Lue keskustelun säännöt.
Pattitilanne, auttakaa! Mies haluaa omakotitaloon, minä kerrostaloasuntoon.
02.10.2017 |
Asuimme aiemmin kerrostaloasunnossa vuokralla keskustan palveluiden läheisyydessä.
Viihdyin erinomaisesti. Kotiäitinä oli ihanaa kaikki ne aktiviteetit ja mahdollisuudet. Tylsiä päiviä ei ollut, kun sadesäällä pystyi mennä lasten kanssa vaikka museoon.
No, asunto ja sijainti oli ihanat, mutta päädyimme ajatukseen, että parempi ostaa omistusasunto.
Budjettisyistä muutimme sitten pienelle paikkakunnalle omistusrivitaloasuntoon.
Täällä on mennyt jo viisi vuotta ja mulla alkaa kaatua seinät päälle. Paikkakunta on ns. pystyynkuollut ja lähden täältä pois aina kun vain mahdollista. Vapaa-ajan vietämme pitkälti lähellä olevissa isommissa kaupungeissa. En viihdy täällä enää ollenkaan ja välillä purskahtelen itkuun kun taas kävelen sitä samaa pimeää metsätietä, että pääsen vaikkapa kirjastoon tuulettumaan miehen tultua kotiin töistä. Sitten nyyhkin ison kiven päällä keskellä metsikköä.
Haluan takaisin isoon kaupunkiin. Haluan takaisin aktiivisen elämän ja suurkaupungin mahdollisuudet. Nykyisellä paikkakunnalla museo on yksi huone ankealla tarjonnalla. Ravintolan virkaa toimittaa räkäläbaarit ja pikku kebabpizzeriat. Ruokamarketissa ympärillä olevat asiakkaat näyttää ostavan aika paljon kaljaa ja tupakkaa.
Ongelma on, että meidän budjetilla ei pääse ns. kivoille alueille ja levottomammat lähiöt ei kiinnosta. Olisin valmis palaamaan myös vuokralle. Mies ei halua. Ja ymmärrän kyllä omistusasumisen edut ja hyödyt.
Haluamillani alueilla on lisäksi myös vain kerrostaloja ja mieheni ei halua kerrostaloon. Hän haaveilee omakotitalosta. Isosta ja uudesta. Naapureita hän ei halua, eli rivitaloasuntokaan ei ole ihanteellinen.
Toisin sanoen, budjettisyistä tämä miehen talohaave vaatisi muuton vielä syrjemmälle ja vielä pienemmälle paikkakunnalle.
Mä olen nyt se itsekäs, joka haluaa viedä perheen vuokrakerrostaloasuntoon ja mies on selvästi pettynyt muhun. Enkö ajattele lasten parasta; eikö lapsille parasta olisi omat huoneet ja iso piha leikkejä varten yms.
Olen läpikotaisin kaupungissa viihtyjä. Mieluiten keskustan lähellä. Ja niin oli mieskin ennen. Perhe-elämän ekat vuodet vietimme ulkomailla miljoonakaupungissa ja olin aivan innoissani. Mieskin vaikutti tyytyväiseltä.
Olen viisi vuotta sinnitellyt ja jaksanut pikkukaupungissa, mutta nyt alkaa tulla mitta täyteen.
Miten tällaisessa tilanteessa kannattaa edetä?
Kommentit (142)
Ymmärrän kyllä sinua, ap (mulle keskusta-asuminen on myös ainoa vaihtoehto, en pystyisi tekemään asiassa kompromisseja. Lähiörivitalo ei vaan ole sama asia). Mutta miehen ja lasten mielipiteetkin on otettava huomioon. Jos lapset joutuisivat vaihtamaan koulua ja jättämään kaverit, niin se painaisi minulla aika paljon myös vaakakupissa. Olen pahoillani! Isoissa asioissa pitäisi pitää alusta saakka kiinni omasta mieltymyksestään, ettei tällaisia tilanteista syntyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä ei ole hautausmaatakaan siellä kotipaikkakunnalla? Jospa alkaisit penkoa paikallishistoriaa, onhan lasten hyvä tietää jotain kotipaikkakunnastaan. En usko ollenkaan, että siellä ei yhtään mitään olisi löydettävissä: vanhoja taloja, kylähistorioita, paikallisia perinteitä. Viitseliäisyyttä se tietysti vaatii ja voi tuntua vaatimattomalta, koska olet tottunut tuollaisiin ison volyymin valmiiksitehtyihin juttuihin. Kulttuuria on kaikkialla, se vain täytyy nähdä.
