Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Kyllä vain. Oli itselleni todella hyvä kaveri, kunnes sain tietää hänestä uuden puolen... oli umpirasisti. Oli laittanut sosiaaliseen mediaan kuvan itsestään ja kumppanistaan mustapäänaamiot päässä ja kuvatekstinä ”nigg*ers” ja nauruhymiö.

Eipä paljoa mua naurattanut ja menin sanomaan hälle tästä mutta ”se oli vaan vitsi” ja puolusteli itteensä. Katkasin välit, mä en jaksa kattella tollasta. Ei oo kaduttanut :)

"Ystävä" katkaisi välit aina kun olin hänen mielestään sanonut jotain häntä loukkaavaa. Hän on erittäin herkkä ja pelokas.

Mitään vähääkään kiinnostusta ei ollut ymmärtää edes miksi mitäkin tein/sanoin. Ihan sama, en kaipaa tollaisia elämääni.

Yhtä "ystävää " ei myöskään vaan kiinnostanut pitää yhteyttä. On se niin helppoa olla ottamatta yhteyttä.

Onneksi olen löytänyt aidompiakin ystäviä.

Naiset ovat petollisia. Lapsuuden ja nuoruuden paras ystäväni ns.sai kenkää pantuaan siskoni poikaystävää. En kestä tuollaista moraalittomuutta, vielä kehtasi sanoa että eihän hän minulle mitään tehnyt!

Yksi hyvä ystävä minulla oli johon koin suurta sielunsisaruutta monessa asiassa. Hän oli hyvin vivahteikas ihminen ja mielenkiintoinen mutta kuitenkin tarvitsi tukea ja apua paljon. Jälkikäteen ajateltuna hän myrkytti mieltäni aina kun pystyi. Olin auttanut häntä rahallisesti ja henkisellä tasolla paljon ja olin aina vieraanvarainen häntä kohtaan.

Sitten tuli se kerta että hän ja silloinen mieheni löysi hyvinkin yhteisen sävelen eräänä iltana. Mieheenkään en ollut satasella luottanut enää hetkeen ja tavallaan annoin kyllä kaiken tapahtua, otin riskin ja katsoin mihin tilanne vie ja käärmeiksi kumpikin paljastui kuten arvelin. Nainen lähti elämästäni sinä yönä, mies muutaman kuukauden päästä. Kumpaakaan en kaipaa.

On hyvin antoisaa lopettaa kanssakäyminen kaikkien ei-toivottujen ihmisten kanssa.

Hus, POIS!

En tarvitse elämääni.

Olen tehnyt niin ja tulen jatkossakin tekemään; jos joku on vittumainen, olkoon ihan rauhassa vain.

En jaksa ja tiedättekö mitä: MUN EI TARTTE!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä, matkustelimme jne. Itse avioiduin ja muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenotot harvenivat, joskus soitto ja joulukortit, kerran ystävä kävi meillä. Vuosia sitten tapasin tämän ystävän sukulaisnaisen ja hän pyysi minua pitämään ko ystävään yhteyttä, hän kertoi tämän ystäväni olevan kovin yksinäinen ja masentunut, tämä ystäväni on edelleen sinkku.

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Otanko vielä yhteyttä vai en? Välillä minua on suututtanutkin tämä ystävyyssuhde. Ko suhde on vuosia ollut pelkästään minun varassa. Kyse on ihmisestä, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Ei tarvitse olla. Tuo on vallankäyttöä hänen puoleltaan, että jättää ottamatta yhteyttä ja kaikki on sinun varassa. Mitä ystävyyttä se muka on? Ei tuollaisia passiivis-agressiivisia ihmisiä kannata roikottaa perässään. Jos ei ota yhteyttä, niin miksi sinä ottaisit?

Ei häntä kiinnosta, kun ei ota yhteyttä.

Todella momi on OMAKOHTAISTEN kokemusten perysteella tullut rasi.stiksi. Itse olin valitettavasti naimisissakin..Siitä kaikesta piispääsyssä ei ainakaan ystävät olleer auttamassa.

Lapsuuden ystävä yksi parhaista ystävistäni katkaisi välit kun muutin Ruotsiin. Tai ei "katkaissut" mutta koko ajan harveni yhteydenpito. Kunnes lopulta kyselin aina välillä mitä kuuluu johon hän ei juurikaan vaivannut vastaamaan. En olisi koskaan uskonut että ystävyytemme loppuu..

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden ystävä yksi parhaista ystävistäni katkaisi välit kun muutin Ruotsiin. Tai ei "katkaissut" mutta koko ajan harveni yhteydenpito. Kunnes lopulta kyselin aina välillä mitä kuuluu johon hän ei juurikaan vaivannut vastaamaan. En olisi koskaan uskonut että ystävyytemme loppuu..

Tämä on valitettavaa. Joidenkin ihmisten kanssa keinotekoisesti kommunikointi alkaa etäännyttää. Joillekkin ystävyyteen riittää sähköposti ja puhelin. Toiset etääntyvät jos rahaa matkustamiseen tai näkemiseen ei ole ja ajan puute aiheuttaa ettei nähdä kuin kerran vuodessa tyyliin. Silloin on joskus aika luopua ystävyydestä ilman mitään katkeruutta. Sama pätee sukulaisuuteen.

