Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Moni ystävyys jäänyt, kun tuntuu, ettei omien asioiden kertominen ole tärkeää. Tietenkin itselle on, mutta niiden pukeminen sanoiksi jollekin toiselle, tutullekin on vaikeaa, ne tuntuu liian pieniltä. Kumminkin toivon, että saisin jakaa ajatuksia ja kokemuksia muiden kanssa. Ja kun se toinenkaan ei ota yhteyttä, niin siihenhän se lopahtaa

Vierailija kirjoitti:

Meni maku ystävyyteen kun lasten saatuaan alkoi möläyttelemään totuuksiaan kuten en voi pitää lasta sylissä koska minulla ei ole omia (olin lapsen kummi), kuinka lapsen toinen kummi osaa pitää vauvaa sylissä kun on ammattilainen, kuinka minun tulee ostaa sitä ja tätä määrättyä lahjaksi, koska olen se rikas kummi, lapselle sanoi, että olen pelottava, tule tänne äidin syliin äläkä mene sinne, kertoi, että hänen elämänsä kotona on niin ja niin paljon rankempaa jos kerroin jostain omasta ongelmastani, ei kuunnellut ikinä jne. Kun sain omia lapsia, sanoi, että sinulla on niin helppoa kun saat olla vaan kotona (vaikka hänen lasten ollessa pieniä se oli rankinta ikinä). En vaan enää jaksanut tuollaista kivirekeä. Lapsetkaan eivät tulleet toimeen keskenään kun hänen lapsensa tulivat vaan rikkomaan kaikki lelut. Lopulta ajattelin, että mitä turhaan tuollaista "ystävää" jaksan.

Minulla peloteltiin sisarukseni lasta. Oma äitini, ja sisarukseni puoliso. Ei annettu syliin, ja jos otin, niin höösättiin ympärillä etten vain taba sitä vahingossa retuuttamalla tai pudottamalla :/

Myöhemmin kilellettiin puhumasta lapselle, kun tämä kuulemma pelkää minua.

Erikoisinta tässä oli se että omat lapseni olivat jo teinejä.

Noh, mulla ei ole tähän lapseen mitään sidettä.

Niin kutsuttu "ystävä" loukkaantui viimeisen kerran ja katkaisi välit kun olimme sopineet hänen tulevan luokseni vieraisille, viipyen parin yön verran ja jouduin perumaan tapaamisen korona-altistuksen ja karanteenin vuoksi. Oli vakaasti sitä mieltä, etten vain halua nähdä. Tosin muutenkin tuntui, että piti yhteyttä vain tarvitessaan ns ilmaista majapaikkaa. Osti kyllä ruokia ja valmisti aterioita ollessaan, tosin lähinnä siitä syystä että mun ostamat aineet oli liian edullisia ja ruoka siis huonoa(=edullista). Kun kävimme syömässä paikoissa, joissa mun mielestä oli hyvä ruoka ja palvelu, hän löysi aina valittamista. Melkoisen negatiivinen ihminen, joten en suuremmin ole surrut välirikkoa

Vierailija kirjoitti:

Olen, kerran.

Tämä ystävä oli vaan niin raskas. Eihän hän itselleen mitään voi, mutta oli siis ilmeieesti masentunut ja negatiivisin ihminen jonka olen tavannut. Hän etsi aina minun ja muiden puheista jotain piiloviestejä, oli siis aivan vainoharhainen. Riitaa tuli, koska hän ymmärsi (halusi ymmärtää) aina kaiken väärin.

Jaksoin monta vuotta. Sitten vaan enää en. Olin vain roskis, johon hän kaatoi loppumatonta pahaa oloaan eikä suostunut missään näkemään mitään hyvää ikinä.

Koin kyllä syyllisyyttä siitäkin, etten enää jaksanut. Hän vaan vei minustakin kaikki voimavarat.

