Miksi olette epätyydyttävisssä parisuhteissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika aikaa jne. Itse elin nuoruuteni keski-ikään asti suhteessa jossa meitä yhdisti kunnianhimo, opiskelukaveruus ja samanlaiset harrastukset. Kun jäätiin suhteeseen ja tehtiin lapset niin pitkään kaikki pyöri lasten ympärillä. Kun lapset kasvoivat oli pakko katsoa myös sitä parisuhteen tilaa. Yhteinen oli hävinnyt, jäljellä kaksi toisistaan vieraantunutta, entisen arvostuksen sijaan toisiaan halveksivaa ihmistä. Näin vain kävi, se yhteinen ei kantanut enää keski-iässä ja eroavaisuudet hiersivät koko ajan enemmän. Erottiin. Löysin myöhemmin itselleni hyvin sopivan kumppanin jonka kanssa olemme hyvin onnellisia yhdessä, juuri odottelen häntä kotiin työmatkalta.

Olisinko ollut onnellisempi jos olisin tavannut nuorena nykyisen kumppanini? Todennäköisesti en, silloin olin eri ihminen ja niin oli hänkin. Olisimme tehneet samat virheet kuin molemmat teki nuoruuden liitoissa ja olisimme sopineet kehnommin yhteen silloin kun mitä sovimme silloisten kumppaniemme kanssa. Ihmiset vaan muuttuvat, prioriteetit muuttuvat, tarpeet ovat erilaiset. Tavallaan surullista, että hyvin harvoilla elinikäiset liitot enää onnistuvat, toisaalta lohdullista, että voi saada vielä uuden mahdollisuuden, uuden suhteen jossa haluaa välttää ne kuopat johon aiemmin kaatui ja osaa olla onnellinen toimivasta suhteesta.

Olen pahoillani hänen puolestaan, joka lapset hoiti ja hänen eläkkeensä jäi näin vähemmälle. Toinenhan teistä sai enemmän kuin toinen. Meillä on myös PALJON ollut ongelmia ja erimielisyyksiä 25 v taipaleella. Ne on voitettu keskustelemalla.... ja seksi vain paranee tutun ja turvallisen kumppanin kanssa. Tähän ei olisi uusien kumppanien kanssa päästy :D PS. Onneksi menimme yhteen vasta 30 v niin ei ole koskaan tarvinnut itkeä, että jäi matkustelematta tai elämättä enne. Nykyistä kumppania :D

Minä, kirjoittanut olen se joka lapset teki. Kahden lapsen äitiys- ja vanhempaislomat eivät syöneet eläkettäni sen kummemmin, olen korkeasti koulutettu, hyväpalkkainen nainen. Jotenkin tuo ajatus, että nainen uhrautuu perheen edestä ei istu minusta tasa-arvoiseen maailmaan. Eli vaikka kuinka paskaa olisi, niin taloudellisista syistä pitäisi yhdessä pysyä? Että naisella ei olisi myös ihan oma vastuu elättää itsensä ja kerätä oma eläkkeensä, miehen elatusvastuu ulottuu aikuisten lasten lisäksi puolisoon vaikka erota mieli tekisi? Hienoa kun löytyy pareja jotka kykenevät ongelmat puhumalla ratkaisemaan, kaikilla tuo ei onnistu, ne ongelmat ovat niin syvällä. Kyllä silloin ero on ihan hyvä ratkaisu.

Kysy tyttöjanaskerilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Totta. Ja jos olisin nähnyt jostain kristallipallosta, että millaiseksi suhde muuttuu, niin en tietenkään olisi siihen ryhtynyt. Mutta ne lapset ja uudehko omakotitalo... Arki menee periaatteessa ihan ok, mutta olemme vaimon kanssa enemmänkin kämppiksiä. Kyllähän sitä välillä haaveilee intohimoisesta parisuhteesta, mutta täytyy keksiä jotain muuta tekemistä, niin helpottaa.

