Nelikymppisenä tajuaa, että elämä oli tässä.

Vierailija kirjoitti:

Saanko nauraa? 😂😃😁Toiset on jo mullassa ja aion ottaa kaikki irti elämästäni! Sanokoon kuka mitä hyvänsä! Elämä on elämistä varten,eikä mitään ruikuttamista varten! Olen Elossa ja Terveenä!

Laulussakin sanotaan, että: "...sillä elämä on elämistä varten - ei laiskaa odotusta onnetarten! "

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se vituttaa, että on ensiksi pyrkinyt sisään ja opiskellut jonkun alan tutkinnon, mutta huomaa valmistuessaan, ettei pääse kuin pätkätöihin, koska saattaa lisääntyä ja sekös työnantajaa hirvittää.

On siinä heittopussina on-off aikansa ja hankkii ne lapset työttömänä vielä, kun on hedelmällinen. Hoitaa niitä ja hakee samalla töitä, eikä kuitenkaan pääse vakihommiin, koska on lama ja muka liian vanha, kun on 42.

Aika kuluu, eikä kukaan enää arvosta. Yhteiskunta haukkuu, mies haukkuu, omat vanhemmat haukkuu, omat lapset alkaa haukkua ja ystäväpiiri kaventuu, koska on luuseri.

Kaikki peittelee paskaa elämäntilannettaan ja esittää, että asiat ovat paremmin kuin ovat. Kituuttaa siinä samoilla surkeilla tuloilla kuin opiskelijanakin, eikä elämä koskaan alkanut. Pelkää jo etukäteen paskaa vanhuutta heitteille jätettynä vaipoissaan surkeine eläkkeineen, kun jotkut viihtyvät golffaten Bahamalla senkin ajan.

Katkeroituu ja alkaa suunnitella vallankumousta. Naamakin alkaa rypistyä ja hiukset harmaantua. Tässä se elämä sitten meni, saatana! Ei mennyt niin kuin ajatteli.

Vähän sama meininki, mutta ikinä, ikinä en suostu katkeroitumaan. Se on mielestäni pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Joskus kun tapaan katkeran ihmisen, niin ajattelen, että ei ikinä tuota.

Yritän ajatella positiivisesti. Kolme onnellisen elämän peruspilaria: perhe( ja ihmissuhteet), terveys ja työ. Jos näistä kaksi on suurimmaksi osaksi kunnossa, niin elämä on aika hyvää ja onnellista siten. Noin karkeasti ajatellen ja

loppu onkin kiinni itsestä.

Entä kun ei ole perhettä, ihmissuhteita eikä työtä vaikka kaikkensa on tehnyt? Pitäisi vaan olla superihminen, joka kymmenien vastoinkäymisten jälkeen jaksaa yhä yrittää ja toivoa, koska itsestähän se on kiinni... No, minä en ainakaan ole niin super, joten oma vikahan tämä paska siis on. Sepä se piristääkin ajatuksena entisestään. Jossain vaiheessa jokaisella tulee raja vastaan eikä vaan enää kykene yrittämään.

Niinpä.

Keskustellessani tästä aiheesta olen onnistunut muodostamaan konsensuksen ns. normaalien ihmisten mielipiteistä. Heidän mielestään tällainen tilanne on lähes aina ihmisen oma vika. Jos et ole tiettyyn ikään mennessä saavuttanut tiettyjä asioita on sinun pakko olla laiska, täydellsyyden tavoittelija, uhriutuja, itsesäälissä pyörijä, luovuttaja tai ehkä kaikkia näitä. Ei myöskään kyetä ymmärtää sitä miten paljon hankalampaa on lähteä rakentamaan elämäänsä alusta nelikymppisenä kuin kaksikymmentä vuotta nuorempana. Pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä. Mitä väliä vaikka oletkin ikäryhmääsi pari vuosikymmentä kaikessa jäljessä? Mene ja tee, senkin laiskuri!

Me saamme syntymästä (itseasiassa jo sikiöajasta) kovin erilaiset evät elämään, toisen on paljon helpompi rakentaa ns hyvää elämää kuin toisen. Lisäksi temperamentti ja persoona vaikuttavat kuinka asiat kokee ja niihin suhtautuu.

