Kieltäytyminen kosimisesta ja sen jälkeinen kireä ilmapiiri

Cat kirjoitti:

Ei kosi uudelleen

Mun mies kosi kolme kertaa puolen vuoden sisällä. En vaan ollut varma. Kolmannella olin.

Huomasin, tätä vaati minulta hirveästi uskallusta mennä naimisiin.

Sitten se olikin hyvin selkeä olotila.

On edelleen.

Onhan sitä oikeus oll oma itsensä noin läheisessä suhteessa.

Eihän 6kk:n jälkeen vielä edes tunne toista kunnolla ja rakastumisen alkuhuuma on pahimmillaan. Ihan ymmärrettävää jos ei tuossa vaiheessa vielä ole valmis kihlautumaan. Meillä meni niin päin, että minä olin se joka hienovaraisesti (ja vähemmän hienovaraisesti) aloin ehdotella kihloihin menoa kun oltiin seurusteltu n. 2v. Noh, puolen vuoden kuluttua tästä kihlauduttiin ja vasta pari vuotta myöhemmin muutettiin yhteen. Kohta 9v. yhteiseloa takana eikä vieläkään olla naimisissa. Näin jälkikäteen huvittaa, että mikäköhän kiire minulla kihloihin oli, halusinko vain sormukset joksikin merkiksi siitä, että mies on minun. :D Noh, onneksi ei ole tarvinnut katua, naimisiin mennään sitten joskus jos siltä tuntuu. Mutta pointti tässä oli, että parempi katsoa kuin katua. :)

Täällä sama! Yhdessä reilu vuosi, 6kk yhteisasumista. Mies on ihanin ikinä, minulle. Silti en kiirehdi avioliittoa, se on ISO lupaus (joojoo erota voi mutta symbolisesti merkitsee paljon) ja mies onneksi ymmärtää empimiseni, antaa tilaa ja aikaa (vielä alleviivaten ihanuuttaan..). Selvästi harmistui hieman mutta "sopivasti", tuossa kohdin jos suuttumaan ryhdytään alkaisi hälytyskellot soida. Tullaan varmaan pysymään yhdessä mutta Mikä Ihmeen Kiire olisi Loppuelämää koskevalla päätöksellä??

Vierailija kirjoitti:

Eihän 6kk:n jälkeen vielä edes tunne toista kunnolla ja rakastumisen alkuhuuma on pahimmillaan. Ihan ymmärrettävää jos ei tuossa vaiheessa vielä ole valmis kihlautumaan. Meillä meni niin päin, että minä olin se joka hienovaraisesti (ja vähemmän hienovaraisesti) aloin ehdotella kihloihin menoa kun oltiin seurusteltu n. 2v. Noh, puolen vuoden kuluttua tästä kihlauduttiin ja vasta pari vuotta myöhemmin muutettiin yhteen. Kohta 9v. yhteiseloa takana eikä vieläkään olla naimisissa. Näin jälkikäteen huvittaa, että mikäköhän kiire minulla kihloihin oli, halusinko vain sormukset joksikin merkiksi siitä, että mies on minun. :D Noh, onneksi ei ole tarvinnut katua, naimisiin mennään sitten joskus jos siltä tuntuu. Mutta pointti tässä oli, että parempi katsoa kuin katua. :)

Minä ainakin halusin sormukset merkiksi siitä että olemme toisillemme varatut.

Ihan ymmärrettävää. Täällä yhdessä kohta kolme vuotta, yhteen muutettiin 8 kk seurustelun jälkeen. En ole varma, suostuisinko, jos mies kosisi nyt, en koe että vieläkään oltaisiin oltu tarpeeksi kauan yhdessä :D Onneksi ollaan keskusteltu asioista ja tiedän, että ollaan melko samalla viivalla tämän asian suhteen. Ap:n keissi kuulostaa siltä, että tulevaisuudesta, avioliitosta jne ihan hypoteettisina skenaarioinakaan ei ole puhuttu kovin paljoa. Oletko yrittänyt kertoa miehelle, että sinulle kihlaus tarkoittaa lupausta avioliitosta, ei sitä, että "nyt on sormus sormessa merkkinä siitä, että ollaan ihan oikeasti yhdessä"? Itselleni se kihloihin meno tarkoittaisi sitä, että ruvetaan jo vähitellen suunnittelemaan häitä jne.