Miehillä tuntuu olevan vain tämä seksipuoli joka tökkii, muuten ihan ok suhteita. Mutta miksi sillä vaimolla tökkii se seksi? Voin ihan kokemuksesta sanoa, että kun huomaa, että miehelle vain se seksi on tärkeinta ja ei juurikaan haluta läheisyyttä muuten, kuin vain sitä seksiä ja sekin on vain sitä panemista, niin siinä kyllä halut vaimolta häviää. Kun jatkuvasti vain tuntee, että on miehen tyhjennysastia. Miehet halatkaa ja pussatkaa siellä arjessa ihan ilman mitään taka-ajatuksia ja jos se nainen vähän lämpeneekin, älkää heti olko housuissa.  Nainen ei monesti uskalla olla miehen lähellä edes, saatika, että olisi hellä, koska mies on heti naimassa. Ja väsymys on se mikä tehokkaasti vie halun.  Se joka sitä seksiä enemmän haluaa ja tarvitsee, joutuu tekemään sen eteen enemmän töitä= helliä sitä kumppania arjessa muutenkin, kuin vain silloin kun tekee sänkyyn mieli ja helliä sitä kumppania niin, ettei paista läpi, että tässä vähän lämmitän , että pääsen sitten housuihin.

Tai sitten mieluummin ottaa kumppanin, jolle seksi on myös luonnollinen ja luonteva perustarve, ja joka haluaa päästä housuihisi siinä missä sinä hänen housuihinsa.

Juuri näin! Pihtarilla on aina syy valmiina, miksi ei voi harrastaa seksiä. Pelien pelaamiseen ei kannata ryhtyä ollenkaan.

Minä en jaksa uskoa, että näitä "pihtareita" oikeasti edes on. Ei kukaan pihtaa, jos seksi on hyvää. Silloin sitä haluaa, eikä missään nimessä halua olla ilman. Miksi pihdata jossain ihanassa asiassa? No ei miksikään! Mutta jos seksi on huonoa tai siitä jää pahamieli ei sitä halua. Jos nainen tuntee itsensä vain miehen pussientyhjentäjäksi, kyllä siinä halut haihtuu. Seksistä tulee pakkopullaa ja seksin jälkeen  raiskattu olo. Hyväksikäytetty olo.  Miehillä on monesti se, että sitä puolihuolimattomasti  pari kertaa  hipaistaan naisen selkää ja sitten panemaan. Nainen saa siitä panosta ne pari "sinnepäin tunteetonta hipaisua" ja niillä pitäisi pärjätä. Sanokaapa miehet rehellisesti, riittäisikö teille, että siitä seksistä saisi kerta toisensa jälkeen noin vähän? Eli oikeasti ei mitään. Miten kauan sitä jaksaisitte harrastaa? Ei seksiä, josta ei oikeasti jää käteen muuta kuin paha mieli, kauaa kukaan jaksa. Sitten alkaakin ne päänsäryt ja se on ihan ymmärrettävää.

Amen!

Olen punninnut plussat ja miinukset tässä elämäntilanteessa. Suhde on muuttunut kaverisuhteeksi, mutta tulemme kyllä hyvin toimeen ja arki pelaa. Yhteiselämän päättäminen tarkoittaisi lasten kodin harjoittamista ja sydämeni särkyy pelkästä ajatuksesta.

Ei se aina ole vain nainen joka pihtaa. Itseäni ärsyttää seksin puute/ miehen aloitteellisuuteen täysi puute. Itse olen (terveyssyistä) liikunnallinen ihminen ( eli kroppa on kuosissa) ja kaipaisin myös mieheltä ihailua. Tuntuu että menee hukkaan tuon kanssa, jota minä en kiinnosta lainkaan.

Ne paljon tässä ketjussa parjatut taloudelliset syyt siksi, että asumme keski-euroopassa kaupungissa, jossa asuntojen hinnat ovat aivan käsittämättömän korkeita. täällä on työpaikat, lasten kaverit, koulut, koko elämä. en pystyisi omalla palkallani yksin koskaan vuokraamaan saatika sitten ostamaan asuntoa, johon mahtuisin lasten kanssa. Eli ensin pitäisi ainakin löytää se helvetin hyväpalkkainen työ, jota alallani (sosiaaliala) ei varsinaisesti ole löydettävissä. Tai sitten pitäisi muuttaa joko todella hankalien kulkuyhteyksien päähän ja repiä lapset omasta ympäristöstään. Tai pitäisi löytää työpaikka jostain ihan muualta, kohtuullisen hintatason kaupungista, jolloin pystyisin maksamaan oman vuokrani. Epätyydyttävässä suhteessa oleminen on minulle tässä elämänvaiheessa pienempi paha kuin esim. juuri tuo muuttaminen aivan vieraalle paikkakunnalle jossa en tuntisi ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Totta. Ja jos olisin nähnyt jostain kristallipallosta, että millaiseksi suhde muuttuu, niin en tietenkään olisi siihen ryhtynyt. Mutta ne lapset ja uudehko omakotitalo... Arki menee periaatteessa ihan ok, mutta olemme vaimon kanssa enemmänkin kämppiksiä. Kyllähän sitä välillä haaveilee intohimoisesta parisuhteesta, mutta täytyy keksiä jotain muuta tekemistä, niin helpottaa.

