Lue keskustelun säännöt.
Lapsilla seitsemän vuoden ikäero, miksi niin vaikea ymmärtää
03.10.2017 |
Olemme omasta halustamme tehneet lapset seitsemän vuoden ikäerolla. Esikoinen on koulussa ja olen itse vauvan kanssa kotona. Tämä on ihanaa; minulla on aikaa sekä vauvalle että esikoiselle, jonka vastaanotan koulusta. Lasten välillä tein uraa. Olen saanut tosi kummastelevia ihmettelyjä siitä, kuinka "lapset on paras tehdä peräkanaa" ja "helpompaa on, kun vauvavuodet vetää yhteen pötköön". Käsittämätöntä! Itse olen halunnut keskittyä jokaiseen lapseen 100%, kahden pienen kanssa en olisi kyennyt saman tasoiseen äitiyteen kuin nyt. Millaisia mietteitä teillä?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on kaksi sisarusta, toinen minua noin kaksi vuotta nuorempi, toinen yli kymmenen vuotta nuorempi. Olen huomattavan paljon läheisempi sen nuoremman sisaruksen kanssa ja vietämme runsaasti aikaa yhdessä.
Eikä serkuksetkaan ole samanikäisiä, kun itse sain lapseni reilusti alta kolmekymppisenä ja veli taas reilusti yli nelikymppisenä, eli serkuksilla on melkein 20 vuotta ikäeroa, vaikka meillä sisaruksilla on vain reilut kaksi vuotta.
Kyllä henkilökemia merkitsee enemmän kuin vuodet.
Ja lisään vielä, että omat lapset ovat pienellä ikäerolla, koska en varsinaisesti viihtynyt siinä äitikuplassa ja halusin hoitaa asian ns. pois päiväjärjestyksestä kerralla ja putkeen, mutta ymmärrän ihan täysin, että joku tekee toisin. Ei näissä asioissa ole mitään oikeita tai vääriä tapoja, on vain erilaisia tapoja. Kaikki yhtä hyviä ja jokaisen omaan elämäntilanteeseen sopivia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sitä, kun erilaisuus aiheuttaa ihmetystä, joskus jopa pelkoa. Ja mitä samanlaisempia olemme, sitä pienempiin eroavaisuuksiin ihmiset kiinnittävät huomiota.
Millä tahansa ikäerolla lopputulos voi olla ihan hyvä. Ja jos itse jaksaa selvästi paremmin niin, että lasten ikäero on isompi, tai elämä nyt vain sattuu menemään niin, niin se on sitten niin.
Isoihin ikäeroihin liittyy kuitenkin omat ongelmansa ja riskinsä. Tulen isojen ikäerojen perheestä, ja itse en tekisi sitä omille lapsilleni. Iso ikäero voi valtavasti edesauttaa sisarussuhteen menemistä pahasti pieleen. Tasaveroista kumppanuutta ei sisarusten välillä oikein ole kuin ehkä vasta joskus nuoremmankin täytettyä 25, jos silloinkaan. Sisarukset eivät oikein ole leikkikavereita, vaan vanhempi sisarus JOKO hoitaa TAI monottaa pienempäänsä. Ensimmäinen voi olla taakka ja liikaakin vastuuta vanhemmalle sisarukselle. Ja jos jälkimmäinen osuu pienemmän kohdalle, se taas voi olla erittäin raskas taakka pienemmälle. Vanhemmalla sisaruksella kun on ikänsä ja asemansa isosisaruksena puolesta yleensä niin paljon valtaa pienempään. Pienemmällä ikäerolla tämä yliote ei ole niin massiivista. Mutta jos vanhempi sisarus on fiksu, normaali, hyväntahtoinen ja auttaa pienempäänsä mielellään ja perheen dynamiikka on terve, tämä ei varmaan ole ongelma. (Toki vanhempien ja isosisaruksen mielestä näin varmasti oli meilläkin...)
Meillä on lapsilla 8-vuoden ikäero, koska alkujaan esikoisen piti jäädä ainokaiseksi, mutta mieli muuttui matkan varrella.
