Kieltäytyminen kosimisesta ja sen jälkeinen kireä ilmapiiri

Jos nainen, jonka kanssa asun saman katon alla, torjuisi  kosintani, en haluaisi jatkaa susiparittelua vaan asuinpaikasta riippuen lähtisin itse tai lähettäisin naisen tiehensä. Jos yhteinen tulevaisuus ei kiinnosta, niin mitä sitä sitten jahkaamaan yhtään pitempään.

Vierailija kirjoitti:

Ihme hätiköintiä mieheltä, miksi pitää heti sännätä naimisiin, eikö voi nauttia seurustelusta?

No jos hän oli varma että se oli se mitä hän halusi. Ei tuo sen kummempi asia kuin se, että monet naiset kiirehtivät seurustelusuhteeseen vaikka voisi ihan hyvin vielä nauttia treffailusta. Toiset ovat nopeammin valmiita ottamaan seuraavan askeleen kuin toiset. Joskus se riski on vain otettava, jos syvempää suhdetta haluaa, varma kun ei voi olla koskaan.

Jaahas, otsikko johti harhaan. Et ole kieltäytynyt kosimisesta vaan kosinnasta. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta asia on juuri niin kuin ap sanoo, eka puoli vuotta tai vuosi menee ihan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Olin umpirakastunut, ja vasta reilu kahden vuoden päästä voi sanoa että aloin tuntea miestä aidosti, hyvät ja huonot puolet. Jos siinä kohtaa tuntuu, että ne huonot puolet on sellaisia joiden kanssa kestää elää, niin sitten kihloihin ja naimisiin.

On varmaan hienoa olla niin erehtymätön ihmistuntemus, että vaikka kolmen kuukauden tuntemisen jälkeen tietää että juuri tämän ihmisen kanssa haluan viettää lopun elämää. Minä en ainakaan ole niitä ihmisiä, minulla kestää tajuta mikä ketäkin motivoi ja liikuttaa.

Ja toisaalta ihminen muuttuu ajan kuluessa. Kymmenen vuoden kuluttua kumppanisi voi olla hyvin erilainen kuin silloin kahden vuoden tuntemisen jälkeen. Ja sitä millaiseksi ihminen muuttuu on hyvin vaikea ennustaa. Eli joko ottaa riskin tai odottaa ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Minä kosin kahden viikon jälkeen, oltiin nuorempia silloin kuin ap nyt. Miestä huvitti. Kihloihin mentiin 3kk seurustelun jälkeen. Virallisesti yhteen muutettiin kk päästä tuosta. Kun oltiin 8kk tunnettu mentiin naimisiin. Nyt on yhteiseloa takana yli 13vuotta. Lapsiakin ollaan saatu. Ei se seurustelu aika aina kaikkea kerro.

Me olimme seurustelleet 3kk, kun menimme kihloihin ja siitä 3kk naimisiin. Ikää oli vähemmän kuin teillä (19 ja 21). Oltiin niin rakastuneita, ollaan vieläkin,  vaikka takana on jo 41 vuotta. Ei se aika, vaan se tunne ja varmuus ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

Mies siis kosi pari viikkoa sitten ja minä kieltäydyin. Ollaan seurusteltu kohta 6kk ja asuttu yhessä elokuun alusta.

Mielestäni järkevästi perustelin että en halua nyt tehdä päätöksiä missään tunnehuuruissa, haluan sitoutua sitten tulevaan naimisiinmenolupaukseen sataprosenttisesti kun tiedän että arki toimii. Meillä on kyllä mennyt kaikki hyvin. Tuntuu lähinnä siltä että kaikki on ihanaa ja toinen on järjettömän mahtava mutta en uskalla luottaa aaiaan vielä kun tuntuu että leijailen vaaleanpunaisissa unelmissa.

Ikää on 23-25v molemmilla.

Nyt tuntuu että asia kiristää välejämme, mies sanoi että asia on ihan ok mutta minusta tuntuu että ei ole. Tuntuu että mies on nyt sitten sitä mieltä että ei sitten ikinä mennä naimisiin.

Mies on ollut kerran kihloissa, aika lyhyehkön seurustelun jälkeen silloinkin. Minä en vaikka takana on yksi kuuden vuoden suhde.

Olen kerran ottanut asian uudelleen puheeksi ja tosiaan puhuttiin silloin heti kieltäytymiseni jälkeen pitkään.

Miksi se olisi miehelle ok? Sinä torjuit hänet. Mies halusi syventää suhteenne, viedä sen uudelle tasolle.

