Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Valitus kirjoitti:

Se että toinen valittaa eikä

Nää kuin oman napansa. Elämän tapahtumien myötä ja se että ei ehkä tajua mitä tuli tehtyä.. valitettua

Ja etääntyä

Sulle ei tullut sitten mieleen, että se voi johtua vaikka juurikin masennuksesta. Katkeran kommentin perusteella taisi olla hänelle vain onni että tuollasen "ystävän" menetti.

tekopyhää kirjoitti:

Se on jännä, että kun näitä ketjuja lukee, niin ne muut on aina niitä negatiivisia ja energiasyöppöjä.  Nykyäänhän kaikki naistenlehdet hehkuttavat, että "siivoa energiasyöpöt elämästäsi"jne. Muut ovat pahoja ja itse ollaan niitä valaistuneita aurinkoja, tottakai.  Masennus on useimpien tällaisten ns. hankalien ihmisten diagnoosi ja se ilmenee monin eri tavoin. Monilla on myös vaikka mitä perhetilanteita kulissien takana.

Itseään saa suojella näiltä riippakiviltä, jos ei itse jaksa. Se ei tee hylkäävästä osapuolesta valaistuneempaa. Masentuneet tarvitsevat ammattiauttajia. Keittiöpsykologit voivat olla avuksi alakuloon.

Olen useana vuonna laittanut jouluntoivotukset muutamalle kaverille, ja aina on tullut heti myös vastaus/toivotus.

Tänä vuonna kokelin mitä jos en lähetä. No, ei ole kukaan lähettänyt mitään. Tiedän että niillä on masennusta kuten minullakin (aika yleistä muuten) mutta useimmilla on kuitenkin puhelin käsillä joten, pitäköön tunkkinsa.

Kyllä. Paras ystäväni n.8 vuoden takaa, hävisi tuhkatuuleen elämästäni kertaheitolla. Keväällä lopetti kaiken yhteydenpidon, ei vastannut puheluihin eikä oikein viesteihinkään. Nyt tapahtuneesta on n. 7kk aikaa ja vieläkin oon aivan ymmällään.

Ikävä on kova, paljon yhteisiä muistoja ja sisäpiirivitsejä, naurua ja tieto ettei hyvä ystävä häviä mihinkään vaikka maailma horjuisi.

-kunnes hävisi, ykskaks yllättäen. Trauma jäi.

Vieläkään en ole asiasta täysin yli päässyt.

Yhteen nuoruuden ystävään katkaisin välit, joka antoi ymmärtää, että koulukiusatuksi joutuminen oli oma vikani. Ei ollut.

Yhden vanhan ystävän uusi vaimo on to-del-la rasittava, ikävä ja pomotteleva.  Pikku hiljaa olen vähentänyt yhteydenpitoa. Samaa liikettä on ollut havaittavissa muunkin kaveripiirin keskuudessa. Sääli, kun aikaisemmin oltiin tiivis yhteisö jo parikymmentä vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden ystävä yksi parhaista ystävistäni katkaisi välit kun muutin Ruotsiin. Tai ei "katkaissut" mutta koko ajan harveni yhteydenpito. Kunnes lopulta kyselin aina välillä mitä kuuluu johon hän ei juurikaan vaivannut vastaamaan. En olisi koskaan uskonut että ystävyytemme loppuu..

Tämä on valitettavaa. Joidenkin ihmisten kanssa keinotekoisesti kommunikointi alkaa etäännyttää. Joillekkin ystävyyteen riittää sähköposti ja puhelin. Toiset etääntyvät jos rahaa matkustamiseen tai näkemiseen ei ole ja ajan puute aiheuttaa ettei nähdä kuin kerran vuodessa tyyliin. Silloin on joskus aika luopua ystävyydestä ilman mitään katkeruutta. Sama pätee sukulaisuuteen.

Surullista mutta totta. Minullakin on ystäviä joiden kanssa ei olla asuttu samalla paikkakunnalla kymmeneen vuoteen, nykyään tavataan keskimäärin pari kertaa vuodessa, silti ystävyys pysyy yllä viestein ja satunnaisin puheluin. Toisten kanssa taas on ystävyys hiipunut pian toisen muuton jälkeen. Kuulumisia kysellessä vastaukset ovat lyhyitä ja yksinkertaisia. Jos jossain satutaan törmäämään, juttua kuitenkin riittää. Ei kai vaan pysy yllä se ystävyys jos ei ole mahdollista tavata koko ajan

Kaverillani oli vaikeaa, hänellä oli diagnooseja ja tunsin sympatiaa häntä kohtaan. Itselläkin oli tiukkaa, mutta annoin viimeisistä rahoistani hänelle, kun tuet eivät taaskaan olleet tulleet ajoissa ja jääkaappi oli tyhjä. En saanut itse enää yhtään mitään tästä ystävyydestä. Lopulta sain tietää hänellä olevan diagnoosinsa vuoksi oikeus ilmaiseen ruokailuun, eli hän oli valehdellut koko ajan.

