Muita yksinäisiä? Tai te jotka ette ole, kertokaa mistä olette löytäneet aikuisiällä ystäviä?

Mistä löysit miehesi? Eikö hänen kavereillaan ole mukavia tyttöystäviä, joista voisi tulla ensin kavereita, myöhemmin jopa ystäviä?

Isoilla paikkakunnilla on Facebook-ryhmiä erilaisiin tapaamisiin ja uusien ystävien hankitaan. Ainakin omalla paikkakunnallani. Harmillisesti vähän hiljaisia kyllä.  Kannattaa etsiä ja kokeilla. Matkaseuraakin saa Facebookista. Sitten on erilaiset nettipalstat myös. Joskus ehdotin tänne, että luodaan joki meilirinki parin yksinäisen kanssa, mutta ei niistä kukaan lähtenyt mukaan. 

Ihan muuttamalla ja puhumalla olen saanut noh en ystäviä, mutta tuttuja. Osalle vähänkin tuttu on jo ystävä, mutta elämänkokemukseni on minulle opettanut että ystävä ja kaveri on se jolle voi kertoa huoletta hyvät ja huonotpuolet pelkäämättä. Tutut ovat taas niitä joidenkanssa pitää miettiä mitä kertoo ja mitä ei kerro. Miten elehtii ja miten ei kannata elehtiä. Ystävät ja kaverit ei juorua ulkopuolisille asioita mitä et haluaisi niiden tietävät, tutut tekevät sen todennäköisemmin. 

Ei mistään. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä vaikeampaa on löytää kaveri tai mies.

Minulla on mukavasti ystäviä ja tuttuja, joita on löytynyt mm. yliopistolta, töistä, kirjoittajapiireistä ja puolison kavereiden kautta.

En ole löytänyt ystäviä esimerkiksi aerobic-harrastuksesta eli harrastuksia on erilaisia. Oleellista on, ollaanko ryhmässä muutenkin kuin tekemisen ajan ja kuinka sydämen asia se ryhmäläisille on.

Minun oli lapsena vaikea tutustua ihmisiin, mutta ei enää aikuisena. Oleellista on rentous: kannattaa puuhata paljon eri porukoissa ja olla etsimättä ystävää "tositarkoituksella". Suhdetta voi tukea keskustelemalla ja tykkäilemällä somessa ja pyytää toiselta esimerkiksi apua asiassa, josta tietää hänen tietävän. Myös lasten kavereiden vanhempiin voi yrittää tutustua. Vaikkapa lastenkutsujen yhteydessä voi pyytää myös vanhemmat kahville.

Hyväntuulinen ja avoin asenne auttaa. Oleellista on olla kiinnostunut toisesta. Aikuisten ystävyydessä ei välttämättä ole samanlaista laaja-alaisuutta kuin nuorena. Joidenkin kanssa voi käydä enimmäkseen leffassa, joidenkin syömässä, toisia tavataan puolison kanssa, toisia perheenä. Tärkeää on olla vaatimatta toiselta liikaa ja liian nopeasti. Jos olet tarvitsevan oloinen ja käyt äkkiä päälle, potentiaalinen ystävä säikähtää, varsinkin jos elämä on muutenkin täynnä.

No TOTTAKAI ihminen voi kokea itsensä yksinäiseksi vaikka puoliso olisikin! Typerää inistä muuta.

Mulla on ollut yksinäisyyskausia, ja juuri tässä menossa iso sellainen, jo ainakin vuoden verran. Olen ollut yksinäinen sinkkuna, ja myös parisuhteessa. Yksinäisyys on tunne siitä ettet sinä kiinnosta ketään muuta kuin ehkä niitä joiden on "pakko " olla kiinnostuneita sinusta, kuten puoliso ja vanhemmat tai sisarus. Ja sitten koet olevasi hellekin taakka, kun sinulla ei ole muita kuin he keihin pitää yhteyttä. He eivät pidä yhteyttä sinuun samanverran, koska heillä on "muutakin elämää kuin sinä" toisin kuin sinulla, jolla on ehkä yksinäinen työ,(tai työttömyys) ja koiranlenkitys, kun puoliso on vaikka reissuhommassa.

