Lue keskustelun säännöt.
Pattitilanne, auttakaa! Mies haluaa omakotitaloon, minä kerrostaloasuntoon.
02.10.2017 |
Asuimme aiemmin kerrostaloasunnossa vuokralla keskustan palveluiden läheisyydessä.
Viihdyin erinomaisesti. Kotiäitinä oli ihanaa kaikki ne aktiviteetit ja mahdollisuudet. Tylsiä päiviä ei ollut, kun sadesäällä pystyi mennä lasten kanssa vaikka museoon.
No, asunto ja sijainti oli ihanat, mutta päädyimme ajatukseen, että parempi ostaa omistusasunto.
Budjettisyistä muutimme sitten pienelle paikkakunnalle omistusrivitaloasuntoon.
Täällä on mennyt jo viisi vuotta ja mulla alkaa kaatua seinät päälle. Paikkakunta on ns. pystyynkuollut ja lähden täältä pois aina kun vain mahdollista. Vapaa-ajan vietämme pitkälti lähellä olevissa isommissa kaupungeissa. En viihdy täällä enää ollenkaan ja välillä purskahtelen itkuun kun taas kävelen sitä samaa pimeää metsätietä, että pääsen vaikkapa kirjastoon tuulettumaan miehen tultua kotiin töistä. Sitten nyyhkin ison kiven päällä keskellä metsikköä.
Haluan takaisin isoon kaupunkiin. Haluan takaisin aktiivisen elämän ja suurkaupungin mahdollisuudet. Nykyisellä paikkakunnalla museo on yksi huone ankealla tarjonnalla. Ravintolan virkaa toimittaa räkäläbaarit ja pikku kebabpizzeriat. Ruokamarketissa ympärillä olevat asiakkaat näyttää ostavan aika paljon kaljaa ja tupakkaa.
Ongelma on, että meidän budjetilla ei pääse ns. kivoille alueille ja levottomammat lähiöt ei kiinnosta. Olisin valmis palaamaan myös vuokralle. Mies ei halua. Ja ymmärrän kyllä omistusasumisen edut ja hyödyt.
Haluamillani alueilla on lisäksi myös vain kerrostaloja ja mieheni ei halua kerrostaloon. Hän haaveilee omakotitalosta. Isosta ja uudesta. Naapureita hän ei halua, eli rivitaloasuntokaan ei ole ihanteellinen.
Toisin sanoen, budjettisyistä tämä miehen talohaave vaatisi muuton vielä syrjemmälle ja vielä pienemmälle paikkakunnalle.
Mä olen nyt se itsekäs, joka haluaa viedä perheen vuokrakerrostaloasuntoon ja mies on selvästi pettynyt muhun. Enkö ajattele lasten parasta; eikö lapsille parasta olisi omat huoneet ja iso piha leikkejä varten yms.
Olen läpikotaisin kaupungissa viihtyjä. Mieluiten keskustan lähellä. Ja niin oli mieskin ennen. Perhe-elämän ekat vuodet vietimme ulkomailla miljoonakaupungissa ja olin aivan innoissani. Mieskin vaikutti tyytyväiseltä.
Olen viisi vuotta sinnitellyt ja jaksanut pikkukaupungissa, mutta nyt alkaa tulla mitta täyteen.
Miten tällaisessa tilanteessa kannattaa edetä?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Töölöstä voi saada 200 000 eurolla n. 20 neliöisen yksiön. Hoitovastike n. 100 €.
Jos omaa rahaa laitamme esim.
50 000 €, lainaa jäisi jäljelle 150 000 €. Tällä korkotasolla 25 vuoden laina-ajalla kuukausilyhennys olisi n. 630 €.Vuokra olisi n. 700 € ja kun siitä vähennetään hoitovastike ja verot, jäljelle jää n. 420 €.
Sijoitusasunnosta voi vähentää lisäksi lainan korkokuluja, remppakustannuksia yms.
Itselle jäisi maksettavaa pari sataa euroa kuussa.
