Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Lukioaikainen bestikseni alkoi yliopistossa seurustella tytön kanssa, joka ilmeisesti ei pitänyt minusta. Koko sinä aikana kun he olivat yhdessä, n. neljä vuotta, näin heitä ehkä kerran tai kaksi. Sitten kun heille tuli ero, kaverini alkoi taas aktiivisesti ottaa yhteyttä, ja nyt uuden puolison aikana olemme olleet kaikki ihan hyvää pataa. Itse olen ollut suurimman osan ajasta sinkku ja "käytettävissä"

M40

Lukioikäisenä katkaisin välit kaveriini, joka haukkui, mitätöi, mollasi ja oli kateellinen minulle joka ikisestä asiasta. Olen aivan tavallinen ihminen, jolla mielestäni ei ole mitään kadehdittavaa, mutta kaverini mielestä oli. Hän piti mykkäkoulua milloin mistäkin asiasta, ja puhui minullekkin pahaa toisista, ja toisille (minun kuulteni!!) minusta. Aikani siedin, mutta sitten eräs päivä tuli mitta täyteen ja sanoin hänelle viimeiset sanani. Sen jälkeen hän ei koko loppu lukioaikana puhunut minulle sanaakaan, ei istunut kursseilla vieressäni, eikä suostunut tekemään ryhmätöitä jos olin samassa ryhmässä. Tämän henkilön käytös kummastutti myös muita ystäviäni, joiden kanssa olemme ystävykset edelleen, yli 15v jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olette te naiset kyllä monimutkaisesti ajattelevia otuksia, ei voi muuta sanoa :) tämä kaikella rakkaudella. Näin miehen ajatusmaailma toimii : kavereita tulee, kavereita menee. Jos ei seura enää nappaa, ei olla yhteyksissä, jos nappaa, voidaan olla yhteyksissä.

Tässä keskustelussa on ollut myös miehiä. Ja ystäväni, mies, on pohtinut kanssani pitkään sitä, kuinka joutui katkaisemaan välit miespuoliseen ystäväänsä. Kaikki miehet eivät ole tunteettomia idoootteja, vaikka sinä olet.

Enhän minä nyt sitä tarkoittanut että tässä tunteeton olisin, päin vastoin. Minä olen perustanut perheen, enkä jaksa pitää yhteyttä ihmisiin jotka ovat jämähtäneet ikuiseen teiniyteen jossa joka viikonloppu pitää ottaa viinaa että viikonloppu on onnistunut. Näin yhtenä esimerkkinä. Tai pitäisi pelata playstationa aamusta iltaan. Minä elän perhe-elämää, osa ei

Minun rakas ystävä vain pisti välit poikki sanomatta mitään. Yht'äkkiä puhelimessa vaan nauhoite 'valitsemanne numero ei ole käytössä'.

Olin tuolloin raskaana ja hänellä oli siis jo lapsia että siitä ei ainakaan voinut olla kyse, että oltaisiin erilaisessa elämäntilanteessa.

Uskomatonta.

Vierailija kirjoitti:

sulla on attachement disorder. Et kykene kiintymään ihmisiin. Lapsena pahoinpidellyille voi tulla tällainen.

Höpö höpö. Ei se ole mikään attachment disorder, ettei jaksa olla huonossa seurassa.

Perhe ja parisuhde ovat ne, joihin panostetaan.

Kavereita voi tavata sitten joskus, jos huvittaa. Ei kenelläkään kaverilla pidä olla sellaista valtaa toisen ihmisen elämään, että sen asioita pitää miettiä 24/7. Jokaisella on omassa elämässä ihan tarpeeksi miettimistä.

Olen aina sanonut, että hyvä ystävä on sellainen, jolle ei tarvitse uhrata ajatustakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kuullut ystävästäni enään mitään sen jälkeen kun ilmoitin odottavani esikoistani.. ei edes onnitellut kun vauva syntyi.