Kaikki eivät myöskään halua elämältään yleisesti asiaankuuluvina pidettyjä jutuja.

Ei voi asettaa jotakin "normaalia" ja verrata siitä kuinka onnistunut joku on.

Aika harvassa on kuitenkin ne, jotka eivät halua elämäänsä hyviä ihmissuhteita, terveyttä ja työtä, jolla voi itsensä( ja mahdollisesti perheensä) elättää. Itse en henkilökohtaisesti tunne ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on menestystarina? ura, rahaa, tittelit, seksikumppanit. Kaikki nämä ovat pinnallisen ihmisen pinnallisia "onnellisuuden" lähteitä. Kun yksi tai useampi otetaan pois yhtälöstä, on ihminen onneton. Miksi?

Koska takertuu asioihin, jotka muuttuvat alituiseen ja johon ei voi vaikuttaa tai joka ei ole todellista.

Kukaan näistä vanhoista ihmisistä ei ole viisas tässä ketjussa. Missä on nykyihmisen viisaus? Miksi 50 v pitää olla samanlailla seksistä ja ulkonäöstä kiinnostunut pinnallinen hempukka kun 20-30 vuotiaan nykyään? Joku sanoo vapaudeksi, minusta tuollainen ajattelutapa on vankila. Ikuisesti, kuolemaasi asti juokset hamsteripyörässä, haalimassa "onnellisuutta" kunnes kupsahdat oppimasta elämstä yhtään mitään todellista!

Miksi me olemme täällä? miksi elämme? kuka MINÄ olen? (ei naistenlehti mielessä vaan filosofisesti, oletko identiteettisi?, omaisuutesi? parisuhteesi? mitä jos kaikki oetetaan pois, kuka sinä olet silloin?!)

Mitä on elämä?

Kukaan näistä vanhoista naisista tässä ketjussa ei kysy todella tärkeitä kysymyksiä, samaa pinnallista "menestymispaskaa" vaan suolletaan kun aivopestyt robotit.

Vihje. Ruumiisi ei ole sinä. Mielesi ei ole sinä. Jos et tästä eteenpäin pääse, et ole oppinut tässä elämssä mitään oikeaa.

Mä taas inhoan tällaista tekofilosofista skeidaa. Olen pohdiskellut näitä asioita todella paljon ja olen oppinut näkemään ne vain epätoivoisten ihmisten valheina. Toiveena siitä, että sinulla olisi jotain merkitystä. Sinä voit uskotella itsellesi jotain hömppää korkeimmasta minästä ja jumaluudesta, mutta mitään todisteita ei niistä ole. Paitsi se oma kiva fiiliksesi jostain merkityksellisestä.

Elämä on tässä eikä yhdelläkään meistä ole mitään pysyvää merkitystä.

Ps. Keski-ikäiset eivät ole vanhoja.

Kyse on siitä tarkasteleeko elämää egosta vai syvemmästä tietoisuudesta käsin. Monet eivät koskaan tavoita syvintä itseään vaan elävät koko elämänsä egonsa kautta. Monen kohdalla tarvitaan kovia vastoinkäymisiä, varsinaisia egon murskajaisia että syvempi tietoisuus tulee esiin.

Kyseessä on eräänlainen valaistuminen tai havahtuminen, en enää samaistu omiin ajatuksiini, tunteisiini, näytelmään ympärilläni. Olen kohta viisikymppinen ja mietin näitä asioita paljon. 

Anteeksi nyt vaan mutta miedän suvussa on ihminen joka elänyt satavuotiaaksi ja eli täysilä jokaisen päivänsä kunnes stoppi tuli vastaan. Hyvin voin olla viel 60elämän täyteistä vuotta edessä. Se on kiinni siitä mitä itse elämästään tekee. Munkin mummoni alotti tanssimaan balettia 50vuotiaana ja edelleen 77vuotiaana menee elämässä täysillä eteenpäin ja harrastaa ja puuhaa enemmän kun monet nuoret ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on menestystarina? ura, rahaa, tittelit, seksikumppanit. Kaikki nämä ovat pinnallisen ihmisen pinnallisia "onnellisuuden" lähteitä. Kun yksi tai useampi otetaan pois yhtälöstä, on ihminen onneton. Miksi?