Miehillä tuntuu olevan vain tämä seksipuoli joka tökkii, muuten ihan ok suhteita. Mutta miksi sillä vaimolla tökkii se seksi? Voin ihan kokemuksesta sanoa, että kun huomaa, että miehelle vain se seksi on tärkeinta ja ei juurikaan haluta läheisyyttä muuten, kuin vain sitä seksiä ja sekin on vain sitä panemista, niin siinä kyllä halut vaimolta häviää. Kun jatkuvasti vain tuntee, että on miehen tyhjennysastia. Miehet halatkaa ja pussatkaa siellä arjessa ihan ilman mitään taka-ajatuksia ja jos se nainen vähän lämpeneekin, älkää heti olko housuissa.  Nainen ei monesti uskalla olla miehen lähellä edes, saatika, että olisi hellä, koska mies on heti naimassa. Ja väsymys on se mikä tehokkaasti vie halun.  Se joka sitä seksiä enemmän haluaa ja tarvitsee, joutuu tekemään sen eteen enemmän töitä= helliä sitä kumppania arjessa muutenkin, kuin vain silloin kun tekee sänkyyn mieli ja helliä sitä kumppania niin, ettei paista läpi, että tässä vähän lämmitän , että pääsen sitten housuihin.

Tai sitten mieluummin ottaa kumppanin, jolle seksi on myös luonnollinen ja luonteva perustarve, ja joka haluaa päästä housuihisi siinä missä sinä hänen housuihinsa.

Juuri näin! Pihtarilla on aina syy valmiina, miksi ei voi harrastaa seksiä. Pelien pelaamiseen ei kannata ryhtyä ollenkaan.

Onpa kapea katsanto asiaan. Elämässä tulee eteen muutakin kuin se, annatko vai et. Kun minun mieheni kävi läpi eturauhassyövän, leikkauksen ja masennuksen, eipä tullut mieleenkään haukkua pihtariksi tai vaihtaa miestä. Suhteessa pitää antaa toiselle tukea, niin sitä voi saada itsekin tiukan paikan tullen.

Sairauden takia kyvyttömyys on eri asia kuin muuten vaan pihtaaminen, tuskin kukaan näitä asioita edes sekoittaa.

Kyllä mä koen että mieheni pihtaa: hän ei halaa koskaan, ei suutele, ei kävele käsikkäin ja seksiäkin on vain 2-6 vkon välein. Minä haluaisin kaikkea tuota päivittäin ja mieheni ei ota mun tarpeitani huomioon.

Muuten hyvä suhde. Ja tuon em voi aina hakea muualta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Totta. Ja jos olisin nähnyt jostain kristallipallosta, että millaiseksi suhde muuttuu, niin en tietenkään olisi siihen ryhtynyt. Mutta ne lapset ja uudehko omakotitalo... Arki menee periaatteessa ihan ok, mutta olemme vaimon kanssa enemmänkin kämppiksiä. Kyllähän sitä välillä haaveilee intohimoisesta parisuhteesta, mutta täytyy keksiä jotain muuta tekemistä, niin helpottaa.

Miehillä tuntuu olevan vain tämä seksipuoli joka tökkii, muuten ihan ok suhteita. Mutta miksi sillä vaimolla tökkii se seksi? Voin ihan kokemuksesta sanoa, että kun huomaa, että miehelle vain se seksi on tärkeinta ja ei juurikaan haluta läheisyyttä muuten, kuin vain sitä seksiä ja sekin on vain sitä panemista, niin siinä kyllä halut vaimolta häviää. Kun jatkuvasti vain tuntee, että on miehen tyhjennysastia. Miehet halatkaa ja pussatkaa siellä arjessa ihan ilman mitään taka-ajatuksia ja jos se nainen vähän lämpeneekin, älkää heti olko housuissa.  Nainen ei monesti uskalla olla miehen lähellä edes, saatika, että olisi hellä, koska mies on heti naimassa. Ja väsymys on se mikä tehokkaasti vie halun.  Se joka sitä seksiä enemmän haluaa ja tarvitsee, joutuu tekemään sen eteen enemmän töitä= helliä sitä kumppania arjessa muutenkin, kuin vain silloin kun tekee sänkyyn mieli ja helliä sitä kumppania niin, ettei paista läpi, että tässä vähän lämmitän , että pääsen sitten housuihin.