Ollaan kyllä nähty sen jälkeen, kun ollaan tyttökavereiden kanssa treffattu yhdessä ja minä kävin onnittelukäynnillä hänen luonaan (minun aloitteesta) kun hän sai vauvan.

Enään en ota yhteyttä, koska selvästikään hän ei halua olla tekemisissä kanssani. Minkä takia - sitä en tiedä.

monesti näissä on syynä luottamuspula. Hän oli ehkä pitänyt sinua paljon läheisempänä ystävänä, ja sitten kenties kerroitkin vauvauutisesta vasta liian myöhään hänelle, esim. 5 kuulla jo ollessasi? Hän taas olisi ehkä halunnut jakaa raskausuutisen ja ilon siitä heti sinun kanssa kun itsekin sait tietää. Nämä raskausuutisasiat on aika herkkiä aiheita-se paljastaa mihin kastiin me jaetaan ihmiset. Miehellesi toki kerrot heti, samoin kenties isovanhemmille ja sisaruksille, mutta etäisemmille ystäville paljon myöhemmin. Ehkä hänelle tuli yllätyksenä että edes suunnittelette lasta? Ei sillä että ystävälle pitäisi kaikki kertoa, mutta kyllä se paikan osoittaa raalla tavalla ja avaa hänen silmiä. Voi olla ihan tästä syy. Toinen syy, et ilmeisesti halunnut häntä edes kummiksi, joten ihan oikein että hän lopetti ystävyyden jos hän kuvitteli että olit paras ystävänsä.

Miksi kukaan olettaa, että raskaus on kaikille asia, joka huudetaan kaikille. Miehelle on varmasti hyvä kertoa, mutta eivät kaikki kerro edes vanhemmilleen ennen kuin kriittinen vaihe on ohi. Varsinkin jos taustalla on keskenmenoja, on tosi raskasta vastailla jatkuviin uteluihin raskauden etenemisestä. Kummeja eivät kaikki edes halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta on katkennut välit yhden ystävän kanssa ehkä lähinnä hänen uteliaisuutensa takia. Häneen tutustuin kun tuli samaan työpaikkaan. Olin hänen polttareissaan ja itseasiassa valmistin hänelle polttariasun, tein työtunteja aika paljon ja vaikka itse sanonkin siitä tuli hieno. Hommaan mut nakitettiin koska mulla oli ompelukone ja olin liian kiltti sanoakseni ei.

Kun hän tuli ekaa kertaa katsomaan mieheni kanssa ostamaamme omakotitaloa, kävi keittiönkaapit läpi. Lapsen saatuani olisi pitänyt oma sektioarpikin näyttää (kun hänelläkin on, tosin sitä ei näytetty), ohitin pyynnön vain naurulla. Siinä vaiheessa ei oltu enää samassa duunissa ja huomasin muutenkin että haluaa lähinnä kuulla minulta mitä kukakin ex-työkaveri puuhaa. Kun tajusin tämän ja aloin vastaamaan ympäripyöreästi, niin eipä kiinnostanut enää minun seurani.

Kerran ohimennen tavatessamme hän vaihtoi kuulumisiaan ja kohteliaasti toki kysyi niitä myös minulta, kun aloin muutamalla sanalla vastaamaan niin alkoi puhua päälle ja kuittasi että täytyykin mennä= ei kiinnostanut kuulumisen. Toisen kerran perheessämme oli hiukan spesiaalitilanne, josta oli yhteisten tuttujen kautta kuullut (ei itse ottanut yhteyttä) niin tulla tupsahti apteekissa kun olin asioimassa tiskillä (missä pitäisi saada olla rauhassa) luokseni kyselemään tästä. Sanoin vaan että kaikki on hyvin (niinkuin kaikesta huolimatta olikin) enkä avannut tilannetta enempää. Olin lähinnä pöyristynyt siitä että on pokkaa tulla utelemaan tuollaisessa tilanteessa.

