Ahdistavassa suhteessa - kumpi meistä on se hullu?
Olen nuori 20-vuotias tyttö. Kaava ei ole yllättävä: rakastuin palavasti poikaan, jonka kanssa kaikki oli aluksi täydellistä. En ollut koskaan tuntenut mitään niin vahvaa. Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin muuttui. Hän on kieltänyt kaikki miespuoliset ystäväni. Hän kuitenkin kokee, että hänellä saa olla naispuolisia ystäviä. Hänen mielestään kaikki poikapuoliset ystäväni haluavat minusta jotain muuta kuin ystävyyttä. Hän myös arvostelee ystäviäni jatkuvasti ja perustelee tätä sillä, että ystäväni ovat pinnallisia ja heillä on jotain patoutunutta vihaa poikaystävääni kohtaan, mikä ei pidä paikkansa. On kuulemma loukkaavaa, että haluan olla sellaisten ihmisten lähellä jotka arvostelevat häntä. Minun pitäisi pukeutua miten hän haluaa, ja koti on sisustettu niin kuin hän on halunnut. Hän myös arvostelee koko ajan uravalintaani, joka tekee minusta kuulemma pinnallisen. Katsomme ohjelmia joista hän pitää ja kuuntelemme hänen musiikkiaan. Minun täytyisi olla valmis käymään hänen perheensä tapahtumissa, mutta hän ei minun ja tuntuu että pian vieraannun perheestäni täysin. Hän syyttelee minua jatkuvasti pettämisestä, jota en ole kuitenkaan tehnyt. Kaiken huipentuma minun omaisuuteni hajottaminen ja fyysinen väkivalta. Lukuisia kertoja hän on suutuspäissään heitellyt tavaroitani ulos parvekkeelta. Jos yritän estää häntä, hän tarttuu minua kurkusta, heittää minua tavaroilla. Hän vääntelee ja heittelee minua ja on nostanut minut muutaman kerran seinää vasten. Joskus hän on kantanut minut ulos asunnostamme alusvaatteilla ja jättänyt siihen. Pari kertaa hän on kuristanut minua niin kovaa, että olen varma, että kuolen. Joskus hän on jopa sanonut tappavansa minut. Olen itsekin sortunut fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen, mutta itse olen tehnyt sen puolustaakseni itseäni, en sen takia että haluaisin hyökätä. Olen kerran lyönyt hätä kännissä korkokengällä päähän, josta en ole itse ylpeä. Hänen mielestään minulla on paha alkoholiongelma. Käyn ehkä kaksi kertaa kuussa ulkona joka on mielestäni aivan tavallista. Olen kaksi kertaa ollut liian kännissä, mutta muuten en mielestäni poikkea massasta. Hän on myös vetänyt äitinsä mukaan tähän. Hän vuotaa kaikki meidän väliset asiat omalle äitilleen (omasta näkökulmastaan), eikä äitinsä selkeästi ymmärrä oikeata tilannetta. Hän lähettelee minulle kaiken maailman psyyke-, narsismi- ja tunnelukko-testejä, vaikka koen että minä en todellakaan ole se joka tarvitsee tässä sellaista apua. Hänen äitinsä kuvittelee, että minä liioittelen eikä käsitä millaista väkivaltaa olen joutunut kokemaan. Liioittelun sijaan olen mielestäni jopa vähätellyt kaikkea. Poikaystäväni kääntää kaiken minkä keksii minun syykseni. Ehdottelee että kannattaisiko minun tehdä tälläinen ja tälläinen testi. Myönnän, että olen joskus itsekäs, mutta minä en todellakaan koe olevani narsisti. Joskus poikaystäväni saa manipuloitua minua niin pahasti, että alan uskoa, että syy onkin minussa. Kun haluan erota hän uhkaa tuhoavansa minun maineeni ja erottavansa minut kaikista ystävistäni. Meillä on vuokrasopimus ensi toukokuuhun asti eikä sitä voi purkaa. Nyt tiedän olleeni naiivi ja typerä. Olin vain niin hirveän rakastunut. Jollain tasolla olen edelleen, koska olen vieläkin tässä suhteessa. En koskaan kuvitellut, että minulle voisi käydä näin. Mitä minä voisin tehdä? En koe olevani tarpeeksi vahva lähteäkseni, varsinkin kun hän tekee siitä tarkoituksella niin vaikeaa.
Kommentit (190)
Olen nyt vanhemmillani viikonlopun. Huomenna pitäisi palata takaisin Helsinkiin. Olen yrittänyt suunnitella miten toimia, mutta en tiedä missä välissä voisin toteuttaa suunnitelmani. Poikaystäväni on paljon enemmän kotona kuin minä. Pahinta on, että tulen näkemään poikaystävääni koulua käydessä. En siis pääse hänestä eroon. En ole valmis vaihtamaan koulua, jonka eteen olen tehnyt niin paljon töitä. Lähestyvät tentit ahdistaa. Haluaisin vain lähteä karkuun toiselle puolelle maailmaa, mutta en voi.
<3 Älä anna kohdella itseäsi huonosti.
Tietääkö perheesi miten asiat ovat? Miten olisi koulun vaihto toiseen kaupunkiin?
Katso Netfliksistä dokumenttisarja Stalkereista, jotka tappavat.