Tällä hetkellä meidän asumiseen menee 1 600 €/kk, koska meillä on melkoisen tiukka lyhennystahti.
Jos löytäisimme n. 70 neliöisen kolmion (vanhemmat olohuoneessa, lapsille 2 makuuhuonetta) vuokra-asunnon 1 400 € (välillä tämän hintaisia tulee vastaan mm. Töölössä) ja siihen päälle vesi, sähkö ja netti 200 €, asumiskulut pysyy samana. Joissakin vanhemmissa taloyhtiöissä myös vesi ja netti sisältyy vuokraan.
Helsingissä on pienempi kunnallisvero ja lisäksi Helsinki-lisä (alle 18 kk lapsesta 260 € ja yli 2-vuotiaasta 130 €) Hyvällä sijainnilla myös bensankulutus pienenisi (nyt bensaan menee 200-300 €/kk).
Loppujen lopuksi, isoa muutosta kuukausibudjetissa ei tapahtuisi -lukuunottamatta niitä kuukausia, kun sijoitusasunto tyhjillään. Tosin silloinkin voi hakea lyhennysvapaata.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisen sijoitusasunnon ajattelit saada Töölöstä, kun oman omistusasunnon hintakatto oli asetettu 200 000 euroon, ja sinun suunnitelmassasi joudutte maksamaan vielä oman kuusihenkisen kotinne vuokraa toista tuhatta euroa kuussa? Ei tuo minusta tunnu ollenkaan realistiselta.
Ajattelet, että kuusihenkinen perhe asuisi kolmiossa sinun haaveittesi takia? Sori vaan, mutta ei kuulosta lainkaan järkevältä tai kohtuulliselta. Vaikka lapsille voisikin ajatella huoneen jakamisen tekevän hyvää, niin kyllä työssäkäyvän aikuisen pitää päästä nukkumaan erilliseen makuuhuoneeseen eikä olkkariin. Sun ajatukset kuulostaa nyt tosi haihattelulta. Ja sanon tämän ihmisenä, joka itsekin rakastaa Helsinkiä, sen monimuotoista kulttuuria ja vanhoja taloja, mutta asuu olosuhteiden pakosta tällä hetkellä muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sanonut tämän aikaisemminkin, mutta kyllä se, että tuntee omat tarpeensa ja elämänarvonsa on niin lähellä supervoimaa kuin mihin ihminen voi päästä. Sillä lailla estää erittäin tehokkaasti tällaiset dilemmat, joiden ratkaisu päättyy jonkun vakavaan pettymykseen.
Onko nyt niin, että ap on kotona? Silloin ehdottomasti oikea suunta edetä olisi hankkia työpaikka Helsingistä ja sen jälkeen rivari Vantaalta. Pitäisi onnistua kahden ihmisen palkalla.
Me miehen kanssa on katsottu vierestä tätä perheellisten kaverien omakotitalobuumia; nousee toinen toistaan komeampaa linnaa notkoon ja niemeen, aina ei sitäkään tajuta, että millä rahalla. Pienet lapset, työt ja parisuhde on kaikilla vissiin paremmassa jamassa kuin meillä. Meinaan, ei ikinä selvittäisi moisesta eroamatta.
Asumme rivarin päädyssä; lapsia kaksi ja neliöitä sata, jotka kahdessa kerroksessa loistavasti. Sijainti on myös tarpeisiimme tosi hyvä ja mitään akuuttia remppaamisen tarvetta ei ole. Tarkoitus rempata kylppäri ja vessa, kun toinenkin lapsi menee kouluun.
Jotenkin tuli jopa itselle hetkeksi "omakotitalo-painetta", mutta tajuttiin, että ei me vaan olla omakotitalo-ihmisiä. Näin on hyvä.
Kulttuurihedonistista elämää elän yhdessä lasten kanssa. Ja lapset vaikuttavan tykkäävän. Tytöt haluavat itsenäisestikin harrastaa balettia, kuvataidekoulua, pianonsoittoa yms.