Ystävyytemme oli muutenkin lähinnä sitä, että minulta pyydettiin sitä tätä ja tuota, mutta muuten ystävyytemme oli hänelle mitäänsanomaton. Kanssani oltiin tekemisissä vain omien tarkoitusperien vuoksi ja kun tämän tajusin enkä enää vastannut kysyntään, niin ystävyys kuoli aika nopeasti. Minun seurani ei oikeasti kiinnostanut, eikä kyllä ole haitannut.

enpä tiedä, minusta kyllä kuulostaa että hän on ainakin yrittänyt olla ystävä, mutta sinun asenne on oudon negatiivinen, kaiken tulkitset negatiiviseksi. Esim. sektioarvesta kysyminen...tajuan ettet halunnut näyttää, mutta oisihan siinä ollut jakamista puolin ja toisin. Apteekissa juttelemaan tuleminenkin mukamas on sinun mielestä "utelua"?? Sulla tuntuu olleen muuri vastassa jo heti aika itsekkäästi.

Tuota, satuinpa pitkästä aikaa avaamaan tämän ketjun. Onko sinusta normaalia mennä kysymään kuulumisia kaverilta johon et kuukausiin ole ollut missään yhteydessä, silloin kun ASIOIT tiskillä, jossa sun pitäisi saada olla rauhassa??? Eli istut siinä farmaseuttia vastapäätä kun toinen tulee ihan viereen. Olen itse käsittänyt että siinä jokainen asioi lääkeasiansa itse, eikä ulkopuolisia tarvita. Itse kuitenkin käyttäydyin asiallisesti vaikka tilanne olikin hämmentävä.

Muuhun en enää kommentoi, voit pitää minua negatiivisena ihan vapaasti. Hyvää syksyn jatkoa!

Kahteen ihmiseen on täytynyt laittaa välit poikki valehtelun, juonimisen, manipuloinnin, ilkeyden jne. vuoksi.

Rajansa kaikella!

Olen jättänyt kavereita kyllä, mutta ihan hyvästä syystä, ja sen ole joka kerta kertonut ihan suoraan, mutta mahdollisimman nätisti. 

Eräs miespuolinen kaveri kauan aikaa sitten. Olemme tunteneet jo ihan teineistä, ja aikuisena sitten yhteisen kaverin kautta tultiin paremmiksi kavereiksi. Hän auttoi minua kun erosin eksästä, mm. auttoi muutossa jne. Hän oli kuitenkin puhellut ympäriinsä selkäni takana, että olen muuttamassa kohta hänen luokseen asumaan, ja iso osa yhteisistä tutuista luuli että me seurustelemme. Tämä luonnollisesti ei ollut ok, semminkin kun vaikutin miestäni pettävältä ja toisille mihille flirttailijalta, kun tein tuttavuutta uusien miesten kanssa. Tämä kuvio selvisi minulle vasta pitkän ajan päästä. Tämän lisäksi hän tuli useita kertoja tapaamisiin humalassa, myös silloin kun tiesi että mukanani on lapseni. Kerroin sitten hänelle että en halua enää olla kaveri, koska hän on valehdellut ihmisille meidän olevan yhdessä, ja oli toistuvasti humalassa alaikäisen lapseni seurassa, tai siis yritti olla.. Tämän hän toki kiisti, koska hän ei ollut suoraan sanonut että me seurustelemme, vaan oli antanut ymmärtää näin, jolloin kuulija oli itse tehnyt seurustelupäätelmän jota hän ei ollut vain korjannut. Jep.

Tämänkän jälkeen hän ei jättänyt minua rauhaan, vaan nyt ihmiset kyselivätkin että mikä minulle ja pekalle tuli, kun pekka on nyt jätettynä niin maansa myynyt, ja ikävissään. Tämä se vasta olikin kivaa kuultavaa!

Myöhemmin hän osti asunnon jossa olin vuokralla, jotta pääsisi vuokraisännäkseni. Kun sitten muutin tuosta asunnosta pois nykyisen aviomieheni kanssa ostamaamme taloon, niin hän paitsi kyseli minulta että suutuinko asiasta hänelle, myös huuteli jälleen pitkin kyliä miten minä olen edelleen hänelle vihainen, vaikka hän vain hyvää yrittää, ja että ikävää että hänen ja minun ero harmittaa minua edelleen niin paljon että en pysty edes viesteihinsä vastaamaan.