Sinä taas.. sinä haluat vielä katsoa jos joku parempi mies tulisi, joku jolla on vielä enemmän tarjottavaa.

Minä olen seurustellut 6v ja 5v asuttu yhdessä enkä vieläkään vastaisi kosintaan myöntävästi.

Mutta olen ilmoittanut asian hyvin selvästi että naimisiin mennään sitten kun täytetään 40v.

Minulle naimisiin meno nyt tarkoittaisi vaan kaikkien korttien uusimista koska haluaisin vaihtaa sukunimen. Meidän suhde ei siitä muuttuisi. Ei olla hakemassa lainoja eikä hankkimassa lisää lapsia (missä avioliitto helpottaisi)

Minusta teit oikein! Perustelut olivat hyviä. Mutta uskon että on loukkaus/nolo tilanne kosijalle. Hän ei selkeästi olut suhteessa samalla tasolla kuin sinä.

Mutta uskon että päivä kerrallaan asia selviää :)

Vierailija kirjoitti:

Minä olen seurustellut 6v ja 5v asuttu yhdessä enkä vieläkään vastaisi kosintaan myöntävästi.

Mutta olen ilmoittanut asian hyvin selvästi että naimisiin mennään sitten kun täytetään 40v.

Minulle naimisiin meno nyt tarkoittaisi vaan kaikkien korttien uusimista koska haluaisin vaihtaa sukunimen. Meidän suhde ei siitä muuttuisi. Ei olla hakemassa lainoja eikä hankkimassa lisää lapsia (missä avioliitto helpottaisi)

Minusta teit oikein! Perustelut olivat hyviä. Mutta uskon että on loukkaus/nolo tilanne kosijalle. Hän ei selkeästi olut suhteessa samalla tasolla kuin sinä.

Mutta uskon että päivä kerrallaan asia selviää :)

.. koska olet asiasta ilmoittanut ja miehelle ilmeisesti homma sopi, olette kihloissa. Se ettei teillä ole sormuksia ei asiaa miksikään muuta. 

Oikein teit, kun kieltäydyit. Kuuntelit itseäsi ja järjen ääntä. Olet viisas. Parisuhteessa ei ole tarkoitus hukata itseään toisen miellyttämisen takia. Eihän kihlautuminen voi olla minkään velvollisuuden täyttämistä tai toisen miellyttämistä omien tunteiden kustannuksella. Naisella ja miehellä on oikeus sanoa kyllä silloin, kun kokee suhteen olevan jollakin tapaa tasapainossa ja oppinut tuntemaan toista pidemmän aikaa. Ihmiset ovat erilaisia. Joku pitää kihlautumista "vain" merkkinä siitä, että tämä sormusta kantava henkilö on nyt minun ainakin toistaiseksi ja toiset lupauksena naimisiinmenosta. Ihan tyhmää kihlautua vain sen takia, jos toinen sattuisi suuttumaan. Eikö rakkaus ole kärsivällinen? Nopealla kihlautujalla VOI olla vaikka mitä luurankoja kaapissa ja sen takia haluaa pian sormustaa toisen. Ennempää kuin toinen saa tietää millainen uuno kenties on. Eräs vanhempi mies sanoi, että kahden vuoden ihastumisvaiheella ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Sen jälkeen alkaa vasta kiintymys.

Vierailija kirjoitti:

Mies siis kosi pari viikkoa sitten ja minä kieltäydyin. Ollaan seurusteltu kohta 6kk ja asuttu yhessä elokuun alusta.

Mielestäni järkevästi perustelin että en halua nyt tehdä päätöksiä missään tunnehuuruissa, haluan sitoutua sitten tulevaan naimisiinmenolupaukseen sataprosenttisesti kun tiedän että arki toimii. Meillä on kyllä mennyt kaikki hyvin. Tuntuu lähinnä siltä että kaikki on ihanaa ja toinen on järjettömän mahtava mutta en uskalla luottaa aaiaan vielä kun tuntuu että leijailen vaaleanpunaisissa unelmissa.

Ikää on 23-25v molemmilla.

Nyt tuntuu että asia kiristää välejämme, mies sanoi että asia on ihan ok mutta minusta tuntuu että ei ole. Tuntuu että mies on nyt sitten sitä mieltä että ei sitten ikinä mennä naimisiin.

Mies on ollut kerran kihloissa, aika lyhyehkön seurustelun jälkeen silloinkin. Minä en vaikka takana on yksi kuuden vuoden suhde.

Olen kerran ottanut asian uudelleen puheeksi ja tosiaan puhuttiin silloin heti kieltäytymiseni jälkeen pitkään.

Kenen nurkissa asut?