mutta keskustelua on mukavampi seurata kun siinä pysytään asiassa. Ehkä tämä on liikaa pyydetty tällä palstalla :D

Vierailija kirjoitti:

Mua on satutettu tuolla tavalla. Yläasteella läheinen ja pitkäaikaisin ystäväni alkoi viettää muiden kanssa aikaa ja teki sillä selväksi etten ole kaivattua seuraa. Aiheesta ei käyty koskaan edes yhden sanan verran keskustelua enkä tänä päivänä tiedä mitä oikein tapahtui. Satutti pahasti ja samalla piti esittää muualla että kaikki on ok.

Voisit hyvin olla entinen kaverini, jonka kanssa tiet alkoivat erkanemaan yläasteella. Menimme eri luokalle (hänen oma valintansa, ei minun), ja minä sain omallani uusia kavereita, joiden kanssa luonnollisesti myös vietin aikaa koulussa. Tämä entinen kaverini tuli mustasukkaiseksi, ja minä en oikein osannut käsitellä asiaa sen ikäisenä. Näimme kuitenkin edelleen koulun ulkopuolella, mutta tapaamisista tuli ahdistavia. Hän ei jäänyt yksin, hänellä oli muita ystäviä, joten kyse ei ollut siitä. En muutenkaan enää kokenut voivani olla oma itseni hänen seurassaan, ja ystävyys ennen pitkään loppui.

Kirjoitan tämän sinulle siksi, että kaikissa tarinoissa on monta näkökulmaa ja kokemusta. Sinun entinen kaverisi on voinut kokea tuon ajan ihan eri tavalla. Harmi ettette voineet ikinä puhua asiasta.

Vierailija kirjoitti:

En ole katkaissut välejä. Katkeavat itsestään jos ei ystävyys toimi.

Lapsuudesta asti ollut ystävä lopetti ystävyyden. Hänellä oli avioero ja terveysongelmia. Muutti uudelle paikkakunnalle ja oltiin puhelinyhteyksissä. Olin onnellinen hänen puolestaan kuinka voi aloittaa uuden elämän ja harrastaa kaikenlaista uutta. Neuvoin varmasti liikaa, ei olisi saanut neuvoa, mutta eipä kieltänyt. Kovasti itsepäinen. Sitten yksi kerta oli liikaa. Oli huonolla tuulella, kun soitin. Päätin itse, että nyt loppuu nämä puhelut, minä soitin aina, hän harvoin. Ei ole tullut puhelua. Tästä on kulunut 10 vuotta. Olisi pitänyt toimia jo vuosia aikaisemmin. Tuhlasin energiaa väärään ihmiseen. Tutut ovat jo lopettaneet hänen elämästä kertomiset. Suomalaiset ovat ihme kansaa.

Paras kaveri sai lapsen. Ei kutsuttu kastajaisiin, ehkä mies kielsi tai oletettiin etten tulisi, miksi tuhlata kutsukorttia. Se ei haitannut, ettei kutsuttu kummiksi, mutta ei edes kastetilaisuuteen. Ymmärsin olla pitämättä enempää yhteyttä. Nykyisin soitellaan joskus. Kesäisin ollaan samalla paikkakunnalla, mutta ei olla tavattu vuosiin. Eipä erityisemmin kiinnosta. Ei meillä ole enää mitään yhteistä kiinnostusta.

Moni ihminen on deletoitu, pyyhitty mielestä ja estetty kaikin tavoin. Syynä vihamielinen toiminta ja kateus. Nykyään haistan äkkiä onko henkilö julistaja, eli itsensä ja lastensa jalustalle nostaja jolle kerjätään ylistystä. Somekäyttäytyminen kertoo ihmisestä jo ihan riittävästi. Onneksi ikää ja elämän karikkoja on kertynyt, niin ei huonon ihmisen blokkaaminen pois tunnu miltään. Ihmisuhteet ovat tärkeintä elämässä, mutta haitallinen ja huono ihmisuhde on pahinta hyvinvoinnille. Muutama hyvä ja tervepäinen ystävä on joiden kanssa ei tarvitse kilpailla mistään vaan tarkoitusperät ovat hyviä. Olen tehnyt vääriä arvioita ihmisten suhteen ja ollut liian kiltti, mutta en enää. Äitini on aina sanonut, että yksi hyvä ihmisuhde on parempi kuin kymmenen huonoa.