Lastenvahteja en käytä. Ennen kouluikää kerho riittää. Hoidan lapseni itse ja pyrin siihen, että lapsuus olisi henkisesti rikasta ja antoisaa.
Oma koulutukseni, työkokemukseni ja harrastukset ovat kaikki kulttuuri- ja taidealalta. Se on erottamaton osa mun identiteettia ja persoonaani, myös äitinä.
Lapsia on tullut ja äitiydestä nautin, mutta perusluonne on pysynyt samana. Edelleen sytyn ja olen kuin hurmiossa, kun näen kauniin taideteoksen tai kuuntelen vaikkapa lempioopperaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä elän aika lailla tuota aloittajan haave-elämää, mutta meillä on yksi ratkaiseva ero: minä en ole hankkinut neljää lasta.
Oikeasti, tuo kulttuurihedonistit vapaa kaupunkilainen elämäntapa on niin paljon realistisempi toive lapsettomalle kuin suurperheen äidille, ettei ole tosikaan.
Miksi hankit lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet nyt pahasti sotkenut yhteen omat tarpeesi ja sen ratkaisun, jonka olet keksinyt. Ihmisillä on monenlaisia tarpeita, mutta niihin on lähes aina monenlaisia ratkaisuja. Mieti tarkasti, mihin syviin tarpeisiin oikeasti kaipaat vastausta ja sen jälkeen mieti avoimin mielin, miten voisit saada mitä tarvitset. Kaipaisitko esimerkiksi enemmän aikuista seuraa ("kaupungin vilinä")? Auttaisiko, jos aikatauluttaisit kalenteriin kulttuuririennot, jotta tietäisit aina, koska seuraava tuulettumishetki on? Voisitko itse järjestää paikkakunnalla jotain taidetoimintaa?
Ap, mieti elämääsi 5 vuotta eteenpäin ja kuinka kivaa on 6 hengen silloin asua ahtaassa vuokrakolmiossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kulttuurihedonistista elämää elän yhdessä lasten kanssa. Ja lapset vaikuttavan tykkäävän. Tytöt haluavat itsenäisestikin harrastaa balettia, kuvataidekoulua, pianonsoittoa yms.
Lastenvahteja en käytä. Ennen kouluikää kerho riittää. Hoidan lapseni itse ja pyrin siihen, että lapsuus olisi henkisesti rikasta ja antoisaa.
Oma koulutukseni, työkokemukseni ja harrastukset ovat kaikki kulttuuri- ja taidealalta. Se on erottamaton osa mun identiteettia ja persoonaani, myös äitinä.
Lapsia on tullut ja äitiydestä nautin, mutta perusluonne on pysynyt samana. Edelleen sytyn ja olen kuin hurmiossa, kun näen kauniin taideteoksen tai kuuntelen vaikkapa lempioopperaa.
Ap
Turhaa kirjoittelet tänne,olet jo tehnyt ratkaisusi. Nyt on enää kyse siitä että milloin ja lähteekö mies mukaan vai jääkö kelkaasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin pienempi iso kaupunki voisi myös olla erinomainen kompromissi jos se töiden puolesta onnistuu. Esimerkiksi me asumme Jyväskylässä, suuri omakotitalo isolla tontilla on kymmenen minuutin pyörämatkan päässä ydinkeskustasta. Kokoisekseen kaupungiksi juuri Jyväskylän kulttuuritarjonta on väestörakenteen vuoksi todella hyvä ja monipuolinen.
Toinen vaihtoehto on, että ap hyväksyy maalla väljästi asumisen osaksi tätä melko lyhyttä elämänvaihetta ja muutatte sitten takaisin kaupunkiin kun lapset lähtevät omilleen eivätkä tarvitse enää tilaa. Ja väitän tosiaan elämänvaiheen olevan suhteellisen lyhyt, jos maalla menisi vaikka jopa parikymmentä vuotta, on se kuitenkin oletettavasti alle neljäsosa koko elämästä.
