Mies muuttui kerralla eron jälkeen

No joo. Minua varmaan monet pitävät vaativana naisena. Otin passiivisesta miehestä eron. Nyt miehellä on kierroksessa uusi vaativa nainen. Mieheni nyt vain sattuu olemaan läheisriippuvainen. Ei pysty olemaan yksin. On myös edelleen kovin kiinni vanhemmissaan, vaikka on jo kohta 40 vuotta. Mä en jaksa vaivata päätäni millaisena ihmiset minut näkevät. Tällä hetkellä olen yksin ja onnellisempi kuin koskaan. Ehkä se kertoo siitä, onko minulla todellisuudessa tarve kontrolloida ketään tai tarvitsenko ketään.

Jos joku kertoo silmät kirkkaina olevansa "ikionnellinen" erottuaan niin pidän tällaista ihmistä tyhmänä. Miksi sitten edes meni naimisiin? Turha selitellä.

". Eli sä elät vielä tuossa itsepetoksessa kuvitelken olevasi parempi kuin miehen exä."

Ei, vaan mieheni eksä on tuollainen, ja hän ajattelee noin. Minulla on itsellenni sopiva ja paras mies. Olmme olleet yhdessä jo monta vuotta, ja koko ajan vain paranee. Exää vain jäi harmittamaan kun eron tarkoitus oli että miehellä menisi huonosti, mutta kun menikin paremmin, niin se alkoi vituttamaan. Kumpikaan näistä toki ei ole narsisseja. Ne ovat ukunsa erikseen. Toisaalta tuskin sinunkaan eksäsi narsisti on, teet vain kotidiagnooseja ;)

Mulle naisena kävi samoin eron jälkeen.Ex-puoliso kommentoi myös,että puhkesin kukkaan ja minusta näkee,että voin hyvin.Hän on iloinen puolestani.

Ihminen joka valittaa muille miten vaimo on niin kamala määräilijä ja komentaja ettei uskalla erota, sysää oman vastuunsa toisen harteille. Oikeasti kun on kyse siitä, että ihminen itse pelkää niin paljon eroa ja yksinolemista,aikuista vastuunottoa ja tuntemattomaan hyppäämistä ettei uskalla erota.

Luin aloituksen ääneen miehelleni. Hän kommentoi "se nainen on ollut ihan kamala". Ja ap, se on mahdollista. Sinä olet ehkä ollut kamala. Et yksin aina, mutta joskus. Se on peiliin katsomisen ja kasvamisen paikka nyt.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmästyin kuinka monet yrittävät tuikata pahalla sanalla ap:ta selkään, ilkeä ja hyeenamainen hyökkäys kun toinen on rehellinen ja heikoimmillaan. Ilmeisesti itse katkera, elämän kolhima tyyppi, on kärkkäin ihminen potkimaan toisia.

Ja ne jotka tulkitsevat että nyt heti eron jälkeen mies on vasta havahtunut onneen ja vapauteen, oletteko itse eronneet ja onko teillä olleet silmät auki? Veikkaan puusilmäisyyttä. Monella miehellä menee vähintään vuosi edes tajuta mitä on tapahtunut. Naiset lähtevät suremaan heti ja vuosi menee toipuessa. Nainen on jo pitkällä toipumisvaiheessa kun mies lähtee eroa suremaan. Molemmilla voi olla ensin se kieltäminen, ettei se ex-puoliso mitään koskaan merkinnytkään.

Ja jos on kokenut vastuun kantamisen taakkana niin onhan se helpottavaa kun mies on nyt omillaan, ilman vastuuta perheestä ja ei tarvitse esittää vanhempaa. Voi olla vähän kuin omien lastensa kummi, pitää kylässä ja viettää mukavaa aikaa. Eikä vaimo ole muistuttamassa vieressä mitä on vastuullinen vanhemmuus.

