Mies muuttui kerralla eron jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä veikkaan, että mies vetää showta. Itse ainakin, jos minut jätettäisiin, yrittäisin esittää että hyvin menee, loistavasti suorastaan. Yhtään en tunne olevani arvoton ja huono ihminen, minähän olen vapaa kuin taivaan lintu ja onnellinen joka hetkessä. Ja sitten kun saa olla yksin, vollottaisin viinipullo toisessa ja suklaalevy toisessa kourassa.

Naisille tuollainen esittäminen on tyypillistä, ei miehille.

Tai sitten mies on pohtinut oman käytöksensä ja laittanut asiat tärkeysjärjestykseen. Eli lapset ja isyys.

Minun entinen mies sanoi, että hän vain vaihtaa ajatukset toisaalle. Ajattelee iloisia asioita eikä vatvo negatiivista.

Ei lasten kanssa pysty esittämään. Ja täytyy kai sen miehen hoitaa oma koti ruokatarpeineen silloinkin kun lapset ovat siellä ja itselleenkin. Ilmeisesti sinua ap risoo se, että mies ei halunnut elää elämäänsä sun pillin mukaan.

Ei se mies niin kamala sitten kuitenkaan ollut kun kerran ero on sulle karmee kokemus ja nyt SULLE on jäänyt kaikki arkikotityö lasten kanssa eli teki se mies siis jotakin kuitenkin teidän naimisissa ollessanne kun työ sinua niin harmittaa nyt että mies pääsee "vähemmällä" kotityöllä.

Kuulostaa sille että sinun kannattaisi laittaa lapset vähäksi aikaa isälle kokonaan. Saisit käsiteltyä oman katkeruutesi. Nyt huomaamattasi lapset myös kärsivät tilanteesta. Isällä he olisivat onnellisempi. Ota heidät sitten kun olet päässyt erosta yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä ajatella niin, että eroamalla sait lapsillesi paremman isän. Hän ei ole samalla tavalla enää arjessa mukana, mutta hän on läsnä kun on tarve.

Ja lopeta hyvä nainen se lasten perään itkeskely. Lähde vaikka baariin, hanki krapula kun on mahdollista.

Plus relaa vähän. Elämä jatkuu.

Miehen saavutus hyvä isyys on, ei naisen. Naisen saavutus on olla hyvä äiti.

Isän kuva piirtyy lapsen mieleen myös äidin kautta. Ja samoin äidin kuva isän kautta. Kummankin tulisi parisuhteessa osata tukea toisensa vanhemmuutta.

On tosi ikävää, että sukupolvemme miehet harvoin kykenevät suojaamaan ja tukemaan äitiyttä, ja varmaan yhtä vähän naiset kykenevät tukemaan isyyttä. Vaihtoehdoksi siis jää vain erota ja jättää kumpikin hoitelemaan omaa osuuttaan jotenkin. 

Olen ensimmäisen kommentin kirjoittaja. En kuitenkaan millään tavalla halua syyllistää aloittajaa. Olet tehnyt oikean ratkaisun. Olet varmaan vielä vähän rikki ja repaleina, mutta miehen vointiin tuijottaminen ja osuuksien laskeminen ei nyt ole se rakentavin juttu. Keskity siihen miten parannat oman pääsi ja elämäsi. Exän asioiden vatvominen ja kadehtiminen ei vie sinun elämääsi eteenpäin. Lasten ollessa isällään sinulle syntyy hetkiä, jolloin voit keskittyä oman hyvinvointisi pohtimiseen ja parantamiseen. Terapia? Lomamatka (ilman lapsia)? Uusi harrastus?

Mä tunnen samanlaisen miehen. Oli parisuhteessaan juuri sellainen kuin ap kuvaili. Huusi ja tiuski, oli paljon pois, ei hoitanut lasten asioita. Eron jälkeen oli niin hyvää isää. Kas kummaa, nyt uudessa suhteessaan on taas se tiuskija jne. On niin helppoa olla hyväntuulinen ihanneisä sen pari päivää kerrallaan. Hän on myös sitä tyyppiä, joka kaataa oman paskan fiiliksensä lähimpien niskaan, johtui heistä tai ei.