Parikymmentä vuottako lyhyt elämänvaihe? Eli parhaat, kaikkein toimintakykyisimmät vuodet omasta elämästä pitäisi asua jossakin, missä ei ollenkaan viihdy, koska kumppani jarruttelee?
Oletko sattumalta nainen ja äiti?
Olen nainen ja olen äiti.
Joo, ei yllättänyt. :)
Onnea valitsemallasi tiellä. Muut varmasti arvostavat uhrauksiasi.
Kiitos. Tosin itse näen ratkaisuni valintoina, jotka olen harkiten tehnyt. En siis erityisemmin tarvitse niille muiden arvostusta.
Ymmärrän oikein hyvin aloittajaa. On varmasti ikävää asua sellaisessa paikassa ja sillä tavoin, ettei viihdy. Mutta en osaa mitenkään nähdä, että kokonaisuus olis parempi Helsingin keskustan kolmiossa ahtaasti, taloudellisesti huonommin ja siten, että aloittaja viihtyy, mutta muu perhe voi vaikka olla valinnasta yhtä ahdistunut kuin hän nyt.
Vanhemmuuteen, täysin sukupuolesta riippumatta, kuuluu kyky ja tahto ajatella lasten parasta. Sen aikaa kun ne kotona asuvat. Sitä ennen ja sen jälkeen voi sitten taas elää täysin omien toiveidensa mukaan. Tämä asia ei vaan voi tulla yllätyksenä täysjärkiselle ihmiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä olet nyt pahasti sotkenut yhteen omat tarpeesi ja sen ratkaisun, jonka olet keksinyt. Ihmisillä on monenlaisia tarpeita, mutta niihin on lähes aina monenlaisia ratkaisuja. Mieti tarkasti, mihin syviin tarpeisiin oikeasti kaipaat vastausta ja sen jälkeen mieti avoimin mielin, miten voisit saada mitä tarvitset. Kaipaisitko esimerkiksi enemmän aikuista seuraa ("kaupungin vilinä")? Auttaisiko, jos aikatauluttaisit kalenteriin kulttuuririennot, jotta tietäisit aina, koska seuraava tuulettumishetki on? Voisitko itse järjestää paikkakunnalla jotain taidetoimintaa?
Pointti kaupunkikulttuurin keskellä asumisessa on ainakin minusta juuri siinä, ettei tarvitse erikseen aikatauluttaa mitään tuulettumishetkiä. Jos vaikka odottaa kumppania töistä kaupungilla, voi pistäytyä katsomaan uutta näyttelyä, tai jos kaveri ehdottaa iltatekemistä, on heti vainnanvaraa jatsikeikan ja teatteriesityksen väliltä.
Toki jos lapsia on, arki vaatii paljon enemmän säätöä, mutta kokemus kaiken keskellä elämisestä on ainakin minulle yksi noita perustarpeita. Aloittajasta en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Kulttuurihedonistista elämää elän yhdessä lasten kanssa. Ja lapset vaikuttavan tykkäävän. Tytöt haluavat itsenäisestikin harrastaa balettia, kuvataidekoulua, pianonsoittoa yms.
Lastenvahteja en käytä. Ennen kouluikää kerho riittää. Hoidan lapseni itse ja pyrin siihen, että lapsuus olisi henkisesti rikasta ja antoisaa.
Oma koulutukseni, työkokemukseni ja harrastukset ovat kaikki kulttuuri- ja taidealalta. Se on erottamaton osa mun identiteettia ja persoonaani, myös äitinä.
Lapsia on tullut ja äitiydestä nautin, mutta perusluonne on pysynyt samana. Edelleen sytyn ja olen kuin hurmiossa, kun näen kauniin taideteoksen tai kuuntelen vaikkapa lempioopperaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä elän aika lailla tuota aloittajan haave-elämää, mutta meillä on yksi ratkaiseva ero: minä en ole hankkinut neljää lasta.
Oikeasti, tuo kulttuurihedonistit vapaa kaupunkilainen elämäntapa on niin paljon realistisempi toive lapsettomalle kuin suurperheen äidille, ettei ole tosikaan.
Miksi hankit lapsia?