Tässä vaiheessa kaveruuden katkaisusta oli jo 10 vuotta aikaa...

Edelleen, 15v myöhemmin hän ajelee talomme ohi iltaisin, ja itkee päättynyttä seurustelusuhdettamme yhteisille tutuillemme.

Vierailija kirjoitti:

Minun rakas ystävä vain pisti välit poikki sanomatta mitään. Yht'äkkiä puhelimessa vaan nauhoite 'valitsemanne numero ei ole käytössä'.

Olin tuolloin raskaana ja hänellä oli siis jo lapsia että siitä ei ainakaan voinut olla kyse, että oltaisiin erilaisessa elämäntilanteessa.

Uskomatonta.

Näihin on monia syitä. En kyllä tarkoita, että esimerkkini olisi samanlainen tilanne, kuin teillä. Olen yhden kerran nimittäin katkaissut välit häipymällä elämästä kunnolla. Eli estin fb.ssä ja puhelut ja Whatsapit ja kaikki.

Minulla oli aika raskasta ja kiireistä omassa elämässäni, ystävälläni taas aikaa. Väsyin siihen jatkuvaan valittamiseen, hänen ongelmien pohtimiseen, viestitulviin, soitteluihin yms. Yritin monta kertaa kertoa, että en nyt jaksa, koska on moninaisia syitä, että olen itse uupunut, ahdistunut ja väsynyt. Ei auttanut, viestitulvat ja hänen elämänsä analysoiminen jatkui.

Lopulta en nähnyt muuta keinoa, kuin poistaa itseni hänen elämästään. En ole kuullut tai nähnyt häntä sen jälkeen. Mutta oma oloni helpottui, kun aamulla puhelinta katsoessa ei ollut 20 viestiä, että mitä se mies ehkä tarkoitti, kun katsoi silmiin ja ex-miehen uusi naisystävä löytyi fb.stä ja katoppa minkä näköinen hahhka jne...Eikä tarvitse istua tunnin puheluita kuuntelemassa, kuinka se ex-miehen uusi nainen oli matkassa hakemassa lasta ja se lutttka yritti tulla sisäpuolelle jne...

Mä sairastuin masennukseen ja se vei multa kaiken. En syytä entisiä ystäviäni, en mäkää jaksais itseäni.

Oltiin lukioaikana hyviä ystäviä, mutta yhteydenpito hiipui pariksi vuodeksi (ei varsinaista syytä, oli vain eri elämäntilanteet). Kun tauon jälkeen aloimme suunnitella tapaamista, tämä ystävä perui tapaamisen useampaan otteeseen lyhyellä varoitusajalla ja hyvin tökerösti, tyyliin "oho, joo, unohdin, katotaan toiste". En jaksanut enää neljättä kertaa sopia tapaamista, koska kaveri ei selvästikään halunnut enää tavata. Näemme tämän ex-ystävän kanssa silloin tällöin yhteisten tuttujen luona ja hänen suhtautumisensa minuun on aivan kummallista, esim. puhuu ohitseni tai ei tervehdi. En edelleenkään tajua, mitä tapahtui. Mitään riitaa ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta on katkennut välit yhden ystävän kanssa ehkä lähinnä hänen uteliaisuutensa takia. Häneen tutustuin kun tuli samaan työpaikkaan. Olin hänen polttareissaan ja itseasiassa valmistin hänelle polttariasun, tein työtunteja aika paljon ja vaikka itse sanonkin siitä tuli hieno. Hommaan mut nakitettiin koska mulla oli ompelukone ja olin liian kiltti sanoakseni ei.

