Lue keskustelun säännöt.
Pattitilanne, auttakaa! Mies haluaa omakotitaloon, minä kerrostaloasuntoon.
02.10.2017 |
Asuimme aiemmin kerrostaloasunnossa vuokralla keskustan palveluiden läheisyydessä.
Viihdyin erinomaisesti. Kotiäitinä oli ihanaa kaikki ne aktiviteetit ja mahdollisuudet. Tylsiä päiviä ei ollut, kun sadesäällä pystyi mennä lasten kanssa vaikka museoon.
No, asunto ja sijainti oli ihanat, mutta päädyimme ajatukseen, että parempi ostaa omistusasunto.
Budjettisyistä muutimme sitten pienelle paikkakunnalle omistusrivitaloasuntoon.
Täällä on mennyt jo viisi vuotta ja mulla alkaa kaatua seinät päälle. Paikkakunta on ns. pystyynkuollut ja lähden täältä pois aina kun vain mahdollista. Vapaa-ajan vietämme pitkälti lähellä olevissa isommissa kaupungeissa. En viihdy täällä enää ollenkaan ja välillä purskahtelen itkuun kun taas kävelen sitä samaa pimeää metsätietä, että pääsen vaikkapa kirjastoon tuulettumaan miehen tultua kotiin töistä. Sitten nyyhkin ison kiven päällä keskellä metsikköä.
Haluan takaisin isoon kaupunkiin. Haluan takaisin aktiivisen elämän ja suurkaupungin mahdollisuudet. Nykyisellä paikkakunnalla museo on yksi huone ankealla tarjonnalla. Ravintolan virkaa toimittaa räkäläbaarit ja pikku kebabpizzeriat. Ruokamarketissa ympärillä olevat asiakkaat näyttää ostavan aika paljon kaljaa ja tupakkaa.
Ongelma on, että meidän budjetilla ei pääse ns. kivoille alueille ja levottomammat lähiöt ei kiinnosta. Olisin valmis palaamaan myös vuokralle. Mies ei halua. Ja ymmärrän kyllä omistusasumisen edut ja hyödyt.
Haluamillani alueilla on lisäksi myös vain kerrostaloja ja mieheni ei halua kerrostaloon. Hän haaveilee omakotitalosta. Isosta ja uudesta. Naapureita hän ei halua, eli rivitaloasuntokaan ei ole ihanteellinen.
Toisin sanoen, budjettisyistä tämä miehen talohaave vaatisi muuton vielä syrjemmälle ja vielä pienemmälle paikkakunnalle.
Mä olen nyt se itsekäs, joka haluaa viedä perheen vuokrakerrostaloasuntoon ja mies on selvästi pettynyt muhun. Enkö ajattele lasten parasta; eikö lapsille parasta olisi omat huoneet ja iso piha leikkejä varten yms.
Olen läpikotaisin kaupungissa viihtyjä. Mieluiten keskustan lähellä. Ja niin oli mieskin ennen. Perhe-elämän ekat vuodet vietimme ulkomailla miljoonakaupungissa ja olin aivan innoissani. Mieskin vaikutti tyytyväiseltä.
Olen viisi vuotta sinnitellyt ja jaksanut pikkukaupungissa, mutta nyt alkaa tulla mitta täyteen.
Miten tällaisessa tilanteessa kannattaa edetä?
Kommentit (142)
Onpa muuten hankala tilanne... Itse olen niin omakoti-ihminen että jo ennen yhteen menoa varmistuin että mies on sellainen joka haluaa asua vähän syrjemmällä omakotitalossa sitten heti, kun meillä sellaiseen olisi varaa (tavatessamme olimme opiskelijoita ja asuimme kerrostalossa).
En minä kyllä oikein pystyisi mihihkään kaupungin keskustaan kerrostaloon muuttamaan jos mies yhtäkkiä saisi päähänsä että hän haluaakin keskustaan. Itse olen niin luontoa ja rauhaa rakastava ihminen ja suorastaan ahdistun kaupungin vilinästä ja melusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta joko te muutatte kaupunkiin tai te eroatte ja sinä muutat kaupunkiin lasten kanssa tai ilman. Erilaiset toiveet asuinpaikan ja asumismuodon kanssa ovat hankalia mutta usein ratkottavissa. Tämä onnistuu kuitenkin vain silloin kun asia on ainakin toiselle osapuolelle vähemmän tärkeä. Tässä tapauksessa, jossa sinä olet miehen toivomassa mallissa aidosti onneton ja masentunut, ei ainakaan suurempi kompromissi sinun puoleltasi ole järkevä tai kohtuullinen.