Vierailija kirjoitti:

6kk suhe ja kosii?? vähän outoo

Katsonut liikaa romanttisia komedioita.

Muuttamalla yhteen olet antanut signaalin että haluat olla miehen kanssa yhdessä. Sanomalla ei kosintaan olet kuin lyönyt vasten miehen kasvoja. Mies varmaan miettii etkö rakasta tarpeeksi häntä. Jos et miksi olet muuttanut yhteen, haluatko vain taloudellista hyötyä vai vain seksiä?

Otsikon olisi pitänyt olla kieltäytyminen kosinnasta. Nyt saa sellaisen kuvan, että kieltäydyit kosimasta, sitä tarkoittaa kosiminen.

Jos parisuhde kaatuu siihen että kosintaan vastataan vain kuuden kuukauden yhdessäolon jälkeen kieltävästi niin siinä vaiheessa mies vain tosistaa syyn sille miksi vastasit ei. Tuntuu että nykyään koko kihlautumisen merkitys on kokonaan kadonnut. Kihloihin mennään vain statuksen hankkimisen takia ilman että on aikomustakaan oikeasti mennä naimisiin. Mutta voi vain olla että itse olen vain vanhan aikainen.

Joka tapauksessa on ymmärrettävää ettei kuuden kuukauden jälkeen voi olla vielä valmis. Jos kumppanisi todella rakastaa sinua ja haluaa viettää loppuelämän kanssasi, hän kyllä antaa sinulle aikaa ja tilaa olla itse siihen valmis. Mutta tämä on tilanne josta teidän on ehdottomasti keskusteltava vakavasti keskenänne. Istutte molemmat alas ja kerrotte ensin toisillenne mitä kihlautuminen merkitsee. Jos näkemyksenne eriävät niin seuraavaksi voi keskustella siitä miten se on mahdollisesti jo yksi syy sille miksi sanoit ei. Ette tunne toisianne vielä kunnolla. Se ei tarkoita ettet pidä/rakasta häntä yhtään sen vähempää mitä nyt.

Oma näkemykseni asiaan on se että se aika kun ollaan parisuhteessa on tarkoitettu siihen että tutustutaan toiseen kunnolla. Tämä parisuhde aika kestää niin pitkään kunnes molemmat ovat oikeasti valmiit menemään naimisiin toistensa kanssa koska tuntevat toisensa läpikohtaisesti. Niin hyvät kuin huonotkin puolet. Tämän jälkeen pohditaan mitkä ovat kumppanissa ne huonot piirteet jotka kuitenkin pystyy hyväksymään. Kukaan kun ei ole täydellinen. Jos sellaisen löytää, hienoa! Mutta yleensä se on minusta se syy miksi monet sinkut valittavat ettei kumppania joko löydy, tai sen löytyessä tie päätyykin avioeroon juuri siitä syystä kun nämä piirteet eivät välttämättä vielä olleet ilmenneet tai niitä ei muuten oltu toedostettu. En tiedä teistä, mutta omaan elämän suunnitelmaani kuuluu mennä kihloihin ja naimisiin vain kerran. Meni siinä sitten miten kauan tahansa. Eikä siinä ole mitään väärää.

Asia josta voitte myös keskustella on rajat jotka haluat käyvän toteen ennen kuin ryhdyt edes ajattelemaan kihlautumista. Itse olen ollut kaukosuhteessa ulkomaalaisen miehen kanssa jo 4 vuotta. Suhteemme on jo pitkä aika sitten päätynyt pisteeseen jossa olisimme voineet kihlaitua ja olla jopa naimisissa mutta ennen sitä meille molemmille oli yksi asia erittäin tärkeä toteuttaa. Yhdessä asuminen ainankin vuoden verran. Syy miksi emme ole vielä sitä pystyneet tekemään ovat olleet opinnot jotka halusimme suorittaa loppuun ennen sitä. Ja tavatessame olin vasta aloittanut omani. Se että meillä on jo alusta asti ollut selvillä missä vaiheessa alamme puhumaan kihlauksesta, on säästänyt meidät juuri tämänkaltaisilta draamoilta. Suhteeseen ei tarvitse sännätä suin päin sillä uhalla että muuten jää muka yksin. Onnistunut suhde toimii siitä syystä että myös hankalista asioista osataan keskustella ilman draamaa ja että kumppanin toiveita osataan kunnioittaa.