Kun hän tuli ekaa kertaa katsomaan mieheni kanssa ostamaamme omakotitaloa, kävi keittiönkaapit läpi. Lapsen saatuani olisi pitänyt oma sektioarpikin näyttää (kun hänelläkin on, tosin sitä ei näytetty), ohitin pyynnön vain naurulla. Siinä vaiheessa ei oltu enää samassa duunissa ja huomasin muutenkin että haluaa lähinnä kuulla minulta mitä kukakin ex-työkaveri puuhaa. Kun tajusin tämän ja aloin vastaamaan ympäripyöreästi, niin eipä kiinnostanut enää minun seurani.

Kerran ohimennen tavatessamme hän vaihtoi kuulumisiaan ja kohteliaasti toki kysyi niitä myös minulta, kun aloin muutamalla sanalla vastaamaan niin alkoi puhua päälle ja kuittasi että täytyykin mennä= ei kiinnostanut kuulumisen. Toisen kerran perheessämme oli hiukan spesiaalitilanne, josta oli yhteisten tuttujen kautta kuullut (ei itse ottanut yhteyttä) niin tulla tupsahti apteekissa kun olin asioimassa tiskillä (missä pitäisi saada olla rauhassa) luokseni kyselemään tästä. Sanoin vaan että kaikki on hyvin (niinkuin kaikesta huolimatta olikin) enkä avannut tilannetta enempää. Olin lähinnä pöyristynyt siitä että on pokkaa tulla utelemaan tuollaisessa tilanteessa.

Ystävyytemme oli muutenkin lähinnä sitä, että minulta pyydettiin sitä tätä ja tuota, mutta muuten ystävyytemme oli hänelle mitäänsanomaton. Kanssani oltiin tekemisissä vain omien tarkoitusperien vuoksi ja kun tämän tajusin enkä enää vastannut kysyntään, niin ystävyys kuoli aika nopeasti. Minun seurani ei oikeasti kiinnostanut, eikä kyllä ole haitannut.

enpä tiedä, minusta kyllä kuulostaa että hän on ainakin yrittänyt olla ystävä, mutta sinun asenne on oudon negatiivinen, kaiken tulkitset negatiiviseksi. Esim. sektioarvesta kysyminen...tajuan ettet halunnut näyttää, mutta oisihan siinä ollut jakamista puolin ja toisin. Apteekissa juttelemaan tuleminenkin mukamas on sinun mielestä "utelua"?? Sulla tuntuu olleen muuri vastassa jo heti aika itsekkäästi.

Tuota, satuinpa pitkästä aikaa avaamaan tämän ketjun. Onko sinusta normaalia mennä kysymään kuulumisia kaverilta johon et kuukausiin ole ollut missään yhteydessä, silloin kun ASIOIT tiskillä, jossa sun pitäisi saada olla rauhassa??? Eli istut siinä farmaseuttia vastapäätä kun toinen tulee ihan viereen. Olen itse käsittänyt että siinä jokainen asioi lääkeasiansa itse, eikä ulkopuolisia tarvita. Itse kuitenkin käyttäydyin asiallisesti vaikka tilanne olikin hämmentävä.

Muuhun en enää kommentoi, voit pitää minua negatiivisena ihan vapaasti. Hyvää syksyn jatkoa!

No ei kaikki oo niin takakireitä ettei apteekin tiskillä voi moikata, mutta jos itse tulkitsee kaiken viattoman tai neutraalin pahuudeksi tai uteluksi niin kaikkihan sitten sitä on. Esim. Kaappien avaaminen...uudessa talossa, ehkä moukkamaista mutta tulkitsisin sen lapsellisuudeksi enkä heti olisi pahalla ottamassa. Et uskaltanut sanoa ei polttariasun valmistamiseen. No miksi sitten osallistuit niihin, jos se oli niin työlästä etkä oikeasti edes halunnut...ajatuksia vain. Mutta ehkei tuo ollutkaan ystävyyttä kummankaan taholta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun rakas ystävä vain pisti välit poikki sanomatta mitään. Yht'äkkiä puhelimessa vaan nauhoite 'valitsemanne numero ei ole käytössä'.

