Lue keskustelun säännöt.
Mies muuttui kerralla eron jälkeen
Surullinen
22.09.2017 |
Olen juuri eronnut miehestäni. Meillä on kaksi lasta, jotka ovat suurimman osan ajasta minulla (minun halustani).
Mies elää uutta elämäänsä uudessa asunnossaan aivan toisena miehenä. Hän on aivan eri ihminen, ihan kuin mitään eroa ei olisi ollutkaan. Tekee kaikkea, on tosi iloinen nähdessään lapsia, haluaa oikeasti olla niiden kanssa. Avioero ei näytä tuntuvan missään, mies sanoi et hän oikein nauttii uudesta arjestaan.
Olen oikeasti kateellinen, vihainen, ennen kaikkea kateellinen. Minä itse rämmin erosuruissa (vaikka itse halusin eron), itken lasten perään, kun ne ovat isällään ja tuntuu välillä etten selviä. Lapset ovat niin onnellisia isänsä kanssa, isän, joka aikaisemmin oli ihan karmea isä. Olen oikeasti ihan suu auki, miten mies selviytyi tästä niin vähin vaurioin.
Onko muilla ollut tällaista? Oletko ikinä selvinnyt tästä suosta? Miten kestät katsoa sitä tuttua ihmistä, jonka kanssa elämä oli tosi vaikeaa, joka kohteli sua huonosti ja lapsia myös? Huusi, raivosi, kiroili, ei ollut ikinä kotona, eli aivan omaa elämäänsä. Ei välittänyt kenestäkään muusta kuin itsestään.
Että miten tätä kestää ja miten tästä selviää?
Kommentit (109)
Sillä on uusi nainen, kivahan se on uudesta onnesta juopuneena vähän omia lapsiakin hoitaa silloin kun uusi ihanuus on jossain omissa menoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huusi, raivosi, kiroili, ei ollut ikinä kotona, eli aivan omaa elämäänsä. Ei välittänyt kenestäkään muusta kuin itsestään.
Että miten tätä kestää ja miten tästä selviää?[/quote]
Tuossa on vastaus sun kysymykseen. Ei välittänyt kuin itsestään. Nyt hänen ei tarvitsekaan välittää. Saa elää itselleen ja tehdä mitä huvittaa. Lapset on kylässä pari kertaa kuukaudessa ja en ajan kestää, kun saa rauhassa olla ja harrastaa.
Tärkeintä on nyt miettiä, miten sinä jaksaisit paremmin. Yh elämä on rankkaa kuten olet huomannut. Sun pitää päästää irti miehestä ja rakentaa oma hyvä elämä. Jos et jaksa olla lasten kanssa niin paljoa, olisi parempi et olisitte viikko-viikko systeemillä. Silloin saisit enemmän aikaa itsesi hyvinvointiin.
Minä antaisin ap:lle sen vinkin, että älä turhaan rajoita lapsiasi asumaan pääasiassa sinun luonasi, jos isä voisi heitä useamminkin pitää luonaan. Sopikaa mieluummin tiheämmät tapaamiset, vaikka ihan viikko-viikko ja yritä keksiä itsellesi sillä välin jotain puuhaa ettei mene pelkäksi ikävöimiseksi. Tuo rusinat pullasta -meno ei nimittäin muuten ikinä muutu, se vastuu pitää itse ensin antaa (ja aika usein myös vähän väkisin tyrkätä), että toinen voi sen ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä antaisin ap:lle sen vinkin, että älä turhaan rajoita lapsiasi asumaan pääasiassa sinun luonasi, jos isä voisi heitä useamminkin pitää luonaan. Sopikaa mieluummin tiheämmät tapaamiset, vaikka ihan viikko-viikko ja yritä keksiä itsellesi sillä välin jotain puuhaa ettei mene pelkäksi ikävöimiseksi. Tuo rusinat pullasta -meno ei nimittäin muuten ikinä muutu, se vastuu pitää itse ensin antaa (ja aika usein myös vähän väkisin tyrkätä), että toinen voi sen ottaa vastaan.
Ei todellakaan viikko-viikkoa tuollaiselle isälle. Sittenhän se isän raivo taas alkaa. Tuskin edes haluaisi tai pystyisi siihen. Nyt on juuri onnellinen kun päässyt perheestä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisikohan ap:lla ollut seuraava kuvio: ap on pääsääntöisesti vastuussa lapsista ja kotitöistä. Miestä ei moinen kiinnosta. Ap patistaa miestä ottamaan enemmän vastuuta - mies ärjyy ja ilkeilee takaisin. Ap on väsynyt koko rumban pyörittämisestä. Mies pakenee harrastuksiin ja viettää vielä enemmän aikaa kavereiden kanssa ("kun sitä nalkuttavaa akkaa ei jaksa kuunnella"). Ap kysyy entistä enemmän tilanteeseen.