Hei, elämä on valintoja. Jos haluat hoitaa neljä lasta kotiäitinä kouluikään asti, ei miehesi palkalla todennäköisesti vain voida asua Helsingissä ihanassa wanhassa asunnossa.
Ihmettelen myös vähän, että kaipaat Helsingistä näköjään lähinnä arkkitehtuuria ja isojen taidelaitosten produktioita. Ymmärtäisin paremmin, jos kaipaisit samanhenkisiä ihmisiä ja tapahtumia. Kyllähän oopperaa voi kuunnella kotonakin ja nykyään sitä jopa näkee Finnkinossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä olet nyt pahasti sotkenut yhteen omat tarpeesi ja sen ratkaisun, jonka olet keksinyt. Ihmisillä on monenlaisia tarpeita, mutta niihin on lähes aina monenlaisia ratkaisuja. Mieti tarkasti, mihin syviin tarpeisiin oikeasti kaipaat vastausta ja sen jälkeen mieti avoimin mielin, miten voisit saada mitä tarvitset. Kaipaisitko esimerkiksi enemmän aikuista seuraa ("kaupungin vilinä")? Auttaisiko, jos aikatauluttaisit kalenteriin kulttuuririennot, jotta tietäisit aina, koska seuraava tuulettumishetki on? Voisitko itse järjestää paikkakunnalla jotain taidetoimintaa?
Pointti kaupunkikulttuurin keskellä asumisessa on ainakin minusta juuri siinä, ettei tarvitse erikseen aikatauluttaa mitään tuulettumishetkiä. Jos vaikka odottaa kumppania töistä kaupungilla, voi pistäytyä katsomaan uutta näyttelyä, tai jos kaveri ehdottaa iltatekemistä, on heti vainnanvaraa jatsikeikan ja teatteriesityksen väliltä.
Toki jos lapsia on, arki vaatii paljon enemmän säätöä, mutta kokemus kaiken keskellä elämisestä on ainakin minulle yksi noita perustarpeita. Aloittajasta en tiedä.
Totta, mutta neljän lapsen kanssa ei edes kaupungissa ihan noin vain pistäydytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet todellisuudessa tyytymätön omaan elämääsi ja parisuhteeseen, ei se onnellisuus mistään asuinpaikasta ole kiinni.
Todellakin on kiinni asuinpaikasta. Ei sellainen elämä, johon olen tyytyväinen, olisi edes mahdollinen maaseudulla, joten en koskaan suostuisi muuttamaan maalle. Se on minulle kynnyskysymys parisuhteessa, ja niin sen olisi kannattanut olla aloittajallekin. Kun on lapsiakin hankittu, tilanne on paljon kiharaisempi.
Jos on kuusihenkinen perhe, niin useimmilla se on jo sinänsä yksi elämän keskipiste, jossa riittää kyllä tekemistä ihan tarpeeksi. AP ei vaan viihdy kotona, siitä tässä on kyse, ei siitä missä asunto sijaitsee tai minkälainen se on. Itsellä on vain kolme lasta ja minulle olisi ollut periaatteessa ihan sama missä meidän koti sijaitsee, työt ovat olleet syy joka määritellyt asuinpaikan. Nyt on nuorin 18v, eikä oikein vieläkään ole hirveästi ongelmia saada aikaa kulumaan harrastuksissa, joita voi harrastaa ihan missä vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhaa kirjoittelet tänne,olet jo tehnyt ratkaisusi. Nyt on enää kyse siitä että milloin ja lähteekö mies mukaan vai jääkö kelkaasta.
Valitettavaa, mutta totta. Lapsien vuoksi toivon, että mies ottaa lapset ja jättää harhaisen narsistivaimonsa toteuttamaan hedonistipakkomiellettään ihan yksinään, kuten selkeästi haluaakin. Äitiydessä ei voi poimia rusinoita pullasta, vaikka AP:n kaltaiset vastuuttomat aikuiset lapset kuinka koittaisivat niin itselleen uskotella. Sääliksi käy, niin lapsia, kuin miestäkin. On helppoa syyttää kaikkea muuta, mutta selkeästi ongelma on nyt AP:ssa itsessään.
