Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Minuun aika moni ystävä katkaisi välit kun sairastuin vuonna 2021 kesällä psykoosiin. Olin tietysti surullinen kun näin tapahtui, mutta nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että eivät he olleet mitään oikeita ystäviä, sillä laulussakin sanotaan, että kun ihmisellä on vaikeaa ja hän todella tarvitsee ystävää niin silloin ystävyys punnitaan ja turhat tuttavat häviävät elämästä pois. Niin minullekin kävi, kelpasin ystäväksi niin pitkään kun voin auttaa näitä ns. "ystäviä", mutta kun itse tarvitsin apua niin he hävisivät pois. Huomasivat tietysti, että minusta ei ollut heille hyötyä silloin ja toisaalta ehkä myös pelkäsivät. Mielenterveysongelmiinhan liittyy yhä turhia ennakkoluuloja ja esimerkiksi psykoosissa olevia ihmisiä pidetään usein syyttä väkivaltaisina ja vaarallisina vaikka tosiasia on, että mielenterveysongelmaiset kokevat muiden taholta useammin väkivaltaa kuin päinvastoin.

Olen parin ystävän kanssa kasvanut erilleen. Ei ole ollut mitään draamaa, en ole vain enää ehtinyt tavata tai ole itse ehdotellut mitään.

Minä vain jätin itse aktiivisesti ottamatta yhteyttä. Tämä ystävä ei koskaan nähnyt tarpeelliseksi myöskään yhteyttä ottaa minuun päin.

Ystävä eí vaivautunut edes vastaamaan viesteihin niin ymmärsin kyllä yskän.

Joihinkin ystäviin välit ovat vain hiipuneet, mutta yhteen katkaisin välit tietoisesti. Kysymyksessä ihan ok ihminen, mutta hän alkoi käyttäytyä minua kohtaan myrkyllisesti. Olin hoikempi ja liian hyvätuloinen.

Viimeinen pisara oli, kun lähdimme Tallinnan matkalle ja hän otti oman, minulle tuntemattoman ystävänsä mukaan. Tälle sitten kännipäissään puhui minusta pahaa ikäänkuin en olisi kuullut, kiukutteli ja vi*tuili minulle. Paluumatkalla en enää halunnut istua heidän kanssaan ja sen jälkeen poistin henkilön somestani.

Olen katkaissut. En enää jaksanut ystävän muka jatkuvaa kiirettä mistä seurasi se ettei viitsi vastata viesteihini tai puheluihini. Satunnaisesti tuli joku miten menee viesti. On minulla muitakin ystäviä, jotka on uransa kanssa kiireisiä ja elävät vielä perhe-elämää sivussa, mutta viitsivät sentään vastata viesteihin ja pitää lupauksensa. Asioita voi priorisoida.

Kaipaan ystävyydeltä muutakin kuin jotain yksittäisiä viestejä ja hän ei edes noteeraa vastauksiani niihin.

Esim. soittelua, näkemistäkin joskus. Mikään selitys ei mene läpi jos asia on toistunut jo niin monesti.

Hyvä ystävä ja lapseni kummitäti lopetti yhteydenpidon. Kun kysyin häneltä suoraan asiasta, hän väitti että kuvittelin asian. Kysyin myös oonko sanonut tai tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain joka olisi pahoittanut hänen mielensä. Ei vastausta. Vetosi kiireisiin.

Itse toivotin aina hyvät syntymäpäivät, juhannukset, Joulut jne. Vastaus oli aina sama "kiitos samoin".

Kun kyselin kuulumisia ja kertoilin nopeasti omia kuulumisia, vastaus oli aina "Aha" tai "Kiva".

Kysyin monesti haluisko tulla kylään tai jos ajelisin itse hänelle kylään. Ei koskaan sopinut.

Lapsi kyseli aikansa kumminsa perään mutta nyt 2 vuotta myöhemmin, ei enää edes muista kummitätiään.

Surin aikani asiaa mutta nyt olen päässyt yli ja jatkan elämää.

Luulen, että meidät lopulta erotti elämän erilaisuus. Tällaisen kotiäidin ja vanhanpiian erilaiset elämäntilanteet.

