Lue keskustelun säännöt.
Pattitilanne, auttakaa! Mies haluaa omakotitaloon, minä kerrostaloasuntoon.
02.10.2017 |
Asuimme aiemmin kerrostaloasunnossa vuokralla keskustan palveluiden läheisyydessä.
Viihdyin erinomaisesti. Kotiäitinä oli ihanaa kaikki ne aktiviteetit ja mahdollisuudet. Tylsiä päiviä ei ollut, kun sadesäällä pystyi mennä lasten kanssa vaikka museoon.
No, asunto ja sijainti oli ihanat, mutta päädyimme ajatukseen, että parempi ostaa omistusasunto.
Budjettisyistä muutimme sitten pienelle paikkakunnalle omistusrivitaloasuntoon.
Täällä on mennyt jo viisi vuotta ja mulla alkaa kaatua seinät päälle. Paikkakunta on ns. pystyynkuollut ja lähden täältä pois aina kun vain mahdollista. Vapaa-ajan vietämme pitkälti lähellä olevissa isommissa kaupungeissa. En viihdy täällä enää ollenkaan ja välillä purskahtelen itkuun kun taas kävelen sitä samaa pimeää metsätietä, että pääsen vaikkapa kirjastoon tuulettumaan miehen tultua kotiin töistä. Sitten nyyhkin ison kiven päällä keskellä metsikköä.
Haluan takaisin isoon kaupunkiin. Haluan takaisin aktiivisen elämän ja suurkaupungin mahdollisuudet. Nykyisellä paikkakunnalla museo on yksi huone ankealla tarjonnalla. Ravintolan virkaa toimittaa räkäläbaarit ja pikku kebabpizzeriat. Ruokamarketissa ympärillä olevat asiakkaat näyttää ostavan aika paljon kaljaa ja tupakkaa.
Ongelma on, että meidän budjetilla ei pääse ns. kivoille alueille ja levottomammat lähiöt ei kiinnosta. Olisin valmis palaamaan myös vuokralle. Mies ei halua. Ja ymmärrän kyllä omistusasumisen edut ja hyödyt.
Haluamillani alueilla on lisäksi myös vain kerrostaloja ja mieheni ei halua kerrostaloon. Hän haaveilee omakotitalosta. Isosta ja uudesta. Naapureita hän ei halua, eli rivitaloasuntokaan ei ole ihanteellinen.
Toisin sanoen, budjettisyistä tämä miehen talohaave vaatisi muuton vielä syrjemmälle ja vielä pienemmälle paikkakunnalle.
Mä olen nyt se itsekäs, joka haluaa viedä perheen vuokrakerrostaloasuntoon ja mies on selvästi pettynyt muhun. Enkö ajattele lasten parasta; eikö lapsille parasta olisi omat huoneet ja iso piha leikkejä varten yms.
Olen läpikotaisin kaupungissa viihtyjä. Mieluiten keskustan lähellä. Ja niin oli mieskin ennen. Perhe-elämän ekat vuodet vietimme ulkomailla miljoonakaupungissa ja olin aivan innoissani. Mieskin vaikutti tyytyväiseltä.
Olen viisi vuotta sinnitellyt ja jaksanut pikkukaupungissa, mutta nyt alkaa tulla mitta täyteen.
Miten tällaisessa tilanteessa kannattaa edetä?
Kommentit (142)
Todella hyvä kommentti!
Olet oikeassa jokaisessa kohdassa. En voi kiistää. :)
Mieheni on kyllä järjen ääni perheessämme ja se realisti. Tosin hoidan lähes kaikki meidän raha-asiat ja hoidin myös asuntolainaneuvottelut ja alhaisemman marginaalisen saamisen pankissa yms.
Olen myös kiinnostunut kiinteistöistä ja olen monta vuotta kuulunut taloyhtiön hallitukseen.
Seuraan koko ajan talousmarkkinoita sekä Suomessa että ulkomailla. Asuntomarkkinat on mun intohimoni ja kenties jopa lempiharrastukseni. Seuraan koko ajan tiettyjen asuntojen hintojen kehitystä ja opiskelen läpi taloyhtiön tiedot.
Vaikka varmasti olen epärealisti ja haihattelija tässä em. aiheessa, olen edelleen sitä mieltä, että haaveeni olisi toteuttavissa. Siitä taas en ole varma, olisiko se oikeasti hyväksi meidän perheellemme ja siksi tämä ristiriita. En tiedä kumman meistä idea olisi se paras.