Erakko, ja täysin yksin oleminen on sitten eri asioita. Yksinäisyys on tunne, jota voi kokea missä vain, jossa ei tunne kuuluvansa porukkaan. 

Mulla on muutama kaveri, mutta olen ajatellut nyt että en ota heihin enää yhteyttä itse, sillä koen itseni vain yksinäisemmäksi, kun mietin että kenelle soittaisin tällä viikolla, etten olisi "taas" vaivaksi. Katson puhelimesta milloin olen soittanut viimeksi, ja jos se oli 6 päivää sitten, niin odotan vielä ainakin toiset 6 päivää, vaikka useamminkin olisi tarvetta, ja paljonkin asioita meneillään josta haluaisin ystävän kanssa puhua, ja asioita joita tehdä. Minulle kun ei kukaan soita. Yksipuolista ovat nämä minun kaverisuhteeni.

Tuosta ettei voi olla yksinäinen jos on kumppani kuitenkin, tuli tämä mieleen.

Moni on minulle kateellinen kun minulla on ihana mies, joka haluaa viettää aikaansa seurassani, ja teemmekin kaikkea mukavaa yhdessä usein. Minä taas olen heille kateellinen siitä että heillä on ystäviä joiden luona käydä kylässä, ja jotka soittavat ja kysyvät mitä kuuluu. He itse voisivat olla minulle tällaisia ystäviä, ja olivatkin, mutta eivät enää pidä yhteyttä, koska minulla on ihana mies. Minä en voi jakaa miestäni heidän kanssaan, mutta meille on aina tervetuuleita minun ja mieheni ystävät, sekä keikkareissuille, tai mökille saunomaan ja iltaa viettämään. Ystävät, tai siis entiset kaverit monesti narisevat että kun ei ole mitään mökkiä, tai tekisi mieli lähteä jollekin keikalle, mutta kun ehdotan että tervetuloa, tai että voin lähteä seuraksi, niin ei sitten kuitenkaan. Sinkkuna ollessani seurani vielä kelpasi, mutta nykyään enää ei. Kummallista.

Myös keskustelupalstoilla minulle tuntuu usein käyvän niin, että minun postaukseni jälkeen triidi hukkuu, eli siihen ei kukaan enää kommentoi mitään jälkeeni. Niin kuin esimerkiksi nytkin.

Mua rasittaa takiaiset, jotka luulee et tavallinen ystävällisyys ja kohteliaisuus on suurta ystävyyttä. Alkavat tilittää elämäänsä ja haluavat että minäkin "avautuisin", koska haluavat oppia tuntemaan minut perikotaisin ja tietää minusta ihan kaiken. Ei tässä iässä enää suputella salaisuuksia toisten korviin ja kävellä käsikynkkää hihitellen kaksistaan.

Vierailija kirjoitti:

Voi itku! Pitäis olla ystävä-tinder, jossa näkis niitä lähistöllä olevia muita yksinäisiä. Mäkin voisin haluta ystäviä täältä missä asun kun ystävät asuvat kaikki kaukana, ei vaan löydy. Tuntuu että kaikilla täällä ON jo ystävät eivätkä halua uusia.

Mietin samaa että saisi jokin tuollainen olla olemassa niin helpottaisi kovasti. Varsinkin kun voi aluksi heti viestitellä niin pystyy nopeammin huomaamaan kohtaako ajatukset. Itse olen hankkinut kirjekavereita lähistöltä ja siinä kun on vähän aikaa kirjoiteltu niin nähdään livenä ja katotaan sitten kehittyykö kaveriksi asti.