Mutta tässä on kasvun paikka molemmille, mahdollisuus. Mies voi harjoitella aikuisena vanhempana olemista muutamana päivänä viikossa omalla tavallaan, parempi myöhään kun ei koskaan. Nainen voi paremmin kun huomaa että pärjää itse, ei hän tarvitse kesken kasvuista miestä kotiinsa huutamaan ja kiukuttelemaan kun "elämä ja arki on rankkaa". Joku päivähän elämääsi voi tulla kunnon tyyppi, vahvempi ja ehjempi mies, se on tilanteen extrabonus.

Ei kannata olla katkera, se syö vain itseä sisältä päin ja kaikki me tiedämme, että tilanteet muuttuvat.

Totuuden kertominen ei ole hyeenamaista hyökkäämistä! On paljon parempi saada joku totuudella itkemään, kuin valheella nauramaan! Tässä näyttäisi olevan kyseessä kontrollifriikki nainen, joka omalla hallinnantarpeellaan myrkytti oman suhteensa. Kaiken lisäksi kun toinen ei alistunut hirmun valtaan, hylkäsi ottamalla eron! En yhtään ihmettele että mies kuin mies on ikionnellinen päästessään tuollaisesta eroon, eteenkin jos oma arvo ja moraali ei mahdollista perheen hajoittamista, vaan kärsii mieluummin.

Hohhoijjaa. Se ei ole naisen hallinnantarvetta että vaatii miestä kantamaan puolet vastuusta; tässä tapauksessa yhteisistä lapsista ja kodista. Se on asia joka pitäisi opettaa jokaiselle kaksilahkeiselle jo lapsuudenkodissa. Miehet vieläkin liian usein on semmoisia siipeilijöitä mitä tulee arjen vastuun jakamiseen.

Vaatimalla kun et saa parisuhteessa muuta kuin tuhon aikaseksi! Kyllä se omasta halusta lähtee ja siitä että se perhe ja koti koetaan senverran mielekkääksi että sen eteen haluaa tehdä asioita! Vaatimuksia täynnä olevalle ihmiselle ei ihan luonnostaan anna yhtään mitään! Sille joka ei vaadi mitään, vaan rakastaa ja hyväksyy sellaisena kuin olet, sellaisen eteen on valmis tekemään ihan mitä tähansa! Kaikki parisuhteessa alkaa vapaudesta ja vapaaehtoisuudesta! Kaikki parisuhteessa kuolee pakkoon ja vaatimuksiin! Ne on äärimmäisen harvassa ne ihmiset, jotka tämän käsittävät! Mutta heilläpä onkin sellainen suhde, jolle kaikki ovat kateellisia.

Tottakai se lähtee jokaisen omasta vapaasta halusta. Ap;n kohdalla näin ei käynyt, ap odotteli mieheltä asioita varmasti tovin jos toisenkin. Totesi ettei toinen halua ja otti eron. 

Häviäjiä tässä on kuitenkin ne lapset, joiden isä ei kyennyt vastuuta heistä ottamaan. No toki se mieltä lämmittää vähän, jos mies pystyy edes kaksi viikonloppua kuukaudesta kantamaan jonkinlaista vastuuta hankkimistaan lapsista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän ikään on niin paljon tullut miehiä nähtyä ja juteltua miesten kanssa työreissuissa, että minulla on mielikuva, että moni mies on paljon onnettomampi kuin nainen parisuhteessa. Nyt ei puhuta siitä, että nämä miehet yrittäisivät iskeä säälitarinoillaan. Ihan vanhoja kavereita, joiden kanssa on paljon juteltu elämästä ja kaikesta oluttuopin äärellä tuolla maailmalla. Miehet ei osaa lähteä ja erota (ilman uutta äitiä), ylipäätään miehet kestää huonoakin suhdetta helpommin. Miehet on mukavuudenhaluisia ja laiskoja monesti näissä asioissa. Elämä pidetään paikallaan, jos jollain tasolla vaan pysyy vielä hengissä. Miksi miehet on onnettomia? Koska naiset on niin verbaalisia ja käyttävät kotona valtaa sumeilematta. Miehet on usein puun ja kuoren välissä, alistuvat ja antavat perää, jotta ei tarvi tapella ja arki jotenkin vaan rullaa, edes kitkuen. Rouva päättää kaiken. Heittää miehen perintömaljakon kirpparille (ei sovi sisustukseen), määrää, miten lapsi puetaan, mitä syödään, missä asutaan jne. Monet miehet kokee, että hädin tuskin saavat hengittää ilman vaimon määräilyä.