Ihmettelen myös miehesi asennetta. Minusta ei ole normaalia suhtautua vähättelevästi kumppanin syvään tyytymättömyyteen. Jos minun puolisoni itkeskelisi jatkuvasti elämäntilannettamme, niin itse tekisin kaikkeni jotta tilanne saataisiin ratkaistua molempia tyydyttävällä tavalla. Ja huomaa, se ei todellakaan olisi minua tyydyttävä tilanne, että puoliso antaa periksi ja on sen seurauksena onneton. Ihmettelen, millainen avioliitto teillä on jos puolisosi on toista mieltä. Oletko aivan varma että tarvitset tuollaista ihmistä elämääsi?
Olet ilmeisesti nyt kotona lasten kanssa? Montako heitä on ja onko toiveissa lisää?
Se on oikeasti raskas vaihe se kotiäitiys kun elämänpiiri kaventuu siihen kodin lähelle. Silloin on varsin ymmärrettävää, että on iso merkitys sillä onko siinä lähellä toimintaa tarjoava kaupunki vai metsää ja peltoa ilman katuvaloja.
Koita kuvitella asioita eteenpäin. Millaista elämää teillä on vaikka viiden vuoden päästä? Entä kymmenen? Montako teitä on, missä olette arkipäivät, mitä tarbitsette kodiltanne silloin? Entäpä viidentoista? Kahdenkymmenen? Jos juuri nyt ja tässä se iso talo syrjässä palvelisikin koko perhettä keskimäärin parhaiten, muuttuu tilanne taas jossakin kohtaa toiseksi.
Sun pitää nyt ajatella lasten parasta. Et kai halua lapsesi tutustuvan kaupungin vuokra-asuntojen lapsiin? Sitä kehitystä voi olla vaikea myöhemmin korjata
Mitäs jos muuttaisitte siihen ihan kaupungin laidalle sellaiselle sillipurkkialueelle? Voisi elää omakotitalossa, mutta samalla lähellä kaupunkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustaan kerrostaloon ja kun lapset ovat isompia ja sinulla on mahdollisuus liikkua niin sitten vaikka miehen haave, ja omakotitalo, 5 + 5 vuotta, kumpikin joustaa vuorollaan. Sinä olet jo 5 vuotta joustanut, sinun vuoro päättää.
Miten olisi muutto kaupunkiin jossa hinnat eivät ole Helsingin tasoa? Pori, Rauma jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä miehessä on muuttunut, kun ei halua enää asua kaupungissa? Jos siis ennen viihtyi siellä itsekin? Voisitteko muuttaa kaupunkiin, mutta hieman etäälle keskustasta? Kuitenkin niin hyvien joukkoliikennereittien varrelle, että pääset nopeasti keskustan palvelujen pariin... Tai tietty jos on auto käytössä, niin se antaisi sinulle myös vapautta liikkua pois ahdistavista ympyröistä.
Kyllä aika monessa omakotitalossakin on naapurit, ei seinänaapurit mutta naapurit kumminkin. Jos se naapuritalo on vaikka 30 metrin päässä, niin ihan kiva, jos tykkäävät kesällä huudattaa radiota pihalla, trampoliinissa huutaa ja kiljuu ammusta iltaan 5 kersaa, ja huskyfirman koirat ulvoo pihan perällä. Kuuluisi teilleklin ja aika montaa omakotiasujaa häiritsisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko olet pikapuoliin palaamassa työelämään? Sittenhän teillä on paremmin varaa.
Olet todellisuudessa tyytymätön omaan elämääsi ja parisuhteeseen, ei se onnellisuus mistään asuinpaikasta ole kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riittäisikö budjetti mökkiin ja vuokralla asumiseen?
Olen ehdottanut miehelle, että muutetaan vuokralle ja asunnon myynnistä saatavat rahat laitamme sijoitusasuntoon.
Mökistä mies ei ole kiinnostunut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta joko te muutatte kaupunkiin tai te eroatte ja sinä muutat kaupunkiin lasten kanssa tai ilman. Erilaiset toiveet asuinpaikan ja asumismuodon kanssa ovat hankalia mutta usein ratkottavissa. Tämä onnistuu kuitenkin vain silloin kun asia on ainakin toiselle osapuolelle vähemmän tärkeä. Tässä tapauksessa, jossa sinä olet miehen toivomassa mallissa aidosti onneton ja masentunut, ei ainakaan suurempi kompromissi sinun puoleltasi ole järkevä tai kohtuullinen.