Se on helppoa olla esimerkillinen vanhempi joskus harvoin. Levänneenä ja omaan elämäänsä keskittyneenä jaksaa joskus antaa pienen hetken elämästään vanhemmuudelle ja keskittyä siihen täysillä. Mun mielestä lapsiperheen arki on uuvuttavaa vaikka myös ihanaa mutta ei ihme että joskus myös väsähtää.

Miten se eroa ennen raski jättää lapset koko ajan äidin hoitoon ja olla erossa lapsista? Hyvä isä raski olla pois lasten luota vaikka parisuhde on huono.Hyvä isä on myös vastuuntuntoinen ja hyvin on vastuuta paennut olemalla pois kotoa.Nyt esittää hyvää isää pari päivää.Toihan on ihan selvä keissi.Mies on liian itsekäs perhe-elämään.Nyt saa enemmän elää niinku itse haluaa.

Jotkut eivät vaan sovi yhteen, et välttämättä ollut huono vaimo, mutta teidän kahden ei olisi pitänyt mennä naimisiin. Tsemppiä uuteen elämään!

Hämmästyin kuinka monet yrittävät tuikata pahalla sanalla ap:ta selkään, ilkeä ja hyeenamainen hyökkäys kun toinen on rehellinen ja heikoimmillaan. Ilmeisesti itse katkera, elämän kolhima tyyppi, on kärkkäin ihminen potkimaan toisia.

Ja ne jotka tulkitsevat että nyt heti eron jälkeen mies on vasta havahtunut onneen ja vapauteen, oletteko itse eronneet ja onko teillä olleet silmät auki? Veikkaan puusilmäisyyttä. Monella miehellä menee vähintään vuosi edes tajuta mitä on tapahtunut. Naiset lähtevät suremaan heti ja vuosi menee toipuessa. Nainen on jo pitkällä toipumisvaiheessa kun mies lähtee eroa suremaan. Molemmilla voi olla ensin se kieltäminen, ettei se ex-puoliso mitään koskaan merkinnytkään.

Ja jos on kokenut vastuun kantamisen taakkana niin onhan se helpottavaa kun mies on nyt omillaan, ilman vastuuta perheestä ja ei tarvitse esittää vanhempaa. Voi olla vähän kuin omien lastensa kummi, pitää kylässä ja viettää mukavaa aikaa. Eikä vaimo ole muistuttamassa vieressä mitä on vastuullinen vanhemmuus.

Mutta tässä on kasvun paikka molemmille, mahdollisuus. Mies voi harjoitella aikuisena vanhempana olemista muutamana päivänä viikossa omalla tavallaan, parempi myöhään kun ei koskaan. Nainen voi paremmin kun huomaa että pärjää itse, ei hän tarvitse kesken kasvuista miestä kotiinsa huutamaan ja kiukuttelemaan kun "elämä ja arki on rankkaa". Joku päivähän elämääsi voi tulla kunnon tyyppi, vahvempi ja ehjempi mies, se on tilanteen extrabonus.

Ei kannata olla katkera, se syö vain itseä sisältä päin ja kaikki me tiedämme, että tilanteet muuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voivoi... minusta taas aika selvää että mies elää nyt uutta nuoruuttaan kun pääsi "kahleista". Sinähän hoidat edelleen raskaimman osuuden lapsista ja mies ottaa rusinat pullasta.

Tsemppiä ja voimia. Ei se arki tuollaisen miehen kanssa kuitenkaan toimisi, koska mies nimenomaan ei ole kykenevä/ kypsä ottamaan lapsiperheen elämästä täyttä vastuuta. Se että sinä et suostunut tekemään miehen osaa ei tee sinusta nipottajaa tms. Toki vikoja meissä on kaikissa mutta sinä et ole vastuussa miehesi käytöksestä.