Mutta moni mies myös ajattelee, että kun toinen määrää, se usein myös tekee ja ottaa vastuun. Esimerkiksi oma isäni sanoo aina pilke silmäkulmassa, että äidin määräily on älytöntä, mutta hän saa laiskotella, kun asiat rullaa ja ei ota niin tosissaan aina juttuja. Antaa puhua ja tekee sitten tärkeissä asioissa oman päänsä mukaan. Tällä setillä ovat menneet 45 vuotta jo ja varmaan ihan onnistunut avioliitto kuitenkin. Ilman äitini tarmokasta asennetta ja touhotusta puuttuisi heiltä monia mukavia asioita elämästä ja ruoka tulee pöytään jne.

Summa summarum: Ehkä ap:n mies oli kuitenkin niitä miehiä, jotka salaa toivoi ap:n löytävän uuden miehen ja saavan avioliiton sillä pakettiin. Tunnen useamman miehen, jotka haaveilee rouvan löytävän uuden. Yhdellä kävikin sitten niin ja vaimo nikotellen lopulta kertoi aikomuksestaan erota ja uudesta kumppanista. Ero oli tosi riidaton ja mies vielä auttoi hymyssäsuin muuttoa. Rouva luuli, että on kova pala miehelle. Oikeasti mies sanoi, että tuntui lottovoitolta, kun vihdoin tulee ero ja ei tarvi tapella. Rouva on tiukka täti ja mies pelkäsi helvettiä, jos alkaa ehdottelemaan eroa. Tilanne ratkesi onneksi näin. Samaa sanoo nykyinen mieheni, että toivoi viimeiset kaksi vuotta, että eksä jättäisi. Pelkäsi naisen kiukkua/väkivaltaa (oli väkivaltainen) ja sanoi, että joskus naisen pikkujoulujen jälkeen oli pettynyt, kun tuo oli tullut kotiin. Oli kehittänyt jo mielessään puheen, jos jotain tulee: "Voi ei, miten sä voit tehdä mulle tän... ei, en pysty enää jatkamaan tämän pettämisen jälkeen..." -tyyliin.

Tossuja on niin miehissä kuin naisissakin. Yleensä se epävarma,muita myötäilevä ihminen viehättyykin itsevarmasta ihmisestä joka ottaa enemmän valtaa. Joku syy siihen on,miksi yhteen on päädytty. Tällainen ihminen joka ei uskalla erota, voisi vähän mennä itseensä ja miettiä miksi on niin muista riippuvainen? Jokaisella kuitenkin on vastuu omasta käytöksestä, jos haluaa erota niin eroaa. Turha siitä on muita syytellä.

Eli väkivaltaa kokeneet naisetkin ovat itse syypäitä kohtaloonsa, ja turvakotejakaan ei tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Luin aloituksen ääneen miehelleni. Hän kommentoi "se nainen on ollut ihan kamala". Ja ap, se on mahdollista. Sinä olet ehkä ollut kamala. Et yksin aina, mutta joskus. Se on peiliin katsomisen ja kasvamisen paikka nyt.

Ja sun viisas mies tietää kaiken?

Oisko sun aika kasvaa aikuiseksi ja kehittää omatmuelipiteet?