Tai sitten mieluummin ottaa kumppanin, jolle seksi on myös luonnollinen ja luonteva perustarve, ja joka haluaa päästä housuihisi siinä missä sinä hänen housuihinsa.

Juuri näin! Pihtarilla on aina syy valmiina, miksi ei voi harrastaa seksiä. Pelien pelaamiseen ei kannata ryhtyä ollenkaan.

Onpa kapea katsanto asiaan. Elämässä tulee eteen muutakin kuin se, annatko vai et. Kun minun mieheni kävi läpi eturauhassyövän, leikkauksen ja masennuksen, eipä tullut mieleenkään haukkua pihtariksi tai vaihtaa miestä. Suhteessa pitää antaa toiselle tukea, niin sitä voi saada itsekin tiukan paikan tullen.

Sairauden takia kyvyttömyys on eri asia kuin muuten vaan pihtaaminen, tuskin kukaan näitä asioita edes sekoittaa.

Kyllä mä koen että mieheni pihtaa: hän ei halaa koskaan, ei suutele, ei kävele käsikkäin ja seksiäkin on vain 2-6 vkon välein. Minä haluaisin kaikkea tuota päivittäin ja mieheni ei ota mun tarpeitani huomioon.

Muuten hyvä suhde. Ja tuon em voi aina hakea muualta

Jatkan vielä tuolle joka väittää että vain huonoa seksiä saavat pihtaavat: olen ollut aina se aloitteellisempi ja kokeilevampi osapuoli tässä suhteessa. Mies on saanut seksissä kaiken mitä on halunnut kuten minäkin. Meidän seksielämä on erittäin hyvää silloin kun sitä on, tosin mä en enää kiihotu 0-100 ilman läheisyyttä. Olen edelleen samanpainoinen kuin tavatessamme yli 20v sitten ja pidän itsestäni huolta muutenkin. Kyllä se pihtaaminen on pihtarin korvien välissä eikä toisen vika!

Mies sairastui mielenterveydellisesti, eikä nyt kykene parisuhteeseen. En pysty häntä jättämään, kun tiedän, miten tärkeitä lapset on hänelle. Oikeastaan pelkään, että mies saattaisi tehdä itsemurhan, jos en olisi auttamassa, kun huono hetki sattuu. Lapsille olisi ihan kauheaa menettää isänsä.

Ja luvattu on, että niin myötä kuin vastoinkäymisissä...

Asutaan kuin kämppikset ja mielialavaihteluista riippuen mies on mulle joko mukavaa seuraa tai itse paholainen. Silloin vaan odotan, että mieli muuttuu... Jaksaminen on aika koetuksella. En olis 10 vuotta sitten osannut edes kuvitella, että näin voi tapahtua. Elämä todellakin yllättää.

Lapsi on vasta pieni. En oikein osaa sanoa onko suhteemme hyvä vai ei. Toisaalta emme riitele juuri koskaan ja mies on ihan "kunnollinen" ja hyvä isä. Toisaalta minusta tuntuu ettei mies ikinä huomioi minua oma aloitteisesti tai ei välttämättä edes pyydettäessä.. Tuntuu kuin häntä ei kiinnostaisi onko minulla hyvä olla :( esim. Pyydän miestä joskus hieromaan kun pää särkee, 5min riittäisi, mies sanoo ettei jaksa. Itse tottakai auttaisin miestä ja yrittäisin helpottaa hänen oloaan. Seksissä sama, todella harvoin tekee mitään mistä hän ei itse saisi mitään, minä kyllä teen..

En tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole suurta intohimoa, paitsi itse himoitsen ajoittain miestäni. Seksiä nykyään vain kerran, pari viikossa, sekin yleensä minun aloitteestani. Välittämistä kyllä, mutta ei juuri yhteisiä keskustelunaiheita tai tekemistä. Nuorin lapsi siinä iässä, että parin vuoden kuluttua pärjää ilman hoitajaa, ja voimme tehdä enemmän yhdessä asioita. Joitain yhteisiä kiinnostuksenkohteita siis on. Mies tekee puolet kotitöistä, joskus vapaaehtoisesti enemmän. Ei tämä tosiaan täydellistä ole, mutta olisiko mitään parempaa tarjolla? En ole itse mikään unelmavaimoehdokas.

Teillähän on paljon seksiä!!!

Ja muutenkin aika täydellisen kuuloinen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vain niin iso juttu elämässä, että sen pitäisi olla mieluinen. AP

Totta. Ja jos olisin nähnyt jostain kristallipallosta, että millaiseksi suhde muuttuu, niin en tietenkään olisi siihen ryhtynyt. Mutta ne lapset ja uudehko omakotitalo... Arki menee periaatteessa ihan ok, mutta olemme vaimon kanssa enemmänkin kämppiksiä. Kyllähän sitä välillä haaveilee intohimoisesta parisuhteesta, mutta täytyy keksiä jotain muuta tekemistä, niin helpottaa.

Miehillä tuntuu olevan vain tämä seksipuoli joka tökkii, muuten ihan ok suhteita. Mutta miksi sillä vaimolla tökkii se seksi? Voin ihan kokemuksesta sanoa, että kun huomaa, että miehelle vain se seksi on tärkeinta ja ei juurikaan haluta läheisyyttä muuten, kuin vain sitä seksiä ja sekin on vain sitä panemista, niin siinä kyllä halut vaimolta häviää. Kun jatkuvasti vain tuntee, että on miehen tyhjennysastia. Miehet halatkaa ja pussatkaa siellä arjessa ihan ilman mitään taka-ajatuksia ja jos se nainen vähän lämpeneekin, älkää heti olko housuissa.  Nainen ei monesti uskalla olla miehen lähellä edes, saatika, että olisi hellä, koska mies on heti naimassa. Ja väsymys on se mikä tehokkaasti vie halun.  Se joka sitä seksiä enemmän haluaa ja tarvitsee, joutuu tekemään sen eteen enemmän töitä= helliä sitä kumppania arjessa muutenkin, kuin vain silloin kun tekee sänkyyn mieli ja helliä sitä kumppania niin, ettei paista läpi, että tässä vähän lämmitän , että pääsen sitten housuihin.

Tai sitten mieluummin ottaa kumppanin, jolle seksi on myös luonnollinen ja luonteva perustarve, ja joka haluaa päästä housuihisi siinä missä sinä hänen housuihinsa.

Juuri näin! Pihtarilla on aina syy valmiina, miksi ei voi harrastaa seksiä. Pelien pelaamiseen ei kannata ryhtyä ollenkaan.

Onpa kapea katsanto asiaan. Elämässä tulee eteen muutakin kuin se, annatko vai et. Kun minun mieheni kävi läpi eturauhassyövän, leikkauksen ja masennuksen, eipä tullut mieleenkään haukkua pihtariksi tai vaihtaa miestä. Suhteessa pitää antaa toiselle tukea, niin sitä voi saada itsekin tiukan paikan tullen.

Marginaalinen juttu. Harva pitkäkestoinen sairaus estää seksin harrastamisen kokonaan. Päinvastoin seksi tuo lohtua ja hyvää oloa, kun on vaikeaa. Näin ainakin minun suhteissani.

Sitä paitsi siteeraamasi viesti ei kommentoinut poikkeustilannetta vaan nornaalia olotilaa, jossa toinen ei halua harrastaa seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle parisuhteessa oleminen ei ole mikään itseisarvo. Pärjään oikein hyvin yksinkin, ja jos sitoudun olemaan jonkun ihmisen kanssa vapaaehtoisesti monta tuntia päivästäni, vuodesta toiseen, tuon suhteen on paras antaa ajalle ja vaivalle vastinetta. AP

Jos et ole itse onnistunut löytämään täydellistä parisuhdetta, miksi arvostelet muita, kun muutkaan eivät ole? Ihmiset voivat haluta olla suhteessa, koska se antaa kuitenkin jotain sisältöä ja merkitystä elämään, vaikka siinä puutteita olisikin. Jos et ole itse onnistunut solmimaan edes suhdetta, ei ehkä kannata arvostella niitä, jotka ovat.