Katkaisin välit omaan ystävääni kun en enää osannut arvostaa häntä. Ystäväni perusti "perheen" afrikkalaisen miehen kanssa ja hänen sinisilmäisyytensä sai minut halveksimaan häntä. Mielestäni ystävyyteen ei kuulu toisen halveksuminen, joten ajattelin että parempi molemmille ettei ystävyyttä jatketa.

Olen,

Mm lapseni kummipariskuntaan, joka ei vuosiin saapunut lapsen juhliin, ei pitänyt mitään yhteyttä muutenkaan. Pyydettiin lapselle uudet ihanat kummit. Ei kaduta.

Yhteen työkaveriin, josta oli tullut muutaman vuoden sisällä ystävä. Alkoi työolosuhteissa himmentyä käytöstavat : ilmeisesti oman avioeron, työstressiään tms seurauksena alkoi työpaikalla huutamaan ihan mitättömistä asioista, siis syyttä suotta. Kerran jaksoin ymmärtää ja asia sovittiin, mutta kun asia tapahtui uudemman kerran, laitoin viestiä, jossa kerroin etten hyväksy moista käytöstä ja pistin välit poikki.

Ensin vähän ihmetytti, että hyvin tuntemani kaveri oli niin henkisesti huonossa jamassa. Aluksi ikävöin ja ihmettelin, nykyään en ole kaivannut.

En ymmärrä tuollaisia huutajia, jotka ei pysty asioista keskustelemaan. Tämä tyyppi teki tän huutoshown vielä omien ja päiväkodin lasten edessä eli oli täysin ammattitaidoton. Ihme hullu.

Myöhemmin selvisi muitakin outoja asioita häneen liittyen.

En jaksanut sitä, että ystävä määräili kuin jotakin tahdotonta pikkulasta.

Lopetin vain vavihkaa yhteydenpidon.

Tietämättäni katkaisin erääseen ns ystävääni kun meillä oli totaalisen eri elämäntilanteet. Olin kesätöissä hänen asuinpaikkakunnallaan ja meille oli sinä kesänä syntymässä ensimmäinen lapsi, kaverini oli mennyt muutama vuosi aikaisemmin naimisiin ja työskenteli yrittäjänä. Hän oletti että kun olen töissä hänen kotipaikallaan, ei minua juuri omassa kodissa näy, hänen luona ainoastaan.

Ensimmäinen raskaus ei mennyt ihan putkeen mutta poika sieltä lopulta pullahti.

Kertaakaan en kerinnyt ottaa yhteyttä tähänkaveriin ja hän siitä veti papukasvin ruumiinonteloonsa, eikä hänestä ole sen koommin kuulunut. Pärjään paremmin ilman häntä.

Huomasin, että minä olen se joka järjestää tapaamiset ja kyselee kuulumiset. Ystävyys on vastavuoroista, joten päätin että on hänen vuoronsa järjestää tapaaminen jos haluaa nähdä. Nyt olen neljä vuotta odottanut hänen yhteydenottoaan.

En ole varma katkaisinko minä välit vai olenko minä se, johon yhteydenpito katkaistiin. Vähän surullista ja kaipaan häntä välillä.

Monet ystävät ovat jääneet, koska en jaksa olla aina se joka kyläilee tai ajelee kaupunkiin etsimään parkkipaikkaa. Jossei sen vertaa uskalla ajaa autoa tai tulla bussilla, että pääsis välillä mun luo, niin antaa olla.

Olen katkaissut välit moniin ihmisiin sillä nuorempana olin hyvin ehdoton ja mustavalkoinen ihminen. Parhaimpiin lapsuuden kavereihin molempiin meni välit, toinen heistä yritti iskeä poikaystääni ja he tapailivat selkäni takana. Poikaystävä jäi ja ystävään katkaisin välit.

Toinen ystäväni keksi jatkuvasti valkoisia valheita ja jossain vaiheessa kyllästyin hänen epärehellisyyteensä ja sanoin suorat sanat valehtelusta. Ystävyys loppui siihen. Molempia heitä kuitenkin muistelen lämmöllä ja harmittaa etten koskaan sopinut heidän kanssaan.

Aikuisena olen myös katkaissut välit muutamaan ihmiseen. Toinen heistä oli naapurini joka oli erittäin äkkipikainen ja tulistuva nainen. Hänellä oli elämässään juuri vaikeaa ja itselläni alkoi vihdoin kaikki järjestyä. Kerran hän tuli kotiini myöhään illalla ja alkoi vuodattamaan huoliaan, yritin kuunnella ja vastailla myötätuntoisesti, mutta sanoin jotai väärin ja hän sai raivarin ja alkoi huutaa ja sättiä minua kaikilla mahdollisilla haukkumasanoilla. Käskin hänen häipyä kodistani ja elämästäni. Ja niin hän teki.

