Miehet muuttuu seurustelun edetessä huutaviksi ja vihaisiksi. Vika minussa vai miehessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin onkohan täällä lukijoissa ketään, joska olisi huomannut miehensä yllättäen muuttuvan huutavaksi ja räyhääväksi, ja osaisi tähän jotain kommentoida että selvisikö miksi mies muuttui. Vai että oliko mies aina ollut sellainen, mutta vain peittänyt tämän puolensa seurustelun alussa. Ap.

Mies huomaa suhteen vakiintuneen, huokaisee helpotuksesta, lopettaa tsemppaamisen ja kaataa lapsuudenperheestä mukana tuodut kuonat niskaasi. -4

Lisäksi..siinä vaiheessa kun miehellä jo on tai hän haluaa/harkitsee toista naista se alkaa tuohon. Tai haluaa eroon muttei osaa tai uskalla sanoa ääneen. Itsekkäitä pelkuripentuja kun ovat..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ap tarkennuksista, kaikki nuo tilanteet ovat eron arvoisia ellet ole oikeasti rakastunut tyyppiin ja tyyppi on valmis keskustelemaan rauhallisesti.

Kuvauksen perusteella miehet ovat keskenkasvuisia ja eivät kovin älykkäitä, ainakaan tunneälykkäitä. Voivat olla vähän heikolla itseluottamuksella niin huuto tulee avuksi kun perustelut ovat heikot ja keskustelutaito hukassa.

Pyörätyyppi on seko, sitä joutuisi aina varomaan mistä kilahtaa. Pettymyksistä tulee raivo ja kumpuaa kun ei kestä että kumppani on fiksumpi, olisit äiti tälle tyypille. Teeskentelisitkö tyhmää koko suhteen ajan?

Remonttityyppi on vielä hullumpi, kaikki menee toisen syyksi kun itse ei osaa, varmaan luuli homman olevan helpompi ja sinun kaikkivoipainen. Realiteetit vähän vaikeita tälle tyypille.

No nyt jo näkyy kuvio, tyypit turvautuu sinuun koska sinulla on itseluottamus ja järki ja sitten kapinoivat auktoriteettia vastaan kasvukivuissaan. Niin siistiä joka naiselle, eikö?

Vahvat naiset keräävät ympärilleen luusereita niin varo, sääli ei ole rakkautta. Ota perinteisempi vahva mies mutta jos käy säkä niin se mies voi olla älykäs ja hauska. Minä löysin sellaisen, lucky me.

Hotellityyppi oli mysteeri. En tajunnut mitään mistä kilahti. Käy sellaisia keskusteluja omassa päässään mihin on kumppanin mahdoton päästä mukaan.

Ja joka teinillä on ollut poikakaveri, joka livistää juhannuksena kavereiden kanssa ja jättää tilanteen auki, toivoo tyttöystävälle tehdyn oharin järjestyvän itsekseen. Ymmärrettävää 14-15 vuotiaille..

Hyökkäys on paras puolustus. Ei sun suhteissa sen kummempaa, väärä mies joka toistuu. Olet valinnut itseäsi epävarmempia ja ei-niin-älykkäitä miehiä, siis vain minun mielestäni. Ota vähän karaistumpi, älykkäämpi, ja vahvempi mies joka ei syytä muita, osaa keskustella ja on sanalla sanoen aikuinen.

Kiitos sinulle viisaista sanoistasi. Annoit paljon ajattelemisen aihetta. Ap.

De nada. Neuvo tulee omasta kokemuksesta, olen kiltti ja ihastuin poikamaisiin miehiin. Ikävä kyllä omien tunteiden ymmärtäminen ja niiden käsittely, toisten ihmisten huomioiminen vaatii kasvuaikaa. En minä jaksa kasvattaa kumppania koska se oli loputon suo. Parisuhde ei ole terapiasuhde.

Löysin lopulta miehen, joka oli ymmärtänyt nämä asiat, oli ollut tarpeeksi kauan yksin ja oppinut tuntemaan itsensä. Jos ei tunne itseään niin ei voi olla hyvä kumppani toiselle. Ja jos se onnistui minulle niin se onnistuu myös sinulle. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Lyhyt suhde, mutta altistuin eka kertaa huonoon sellaiseen. Mies raivosi mm näistä:

-olin ollut suhteessa ennen häntä

-minulla oli parempi palkka

-lapsuuskotini oli turvallinen

-miehet katsoivat minua

-olin eri mieltä politiikasta ja uskonnosta, yritti manipuloida omaan kantaansa

-en antanut hänelle rahaa

-raivosi jopa siitä, kun en alkanut koskaan raivota takaisin

Raivoajalle on hirvein mahdollinen loukkaus, ettei toinen alennukaan hänen tasolleen, vaan säilyttää malttinsa. Usein raivokohtaus ainakin omasta kokemuksestani (epävakaa persoona) on se vaihtoehto itkulle silloin kun olo on loputtoman loukattu ja avuton. Kun ei kuitenkaan tahdo näyttää avuttomuuttaan, koettaa vihalla peittää sen pettymyksen ja huonommuuden tunteen. Kun toinen ei sitten reagoikaan lapsekkaaseen raivokohtaukseen "kuten pitäisi", tulee raivoajalle vieläkin huonompi olo.