Tässä viestissä oli niin moni asia väärin, etten pysty edes kommentoimaan. Täydellinen suhde? Muiden arvosteleminen? Joopa joo. :D AP

On niin vaikea tietää, milloin sitä pitäisi erota. Että pitääkö tämän, mitä meillä nyt miehen kanssa on, riittää vai onko parempi vaihtoehto lähteä etsimään muuta? Entä jos en löydä muuta, jäänkö yksin? Entä jos löydän jonkun muun, alanko kaivata nykyistä miestäni? Entä jos sinnittelen tässä vielä muutaman vuoden ja lapset kasvavat, alkaako meillä mennä paremmin? Milloin on lupa erota? Milloin se kannattaa? 

Ero on hirveän pitkä prosessi. Olen tehnyt sitä jo vuosia, mutta silti vain olen tässä enkä saa lähdettyä. On yhteinen koti, yhteiset lapset ja yhteiset rahat ja tulevaisuuden suunnitelmat. Miten niille kaikille käy? En eroaisi vain miehestä vaan pitäisi aloittaa ihan kokonaan uusi elämä. 

Meillä on miehen kanssa välillä todella vaikeaa, mutta sitten kun menee hyvin, niin kaikki on todella hyvin. Rakastan häntä. Hänessä on paljon sellaista, mitä arvostan ja kunnioitan. Jos ei olisi lapsia, luultavasti ottaisin vähintään asumuseron ja kokeilisin yksin elämistä tai muuttaisimme omiin koteihimme, että saisin tilaa itselleni. Olemme molemmat epäkypsiä, kiihdymme ja suutumme helposti ja arki on välillä sitten sen mukaista. Pitäisi jaksaa löytää jostain voimaa muuttaa itseään, niin meillä olisi paljon parempi parisuhde. Tuntuu vain, etten jaksa koko ajan ajatella muita (koska lapset) ja haluaisin vain olla tällainen kuin olen. En jaksaisi tai haluaisi viisastua tullakseni paremmaksi ihmiseksi ja puolisoksi. En vain jaksa käydä sitä prosessia lävitse. Olisi helpompaa erota, mutta tosiaan, onko minulla siihen lupa, koska meillä on lapsia ja olen sitoutunut olemaan yhdessä huonoina ja hyvinä päivinä? 

Niin. En oikeasti tiedä. En vissiin halua loukata toista ihmistä vaatimalla eroa vaikka se mitä hän tekee loukkaa minua kaiken aikaa. En edes tiedä mitä pelkään. Pärjäisin hyvin lasten kanssa koska sitähän teen jo nyt.

En halua riitaa ja tuntuu niin työläälle jo pelkkä ajatuskin erosta. Sitä huutoa ja mekastusta. Lapsetkin kärsisi.

Mä olin huonossa suhteessa ja keräilin voimia eroon ainakin vuoden. Se on vaikea prosessi, varsinkin kun meillä mies ei halunnut eroa ja hänestä kaikki oli hyvin. Koin kamalaa syyllisyyttä miksi haluan yksin rikkoa suhteen ja erota.

En tajua. Kimpussani on ollut pitkään paljon varattuja miehiä joilla "menee niin huonosti suhteessaan ja ovat eroamassa", mutta kauan eroaan tekevät. En siis itse ole kiinnostunut varatuista.

minä en ole ollut yhdessäkään suhteessa jossa vähäinen seksin määrä ja lopulta seksin loppuminen ei olisi ollut viimeinen vaihe ennen eroa.

En jää! Minun kanssani ei voi olla, jos ei kohtele minua hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Lapset on todella huono syy. Lapset siinä eniten kärsii, kyllä lapset vaistoaa tunteettomuuden ja oppivat väärän parisuhdemallin.

Nii mutku raha... sori mulle äitinä lapsen parasta ajatellen ero oli parempi ratkaisu kuin se saakelin raha.

Itsellä meni pitkään tajuta miksi valitsen itselleni aina "ihan ok miehen". Tästä asiasta aion syyttää vähän vanhempiani. Eivät he juuri riidelleet, mutta ei heidän välillä rakkauttakaan ollut. Väärä parisuhdemalli on juuri se mikä opitaan.