Asia, mikä suoraan sanottuna v****ti odotusaikana ja nuorimmaisen synnyttyä laitoksella oli, että jotenkin automaattisesti hoitajat oletti, että lapsilla on eri isät koska ikäero... Koska sama pariskuntahan ei voi lisääntyä muuta kuin vuoden -parin välein?! Yksi lääkäri jopa kysyi tätä suoraan ja silmät oli kuin lautaset, kun kerroin että lapsilla on sama isä. Ihmettelen vain, että mitä tuollainen ylipäätään kuuluu hoitohenkilökunnalle?
Meillä 7v kans. En ole onneksi kuullut mitään kommenttia ikäerosta. Ei tosin kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en halunnut lapsilleni noin paljoa ikäeroa, mutta ei kuulu mulle eikä kiinnosta mitä muut tekee. Kaikki tekevät niin kuin parhaaksi näkevät omalle perheelleen. En tajua, miksi joku kommentoisi tällaista asiaa muille.
Minusta 7 vuotta on iso ikäero, koska lapset eivät koskaan voi kunnolla leikkiä keskenään. On täysin sattumaa, tuleeko heistä läheiset, koska lapsuus on aika erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omille lapsille tulee ikäeroa 1v 4kk, ja voin sanoa jo nyt kun laskettuun aikaan on vain kuukausi aikaa, että ihan fiksu päätös teiltä. On ollut hyvin raskasta olla raskaana ja hoitaa esikoista samaan aikaan, ja varmasti tulee olemaan raskasta hoitaa kotona kahta alle 2-vuotiasta hulisijaa. Tai uhmaikäistä ja kävelemään opettelevaa taaperoa. Kauhulla odotan :D
Mä olen 17 vuotta pikkuveljeäni vanhempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kolme lasta viiden vuoden sisään tehtynä. Kaikki meni samoilla tavaroilla (pinnasänky, hoitopöytä jne). Näiden kanssa oli helppo kiertää tivolit, hoplopit, kerhot ja sen sellaiset puuhat kun niistä kaikki sai itselleen jotain.
Kukaan lapsista ei joutunut hoitamaan toisiaan. Kaikki ovat nyt teinejä, osalla sama kaveriporukka ja paljon yhteisiä juttuja. Tämä ratkaisu oli ,sille toimivin mutta en puutu miten toiset lapsentekonsa järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä pidän sisaruksistani ihan ihmisenä, ei kai ikuisesti voi lapsuuden kokemuksia muistella. Ja muistot on kuitenkin jokaisella erilaiset, iästä huolimatta. Tämän olen huomannut ystävistäni, jotka on kaksoset. Hyvin eri mieltä monista lapsuuden muistoista. Mutta jos aikuisena ei vietä aikaa yhdessä, niin kai sitä vieraantuu, oli ikäero mikä tahansa.
Niin kun aikuisena on just esim ne kiirevaiheet ihan eri aikaan. Ja ne kiinnostuksen kohteetkin on tyystin erilaiset. Ja esim kun mun lapset oli pieniä, veljeni lapset oli teinejä ja ei heitä kyl todellakaan kiinnostanut esim Titinalle-konserttiin lähteä kun just olivat selvinneet pois siitä ikävaiheesta.
Eikä me lapsina esim koskaan harrastettu yhdessä mitään ikäeron takia, omat tyttöni on kolmivuotiaista pyörineet samoissa harrastuksissa. Ja kaveriporukoissa, kesäleireillä jne.
Jos te olette niin erilaiset, niin ei varmaan pienempi ikäero olisi tilnnetta parantanut. Me olaan kaikki kiinnostuneita kirjoista, luonnosta, retkeilystä yms, ja tehdään matkoja yhdessä ( ilman puolisoita).
No esim minähän en pääse mihinkään matkoille, kun olen vielä,työelämässä ja lapset asuu kotona. Sitten kun minä olin vielä lapseton ja vapaa, veli oli jumissa siinä pikkulapsivaiheessa.