Jälleen kerran yksi syy iloita siitä, ettei tehnyt lapsia.
Monenlaista kulttuuritarjontaa, harrastusmahdollisuuksia ja yleensäkin kokemista ja tekemistä löytyy runsain mitoin myös pienemmistä kaupungeista kuin Turku, Tampere tai pääkaupunkiseutu. Jotkut paikalliset eivät edes tiedä kaikkea ja sanovat ettei ole, koska eivät itse ole niin kiinnostuneita ja ovat siksi tietämättömiä.
Myös erityyppisiä asumisratkaisuja on tarjolla kunkin budjetin mukaan, itseasiassa joukkoliikenteen puutteellisuus voi olla suurin harmi. Riippuu siis kai pääasiassa ap:n ja hänen miehensä työstä missä voisivat asua.
Vierailija kirjoitti:
Teillä ei ole hautausmaatakaan siellä kotipaikkakunnalla? Jospa alkaisit penkoa paikallishistoriaa, onhan lasten hyvä tietää jotain kotipaikkakunnastaan. En usko ollenkaan, että siellä ei yhtään mitään olisi löydettävissä: vanhoja taloja, kylähistorioita, paikallisia perinteitä. Viitseliäisyyttä se tietysti vaatii ja voi tuntua vaatimattomalta, koska olet tottunut tuollaisiin ison volyymin valmiiksitehtyihin juttuihin. Kulttuuria on kaikkialla, se vain täytyy nähdä.
Oikeassa olet ja tuo on hyvä asenne, mutta ap:lla on 4 pientä lasta. Itselläni on vain kaksi, ja arvostan suuresti sitä, että asumme ratikkamatkan päässä esimerkiksi Kiasmasta, Ateneumista, Sea Lifesta, Lasten Kaupunki -museosta, lähes joka päivälle löytyisi jotain helposti saavutettavia, lapsille sopivia tapahtumia läheltä, päälle vielä normi uimahallit, kirjastot, asukaspuistot sisätiloineen jne. Suomessa on myös suuri osa vuodesta sään puolesta sellaista, että monipuolinen toiminta lapsiperheille sisätiloissa on kullanarvoista.
Emme siis ole joka päivä menossa vaan leikimme paljon lähipuistossa, kotona ja kotipihalla, ja totta kai ulkona ollaan myös huonolla säällä, mutta mahdollisuuksien monipuolisuus ja helppous on minulle tosi tärkeä ja arkea ilahduttava ja helpottava asia. Ymmärrän hyvin, että monelle omakotitalon, oman pihan ja luonnon läheisyyden tarjoamat asiat ovat tärkeämpiä kuin minun listaamani, mutta ap ei koe näin ja itse olen samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naulan kantaan, juuri tämä!
Meillä on 4 lasta pienillä ikäeroilla ja nuorin vielä vauva.
Kotiäitiys on ihanaa, nautin yhteiselosta lasten kanssa. Se ei siis hajoita.
Haluaisin enemmän virikkeitä arkeemme. Nyt joudun ajamaan yli 100 km, että pääsemme Kansallisoopperaan vaikkapa iltapäivän ilmaiskonserttiin tai lastenvintille leikkimään Kansallismuseoon. Ei tuollainen onnistu kovin usein. Arki, koulu ja eskari on täällä pienellä paikkakunnalla.