Kuitenkin taisteluun mukaan lähteminen vain ruokkii raivoajan lapsellista käytöstä nyt ja jatkossa, kun hän saa sinun hermostuessasi tilaisuuden olla teistä kahdesta muka se rauhallisempi ja syyttää sinua lapsellisesta raivoamisesta. Ehkä tilanne jopa kääntyy niin, että hän saa sinut pyytämään anteeksi raivoamistasi, yhtäkkiä hän onkin teistä se parempi!

Hyvä sinä, kun osasit pysyä ulkona uhmaikään jämähtäneen aikuisen leikikentältä. Se vaatii hyvää itseluottamusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyt suhde, mutta altistuin eka kertaa huonoon sellaiseen. Mies raivosi mm näistä:

-olin ollut suhteessa ennen häntä

-minulla oli parempi palkka

-lapsuuskotini oli turvallinen

-miehet katsoivat minua

-olin eri mieltä politiikasta ja uskonnosta, yritti manipuloida omaan kantaansa

-en antanut hänelle rahaa

-raivosi jopa siitä, kun en alkanut koskaan raivota takaisin

Raivoajalle on hirvein mahdollinen loukkaus, ettei toinen alennukaan hänen tasolleen, vaan säilyttää malttinsa. Usein raivokohtaus ainakin omasta kokemuksestani (epävakaa persoona) on se vaihtoehto itkulle silloin kun olo on loputtoman loukattu ja avuton. Kun ei kuitenkaan tahdo näyttää avuttomuuttaan, koettaa vihalla peittää sen pettymyksen ja huonommuuden tunteen. Kun toinen ei sitten reagoikaan lapsekkaaseen raivokohtaukseen "kuten pitäisi", tulee raivoajalle vieläkin huonompi olo.

Kuitenkin taisteluun mukaan lähteminen vain ruokkii raivoajan lapsellista käytöstä nyt ja jatkossa, kun hän saa sinun hermostuessasi tilaisuuden olla teistä kahdesta muka se rauhallisempi ja syyttää sinua lapsellisesta raivoamisesta. Ehkä tilanne jopa kääntyy niin, että hän saa sinut pyytämään anteeksi raivoamistasi, yhtäkkiä hän onkin teistä se parempi!

Hyvä sinä, kun osasit pysyä ulkona uhmaikään jämähtäneen aikuisen leikikentältä. Se vaatii hyvää itseluottamusta.

Tämä selittää minullekin vähän noita suhteitani. Sen ekan miehen raivokohtauksiin suhtauduin alun ymmällä olemiseni jälkeen niin, että kuuntelin hetken rauhassa sitä raivoamista, ja sanoin vain rauhassa sitten hänelle, että "jatkossa sinun kannattaa käyttäytyä kuin aikuinen ihminen". Tämä siis oli reaktioni siihen pyörän ostamistilanteeseen. Hän raivostui siitä tietenkin lisää ja siitä pahin huuto vasta sitten alkoikin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin onkohan täällä lukijoissa ketään, joska olisi huomannut miehensä yllättäen muuttuvan huutavaksi ja räyhääväksi, ja osaisi tähän jotain kommentoida että selvisikö miksi mies muuttui. Vai että oliko mies aina ollut sellainen, mutta vain peittänyt tämän puolensa seurustelun alussa. Ap.

Mies huomaa suhteen vakiintuneen, huokaisee helpotuksesta, lopettaa tsemppaamisen ja kaataa lapsuudenperheestä mukana tuodut kuonat niskaasi. -4

Lisäksi..siinä vaiheessa kun miehellä jo on tai hän haluaa/harkitsee toista naista se alkaa tuohon. Tai haluaa eroon muttei osaa tai uskalla sanoa ääneen. Itsekkäitä pelkuripentuja kun ovat..

Toisia naista en epäile olleen. Eikä kukaan näistä kolmesta miehestä ole halunnut lopettaa suhdetta, koska olen sitäkin tietenkin heiltä suoraan kysynyt ("kun kerran huudat minulle noin, niin tarkoittaako se, että haluat lopettaa tämän jutun?") . Ja kun olen itse lopulta sanonut, että en halua enää olla yhdessä, niin kaikki heistä ovat pyytäneet että voisin vielä yrittää. Ap.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitan tänne saadakseni näkökulmia että teenkö minä jotain väärin vai valitsenko vääriä miehiä vai mikä tässä voisi olla. Olen siis 16-vuotiaana alkanut seurustelemaan ja sen miehen kanssa olin pitkään, edettiin avioliittoonkin, lapsia ei kuitenkaan saatu. Se suhde oli pitkään hyvä suhde, jossa kumpikaan ei huutanut eikä ollut mitenkään erityisen vihainen, toki jotain pientä kinaa oli joskus mutta ne puhuttiin läpi ja sovittiin. Päädyttiin kuitenkin eroon, mutta siitä pitkästä suhteesta minulle jäi sellainen positiivinen käsitys, että miehet ei huuda kamalasti tai räyhää usein. Hän oli ensimmäinen poikaystäväni, niin kokemusta muista kuin hänestä ei oikein ollut kun erosin, ja jossain vaiheessa aloin eronneena etsimään uutta seuraa.