Ja aika vähän meillä oli lapsuudessa aikaa yhdessä mitään lueskellakaan, kun tosiaan veli oli jo armeijassa kun minä alakoulussa. Omani lukee koko ajan saman ikäkauden kirjoja, kun ikäeroa on se kaksi vuotta. Tuskin se mun lukiolainen veljeni olisi viisikoille lämmennyt.
Luonnossa ja retkillä suhde oli enemmän lapsenvahti/lapsi eikä kaveri/kaveri. Sen ikäeron takia. Isoveli esim teki luistinradan ja hyppyrimäen, mutta ei sekään ole sama asia kuin yhdessä leikkiminen.
Tarkoitin että me käydään nykyisin aikuisina vaikka sieniretkellä yhdessä, vaikka kyllä me lapsenakin käytiin uimassa tai kalassa yhdessä. Suhteet muuttuu, toki silloin varmaan huolehti minusta. Ja kun isot sisaruksrt oli pikkulapsivaiheessa, hoidin usein heidän lapsia, jotta pääsivät kanssa rentoutumaan. Ja matkat onnistui, vaikka olimme kaikki töissä. Toki vaati hiukan järjestelyä, mutta meillä kaikilla oli puolisot hoitamassa lapset yms. Jokunen päivä yhdessä jossain, ja jokunen pidempi matka ( kun joku sisarus asui ulkomailla)
Kyllä mekin käydään marjassa tms. Mutta väitän vaan silti että omat lapseni kahden vuoden ikäerolla tulevat aikuisinakin intensiivisesti elämään samaa elämänvaihetta ja siksi luonnostaa olemaan enemmän yhdessä. He ovat todella läheisiä ja hehän myös asuvat yhdessä paljon pidempään kuin minä veljeni kanssa.
Olen keskimmäinen lapsi, isoveljeeni on eroa puolitoista vuotta, pikkusiskoni taas on minua 7 vuotta nuorempi. Siskollani ja veljelläni on lähes samanikäiset lapset, kummallakin siis kaksi, ja ikäeroa alle puoli vuotta. He ovat nyt aikuisina selvästi enemmän tekemisissä keskenään kuin minun kanssani. Itse olen lapseton. Niin että väitä mitä haluat, mutta ei ne lasten elämänvaiheet välttämättä suinkaan iän mukaan määräydy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pojat 8 vuoden ikäerolla, ja on aina olleet todella läheisiä. Nyt toki kun esikoinen muutti pois, on nuorempi aika paljon yksinään, mutta ei kyllä mielestän mitenkään yksinäiseltä vaikuta.
Paras ystäväni on ison sisarussarjan vanhimmainen, ja hän on selvästi läheisempi nuorimpien siskojensa kanssa, kuin vanhempien, joita joutui pikkutyttönä paljon hoitamaan.
Minun ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1970 seuraava 1999, miettikääs sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kolme serkkua, siis keskenään sisaruksia. Ensin esikoinen, sitten viisi vuotta nuorempi ja 6½ vuotta nuorempi sisko. Nämä pikkusiskot puolentoista vuoden ikäerolla tappeli keskenään KOKO lapsuuden ja nuoruuden nonstoppina. Oltiin perheinä todella läheisiä, joten tätä nokittelua jouduin seuraamaan kyllästymiseen asti. Vielä yli 2-kymppisinä he saattoivat kehittää aivan järkyttäviä riitoja jostain ihan pikkuasioista. Vasta kun vanhempi muutti ulkomaille niin suhde normalisoitui.
Jokainen tekee päätökset oman perheensä ja oman tilanteensa mukaan, ei se muille kuulu.
Itse toivoin lapset 3-4 vuoden ikäerolla, koska halusin että heillä olisi jo lapsena seuraa toisistaan, eikä ”tasoero” olisi niin suuri. Tuo ikäero takaa kuitenkin sen, että esikoinen on jo monissa asioissa omatoiminen ja poissa vaipoista, joten ei ole kahta ”vauvaa” yhtä aikaa hoidettavana.