Silti taide ja kulttuuri on juuri niitä asioita, joita kaipaan ja tarvitsen henkireiäksi. Haluan myös näyttää tämän ihanan puolen elämästä lapsilleni. Olen puolinainen, jos en saa näitä asioita elämääni -etenkin kotiäitinä.
Ja en kaipaa sinänsä "omaa aikaa", vaikka sekin on tervetullutta aina välillä, vaan maailman näkemistä ja mielenkiintoisten asioiden kokemista yhdessä lasten kanssa nyt kun he ovat vielä pieniä ja kotona.
Esimerkiksi viikonloppuna kun oli enemmän aikaa, vein lapset Hietaniemen hautausmaalle. Katselimme vuosilukuja, hautakiviä ja nimiä, ja juttelimme elämästä 1800-luvulla: nimenantoperinteistä, kulkutaudeista, antibioottien ja rokotusten puuttumisesta ja miten se näkyi lapsiperheiden elämässä jne.
Tänään on maanantai ja olen nyt jo tylsistynyt. Mitä tekemistä lapsille? Pikkukirjasto on auki vain muutaman tunnin iltapäivisin. Leikkipuistossa on kylmää ja märkää. Ruokamarkettiin en taas jaksa mennä "tuulettumaan". Askartelua? Piirretyt päälle?
Jos asuisimme Helsingissä, Turussa tai vaikka Tampereella, keksisin vaikka mitä viihdykettä. On tää vaikeeta. :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet ilmeisesti nyt kotona lasten kanssa? Montako heitä on ja onko toiveissa lisää?
Se on oikeasti raskas vaihe se kotiäitiys kun elämänpiiri kaventuu siihen kodin lähelle. Silloin on varsin ymmärrettävää, että on iso merkitys sillä onko siinä lähellä toimintaa tarjoava kaupunki vai metsää ja peltoa ilman katuvaloja.Koita kuvitella asioita eteenpäin. Millaista elämää teillä on vaikka viiden vuoden päästä? Entä kymmenen? Montako teitä on, missä olette arkipäivät, mitä tarbitsette kodiltanne silloin? Entäpä viidentoista? Kahdenkymmenen? Jos juuri nyt ja tässä se iso talo syrjässä palvelisikin koko perhettä keskimäärin parhaiten, muuttuu tilanne taas jossakin kohtaa toiseksi.
Taidetta ja kulttuuria voi harrastaa muullakin tavalla kuin käymällä Kiasmassa patsastelemassa: osallistamalla itsensä. Kirjallisuus tarjoaa rajattomat mahdollisuudet tutustua kuvataiteeseen, lisäksi nykyaikana on netti, jonka avulla voi tutustua taiteilijoihin ja heidän töihinsä. Sama asia se ei ole, kuin teosten näkeminen paikan päällä, mutta antaa virikkeitä ja inspiraatiota (erityisesti sen suhteen, kenen teoksia oikeasti mennä katsomaan). Ja mikäs sen mukavampaa oppia sekä itselle että lapsille, jos tarttuu kotona itse öljyväreihin tai saveen. Monilla pienillä paikkakunnilla ja maaseutukylilläkin on vilkas taiteilijayhteisö. Taidepiirien tapa vuorovaikuttaa on erilainen maalla kuin kaupungissa, mutta kiinnostavaa keskusteluseuraa on varmasti sinunkin paikkakunnallasi, vaikka joudutkin luultavasti vähän salapoliisin töitä tehdä. Etsi vinkkejä paikallislehdistä. Tai tutki vaikkapa sitä, keitä tuon pikkukaupunkinne vaatimattoman museon ympärillä häärää. Seuraa paikallisia tapahtumia.
Ei tämä mihinkään kaupunkisäpinännälkään auta, mutta se on pötyä, etteikö jopa maaseudulla voisi aktiivisesti harrastaa kulttuuria ja taidetta. Todellakin voi, jos muukin kiinnostaa, kuin valmiiksi suurille massoille pureskellut helpot ratkaisut. Oli kyse sitten taiteesta, teatteri- tai vaikkapa perinnetoiminnasta, monilla pienemmillä paikoilla otetaan uudet kasvot iloiten vastaan.