Jos asuisimme vuokralla, meillä olisi silloin sijoitusasunto (esim. Töölöstä). Tähän hetkeen asti kertynyt omaisuus ei menisi siis hukkaan. Mutta vuokralla asuminen ei kartuttaisi lisää omaisuutta.
Mun kysymys onkin, kuinka pitkälle rahan kerryttämisen pitäisi määrittää elämää ja sen laatua?
Milloin on aika toteuttaa unelmia, elää täydesti ja polttaa siinä sivussa jonkin verran tuhatlappusia? Ja milloin on aika viitata kintaalla joillekin unelmille ja (hampaat irvessä) kerätä lisää varallisuutta?
Mikä on tärkeää ja mikä ei? Mikä on epämukavuuden arvoista ja mikä ei?
En tiedä vastauksia. Tietäisinkin. Sitten vain toimisin sen mukaan mikä on parasta ja lopettaisin haihattelun. :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt jotain suhteellisuudentajua, mammat.
Ap:n perheen arki rullaa ilmeisesti kohtalaisen hyvin nykyisellä paikkakunnalla. Mies tienaa talouteen rahat, ja mies on arvioinut, että on järkevämpää alkaa kartuttaa omaa varallisuutta kuin maksaa korkeita vuokria. Mies ehkä ajattelee lastenkin taloudellista turvaa. Ap kuitenkin olisi valmis muuttamaan vuokralle (ilmeisesti Helsingin) keskustan tuntumaan, koska hän tylsistyy muuten. Viis siitä, että heillä ei ole varaa ostaa sieltä asuntoa, ja täten vuokra söisi ison osan miehen tuloista. Viis siitä, että omaisuutta ei kartu lainkaan. Viis siitä, vaikka heillä ei olisi keski-ikäisinä lainkaan omaisuutta. Viis siitä, jos lapsille ei jää perintöä. Viis siitä, että esikoinenkin haaveilee omakotitalosta. Mamman ikävystyminen on asia, jonka edessä koko perheen on oltava valmiita joustamaan.
Ja mistään periferiasta ei tosiaan ole kyse: ap kertoi, kuinka he vierailevat lähiseudun kaupungeissa vapaa-ajallaan. Mutta se, jos ei pääse arkena ex tempore Kansallisoopperaan iltapäivän ilmaiskonserttiin, vaan vierailee museoissa ja näytöksissä viikonloppuisin, muka estää kulttuurin ja taiteen harrastamisen ja näiden kokemusten tarjoamisen lapsille. Onko se teidän mielestänne todella kohtuullinen hinta siitä, jos kulttuurimenoja ei enää tarvitse etukäteen suunnitella, että luovutaan omistusasunnosta ja maksellaan Helsingin kantakaupungin vuokria?
Miehen vaatimus omakotitaloon muutosta syrjäseudulle on sitten toista ääripäätä, jos ajatuksena on muuttaa niin syrjään, että arki, työ- ja koulumatkat, kauppareissut ym. hankaloituvat. Mutta tässä tilanteessa mies vaikuttaa silti perheen järjen ääneltä. Kallista vuokraa maksamaan omaisuuden kartuttamisen sijaan vain siksi, että rouva pääsee hetken mielijohteesta Kiasmaan, kun ei jaksa odottaa viikonloppuun? Eri asia olisi, jos punnittaisiin kämpän ostoa eri alueilta, mutta tässä tilanteessa fakta on se, että ap:n havittelemalla alueella ei tulot riitä omistusasunnon ostoon. Kyllä tässä on huomioitava myös perheen palkansaajan sekä lasten näkökulma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisiko tosiaan kattoa jotain aluetta radan varrelta? Keravalta tai Järvenpäästä pääsee n.20-25min Helsinkiin. Näin saatte molemmat.
Tärkein asia ei ole vielä käynyt selväksi eli missä on miehen työpaikka.
Miehen työpaikka on täällä asuinpaikkakunnallamme, mutta siirto onnistuu Helsinkiin.
Tämän vuoksi myös kehyskunnat, kuten aiemmin mainitut Järvenpää ja Kerava, ovat mahdollisia vaihtoehtoja.
Eri asia on, haluanko pieneltä paikkakunnalta toiselle pienelle paikkakunnalle. Ainakaan suoraan. Jos saisin sen vuoden pyrähdyksen Helsingin kantakaupungissa, saisin hieman etäisyyttä ja lisää miettimisaikaa, mistä se seuraava omistusasunto kannattaisi oikeasti hankkia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tärkein asia ei ole vielä käynyt selväksi eli missä on miehen työpaikka.
