Lue keskustelun säännöt.
Lapsilla seitsemän vuoden ikäero, miksi niin vaikea ymmärtää
03.10.2017 |
Olemme omasta halustamme tehneet lapset seitsemän vuoden ikäerolla. Esikoinen on koulussa ja olen itse vauvan kanssa kotona. Tämä on ihanaa; minulla on aikaa sekä vauvalle että esikoiselle, jonka vastaanotan koulusta. Lasten välillä tein uraa. Olen saanut tosi kummastelevia ihmettelyjä siitä, kuinka "lapset on paras tehdä peräkanaa" ja "helpompaa on, kun vauvavuodet vetää yhteen pötköön". Käsittämätöntä! Itse olen halunnut keskittyä jokaiseen lapseen 100%, kahden pienen kanssa en olisi kyennyt saman tasoiseen äitiyteen kuin nyt. Millaisia mietteitä teillä?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Omille lapsille tulee ikäeroa 1v 4kk, ja voin sanoa jo nyt kun laskettuun aikaan on vain kuukausi aikaa, että ihan fiksu päätös teiltä. On ollut hyvin raskasta olla raskaana ja hoitaa esikoista samaan aikaan, ja varmasti tulee olemaan raskasta hoitaa kotona kahta alle 2-vuotiasta hulisijaa. Tai uhmaikäistä ja kävelemään opettelevaa taaperoa. Kauhulla odotan :D
Minulla oli 1 ja 2 lapsen välillä 1 v 8 kk. Kivasti touhusivat keskenään, tein ansiotöitä kotona osapv koko ajan . En ymmärrä mikä siinä niin raskasta on hoitaa lasta, tai kahta. Siinä ne menee ihan sutjakkaasti
On niitä ennenkin lapsia tullut joillekin joka vuosi putkeen ja emännät on hoitaneet karjankin siinä samassa, Miksi nyt ei jakseta ja pärjätä ? On pesukoneet ym. välineet, mitä ennen ei todellakaan ollut, kantovesikin usein
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, myöhemmällä iällä 7-10 vuoden ikäero ei ole suuri. Tuo "tutustutaan sukulaiseen aikuisena" jää kuitenkin yleensä hieman etäisemmäksi kuin sellainen sisaruussuhde, jossa pienestä asti koetaan ikäryhmälle erityisiä asioita samaan aikaan; ollaan samoissa draamoissa ja selkkauksissa mukana, nähdään jo lapsena toisemme kavereina, vihollisina tai molempina.
Tietenkin nuo omalla tavallaan toteutuvat myös isolla ikäerolla, mutta 16- ja 7-vuotiaan ajanvietto ei vain ole samanlaista kuin 6- ja 7-vuotiaan väliset leikit, salaisuuksien jakamiset ja nahistelut. Siitä ei synny samanlaisia yhteisiä muistoja ja automaattista läheisyyttä vaan ne välit pitää rakentaa erikseen myöhemmällä iällä, jos sellaista haluaa.
Minulla on toiseen sisarukseen ikäeroa vuosi ja toiseen 9 vuotta. Vanhempi sisarukseni on oikein mukava ja olemme samalla alallakin, nuoremman kanssa taas ollaan tosi erilaisia. Silti ollaan nuoremman kanssa nyt aikuisenakin paljon läheisempiä kaikkine riitoinemmekin, kun taas vanhemman kanssa on vähän etäisemmät kohteliaat välit.
Kaikilla ei tietenkään mene noin vaan ehkä ihan toisin päin, mutta en ole ainoa jolla on vastaavia kokemuksia. Ei niissä etäisissä väleissäkään silti mitään pahaa ole, eikä lapsiluku tai lapsien välinen ikäero kuulu ulkopuolisille, sellaista on junttia kommentoida.
Olen 67 ja siskoni on 55. Läheisimpiä, kuin mitä me toisillemme olemme, saat etsiä!
Ärsyttää tuo joidenkin oletetus, että vain pienellä ikäerolla olevat sisarukset voivat olla läheisiä. No eihän se pieni ikäero tarkoita automaattisesti sitä, että tulevat toimeen! Eikä iso ikäero sitä, että eivät tule toimeen! Itse tulen paremmin toimeen 10 vuotta nuoremman sisarukseni kanssa kuin neljä vuotta nuoremman kanssa. Ihan vain tämän neljä vuotta nuoremman vaikean luonteen takia.
Itse sain lapsen alle 25-vuotiaana ja lisää olisit saanut tulla jo kauan sitten, mutta ei ole tullut. Olen nykyään eri miehen kanssa ja vauva saa edelleen tulla jos on tullakseen. Jos tulisin nyt raskaaksi, niin ikäero mun esikoiseen olisi 19 vuotta. Miehen lapsiin ikäerot olisi 25, 30 ja 34 vuotta. Miehen lapsenlapsikin olisi vuoden vanhempi jos me miehen kanssa saisimme tänä vuonna lapsen.