Vaikka kuinka monta. Aikansa kutakin, elämä vie eri suuntiin, enkä jaksa tekohengittää ystävyyttä. 

Aikuisiällä olen vihdoin alkanut hiljalleen arvostaa itseäni ja luopunut useammasta ns. toksisesta "ystävästä". En jaksanut enää olla pompoteltava kynnysmatto tai roskakori, johon voi vain oksentaa kaikki ongelmansa ja jota saa vähätellä päin naamaa. Parin tyypin kanssa kaverisuhde on päättynyt riitaan näiden ongelmien takia, mutta suurimman osan kanssa olen vain pikkuhiljaa lopettanut yhteydenpidon. Elämä on liian lyhyt yksipuolisen ystävyyden ylläpitämiseen.

Tietysti on myös näitä tapauksia, että ystävyyden liekki on vain yksinkertaisesti sammunut ja elämät ovat lähteneet eri suuntiin. Yhteydenpito jää, kun tuntuu ettei ole enää mitään yhteistä.

Tähtitähti kirjoitti:

Myös minut on hylätty. Miespuoleinen ystäväni tapasi uuden naisystävän ja nainen kielsi yhteydenpidon minuun. Olimme todella hyviä ystäviä ja surin tämän ystävän menetystä pitkään. Ymmärrän toki että tämä nainen piti minua uhkana ja ymmärrän että ystäväni päätyi valitsemaan rakkauden.

Minä en ymmärtäisi. Nainen/mies, joka vaatii luopumaan toista sukupuolta olevista ystävistä, toimii väärin ja itsekkäästi. Ja siihen suostuva tekee väärin. 

En ole varsinaisesti katkaissut välejä, mutta etääntynyt tietoisesti, eli olen lakannut ottamasta yhteyttä. Jos toinen osapuoli on ottanut yhteyttä, olen toki vastannut ja jutellut kohteliaasti. Mielestäni se on hyvien tapojen mukaista.

Toinen tällainen on sukulaiseni. Hän on sietämättömän rasittava ihminen: erittäin puhelias, mutta puhuu vain ja ainoastaan itsestään ja omista asioistaan. Häneen ei saa edes katsekontaktia, hänellä on tapana näplätä jotain käsissään, ja samalla käy tauoton esitelmöinti jostain asiasta, tuntikausia. Mikään minun asiani ei kiinnosta häntä vähääkään. Lisäksi hän on luulotautinen ja näiden kuviteltujen sairauksien takia työkyvytön.

Toinen on ystäväni, jolla alkoi mennä liian lujaa. Hän sössi kaikki asiansa omilla tyhmillä valinnoillaan: velkaantui pahoin pikavippifirmojen avulla ja typerillä kaupoilla. Teki neljä lasta kolmelle eri miehelle ja on taas työtön yh. Koulut jäivät kesken aikoinaan, välillä hän saa jotain hanttihommia, mutta irtisanoutuu aina muutaman kuukauden jälkeen, yleensä riitaisasti. Vanhin lapsista on sijoitettu pois kotoa. Mitään vikaa tämä ihminen ei näe itsessään, hän näkee itsensä yhteiskunnan uhrina.

Vierailija kirjoitti:

Tähtitähti kirjoitti:

Myös minut on hylätty. Miespuoleinen ystäväni tapasi uuden naisystävän ja nainen kielsi yhteydenpidon minuun. Olimme todella hyviä ystäviä ja surin tämän ystävän menetystä pitkään. Ymmärrän toki että tämä nainen piti minua uhkana ja ymmärrän että ystäväni päätyi valitsemaan rakkauden.

Minä en ymmärtäisi. Nainen/mies, joka vaatii luopumaan toista sukupuolta olevista ystävistä, toimii väärin ja itsekkäästi. Ja siihen suostuva tekee väärin. 

Olet tavallaan oikeassa mutta oikeaa ja väärää ei ole olemassakaan.

Joten tuo on vain sinun mielipide asiasta ja ymmärrän sen tietyn hetken, mutta sinun harmiksesi ymmärrän myös miksi siihen suostuva ei tee väärin lainkaan ja on hyvä luopua ystävistä, jos kumppani niin vaatii.

Jäät vain mielipiteeksi ja sanomasi ei ole mikään totuus asian vääryydestä. Yritä nyt vähän ymmärtää laajemmin asioita.