Sure ja ala sitten rakentaa itsellesi uutta elämää jossa hyvä olla.

Sehän onkin täysin mahdotonta, että mies on hyvä isä.

No se on oma mielipiteesi. Itse en ole tuota mieltä, vaikka ap:n tapauksessa asia lienee melko selvä.

En lukenut koko ketjua, mutta yksi mahdollsuus on ns. onnellisuuspillerit. Myös ihmissihde muuttaa ihmistä, ehkä hänellä on uusi deitti. Pelkkä ero ei tuota uutta "luonnetta" selitä. Ja yleensä lähtijällä on se onnellisuusbuusti, ei jätetyllä.

Huh, mitä vastauksia. Nauttiiko jotkut ihmiset lyödä lyötyä?

On selvää, että miehen on helppo olla hyvä isä nyt, kun häneltä ei vaadita arjen jaksamista. Pari kertaa kuussa jaksaa viedä lapset hampurilaiselle. Hyvä, mutta onhan se aivan eri juttu kuin jakaa arki lasten kanssa koko ajan. Mies pääsee siis helpolla ja voihan sitä kadehtia mutta toisaalta lapsille on hieno juttu, että heillä on etäinen mutta mukava isä sen kiukkuisen ja ärtyisän sijaan.

Ja toisaalta, kyllähän sinäkin, ap,, voitat tässä diilissä, vaikka arki rankkaa olisikin. Ennen meni paljon energiaa siihen, että yritti saada miestä jakamaan arkea. Nyt siihen ei tarvitse tuhlata aikaa. Ei tarvitse kuunnella miehen raivoa eikä tuntea katkeruutta, kun mies puuhaa omiaan ja itse tekee kotitöitä. Ja joka kuukausi on ne pari viikonloppua, jolloin voi rauhassa ladata akkuja, kun lapset ovat isällään. Sekin on enemmän kuin ennen, vai mitä?

Kaikki siis voittavat tässä diilissä. Vaikka näyttää siltä, että mies voittaa eniten, ei se viikonloppuisyys niin kauhean palkitsevaa ole pitkällä tähtäimellä. Ei ainakaan sitä, mitä sinä joka tapauksessa haluaisit. Koeta nähdä, mitkä asiat ovat paremmin kuin ennen, sillä paluuta entiseen et kai harkitse.

Käytännössä kaikki eronneet tuttavani, lähivanhemmat mukaan lukien, ovat kertoneet oman vapaa-ajan lisääntymisestä ja omien harrastusten uudelleen aloittamisesta eron jälkeen. On ihan eri asia elää lasten ehdoilla sitä lapsiperhearkea 24/7 kuin vuorotellen, saati sitten etävanhempana, joka tapaa lapsiaan joka toinen viikonloppu. Totaaliyksininhuoltajat sitten asia erikseen.

Mies pääsee nyt helpolla, hänen isyytensä vaatimukset rajoittuvat vain satunnaisiin viikonloppuihin ja lomiin, jolloin hän luultavasti on levännyt ja akkunsa ladannut. Eihän tilanne ole lähivanhemmalle reilu, mutta yritä oppia lataamaan omia akkujasi silloin, kun lapset ovat isällään. Sekin on omanlaisensa "etuoikeus". Ehkä ennen pitkään löydät itsekin elämästäsi taas ilon. Myös isän tapaamisia voisi lisätä.

Koeta päästä yli katkeruudesta ja ole tyytyväinen että isä haluaa tavata lapsia. Minä olen totaaliyksinhuoltaja vailla mitään lapsivapaita. Mies jätti sekä minut että lapset eikä edes soita heille. Yritti tapaamisia mutta ärsyyntyi lapsiin kun hoiti heitä yksin ja sitten myöhemmin isän uusi nainen alkoi vaikeuttaa tapaamisia. Lapset joutuivat myös kiusatuiksi siellä niin tämä totaaliyksinhuoltajuus on parasta.