Jo toi vakava toistuva fyysinen väkivalta ja alistaminen on riittävä syy lähteä parisuhteesta. Ei tule muuttumaan. Kun väkivalta on kerran alkanut kahden ihmisen välillä, ei se tule koskaan loppumaan kokonaan.
Mies 50v, joka tehnyt 20v työtä lähisuhdeväkivallan kanssa.
Koulussa voit pyytää apua muilta ihmisiltä, kotona ei ole muita.
Avun pyytäminen saattaa hävettää, mutta ota huomioon se että häpeä saa sinut salailemaan ongelmia ja pakenemaan tilanteen selvittämistä. Häpeä ei ole ystäväsi.
Vierailija kirjoitti:
Kunnon wt meininkä 😀
Mahdollisesti. Tämä on minulle hyvin hämmentävää. En kuvittele olevani ketään parempi, mutta kuvittelin että tällainen tilanne ei koskaan voisi osua kohdalleni. Tulen hyväosaisesta perheestä, eikä meillä perheessä ole koskaan tapahtunut mitään tällaista. Äitini on erikoislääkäri ja isäni on valtion johtotehtävässä. Perheenjäsenilläni ja ystävillä on elämä kaikin puolin hallussa. Olen itse yliopistossa ja aina pärjännyt koulussa ja elämässä. Olen ollut hyvin itsenäinen ja optimistinen tulevaisuudestani ja ollut varma siitä että menestyn. Myös poikaystävälläni on vakaa perhetausta. Ihan naurattaa, kuinka olen ennen luullut, että kaikki olisi niin yksinkertaista. Joskus jopa vähätellyt tälläisiä tilanteita ja todennut, että "itsepähän elämänsä ovat valinneet". Kuvitellut, että kaikesta voi vain selvitä jos haluaa. Tahdonvoimalla. Nyt tunnen olevani yksin, ja tiedän jo nyt, että yksin tästä en tule selviämään.
Sulla on vanhemmat juuri sitä varten, että he auttavat sua. Pyydä heiltä apua.
Tee rikosilmoitus pahoinpitelyistä, kerro asiasta jollekin läheiselle ja pyydä, voitko muuttaa hänen luokseen. Esimerkiksi vanhemmille. Voit myös mennä turvakotiin. Soita tukilinjalle. Ota kuvia jos tulee mustelmia.
Tee tämä nopeasti, ennen kuin pääset hengestäsi. Jätä joku päivä vaikka menemättä kouluun ja pakkaa tavarat ja lähde ennen kuin mies palaa kotiin. Parasta on, jos voit pyytää jotakuta avuksi niin pääset nopeasti menemään eikä tule turpaan jos sattuu kesken kaiken kotiin.
Ja et voi kertoa asiasta vanhemmillesi koska..?
Koska haluaisin olla poikaystäväni kanssa. Se kuulostaa järjettömältä, mutta silloin kun kaikki on hyvin mikään ei tunnu yhtä hyvältä. Mikään muu ei tarjoa samanlaista mielihyvää. Se on jotain hyvin vaikeasti kuvailtavaa. Tietynlaista euforiaa. Kuvittelen, että kertoessani romutan kaikkea entisestään. Mahdollisuus suhteen pelastamiseen menee siinä vaiheessa kokonaan. En myöskään halua vaivata vanhempiani huolillani. Lisäksi en tiedä isäni reaktiota. Hän saattaisi käyttäytyä tilanteen paljastuessa hyvin agressiivisesti. En halua pilata kenenkään elämää. Poikaystäväni perhe on hyvin rakastettava, enkä halua heille pahaa. En halua pahaa myöskään poikaystävälleni. Jollain oudolla tasolla ymmärrän poikaystävääni, mutta toisaalta minun pitäisi ymmärtää ja arvostaa itseäni.
Taidat sittenkin olla provo. Tarkastele tekstejäsi. Näitä ei usko Erkkikään. Ei jatkoon.
Tulosta tekemäsi aloitus paperille, anna se äidillesi ja sano että tarvitset apua. Järjestelette käytännön asiat yhdessä, uusi vuokrakämppä ja joku tulee mukanasi kun siirrät kamat vanhasta kämpästä uuteen. Poikaystäväsi kanssa sinun ei kannata jäädä kahdestaan enää koskaan.
Nyt baskeri päähän ja lenkille. Satuilut sikseen. 😀
Kulissien ylläpito vahingoittaa ainoastaan sinua. Ymmärrän, että tunnet varmaan häpeää omasta "heikkoudestasi", mutta parasta olisi jos puhuisit vanhemmillesi ja ystävillesi tilanteesta. He voivat tukea sinua asiassa ja antaa sinulle voimia muuttaa tilanteesi. Jäämällä tuohon suhteeseen, heität nuoruutesi hukkaan ja ns. kävelet onnesi ohi.
Käytännön vinkkinä. Kun olet lähtenyt suhteesta, vaihda kaikki salasanasi ja tarkista kannettavasi keylogger ohjelman varalta.
Provo. Akateemiset vanhemmat kasvattavat jälkeläisensä paremmin. Itse kerroit olevasi humalassa agressiivinen. Tasapeli. Siellä vaan opiskelukämpässä nauratte kun rahvaat antavat ohjeita. Huvinsa kullakin!
Joo trollaava nuoriso on so last season.
Muista nokian tapahtumat.