Ymmärrän täysin, olen itse ollut masentuneena juuri tuollainen. Jos oelt sattumoisin entinen ystäväni, niin olen todella pahoillani, mutta nyt toipuneena voin myös sanoa, että teit ihan oikein. Se saattoi jopa edesauttaa toipumiseni alkamista.

Minulla ei ole koskaan ollut kovinkaan monta ystävää. Viime vuosina oli jäljellä enää vain muutama. Mutta erinäisten itsestä riippumattomista syistä, ryhmän asettaman paineen takia yhden ex-miesystävän kanssa oli pakko lopettaa ystävyys, kun kaveri ei enää koskaan vastannut juuri koskaan laittamiini viesteihin. Ja jostakin syystä hän aina alkoi "kaivata" minua juuri kesäisin. Pyysi autoonsa, ja joskus lähentelikin, mitä en enää olisi halunnut. Lisäksi hän olisi halunnut ylläpitää ystävyyttämme vain autotapaamisten muodossa. Minusta se ja ne ns. puskapiilotapaamiset, eivät oikein tunnu miltään oikealta ystävyydeltä. Ystävyys on minusta jotakin vähän muuta. Lisäksi jos ihminen ei uskalla olla jonkun kanssa avoimesti ja julkisesti, niin se on erittäin loukkaavaa ja satuttavaa. 

Toisen ystävän kanssa oli myöskin pakko päättää ystävyys. Koska hän halusi myös jotakin muutakin. Eli ns. intiimiä kanssakäymistä, mitä minä en halua. Ei se ole oikein, että ollakseen ystävä ja sitä ylläpitääkseen, on suostuttava ihan mihin vaan. Joidenkin mielestä ilmeisesti pitäisi suostua sukupuoliseen kanssakäymiseenkin, jos mies sitä haluaa. Itse en halunnut tämän yhden kaverin kohdalla mitään muuta, kuin ystävyyttä ja kaveruutta. Jos taas kumpikin haluaa eri asioita, tai toinen jotakin enemmän, niin ei se vaan tule koskaan toimimaan. Jompikumpi joko loukkaantuu, pettyy, suuttuu, tai tulee surulliseksi. Yritin sitä kyllä selittää tälle viimeksimainitulle, mutta on aika vaikea sanoa, että :"Anteeksi, en vaan voi suostua ihan mihin vaan. Ystävyys ei aseta ehtoja. Eikä kaikkeen voi, eikä tarvitse suostua. Ystävyyttä ei pidä sotkea romanttiseen rakkauteen. Ne ovat kaksi kokonaan eri asioita. Eikä kohdalleni osunut sellaista ihmistä, että molemmat olisivat tunteneet toisiaan kohtaan niitä lämpimämpiä tunteita. Olen kyllä elämäni aikana ihastunut ja rakastunutkin monta kertaa, mutta näin kävi minun kohdallani. 

Joten tälläkin hetkellä olen siis täysin yksin. Ikävää on se, että omalla kohdallani ei tärpännyt, ei ystävyys, kuin rakkausrintamallakaan. En minä kranttu ollut. Mutta näin vaan kävi. Loppuelämä vietetään sitten yksin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut kovinkaan monta ystävää. Viime vuosina oli jäljellä enää vain muutama. Mutta erinäisten itsestä riippumattomista syistä, ryhmän asettaman paineen takia yhden ex-miesystävän kanssa oli pakko lopettaa ystävyys, kun kaveri ei enää koskaan vastannut juuri koskaan laittamiini viesteihin. Ja jostakin syystä hän aina alkoi "kaivata" minua juuri kesäisin. Pyysi autoonsa, ja joskus lähentelikin, mitä en enää olisi halunnut. Lisäksi hän olisi halunnut ylläpitää ystävyyttämme vain autotapaamisten muodossa. Minusta se ja ne ns. puskapiilotapaamiset, eivät oikein tunnu miltään oikealta ystävyydeltä. Ystävyys on minusta jotakin vähän muuta. Lisäksi jos ihminen ei uskalla olla jonkun kanssa avoimesti ja julkisesti, niin se on erittäin loukkaavaa ja satuttavaa. 