Mikä on listasi teille sopivista asuinpaikoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet todellisuudessa tyytymätön omaan elämääsi ja parisuhteeseen, ei se onnellisuus mistään asuinpaikasta ole kiinni.
Todellakin on kiinni asuinpaikasta. Ei sellainen elämä, johon olen tyytyväinen, olisi edes mahdollinen maaseudulla, joten en koskaan suostuisi muuttamaan maalle. Se on minulle kynnyskysymys parisuhteessa, ja niin sen olisi kannattanut olla aloittajallekin. Kun on lapsiakin hankittu, tilanne on paljon kiharaisempi.
Tätä jäin miettimään.
Sitä ei aina osaa katsoa asioita objektiivisesti. Syy- ja seuraussuhteista puhumattakaan.
Sen tiedän, että kun pääsen aktiivisempiin ympyröihin, tuntuu kuin eläisin kaikilla aisteilla ja olen intoa ja energiaa täynnä. Niin paljon nähtävää ja koettavaa! Mikä olisi mielenkiintoisinta lasten kanssa? Mistä aloittaa? Minne mennä seuraavaksi?
Kun palaan tälle pikkupaikkakunnalle, tuntuu kuin jokin raskas laskeutuisi rintakehän päälle.
On myös mahdollista, että ikävät kokemukset vaikuttaa taustalla ja jos vastaavaa olisi tapahtunut vaikka siellä unelmieni asunnossa unelmasijainnilla, haluaisin sieltäkin pois. Meillä on siis tällä hetkellä alkoholisoitunut, mielenterveysongelmainen naapuri, jonka vuoksi olemme joutuneet soittamaan poliisit paikalle useamman kerran. Tänään olin koulussa palaverissa, sillä lastamme kiusataan koulussa ja tönäisyn seurauksena lapsemme sai lievän aivotärähdyksen.
Fiilis on, että haluan täältä vain pois.
Mieskin haluaa pois.
Haasteena on, että minne muuttaisimme. Kummallakin meillä on omat pointtimme ja perustelumme.
Olen ehdottanut miehelle, että muutetaan vuodeksi vuokralle haluamalleni alueelle ja katsotaan, kestääkö mun haave todellisuutta ja arkirealismia. Ja jos vuoden kuluessa toteamme, ettei tämä ole meitä varten, muutamme sitten edullisempien hintojen perässä pienemmälle paikkakunnalle omakotitaloon.
Mieheni totesi tähän, että muutto on raskasta ja stressaavaa, eikä hän haluaisi montaa muuttoa vuoden sisällä. Hän ei halua myöskään "heittää rahaa kaivoon" kalliin vuokran muodossa.
Ja totta tuokin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet todellisuudessa tyytymätön omaan elämääsi ja parisuhteeseen, ei se onnellisuus mistään asuinpaikasta ole kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teillä ei ole hautausmaatakaan siellä kotipaikkakunnalla? Jospa alkaisit penkoa paikallishistoriaa, onhan lasten hyvä tietää jotain kotipaikkakunnastaan. En usko ollenkaan, että siellä ei yhtään mitään olisi löydettävissä: vanhoja taloja, kylähistorioita, paikallisia perinteitä. Viitseliäisyyttä se tietysti vaatii ja voi tuntua vaatimattomalta, koska olet tottunut tuollaisiin ison volyymin valmiiksitehtyihin juttuihin. Kulttuuria on kaikkialla, se vain täytyy nähdä.
Sori, mutta ison kaupungin kulttuuritarjonnan ja HAUTAUSMAAN rinnastaminen on aivan uskomattoman kornia. Paikallishistorian harrastaminen tai kirjan lukeminen kotona ei ole mitenkään rinnastettavissa siihen, että kävelymatkan päässä on eräs Suomen parhaita keikkapaikkoja, museoita ja gallerioita, runo- ja stand-up -klubeja järjestäviä baareja, neljä teatteria, kulttuuriväen suosimia kahviloita ja erilaisia tapahtumia monta kertaa vuodessa.