Ap ottaa eron, koska ei enää jaksa. Mies kuorii rusinat pullasta olemalla etäisä ja viettää silloin tällöin levänneenä lastuaikaa lastensa kanssa. Kyllähän sitä hyvin jaksaa lapsia viihdyttää pari päivää ja kärrätä lapset tämän jälkeen takaisin äidilleen.
Että näin. Ja hommaan kuuluu vielä se että mainostetaan ei-puolisolle miten hyvin elämässä menee eron jälkeen.
Ap tsemppiä! Olet tehnyt oikean ratkaisun!
Mitä luulette, onko parisuhteessa koskaan "kaikki" vain toisen ihmisen syytä? Niinpä. Kaikesta kokemastaan voi aina oppia, eikä sen toteaminen ole ap:n kiusaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä luulette, onko parisuhteessa koskaan "kaikki" vain toisen ihmisen syytä? Niinpä. Kaikesta kokemastaan voi aina oppia, eikä sen toteaminen ole ap:n kiusaamista.
Kyllä on, silloin jos toinen on väkivaltainen. Ja väkivaltaa on henkistä, fyysistä ja seksuaalista ja ykeensä niitä harrastaa yksi ja sama ihminen. Eli fyysistä väkivaltaa edeltää aina 100% henkinen väkivalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä antaisin ap:lle sen vinkin, että älä turhaan rajoita lapsiasi asumaan pääasiassa sinun luonasi, jos isä voisi heitä useamminkin pitää luonaan. Sopikaa mieluummin tiheämmät tapaamiset, vaikka ihan viikko-viikko ja yritä keksiä itsellesi sillä välin jotain puuhaa ettei mene pelkäksi ikävöimiseksi. Tuo rusinat pullasta -meno ei nimittäin muuten ikinä muutu, se vastuu pitää itse ensin antaa (ja aika usein myös vähän väkisin tyrkätä), että toinen voi sen ottaa vastaan.
Ei todellakaan viikko-viikkoa tuollaiselle isälle. Sittenhän se isän raivo taas alkaa. Tuskin edes haluaisi tai pystyisi siihen. Nyt on juuri onnellinen kun päässyt perheestä eroon.
No se on joko nykyinen tilanne tai isälle enemmän vastuuta. Olisihan se hyvä jos isäkin kasvaisi aikuiseksi, nyt ap mahdollistaa sen, että isä saa jatkaa ilman vastuuta.
Tietysti lasten etu ensin, mutta jotenkin aina risoo lukea näistä vastuunkantajaäideistä ja pikkupoikaisistä, jotka pahimmassa tapauksessa siirtävät saman toimintamallin omille lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä antaisin ap:lle sen vinkin, että älä turhaan rajoita lapsiasi asumaan pääasiassa sinun luonasi, jos isä voisi heitä useamminkin pitää luonaan. Sopikaa mieluummin tiheämmät tapaamiset, vaikka ihan viikko-viikko ja yritä keksiä itsellesi sillä välin jotain puuhaa ettei mene pelkäksi ikävöimiseksi. Tuo rusinat pullasta -meno ei nimittäin muuten ikinä muutu, se vastuu pitää itse ensin antaa (ja aika usein myös vähän väkisin tyrkätä), että toinen voi sen ottaa vastaan.
Ei todellakaan viikko-viikkoa tuollaiselle isälle. Sittenhän se isän raivo taas alkaa. Tuskin edes haluaisi tai pystyisi siihen. Nyt on juuri onnellinen kun päässyt perheestä eroon.
No se on joko nykyinen tilanne tai isälle enemmän vastuuta. Olisihan se hyvä jos isäkin kasvaisi aikuiseksi, nyt ap mahdollistaa sen, että isä saa jatkaa ilman vastuuta.
Tietysti lasten etu ensin, mutta jotenkin aina risoo lukea näistä vastuunkantajaäideistä ja pikkupoikaisistä, jotka pahimmassa tapauksessa siirtävät saman toimintamallin omille lapsilleen.
Mies ei ole kaikesta päätellen kykenevä vastuuseen lapsista noin paljoa. Eihän hän aiemminkaan ollut koskaan kotona, ja kos oli nii huusi ja kirosi.
Hoh hoijaa. Kaikki meni kuten aloittaja halusi (tuli ero ja lapsetkin enimmäkseen äidillä) ja ex-miehestäkin tuli vielä parempi isä kun ennen.