Toisen ystävän kanssa oli myöskin pakko päättää ystävyys. Koska hän halusi myös jotakin muutakin. Eli ns. intiimiä kanssakäymistä, mitä minä en halua. Ei se ole oikein, että ollakseen ystävä ja sitä ylläpitääkseen, on suostuttava ihan mihin vaan. Joidenkin mielestä ilmeisesti pitäisi suostua sukupuoliseen kanssakäymiseenkin, jos mies sitä haluaa. Itse en halunnut tämän yhden kaverin kohdalla mitään muuta, kuin ystävyyttä ja kaveruutta. Jos taas kumpikin haluaa eri asioita, tai toinen jotakin enemmän, niin ei se vaan tule koskaan toimimaan. Jompikumpi joko loukkaantuu, pettyy, suuttuu, tai tulee surulliseksi. Yritin sitä kyllä selittää tälle viimeksimainitulle, mutta on aika vaikea sanoa, että :"Anteeksi, en vaan voi suostua ihan mihin vaan. Ystävyys ei aseta ehtoja. Eikä kaikkeen voi, eikä tarvitse suostua. Ystävyyttä ei pidä sotkea romanttiseen rakkauteen. Ne ovat kaksi kokonaan eri asioita. Eikä kohdalleni osunut sellaista ihmistä, että molemmat olisivat tunteneet toisiaan kohtaan niitä lämpimämpiä tunteita. Olen kyllä elämäni aikana ihastunut ja rakastunutkin monta kertaa, mutta näin kävi minun kohdallani. 

Joten tälläkin hetkellä olen siis täysin yksin. Ikävää on se, että omalla kohdallani ei tärpännyt, ei ystävyys, kuin rakkausrintamallakaan. En minä kranttu ollut. Mutta näin vaan kävi. Loppuelämä vietetään sitten yksin.

Mieluummin yksin kuin huonojen miesten tai kaikki voimat vievien, hyväksikäyttävien "ystävien" kanssa. Tsemppiä!

Jaloillaan voi aina äänestää.

Pitkäaikainen kaverini ghostasi.

Alkoi välttelemään näkemistä ja yhteydenpitoa. Sensuroin nyt hieman, olimme tekemisissä sattumalta vuosi sitten, jolloin huomasin muuttuneen käytöksen. Aiemmin positiivinen, iloinen ja nauravainen ystäväni ei katsonut minuun päin ja käveli pois, kun puhuin hänelle

Otin asian puheeksi, yhtään mitään syytä ei kuulemma ole "on vaan huono pitämään yhteyttä"

No onhan se tympeää, että vuosikausien ystävyys sitten kuivahtaa siihen, ettei edes ole mitään syytä ja ei nyt vaan kiinnosta/ehdi?

Kyllä hänellä varmaan jokin syy on, mitä ei koskaan tule kyllä kertomaan ja kysytty on... niin olkoot. Ikävä on.

Oli pakko pistää pitkä ystävyys poikki. Ei pelkästään siksi, että keväällä soitteli muutamaan otteeseen tuhannen humalassa (se ei minua haittaa), vaan kun haukkui aivan käsittämättömistä asioista, jotka eivät pidä alkuunkaan paikkaansa. Pistin siis estoon. Jokin raja minunkin kärsivällisyydellä.

Enkä muutenkaan ole ollut "ykkösprioriteetti" vuosiin, silloin vain, kun taas jälleen kerran toistaa entisiä virheitään. Enkä minäkään ole mikään mallikansalainen.

Oli miten oli, ystävyytemme alkoi olla niin jotenkin kieroutunutta, että päädyin tähän ratkaisuun.