Ei ole muiden päätettävissä saammeko yrittää lasta.
No meillä on vaikka minkälaisella ikäerolla lapsia. Paras oli juuri tuo 7v (sitä vanhemmat oli jo teinejä). Olin tosiaan vauvan kanssa kotona. Mentiin monesti ekaluokkalaista rattailla vastaan kun tuli koulusta ja oli muutenkin helppoa elämää. Ei heistä kuitenkaan läheisiä tullut.
Nyt tämä nuorin on jo 12v ja läheisimmät välit hänellä on vanhimpaan isoveljeen joka taas on jo 25v. Hänen luona luuhaa lomat ym vapaat.
Pahin ikäero lapsilla oli se 2v kun kumpikin sitä huomiota kaipasi. Mutta tämä siis vain minun mielipiteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä pidän sisaruksistani ihan ihmisenä, ei kai ikuisesti voi lapsuuden kokemuksia muistella. Ja muistot on kuitenkin jokaisella erilaiset, iästä huolimatta. Tämän olen huomannut ystävistäni, jotka on kaksoset. Hyvin eri mieltä monista lapsuuden muistoista. Mutta jos aikuisena ei vietä aikaa yhdessä, niin kai sitä vieraantuu, oli ikäero mikä tahansa.
Niin kun aikuisena on just esim ne kiirevaiheet ihan eri aikaan. Ja ne kiinnostuksen kohteetkin on tyystin erilaiset. Ja esim kun mun lapset oli pieniä, veljeni lapset oli teinejä ja ei heitä kyl todellakaan kiinnostanut esim Titinalle-konserttiin lähteä kun just olivat selvinneet pois siitä ikävaiheesta.
Eikä me lapsina esim koskaan harrastettu yhdessä mitään ikäeron takia, omat tyttöni on kolmivuotiaista pyörineet samoissa harrastuksissa. Ja kaveriporukoissa, kesäleireillä jne.
Jos te olette niin erilaiset, niin ei varmaan pienempi ikäero olisi tilnnetta parantanut. Me olaan kaikki kiinnostuneita kirjoista, luonnosta, retkeilystä yms, ja tehdään matkoja yhdessä ( ilman puolisoita).
No esim minähän en pääse mihinkään matkoille, kun olen vielä,työelämässä ja lapset asuu kotona. Sitten kun minä olin vielä lapseton ja vapaa, veli oli jumissa siinä pikkulapsivaiheessa.
Ja aika vähän meillä oli lapsuudessa aikaa yhdessä mitään lueskellakaan, kun tosiaan veli oli jo armeijassa kun minä alakoulussa. Omani lukee koko ajan saman ikäkauden kirjoja, kun ikäeroa on se kaksi vuotta. Tuskin se mun lukiolainen veljeni olisi viisikoille lämmennyt.
Luonnossa ja retkillä suhde oli enemmän lapsenvahti/lapsi eikä kaveri/kaveri. Sen ikäeron takia. Isoveli esim teki luistinradan ja hyppyrimäen, mutta ei sekään ole sama asia kuin yhdessä leikkiminen.
Tarkoitin että me käydään nykyisin aikuisina vaikka sieniretkellä yhdessä, vaikka kyllä me lapsenakin käytiin uimassa tai kalassa yhdessä. Suhteet muuttuu, toki silloin varmaan huolehti minusta. Ja kun isot sisaruksrt oli pikkulapsivaiheessa, hoidin usein heidän lapsia, jotta pääsivät kanssa rentoutumaan. Ja matkat onnistui, vaikka olimme kaikki töissä. Toki vaati hiukan järjestelyä, mutta meillä kaikilla oli puolisot hoitamassa lapset yms. Jokunen päivä yhdessä jossain, ja jokunen pidempi matka ( kun joku sisarus asui ulkomailla)
Kyllä mekin käydään marjassa tms. Mutta väitän vaan silti että omat lapseni kahden vuoden ikäerolla tulevat aikuisinakin intensiivisesti elämään samaa elämänvaihetta ja siksi luonnostaa olemaan enemmän yhdessä. He ovat todella läheisiä ja hehän myös asuvat yhdessä paljon pidempään kuin minä veljeni kanssa.