Vierailija kirjoitti:

Maraia kirjoitti:

Minuun on yksi lähiystävä katkaissut välit. Pidin häntä läheisempänä kuin hän minua. En osannut antaa tilaa hänelle ja hän ahdistui ilmeisesti. Kadun valtavasti ja ymmärrän nyt, mutta en saa enää mahdollisuutta, koska hän on ehdoton eikä suostu puhumaan. Olen pyytänyt anteeksi. En voi kuin ottaa opikseni tästä. Onneksi minulla on muita ystäviä, mutta tämä menetetty oli omasta näkökulmastani ”sielunsisko”. Olen itkenyt asiaa paljon ja vaikea on unohtaa. Ehkä sain ansaitusti kolauksen. Mutta itseni syyllistäminen vie kaikki voimat.

Minulla on hyvin samankaltainen kokemus taustallani. Jälkeenpäin ajateltuna olin henkisesti liian intensiivinen ja ehdoton eikä kepeäluonteisempi ystäväni kestänyt sitä lopulta enää. Emme ole puhuneet vuosiin ja satunnaisesti ikävöin häntä vieläkin. Olen pystynyt antamaan itselleni anteeksi; olin nuori ja sosiaaliset taitoni olivat tuolloin vielä osittain hyvin alkeelliset. Toivottavasti myös sinä kykenet antamaan itsellesi anteeksi <3

Kiitos sanoistasi. Lohduttaa kuulla, että muillakin samanlaisia tuntemuksia ollut. Itse en vain voi laittaa käytöstäni nuoruuden piikkiin, koska ihan aikuisiällä on tämä tilanne tullut. Ainoa, millä voin yrittää lohduttaa itseäni, on se, että tunteeni ja ystävyyteni oli aitoa. Välitin hänestä todella paljon. Mutta nyt vain hävettää ja kaduttaa ja surettaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen koska yksi haukkui läheistäni pedofiiliksi.

Ei kukaan syyttä suotta hauku

Yhteen ystävään olen ihan selkeästi katkaissut välit. Sanoin hänelle, että maalimankuvamme ovat niin erilaiset ja hänen käytöksensä ja mielipiteensä ovat minulle niin vastenmieliset, että en vain enää kykene olemaan hänen ystävänsä. Kyse ei ole siitä, ettenkö sietäisi erilaisia ihmisiä ja omistani poikkeavia mielipiteitä, vaan siitä, että hän toi ne julki niin moukkamaisella ja karkealla tavalla, että vuosien mittaan se vaan meni yli. Samoin hänen nousukasmainen öykkäröintinsä satutti sieluani, jos näin hienosti voi sanoa. Hän on erittäin varakas, ei siinä mitään, mutta silti arvostan edes jonkinlaisia käytöstapoja. Hän oli ainakin omien sanojensa mukaan pahoillaan välirikosta, mutta minä olin ensi alkuun helpottunut, ja nykyään asia tulee hyvin harvoin mieleeni. 

Toisesta olen vain etääntynyt reippaasti. Hän osoittautui aika epäluotettavaksi ystäväksi - sellaiseksi, joka juorusi arimmatkin asiani eteenpäin (ja minulle muiden ystäviensä kaikki asiat), hän oli hyvin utelias ja jotenkin minulle tuli tunne, että hän yritti "ryövätä" muut ystäväni - hän tunki väkisin ystäväpiiriini ja yritti ystävystyä kaikkien läheisteni kanssa; mm. pyysi FB-kavereikseen suurin piirtein kaikkia kavereitani ennen kuin älysin piilottaa kaverilistani. Sitten hän oli toisaalta kaikkiin suuntiin kumarteleva, mutta toisaalta todella ilkeä ihminen, joka pilaili muiden kustannuksella ja puhui ihmisistä pahaa. Itseensä kohdistuvaa huumoria (tai ilkeilyä, miten vaan) tai kritiikkiä hän ei siedä ollenkaan. Hän on mielestäni hirveän teennäinen ja feikki - suuri uhrautuja myös. Itki suureen ääneen sitä, miten hänen miehensä kohteli häntä, mutta petti miestään kaikissa käänteissä. Hyvin kompleksinen ja monimutkainen persoona, joka ensi alkuun vaikutti todella mukavalta ja luotettavalta, kunnes aika ikävä totuus alkoi valjeta. Arvelen, että hänellä on paljon lapsuudesta ja nuoruudesta tulleita traumoja, joita hän ei ole saanut purettua, ja siksi hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Minä en vaan jaksa sellaista enkä halua olla hänen kanssaan kovin tiiviisti tekemisissä enkä varsinkaan kertoa mistään mitään. 

