Lapsena kuritettu, miten suhtaudut asiaan nykyään?

Meillä sai selkäänsä tasan yhdestä asiasta ja se oli junaradalle meneminen. Tonttimme rajoittui siis pieneen harvaan metsikköön, jonka takana metsikön tontinpuoleisesta reunasta ehkä noin 20-30 metrin päässä oli junarata. Metsikön läpi siis näkyivät kiskot. Minusta oli ihan oikeutettua saada kunnon sanktio kiskoille menemisestä.

Vierailija kirjoitti:

Olen vm. -90. Minua on tukistettu, kättä väännetty ja retuutettu. Syynä useimmiten ollut riidat pienenä sisarusten kanssa (esim. jos olemme käyneet toisiimme käsiksi, raapineet, lyöneet, purreet tms). Tai jos en ole suostunut tehdä jotain ja olen järjestänyt siitä itkupotkuraivarit, esim. siivota huonettani, mennä kouluun tai antaa sisaruksenkin välillä pelata. En koe traumatisoituneeni tai muistele pahalla, mutta en kuitenkaan kurittaisi omia lapsiani. Ehkä se, että olen asian kanssa sujut, johtuu siitä, ettei kuritus ollut mielivaltaista, eikä sitä seurannut pikkujutuista. Olin todella jästipäinen lapsi, joka ilmaisi kotioloissa suuttuneena itseään raivoamalla, huutamalla, haistattelemalla ja paiskomalla tavaroita (en oikein tiedä miksi, en ollut muutoin mikään ongelmatapaus, vaan koulussakin pikkuvanha ja rauhallinen kympin oppilas). En tiedä, miten hermoni kestäisivät sellaisen lapsen kanssa, joka olisi itseni kaltainen, mutta toivon tietysti, että en menettäisi koskaan malttiani niin, että kurittaisin.

Kuules. Johtuisiko tuo sinun lapsuutesi käytös nimenomaan siitä kurituksesta? Minä ja sisarukseni raivosimme, huusimme, haistattelimme, paiskoimme tavaroita ja mätkimme toisiamme turpaan, koska vanhemmat näyttivät omalla toiminnallaan sellaista esimerkkiä, miten ongelmatilanteissa toimitaan. Ei siinä auttanut käskeä että ei saa tehdä niin, kun kuitenkin aikuinen saa ja esimerkillään opettaa että se joka lyö kovimmin saa tahtonsa läpi, piste.

En hyväksy millään tasolla. Meillä sai selkään ja Tukkapöllyä myös vahingoista, tyyliin jos kaatoi mehulasin. Nöyryyttämistä käytettiin myös, 7v veljeni pissasi housuun ja äiti pakotti pitämään pikkulasten vaippaa pari tuntia kotona, veljeä myös kiusattiin koulussa eikä äiti ainakaan parantanut hänen itsetuntoaan :( itse olin teininä villi, hengasin porukassa jossa oli paljon myös poikia, kerran äiti kysyi Jaanko niille persettä siellä, olin 14v.. Kaikenlaista paskaa.

Mua on hakattu ihan pienestä asti milloin mitäkin syystä. Syyksi riitti vaikka vaatteiden likaaminen tai se, että kaadoin pöydässä maitolasin.

Äitini purki minuun omaa pahaaoloaan ja isä hermostui koko olemassaolostani. Hän on lyönyt minua useasti nyrkillä päähän niin, että olen saanut aivotärähdyksiä. Tällaista tapahtui esimerkiksi silloin, kun en pystynyt syömään pienenä jotain sian maksaa vaan oksensin.

Piiskaa annettiin yleensä nahkavyöllä.

Arestirangaistukset olivat sellaisia, että mut teljettiin pimeään pannuhuoneeseen.

Yksi rangaistusmuoto oli se, että äitini lakkasi puhumasta minulle. Tätä kesti pisimmillään kuukauden verran. Kommunikointi tapahtui isän avulla.

Haukkumisesta ja henkisestä nujertamisesta en viitsi enää jatkaa.

Se miten suhtaudun asiaan ilmenee kai siinä, että kohteliaisuussyistä tapaan vanhempiani kerran vuodessa. Masennuksesta ja ahdistuksesta olen kärsinyt 20 -vuotiaasta asti.

up

Vierailija kirjoitti:

Mua on hakattu ihan pienestä asti milloin mitäkin syystä. Syyksi riitti vaikka vaatteiden likaaminen tai se, että kaadoin pöydässä maitolasin.