Nyt minulla on takana kolme parin vuoden parisuhdetta, joissa on kaikissa käynyt vähän samoin. Suhde alkaa hyvin, ja yhdessäolo sujuu hyvin. Kunnes kovimman ihastuksen laannuttua mies alkaa huutamaan minulle. Räyhäämään pikkuasioista. Minulle on noissa kolmessa suhteessa mies raivonnut ja huutanut mm. siitä, että sanoin mielipiteeni, kun hän sitä kysyi (mutta ilmeisesti mielipiteeni oli hänen mielestään väärä), ja siitä että en ole osannut tehdä jotain asiaa (jota en ole koskaan ennen tosin tehnyt, joten en tietenkään heti osaa), ja siitä että en ole pyytämättä älynnyt hoitaa miehen puolesta jotain kotihommaa, siitä että en ole ollut valmis muuttamaan nopeasti yhteen jne jne. Ymmärrän, että mielipiteeni saattaa ärsyttää, jos se on eri kuin toivoi, mutta en ymmärrä miksi siitä seuraa vartin karjumiskohtaus. Ja huutamisella tarkoitan, että mies huutaa oikeasti vihaisena ja kovaa. Ihmettelen nyt ihan kauheasti sitä, että miten sen pitkän hyvän suhteen jälkeen on vastaan tullut kolme tällaista raivoajaa.

Aiheutanko siis itse miehissä tuollaisia huutamiskohtauksia, vaikka en tiedä yhtään että miten? En itse huuda enkä räyhää vaan olen aika rauhallinen ihminen. En nalkuta, en kettuile, en leiki mykkäkoulua. Tietenkin minussa on vikoja, mutta ei mielestäni sellaisia, että ne provosoisi kamalaa vihaisuutta. Tai sitten en vain ymmärrä mitä teen väärin. Vai olenko jostain syystä onnistunut nyt eronneena kohtaamaan vain miehiä, jotka räyhäävät pikkuasioista? Osaako joku auttaa?

Olisiko tarinan opetus kuitenkin se että kannattaa pitää kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, eikä ryhtyä hor*ksi monelle miehelle. Olisit käyttänyt sen vaivan minkä olet nyt käyttänyt näihin uusiin miehiin, ensimmäisen suhteesi onnistumiseen, olisit onnellinen tänäkin päivänä. Sitä ihminen niittää, mitä on kylvänytkin, on sananlasku joka kannattaa muistaa ja pätee tässäkin aiheessa.

No enköhän olisi pitänyt kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, jos asia olisi millään tavalla ollut minun vallassani. Käytin siihen suhteeseen paljon vaivaa ja panostin siihen paljon. En kuitenkaan voinut vaikuttaa siihen, että vuosien avioliiton jälkeen mies humalassa työmatkalla kävi vieraassa sängyssä "kokeilemassa" toista naista. Vaikka itse en koskaan pihdannut kotona jne. Hän tunnusti tekonsa ja katui katkerasti, mutta en voinut rakastaa häntä enää sen jälkeen kun hän oli minua pettänyt. Ap.

Minusta monet miehet ovat tuollaisia räyhääjiä. Oma isäni on mainio huumoriveikko, mutta suuttuu ja räyhää pienestä. Aviomieheni on yleensä äärimmäisen rauhallinen, mutta annas olla, jossain vaiheessa räjähtää ja sitten räyhäämisestä ei meinaa tulla loppua. Älä ap syytä itseäsi, miehet ovat tuollaisia. Itsepähän haluamme silti olla heidän kanssaan..

Minä arvelen, että Mies77 nyt niittää ja kylvää Vauva-palstan vakikommentaattorina ilkeämielistä luonnettaan. Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa on sananlasku, joka kannattaa muistaa ja pätee tässäkin aiheessa.

Miehiä ärsyttää aivan vitusti jos nainen on sekä rauhallinen että looginen. Johdonmukainen tilanteen läpikäynti esim. riitatilanteessa on pahinta kryptoniittia miehelle, se hajoaa atomeihin. Tuntuuko tutulle ap?

Vierailija kirjoitti:

Miehiä ärsyttää aivan vitusti jos nainen on sekä rauhallinen että looginen. Johdonmukainen tilanteen läpikäynti esim. riitatilanteessa on pahinta kryptoniittia miehelle, se hajoaa atomeihin. Tuntuuko tutulle ap?

Kuulostaa tutulta. Olen itse ehkä ylikorostetun rauhallinen, looginen, perusteleva ja kuunteleva riitatilanteessa, ja se selvästi tuntui saavan nämä miehet kauhean raivon, jotenkin lähes hallitsemattoman tai eläimellisen raivon valtaan ja provosoivan sellaista lähes silmitöntä huutamista. Sen sijaan se ex-aviomieheni ei reagoinut minuun niin, vaan hänen kanssaan pystyimme keskustelemaan asiallisesti. Ap.

no me ei sitä voida lopulta tietää miten sun kemiat toimii miesten kanssa, että oletko passiivis-agressiivinen tms.

Vierailija kirjoitti:

älä syytä itseäsi. Selvästi noissa miehissä vika, kukaan normi ei rupea agressiiviseksi noin pienistä asioista.

Jos jokaisessa suhteessa tulee samat ongelmat, niin silloin ongelmien syy löytyy omasta käytöksestä.

Vaihtoehtoja on kaksi.

Joko valitset sellaisia miehiä, joilla on taipumusta huutamiseen ja epäasialliseen käytökseen (ehkä he vaikuttavat aluksi vahvoilta ja turvallisilta ja totuus paljastuu sinulle vasta myöhemmin). Usein käy niin että ihastuu samantyyppisiin miehiin ja siksi jokaisessa suhteessa tulee samoja ongelmia.

TAI

Omalla käytökselläsi provosoit miehissä aggressiota.