Vierailija kirjoitti:

'Sydänystävätkö'? kirjoitti:

Olen erääseen jonka normaali keskustelutapa oli (negatiivisten) asioiden ja arvostelun kohteiden etsiminen minusta .

(Suurinpiirtein aina kun hän suunsa avasi)

Mielilauseensa olivat:

-'Sinä et taaskaan kuunnellut'

-'Ei noin, sinä et osaa tehdä sitä oikein, katsos kun minä näytän miten....'

-'Näinköhän sinusta kuitenkaan on siihen'

-' Mitä minä jo silloin sanoin' 

-  Onkohan sinusta kuitenkaanedes siihen' 

- 'Sinä vain kuvittelet'

-' Ei yhtään tullut mieleesi,että...'

-   'Etkö nyt sitäkään hoksannut'

-'Älä nyt heittäydy taaskin marttyyriksi jos sinulle jostain vähän joskus sanotaan',

-'Tuo nyt on taas pelkkää teatteria sinulta '

-'Tuo nyt on taas niitä sinun tulkintojasi'

jne. ym. jne. 

            -.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-

 ( Montako vuotta kestäisitte 'ystävältänne' tuollaista 'replikointia' ? )

Mietitkö omaa käytöstäsi miksi toinen joutuu sanomaan noin? Et ehkä osaa olla vastavuoroinen, jos et kuuntele, valitat vain (mitään ei koskaan tapahdu, et tee asioille muuta kuin valitat), kuvittelet oikeasti asioita?

Joo, kuvittelin että hän olisi ollut ystäväni ja halukas kuuntelemaan minuakin, mutta usko hänen tuon tyylinsä joskus muuttumiseen  ehtyi lopulta. (olin esim. aivan lukemattomat  kerrat pyytänyt että hän ei räpläilisi ja katselisi koko ajan kännykkäänsä ollessaan luonani vierailulla ja istuessamme siellä kahvipöydässä,mutta ei...

Aina on jotain (minun läsnäoloani )tärkeämpää siellä katsottavana ,luettavana tai kuunneltavana. 

Eli tuo 'kuuntelutaidon kehittämisen ja parantamisen' vaatimus koski siis suhteessamme vain minua. 

Minun hartaimmillekin toiveilleni  ja pyynnöilleni sen sijaan  (esim. nyt juuri tuon kännykän käytön suhteen)  taas voi vain naurahtaa. 

Mutta tämä kännykkäjuttu oli lopultakin vain yksi asia.

SE tapahtui sitäpaitsi hänen seurassaan  AINA  ja vaikka siis miten monta kertaa hänelle siitä olisin valittanut , tai sanonut ihan  millä tavalla tahansa . 

Toki asioista voi joskus ehkä huomauttaakin jos aihetta on , mutta hänen taholtaan ei ollut kysymys mistään ' joskus huomauttamisesta' , vaan hänelle opminaisesta  jatkuvasta ,ainoasta ja joka kerta toistuvasta puheTAVASTAAN minulle.

Eli jos minä vain olisin ollut sellainen,tai tällainen niin kaikki olisi ollut hyvin. Hänen sen sijaan ei tarvinnut muuta kuin jatkaa käytöstään minua kohtaan vanhaan malliin.

Esim. lausua vapaasti (aina jotain negatiivisia) huomioitani vaatteistani ja pukeutumisestani (esim. minkä pituinen hame minulle sopii tai ei sovi, milloin villapaita päälläni on liikaa ym.)

Mutta auta armias jos minä joskus sanoin jotain jostain hänen  typeristä  vitsiteksti t-paidoistaan  tai puhumattakaan hänen usein toistuvista kaljoitteluistaan ja lonkeroistaan melkein aina mukanaan.