Mene siis ehdottomasti keskustelemaan kumppanisi kanssa ja käykää tämä asia läpi. Kerro hänelle että et rakasta häntä yhtään vähempää mutta et vain ole vielä valmis. Ja olen varma että monille tämä kuullostaa typerältä mutta keskustelkaa niistä rajoista jolloin kihlautuminen kannattaa ottaa puheeksi. Voitte myös sopia että sinä olet se joka ottaa asian silloin puheeksi. Ja huom, en tarkoita tällä sitä että kosit itse miestä. Ellet tietenkin itse halua. Muuten ilmoitat vain että olet nyt pohtinut asioita ja todennut olevasi onnellinen ja valmis kihlautumaan. Tiedän että tämä kuullostaa siltä että nyt miehen odotetaan automaattisesti kosivan sen jälkeen mutta jälleen kerran avain siinä on selkeä kommunikointi joka on tehtävä ilman että antaa kuvaa vihjailusta.

Toivottavasti saatte tilanteen korjattua :)

Kummallista ja surullista kun nykyisin ei uskalleta naimisiin :( Avoliitto tuntuu olevan itsestään selvyys. Me oltiin seurusteltu juurikin puoli vuotta kun mies kosi, siitä sitten toinen mokoma ja suoraan naimisiin, iät 24 ja 26v. Mitä pitkä seurustelu ja "varmistelu" auttaa? Yhdet tuttavamme halusivat varmistella,  seurustelivat ja asuivat yhdessä yhteensä 11v, ennenkuin menivät naimisiin. No, peräti vuodenhan he sitten olivatkin naimisissa, me taas porskutetaan edelleen, vuosia takana 23. Eli, se että koittaa testata ja varmistella kumppania, ei kuitenkaan aina auta.

Oikeastaan aika toista halventavaakin, "kokeilen sinua", katsotaan miellytätkö minua ensin sata vuotta, ehkä sen jälkeen voin hyväksyä sinut aviopuolisokseni!

Jep. Mulla tuo sama, että jos mies on tosissaan, niin kohtuullisessa ajassa pitäisi selvitä kyllä olenko hänelle se jonka kanssa haluaa loppuelämänsä viettää. Jos ei parissa vuodessa sitä vielä tiedä, niin minä kyllä tiedän, etten sellaisen kanssa enää jatka. Puoli vuotta on lyhyt aika, ja niin kuin joku tuossa sanoi, että kannattaa puhua niistä rajoista minkä puitteissa aletaan miettimään kihloja ja naimisiinmenoa. 

Meillä sormukset on merkkinä ympäristölle että vakavassa parisuhteessa ollaan. Niin kuin maan tapoihin kuuluu, ja tuota merkkiä ympäristö ymmärtää. Emmehän me itse niitä mihinkään tarvitse, koska tiedämme olevamme yhdessä ;) Jännää alapeukutusta, voisi jopa luulla että porukkaa harmittaa kun minä ja mieheni olemme varattuja, ja sen näkee ekavilkaisulla ;)

 Minä kosin 4kk seurustelun alkamisesta (oltiin tunnettu pari vuotta), sormukset hommattiin vuoden päästä, ja naimisiin mentiin myöhemmin kenellekään kertomatta. Nyt varmaan lukijoita harmittaa se ettei vieläkäään juuri kukaan tiedä että olemme naimisissa, vaan luulevat että olemme kihloissa. Jännää että parisuhdestatusta ei saisi näyttää sormuksella(MIKSI EI?), mutta naimisiinmenosta olisi pakko kertoa kaikille :D

Vierailija kirjoitti:

Kummallista ja surullista kun nykyisin ei uskalleta naimisiin :( Avoliitto tuntuu olevan itsestään selvyys. Me oltiin seurusteltu juurikin puoli vuotta kun mies kosi, siitä sitten toinen mokoma ja suoraan naimisiin, iät 24 ja 26v. Mitä pitkä seurustelu ja "varmistelu" auttaa? Yhdet tuttavamme halusivat varmistella,  seurustelivat ja asuivat yhdessä yhteensä 11v, ennenkuin menivät naimisiin. No, peräti vuodenhan he sitten olivatkin naimisissa, me taas porskutetaan edelleen, vuosia takana 23. Eli, se että koittaa testata ja varmistella kumppania, ei kuitenkaan aina auta.