Itse veikkaisin tuota ensimmäistä kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehiä ärsyttää aivan vitusti jos nainen on sekä rauhallinen että looginen. Johdonmukainen tilanteen läpikäynti esim. riitatilanteessa on pahinta kryptoniittia miehelle, se hajoaa atomeihin. Tuntuuko tutulle ap?

Kuulostaa tutulta. Olen itse ehkä ylikorostetun rauhallinen, looginen, perusteleva ja kuunteleva riitatilanteessa, ja se selvästi tuntui saavan nämä miehet kauhean raivon, jotenkin lähes hallitsemattoman tai eläimellisen raivon valtaan ja provosoivan sellaista lähes silmitöntä huutamista. Sen sijaan se ex-aviomieheni ei reagoinut minuun niin, vaan hänen kanssaan pystyimme keskustelemaan asiallisesti. Ap.

Oliko exäsi älykkäämpi kuin nämä kolme muuta miestä? Ehkä tunneälykkyys on tässä parempi sana mutta kiinnostaa myös älykkyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehiä ärsyttää aivan vitusti jos nainen on sekä rauhallinen että looginen. Johdonmukainen tilanteen läpikäynti esim. riitatilanteessa on pahinta kryptoniittia miehelle, se hajoaa atomeihin. Tuntuuko tutulle ap?

Kuulostaa tutulta. Olen itse ehkä ylikorostetun rauhallinen, looginen, perusteleva ja kuunteleva riitatilanteessa, ja se selvästi tuntui saavan nämä miehet kauhean raivon, jotenkin lähes hallitsemattoman tai eläimellisen raivon valtaan ja provosoivan sellaista lähes silmitöntä huutamista. Sen sijaan se ex-aviomieheni ei reagoinut minuun niin, vaan hänen kanssaan pystyimme keskustelemaan asiallisesti. Ap.

Oliko exäsi älykkäämpi kuin nämä kolme muuta miestä? Ehkä tunneälykkyys on tässä parempi sana mutta kiinnostaa myös älykkyys.

Kaikki nämä neljä miestä ovat olleet ihan älykkäitä. Ehkä ex-aviomies oli sellaisella laajalla tavalla älykäs ja hänellä oli noista paras yleissivistys, kun taas ne kolme ovat olleet älykkäitä jollain ehkä kapea-alaisemmalla alueella, mutta ei välttämättä kaikilla osa-alueilla. Tunneälykkyyttä oli ehkä eniten sillä ex-aviomiehellä. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitan tänne saadakseni näkökulmia että teenkö minä jotain väärin vai valitsenko vääriä miehiä vai mikä tässä voisi olla. Olen siis 16-vuotiaana alkanut seurustelemaan ja sen miehen kanssa olin pitkään, edettiin avioliittoonkin, lapsia ei kuitenkaan saatu. Se suhde oli pitkään hyvä suhde, jossa kumpikaan ei huutanut eikä ollut mitenkään erityisen vihainen, toki jotain pientä kinaa oli joskus mutta ne puhuttiin läpi ja sovittiin. Päädyttiin kuitenkin eroon, mutta siitä pitkästä suhteesta minulle jäi sellainen positiivinen käsitys, että miehet ei huuda kamalasti tai räyhää usein. Hän oli ensimmäinen poikaystäväni, niin kokemusta muista kuin hänestä ei oikein ollut kun erosin, ja jossain vaiheessa aloin eronneena etsimään uutta seuraa.

Nyt minulla on takana kolme parin vuoden parisuhdetta, joissa on kaikissa käynyt vähän samoin. Suhde alkaa hyvin, ja yhdessäolo sujuu hyvin. Kunnes kovimman ihastuksen laannuttua mies alkaa huutamaan minulle. Räyhäämään pikkuasioista. Minulle on noissa kolmessa suhteessa mies raivonnut ja huutanut mm. siitä, että sanoin mielipiteeni, kun hän sitä kysyi (mutta ilmeisesti mielipiteeni oli hänen mielestään väärä), ja siitä että en ole osannut tehdä jotain asiaa (jota en ole koskaan ennen tosin tehnyt, joten en tietenkään heti osaa), ja siitä että en ole pyytämättä älynnyt hoitaa miehen puolesta jotain kotihommaa, siitä että en ole ollut valmis muuttamaan nopeasti yhteen jne jne. Ymmärrän, että mielipiteeni saattaa ärsyttää, jos se on eri kuin toivoi, mutta en ymmärrä miksi siitä seuraa vartin karjumiskohtaus. Ja huutamisella tarkoitan, että mies huutaa oikeasti vihaisena ja kovaa. Ihmettelen nyt ihan kauheasti sitä, että miten sen pitkän hyvän suhteen jälkeen on vastaan tullut kolme tällaista raivoajaa.

Aiheutanko siis itse miehissä tuollaisia huutamiskohtauksia, vaikka en tiedä yhtään että miten? En itse huuda enkä räyhää vaan olen aika rauhallinen ihminen. En nalkuta, en kettuile, en leiki mykkäkoulua. Tietenkin minussa on vikoja, mutta ei mielestäni sellaisia, että ne provosoisi kamalaa vihaisuutta. Tai sitten en vain ymmärrä mitä teen väärin. Vai olenko jostain syystä onnistunut nyt eronneena kohtaamaan vain miehiä, jotka räyhäävät pikkuasioista? Osaako joku auttaa?