Ei, aikani katselin, mutta:' aika aikaa kutakin' .

Sanominen tuollaisesta kaikesta selkeästi sen  mitä siitä oikeasti  ajattelee vaatii kyllä rohkeutensa , mutta toipuminen tuollaisesta (epä-) suhteesta voi alkaa vasta sitten kun sen kaiken saa lopultakin kerralla (ja kerrankin)tehdyksi,eli sanotuksi. Parempi vaikka yksin,kuin huonon ystävän kanssa suhteessa. 

Jos sinulla on pihallasi esim. huono marjapensas joka ei tuota enää marjan marjaa, niin eikö olekin parempi jo repiä se pois juurineen ja tehdä sen paikalle tilaa uudelle kasvulle ja vaikka toiselle pensaalle ?

Joskus noin 23-vuotiaina eräs ystäväni monen vuoden ajalta suuttui, kun aloin harrastaa lenkkeilyä ja laihduin noin 10 kiloa. Hän oli hitusen pyöreä ja mielestään minusta tuli pinnallinen, vaikka mikään muu ei mielestäni muuttunut, kuin urheilun myötä pudonnut paino. Ystävä ei halunnut olla varmaan pariin vuoteen tekemisissä kanssani, vaikka mitään muuta ei koskaan tapahtunut.

Nyt jo vähän naurattaa tätä kirjoittaessa... Tämä ystäväporukka on hajonnut aikoja sitten, kun kasvettiin erillemme.

Alkoi selittää miten horoskooppi sanoo, että pitää viettää aikaa yksin, kun kerroin syvän yksinäisyyden jaksosta elämässä. Olin toivonut voivani alkaa rakentaa pitkään tauolla ollutta ystävyyttä, mutta tuo horoskooppihöpinä ei kyllä uppoa nyt ollenkaan

Jotenkin en enää kokenut häntä sellaiseksi seuraksi jossa viihtyisin. Hänelle oli tärkeää dokata kummallisten nettituttujen kanssa, lapsensa jätti heitteille eikä työ maistunut. Itse taas olen kouluttautunut, kasvattanut lapseni ja pidän seurasta, jossa voi keskustella muustakin kuin lonkeron ja kaljan mausta ja Suomi24:n Peran kikulin koosta.

Vierailija kirjoitti:

Mua on satutettu tuolla tavalla. Yläasteella läheinen ja pitkäaikaisin ystäväni alkoi viettää muiden kanssa aikaa ja teki sillä selväksi etten ole kaivattua seuraa. Aiheesta ei käyty koskaan edes yhden sanan verran keskustelua enkä tänä päivänä tiedä mitä oikein tapahtui. Satutti pahasti ja samalla piti esittää muualla että kaikki on ok.

Aikuiset naisetkin satuttaa näin! Nainen jota luulin hyväksi ystäväksi. Vietti aikaa muiden kanssa somettaen siitä koko ajan näkyvästi. Ei koskaan kutsunut minua mukaan. Myöskään ei keskusteltu, ja joka päivä nähdään lasten kautta ja pitää esittää miten kivaa. Pian lapsemme vaihtaa onneksi päiväkotia, että pääsemme pysyvästi näistä kiusaajista eroon!

Vierailija kirjoitti:

No pakko on myöntää et yhdelle naispuoliselle ystävälle pajatin kerran ja sanoin et näkemiin. Oli ihan jees ja mukava mutta se lokkeilu ja pyöritys pikkutillikan ympärille...

Miten ilmeni?

Vierailija kirjoitti:

Olen, kerran.

Tämä ystävä oli vaan niin raskas. Eihän hän itselleen mitään voi, mutta oli siis ilmeieesti masentunut ja negatiivisin ihminen jonka olen tavannut. Hän etsi aina minun ja muiden puheista jotain piiloviestejä, oli siis aivan vainoharhainen. Riitaa tuli, koska hän ymmärsi (halusi ymmärtää) aina kaiken väärin.