Minulla on iso ikäero oman sisarukseni kanssa, ja olen kärsinyt siitä. Olimme käytännössä vieraita toisillemme kun olin lapsi, vasta aikuisina tutustuimme paremmin, mutta suhde on erilainen ja etäisempi kuin niillä kavereilla jotka ovat kasvaneet sisarusten kanssa yhdessä.
Olen myös seurannut sivusta vanhempia ihmisiä, ja on se vaan melko ankeaa heillekin, kun itse on vielä hyvässä kunnossa, mutta ne reilusti vanhemmat sisarukset on jo kuolleet tai makaavat dementoituneena jossain laitoksessa.
Elämässä ei tietenkään ole takeita mistään, mutta haluan itse antaa lapsille mahdollisimman hyvät lähtökohdat läheiseen ja pitkään sisarussuhteeseen, ja se mielestäni toteutuu silloin kun ikäero ei ole kovin suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kymmenen vuotta ikäeroa edelliseen sisarukseen, ja edelleen aikuisina olemme toisillemme puolitutut. Omille lapsilleni halusin erilaista.
Tämä on ihan falski ajatus, sillä sisaruuden läheisyyttä ei ikäero määrittele. Ihminen on valtaosan elämästään aikuinen, eikä aikuisuudessa 7v ikäero ole aika eikä mikään. Kyse on saman perheen jäsenistä - jos he jäävät "puolitutuiksi" on perheessä jotain vikaa.
No eipä tarvitse mitään vikaa olla. Jos lapsi lähtee kotoa 18- tai ehkä jo 16-vuotiaana, toinen lapsi on vielä kouluikäinen, ja lapsilla on aivan eri elämänvaihe menossa. Harva 18-vuotias enää jaksaa leikkiä 8-vuotiaan siskon/veljen kanssa, kyllä sen ikäiset lähtee mieluummin kaverien kanssa ulos. Ja jos muuttaa kauas kotoa, niin ei sitä sisarusta juuri näe kuin pari kertaa vuodessa jouluna jne.
Aika harvalla aikuisella on itseä 10 vuotta nuorempia kavereita, ja muutenkin aikuisena panostetaan enemmän ystäviin. Omat alun perin läheiset veljet (3 ja 6 v nuoremmat) ovat etääntyneet minusta, kun en ole tehnyt samanlaista uraa kuin he, eikä ole lapsia. Elämäntilanteemme on eri ja ymmärrän sen kyllä. Lapsuudenkoti oli rakastava ja leikimme lapsena paljon yhdessä, mutta näin kävi sittenkin. -eri
Veljeni on kuusi vuotta vanhempi. Hänen lapsi on 14 vuotta minun lasta nuorempi.
No, eihän siinä mitään, jos haluaa useamman vuoden uhrata aikaansa
Eri asia onko siitä lapsellekaan kummempaa hyötyä
Tuttavaperheessä on tuo 7v ikäero lapsilla ja nyt kun pienempi on parivuotias ja isompi jo iso koululainen, niin aika tosi raskaalta näyttää heidän arki. Lapsilla ei ole oikein mitään yhteistä ja silti pitäisi sisaruussuhdetta vahvistaa. Pienempi haluaa mukaan koululaisen + tämän kaverin juttuihin ja eihän siitä mitään tule. Kateeksi ei kyllä käy.
Itselläni on kaksi sisarusta, toinen minua noin kaksi vuotta nuorempi, toinen yli kymmenen vuotta nuorempi. Olen huomattavan paljon läheisempi sen nuoremman sisaruksen kanssa ja vietämme runsaasti aikaa yhdessä.
Eikä serkuksetkaan ole samanikäisiä, kun itse sain lapseni reilusti alta kolmekymppisenä ja veli taas reilusti yli nelikymppisenä, eli serkuksilla on melkein 20 vuotta ikäeroa, vaikka meillä sisaruksilla on vain reilut kaksi vuotta.
Kyllä henkilökemia merkitsee enemmän kuin vuodet.