Minkälaisen sijoitusasunnon ajattelit saada Töölöstä, kun oman omistusasunnon hintakatto oli asetettu 200 000 euroon, ja sinun suunnitelmassasi joudutte maksamaan vielä oman kuusihenkisen kotinne vuokraa toista tuhatta euroa kuussa? Ei tuo minusta tunnu ollenkaan realistiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokin pienempi iso kaupunki voisi myös olla erinomainen kompromissi jos se töiden puolesta onnistuu. Esimerkiksi me asumme Jyväskylässä, suuri omakotitalo isolla tontilla on kymmenen minuutin pyörämatkan päässä ydinkeskustasta. Kokoisekseen kaupungiksi juuri Jyväskylän kulttuuritarjonta on väestörakenteen vuoksi todella hyvä ja monipuolinen.
Toinen vaihtoehto on, että ap hyväksyy maalla väljästi asumisen osaksi tätä melko lyhyttä elämänvaihetta ja muutatte sitten takaisin kaupunkiin kun lapset lähtevät omilleen eivätkä tarvitse enää tilaa. Ja väitän tosiaan elämänvaiheen olevan suhteellisen lyhyt, jos maalla menisi vaikka jopa parikymmentä vuotta, on se kuitenkin oletettavasti alle neljäsosa koko elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt jotain suhteellisuudentajua, mammat.
Ap:n perheen arki rullaa ilmeisesti kohtalaisen hyvin nykyisellä paikkakunnalla. Mies tienaa talouteen rahat, ja mies on arvioinut, että on järkevämpää alkaa kartuttaa omaa varallisuutta kuin maksaa korkeita vuokria. Mies ehkä ajattelee lastenkin taloudellista turvaa. Ap kuitenkin olisi valmis muuttamaan vuokralle (ilmeisesti Helsingin) keskustan tuntumaan, koska hän tylsistyy muuten. Viis siitä, että heillä ei ole varaa ostaa sieltä asuntoa, ja täten vuokra söisi ison osan miehen tuloista. Viis siitä, että omaisuutta ei kartu lainkaan. Viis siitä, vaikka heillä ei olisi keski-ikäisinä lainkaan omaisuutta. Viis siitä, jos lapsille ei jää perintöä. Viis siitä, että esikoinenkin haaveilee omakotitalosta. Mamman ikävystyminen on asia, jonka edessä koko perheen on oltava valmiita joustamaan.
Ja mistään periferiasta ei tosiaan ole kyse: ap kertoi, kuinka he vierailevat lähiseudun kaupungeissa vapaa-ajallaan. Mutta se, jos ei pääse arkena ex tempore Kansallisoopperaan iltapäivän ilmaiskonserttiin, vaan vierailee museoissa ja näytöksissä viikonloppuisin, muka estää kulttuurin ja taiteen harrastamisen ja näiden kokemusten tarjoamisen lapsille. Onko se teidän mielestänne todella kohtuullinen hinta siitä, jos kulttuurimenoja ei enää tarvitse etukäteen suunnitella, että luovutaan omistusasunnosta ja maksellaan Helsingin kantakaupungin vuokria?
Miehen vaatimus omakotitaloon muutosta syrjäseudulle on sitten toista ääripäätä, jos ajatuksena on muuttaa niin syrjään, että arki, työ- ja koulumatkat, kauppareissut ym. hankaloituvat. Mutta tässä tilanteessa mies vaikuttaa silti perheen järjen ääneltä. Kallista vuokraa maksamaan omaisuuden kartuttamisen sijaan vain siksi, että rouva pääsee hetken mielijohteesta Kiasmaan, kun ei jaksa odottaa viikonloppuun? Eri asia olisi, jos punnittaisiin kämpän ostoa eri alueilta, mutta tässä tilanteessa fakta on se, että ap:n havittelemalla alueella ei tulot riitä omistusasunnon ostoon. Kyllä tässä on huomioitava myös perheen palkansaajan sekä lasten näkökulma.
Totta kai! Mä ainakin kommentoin vaan siihen, että ymmärrän hyvin ap:n asumistoiveet. Itsekään en kovin kevyesti lähtisi lapsia raahaamaan pois paikasta, minne ovat juurtuneet.
-se, joka mainitsi Kiasman
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilen wanhasta kerrostaloasunnosta. Olen asunut sellaisessa aiemmin ja menetin sydämeni täysin. Rakastan 1900-luvun vaihteen arkkitehtuuria: isot ruutuikkunat, lautalattiat, täyspuiset peiliovet, korkeat huoneet, nurkassa jököttävä kakluuni, vehreä suljettu sisäpiha yms.