Minuun on katkaistu välejä ja olen itsekin lakannut pitämästä yhteyttä, sellaista se on elämä. Jos parisuhde päättyy, niin se on ihan normaalia, mutta ystävyyssuhteiden pitäisi ilmeisesti jatkua samanlaisina ikuisesti, vaikka ihmiset olisivat elämän varrella muuttuneet ja kasvaneet erilleen, mielenkiinnon kohteet vaihtuneet, elämäntilanteet erilaistuneet jne jne. Ystävyyssuhteet muuttuvat elämän myötä, tapaamiset vähenevät tai loppuvat, tai joskus yhteydenpito kokonaisuudessaan loppuu. On se tietysti ikävää, jos itse olisi halunnut jatkaa ystävyyttä kuten aina ennenkin, mutta eihän sille mitään voi. Jos ei koe saavansa jostain ystävyyssuhteesta enää mitään, niin en tiedä tarvitseeko sitä pelkästä velvollisuudesta jatkaa. Fakta on kuitenkin se, että joskus ihmiset muuttuvat ajan myötä huonompaan suuntaan ja alkavat olla pelkkiä energiasyöppöjä. Ei sellaisen sietäminen ole mitään ystävyyttä.

Entinen kaveri otti yhteyttä facen kautta ja sanoin suoraan , etten ole kiinnostunut juttelemaan hänen kanssaan. En edes tiedä, miksi otti yhteyttä. Oli ihan paska kaveri muutenkin. Yritti saada koulussa suosiota jakamalla äitiltään varastamiaan tupakkeja niille suosituille tyypeille ja sitten ilveillen kertoi mulle, mitä paskaa nämä samat tyypit olivat sanoneet musta. Roikuttiin yhdessä, koska oltiin aina oltu samalla luokalla ja oltiin samasta pienestä kyläkoulusta lähtöisin. Yläasteen jälkeen tiet erkanivat eri kouluihin eikä ennen tätä yhteydenotto oltu enää vuosiin oltu tekemisissä. En moikkaa edes nähdessä.

ns. ystävä tais lukea tätä vauva palstaa ja tunnistaa itsensä kun kirjoitin hänestä tänne. ei ole moneen päivään enää laittanut itsekehuskeluviestejä facessa. no eipä paljoa harmita. :) 

"Ystävä" ei ollutkaan ystävä, vaikka olin sellaista kuvitellut. Paljastui kateelliseksi, dissaavaksi ja nolaavaksi ihmiseksi. Ehkä olimme alunalkujaankin liian erilaiset tietyiltä arvoiltamme. Sama elämäntilanne vain alkujaan toi meidät yhteen. Minä komppasin ja olin tukena kun hänellä oli vaikeaa. Kun minulla oli vaikeaa, sain kuulla jopa suoranaista v****lua ja olin kuulemma tylsää seuraa kun en jaksanut häntä ihailla ja viihdyttää.

Vierailija kirjoitti:

Olen lopettanut yksipuolisen ystävyyssuhteen ylläpidon. Yhdelle ystävälle ei ikinä sopinut tavata, ei vaikka olisi kolmen kuukauden päähän yrittänyt sopia. Aina oli töitä ja muita menoja. Kyllä, minullakin on, mutta ystävät ovat tärkeitä ja haluan nähdä myös heitä.

Toisen kanssa kaikki vaan on äärettömän hankalaa. Mihinkään lähdöstä tai pienessäkään asiasta ei saa päätöstä tehtyä. Molempien suhteen siis se, että olen ns.nostanut kädet pystyyn. Minulla on muita ystäviä joiden kanssa tehdä asioita, joihin en enää kyseisiä ihmisiä pyydä. Eipä ole nähty, koska kumpikaan ei saa aikaiseksi sopia ikinä mitään oma-aloitteisesti. Jonkun verran yhteyttä pidetään, mutta tavallaan odotan aloitetta heiltä, koska olen ollut se aloitteellinen liian monta vuotta.

Olin vakavasti masentunut yhdessä vaiheessa. Mielenterveysongelmaisia kartetaan ja leimataan, joten koitin esittää kiireistä, vaikka vain makasin kotona miettien kuo le maa. Kun yritin palata pikkuhiljaa takaisin, mulle osoitettiin ettei kinnosta. En uskaltanut enää olla näihin yhteydessä.

Elämässäni ystäviä tulee ja menee, kun elämät kulkevat eri suuntiin tai eri tahtiin. Ei koskaan ole tarvinut ketään tietoisesti hylätä, niin vain ajan kanssa jäy. Esim. lapsettomat ihmiset (omasta kaveripiiristäni siis) eivät aikoinaan ymmärtäneet mitä on vauva- tai pikkulapsiarki. Kylään ei voi tulla klo 19, kun sovittiin klo 15 mutta ei vain saanut hilattua sitä omaa persausta sovittuun aikaan liikkeelle. Silloin eletään aivan eri planeetalla. En myöskään jaksa ylläpitää yksipuolista ystävyyttä, esim. minä olisin aina se, joka matkustaa ystävän luokse. Enkä jaksa sellaisia ystäviä, jotka kälättävät taukoamatta vain omia asioitaan. Ne aidot, tärkeät ja luotettavat ystävyydet ovat ja pysyvät elämän karikoista ja pitkistä eroista huolimatta.