Olen maalla kasvanut ja tunnen pikkupaikkakuntien kulttuurimeininkejä jonkin verran, ja ero on kuin yöllä ja päivällä.
Kuusihenkiselle perheelle sopivia kerrostaloasuntoja ei oikein keskustoista löydy. Lapsimäärä rajaa jo elämäntapavalintoja tosi paljon. Omakotitalo on teille ainoa järkevä vaihtoehto. Suosittelen Turkua tai ympäristökuntia. Täällä pystyy asumaan omakotitalossa lähellä kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanasta sanaan kuvailit unelmani!
Ja tuollaista elämäni olikin ennen muuttoa tänne pikkupaikkakunnalle.
Asuimme Kampin lähellä, ihan keskustassa.
Omistusasunnon budjetti oli 200 000 € ja sen myötä Helsinki karsiutui pois.
Olen ehdottanut miehelleni, että muutetaan vuokralle (esim. Munkkiniemeen, koska hieman edullisempi kuin keskusta-alue) ja ostetaan vaikka pikkuinen sijoitusyksiö Töölöstä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä ei ole hautausmaatakaan siellä kotipaikkakunnalla? Jospa alkaisit penkoa paikallishistoriaa, onhan lasten hyvä tietää jotain kotipaikkakunnastaan. En usko ollenkaan, että siellä ei yhtään mitään olisi löydettävissä: vanhoja taloja, kylähistorioita, paikallisia perinteitä. Viitseliäisyyttä se tietysti vaatii ja voi tuntua vaatimattomalta, koska olet tottunut tuollaisiin ison volyymin valmiiksitehtyihin juttuihin. Kulttuuria on kaikkialla, se vain täytyy nähdä.
Oikeassa olet ja tuo on hyvä asenne, mutta ap:lla on 4 pientä lasta. Itselläni on vain kaksi, ja arvostan suuresti sitä, että asumme ratikkamatkan päässä esimerkiksi Kiasmasta, Ateneumista, Sea Lifesta, Lasten Kaupunki -museosta, lähes joka päivälle löytyisi jotain helposti saavutettavia, lapsille sopivia tapahtumia läheltä, päälle vielä normi uimahallit, kirjastot, asukaspuistot sisätiloineen jne. Suomessa on myös suuri osa vuodesta sään puolesta sellaista, että monipuolinen toiminta lapsiperheille sisätiloissa on kullanarvoista.
Emme siis ole joka päivä menossa vaan leikimme paljon lähipuistossa, kotona ja kotipihalla, ja totta kai ulkona ollaan myös huonolla säällä, mutta mahdollisuuksien monipuolisuus ja helppous on minulle tosi tärkeä ja arkea ilahduttava ja helpottava asia. Ymmärrän hyvin, että monelle omakotitalon, oman pihan ja luonnon läheisyyden tarjoamat asiat ovat tärkeämpiä kuin minun listaamani, mutta ap ei koe näin ja itse olen samanlainen.
Ettekö voi muuttaa radan varteen, mistä pääsisit lasten kanssa junalla helposti Helsinkiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt jotain suhteellisuudentajua, mammat.
Ap:n perheen arki rullaa ilmeisesti kohtalaisen hyvin nykyisellä paikkakunnalla. Mies tienaa talouteen rahat, ja mies on arvioinut, että on järkevämpää alkaa kartuttaa omaa varallisuutta kuin maksaa korkeita vuokria. Mies ehkä ajattelee lastenkin taloudellista turvaa. Ap kuitenkin olisi valmis muuttamaan vuokralle (ilmeisesti Helsingin) keskustan tuntumaan, koska hän tylsistyy muuten. Viis siitä, että heillä ei ole varaa ostaa sieltä asuntoa, ja täten vuokra söisi ison osan miehen tuloista. Viis siitä, että omaisuutta ei kartu lainkaan. Viis siitä, vaikka heillä ei olisi keski-ikäisinä lainkaan omaisuutta. Viis siitä, jos lapsille ei jää perintöä. Viis siitä, että esikoinenkin haaveilee omakotitalosta. Mamman ikävystyminen on asia, jonka edessä koko perheen on oltava valmiita joustamaan.