Äitini purki minuun omaa pahaaoloaan ja isä hermostui koko olemassaolostani. Hän on lyönyt minua useasti nyrkillä päähän niin, että olen saanut aivotärähdyksiä. Tällaista tapahtui esimerkiksi silloin, kun en pystynyt syömään pienenä jotain sian maksaa vaan oksensin.

Piiskaa annettiin yleensä nahkavyöllä.

Arestirangaistukset olivat sellaisia, että mut teljettiin pimeään pannuhuoneeseen.

Salkkareiden Matleena?

Olen syntynyt v 49 ja meillä ei kuritettu muita kuin minua kerran ja ansaitsin sen.

Useista kielloista huolimatta heittelin veljeäni(äidin lellivauvaa) kivillä ja isä räppäsi kerran koivun vitsalla kintuille.

en saanut traumoja, mutta en myöskään enää heitellyt kiviä.

Omia lapsiani en ole kurittanut, mutta olen uhkaillut heitä esim. etteivät saa jotain tai pääse johonkin, jos eivät tottele.

Uhkailen vain asioilla, jotka pystyn toteuttamaan.

Tätä olen kyllä joutunut käyttämään mahdottoman villiinnyksen hetkillä lapsenlapsiinikin.

t.mummeli

Vierailija kirjoitti:

Meillä sai selkäänsä tasan yhdestä asiasta ja se oli junaradalle meneminen. Tonttimme rajoittui siis pieneen harvaan metsikköön, jonka takana metsikön tontinpuoleisesta reunasta ehkä noin 20-30 metrin päässä oli junarata. Metsikön läpi siis näkyivät kiskot. Minusta oli ihan oikeutettua saada kunnon sanktio kiskoille menemisestä.

Mulle tuli  mieleen junaradasta, että äiti sanoi aina, että jos menette sinne ja tapatte itsenne, niin saatte selkään.

Vasta paljon myöhemmin tajusin, ettei se selkäsauna enää olisi kannattanut:)))

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt v 49 ja meillä ei kuritettu muita kuin minua kerran ja ansaitsin sen.

Useista kielloista huolimatta heittelin veljeäni(äidin lellivauvaa) kivillä ja isä räppäsi kerran koivun vitsalla kintuille.

en saanut traumoja, mutta en myöskään enää heitellyt kiviä.

Omia lapsiani en ole kurittanut, mutta olen uhkaillut heitä esim. etteivät saa jotain tai pääse johonkin, jos eivät tottele.

Uhkailen vain asioilla, jotka pystyn toteuttamaan.

Tätä olen kyllä joutunut käyttämään mahdottoman villiinnyksen hetkillä lapsenlapsiinikin.

t.mummeli

Olet sitten harvinainen sen sukupolven lapsi.

up

Vanhempi sukulainen oli kova riehumaan päissään, ei hän ketään lyönyt että olisin nähnyt, mietin vaan että kun kerran ottaa tuon tyylin, omantunnontuskat saavat aikaan että henkinenkin väkivalta pahenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on hakattu ihan pienestä asti milloin mitäkin syystä. Syyksi riitti vaikka vaatteiden likaaminen tai se, että kaadoin pöydässä maitolasin.

Äitini purki minuun omaa pahaaoloaan ja isä hermostui koko olemassaolostani. Hän on lyönyt minua useasti nyrkillä päähän niin, että olen saanut aivotärähdyksiä. Tällaista tapahtui esimerkiksi silloin, kun en pystynyt syömään pienenä jotain sian maksaa vaan oksensin.

Piiskaa annettiin yleensä nahkavyöllä.

Arestirangaistukset olivat sellaisia, että mut teljettiin pimeään pannuhuoneeseen.

Salkkareiden Matleena?

Olen ihan oikea ihminen enkä ole katsellut mainitsemaasi viihdesarjaa kuin kerran.

Joidenkin ihmisten ei nyt vaan pitäisi saada lapsia. Pienikin taapero ymmärtää jämäkkäitä kieltoja ja toisaalta, ihminen joka pahoinpitelee toista vain purkaakseen kiukkaan ja pahaaoloaan muihin, joutaa itse johonkin hoitoon. Oman äitini paikka olisi aikanaan ollut psykiarisella osastolla, mutta mitä näistä tiedettiin.

Itse olen -89 syntynyt. Taisin saada kerran muodollisesti vitsasta kun kiukkuisena päästin mummon koiran karkuun tahallani. Se ei kivalta tuntunut, mutta mitään traumoja siitä ei tullut.