Olisiko tarinan opetus kuitenkin se että kannattaa pitää kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, eikä ryhtyä hor*ksi monelle miehelle. Olisit käyttänyt sen vaivan minkä olet nyt käyttänyt näihin uusiin miehiin, ensimmäisen suhteesi onnistumiseen, olisit onnellinen tänäkin päivänä. Sitä ihminen niittää, mitä on kylvänytkin, on sananlasku joka kannattaa muistaa ja pätee tässäkin aiheessa.

No enköhän olisi pitänyt kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, jos asia olisi millään tavalla ollut minun vallassani. Käytin siihen suhteeseen paljon vaivaa ja panostin siihen paljon. En kuitenkaan voinut vaikuttaa siihen, että vuosien avioliiton jälkeen mies humalassa työmatkalla kävi vieraassa sängyssä "kokeilemassa" toista naista. Vaikka itse en koskaan pihdannut kotona jne. Hän tunnusti tekonsa ja katui katkerasti, mutta en voinut rakastaa häntä enää sen jälkeen kun hän oli minua pettänyt. Ap.

Käyttämäsi sanamuoto "päädyttiin kuitenkin eroon" antaa sellaisen kuvan että kyseessä oli jotenkin yhteinen päätös lopettaa suhde. Asiahan ei tämän viestisi jälkeen kuitenkaan näin ollut, ja mikäli tilanne tuo oli, on sinun ottamallasi erollasi oikein hyvä ja asiallinen syy. Jos haluat hyvän suhteen uuden miehen kanssa, suosittelen periaatetta, seksiä vasta avioliitossa. Ne kärsimättömät rähjääjät jää tällä periaatteella lähes automaattisesti pois jonosta. Kärsimätön rähjääjä on harvinaisen helppoa paljastaa, laita se odottamaan, ja katso mitä käy.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitan tänne saadakseni näkökulmia että teenkö minä jotain väärin vai valitsenko vääriä miehiä vai mikä tässä voisi olla. Olen siis 16-vuotiaana alkanut seurustelemaan ja sen miehen kanssa olin pitkään, edettiin avioliittoonkin, lapsia ei kuitenkaan saatu. Se suhde oli pitkään hyvä suhde, jossa kumpikaan ei huutanut eikä ollut mitenkään erityisen vihainen, toki jotain pientä kinaa oli joskus mutta ne puhuttiin läpi ja sovittiin. Päädyttiin kuitenkin eroon, mutta siitä pitkästä suhteesta minulle jäi sellainen positiivinen käsitys, että miehet ei huuda kamalasti tai räyhää usein. Hän oli ensimmäinen poikaystäväni, niin kokemusta muista kuin hänestä ei oikein ollut kun erosin, ja jossain vaiheessa aloin eronneena etsimään uutta seuraa.

Nyt minulla on takana kolme parin vuoden parisuhdetta, joissa on kaikissa käynyt vähän samoin. Suhde alkaa hyvin, ja yhdessäolo sujuu hyvin. Kunnes kovimman ihastuksen laannuttua mies alkaa huutamaan minulle. Räyhäämään pikkuasioista. Minulle on noissa kolmessa suhteessa mies raivonnut ja huutanut mm. siitä, että sanoin mielipiteeni, kun hän sitä kysyi (mutta ilmeisesti mielipiteeni oli hänen mielestään väärä), ja siitä että en ole osannut tehdä jotain asiaa (jota en ole koskaan ennen tosin tehnyt, joten en tietenkään heti osaa), ja siitä että en ole pyytämättä älynnyt hoitaa miehen puolesta jotain kotihommaa, siitä että en ole ollut valmis muuttamaan nopeasti yhteen jne jne. Ymmärrän, että mielipiteeni saattaa ärsyttää, jos se on eri kuin toivoi, mutta en ymmärrä miksi siitä seuraa vartin karjumiskohtaus. Ja huutamisella tarkoitan, että mies huutaa oikeasti vihaisena ja kovaa. Ihmettelen nyt ihan kauheasti sitä, että miten sen pitkän hyvän suhteen jälkeen on vastaan tullut kolme tällaista raivoajaa.

Aiheutanko siis itse miehissä tuollaisia huutamiskohtauksia, vaikka en tiedä yhtään että miten? En itse huuda enkä räyhää vaan olen aika rauhallinen ihminen. En nalkuta, en kettuile, en leiki mykkäkoulua. Tietenkin minussa on vikoja, mutta ei mielestäni sellaisia, että ne provosoisi kamalaa vihaisuutta. Tai sitten en vain ymmärrä mitä teen väärin. Vai olenko jostain syystä onnistunut nyt eronneena kohtaamaan vain miehiä, jotka räyhäävät pikkuasioista? Osaako joku auttaa?

Olisiko tarinan opetus kuitenkin se että kannattaa pitää kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, eikä ryhtyä hor*ksi monelle miehelle. Olisit käyttänyt sen vaivan minkä olet nyt käyttänyt näihin uusiin miehiin, ensimmäisen suhteesi onnistumiseen, olisit onnellinen tänäkin päivänä. Sitä ihminen niittää, mitä on kylvänytkin, on sananlasku joka kannattaa muistaa ja pätee tässäkin aiheessa.

No enköhän olisi pitänyt kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, jos asia olisi millään tavalla ollut minun vallassani. Käytin siihen suhteeseen paljon vaivaa ja panostin siihen paljon. En kuitenkaan voinut vaikuttaa siihen, että vuosien avioliiton jälkeen mies humalassa työmatkalla kävi vieraassa sängyssä "kokeilemassa" toista naista. Vaikka itse en koskaan pihdannut kotona jne. Hän tunnusti tekonsa ja katui katkerasti, mutta en voinut rakastaa häntä enää sen jälkeen kun hän oli minua pettänyt. Ap.