Jaksoin monta vuotta. Sitten vaan enää en. Olin vain roskis, johon hän kaatoi loppumatonta pahaa oloaan eikä suostunut missään näkemään mitään hyvää ikinä.

Koin kyllä syyllisyyttä siitäkin, etten enää jaksanut. Hän vaan vei minustakin kaikki voimavarat.

Missä olet tavannut äitini? Näen häntä 2x vuodessa, onneksi väliä on tuhansia kilometrejä. Ymmärrän häntä tietenkin , mutta vaikeaa olla syyllistetty roskakori.

Yhden lukiokaverin kanssa viilensin välit hänen rasististen kommenttiensa takia. Tämä oli jo ennen persuaikaa. 

Toinen oli äärimmäisen hankala ihminen. Luin juuri vanhaa kirjeenvaihtoamme yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Siellä oli jotain viitteitä silloisesta väännöstämme. Hän on edelleen aivan samanlainen, eli on aina kaivamassa toisesta huonouksia esiin, jos homma ei toimi hänen toivomallaan tavalla. Sitten jos erehtyy jotain sanomaan hänestä "olisko sulla jotain epävarmuutta tuossa ja tuossa asiassa, ehkä...?", mitään ei koskaan ole hänessä. Hänet on moni vanha ystävä dumpannut kokonaan, koska on ystävyydessä yhtä "lähellä" kuin ihmiset yleensä vain parisuhteissaan. "Ai, kävit täälläpäin, mutta et ilmoittanut mulle ja tullut yöksi luokseni ja viettämään iltaa..." 

Vierailija kirjoitti:

Uusi kaverini:

Olis ihana tehdä sitä ja tätä yhdessä! Niin ihanaa! Sitten kun niin tehdään sitä ja tätä.

- Pihajuhliin kutsui suurinpiirtein kaikki perheet asuinalueeltamme paitsi meitä. Tykitti nämä kaikki someen oikein ylpeillen. Me yksin kotona, ja minä pienen lapsen kanssa kotona kun mies rakensi. Koskaan ei kutsuttu heille💔 Koskaan ei tarjoutunut tueksi.

- Vanhemman lapsensa kaverisynttäreille kutsui taas kaikki muut paitsi meitä. Vielä ylimääräiseen Hoploppiinkin löytyi paikkoja jopa kaverin lapsille, ei meille.

- Veneelleen on nyt kesällä kutsunut kaikki lapsiperheet vanhempineen ja laittanut taas sinne someen noin 100 päivitystä kivasta veneilystä. Vain meidän lapsia ja meitä ei ole kutsuttu, vaikka ovat itse olleet meidän veneellä/mökillä.

- Yhteisesti sopimaamme juttuun kutsui yhteisen puolituttumme, mutta ei minua.

Tämä henkilö aktivoi minussa todella vahvasti ulkopuolisuuden tunteen ja kokemuksen, jonka takia en seuraa enää hänen someaan, enkä itse ota häneen päin enää yhteyttä, koska mikään tekeminen meidän perheen kanssa ei koskaan onnistu 💔💔 Hänen seuraamisestaan tulee vain paha mieli.

Hän ei ole ystäväsi. Pyyhi pois mielestäsi.

Kaksi eri ystävää(?) on katkaissut välit aikuisella iällä. Yllätti, ihmetytti, suretti aluksi. Nyt ajattelen et kävi hyvin. Olen liian empaattinen ja kuuntelen paljon muiden asioita ja enkä tuo esille omia. Tämä houkuttelee tietynlaisia ihmisiä, jotka kaipaa just sitä kuuntelijaa. Molemmat katkaisi välit tilanteessa jossa en enää taipunut pidemmälle. Jälkimmäinen hoiti asian aloittamalla vain mykkäkoulun, mikä on nykyään minulle red flag kaikissa ihmissuhteissa. Mykkäkoulu on lapsellinen ja kehittymätön tapa kommunikoida, sellainen pienen lapsen oletus että äiti osaa lukea ajatukset ja tietää mitä lapsi tarvitsee. Aikuiselta odotan että osaa sanoittaa mielipahansa ja pettymyksensä ja pystyy keskustelemaan asioista. Mielestäni tilanne josta mykkäkoulu lähti ei ollut sen arvoinen, mutta tämä on nyt tietysti vaan minun näkemykseni koska ystävä ei koskaan kertonut omaansa. Kertoo tietysti totuuden siitäkin kuinka syvää ystävyytemme nyt sitten oikeasti oli.