Olen keskimmäinen lapsi, isoveljeeni on eroa puolitoista vuotta, pikkusiskoni taas on minua 7 vuotta nuorempi. Siskollani ja veljelläni on lähes samanikäiset lapset, kummallakin siis kaksi, ja ikäeroa alle puoli vuotta. He ovat nyt aikuisina selvästi enemmän tekemisissä keskenään kuin minun kanssani. Itse olen lapseton. Niin että väitä mitä haluat, mutta ei ne lasten elämänvaiheet välttämättä suinkaan iän mukaan määräydy.
Ei kukaan ole väittänyt, että näin olisi kaikilla, mutta onhan se nyt yleisesti ottaen loogistakin, että ikä on eräs aika suuri etäisyyden/läheisyyden luoja. Tämä näkyy esimerkiksi työpaikoilla ja oppilaitoksissa, että samanikäiset lyöttäytyvät yhteen, koska, edelleen, yleensä samanikäisillä on enemmän yhteistä mielenkiinnonkohdetta, yhdistävää sukupolvikokemusta jne.
Äidin työuran kannalta ainakin pitkä väli.on hyvä.Jos olet vuosia kotona,ei todellakaan ole meriitti.Sitten pitää sumplia päiväkotihaut tms.Helpottaa jos isompi pärjää jo vähän itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä halusin päästä helpommalla ja lapsilla on ikäeroa 4 vuotta. Sen verran vähän että viitsi säilöä rattaat jne varastossa, mutta kuitenkin niin paljon, että esikoinen osasi jo syödä itse, käydä vessassa ja pukea auttavasti itse.
Minulla on veljeeni alle kaksi vuotta ikäeroa ja ei olla missään tekemisissä keskenämme, näemmä jossain sukujuhlissa pari kertaa vuodessa. Lapsena vaan tapeltiin keskenämme, eikä meille muodostunut mitään sisarussuhdetta.
Meillä syntyi alle vuoden sisällä lapset ja olen tykännyt näin pienestä ikäerosta. Töistä olin poissa 4 vuotta, siitäkin puolet vain kotihoidon tuella, eli kivempi rahallisesti. Verrattuna 3v ikäeroon ja 6v kotona oloon. Isompi ei osannut olla vielä mustis vauvasta. Toki meillä on helpot lapset, ihan vauva aikoina oli vatsavaivaa, mutta ei mitään jäätävää uhmaa tms kummallakaan. Leikit sujui yhdessä jo heti kun pienempi jotain osasi. Nyt ovat alakoulussa ja edelleen ovat läheisiä. Helppo suunnitella lomakohteet jne, kun ovat samanikäisiä. Jos toinen olisi jo teini, tuskin kiinnostuisi hoplopista tai korkeasaaresta.
Ja monesti näissä ison ikäeron perheissä se isompi joutuu olemaan vahtina pienemmälle, näin kävi minullekin. Ei se aina kivaa ollut, kun ei siitä ikinä mitään maksettu, enkä muutenkaan saanut viikkorahaa tms. Meillä on iso perhe ja tosiaan isommat huolehti pienemmistä. Onhan se joskus ok, mutta rajansa kaikella. Lisäksi jos jotain sattuu, se on kauheaa sille isommalle. Itsekin olin aika paniikissa kun pikkusisko loukkasi itsensä kun yksin oltiin kotona. Lisäksi minä olen pienenä loukkaantunut isompieni valvonnassa. Ei mielestäni ole toisen lapsen vastuulla kiikuttaa sitä veristä pikkusisarusta aikuisen luo. Tai yrittää tavoittaa puhelimitse aikuista. On meilläkin nyt lapset kahdestaan kotona, mutta eivät ole toisistaan vastuussa. Molemmilla on samat säännöt ja velvoitteet. Näin aikuisina meillä on kyllä hyvät välit kaikkien kanssa. Vaikka ollaan synnytty 18v välillä. Luonteista se on paljon kiinni kuinka toimeen tullaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 5,5 ja 7 vuotta isoihin sisaruksiin ja se oli kaikin puolin surkea ratkaisu.
Kiusasivat ja pomottivat ja jyräsivät ja vanhemmat jättivät aina heidän hoteisiinsa, kun se oli niin helppoa.
Omillani on kahden vuoden ikäero ja todellakin syystä.
Meille tuli sattumalta tasan kahden vuoden ikäero lapsille (lapsettomuuden vuoksi emme voineet itse asiaan vaikuttaa) ja vaikka ekat vuodet olivatkin rankkoja, olen kiitollinen pienestä ikäerosta. Nyt molemmat koululaisia, samoja kiinnostuksen kohteita ja kehitysvaiheita ja elämä suht helppoa. Molemmille riittää aikaa, kun lapsia ei kuitenkaan kahta enempää ole. Oma terveyteni on kärsinyt niin paljon viime vuosina, etten tiedä miten jaksaisin, jos vielä olisi pieni lapsi hoidettavana.