Minulla on ystävä, johon ehkä haluan ottaa etäisyyttä tai peräti katkaista välit. Hän on hyvin omistuksenhaluinen ja taitaa tuntea jonkinlaista ylemmyyttä minua kohtaan. Olemme olleet ystäviä ihan lapsuudesta saakka, mutta vasta nyt hänessä on alkanut paljastua "hupaisia" piirteitä, jotka ärsyttävät minua. Hän ei puhu minulle koskaan kunnolla suoraan, vaan vihjailee ja keksii jotain ihmeellisiä tarinoita halutessaan jotenkin kouluttaa tai valistaa minua. Sitten jos kysyn häneltä, mitä hän tarkoittaa, hän vaan toteaa, että no, kyllä sinä varmasti tiedät tai huomaat. Minä taas olen tottunut sanomaan asiat suoraan - en toki halua loukata tai riidellä, mutta arvostan rehellisyyttä. Esimerkiksi hän oli joskus saanut päähänsä olla huolissaan juomisestani (en edes tiedä, mistä hän oli saanut asian päähänsä, minä kun en juuri käytä alkoholia), niin hän kertoi minulle tarina ystävästään, "jonka nimi jääköön nyt salaisuudeksi", ja jonka alkoholi oli vienyt nopeasti rappiolle. Myöhemmin hän vahingossa paljasti, että kyse oli minusta. Hän on myös hyvin holhoava minun suhteeni. Jos olemme ulkona tai matkoilla, hän ehättää joka paikassa kertomaan, mistä minä pidän tai en pidä - en itse ehdi edes suutani avata, kun hän on jo kertonut kuulijalle, mitä minä haluan ja mitä en. Se on aika raivostuttavaa senkin vuoksi, että vaikka olemme jo vanhoja ystäviä, hänen arvionsa minun haluistani menevät yleensä aika pieleen. Eikä hän tahdo muistaa, etten pidä tuollaisesta, vaikka olen monta kertaa siitä sanonut. Kaikesta tästä, mutta ehkäpä seepra ei pääse raidoistaan, minkäs sille sitten tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen koska yksi haukkui läheistäni pedofiiliksi.

Ei kukaan syyttä suotta hauku

Niinpä. Olet pedofiili.

Vierailija kirjoitti:

Yksi pitkäaikainen ystävä muuttui ilkeäksi. Vain kun meillä oli/on eräästä asiasta erilainen mielipide, asiasta keskustellessamme alkoi suorastaan vittuilemaan. No annoin sen vielä mennä, mutta sitten ihan muista asioistakin normaalisti jutellessa tämä ystävä alkoi tehdä ilkeitä kommentteja liittyen siihen meidän erimielisyyteemme. No kun tämä tarpeeksi kauan jatkui ja se ihminen muuttui muutenkin tympeäksi ja tiuskivaksi, päätin sitten lopulta antaa koko tyypin olla.

Olisin voinut kuvitella että olisimme tämän ihmisen kanssa olleet ystäviä loppuelämän ajan, ikäväkin on, mutta en jaksa mitään turhasta kiukuttelua ja mun pitämistä jotenkin huonompana ihmisenä.

Minulla kävi samoin. Entinen iloinen ja hauska ihminen muuttui sarkastiseksi, äyskiväksi ja välillä piilovittuilevaksi ihan muutamassa vuodessa. Ajattelin, että se johtuu stressistä ja häviää, kunhan hän vaihtaa työpaikkaa. Eipä hävinnyt. Sama tyyli jatkui. Tapasi vielä poikaystävän, joka oli samanlainen äyskijä-vittuilija-besserwisser, joka lisäsi  vaan vettä myllyyn.

Kaikessa hiljaisuudessa vaan jätin pitämättä yhteyttä, kun jokainen tapaaminen oli aina negatiivista paasausta siitä ja tästä hirveästä asiasta. 

Harmittaa hirveästi. Ehdimme tuntea melkein 10 vuotta. 

Jätin hissukseen välit ystävääni, jonka "palvelija-terapeutti" olin. Aina minun puoleen missä tahansa ongelmassa, ei koskaan mitään kuulumisia minulta. Kaikkeen piti kysyä vastaus minulta, Googlekin on olemassa. Meni jo välillä sellaiseksi lapsen kyselyikämeiningiksi ja puhutaan kuitenkin 30-vuotiaasta naisesta! "Miksi tää on näin, selitä mulle tuo, entä mitä tää tarkottaa, nyt mä en tajunnu tota, kerro mulle tästä, selvitä mulle tämä, mä en tiedä mikä tää on kerro mulle, miksi tää menee näin, mitä tää meinaa, miksi asia X on tälleen eikä muodossa Y kerro sä se  mulle".

Kysyminen ja pohtiminen on OK, pidän siitä itse paljon, mutta tämä oli ihan vaan yksipuolista tenttaamista.

Ja, rehellisesti, ei saisi sanoa, mutta välillä tuli olo, että hän on ihan oikeasti vaan tyhmä. Ammattinsa puolesta käsittelee paljon tietoa, mutta silti tuli välillä olo, että tällä henkilöllä ei ole nyt ihan kaikki muumit kotosalla. Sekin meni todella, todella raskaaksi.