Ja mistään periferiasta ei tosiaan ole kyse: ap kertoi, kuinka he vierailevat lähiseudun kaupungeissa vapaa-ajallaan. Mutta se, jos ei pääse arkena ex tempore Kansallisoopperaan iltapäivän ilmaiskonserttiin, vaan vierailee museoissa ja näytöksissä viikonloppuisin, muka estää kulttuurin ja taiteen harrastamisen ja näiden kokemusten tarjoamisen lapsille. Onko se teidän mielestänne todella kohtuullinen hinta siitä, jos kulttuurimenoja ei enää tarvitse etukäteen suunnitella, että luovutaan omistusasunnosta ja maksellaan Helsingin kantakaupungin vuokria?
Miehen vaatimus omakotitaloon muutosta syrjäseudulle on sitten toista ääripäätä, jos ajatuksena on muuttaa niin syrjään, että arki, työ- ja koulumatkat, kauppareissut ym. hankaloituvat. Mutta tässä tilanteessa mies vaikuttaa silti perheen järjen ääneltä. Kallista vuokraa maksamaan omaisuuden kartuttamisen sijaan vain siksi, että rouva pääsee hetken mielijohteesta Kiasmaan, kun ei jaksa odottaa viikonloppuun? Eri asia olisi, jos punnittaisiin kämpän ostoa eri alueilta, mutta tässä tilanteessa fakta on se, että ap:n havittelemalla alueella ei tulot riitä omistusasunnon ostoon. Kyllä tässä on huomioitava myös perheen palkansaajan sekä lasten näkökulma.
Saat kaikin mokomin pitää juuri sellaisesta asuinympäristöstä kuin haluat, ja uskon, että asialla on oikeasti paljon väliä hyvinvointisi kannalta. Mutta ethän huomaamattasi ulota tyytymättömyyttäsi myös lapsiisi? Että lapsilla ei ole mitään tekemistä? Että heidän kanssaan ei voi tehdä mitään? Että he kärsivät, kun eivät pääse kulttuuririentoihin, kun sinä haluat sinne? Kysypä joskus lapsiltasi miten he haluaisivat päivänsä käyttää ja minne mennä - ilman mitään ohjailua, ennakko-oletuksia, etukäteen asetettuja rajoitteita sille mitä voi tehdä ja minkä kuuluu olla kivaa. (Pienet) lapset voivat saada mitä ihmeellisimmistä asioista iloa ja onnea aivan riippumatta siitä, minkä henkiset vanhemmat heillä on ja missä he sattuvat olemaan. Ehkä ainakin joku lapsistasi saattaisi haluta kaikkein eniten mennä ulos katsomaan kuralätäköitä tai jotain, vaikka vaihtoehtoina olisi minkälaisia kulttuurielämyksiä. Ehkä ymmärrätkin tämän, pahoittelen jos epäilen turhaan, jotenkin saan vain sellaisen vaikutelman, että teet tilanteestasi ehkä vähän tarpeettomalla tavalla koko perheen tragedian. Ei tuo asuinpaikka välttämättä ole lapsille huono, eikä se omakotitalo, vaikka tuskin olisi kerrostalokaan. Kyse on kuitenkin puhtaasti sinun omista haluistasi. Siinä ei toki ole mitään väärää, kompromisseja vain joutuu joskus tekemään, eikä niihin ole tietenkään olemassa mitään yksinkertaista mallia. Miettisin silti, tarvitseeko aivan koko perheen olla jatkuvasti kulttuuririentojen lähellä monia muita asioita uhraten, koska sinä pidät niistä.
Neljän lapsen kanssa ei pysty asumaan siellä missä haluaa. Olisi pitänyt aikanaan miettiä tulevaisuuden haaveita ja suhteuttaa lapsiluku siihen.