Ihmettelen myös miehesi asennetta. Minusta ei ole normaalia suhtautua vähättelevästi kumppanin syvään tyytymättömyyteen. Jos minun puolisoni itkeskelisi jatkuvasti elämäntilannettamme, niin itse tekisin kaikkeni jotta tilanne saataisiin ratkaistua molempia tyydyttävällä tavalla. Ja huomaa, se ei todellakaan olisi minua tyydyttävä tilanne, että puoliso antaa periksi ja on sen seurauksena onneton. Ihmettelen, millainen avioliitto teillä on jos puolisosi on toista mieltä. Oletko aivan varma että tarvitset tuollaista ihmistä elämääsi?
Tuo syvä tyytymättömyys on minusta vähän monimutkaisempi juttu. Ei ole minusta aikuisen ihmisen käytöstä, että itkeskellään, kun arkena pääsee kävellen vain sellaiseen paskempaan museoon, ja hyvässä museossa kaupungissa voi käydä vain viikonloppuisin. Toki asia on sikäli vakavasti otettava, että tuollainen ihminen kärsii luultavasti masennuksesta ja muista ongelmista, jotka purkautuvat tuolla tavalla. Mutta en usko, että ap:kaan haluaisi asettua tuollaiseen epäkypsään pikkulapsimaiseen asemaan, että jostain vääränlaisista kaupoista ja ravintoloista itkeskelemällä saisi tahtonsa läpi.
Tässä ei ole kyse myöskään mistään miehen sanelemasta mallista, johon ap on alistunut, sillä mies haluaisi vielä pienemmälle paikkakunnalle, syrjäisempään omakotitaloon. Tämä, nykyinen elämäntilanne on nimenomaan se kompromissi ap:n ja hänen miehensä haaveiden välillä. Rivitaloasunto kävelymatkan päässä palveluista, hyvät mahdollisuudet kaupungissa vierailuun erikoisempien palvelujen luo. Jos tämä kompromissi ottaa jommalla kummalla lujille, ei tällä ole juurikaan kypsyyttä aitojen kompromissien tekoon. Jos jompi kumpi ei kompromissiin pysty noin tärkeän asian suhteen, on erottava. Sellainen "tää on mulle tärkeämpi asia kuin sulle, miksi et voi antaa periksi" -vänkääminen ei johda mihinkään. Väsytystaistelu ei ole hedelmällinen taktiikka, katkeruus jää hiertämään, vaikka jompi kumpi saisi runnottua syyllistämisellä ja jankutuksella tahtonsa läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tämän ja itsekin nautin luonnosta ja hiljaisuudesta (sopivina annoksina).
Esikoinen on sen verran iso, että on sanonut suoraan, ettei halua kerrostaloasuntoon. Hänenkin toiveensa olisi omakotitalo.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onpa muuten hankala tilanne... Itse olen niin omakoti-ihminen että jo ennen yhteen menoa varmistuin että mies on sellainen joka haluaa asua vähän syrjemmällä omakotitalossa sitten heti, kun meillä sellaiseen olisi varaa (tavatessamme olimme opiskelijoita ja asuimme kerrostalossa).
En minä kyllä oikein pystyisi mihihkään kaupungin keskustaan kerrostaloon muuttamaan jos mies yhtäkkiä saisi päähänsä että hän haluaakin keskustaan. Itse olen niin luontoa ja rauhaa rakastava ihminen ja suorastaan ahdistun kaupungin vilinästä ja melusta.
Nauttiiko myös miehesi kulttuririennoista?
Isompituloinen määrätköön asumismuodon tai erotkaa.
Olen onnellinen mieheni kanssa ja rakastan häntä. Perhettämme en rikkoisi tällaisesta syystä.
Mieheni ei näe tätä asiaa samasta näkökulmasta. Yhtälailla mieheni ihmettelee, miksi haluaisin sulloa meidän perheen pieneen kerrostaloasuntoon.
Silti mieheni ei uhkaile erolla.
Tämä on vaikea tilanne meille molemmille. Mies kokee epäonnistuneensa kun ei tienaa niin hyvin, että pystyisi ostamaan unelmien kodin mulle. Mä taas asuisin tyytyväisesti vuokrallakin.
Mies ei ole siis haaveitani vastaan sinänsä. Hän ei vain halua ahtaaseen kerrostaloasuntoon jättilainalla. Hän kokee, että omakotitalo antaisi enemmän ja olisi mukavampi kasvaville lapsille. Jos budjetti riittäisi johonkin 150 neliöiseen kerrostaloasuntoon isolla parvekkeella, taatusti mies suostuisi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta joko te muutatte kaupunkiin tai te eroatte ja sinä muutat kaupunkiin lasten kanssa tai ilman. Erilaiset toiveet asuinpaikan ja asumismuodon kanssa ovat hankalia mutta usein ratkottavissa. Tämä onnistuu kuitenkin vain silloin kun asia on ainakin toiselle osapuolelle vähemmän tärkeä. Tässä tapauksessa, jossa sinä olet miehen toivomassa mallissa aidosti onneton ja masentunut, ei ainakaan suurempi kompromissi sinun puoleltasi ole järkevä tai kohtuullinen.