Käyttämäsi sanamuoto "päädyttiin kuitenkin eroon" antaa sellaisen kuvan että kyseessä oli jotenkin yhteinen päätös lopettaa suhde. Asiahan ei tämän viestisi jälkeen kuitenkaan näin ollut, ja mikäli tilanne tuo oli, on sinun ottamallasi erollasi oikein hyvä ja asiallinen syy. Jos haluat hyvän suhteen uuden miehen kanssa, suosittelen periaatetta, seksiä vasta avioliitossa. Ne kärsimättömät rähjääjät jää tällä periaatteella lähes automaattisesti pois jonosta. Kärsimätön rähjääjä on harvinaisen helppoa paljastaa, laita se odottamaan, ja katso mitä käy.

En ehkä välttämättä halua koskaan uudelleen naimisiin, avoliittoon kyllä. Mutta en itse olisi valmis sitoutumaan edes yhdessä asumiseen ilman, että tiedän millainen se mies on sängyssä. Minulle seksuaalinen yhteensopivuus on niin tärkeä asia, että haluan siitä varmistua ennen yhteenmuuttoa (tai avioliittoa). En kylläkään ekoilla treffeillä ole mennyt enkä mene sänkyyn, sellainen ei minua kiinnosta. Mutta ainakin minulle (toimiva) seksi on yksi tärkeä osa suhdetta. Ap. 

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitan tänne saadakseni näkökulmia että teenkö minä jotain väärin vai valitsenko vääriä miehiä vai mikä tässä voisi olla. Olen siis 16-vuotiaana alkanut seurustelemaan ja sen miehen kanssa olin pitkään, edettiin avioliittoonkin, lapsia ei kuitenkaan saatu. Se suhde oli pitkään hyvä suhde, jossa kumpikaan ei huutanut eikä ollut mitenkään erityisen vihainen, toki jotain pientä kinaa oli joskus mutta ne puhuttiin läpi ja sovittiin. Päädyttiin kuitenkin eroon, mutta siitä pitkästä suhteesta minulle jäi sellainen positiivinen käsitys, että miehet ei huuda kamalasti tai räyhää usein. Hän oli ensimmäinen poikaystäväni, niin kokemusta muista kuin hänestä ei oikein ollut kun erosin, ja jossain vaiheessa aloin eronneena etsimään uutta seuraa.

Nyt minulla on takana kolme parin vuoden parisuhdetta, joissa on kaikissa käynyt vähän samoin. Suhde alkaa hyvin, ja yhdessäolo sujuu hyvin. Kunnes kovimman ihastuksen laannuttua mies alkaa huutamaan minulle. Räyhäämään pikkuasioista. Minulle on noissa kolmessa suhteessa mies raivonnut ja huutanut mm. siitä, että sanoin mielipiteeni, kun hän sitä kysyi (mutta ilmeisesti mielipiteeni oli hänen mielestään väärä), ja siitä että en ole osannut tehdä jotain asiaa (jota en ole koskaan ennen tosin tehnyt, joten en tietenkään heti osaa), ja siitä että en ole pyytämättä älynnyt hoitaa miehen puolesta jotain kotihommaa, siitä että en ole ollut valmis muuttamaan nopeasti yhteen jne jne. Ymmärrän, että mielipiteeni saattaa ärsyttää, jos se on eri kuin toivoi, mutta en ymmärrä miksi siitä seuraa vartin karjumiskohtaus. Ja huutamisella tarkoitan, että mies huutaa oikeasti vihaisena ja kovaa. Ihmettelen nyt ihan kauheasti sitä, että miten sen pitkän hyvän suhteen jälkeen on vastaan tullut kolme tällaista raivoajaa.

Aiheutanko siis itse miehissä tuollaisia huutamiskohtauksia, vaikka en tiedä yhtään että miten? En itse huuda enkä räyhää vaan olen aika rauhallinen ihminen. En nalkuta, en kettuile, en leiki mykkäkoulua. Tietenkin minussa on vikoja, mutta ei mielestäni sellaisia, että ne provosoisi kamalaa vihaisuutta. Tai sitten en vain ymmärrä mitä teen väärin. Vai olenko jostain syystä onnistunut nyt eronneena kohtaamaan vain miehiä, jotka räyhäävät pikkuasioista? Osaako joku auttaa?

Olisiko tarinan opetus kuitenkin se että kannattaa pitää kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, eikä ryhtyä hor*ksi monelle miehelle. Olisit käyttänyt sen vaivan minkä olet nyt käyttänyt näihin uusiin miehiin, ensimmäisen suhteesi onnistumiseen, olisit onnellinen tänäkin päivänä. Sitä ihminen niittää, mitä on kylvänytkin, on sananlasku joka kannattaa muistaa ja pätee tässäkin aiheessa.

No enköhän olisi pitänyt kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, jos asia olisi millään tavalla ollut minun vallassani. Käytin siihen suhteeseen paljon vaivaa ja panostin siihen paljon. En kuitenkaan voinut vaikuttaa siihen, että vuosien avioliiton jälkeen mies humalassa työmatkalla kävi vieraassa sängyssä "kokeilemassa" toista naista. Vaikka itse en koskaan pihdannut kotona jne. Hän tunnusti tekonsa ja katui katkerasti, mutta en voinut rakastaa häntä enää sen jälkeen kun hän oli minua pettänyt. Ap.