Oikeastaan aika toista halventavaakin, "kokeilen sinua", katsotaan miellytätkö minua ensin sata vuotta, ehkä sen jälkeen voin hyväksyä sinut aviopuolisokseni!

Se vain tarkoittaa että olet onnistunut löytämään itsellesi sen oikean nopeammalla aikataululla. Itse ihmettelen sitä miksi mennä naimisiin jos tietää on mahdollisuus siihen että juttu ei toimikaan. Avioerohan se vasta kiva prosessi onkin. Ja mikäs se onkaan se asia josta jatkuvasti kuulee? "yhä useampi avioliitto päätyy eroon". Itse en vain ymmärrä sitä miksi ottaa se riski. Yksi turhimmista asioista tuhlata rahaa, aikaa ja pahimmassa tapauksessa vielä mielenterveyttä. Varmasti jättää jälkeensä vielä jäljet jotka vaikuttavat seuraavaan suhteeseen. Mutta tapauskohtaista tämäkin.

Miksi joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää että joillekkin tärkeämpää kuin olla parisuhteessa on se että siinä ollaan sellaisen henkilön kanssa jonka kanssa oikeasti kohtaa kemiat? 11 vuotta on kuitenkin minunkin mielestäni turhan pitkään. Kyllä siinä ajassa pitäisi jo saada selvyys toimiiko juttu oikeasti vai ei. Mutta en tiedä onko juttu sitten siinä että mielummin ollaan yhdessä ns "huonossa" parisuhteessa kun ei haluta olla yksin ja aloittaa uuden kumppanin löytämisprosessia uudelleen alusta? Koska mistäs sitä tietää löytyykö sellaista. Mutta kuten jo sanoin, täysin tapauskohtaista. :)

Mitä kamalaa siinä on, että menee naimisiin? Mitä pelottavaa on avioliitossa? Menin itse naimisiin 6kk siitä, kun ensimmäisen kerran törmäsin nykyiseen puolisooni. Ollaan oltu 16 vuotta naimisissa, eikä kaduta. Ne jotka silloin seurusteli pidempään, ovat jo aikoja sitten eronneet. Avioliitto ei sovi täydellisyyttä tavoittelevalle.

Vierailija kirjoitti:

Mitä kamalaa siinä on, että menee naimisiin? Mitä pelottavaa on avioliitossa? Menin itse naimisiin 6kk siitä, kun ensimmäisen kerran törmäsin nykyiseen puolisooni. Ollaan oltu 16 vuotta naimisissa, eikä kaduta. Ne jotka silloin seurusteli pidempään, ovat jo aikoja sitten eronneet. Avioliitto ei sovi täydellisyyttä tavoittelevalle.

Minä en ollut 6kk kohdalla, kun ex kosi, oppinut exästäni kuin sen, että on merkonomi, soittaa kitaraa ja on käynyt armeijan Kajaanissa. En tiennyt oikeastaan mitään, kun mies vältteli kysymyksiä ja sanoi, että kertoo sitten joskus, kun aika on oikea, koska vaikeita asioita. En tiennyt sisarusten lukumäärää, missä on kasvanut tai edes lempiruokaa.

Jos sinä olet 6kk aikana oppinut miehestä niin paljon, että uskallat naimisiin ja tiedät, että tämä kestää niin onnea. Kaikkien puoliso ei kuitenkaan ole yhtä avoin kirja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurustelet sarjakihlautujan kanssa! Oli kyllä huono veto pojalta kosia noin nopeasti.

Oli miten oli, mutta ton jälkeen odottasin muijan kosivan, koska itse tunteellani sen jo tein ja sain kieltävän vastauksen -aika ei ole kypsä- neiti on hyvä ja kertoo sitten kun aika on kypsä.