Ja sitten valitetaan ja ollaan kateellisia.
Miehen olis tietysti pitänyt suistua alkoholismiin ja perheväkivaltaan, jättää elarit maksamatta ja sovitut tapaamiset noudattamatta ja lokkien pitäisi vielä säännöllisesti paskantaa päälle. Mutta kun ei, näin ei käynytkään niin onhan se tietysti ihan väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ap, sinä pystyt käsittelemään tunteita ja eroa. Minuakin vitutti exän naama huolella vuoden verran erosta ja vuosi muuten meni eroa ja eron tunteita käsitellessä. Se on normaalia, tarvitset nuo tunteet että pääset exästä eroon ja pääset rauhaan siitä pohdiskelusta oliko ero oikea päätös, itsesi ja lasten kannalta.
Jos joku eroaa vihellellen hyväntuulisena niin itse ihmettelisin, onko tyyppi tunnevammainen, tyhmä kuin saapas vai vetää jotakin ihme roolia. Joten ei kannata pohtia kumpi teistä on tällä hetkellä vahvimmilla kantimilla erosta, pääasia että lapset ovat.
Joku sanoi että nyt on nyt eikä kannata katsoa menneisyyteen, tulevaan vain. Miten silloin oppia virheistään? Sori, on katsottava menneisyyteen ja tulevaan mutta elettävä tätä hetkeä. Tuore ero, siihen kuuluu tunteet.
Voit jo nyt varautua siihen faktaan, että pian lapsianne tulee hakemaan exäsi lisäksi myös äitipuoliehdokas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on aika tyypillistä että se menee just noin. Mies nauttii vapaudestaan, sä suret eroa. Miehelle tulee se suru viiveellä, samoin kuin sinulle se helpotus ja hyvä olo.
Usko siihen että olet tehnyt oikean ratkaisun. Kyllä se erosuru pitää surra. Se on raskasta mutta menee ohi <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä luulette, onko parisuhteessa koskaan "kaikki" vain toisen ihmisen syytä? Niinpä. Kaikesta kokemastaan voi aina oppia, eikä sen toteaminen ole ap:n kiusaamista.
Kyllä on, silloin jos toinen on väkivaltainen. Ja väkivaltaa on henkistä, fyysistä ja seksuaalista ja ykeensä niitä harrastaa yksi ja sama ihminen. Eli fyysistä väkivaltaa edeltää aina 100% henkinen väkivalta.
Naisethan sitä henkistä väkivaltaa vasta harjoittavatkin. Ja myös fyysistä, jopa lapsiaan tappaen.
Mutta vika on aina ja vain miehissä.
Tutuille kävi samoin. Molemmat alkoi eron jälkeenkilpaa treenata ja käydä ulkona ja harrastaa kun lapset oli viikonloput äitillä ja viikot isällä. Kumpikin nuortui vuosia.
Tulin ajatelleeksi TV:ssä viljeltyä sanaa "kostokroppa", sitäkö sillä tarkoitetaan, että hankkiutuu superkuntoon jonkun toisen kiusaksi? No, mies on ruvennut lenkkeilemään ja vaimo sekä juoksee että käy salilla. Uusi nuoruus. Taitavat saada seksiäkin molemmat enemmän kuin huonossa liitossa.
Tulin ajatelleeksi että sama reilu työnjako olisi ollut mahdollista jo avioliittovuosina. Tuossahan ei ole työ hävinnyt mihinkään, vaan itse asiassa kumpikin joutuu pyykkäämään ja laittamaan ruokaa...työtä on siis lisää. Itse tykkään että meillä syödään samaan aikaan ja tottakai työt jaetaan, mutta onneksi kummallakin on tilaa harrastaa.
surullinen ap kirjoitti:
Kyllä varmasti olen kaikkea tuota edellämainittua. Kireä määräilijä etenkin.
Mutta.. Nyt miehen ei tarvitse tehdä lapsiperheen kotitöitä, ei huolehtia ketään tarhaan/kouluun, ei laittaa väsyneitä lapsia väsyneenä nukkumaan, huolehtia ruokahuollosta, hoitaa lasten vaatehuolto, kaverisynttärit, kaikki metatyö. Ei tarvitse enää tapella kuka saa omaa aikaa ja kuka ei, voi nauttia täysin omasta ajasta ja poimia kirsikat kakun päältä hakemalla muutaman kerran kuussa lapset tarhasta, viettämällä heidän kanssaan pari yötä ja palauttaa äidille.
Eikö tällä ole mitään vaikutusta? Koska on kyllä hirveän vaikea sitten kuitenkaan sisäistää olevan yksin tähän kaikkeen syyllinen. Uskomattoman helppo miehen on olla erossa lapsistaan ja olla elämättä arkea heidän kanssaan.
