Lue keskustelun säännöt.
Miehet muuttuu seurustelun edetessä huutaviksi ja vihaisiksi. Vika minussa vai miehessä?
30.09.2017 |
Kirjoitan tänne saadakseni näkökulmia että teenkö minä jotain väärin vai valitsenko vääriä miehiä vai mikä tässä voisi olla. Olen siis 16-vuotiaana alkanut seurustelemaan ja sen miehen kanssa olin pitkään, edettiin avioliittoonkin, lapsia ei kuitenkaan saatu. Se suhde oli pitkään hyvä suhde, jossa kumpikaan ei huutanut eikä ollut mitenkään erityisen vihainen, toki jotain pientä kinaa oli joskus mutta ne puhuttiin läpi ja sovittiin. Päädyttiin kuitenkin eroon, mutta siitä pitkästä suhteesta minulle jäi sellainen positiivinen käsitys, että miehet ei huuda kamalasti tai räyhää usein. Hän oli ensimmäinen poikaystäväni, niin kokemusta muista kuin hänestä ei oikein ollut kun erosin, ja jossain vaiheessa aloin eronneena etsimään uutta seuraa.
Nyt minulla on takana kolme parin vuoden parisuhdetta, joissa on kaikissa käynyt vähän samoin. Suhde alkaa hyvin, ja yhdessäolo sujuu hyvin. Kunnes kovimman ihastuksen laannuttua mies alkaa huutamaan minulle. Räyhäämään pikkuasioista. Minulle on noissa kolmessa suhteessa mies raivonnut ja huutanut mm. siitä, että sanoin mielipiteeni, kun hän sitä kysyi (mutta ilmeisesti mielipiteeni oli hänen mielestään väärä), ja siitä että en ole osannut tehdä jotain asiaa (jota en ole koskaan ennen tosin tehnyt, joten en tietenkään heti osaa), ja siitä että en ole pyytämättä älynnyt hoitaa miehen puolesta jotain kotihommaa, siitä että en ole ollut valmis muuttamaan nopeasti yhteen jne jne. Ymmärrän, että mielipiteeni saattaa ärsyttää, jos se on eri kuin toivoi, mutta en ymmärrä miksi siitä seuraa vartin karjumiskohtaus. Ja huutamisella tarkoitan, että mies huutaa oikeasti vihaisena ja kovaa. Ihmettelen nyt ihan kauheasti sitä, että miten sen pitkän hyvän suhteen jälkeen on vastaan tullut kolme tällaista raivoajaa.
Aiheutanko siis itse miehissä tuollaisia huutamiskohtauksia, vaikka en tiedä yhtään että miten? En itse huuda enkä räyhää vaan olen aika rauhallinen ihminen. En nalkuta, en kettuile, en leiki mykkäkoulua. Tietenkin minussa on vikoja, mutta ei mielestäni sellaisia, että ne provosoisi kamalaa vihaisuutta. Tai sitten en vain ymmärrä mitä teen väärin. Vai olenko jostain syystä onnistunut nyt eronneena kohtaamaan vain miehiä, jotka räyhäävät pikkuasioista? Osaako joku auttaa?
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitan tänne saadakseni näkökulmia että teenkö minä jotain väärin vai valitsenko vääriä miehiä vai mikä tässä voisi olla. Olen siis 16-vuotiaana alkanut seurustelemaan ja sen miehen kanssa olin pitkään, edettiin avioliittoonkin, lapsia ei kuitenkaan saatu. Se suhde oli pitkään hyvä suhde, jossa kumpikaan ei huutanut eikä ollut mitenkään erityisen vihainen, toki jotain pientä kinaa oli joskus mutta ne puhuttiin läpi ja sovittiin. Päädyttiin kuitenkin eroon, mutta siitä pitkästä suhteesta minulle jäi sellainen positiivinen käsitys, että miehet ei huuda kamalasti tai räyhää usein. Hän oli ensimmäinen poikaystäväni, niin kokemusta muista kuin hänestä ei oikein ollut kun erosin, ja jossain vaiheessa aloin eronneena etsimään uutta seuraa.