Vierailija kirjoitti:

Hämmästyin kuinka monet yrittävät tuikata pahalla sanalla ap:ta selkään, ilkeä ja hyeenamainen hyökkäys kun toinen on rehellinen ja heikoimmillaan. Ilmeisesti itse katkera, elämän kolhima tyyppi, on kärkkäin ihminen potkimaan toisia.

Ja ne jotka tulkitsevat että nyt heti eron jälkeen mies on vasta havahtunut onneen ja vapauteen, oletteko itse eronneet ja onko teillä olleet silmät auki? Veikkaan puusilmäisyyttä. Monella miehellä menee vähintään vuosi edes tajuta mitä on tapahtunut. Naiset lähtevät suremaan heti ja vuosi menee toipuessa. Nainen on jo pitkällä toipumisvaiheessa kun mies lähtee eroa suremaan. Molemmilla voi olla ensin se kieltäminen, ettei se ex-puoliso mitään koskaan merkinnytkään.

Ja jos on kokenut vastuun kantamisen taakkana niin onhan se helpottavaa kun mies on nyt omillaan, ilman vastuuta perheestä ja ei tarvitse esittää vanhempaa. Voi olla vähän kuin omien lastensa kummi, pitää kylässä ja viettää mukavaa aikaa. Eikä vaimo ole muistuttamassa vieressä mitä on vastuullinen vanhemmuus.

Mutta tässä on kasvun paikka molemmille, mahdollisuus. Mies voi harjoitella aikuisena vanhempana olemista muutamana päivänä viikossa omalla tavallaan, parempi myöhään kun ei koskaan. Nainen voi paremmin kun huomaa että pärjää itse, ei hän tarvitse kesken kasvuista miestä kotiinsa huutamaan ja kiukuttelemaan kun "elämä ja arki on rankkaa". Joku päivähän elämääsi voi tulla kunnon tyyppi, vahvempi ja ehjempi mies, se on tilanteen extrabonus.

Ei kannata olla katkera, se syö vain itseä sisältä päin ja kaikki me tiedämme, että tilanteet muuttuvat.

Mahtavaa mies Marsista, nainen Venuksesta -läppää.

En lukenut kuin pari ensimmäistä kommenttia, mutta pakko heti kertoa oma kokemukseni ja mielipiteeni.

Et välttämättä ole mitenkään henkisesti kuristanut miestäsi, kuten joku väitti. Itse olin suhteessa, jossa voin huonosti, vaikka kumppani oli minulle hyvä, huomioiva, teki enemmän kuin oman osuutensa jotta minulla jäisi omaa aikaa, jota kovasti kaipasin. Kumppani kävi töissä ja hommasi leivän pöytään kun minä etsin itseäni ja mietin mitä kaikkea haluaisin "oikeasti" tehdä. Kumppani rakasti, uskoi ja tuki ja jaksoi odottaa, että kypsyisin ja oppisin näkemään hänenkin arvonsa.

Kumppani olisi halunnut enemmän seksiä ja oli aina valmis. Minä torjuin hänet. Loukkasin, nöyryytin, syyllistin häntä hänen haluistaan. Vihasin häntä, koska hän rakasti minua. Olin hirviö puoliso. Voisi melkein luokitella narsistiksi, ellei minulla olisi ollut niin suuria omia ongelmia, jotka saivat minut vihaamaan itseäni ja halveksimaan niitä, jotka olivat niin typeriä että minua rakastivat.

Mikään suhteemme ongelmista ei ollut kumppanini syytä. Järkyttävä käytökseni kumppaniani kohtaan ei ollut hänen syytään. Hänen ainoa syynsä oli, ettei jättänyt minua, vaan jatkoi rakastamista.

Kun lopulta erosimme minun aloitteestani (olin löytänyt toisen), olin paljon onnellisempi. Tunsin vapautuneeni kiitollisuudenvelasta ja velvoitteesta, johon olin ryhtynyt mutta jota en kyennyt hoitamaan. Kumppani sen sijaan kärsi pitkään erosta - olihan hän tunteva ja rakastava ihminen.