Noin 10 vuotta sitten pitkäaikainen ystäväni muuttui omituiseksi. Hän kertoi tavanneensa netissä miehen joka oli hirveän rikas ja komea. Ystäväni ei kuitenkaan koskaan tavannut miestä kasvotusten. Hän kehuskeli minulle kuinka hän lopettaa työt ja muuttaa luksuskartanoon. Tapaamiset miehen kanssa kuitenkin aina peruuntuivat. ystäväni lähetti miehen antamaan osoitteeseen lahjoja, mutta ne palautuivat koska vastaanottaja oli tuntematon. Mies kuulemma oli järjestänyt että kaikki paikallisen postin työntekijät irtisanotaan.

Ystäväni haukkui minua tavalliseksi juntiksi ja hänestä tulee kartanonherratar jola on järjettömästi rahaa ja minä en saa tulla edes kylään. Siinä vaiheessa lopetin yhteydenpidon. Kuukausi myöhemmin kuulin että ystävä oli harhaisena joutunut tahdonvastaiseen pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan. Hän ei kuitenkaan koskaan toipunut ennalleen. Vahva lääkitys, työkyvytön nykyäänkin. Erakoitunut, ei halua pitää kenenkään hteyttää

Juuri mietin, että pitäisikö ottaa etäisyyttä ystävään. Jo pitkään on tuntunut, että hän ottaa yhteyttä vain, kun on joku hätä tai asiat huonosti. Silloin hän tarvitsee neuvojani (ammattiini liittyen), mutta myös valtavasti emotionaalista tukea - ja pienetkin asiat saavat hänet aina ahdistumaan syvästi. Jos jaan viestitse oman elämäni iloisen asian tai suuren saavutuksen, vastaaminen kestää päiviä. Viimeksi olin nähnyt paljon vaivaa ja käyttänyt rahaa tapaamisemme järjestämiseen (asumme etäällä toisistamme) ja odotin sitä todella kovasti. Hän kuitenkin perui tapaamisen parin päivän varoitusajalla. Se oli jonkinlainen herätys siihen, että olen itse jo pitkään panostanut ystävyyteen paljon enemmän, kuin hän. Mikä tarkoittanee, että en ole hänelle samalla tavalla tärkeä, kuin hän minulle. Ainakin etäisyyttä tarvinne asian käsittelyyn, jotta osaan laittaa ystävyytemme tähän uuteen perspektiiviin ja antaa sille pienemmän painoarvon itsekin.

Olin vuosia kahden tällaisen ex-ystävän välissä. Se oli raskasta, kun kumpikin tahoiltaan haukkui aina toista. Puhutaan nyt vaikka Ellistä ja Sofiasta.

Elli syytti Sofiaa asioista, joita minä tai muutkaan tutut eivät nähneet hänessä ollenkaan. Elli tulkitsi väärin Sofian sanomisia ja tekemisiä. Hän laittoi välit poikki Sofiaan. Tähän asti Sofialla ei ollut ollut mitään negatiivista sanottavaa Ellistä.

Ajattelin, että ystävykset ovat liikaa eriluontoisia toisilleen ja yritin pysyä kummankin ystävänä. Jonkin aikaa jaksoin kuunnella, kun minut tavatessaan ottivat aina toisensa puheeksi ja haukkuivat minulle toisiaan. Tätä siis tapahtui usein, vaikka itse vältin ottamasta entisen kaveruksen asioita esille.

Lopulta sanoin asiasta. Sofia ymmärsi, eikä enää panetellut Elliä. Elli taas alkoi syyttää minua Sofian suosimisesta. Pidin silti harvakseltaan yhteyttä, koska tiesin ettei Ellillä ole paljon kavereita. Kunnes yhden kerran meille tuli riitaa, jonka lopuksi Elli laittoi välit poikki minuunkin.

Sofian kanssa olemme edelleen ystäviä. Ellistä en tiedä mitään, koska hän ei halua pitää mitään yhteyttä. Ehkä hän on nyt tyytyväinen, mutta luulen, että yksinäinen.