Tämä preferenssi rajaa aika tehokkaasti asuinalueet ja vaihtoehdot. *facepalm*
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mikä on listasi teille sopivista asuinpaikoista?
Vierailija kirjoitti:
Jokin pienempi iso kaupunki voisi myös olla erinomainen kompromissi jos se töiden puolesta onnistuu. Esimerkiksi me asumme Jyväskylässä, suuri omakotitalo isolla tontilla on kymmenen minuutin pyörämatkan päässä ydinkeskustasta. Kokoisekseen kaupungiksi juuri Jyväskylän kulttuuritarjonta on väestörakenteen vuoksi todella hyvä ja monipuolinen.
Toinen vaihtoehto on, että ap hyväksyy maalla väljästi asumisen osaksi tätä melko lyhyttä elämänvaihetta ja muutatte sitten takaisin kaupunkiin kun lapset lähtevät omilleen eivätkä tarvitse enää tilaa. Ja väitän tosiaan elämänvaiheen olevan suhteellisen lyhyt, jos maalla menisi vaikka jopa parikymmentä vuotta, on se kuitenkin oletettavasti alle neljäsosa koko elämästä.
Parikymmentä vuottako lyhyt elämänvaihe? Eli parhaat, kaikkein toimintakykyisimmät vuodet omasta elämästä pitäisi asua jossakin, missä ei ollenkaan viihdy, koska kumppani jarruttelee?
Oletko sattumalta nainen ja äiti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kukaan haluaisi asua VUOKRALLA???
Minä elän aika lailla tuota aloittajan haave-elämää, mutta meillä on yksi ratkaiseva ero: minä en ole hankkinut neljää lasta.
Oikeasti, tuo kulttuurihedonistit vapaa kaupunkilainen elämäntapa on niin paljon realistisempi toive lapsettomalle kuin suurperheen äidille, ettei ole tosikaan.
Miksi hankit lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset kasvaa ja on kohta kaikki koululaisia. Ei niiden kanssa silloin voi joka arkipäivä lähteä kiertämään museoita tms. kulttuurikohteita, vaan nämä retket joka tapauksessa tehdään viikonloppuisin. Arkisin koululaiset tekee läksyjä, harrastaa ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Pikkulapsivaihe kestää 6 vuotta per lapsi, koululaisvaihe 12 vuotta per lapsi. Perheen arki ja asuminen kannattaa miettiä siten, että se on koululaisten kannalta järkevää eli koulut ja harrastuksia löytyy läheltä, mieluiten kävelymatkan päästä. Eli ei muuteta mihinkään korpeen omakotitaloon, mutta pienemmänkin kaupungin lähiö tai maalaispitäjän kirkonkylä on ihan OK. Jos äiti turhautuu, kannattaa laittaa lapset hoitoon ja mennä töihin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan haluaisi asua VUOKRALLA???
Minä asun vuokralla, koska minulla ei ole varaa ostaa asuntoa siltä alueelta, jolla haluan asua. Asuinpaikka on minulle paljon tärkeämpi kriteeri kuin se, asunko omistusasunnossa vai vuokralla. En koskaan suostuisi muuttamaan jonnekin hevon kuuseen vain siksi, että muualla ei ole varaa omistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvapalsta on paras paikka. Aina paljastuu ap:n kaltainen haaveilija joka ri utae pistä rahaa taloudeen. Mies maksaa rlämisen ja puhuu järkeä mutta ap: haaveilee ikean reissusta. Lol
Onneksi olen lapseton sinkkumies. Voi ajella mersulla omakotitaloon ja paistaa pihviä :)
Sitten kun asutte taas kaksistaan niin voitte vapaammin valita mieluisen asumismuodon.
Vierailija kirjoitti:
Minä elän aika lailla tuota aloittajan haave-elämää, mutta meillä on yksi ratkaiseva ero: minä en ole hankkinut neljää lasta.
Oikeasti, tuo kulttuurihedonistit vapaa kaupunkilainen elämäntapa on niin paljon realistisempi toive lapsettomalle kuin suurperheen äidille, ettei ole tosikaan.
Miksi hankit lapsia?
Suurperheistä en tiedä, mutta kyllä se näyttää olevan oman, lähipiirin ja naapuruston kokemuksella ihan mahdollista 1-3 lapsen perheille. Enenevässä määrin tuttavapiirissä on jääty keskustaan tai sen liepeille kun lapsia on tullut. Ne lähiöön/maalle muuttavat ovat vähemmistössä. Vuokra-asumista ei myöskään kavahdeta.
Töölöstä voi saada 200 000 eurolla n. 20 neliöisen yksiön. Hoitovastike n. 100 €.