Vuosien vierittyä olen oppinut arvostamaan exääni, vuosi vuodelta enemmän. Olemme harvakseltaan tekemisissä, yleensä lasten asioiden tiimoilta. Tiedän, että menetin parhaan miehen, jonka olen koskaan tavannut. En vain ollut vielä tuolloin kypsä rakastamaan häntä, minulla oli omia ongelmia vielä työstettävänä. Kasvu jatkuu edelleen.

Olen pyytänyt anteeksi, mutta syyllisyys menneestä ei tule koskaan helpottamaan. Itselleen on vaikea antaa anteeksi tuhoavaa ja täysin järjetöntä käytöstä. Vaikka se johtuisi hormoneista tai fyysisestä sairaudesta.

Pointtini on joka tapauksessa, että et ole välttämättä tehnyt mitään väärin tai ahdistanut miestä käytökselläsi. Hän saattaa olla tyytyväinen ja onnellinen nyt vain, koska tietää, että rakastit ja teit kaikkesi, mutta hän ei samaan kyennyt, ja siksi tunsi aina syyllisyyttä. Älä missään nimessä syytä itseäsi, äläkä anna palstan negatiivisten kommentoijien aiheuttaa sinulle tuskaa.

Tämä siis vain muutaman ensimmäisen viestin valossa, ehkä olet valottanut tilannetta myöhemmin ketjussa tarkemmin.

Parisuhteen päättäminen pitäisi aina tehdä kasvotusten ja sanoa asioista suoraan, vaikka se tuntuisikin ikävältä. Näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu, vaan esimerkiksi eroamista toivova mies voi alkaa etääntyä kumppanistaan, jotta hän päättäisi suhteen eikä mies joutuisi sitä tekemään.

Jos mies haluaa sinun jättävän hänet, hän voi alkaa käyttäytyä sinua kohtaan tökerösti. Hän voi esimerkiksi olla koko ajan kiukkuinen ja äyskivä, nakella passiivisaggressiivisia kommentteja sekä osoittaa eri tapoja, joilla olet kohdellut häntä hänen mielestään huonosti. Mies voi hyvin ajatella ja toivoa, että jättäisit hänet tai tapaisit jonkun uuden.

"Mies voi muuttuneella käytöksellään koettaa saada sinut haluamaan erota, koska ei itse uskalla päättää suhdettanne."

''***

Näin ap:lle kävi. Mies halusi erota, käyttäytyi v***ttumaisesti, jotta ap jättäisi hänet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän ikään on niin paljon tullut miehiä nähtyä ja juteltua miesten kanssa työreissuissa, että minulla on mielikuva, että moni mies on paljon onnettomampi kuin nainen parisuhteessa. Nyt ei puhuta siitä, että nämä miehet yrittäisivät iskeä säälitarinoillaan. Ihan vanhoja kavereita, joiden kanssa on paljon juteltu elämästä ja kaikesta oluttuopin äärellä tuolla maailmalla. Miehet ei osaa lähteä ja erota (ilman uutta äitiä), ylipäätään miehet kestää huonoakin suhdetta helpommin. Miehet on mukavuudenhaluisia ja laiskoja monesti näissä asioissa. Elämä pidetään paikallaan, jos jollain tasolla vaan pysyy vielä hengissä. Miksi miehet on onnettomia? Koska naiset on niin verbaalisia ja käyttävät kotona valtaa sumeilematta. Miehet on usein puun ja kuoren välissä, alistuvat ja antavat perää, jotta ei tarvi tapella ja arki jotenkin vaan rullaa, edes kitkuen. Rouva päättää kaiken. Heittää miehen perintömaljakon kirpparille (ei sovi sisustukseen), määrää, miten lapsi puetaan, mitä syödään, missä asutaan jne. Monet miehet kokee, että hädin tuskin saavat hengittää ilman vaimon määräilyä.