Olin todella haastava lapsi ja joskus minut retuutettiin voimakeinoja käyttäen huoneeseeni rauhoittumaan, siihen se aina jäi. Mitään muuta väkivaltaa en ole joutunut kokemaan ja kuulostaa aivan hirveältä että omat rakastavat vanhemmat ovat piiskanneet lapsiaan. Itse olen sitä mieltä että vihaisen lapsen saa taltuttaa ja tilanteen rauhoittaa tarvittavia voimakeinoja käyttäen, mutta lasta ei saa hakata IKINÄ eikä käyttää tarpeetonta voimaa ja väkivaltaa. Lapsen täytyy silti tietää että tarvittaessa aikuiset hoitavat tilanteen kuin tilanteen ja että aikuinen on se joka määrää ja lapsi se joka tottelee.

Terroristin kanssa on turha neuvotella ja uskokaa minua, sellainen pikku terroristi ei vaikealle päälle äityessään ole enää puhuteltavissa. Itse saatoin suuttua niinkin voimakkaasti että satutin jopa itseäni ja muita, sain hyperventilointikohtauksia, hajotin paikat, huusin monta tuntia ehkä jopa koko päivän. Äiti oli kyllä kanssani välillä aivan lopussa. Jos olisin ollut 2000-luvun lapsi, niin kai minulle jotakin nappeja oltaisiin määrätty.

Olen samaa mieltä kuin moni muu tällä palstalla että hakkaaminen ja esimerkiksi remmin käyttö on vain turhautuneen aikuisen tapa käsitellä tunteitaan. Lapselle väkivalta ei opeta mitään muuta kuin väkivaltaa. Onneksi minulla oli todella lempeä äiti, joka ymmärsi ja rakasti minua. Jos minua oltaisiin kuritettu ja kohdeltu huonosti, olisin varmaan tällä hetkellä todella häiriintynyt. Minulla oli ja on onneksi ihana perhe ja vanhemmat, heidän avullaan minustakin on tullut ongelmistani huolimatta suhteellisen tasapainoinen ja yhteiskuntakelpoinen ihminen. Olen heille todella kiitollinen ja nyt kun vanhempieni terveys on alkanut reistailla he voivat olla varmoja että olen heidän tukenaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka sanotte, ettei jäänyt traumoja...eihän niistä välttämättä ole tietoinen. Ne voivat tulla ilmi omassa luonteessa tai käytöksessä. Aika hyvin kaikki kuitenkin muistavat nuo kuritustapaukset, huomioon ottaen että traumoja "ei jäänyt". Defenssit on kunnossa.

Kukapas se muu osaisi tilanteensa tässä asiassa arvioida parhaiten kuin kukin itse. Ja voihan olla jopa niinkin että lapset eivät traumatisoidu vaikka heitä kuritetaankin fyysisesti - kunhan vain rangaistukset, ja kasvatusmenetelmät yleensäkin, ovat oikeudenmukaisia eikä liioiteltuja, moni täällä kirjoittava on joutunut systemaattisen ja julman kurituksen uhriksi - se on silkkaa väkivaltaa eikä mitään kasvatusta.

Traumatisoitunut nimenomaan ei ole tietoinen tilastaan.

https://asiakas.kotisivukone.com/files/ttkeskus.palvelee.fi/tiedostot/s… plaa

Tätä mieltä minäkin. Minua harmittaa, kun olen traumatisoitunut lapsena ja sitten minulle tulee täällä palstalla sellaiset sanomaan, että miksi et paranna itteäs, joille on kyllä oltu pahoja lapsena, mutta jotka eivät ole siitä traumatisoituneet.

Suoraan sanottuna se loukkaa siiiiiis aivan ääääärettömän paljon. He eivät ole traumatisoituneet, helppoahan heidän on päättää olla lapsilleen hyviä ja toisenlaisia kuin heille oltiin jne. Traumatisoitunut taas ei voi päättää sitä, ja tarttis apua, niin sitten perkele vain syytetään, että trauma tärvelee traumatisoituneen koko elämän perkele. Mä joku päivä vielä puhun tästä avoimesti irl ja jos joku alkaa mulle, että oma on syysi niin mä vaan vedän turpaan. Aivan sama joku sakkotuomio siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sai selkäänsä tasan yhdestä asiasta ja se oli junaradalle meneminen. Tonttimme rajoittui siis pieneen harvaan metsikköön, jonka takana metsikön tontinpuoleisesta reunasta ehkä noin 20-30 metrin päässä oli junarata. Metsikön läpi siis näkyivät kiskot. Minusta oli ihan oikeutettua saada kunnon sanktio kiskoille menemisestä.

Mulle tuli  mieleen junaradasta, että äiti sanoi aina, että jos menette sinne ja tapatte itsenne, niin saatte selkään.