Käyttämäsi sanamuoto "päädyttiin kuitenkin eroon" antaa sellaisen kuvan että kyseessä oli jotenkin yhteinen päätös lopettaa suhde. Asiahan ei tämän viestisi jälkeen kuitenkaan näin ollut, ja mikäli tilanne tuo oli, on sinun ottamallasi erollasi oikein hyvä ja asiallinen syy. Jos haluat hyvän suhteen uuden miehen kanssa, suosittelen periaatetta, seksiä vasta avioliitossa. Ne kärsimättömät rähjääjät jää tällä periaatteella lähes automaattisesti pois jonosta. Kärsimätön rähjääjä on harvinaisen helppoa paljastaa, laita se odottamaan, ja katso mitä käy.

En ehkä välttämättä halua koskaan uudelleen naimisiin, avoliittoon kyllä. Mutta en itse olisi valmis sitoutumaan edes yhdessä asumiseen ilman, että tiedän millainen se mies on sängyssä. Minulle seksuaalinen yhteensopivuus on niin tärkeä asia, että haluan siitä varmistua ennen yhteenmuuttoa (tai avioliittoa). En kylläkään ekoilla treffeillä ole mennyt enkä mene sänkyyn, sellainen ei minua kiinnosta. Mutta ainakin minulle (toimiva) seksi on yksi tärkeä osa suhdetta. Ap. 

Seksi kulkee minun mielestäni käsi kädessa kommunikaatiokyvyn kanssa. Siihen voi mennä useampi viikko tai jopa useampi kuukausikin, ennenkuin sängyssä samaan tahtiin soutaminen alkaa onnistua. Se esimmäinen kerta uuden kumppanin kanssa ei välttämättä kerro vielä yhtään mitään.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitan tänne saadakseni näkökulmia että teenkö minä jotain väärin vai valitsenko vääriä miehiä vai mikä tässä voisi olla. Olen siis 16-vuotiaana alkanut seurustelemaan ja sen miehen kanssa olin pitkään, edettiin avioliittoonkin, lapsia ei kuitenkaan saatu. Se suhde oli pitkään hyvä suhde, jossa kumpikaan ei huutanut eikä ollut mitenkään erityisen vihainen, toki jotain pientä kinaa oli joskus mutta ne puhuttiin läpi ja sovittiin. Päädyttiin kuitenkin eroon, mutta siitä pitkästä suhteesta minulle jäi sellainen positiivinen käsitys, että miehet ei huuda kamalasti tai räyhää usein. Hän oli ensimmäinen poikaystäväni, niin kokemusta muista kuin hänestä ei oikein ollut kun erosin, ja jossain vaiheessa aloin eronneena etsimään uutta seuraa.

Nyt minulla on takana kolme parin vuoden parisuhdetta, joissa on kaikissa käynyt vähän samoin. Suhde alkaa hyvin, ja yhdessäolo sujuu hyvin. Kunnes kovimman ihastuksen laannuttua mies alkaa huutamaan minulle. Räyhäämään pikkuasioista. Minulle on noissa kolmessa suhteessa mies raivonnut ja huutanut mm. siitä, että sanoin mielipiteeni, kun hän sitä kysyi (mutta ilmeisesti mielipiteeni oli hänen mielestään väärä), ja siitä että en ole osannut tehdä jotain asiaa (jota en ole koskaan ennen tosin tehnyt, joten en tietenkään heti osaa), ja siitä että en ole pyytämättä älynnyt hoitaa miehen puolesta jotain kotihommaa, siitä että en ole ollut valmis muuttamaan nopeasti yhteen jne jne. Ymmärrän, että mielipiteeni saattaa ärsyttää, jos se on eri kuin toivoi, mutta en ymmärrä miksi siitä seuraa vartin karjumiskohtaus. Ja huutamisella tarkoitan, että mies huutaa oikeasti vihaisena ja kovaa. Ihmettelen nyt ihan kauheasti sitä, että miten sen pitkän hyvän suhteen jälkeen on vastaan tullut kolme tällaista raivoajaa.

Aiheutanko siis itse miehissä tuollaisia huutamiskohtauksia, vaikka en tiedä yhtään että miten? En itse huuda enkä räyhää vaan olen aika rauhallinen ihminen. En nalkuta, en kettuile, en leiki mykkäkoulua. Tietenkin minussa on vikoja, mutta ei mielestäni sellaisia, että ne provosoisi kamalaa vihaisuutta. Tai sitten en vain ymmärrä mitä teen väärin. Vai olenko jostain syystä onnistunut nyt eronneena kohtaamaan vain miehiä, jotka räyhäävät pikkuasioista? Osaako joku auttaa?

Olisiko tarinan opetus kuitenkin se että kannattaa pitää kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, eikä ryhtyä hor*ksi monelle miehelle. Olisit käyttänyt sen vaivan minkä olet nyt käyttänyt näihin uusiin miehiin, ensimmäisen suhteesi onnistumiseen, olisit onnellinen tänäkin päivänä. Sitä ihminen niittää, mitä on kylvänytkin, on sananlasku joka kannattaa muistaa ja pätee tässäkin aiheessa.