Töissä on hyvin vähän naispuolisia työntekiöitä mutta on pari naista joiden kanssa olen tullut todella hyvin toimeen, jos olisimme tavanneet koulu aikoina niin olisimme varmasti olleet Erottomattomat mutta nyt molemmilla on perhe eikä riitä aikaa tai rahaa kuin hyvin harvoin lähteä jonnekin. Kaverit joilla ei ole lapsia niin heilläkin on tietenkin muuta elämää niin eivät hekään nyt milloin vain voi lähteä vaan pitää hyvissä ajoin kysyä että nähdäänkö joku päivä. Tietty jos olisi kumppani niin ehken tuntisi oloani läheskään niin yksinäiseksi kun ei tarvitse olla aina vapaa-ajalla yksin vaan olisi joku olemassa vaikka toisella olisi omiakin menoja välillä (onhan niitä minullakin) mutta näkisimme päivittäin kotona.

Töistä ja tallilta (harrastan ratsastusta). Esimerkiksi uuteen työpaikkaan siirryttyäni olen itse aktiivisesti pitänyt yhteyttä muutamaan vanhaan työkaveriin, joita pidän ystävinäni. Uudessa paikassa puolestaan olen useasti pyytänyt työkavereita syömään töiden jälkeen jne. Pitää itse olla todella aktiivinen, jos haluaa saada uusia ystäviä ja säilyttää myös jo solmitut ystävyyssuhteet :)

En osaa vastata kysymykseesi, itellä vähän samanlainen ongelma. Oon mieluummin yksin kuin kiusattavana.

Mä olen kait sitten ekstrovertti ja siis tutustun erittäin helposti ihmisiin. Olen asunut tällä paikkakunnalla nyt 10 vuotta, ja läpikäynyt eron. Ystäviä ja kavereita on tullut tänä aikana monia. Osaan pidän aktiivisemmin yhteyttä, osaan vähän harvemmin. Tutustunut olen mm.

- leikkipuistossa lasten kanssa

- seurakunnan äiti-lapsikerhossa

- Eräässä netin äiti-ryhmässä, jossa äitejä samalta paikkakunnalta

- lasteni entisestä hoitotädistä tuli hyvä ystävä

- lasten harrastuksissa odotellessa

- Srk:n tilaisuuksissa

- töistä

- naapureista

- lasten kavereiden äideistä

Mun mielestä ystävystyminen on helppoa. Esim. Harrastuksissa alkaa vaan juttelemaan harrastuksiin liittyvistä asioista, seuraavalla kerralla taas vähän enemmän ja sitten onlin luontevaa vaikka alkaa fb:ssa kavereiksi.

Olen sekä ollut itse aktiivinen aloitteen tekijä sekä minun suhteeni on oltu. Toki syvempi ystävyys vaatii sen, että "synkkaa". Ja tosiaan pitää osata antaa vähän itsestään. Ei nyt läväyttämällä koko elämänkertaa heti kättelyssä mutta kuitenkin kertoa itsestään vähän pintaa enemmän aika piankin.

Olen huomannut että ihmiset yleensä pitävät minusta (en tarkoita kuulostaa itserakkaalta) ja aika moni on sanonut että olen aito ja rehellinen ihminen ja minulle on helppo jutella.

Tuota noin.

Karjalaiset sukujuureni saavat minut avaamaan suuni vieraiden ihmisten kanssa. Jos meitä on viisi ihmistä bussipysäkillä, ja siihen tulee joku eksynyt/lapsi/ulkomaalainen/neuvonkysyjä, yleensä se kysyy apua multa.

Olen ilmeisesti helposti lähestyttävä. Otan itsekin sen riskin, että tulen torjutuksi. Kaikki eivät halua jutella.

Mun on helppo tulla juttuun vähän kaikkien kanssa. Mutta syvempi ystävystyminen on vaikeaa. Tunnen usein vierautta ihmisten kanssa. Se ehkä johtuu siitä, että olin lapsena hyvin yksin. Aikuisena pariuduin miehen kanssa, joka oli etäinen, piti minua itsestäänselvyytenä ja itseään ihanana. Erosin. Nyt kaipaisin uusia ystäviä.