Olin tuolloin raskaana ja hänellä oli siis jo lapsia että siitä ei ainakaan voinut olla kyse, että oltaisiin erilaisessa elämäntilanteessa.

Uskomatonta.

Näihin on monia syitä. En kyllä tarkoita, että esimerkkini olisi samanlainen tilanne, kuin teillä. Olen yhden kerran nimittäin katkaissut välit häipymällä elämästä kunnolla. Eli estin fb.ssä ja puhelut ja Whatsapit ja kaikki.

Minulla oli aika raskasta ja kiireistä omassa elämässäni, ystävälläni taas aikaa. Väsyin siihen jatkuvaan valittamiseen, hänen ongelmien pohtimiseen, viestitulviin, soitteluihin yms. Yritin monta kertaa kertoa, että en nyt jaksa, koska on moninaisia syitä, että olen itse uupunut, ahdistunut ja väsynyt. Ei auttanut, viestitulvat ja hänen elämänsä analysoiminen jatkui.

Lopulta en nähnyt muuta keinoa, kuin poistaa itseni hänen elämästään. En ole kuullut tai nähnyt häntä sen jälkeen. Mutta oma oloni helpottui, kun aamulla puhelinta katsoessa ei ollut 20 viestiä, että mitä se mies ehkä tarkoitti, kun katsoi silmiin ja ex-miehen uusi naisystävä löytyi fb.stä ja katoppa minkä näköinen hahhka jne...Eikä tarvitse istua tunnin puheluita kuuntelemassa, kuinka se ex-miehen uusi nainen oli matkassa hakemassa lasta ja se lutttka yritti tulla sisäpuolelle jne...

Eikö välien poikki panemiseen ollut muuta syytä kuin tuo? Itse en osaa kuvitella, että katkaisisin välit tuollaisesta syystä, jos kysymyksessä on minulle tärkeä ihminen. Eri asia tietysti jos tyyppi olisi muutenkin yhdentekevä.

Katosivat facebookistani. Eivät ole sen koommin ottaneet yhteyttä. Minulla hävisi puhelin numeroineen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kuullut ystävästäni enään mitään sen jälkeen kun ilmoitin odottavani esikoistani.. ei edes onnitellut kun vauva syntyi.

Ollaan kyllä nähty sen jälkeen, kun ollaan tyttökavereiden kanssa treffattu yhdessä ja minä kävin onnittelukäynnillä hänen luonaan (minun aloitteesta) kun hän sai vauvan.

Enään en ota yhteyttä, koska selvästikään hän ei halua olla tekemisissä kanssani. Minkä takia - sitä en tiedä.

monesti näissä on syynä luottamuspula. Hän oli ehkä pitänyt sinua paljon läheisempänä ystävänä, ja sitten kenties kerroitkin vauvauutisesta vasta liian myöhään hänelle, esim. 5 kuulla jo ollessasi? Hän taas olisi ehkä halunnut jakaa raskausuutisen ja ilon siitä heti sinun kanssa kun itsekin sait tietää. Nämä raskausuutisasiat on aika herkkiä aiheita-se paljastaa mihin kastiin me jaetaan ihmiset. Miehellesi toki kerrot heti, samoin kenties isovanhemmille ja sisaruksille, mutta etäisemmille ystäville paljon myöhemmin. Ehkä hänelle tuli yllätyksenä että edes suunnittelette lasta? Ei sillä että ystävälle pitäisi kaikki kertoa, mutta kyllä se paikan osoittaa raalla tavalla ja avaa hänen silmiä. Voi olla ihan tästä syy. Toinen syy, et ilmeisesti halunnut häntä edes kummiksi, joten ihan oikein että hän lopetti ystävyyden jos hän kuvitteli että olit paras ystävänsä.

Miksi kukaan olettaa, että raskaus on kaikille asia, joka huudetaan kaikille. Miehelle on varmasti hyvä kertoa, mutta eivät kaikki kerro edes vanhemmilleen ennen kuin kriittinen vaihe on ohi. Varsinkin jos taustalla on keskenmenoja, on tosi raskasta vastailla jatkuviin uteluihin raskauden etenemisestä. Kummeja eivät kaikki edes halua.