Myös minut on hylätty. Miespuoleinen ystäväni tapasi uuden naisystävän ja nainen kielsi yhteydenpidon minuun. Olimme todella hyviä ystäviä ja surin tämän ystävän menetystä pitkään. Ymmärrän toki että tämä nainen piti minua uhkana ja ymmärrän että ystäväni päätyi valitsemaan rakkauden.

Nämä kokemukset ovat kuitenkin tehneet minut varovaisiksi ihmissuhteissa. Tutustun helposti ihmisiin ja kaverustunkin, mutta en oikein päästä ketään lähelleni. Minulla onkin nykyisin paljon tuttuja, mutta vain muutama ystävä, hekin huolella valittuja.

Mutta eivät kaikki kenet itse olisin kelpuuttanut ystäväkseni ole halunneet sen syvempää tuttavuutta, joten varmasti minussakin on vikani ja ärsyttävät puoleni :)

Olen katkaissut ihmiseen joka on kasvotusten kaikille herttainen ja sydämmellinen. Annappa kun joku poistuu seurasta, alkaa hienovarainen johdattelu tämän piikittelyyn. Hän ei tunnu näkevän yhtään vikaa itsessä, muiden negaaminen on kuin kasvanut osaksi häntä jonka hän luulee olevan normaalia käytöstä. Ei varmaan yhtään käsitä miten rasittavaa se on muille että aina on jauhamassa potaskaa toisista ja on muutenkin ylemmyydentuntoinen.

Katkaisin välit kaveriin joka epäili koko ajan että häntä syrjitään kaveriporukassa. Hän saattoi lähetellä viestejä tai soitella jossa epäili että olemme nähneet tai tehneet jotain ilman häntä. Jos olin vaikka ollut kaupungilla syömässä ja mainitsin tästä kyseiselle kaverille, hän alkoi heti kyselemään että oltiinko oltu porukalla ilman häntä, miksi "taas" syrjimme häntä jne. Istutettiin hänet kerran alas ja sanottiin että tälläinen käytös ei ole mukavaa eikä reilua meitä kohtaan, homma oikeastaan vain paheni tämän jälkeen. Sanottiin että tälläiseen käytökseen on varmaan joku syy, että ehkä olisi hyvä käydä puhumassa asiasta jollekin. Ei suostunut vaan sama homma jatkoi edelleen. Välit on olleet poikki nyt melkein vuoden, enkä kadu ollenkaan. Ei kukaan kestäisi parisuhteessakaan tuollaista kyttäämistä ja epäilyä. 

Ystäväni valitsi tuoreen miesystävänsä minun, pitkäaikaisen ystävänsä, ylitse tilanteessa, joka osoitti ettei hän joko ajatellut ollenkaan miltä minusta tuntuisi tai päätti olla välittämättä. Loukkaannuin.

Sitten tajusin kuinka usein hän peruu yhteisiä suunnitelmia, tuntuu pitävän muita kavereitaan jotenkin parempina ja on oikeastaan monestikin aika huonoa seuraa. Nyt olen miettinyt miksi jaksoin häntä niinkin kauan. Katkera ja vihainen ihminen.

Yksi kaveri käytti mua vuosikausia omien ongelmiensa likasankona, kuuntelin sen juttuja aikani, kunnes aikuistuin ja se perseily jäi taa.

Yksi kaveri lainasi rahaa muttei jaksanut maksaa takaisin. Käytti myös ilmaisena terapeuttina, kun tavattiin, aina oli aikaa hänen murheiden kuunteluun.

Eli en oo jaksanut loputtomiin yksipuolisia suhteita, joissa minäminäminät vaan jankkaa joka tapaamisella omia murheitaan. Oon empaattinen, mutten kynnysmatto.

Olimme olleet ystäviä ala-asteelta lähtien, mutta välillä meni pitkiäkin aikoja, jolloin emme tavanneet. Parikymppisinä muutimme eri paikkakunnille, mutta pidimme yhteyttä viestein ja ollessamme samassa kaupungissa.

Tämä kaveri oli aina oman tiensä kulkija ja "hurahteli" milloin joogaan, milloin polyamoriaan. Hän etsi itseään Intiasta, asui kommuuneissa, kirjoitti runoja jne. Jossain vaiheessa myös vanhat ystävät tulivat henkisen kasvun tielle ja hän päätti yllättäen panna välit poikki pitkällä tekstiviestillä, jossa puhui rakkaudesta ja elämän poluista.

Hänelle, tämä polku on ehkä ollut pitkä, mutta minulle välirikko tuli täysin puskista. Olimme aina kovin erilaisia, mutta meillä oli myös paljon yhteistä ja viihdyin todella hyvin hänen seurassaaan, vaikken jakanutkaan hänen elämäntyyliään. Tuntui, että hän koki "tavallisen" elämäni uhkana omalle elämälleen, vaikka en koskaan kritisoinut häntä mitenkään ja olin kiinostunut hänen tarinoistaan ja näkemyksistään. Harmittaa, että menetin ystävän, jonka kanssa sain aina aikaan hyviä keskusteluja ja pohdintoja.