Aloitin  opiskelun ja sain sitä kautta uusia kavereita. Tänään ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen kolme perheeseeni kuulumatonta ihmistä on ollut minuun yhteydessä saman päivän aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi samanlainen, mutta olen 35. Mutta mä voin olla sun ystäväsi täällä 💗 muakin jonkin verran kuormittaa sosiaaliset tilanteet puolituttujen kanssa, mutta toisinaan kaipaisi seuraa. Mun ongelma on siinä, että en ole löytänyt samanhenkistä seuraa, paitsi harrastuksesta, mutta heitä en tapaa harrastuksen ulkopuolella. Tuntuu että yksinäisiä on paljon, mä toivoisin että mua kysyttäisiin enemmän mukaan esim lenkille, baariin jne. Kahvittelusta en oikein välitä, vaan pitää olla toimintaa. Mutta sekin sydänystävän kanssa olisi mukavaa.

Eli sua pitäis kysyä? Mitäpä jos itse kysyisitte kun ei se muillekaan ole sen helpompaa kysyä, arvon ujopiimät!

Täällä yksi yksinäinen 24-vuotias. Mulla on maailman ihanin mies, jonka kanssa kaukosuhteessa ensi vuoden alkuun, kunnes pääsen muuttamaan hänen luokseen. Tässä maassa olen jo asunut vähän on-off viimeisen vuoden ajan, jonka takia tuntuu, että kavereita täällä ei hirveästi kiinnosta seurani enää. Yksi ystävä jäljellä Suomessa, pari ulkomailla ja yksi tässä maassa mihin olen muuttamassa pysyvästi.

Opiskelen tällä hetkellä, ja opiskelukavereita on muutama, mutta olemme tosi erilaisissa elämäntilanteissa, eikä heistä saa seuraa vapaa-ajalle. Ensi vuonna aion olla aktiivinen ja aloittaa harrastuksia, jotta löytäisin uusia ystäviä. Kärsin tästä tilanteesta todella paljon, ja ikävöin vanhoja ystäviä. Yksi parhaista ystävistäni laittoi välit poikki kun tapasin mieheni ja päätin muuttaa ulkomaille :(

Häpeän yksinäisyyttäni todella paljon. Olen melko sosiaalinen ja tarvitsen ihmisten seuraa, pärjään toki yksin mutta se tekee onnettomaksi. Mieheni seura ei korvaa ystävien seuraa.

Kyllä niitä ystäviä ja kavereita löytää kun tutustuu ihmisiin avoimin mielin omana itsenään. 

Olen löytänyt kavereita mm. festareilta (näitä on yllättävän paljon) ja lapsuudenkavereista/tuttavista. Näihin olen tutustunut itse enkä kenenkään tutustuttamana :) Ex-miehen siskosta tuli läheinen ystäväni.

Luulisin että harrastuksista löytää kavereita sekä jos on erikoisia kiinnostuksenkohteita niin niiden parista.

Mulla ainakin syy on se, että ruuhkavuosien keskellä en ole jaksanut pitää ystävyyssuhteista kiinni enkä syventää kaveri-/tuttavasuhteita ystävyydeksi, sen sijaan ne on hiljalleen laimentuneet ja hiipuneet pois nekin vähät.

Vaatisi, että ottaa itse yhteyttä kavereihinsa ja on kiinnostunut heidän kuulumisista. Ehdottaa yhteistä tekemistä ja menemistä jne. Ei musta ole ollut tähän vuosiin.

Mä en kyllä oikeasti kaipaa ystäviä. Mulla on lapset jotka tarvii mua, en halua yhtää kiviriippaa enempää. Mieskin on ihan turha, vaikka me nyt samassa huushollissa asutaankin. Ei ole aikaa muille ihmisille, omat projektit on kiinnostavampia. Sitä paitsi olen töissä, joissa joudun olemaan sosiaalinen. Siinä mun sosiaalisuuskiintiö sitten täyttyykin.