No sinähän juuri tässä lipsautat että rinnastat tuon läheisen ystävän " kaikkiin" eli kehen tahansa, vaikka kaupan kassaan . Ehkä hyvä että tämä hänen ystävyytensä halveksuminen tulikin näin ilmi. Ja hän voi etsiä sinun paikallesi luotettavampia. Niin siinä vain käy että jos ei uskalla avautua sille hyvälle ystävälle vaikeistakin elämän tragedioista, se ystävyys kylmenee koska se toinen ei ymmärrä syytä ja lopulta jää pintapuoliseksi.jos voi kertoa Vain hyvistä uutisista niin ei tuo mitään tosi ystävyyttä ollutkaan.miksi ei voisi kertoa keskenmenosta, silloinhan juuri tarvitsee vertaistukea. Ihme kulissin pystyttämistä.

Muutin ulkomaille. Siinä syy ystävyytemme päättymiseen. Lapsena jo tutustuimme ja olimme tosi läheisiä. Kunnes tosiaan muutin ulkomaille ja ystäväni yhteydenpito koko ajan vähentyi. Itse yritin pitää yhteyttä, kyselin usein kuulumisia yms. Mutta enpä enää oikein saanut vastakaikua ja kun kerroin miltä minusta tuntui, hän kovasti pahoitteli. Mutta kuitenkin sama meno jatkui. Jossain vaiheessa yhteydenpito loppui vain kokonaan. Muutin suomeen takaisin ja odotin hän ottaa yhteyttä mutta ei..

En ole, mutta joihinkin kavereihin kyllä, kun huomasin että yrittivät käyttää hyväksi ja pompotella mielensä mukaan.

Muutama kuukausi sitten ystävä katkaisi välit minuun yhtäkkiä, mitä en voi vieläkään ymmärtää. Ei suostunut kertomaan syytä.

Ei me oltu riidelty. Viimeksi kun nähtiin tultiin hyvin juttuun ja yhtäkkiä katkaisi vaan kaikki välit

Vierailija kirjoitti:

Olen jättänyt kavereita kyllä, mutta ihan hyvästä syystä, ja sen ole joka kerta kertonut ihan suoraan, mutta mahdollisimman nätisti. 

Eräs miespuolinen kaveri kauan aikaa sitten. Olemme tunteneet jo ihan teineistä, ja aikuisena sitten yhteisen kaverin kautta tultiin paremmiksi kavereiksi. Hän auttoi minua kun erosin eksästä, mm. auttoi muutossa jne. Hän oli kuitenkin puhellut ympäriinsä selkäni takana, että olen muuttamassa kohta hänen luokseen asumaan, ja iso osa yhteisistä tutuista luuli että me seurustelemme. Tämä luonnollisesti ei ollut ok, semminkin kun vaikutin miestäni pettävältä ja toisille mihille flirttailijalta, kun tein tuttavuutta uusien miesten kanssa. Tämä kuvio selvisi minulle vasta pitkän ajan päästä. Tämän lisäksi hän tuli useita kertoja tapaamisiin humalassa, myös silloin kun tiesi että mukanani on lapseni. Kerroin sitten hänelle että en halua enää olla kaveri, koska hän on valehdellut ihmisille meidän olevan yhdessä, ja oli toistuvasti humalassa alaikäisen lapseni seurassa, tai siis yritti olla.. Tämän hän toki kiisti, koska hän ei ollut suoraan sanonut että me seurustelemme, vaan oli antanut ymmärtää näin, jolloin kuulija oli itse tehnyt seurustelupäätelmän jota hän ei ollut vain korjannut. Jep.

Tämänkän jälkeen hän ei jättänyt minua rauhaan, vaan nyt ihmiset kyselivätkin että mikä minulle ja pekalle tuli, kun pekka on nyt jätettynä niin maansa myynyt, ja ikävissään. Tämä se vasta olikin kivaa kuultavaa!