Pienten lasten kanssa tilantarve ei ole vielä suuri. Muutaman vuoden kuluessa tilanne varmasti jo eri.
Perustimme perheen ulkomailla asuessamme ja elinympäristössämme oli täysin normaalia, että isotkin perheet asuivat kompakteissa kerrostaloasunnoissa. Kaupungissa oli toistakymmentä miljoonaa asukasta ja hyvä sijainti oli niin tärkeää, että sen mukaan sovitettiin kaikki muu.
Me asuimme tuolloin 40 neliöisessä kaksiossa ja olimme tyytyväisiä, koska peruskuntoinen asunto oli ihan nätti ja lapselle löytyi leikkipuisto heti talon nurkalta. En tajunnut edes kaivata isompaa asuntoa. Sitä valitsi itselle tärkeimmät asiat asunnon suhteen ja jos ne saavutti miljoonakaupungin villeillä vuokramarkkinoilla, muita asioita katsottiin läpi sormien, kuten neliöitä. Asunnot olivat todella, todella kalliita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töölöstä voi saada 200 000 eurolla n. 20 neliöisen yksiön. Hoitovastike n. 100 €.
Jos omaa rahaa laitamme esim.
50 000 €, lainaa jäisi jäljelle 150 000 €. Tällä korkotasolla 25 vuoden laina-ajalla kuukausilyhennys olisi n. 630 €.Vuokra olisi n. 700 € ja kun siitä vähennetään hoitovastike ja verot, jäljelle jää n. 420 €.
Sijoitusasunnosta voi vähentää lisäksi lainan korkokuluja, remppakustannuksia yms.
Itselle jäisi maksettavaa pari sataa euroa kuussa.
Tällä hetkellä meidän asumiseen menee 1 600 €/kk, koska meillä on melkoisen tiukka lyhennystahti.
Jos löytäisimme n. 70 neliöisen kolmion (vanhemmat olohuoneessa, lapsille 2 makuuhuonetta) vuokra-asunnon 1 400 € (välillä tämän hintaisia tulee vastaan mm. Töölössä) ja siihen päälle vesi, sähkö ja netti 200 €, asumiskulut pysyy samana. Joissakin vanhemmissa taloyhtiöissä myös vesi ja netti sisältyy vuokraan.
Helsingissä on pienempi kunnallisvero ja lisäksi Helsinki-lisä (alle 18 kk lapsesta 260 € ja yli 2-vuotiaasta 130 €) Hyvällä sijainnilla myös bensankulutus pienenisi (nyt bensaan menee 200-300 €/kk).
Loppujen lopuksi, isoa muutosta kuukausibudjetissa ei tapahtuisi -lukuunottamatta niitä kuukausia, kun sijoitusasunto tyhjillään. Tosin silloinkin voi hakea lyhennysvapaata.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisen sijoitusasunnon ajattelit saada Töölöstä, kun oman omistusasunnon hintakatto oli asetettu 200 000 euroon, ja sinun suunnitelmassasi joudutte maksamaan vielä oman kuusihenkisen kotinne vuokraa toista tuhatta euroa kuussa? Ei tuo minusta tunnu ollenkaan realistiselta.