Lopetin sen vähäisenkin yhteydenpidon pariin ystävääni, kun tajusin, ettei heidän ystävyys minuun taida ollakaan niin tärkeä, koska eivät kutsuneet minua häihinsä.Minä olin heidät kutsunut aiemmin omiin häihini.

Eipä tuo haittaa, en halua ketään väkisin mukana roikottaa.

Aikoinaan kun lähdin pitkästä suhteesta missä oli kumppanin salajuopottelua eli alkoholismia ja sen myötä haukkumista ja huutamista päivittäin niin vain kaksi yhteistä ystävää jäi eli toiset syyllisti ja katkaisi välit, no näkipähän kuka oli oikea ystävä.

Asun ulkomailla ja kaverisuhteet Suomeen on minun varassani. Aina pitäisi mennä kavereiden kotiin käymään, kukaan ei käy koskaan meillä vastavierailulla. Ei sitä montaa vuotta jaksa. Nyt tapaan Suomessa käydessä vain perhettä ja sitä yhtä ystävää, joka käy toisinaan myös meillä.

Olen lopettanut yksipuolisen ystävyyssuhteen ylläpidon. Yhdelle ystävälle ei ikinä sopinut tavata, ei vaikka olisi kolmen kuukauden päähän yrittänyt sopia. Aina oli töitä ja muita menoja. Kyllä, minullakin on, mutta ystävät ovat tärkeitä ja haluan nähdä myös heitä.

Toisen kanssa kaikki vaan on äärettömän hankalaa. Mihinkään lähdöstä tai pienessäkään asiasta ei saa päätöstä tehtyä. Molempien suhteen siis se, että olen ns.nostanut kädet pystyyn. Minulla on muita ystäviä joiden kanssa tehdä asioita, joihin en enää kyseisiä ihmisiä pyydä. Eipä ole nähty, koska kumpikaan ei saa aikaiseksi sopia ikinä mitään oma-aloitteisesti. Jonkun verran yhteyttä pidetään, mutta tavallaan odotan aloitetta heiltä, koska olen ollut se aloitteellinen liian monta vuotta.

Muutettuani ulkomaille monet kaverisuhteet jäivät, kun lakkasin olemasta se ainoa aloitteellinen osapuoli. Katkaisin välit myös yhteen tyyppiin, josta vuosien mittaan oli tullut omituinen, töykeä ja perin epämiellyttävä ihminen.

Minä olen tälle keväälle laittanut välit poikki. Tai ei tähän mitään draamaa sinänsä sisälly. Yhteydenpito opiskeluaikaiseen rakkaaseen ystävään on ollut pitkälti minun varassa. Ystävä on joskus pahoitellut sitä, että vastailee viesteihini niin suurella viiveellä, mutta kun hänellä on rankkaa ja kiirettä. On kuitenkin aina vaikuttanut ilahtuneelta ja todennut et pitää nähdä/ olla yhteyksissä useammin. Olen ymmärtänyt ystävän näkökannan, onhan hänellä kiirettä ha rankkaakin väälillä. Tälle keväälle koin itse loppuun palamisen ja tajusin, että on sitä yhtälailla ollut rankkaa ja kiirettä minunkin elämässä. Lakkasin itse pitämästä yksipuolista yhteyttä useampaan ihmiseen. Osa näistä on sitten jossain vaiheessa aktivoituneet itse ja ystävys on jatkunut. Mutta ei tämän aikanaan niin rakkaan ystävän kanssa. Surettaa, mutta ehkä täytyy hyväksyä etten vain sovi hänen elämäänsä.

En ole katkaissut välejä. Katkeavat itsestään jos ei ystävyys toimi.

Klassisesti, kun en matkustanut ex-ystävän häihin toiselta puolen Suomea ja hankkinut häävaatteita ja majoitusta, ei ystävyyteni ollut enää minkään arvoista. Olin pienituloinen. Ystävyyden päättyminen ilmoitettiiin tekstiviestillä, jossa minun kerrottiin olevan rakas mutta ei enää osa hänen elämäänsä.