Myöhemmin hän osti asunnon jossa olin vuokralla, jotta pääsisi vuokraisännäkseni. Kun sitten muutin tuosta asunnosta pois nykyisen aviomieheni kanssa ostamaamme taloon, niin hän paitsi kyseli minulta että suutuinko asiasta hänelle, myös huuteli jälleen pitkin kyliä miten minä olen edelleen hänelle vihainen, vaikka hän vain hyvää yrittää, ja että ikävää että hänen ja minun ero harmittaa minua edelleen niin paljon että en pysty edes viesteihinsä vastaamaan.

Tässä vaiheessa kaveruuden katkaisusta oli jo 10 vuotta aikaa...

Edelleen, 15v myöhemmin hän ajelee talomme ohi iltaisin, ja itkee päättynyttä seurustelusuhdettamme yhteisille tutuillemme.

Hyi mikä hyypiö. Karmivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaana ystävänäni pitämäni henkilö ryhtyikin exäni ja tämän uuden puolison kaveriksi vieläpä erittäin vaikeassa erotilanteessa. Kun kerroin hänelle miltä tilanne minusta tuntuu, hän sanoi, että hänellä on monia frendejä.

No hän on selvästi kypsä aikuinen. Sinä et. Mielestäni on aivan kohtuutonta että pitää valita jokin puoli erotilanteessa. Sukulaiseni on niin epäkypsä että suuttui kun pidän yhteyttä myös hänen eksäänsä. Kyllä pidän koska olemme tunteneet heidän liiton vuoksi 20 vuotta.

Fiksu vastaus ystävältäsi että hänellä voi olla monia ystäviä. Enpä itse kehtaisi olettaa että voin omia itselleni ihmisiä vaikka olenkin eronnut.

Niin. Menetin samana vuonna molemmat vanhempani, äkillinen sairauskohtaus ja pitempi sairaus, sitten kun huomioni oli vanhempieni asioiden järjestelyssä niin mieheni alkoi huomionkipeänä suhteeseen työkaverinsa kanssa. Tämän naisen avioliitto hajosi siinä samalla meidän liiton kanssa - saman vuoden sisään kaikki ja molemmilla perheillä pienet, alle kouluikäiset lapset. Melko rankka, ei kuitenkaan ylitsepääsemätön tilanne.

Sitten tapasin sattumalta sukulaiseni (kummitäti) kaupassa. Hän kertoi tavanneensa silloisen mieheni uuden naisystävän ja sanoi, että hän vaikutti mukavalta ihmiseltä ja ihan järkevältäkin, ja sukulaiseni oli pyytänyt heidät kylään. He eivät olleet mitenkään läheisiä.. sanoin sukulaiselleni "Ai niinkö". En mitään muuta. Sukulaiseni puoliso sanoi samassa tilanteessa ettei kovin arvostanut mieheni toimintaa. Katsoin häneen ja taisin vain hymähtää myöntymisen merkiksi. Lähdin siitä sitten ja sanoin hei hei.

Sen jälkeen en halunnut olla missään tekemisissä sukulaiseni kanssa, en yhtään mitenkään tai olla samoissa kekkereissä. Inho tilannetajun puutteesta tai mistä tahansa valahti minuun ja se jäi pysyväksi. En tiedä onko hän ihmetellyt koska en keskustele asiasta kenenkään sukulaiseni kanssa. Joku tietää miksi en halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Ex-mieheni kanssa on asialliset välit, tosin en välittänyt tietää tai tavata hänen silloistaan suhdetta, se lopahti omaan mahdottomuuteensa puolessa vuodessa. Meidän ero oli paljon nopeampi paitsi tietysti paperilla.

Sanotaan, että ystävät voi valita, samoin muuten puolisonkin mutta sukulaisiaan ei. Minä kyllä pystyn valitsemaan noista kaikki, osittain vääriäkin valintoja.