" Onko se teidän mielestänne todella kohtuullinen hinta siitä, jos kulttuurimenoja ei enää tarvitse etukäteen suunnitella, että luovutaan omistusasunnosta ja maksellaan Helsingin kantakaupungin vuokria?"
Todellakin. En koskaan asuisi omistusasunnossa pikkupaikkakunnalla, jos vaihtoehtona on vuokrakämppä raitiovaunukiskojen rajaamalta alueelta. "Sujuva arki" ja perinnön kartuttaminen eivät merkitse mitään, jos ei ole onnellinen.
Muuttakaa Turkuun. Iso mutta ei silti liian iso kaupunki hyvillä palveluilla. Halpa asua. Omakotitaloalueita lähellä keskustaa. Toimiva joukkoliikenne.
Me asumme 3km päässä keskustasta. Takapihalta lähtee ulkoilureitit. Tämä oli meidän kompromissi, kun minä en halunnut maalle eikä mies kaupunkiin.
Vierailija kirjoitti:
Nyt jotain suhteellisuudentajua, mammat.
Ap:n perheen arki rullaa ilmeisesti kohtalaisen hyvin nykyisellä paikkakunnalla. Mies tienaa talouteen rahat, ja mies on arvioinut, että on järkevämpää alkaa kartuttaa omaa varallisuutta kuin maksaa korkeita vuokria. Mies ehkä ajattelee lastenkin taloudellista turvaa. Ap kuitenkin olisi valmis muuttamaan vuokralle (ilmeisesti Helsingin) keskustan tuntumaan, koska hän tylsistyy muuten. Viis siitä, että heillä ei ole varaa ostaa sieltä asuntoa, ja täten vuokra söisi ison osan miehen tuloista. Viis siitä, että omaisuutta ei kartu lainkaan. Viis siitä, vaikka heillä ei olisi keski-ikäisinä lainkaan omaisuutta. Viis siitä, jos lapsille ei jää perintöä. Viis siitä, että esikoinenkin haaveilee omakotitalosta. Mamman ikävystyminen on asia, jonka edessä koko perheen on oltava valmiita joustamaan.
Ja mistään periferiasta ei tosiaan ole kyse: ap kertoi, kuinka he vierailevat lähiseudun kaupungeissa vapaa-ajallaan. Mutta se, jos ei pääse arkena ex tempore Kansallisoopperaan iltapäivän ilmaiskonserttiin, vaan vierailee museoissa ja näytöksissä viikonloppuisin, muka estää kulttuurin ja taiteen harrastamisen ja näiden kokemusten tarjoamisen lapsille. Onko se teidän mielestänne todella kohtuullinen hinta siitä, jos kulttuurimenoja ei enää tarvitse etukäteen suunnitella, että luovutaan omistusasunnosta ja maksellaan Helsingin kantakaupungin vuokria?
Miehen vaatimus omakotitaloon muutosta syrjäseudulle on sitten toista ääripäätä, jos ajatuksena on muuttaa niin syrjään, että arki, työ- ja koulumatkat, kauppareissut ym. hankaloituvat. Mutta tässä tilanteessa mies vaikuttaa silti perheen järjen ääneltä. Kallista vuokraa maksamaan omaisuuden kartuttamisen sijaan vain siksi, että rouva pääsee hetken mielijohteesta Kiasmaan, kun ei jaksa odottaa viikonloppuun? Eri asia olisi, jos punnittaisiin kämpän ostoa eri alueilta, mutta tässä tilanteessa fakta on se, että ap:n havittelemalla alueella ei tulot riitä omistusasunnon ostoon. Kyllä tässä on huomioitava myös perheen palkansaajan sekä lasten näkökulma.
Mikä pakkomielle sinulla on omistusasumiseen? Esimerkiksi Saksassa suurin osa ihmisistä asuu vuokralla ja on ihan tyytyväisiä.
Somero, siinä kunnon mesta. Pelkkää pöpelikköä keskellä ei mitään. Takuulla huomioitu kämppien hinnoissa. 😬