Multa ei toista kosintaa enää kolisisi.

Mies, tuo herkkä mimosankukka. Itse kosin miestäni useamman kerran ennen kuin hän suostui. Ehdimme seurustella useamman vuoden ajan ennen yhteenmuuttoa, joten mistään äkkinäisestä meillä ei ollut kyse. Minulle ei tullut mieleenkään vetää hernettä nenään ja loukkaantua, kun mies sanoi, että jos nyt ei kuitenkaan.

Anteeksi mutta mistä löytää 25v miehen, joka haluaa naimisiin?:O olen saman ikäinen, ja jokainen tapaamani sinkkumies haluaa vain kevyitä suhteita. Tärkeintä heille on oman itsensä toteuttaminen ja heti alkaa ahdistaa, jos on käyty edes kaksi kertaa treffeillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurustelet sarjakihlautujan kanssa! Oli kyllä huono veto pojalta kosia noin nopeasti.

Oli miten oli, mutta ton jälkeen odottasin muijan kosivan, koska itse tunteellani sen jo tein ja sain kieltävän vastauksen -aika ei ole kypsä- neiti on hyvä ja kertoo sitten kun aika on kypsä.

Multa ei toista kosintaa enää kolisisi.

Mies, tuo herkkä mimosankukka. Itse kosin miestäni useamman kerran ennen kuin hän suostui. Ehdimme seurustella useamman vuoden ajan ennen yhteenmuuttoa, joten mistään äkkinäisestä meillä ei ollut kyse. Minulle ei tullut mieleenkään vetää hernettä nenään ja loukkaantua, kun mies sanoi, että jos nyt ei kuitenkaan.

Sama. Eksää kosin useasti kyselemällä, että mentäiskö naimisiin. Ei menty. Hän oli kerran ennen minua ollut naimisissa ja minun jälkeeni meni uudelleen naimisiin. En silti osaa olla asiasta katkera, hyvä vaan ettei menty. Enkä kyllä suuttunut siitäkään, että hän kieltäytyi aikanaan kosinnoista.

Tämä on varmasti myös ikäkysymys. Ap on kovin nuori eikä pidäkään vielä sitoutua. Oma näkökulmani asiaan on se että mies ei ole sinulle se oikea (hän on ehkä se oikea juuri nyt mutta ei aina). Olin ollut kahdessa vakavassa suhteessa ennen aviomiestäni enkä kummankaan kohdalla tiennyt vuosien päästäkään haluanko naimisiin tai perhettä heidän kanssaan. Nykyisen kanssa meni 6kk eikä ollut enää mitään epäselvää. Aika nopeasti sen jälkeen muutimme yhteen, mies kosi ja menimme naimisiin. Nyt on perhettä ja keskiluokkainen elämä, eikä se varmuus miehestä ole vuosien saatossa kadonnut tai edes hälvennyt ollenkaan.

Mies on pohjimmiltaan epävarma suhteestanne. Ehkä rakastuneempi kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän 6kk:n jälkeen vielä edes tunne toista kunnolla ja rakastumisen alkuhuuma on pahimmillaan. Ihan ymmärrettävää jos ei tuossa vaiheessa vielä ole valmis kihlautumaan. Meillä meni niin päin, että minä olin se joka hienovaraisesti (ja vähemmän hienovaraisesti) aloin ehdotella kihloihin menoa kun oltiin seurusteltu n. 2v. Noh, puolen vuoden kuluttua tästä kihlauduttiin ja vasta pari vuotta myöhemmin muutettiin yhteen. Kohta 9v. yhteiseloa takana eikä vieläkään olla naimisissa. Näin jälkikäteen huvittaa, että mikäköhän kiire minulla kihloihin oli, halusinko vain sormukset joksikin merkiksi siitä, että mies on minun. :D Noh, onneksi ei ole tarvinnut katua, naimisiin mennään sitten joskus jos siltä tuntuu. Mutta pointti tässä oli, että parempi katsoa kuin katua. :)

Minä ainakin halusin sormukset merkiksi siitä että olemme toisillemme varatut.

Eli näyttääksesi maailmalle? Oletpa epävarma. Ihan väärä syy hankkia sormus.