No enköhän olisi pitänyt kiinni siitä ensimmäisestä hyvästä suhteesta, jos asia olisi millään tavalla ollut minun vallassani. Käytin siihen suhteeseen paljon vaivaa ja panostin siihen paljon. En kuitenkaan voinut vaikuttaa siihen, että vuosien avioliiton jälkeen mies humalassa työmatkalla kävi vieraassa sängyssä "kokeilemassa" toista naista. Vaikka itse en koskaan pihdannut kotona jne. Hän tunnusti tekonsa ja katui katkerasti, mutta en voinut rakastaa häntä enää sen jälkeen kun hän oli minua pettänyt. Ap.

Käyttämäsi sanamuoto "päädyttiin kuitenkin eroon" antaa sellaisen kuvan että kyseessä oli jotenkin yhteinen päätös lopettaa suhde. Asiahan ei tämän viestisi jälkeen kuitenkaan näin ollut, ja mikäli tilanne tuo oli, on sinun ottamallasi erollasi oikein hyvä ja asiallinen syy. Jos haluat hyvän suhteen uuden miehen kanssa, suosittelen periaatetta, seksiä vasta avioliitossa. Ne kärsimättömät rähjääjät jää tällä periaatteella lähes automaattisesti pois jonosta. Kärsimätön rähjääjä on harvinaisen helppoa paljastaa, laita se odottamaan, ja katso mitä käy.

En ehkä välttämättä halua koskaan uudelleen naimisiin, avoliittoon kyllä. Mutta en itse olisi valmis sitoutumaan edes yhdessä asumiseen ilman, että tiedän millainen se mies on sängyssä. Minulle seksuaalinen yhteensopivuus on niin tärkeä asia, että haluan siitä varmistua ennen yhteenmuuttoa (tai avioliittoa). En kylläkään ekoilla treffeillä ole mennyt enkä mene sänkyyn, sellainen ei minua kiinnosta. Mutta ainakin minulle (toimiva) seksi on yksi tärkeä osa suhdetta. Ap. 

Seksi kulkee minun mielestäni käsi kädessa kommunikaatiokyvyn kanssa. Siihen voi mennä useampi viikko tai jopa useampi kuukausikin, ennenkuin sängyssä samaan tahtiin soutaminen alkaa onnistua. Se esimmäinen kerta uuden kumppanin kanssa ei välttämättä kerro vielä yhtään mitään.

Olen ihan samaa mieltä, enkä oletakaan, että seksi heti sujuisi, enkä teekään ekan tai tokan kerran jälkeen mitään johtopäätöksiä. Mutta en myöskään ole itse valmis enkä halukas odottamaan avioliittoon saakka esim. sitä tietoa, että onko kyseinen mies kiinnostunut sängyssä myös naisen nautinnosta tai esim. hyvin estoinen eikä siihen mikään auta jne. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

älä syytä itseäsi. Selvästi noissa miehissä vika, kukaan normi ei rupea agressiiviseksi noin pienistä asioista.

Jos jokaisessa suhteessa tulee samat ongelmat, niin silloin ongelmien syy löytyy omasta käytöksestä.

Vaihtoehtoja on kaksi.

Joko valitset sellaisia miehiä, joilla on taipumusta huutamiseen ja epäasialliseen käytökseen (ehkä he vaikuttavat aluksi vahvoilta ja turvallisilta ja totuus paljastuu sinulle vasta myöhemmin). Usein käy niin että ihastuu samantyyppisiin miehiin ja siksi jokaisessa suhteessa tulee samoja ongelmia.

TAI

Omalla käytökselläsi provosoit miehissä aggressiota.

Itse veikkaisin tuota ensimmäistä kohtaa.

Tulihan tänne järkikommenttikin.

En tajua ihmisiä jotka valittavat kumppaniensa ominaisuuksista vaikka niitä kumppaneita on ollut jo toista kymmentä elämän aikana. Jos yksi kumppani on väkivaltainen, laiska tai vastaavaa niin syy on todennäköisesti siinä. Mutta jos kaikki kumppanit on sellaisia niin syy on täysin itsessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

älä syytä itseäsi. Selvästi noissa miehissä vika, kukaan normi ei rupea agressiiviseksi noin pienistä asioista.

Jos jokaisessa suhteessa tulee samat ongelmat, niin silloin ongelmien syy löytyy omasta käytöksestä.

Vaihtoehtoja on kaksi.

Joko valitset sellaisia miehiä, joilla on taipumusta huutamiseen ja epäasialliseen käytökseen (ehkä he vaikuttavat aluksi vahvoilta ja turvallisilta ja totuus paljastuu sinulle vasta myöhemmin). Usein käy niin että ihastuu samantyyppisiin miehiin ja siksi jokaisessa suhteessa tulee samoja ongelmia.

TAI

Omalla käytökselläsi provosoit miehissä aggressiota.

Itse veikkaisin tuota ensimmäistä kohtaa.

Tulihan tänne järkikommenttikin.

En tajua ihmisiä jotka valittavat kumppaniensa ominaisuuksista vaikka niitä kumppaneita on ollut jo toista kymmentä elämän aikana. Jos yksi kumppani on väkivaltainen, laiska tai vastaavaa niin syy on todennäköisesti siinä. Mutta jos kaikki kumppanit on sellaisia niin syy on täysin itsessä. 

Aika erikoinen mielipide, jos siis sinun kaikki kolme seurustelukumppaniasi koko elämäsi aikana olisivat väkivaltaisia tai varkaita niin syy olisi sinun? Sinä pakotat heidät jollakin tavalla rikokseen? Heillä ei ole omaa tahtoa tai mahdollisuutta valintoihin? Aika jännä ajattelutapa sinulla.