Jos omaa rahaa laitamme esim.
50 000 €, lainaa jäisi jäljelle 150 000 €. Tällä korkotasolla 25 vuoden laina-ajalla kuukausilyhennys olisi n. 630 €.
Vuokra olisi n. 700 € ja kun siitä vähennetään hoitovastike ja verot, jäljelle jää n. 420 €.
Sijoitusasunnosta voi vähentää lisäksi lainan korkokuluja, remppakustannuksia yms.
Itselle jäisi maksettavaa pari sataa euroa kuussa.
Tällä hetkellä meidän asumiseen menee 1 600 €/kk, koska meillä on melkoisen tiukka lyhennystahti.
Jos löytäisimme n. 70 neliöisen kolmion (vanhemmat olohuoneessa, lapsille 2 makuuhuonetta) vuokra-asunnon 1 400 € (välillä tämän hintaisia tulee vastaan mm. Töölössä) ja siihen päälle vesi, sähkö ja netti 200 €, asumiskulut pysyy samana. Joissakin vanhemmissa taloyhtiöissä myös vesi ja netti sisältyy vuokraan.
Helsingissä on pienempi kunnallisvero ja lisäksi Helsinki-lisä (alle 18 kk lapsesta 260 € ja yli 2-vuotiaasta 130 €) Hyvällä sijainnilla myös bensankulutus pienenisi (nyt bensaan menee 200-300 €/kk).
Loppujen lopuksi, isoa muutosta kuukausibudjetissa ei tapahtuisi -lukuunottamatta niitä kuukausia, kun sijoitusasunto tyhjillään. Tosin silloinkin voi hakea lyhennysvapaata.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisen sijoitusasunnon ajattelit saada Töölöstä, kun oman omistusasunnon hintakatto oli asetettu 200 000 euroon, ja sinun suunnitelmassasi joudutte maksamaan vielä oman kuusihenkisen kotinne vuokraa toista tuhatta euroa kuussa? Ei tuo minusta tunnu ollenkaan realistiselta.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tärkeää ja mikä ei? Mikä on epämukavuuden arvoista ja mikä ei?
En tiedä vastauksia. Tietäisinkin. Sitten vain toimisin sen mukaan mikä on parasta ja lopettaisin haihattelun. :)
Ap
Sulla on neljä syytä, joista jokainen on tärkeämpää kuin mikään muu, ja jotka unohdat omassa pahassa olossasi velloessasi kokonaan. Tarvitseeko edes miettiä, nauttivatko lapset enemmän omakotitalosta ja luonnosta vai hektisestä kaupunkielämästä. Tää on sulle tuotu tässä ketjussa useampaan kertaan esille, etkä valitettavasti ole sitä kertaakaan ottanut kuuleviin korviisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokin pienempi iso kaupunki voisi myös olla erinomainen kompromissi jos se töiden puolesta onnistuu. Esimerkiksi me asumme Jyväskylässä, suuri omakotitalo isolla tontilla on kymmenen minuutin pyörämatkan päässä ydinkeskustasta. Kokoisekseen kaupungiksi juuri Jyväskylän kulttuuritarjonta on väestörakenteen vuoksi todella hyvä ja monipuolinen.
Toinen vaihtoehto on, että ap hyväksyy maalla väljästi asumisen osaksi tätä melko lyhyttä elämänvaihetta ja muutatte sitten takaisin kaupunkiin kun lapset lähtevät omilleen eivätkä tarvitse enää tilaa. Ja väitän tosiaan elämänvaiheen olevan suhteellisen lyhyt, jos maalla menisi vaikka jopa parikymmentä vuotta, on se kuitenkin oletettavasti alle neljäsosa koko elämästä.
Parikymmentä vuottako lyhyt elämänvaihe? Eli parhaat, kaikkein toimintakykyisimmät vuodet omasta elämästä pitäisi asua jossakin, missä ei ollenkaan viihdy, koska kumppani jarruttelee?
Oletko sattumalta nainen ja äiti?
Olen nainen ja olen äiti. Ja näistä kahdesta nimenomaan äitiys on valinta jonka tehdessään joutuu väistämättä ajattelemaan seuraavan parikymmentä vuotta, juuri ne toimintakykyisimmät ja parhaat, ensin lasten tarpeita. Sitä moninkertaisemmkn, mitä enemmän niitä lapsia on.
Lapset, joita tässä tapauksessa oli neljä, voivat aivan hyvin haluta asua väljästi. Silloin kuuden hengen perheessä viisi tahtoo sen omakotitalon, ei vain jarrutteleva puoliso.
Turun seutua minäkin suosittelen.