Mutta moni mies myös ajattelee, että kun toinen määrää, se usein myös tekee ja ottaa vastuun. Esimerkiksi oma isäni sanoo aina pilke silmäkulmassa, että äidin määräily on älytöntä, mutta hän saa laiskotella, kun asiat rullaa ja ei ota niin tosissaan aina juttuja. Antaa puhua ja tekee sitten tärkeissä asioissa oman päänsä mukaan. Tällä setillä ovat menneet 45 vuotta jo ja varmaan ihan onnistunut avioliitto kuitenkin. Ilman äitini tarmokasta asennetta ja touhotusta puuttuisi heiltä monia mukavia asioita elämästä ja ruoka tulee pöytään jne.

Summa summarum: Ehkä ap:n mies oli kuitenkin niitä miehiä, jotka salaa toivoi ap:n löytävän uuden miehen ja saavan avioliiton sillä pakettiin. Tunnen useamman miehen, jotka haaveilee rouvan löytävän uuden. Yhdellä kävikin sitten niin ja vaimo nikotellen lopulta kertoi aikomuksestaan erota ja uudesta kumppanista. Ero oli tosi riidaton ja mies vielä auttoi hymyssäsuin muuttoa. Rouva luuli, että on kova pala miehelle. Oikeasti mies sanoi, että tuntui lottovoitolta, kun vihdoin tulee ero ja ei tarvi tapella. Rouva on tiukka täti ja mies pelkäsi helvettiä, jos alkaa ehdottelemaan eroa. Tilanne ratkesi onneksi näin. Samaa sanoo nykyinen mieheni, että toivoi viimeiset kaksi vuotta, että eksä jättäisi. Pelkäsi naisen kiukkua/väkivaltaa (oli väkivaltainen) ja sanoi, että joskus naisen pikkujoulujen jälkeen oli pettynyt, kun tuo oli tullut kotiin. Oli kehittänyt jo mielessään puheen, jos jotain tulee: "Voi ei, miten sä voit tehdä mulle tän... ei, en pysty enää jatkamaan tämän pettämisen jälkeen..." -tyyliin.

Tossuja on niin miehissä kuin naisissakin. Yleensä se epävarma,muita myötäilevä ihminen viehättyykin itsevarmasta ihmisestä joka ottaa enemmän valtaa. Joku syy siihen on,miksi yhteen on päädytty. Tällainen ihminen joka ei uskalla erota, voisi vähän mennä itseensä ja miettiä miksi on niin muista riippuvainen? Jokaisella kuitenkin on vastuu omasta käytöksestä, jos haluaa erota niin eroaa. Turha siitä on muita syytellä.

Eli väkivaltaa kokeneet naisetkin ovat itse syypäitä kohtaloonsa, ja turvakotejakaan ei tarvita.

Väkivalta on luonnollisesti eri asia,mutta silloinkin kyllä vastuullinen vanhempi pyrkii lähtemään lastensa kanssa vaikka yön pimeydessä sinne turvakotiin. Eikä jää loppuiäkseen hakattavaksi ja valita vain muille,miten ei voi erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin aloituksen ääneen miehelleni. Hän kommentoi "se nainen on ollut ihan kamala". Ja ap, se on mahdollista. Sinä olet ehkä ollut kamala. Et yksin aina, mutta joskus. Se on peiliin katsomisen ja kasvamisen paikka nyt.

Ja sun viisas mies tietää kaiken?

Oisko sun aika kasvaa aikuiseksi ja kehittää omatmuelipiteet?

Olisko sun aika kasvaa aikuiseksi ja kehittää taito ymmärtää lukemaansa :)

Se oli hänen mielipiteensä. Väitinkö sitä "yhteiseksi perhemielipiteeksemme".. aika outo oletus. Miksi ajattelit niin?

surullinen ap kirjoitti:

Kyllä varmasti olen kaikkea tuota edellämainittua. Kireä määräilijä etenkin.