Tämä jos nyt ei ollut täyttä paskaa, niin kummallista yleistystä kuitenkin. Ei OP maininnut mitään tällaisista kuvioista...
Jos on itse eroa pyytänyt, ja etenkin jos mies ei ymmärrä miksi, ehkäpä kokee mies täysin oikeutetusti olevansa syytön. Ja voi aidosti niin ollakin. Miksi silloin rypisi maailmanloppuun asti hengentuskissa? Ei mitään syytä. Parempi vain että elämä on reilassa ja lapsien kanssa menee hyvin.
surullinen ap kirjoitti:
Kyllä varmasti olen kaikkea tuota edellämainittua. Kireä määräilijä etenkin.
Mutta.. Nyt miehen ei tarvitse tehdä lapsiperheen kotitöitä, ei huolehtia ketään tarhaan/kouluun, ei laittaa väsyneitä lapsia väsyneenä nukkumaan, huolehtia ruokahuollosta, hoitaa lasten vaatehuolto, kaverisynttärit, kaikki metatyö. Ei tarvitse enää tapella kuka saa omaa aikaa ja kuka ei, voi nauttia täysin omasta ajasta ja poimia kirsikat kakun päältä hakemalla muutaman kerran kuussa lapset tarhasta, viettämällä heidän kanssaan pari yötä ja palauttaa äidille.
Eikö tällä ole mitään vaikutusta? Koska on kyllä hirveän vaikea sitten kuitenkaan sisäistää olevan yksin tähän kaikkeen syyllinen. Uskomattoman helppo miehen on olla erossa lapsistaan ja olla elämättä arkea heidän kanssaan.
Tuohan on ihanne tilanne miehelle. Ei tarvitse enää tehdä mitään kunnolla ja omaa aikaa on yhtäkkiä paljon.
Luuleeko miehet /isät tosiaan, että naisesta on KIVA nalkuttaa??
Jos puoliso ei tee mitään oma-aloitteisesti,niin naisella on kaksi vaihtoehtoa
1. nalkuttaa ja pyytää aikuista ihmistä tekemään kotitöitä ja pyytää niin kauan uudelleen että jotain tapahtuu, ja yleensä ne hommat mies tekee silti vähän niin ja noin, eli joudut itse sitten vielä korjailla miehen jälkiä
2 . Nainen tekee kaiken itse saamatta siitä mitään kiitosta ja uupuu ja muuttuu kireäksi ja katkeraksi.
Kun puoliso ei huomioi sinua,ei huomaa sitä kaikkea mitä teet lasten ja kodin hyväksi eikä tee mitään oma-aloitteisesti, hänellä on omat kiinnostuksen kohteensa ja harrastuksensa, perheenä ei tarvitse suunnitella mitään ja sitten kun panettaa olet yhtäkkiä olemassa ja alkaa se hiplailu ja "kulta hei..."
Ja sitten ihmettelee kun vaimo ei haluakkaan enää seksiä. Ja sitten on sillä varjolla lupa pettää.
näin se ainakin tuntuu minun näkökulmastani menevän.
Nyt on pakko kommentoida, tuo on kuin mun kirjoitus parin vuoden takaa. Siltä se minustakin alussa vaikutti, mä ryvin erosurussa, vaikka itse olin eroa halunnut ja koitin selvitä pienen vauvan yksinhuoltajana. Ikävöin lasta kun hän vieraili isällään, mutta välillä tuntui etten selviä ja jaksa. Mies jatkoi omaa elämäänsä ja vaikutti onnellisemmalta kuin koskaan. Se oli kuitenkin vain yhtä suurta teatteria. Ihan oikeasti. Hän näytti usein väsyneeltä ja itkeneeltä, silmät olivat punaiset, lisäksi hän lihoi kolmessa kuukaudessa yli 15 kiloa. Myöhemmin kuitenkin palattiin yhteen, mies sanoi ettei ero todellakaan ollut hänelle helppo vaikka siltä se minusta vaikutti. Muutaman kerran riitatilanteessa olen huomauttanut kuinka mies menetti yli puolet esikoisemme vauva-ajasta. Tällöin mies on juossut vessaan itkemään, ollut lukittautuneena siellä kaksikin tuntia hysteerisesti itkien. Sanonut, että tekisi mitä vain että saisi sen ajan takaisin. Lisäksi jaksaa aina huomauttaa kuinka minulla oli eromme aikana toinen mies, mutta hänellä kuulemma vain ruoka lohtuna :D Mutta tässä oli mun kokemus.
Hahahaha...eeppinen aloitus! :D