Enpä olisi uskonut kirjoittavani koskaan näin, mutta.. ajattele lapsiasi. Heillä on nyt hyvä olla, isän kanssa hyvä suhde, parempi kuin ennen.

Kyllä se sinunkin olosi vielä kohenee.

Pääseehän ap:kin nyt "helpommalla". Ota kaikki ilo irti omasta lisääntyneestä vapaa-ajasta, sen sijaan että itket ja kitiset lasten perään. Vaikuttaa siltä, että olit suhteessa enemmän äiti kuin vaimo, jos nyt et kestä olla erossa varsinkin jos lapset ja isä viihtyvät ja kaikki on hyvin! Irtaudu! Ja lähde humpsuttelemaan tai harrastamaan kun olet "yksin".

Vierailija kirjoitti:

Hämmästyin kuinka monet yrittävät tuikata pahalla sanalla ap:ta selkään, ilkeä ja hyeenamainen hyökkäys kun toinen on rehellinen ja heikoimmillaan. Ilmeisesti itse katkera, elämän kolhima tyyppi, on kärkkäin ihminen potkimaan toisia.

Ja ne jotka tulkitsevat että nyt heti eron jälkeen mies on vasta havahtunut onneen ja vapauteen, oletteko itse eronneet ja onko teillä olleet silmät auki? Veikkaan puusilmäisyyttä. Monella miehellä menee vähintään vuosi edes tajuta mitä on tapahtunut. Naiset lähtevät suremaan heti ja vuosi menee toipuessa. Nainen on jo pitkällä toipumisvaiheessa kun mies lähtee eroa suremaan. Molemmilla voi olla ensin se kieltäminen, ettei se ex-puoliso mitään koskaan merkinnytkään.

Ja jos on kokenut vastuun kantamisen taakkana niin onhan se helpottavaa kun mies on nyt omillaan, ilman vastuuta perheestä ja ei tarvitse esittää vanhempaa. Voi olla vähän kuin omien lastensa kummi, pitää kylässä ja viettää mukavaa aikaa. Eikä vaimo ole muistuttamassa vieressä mitä on vastuullinen vanhemmuus.

Mutta tässä on kasvun paikka molemmille, mahdollisuus. Mies voi harjoitella aikuisena vanhempana olemista muutamana päivänä viikossa omalla tavallaan, parempi myöhään kun ei koskaan. Nainen voi paremmin kun huomaa että pärjää itse, ei hän tarvitse kesken kasvuista miestä kotiinsa huutamaan ja kiukuttelemaan kun "elämä ja arki on rankkaa". Joku päivähän elämääsi voi tulla kunnon tyyppi, vahvempi ja ehjempi mies, se on tilanteen extrabonus.

Ei kannata olla katkera, se syö vain itseä sisältä päin ja kaikki me tiedämme, että tilanteet muuttuvat.

Totuuden kertominen ei ole hyeenamaista hyökkäämistä! On paljon parempi saada joku totuudella itkemään, kuin valheella nauramaan! Tässä näyttäisi olevan kyseessä kontrollifriikki nainen, joka omalla hallinnantarpeellaan myrkytti oman suhteensa. Kaiken lisäksi kun toinen ei alistunut hirmun valtaan, hylkäsi ottamalla eron! En yhtään ihmettele että mies kuin mies on ikionnellinen päästessään tuollaisesta eroon, eteenkin jos oma arvo ja moraali ei mahdollista perheen hajoittamista, vaan kärsii mieluummin.

Mies on onnellinen päästyään susta eroon. Olet selvästi oman elämäsi ja muidenkin elämien ankeuttaja. Tee palvelus lapsillesi ja anna heidän huoltajuutensa isälle. Sinä et ole oikea henkilö kasvattamaan lapsia koska pilaat katkeruudella heidänkin elämänsä. Katso peiliin ja löydät syyllisen, joka on pilannut ainakin pari elämää!