Vasta paljon myöhemmin tajusin, ettei se selkäsauna enää olisi kannattanut:)))

Mun isä sanoi tuon aina veneillessämme purjeveneellä, että jos tiput veneestä ja hukut, niin saat selkäsaunan. Mä kyllä heti tajusin, että mahdottomuushan se olisi, ja ettei isi siis missään tapauksessa halua, että mä tipun ja hukun. Koska selkäsaunalla ei koskaan uhannut, paitsi kun ei halunnut, että mä kuolen :)

Olen itse syntynyt 1987 ja muistan saaneeni ehkä pari luunappia alle kouluikäisenä. En hyväksy lasten fyysistä kurittamista, ja vaikka luunappia nyt voi hädin tuskin kurittamiseksi edes laskea, pitää sellaisen antamisesta mielestäni pidättäytyä.

Mieheni on syntynyt 1985 ja hän on saanut lapsena remmistä, kepistä ja ihan rehdisti isän kädestä kotona ja koulussa. Hän on esitelmöinyt minulle erilaisista piiskausmenetelmistä (esim. kahden sormen läimäys pakaralle on kuulemma oikein passeli sanktio pienestä hölmäilystä). Mieheni kokee, että piiskan saaminen on luonnollista ja että se on opettanut hänet kunnioittamaan vanhempiaan. Välien selvittely piiskan kanssa on ollut hänen mielestään jollain vinksahtaneella tavalla perhettä lähentävä kokemus. Myös piiskafiilisten vertailu veljien kesken toimii liimana vielä aikuistenkin miesten välillä.

Olemme kuitenkin onneksi yhtä mieltä siitä, että viisas isä tai äiti saa lapset kunnioittamaan itseään pelkällä puheellakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttö -81. Rangaistukset olivat aina liioiteltuja ja epärationaalisia. Piiskaukset mattopiiskalla minuutteja kerrallaan. Kerran minut heitettiin tukasta lattialle, kun olin kolauttanut pääni kaapinoveen ja huutanut kivusta. Lopulta sain pyytää anteeksi huutamistani ja luvata etten enää tee niin.

Selkään saattoi saada väärästä sanasta tai siitä, jos rikkoi jotain vahingossa. Lopulta meistä ei saanut lähteä pihaustakaan kun olimme kotona, ja aikuiset katsoivat telkkariakin makuuhuoneessa suljetun oven takana, me saimme katsoa lastenohjelmat äänettömästä televisiosta olohuoneessa.

Äiti toivotti hyvää yötä sanomalla, että jos hän ei herää aamulla, niin sanokaa vakuutusyhtiölle, että se (unilääkkeiden yliannostus) oli vahinko.

Joskus, kun kerrossänky romahti, sain tiukasti avokämmenestä herätettyäni isäpuoleni sillä metelillä, nukuin matolla ja menin kouluun silmä mustana. Ikää tuolloin 11 vuotta.

Jos pelleilymme kävi äitin ja isäpuolen hermoille, äiti saattoi yllyttää isäpuolta että "anna niille oikein isän kädestä".

Meistä tuli nujerrettuja, hiljaisia tyttöjä, jotka vielä aikuisina yrittävät ansaita paikkaansa maailmassa ja joutuvat toistuvasti todistelemaan itselleen, että ovat hyviä ja arvokkaita juuri tällaisina.

Kummastakin tuli raittiita, väkivallattomia, jalat maassa olevia kunnon kansalaisia. Kai meillä kävi tuuri. Haavoja silti parannellaan kai loppuelämämme.

Äitin kuolinilmoitukseen muutama vuosi sitten ei päästy surijoiksi, koska isäpuoli oli sitä mieltä, etteivät (baari)kaverit tiedä keitä nämä nn ja nn edes ovat. Että niin läheisissä väleissä oltiin aikuisina.

Taisi hävetä sitä, että siellä olisikin ollut yhtäkkiä lasten nimet. Ja olivatko selittäneet nyyhkystooria kapakassa, että lapset ovat ne meidät hylänneet paskat. Niin sitten ois mennyt selitykset vähän vituralleen, jos olisittekin olleet kuolinilmoituksessa mukana. Huhhuh, mikä k*sipää.

Ei sillä, jos minun isäni kuolee ennen uutta vaimoaan, joka on loukannut minua suhteessani isään, niin en halua häntä kuolinilmoitukseen, vaan aion laittaa oman. Isä ei ollut koskaan väkivaltainen.