Ihmettelen myös miehesi asennetta. Minusta ei ole normaalia suhtautua vähättelevästi kumppanin syvään tyytymättömyyteen. Jos minun puolisoni itkeskelisi jatkuvasti elämäntilannettamme, niin itse tekisin kaikkeni jotta tilanne saataisiin ratkaistua molempia tyydyttävällä tavalla. Ja huomaa, se ei todellakaan olisi minua tyydyttävä tilanne, että puoliso antaa periksi ja on sen seurauksena onneton. Ihmettelen, millainen avioliitto teillä on jos puolisosi on toista mieltä. Oletko aivan varma että tarvitset tuollaista ihmistä elämääsi?
Esim. Tampereella ja Turussa voi asua omakotitalossa tai ainakin omakotitalomaisesti ihan keskustan tuntumassa.
Naulan kantaan, juuri tämä!
Meillä on 4 lasta pienillä ikäeroilla ja nuorin vielä vauva.
Kotiäitiys on ihanaa, nautin yhteiselosta lasten kanssa. Se ei siis hajoita.
Haluaisin enemmän virikkeitä arkeemme. Nyt joudun ajamaan yli 100 km, että pääsemme Kansallisoopperaan vaikkapa iltapäivän ilmaiskonserttiin tai lastenvintille leikkimään Kansallismuseoon. Ei tuollainen onnistu kovin usein. Arki, koulu ja eskari on täällä pienellä paikkakunnalla.
Silti taide ja kulttuuri on juuri niitä asioita, joita kaipaan ja tarvitsen henkireiäksi. Haluan myös näyttää tämän ihanan puolen elämästä lapsilleni. Olen puolinainen, jos en saa näitä asioita elämääni -etenkin kotiäitinä.
Ja en kaipaa sinänsä "omaa aikaa", vaikka sekin on tervetullutta aina välillä, vaan maailman näkemistä ja mielenkiintoisten asioiden kokemista yhdessä lasten kanssa nyt kun he ovat vielä pieniä ja kotona.
Esimerkiksi viikonloppuna kun oli enemmän aikaa, vein lapset Hietaniemen hautausmaalle. Katselimme vuosilukuja, hautakiviä ja nimiä, ja juttelimme elämästä 1800-luvulla: nimenantoperinteistä, kulkutaudeista, antibioottien ja rokotusten puuttumisesta ja miten se näkyi lapsiperheiden elämässä jne.
Tänään on maanantai ja olen nyt jo tylsistynyt. Mitä tekemistä lapsille? Pikkukirjasto on auki vain muutaman tunnin iltapäivisin. Leikkipuistossa on kylmää ja märkää. Ruokamarkettiin en taas jaksa mennä "tuulettumaan". Askartelua? Piirretyt päälle?
Jos asuisimme Helsingissä, Turussa tai vaikka Tampereella, keksisin vaikka mitä viihdykettä. On tää vaikeeta. :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti nyt kotona lasten kanssa? Montako heitä on ja onko toiveissa lisää?
Se on oikeasti raskas vaihe se kotiäitiys kun elämänpiiri kaventuu siihen kodin lähelle. Silloin on varsin ymmärrettävää, että on iso merkitys sillä onko siinä lähellä toimintaa tarjoava kaupunki vai metsää ja peltoa ilman katuvaloja.Koita kuvitella asioita eteenpäin. Millaista elämää teillä on vaikka viiden vuoden päästä? Entä kymmenen? Montako teitä on, missä olette arkipäivät, mitä tarbitsette kodiltanne silloin? Entäpä viidentoista? Kahdenkymmenen? Jos juuri nyt ja tässä se iso talo syrjässä palvelisikin koko perhettä keskimäärin parhaiten, muuttuu tilanne taas jossakin kohtaa toiseksi.
Esim. Kaarinasta on hyvät ja edulliset bussiyhteydet Turkuun. Valitkaa sopiva pienempi asuinpaikka kaupungin tuntumasta. Mikä siinä on niin vaikeaa? Koululaisia on hankala enää saada muuttamaan. Toimi nyt.
Riittäisikö budjetti mökkiin ja vuokralla asumiseen?