Hän väänsi itkua, että mutku kohta mulla ei oo enää edes sua mun elämässä Niin. Jätti sitten itse vastaamatta puheluihin kun yritin soittaa. Ahkera on kyllä nettiin kirjoittelemaan, mutta ei viitsi vastata puhelimeen tai soittaa takaisin. Ei ihme, että hänellä ei enää ole minua(kaan) elämässään

Vastavuoroisuuden puute, autoin kaveria hänen avioeronsa aikana, kuuntelin itkut, sai yöpyä mun luona, kun ei  kestänyt olla yksin, selkäkipunsa aikana käytin autollani kaupassa, autoin muutossa (ei ollut edes pakannut, kun piti jo tavaroita kantaa uuteen asuntoonsa), matkojensa aikana kävin monesti ulkoiluttamassa lemmikkiään. Oli jatkuvasti myöhässä (n. 30-45 min.) sovittuamme tapaamisia, puheensa oli jatkuvaa monologia, vei todella paljon energiaa kuunnella sitä puheripulia. Okei, sen ainoan kerran kun pyysin vastapalvelusta, eli josko olisi voinut käydä yhden kerran ruokkimassa kissani matkani aikana, kieltäytyi väsymykseen ja pitkään matkaan vedoten. Matkansa oli ollut Malmilta Vuosaareen. Tämä riitti mulle, en jatkanut energiasyöpön tukihenkilönä enää.

Toinen hyvä ystävä nuoruudesta.. Meni välit poikki näin vanhempana. Nuorempana oli niin kova sanomaan minulle, että mmmutku sä puhut aivan liikaa siitä henkilöstä X (X:n paikalla aina silloinen ihastukseni/rakastukseni), että voitko lopettaa siitä puhumisen, en jaksa enää kuunnella. Jeps. Itse sitten löysi vähän vanhempana miehensä eikä hän mitään muuta tehnytkään puhui itse ihan samalla tavalla miehestään koko ajan. Yritin 10 vuotta aina kutsua milloin mihinkin, että nähdään joskus niin aina hirveä kiire ties minne mökille.. Ei kertaakaan vaivautunut tulemaan minnekään 10 vuoden aikana. Ikinä. Sitten hän kutsui minut omiin häihinsä.. Jeps jeps. Miksi minunkaan pitäisi mennä kun ei hänkään ole vaivautunut kertaakaan 10 vuoden aikana minnekään minne olen kutsunut, muutamalle, synttäreille, kaupungille, kavereitani tapaamaan

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaissut. En enää jaksanut ystävän muka jatkuvaa kiirettä mistä seurasi se ettei viitsi vastata viesteihini tai puheluihini. Satunnaisesti tuli joku miten menee viesti. On minulla muitakin ystäviä, jotka on uransa kanssa kiireisiä ja elävät vielä perhe-elämää sivussa, mutta viitsivät sentään vastata viesteihin ja pitää lupauksensa. Asioita voi priorisoida.

Kaipaan ystävyydeltä muutakin kuin jotain yksittäisiä viestejä ja hän ei edes noteeraa vastauksiani niihin.

Esim. soittelua, näkemistäkin joskus. Mikään selitys ei mene läpi jos asia on toistunut jo niin monesti.

Ei tuo ole priorisoinnista kiinni vaan siitä, että toinen ihminen ei halua tavata/pitää yhteyttä sinuun. Oletko loukannut tätä ystävääsi jossain vaiheessa jotenkin? Asioilla on aina molemmat puolet.