Kutsui iltaa istumaan mutta totuus oli se että lähtikin itse juoppokuskiksi miehelleen ja minä jäin lapsenvahdiksi. Maksatti asioita muilla, varasti liikkeistä ja kusetti tukia. Lakkasin pitämästä yhteyttä.

En sanoisi, että olen laittanut välejä kehenkään poikki, mutta minulla oli pitkään ystäväporukka, josta jäin pois.

Kun he perustivat perheitä, itse taas halusin keskittyä akateemisen uran luomiseen. Molemmat täysin ok, mutta alkoi käydä todella raskaaksi, kun aina kun nähtiin he puhuivat vaan lapsista ja lopulta kukaan ei enää tiennyt, mitä minulle kuuluu. Lopulta en vaan enää mennyt yhteisiin kekkereihin, joissa oli aina lapset mukana-- ja löysin ystäviä, jotka ovat samalla aaltopituudella. 

Yksi näistä mammoista on estänyt minut facessa, enkä ole lopuista kuullut mitään varmaan vuoteen. Eli eipä heitäkään paljoa minun elämäni kiinnosta :D

Oltiin kuin paita ja peppu. Jossain vaiheessa huomasin että kaveri käyttää minua vain hyväkseen. Lainaili rahaa,tavaroita, pyysi kyytiä ja palveluita ja oli ns. Energiansyöjä. Väsyin tähän ihmiseen ja hänkin ilmeisesti ymmärsi etten halua olla enää tekemisissä ainakaan niin tiiviisti. Ei olla nähty muutamaan kuukauteen ja olo on kevyt ilman tuota pummia.

Oon niin paljon sietänyt aikuisten ihmisten ajattelemattomuutta, typeryyttä, ripustautumista, itsekeskeisyyttä sun muuta luonteen heikkoutta, että tuntosarvet ojossa oikein odotan milloin uusi tuttavuus näyttää todellisen luonteensa ja pääsen kylmästi leikkaamaan hänet elämästäni. Jumaliste mitä roskaa terveet aikuiset ihmiset osaa olla!

olen katkonut välejä monenmonta kertaa, koska en vain siedä paskapuheita, tyhjänpäiväistä jaarittelua, ihmisiä yleensä, enkä muutakaan. lapsuudesta asti ystäväni 45 vuoden takaa, valehteli viime kesänä, ja yhteydenpito loppui siihen. anteeksi ei pyydetä, eikä anneta. kerran rikottua luottamusta ei saa takaisin koskaan. 

Oletteko av- palstan kuluttajat koskaan funtsineet pintaa syvemmältä sitä puolta ystävyyksien suhteen, että miksi ihminen ystäviä tarvitsee?

No, onhan niitä tarpeita, joihin ystäviä tarvitaan, mutta noin niinkuin ihan oikeesti ihminen itse itselleen on se kaikkein omin ja parhain ystävänsä. Kohtele ihminen itseäsi niin hyvin kuin vaan kykenet ja voit.

Jos kaipaat juttukaveria, niin soittele puhelimella vaikkapa johonkin keskustelulinjalle.

Minun ihan paras ystäväni on mun oma rakkaani elämäntoveri, ja sitten kun hän lakkaa elämästä, olen yksin koko loppuelämäni. Jutut on sitten puitu. Muiden kanssahan juttelut ovat vain turhapäiväistä höpöttelyä.

Entinen työkaveri keksi päästään minusta juttuja ja meni mustamaalaamaan minua esimiehelle. Hän oli ollut työpaikalla vuoden ja minä seitsemän. Olin ollut tälle ihmiselle aina todella mukava ja auttanut häntä paljon töissään ja yksityiselämän vaikeuksissa ja pidin häntä ihan ystävänä. Kerroin hänelle omia asioitanikin ja luotin häneen. Ja mitä hän teki kiitokseksi: kertoi pomollemme omat versionsa minun elämästäni (esim. että olin hullu ja muuta mikä ei tietenkään pitänyt paikkaansa). Tämän ihmisen motiivi ei selvinnyt ikinä mutta minusta alettiin juoruta töissä että olen sekaisin. Kaikki osoittautui myöhemmin tietty valheeksi mutta oli se kurjaa aikaa. Pomo ei koskaan pahoitellut asiaa mitenkään minulle eikä tämä "ystävä". Vaihdoin työpaikkaa ja poistin hänet kavereista Facessa. Ei tule ikävä. Mutta paha mieli tuli.