Ajattelet, että kuusihenkinen perhe asuisi kolmiossa sinun haaveittesi takia? Sori vaan, mutta ei kuulosta lainkaan järkevältä tai kohtuulliselta. Vaikka lapsille voisikin ajatella huoneen jakamisen tekevän hyvää, niin kyllä työssäkäyvän aikuisen pitää päästä nukkumaan erilliseen makuuhuoneeseen eikä olkkariin. Sun ajatukset kuulostaa nyt tosi haihattelulta. Ja sanon tämän ihmisenä, joka itsekin rakastaa Helsinkiä, sen monimuotoista kulttuuria ja vanhoja taloja, mutta asuu olosuhteiden pakosta tällä hetkellä muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä olet nyt pahasti sotkenut yhteen omat tarpeesi ja sen ratkaisun, jonka olet keksinyt. Ihmisillä on monenlaisia tarpeita, mutta niihin on lähes aina monenlaisia ratkaisuja. Mieti tarkasti, mihin syviin tarpeisiin oikeasti kaipaat vastausta ja sen jälkeen mieti avoimin mielin, miten voisit saada mitä tarvitset. Kaipaisitko esimerkiksi enemmän aikuista seuraa ("kaupungin vilinä")? Auttaisiko, jos aikatauluttaisit kalenteriin kulttuuririennot, jotta tietäisit aina, koska seuraava tuulettumishetki on? Voisitko itse järjestää paikkakunnalla jotain taidetoimintaa?
Pointti kaupunkikulttuurin keskellä asumisessa on ainakin minusta juuri siinä, ettei tarvitse erikseen aikatauluttaa mitään tuulettumishetkiä. Jos vaikka odottaa kumppania töistä kaupungilla, voi pistäytyä katsomaan uutta näyttelyä, tai jos kaveri ehdottaa iltatekemistä, on heti vainnanvaraa jatsikeikan ja teatteriesityksen väliltä.
Toki jos lapsia on, arki vaatii paljon enemmän säätöä, mutta kokemus kaiken keskellä elämisestä on ainakin minulle yksi noita perustarpeita. Aloittajasta en tiedä.
Ehkä se on joillekkin noin. Itse vähän vaikea ymmärtää kun ei ihan hirveästi jatsikeikat eikä edes teatteri kiinnosta, saati joku taidenäyttely. Voihan niissä joskus käydä, mutta minulle riittääisi Viitasaaren tarjonta.
Tätä keskustelua lukiessa olen onnellinen että olen maaseudun rauhassa viihtyvä kulttuuririentoja kaipaamaton junttimamma. 😁 Ei ole muita ongelmia kuin se että autojen täytyy olla varmasti kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet todellisuudessa tyytymätön omaan elämääsi ja parisuhteeseen, ei se onnellisuus mistään asuinpaikasta ole kiinni.
Todellakin on kiinni asuinpaikasta. Ei sellainen elämä, johon olen tyytyväinen, olisi edes mahdollinen maaseudulla, joten en koskaan suostuisi muuttamaan maalle. Se on minulle kynnyskysymys parisuhteessa, ja niin sen olisi kannattanut olla aloittajallekin. Kun on lapsiakin hankittu, tilanne on paljon kiharaisempi.
Jos on kuusihenkinen perhe, niin useimmilla se on jo sinänsä yksi elämän keskipiste, jossa riittää kyllä tekemistä ihan tarpeeksi. AP ei vaan viihdy kotona, siitä tässä on kyse, ei siitä missä asunto sijaitsee tai minkälainen se on. Itsellä on vain kolme lasta ja minulle olisi ollut periaatteessa ihan sama missä meidän koti sijaitsee, työt ovat olleet syy joka määritellyt asuinpaikan. Nyt on nuorin 18v, eikä oikein vieläkään ole hirveästi ongelmia saada aikaa kulumaan harrastuksissa, joita voi harrastaa ihan missä vain.
Ihan sama, miten asia "useimmilla" on. Jos perhe riittäisi aloittajalle elämänsisällöksi ja asuinpaikka olisi sivuseikka, hän ei olisi avannut tätä ketjua. Hänellä on eri arvot ja tarpeet kuin sinulla.
Ja mies painaa töitä niska limassa että saisi tyydytettyä vaimon haaveita.
Nyt kun asumisesta on jo paljastunut, että se oli vaimolle pettymys, niin tästä ei ole enää pitkä matka eroon.
Mies huomaa että hänen omat tarpeensa toteutuu paljon paremmin kun antaa vaimon mennä ja tehdä mitä haluaa.
Joo, ei yllättänyt. :)
Onnea valitsemallasi tiellä. Muut varmasti arvostavat uhrauksiasi.