Nyt minulla on takana kolme parin vuoden parisuhdetta, joissa on kaikissa käynyt vähän samoin. Suhde alkaa hyvin, ja yhdessäolo sujuu hyvin. Kunnes kovimman ihastuksen laannuttua mies alkaa huutamaan minulle. Räyhäämään pikkuasioista. Minulle on noissa kolmessa suhteessa mies raivonnut ja huutanut mm. siitä, että sanoin mielipiteeni, kun hän sitä kysyi (mutta ilmeisesti mielipiteeni oli hänen mielestään väärä), ja siitä että en ole osannut tehdä jotain asiaa (jota en ole koskaan ennen tosin tehnyt, joten en tietenkään heti osaa), ja siitä että en ole pyytämättä älynnyt hoitaa miehen puolesta jotain kotihommaa, siitä että en ole ollut valmis muuttamaan nopeasti yhteen jne jne. Ymmärrän, että mielipiteeni saattaa ärsyttää, jos se on eri kuin toivoi, mutta en ymmärrä miksi siitä seuraa vartin karjumiskohtaus. Ja huutamisella tarkoitan, että mies huutaa oikeasti vihaisena ja kovaa. Ihmettelen nyt ihan kauheasti sitä, että miten sen pitkän hyvän suhteen jälkeen on vastaan tullut kolme tällaista raivoajaa.
Aiheutanko siis itse miehissä tuollaisia huutamiskohtauksia, vaikka en tiedä yhtään että miten? En itse huuda enkä räyhää vaan olen aika rauhallinen ihminen. En nalkuta, en kettuile, en leiki mykkäkoulua. Tietenkin minussa on vikoja, mutta ei mielestäni sellaisia, että ne provosoisi kamalaa vihaisuutta. Tai sitten en vain ymmärrä mitä teen väärin. Vai olenko jostain syystä onnistunut nyt eronneena kohtaamaan vain miehiä, jotka räyhäävät pikkuasioista? Osaako joku auttaa?
Olisiko tarinan opetus kuitenkin se että kannattaa pitää kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, eikä ryhtyä hor*ksi monelle miehelle. Olisit käyttänyt sen vaivan minkä olet nyt käyttänyt näihin uusiin miehiin, ensimmäisen suhteesi onnistumiseen, olisit onnellinen tänäkin päivänä. Sitä ihminen niittää, mitä on kylvänytkin, on sananlasku joka kannattaa muistaa ja pätee tässäkin aiheessa.
No enköhän olisi pitänyt kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, jos asia olisi millään tavalla ollut minun vallassani. Käytin siihen suhteeseen paljon vaivaa ja panostin siihen paljon. En kuitenkaan voinut vaikuttaa siihen, että vuosien avioliiton jälkeen mies humalassa työmatkalla kävi vieraassa sängyssä "kokeilemassa" toista naista. Vaikka itse en koskaan pihdannut kotona jne. Hän tunnusti tekonsa ja katui katkerasti, mutta en voinut rakastaa häntä enää sen jälkeen kun hän oli minua pettänyt. Ap.
Et näköjään pitänyt. Koko hyvä suhde kaatui yhteen virheeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
älä syytä itseäsi. Selvästi noissa miehissä vika, kukaan normi ei rupea agressiiviseksi noin pienistä asioista.
Tämä palsta on siitä kätevä palsta, että täällä syyllinen on aina mies.
Ilmeisesti tämä on joku henkisestiherkkien ja häiriintyneiden naisten tukipalsta josta voi aina tulla hakemaan tukea, kun haluaa syytää miestä tai miehiä asiasta, kuin asiasta.
Minusta ap vaikuttaa jotenkin tunnekylmältä. Tai sellaiselta että antaa tunnekylmän vaikutelman. Ei ole sensitiivinen toisen tunteella eikä reagoi siihen. Siitä sitten kumppani saattaa turhautuessaan hermostua.
Minulla ei ole räyhääjää, mutta vetäytyvä, vaikeneva. Totesin varhain, että käyttäytyy näin äitinsä seurassa. Ja sitten lopulta minunkin. - Pari kertaa olenkin maininnut, etten ole hänen äitinsä, koska mielestäni parisuhteeseen kuuluu myös keskustelua ja vaimolla on oikeus joskus kysyä jotain tyhmääkin. Olen saanut sellaisenkin kommentin, ettei pidä puhua, ellei ole mitään "älykästä" sanottavaa.