Tämä kuolinilmoituksen laittaja oli jo uusi isäpuoli, jolle kaikki oli lopulta hiljaista valtapeliä ja tämäkin varmasti viimeinen yritys näyttää meille paikkamme ja merkityksemme. Manipuloiva, teinityttöjä hiplaava, mukanuhteeton kultakuorinen pettäjämies. En käsitä mistä äiti näitä helmimiehiä oikein löysi, äo kuitenkin aika huikea, yleissivistys mieletön ja johtavassa asemassa työelämässä.

No, hän valitsi näin, ja luotan että äiti pilvenreunalla tietää että kaikesta huolimatta me surimme ja ikävöimme häntä, oli nimiä ilmoituksessa tai ei.

Vanhempani olivat itse sota-ajan lapsia ja meitä lapsia oli perheessä kuusi. Itse olen 60-luvun alussa syntynyt. Toki ymmärrän, että tämä keskustelu on nimenomaan väkivaltaista kuritusta kokeneiden keskustelu, mutta haluaisin silti vähän oikaista sitä harhaluuloa, että ruumiillinen kuritus olisi ollut vielä 60-luvulla jonkunlainen kasvatusnormi.  Ei ainakaan meidän perheessä ollut. En lapsuudessani koskaan nähnyt minkäänlaista väkivaltaa kotona enkä kodin ulkopuolellakaan. Selkäsaunoista puhuttiin jo silloin menneisyyden kasvatusmenetelminä.

Olen myöhemmin aikuisena kuullut, että isän veli oli ollut kotona nöyryyttävällä tavalla väkivaltainen lapsiaan ja puolisoaan kohtaan ja se on ollut valtava järkytys. Nyt ymmärrän, että väkivaltaa on varmaan muuallakin ollut, vaikka en vieläkään tiedä, missä. Ilmeisesti väkivallattomaan kotiin syntynyt helposti pääsee väkivallattomuuskuplaan, jossa kaikkien muidenkin elämä näyttää elämältä muumilaaksossa.  Väkivaltaisuutta on aina hävetty ja piiloteltu, uskoisin. En muista yhdenkään kaverini kertoneen tulleensa ruumiillisesti kuritetuksi, vasta aikuiset avautuvat asiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 1990. Lapsuudessani äiti kävi töissä ja isä oli työttömänä kotona. En siis ollut hoidossa. Myöhemmin olen tajunnut isäni olevan narsisti. Sain lyöntejä ja repimistä päivittäin ties mistä syistä, esim. maidon läikyttäminen pöydälle. En uskaltanut kertoa tuosta ajasta äidilleni ennen aikuisikää. Äitini suojeli minua läsnäollessaan, mutta henkistä väkivaltaa koin silloinkin. Murrosikään tultuani lyöminen lakkasi, mutta henkinen väkivalta jatkui. Asun nykyään omillani, mutta käyn usein kotona äitini ja siellä päin asuvan parhaan ystäväni takia. Harmi, että joudun näkemään myös isääni. Äiti ei ole koskaan ollut minua kohtaan väkivaltainen, mutta ei ole voinut ottaa eroa taloudellisen tilanteemme vuoksi. En ole koskaan rakastanut isääni ja usein toivon hänen kuolevan. Jos saan joskus lapsia, ei isäni saa heitä hoitoon. Minun lapsiani ei lyödä! Tuomitsen kaiken väkivallalla kurittamisen ehdottomasti!

Olen tuo kirjoittaja. Sain jokunen viikko sitten isohkon elämänmuutoksen jälkeen masennus ja ahdistuneisuus diagnoosin. Lääkäri oli sitä mieltä, että lapsuuden väkivalta on varmasti yksi laukaisevista tekijöistä. Voi kuulemma nousta pintaan näin vuosienkin jälkeen vasta. Ja kun olen salaillut asiaa, enkä ikinä kertonut kenellekään mitään. Nyt riitti! Ensi käyntikerralla kerron kaiken mitä isäni on minulle tehnyt. En jaksa enää pitää suutani kiinni. En aio kertoa vahemmilleni sairastuneeni masennukseen. He vain suuttuisivat, kun sen takia jouduin koulustakin sairaslomalle (salaa). Kuraattori ei ymmärtänyt, vaan yritti painostaa kertomaan vanhemmille, jotta saisin tukea. He eivät tukisi minua! Ei ainakaan isä! Lääkäri onneksi tajusi ja sanoi, ettei minun tarvitse kenellekään kertoa, ellen halua.

On pahat traumat. Tehnyt nuorempana itsestänikin väkivaltaisen. Opettanut että asiat ratkaistaan väkivallalla.