Mutta.. Nyt miehen ei tarvitse tehdä lapsiperheen kotitöitä, ei huolehtia ketään tarhaan/kouluun, ei laittaa väsyneitä lapsia väsyneenä nukkumaan, huolehtia ruokahuollosta, hoitaa lasten vaatehuolto, kaverisynttärit, kaikki metatyö. Ei tarvitse enää tapella kuka saa omaa aikaa ja kuka ei, voi nauttia täysin omasta ajasta ja poimia kirsikat kakun päältä hakemalla muutaman kerran kuussa lapset tarhasta, viettämällä heidän kanssaan pari yötä ja palauttaa äidille. 

Eikö tällä ole mitään vaikutusta? Koska on kyllä hirveän vaikea sitten kuitenkaan sisäistää olevan yksin tähän kaikkeen syyllinen. Uskomattoman helppo miehen on olla erossa lapsistaan ja olla elämättä arkea heidän kanssaan.

Tottakai miehen on helpompi elää omaa elämmänsä kun sinä et enää pysty määrittämään miten hänen sitä kuuluu elää.

Mitä odotit erolta? Sitäkö että isä joka ei ole ottanut vastuuta lasten arjesta tähänkään asti yhtäkkiä eron jälkeen lisäisi metatyönsä määrää jotta sinä voisit sitä vähentää?

Joko esittää tai sitten on oikeasti mielissään, että pääsi lapsiperhe-elämästä eroon ja voi palata nuoruusvuosiensa sinkkuelämään. Sai peruutettua koko perheen. Monet narsistimiehet on juuri tuollaisia, eivät halua vastuutaan kantaa vaan mennä ja tulla vapaasti, hyvin itsekkäitä. Vastuu lapsistahan on nyt pääosin sinulla.

Ole onnellinen, että pääsit eroon. Mene sinä eteenpäin elämässäsi kuitenkin.

Ystäväni erosi pahasti väkivaltaisesta, valehtelevasta ja häneltä rahaakin varastaneesta narsistista. Heidän asuedsaan lapsi pelkäsi isäänsä. Mies on kuitenkin osoittautunut ihmeen hyväksi viikonloppuisäksi, tai sellaisen kuvan ystäväni on saanut. En tiedä voiko se olla totta ihan oikeasti. Tai sitten viikonloppu on juuri sen verran kevyt tehtövä, että hän kykenee selviytymään ilman pahoja räjähdyksiä. Ja lisäkdi se voi olla hänen omakuvalleen tärkeä aspekti, ikäänkuin voi olla ylpeä itsestään ja tuntea itsensä vieläkin patemmaksi, kun on niin erinomainen ja masilman paras isä, että pystyy vetämään viikonlopun ok.

Alapeukuttajat huomio, nyt tarkkana!

Miehesti toimi avioliiton aikana mielestäsi huonosti. Niin huonosti, että halusit

eron. Sait eron ja nyt sinua harmittaa, kun ex-miehesi ei käyttäydykkään enää totutulla tavalla.

Voiko ihminen ottaa opikseen? Onko tapojen parantaminen kiellettyä?

 

Eikö se, että lastesi isä on hyvä isä edes joka toinen viikonloppu, ole parempi asia kuin että olisi huono isä joka päivä?

 

Avioliittonne on jo mennyttää aikaa. Ex-miehesi on eronnut, mutta sinä teet eroa vieläkin.

On olemassa vain tämä hetki ja tulevaisuus. Nyt on nyt. Menneessä rypeminen on samaa kuin ajaisi autoa katsomalla peruutuspeiliin.

Nyt saa alapeukuttaa.

Minäkin olin iloinen ja onnellinen sen jälkeen kun mies halusi erota. Tajusin kuinka onnellinen olenkaan. Sekös miestä ihmetytti.

Monesti sanoin että kiitos että annoit mulle onnellisen elämän😊