Koska takertuu asioihin, jotka muuttuvat alituiseen ja johon ei voi vaikuttaa tai joka ei ole todellista.

Kukaan näistä vanhoista ihmisistä ei ole viisas tässä ketjussa. Missä on nykyihmisen viisaus? Miksi 50 v pitää olla samanlailla seksistä ja ulkonäöstä kiinnostunut pinnallinen hempukka kun 20-30 vuotiaan nykyään? Joku sanoo vapaudeksi, minusta tuollainen ajattelutapa on vankila. Ikuisesti, kuolemaasi asti juokset hamsteripyörässä, haalimassa "onnellisuutta" kunnes kupsahdat oppimasta elämstä yhtään mitään todellista!

Miksi me olemme täällä? miksi elämme? kuka MINÄ olen? (ei naistenlehti mielessä vaan filosofisesti, oletko identiteettisi?, omaisuutesi? parisuhteesi? mitä jos kaikki oetetaan pois, kuka sinä olet silloin?!)

Mitä on elämä?

Kukaan näistä vanhoista naisista tässä ketjussa ei kysy todella tärkeitä kysymyksiä, samaa pinnallista "menestymispaskaa" vaan suolletaan kun aivopestyt robotit.

Vihje. Ruumiisi ei ole sinä. Mielesi ei ole sinä. Jos et tästä eteenpäin pääse, et ole oppinut tässä elämssä mitään oikeaa.

Mä taas inhoan tällaista tekofilosofista skeidaa. Olen pohdiskellut näitä asioita todella paljon ja olen oppinut näkemään ne vain epätoivoisten ihmisten valheina. Toiveena siitä, että sinulla olisi jotain merkitystä. Sinä voit uskotella itsellesi jotain hömppää korkeimmasta minästä ja jumaluudesta, mutta mitään todisteita ei niistä ole. Paitsi se oma kiva fiiliksesi jostain merkityksellisestä.

Elämä on tässä eikä yhdelläkään meistä ole mitään pysyvää merkitystä.

Ps. Keski-ikäiset eivät ole vanhoja.

Kyse on siitä tarkasteleeko elämää egosta vai syvemmästä tietoisuudesta käsin. Monet eivät koskaan tavoita syvintä itseään vaan elävät koko elämänsä egonsa kautta. Monen kohdalla tarvitaan kovia vastoinkäymisiä, varsinaisia egon murskajaisia että syvempi tietoisuus tulee esiin.

Kyseessä on eräänlainen valaistuminen tai havahtuminen, en enää samaistu omiin ajatuksiini, tunteisiini, näytelmään ympärilläni. Olen kohta viisikymppinen ja mietin näitä asioita paljon. 

Tähän on myös oikotie.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on menestystarina? ura, rahaa, tittelit, seksikumppanit. Kaikki nämä ovat pinnallisen ihmisen pinnallisia "onnellisuuden" lähteitä. Kun yksi tai useampi otetaan pois yhtälöstä, on ihminen onneton. Miksi?

Koska takertuu asioihin, jotka muuttuvat alituiseen ja johon ei voi vaikuttaa tai joka ei ole todellista.

Kukaan näistä vanhoista ihmisistä ei ole viisas tässä ketjussa. Missä on nykyihmisen viisaus? Miksi 50 v pitää olla samanlailla seksistä ja ulkonäöstä kiinnostunut pinnallinen hempukka kun 20-30 vuotiaan nykyään? Joku sanoo vapaudeksi, minusta tuollainen ajattelutapa on vankila. Ikuisesti, kuolemaasi asti juokset hamsteripyörässä, haalimassa "onnellisuutta" kunnes kupsahdat oppimasta elämstä yhtään mitään todellista!

Miksi me olemme täällä? miksi elämme? kuka MINÄ olen? (ei naistenlehti mielessä vaan filosofisesti, oletko identiteettisi?, omaisuutesi? parisuhteesi? mitä jos kaikki oetetaan pois, kuka sinä olet silloin?!)

Mitä on elämä?

Kukaan näistä vanhoista naisista tässä ketjussa ei kysy todella tärkeitä kysymyksiä, samaa pinnallista "menestymispaskaa" vaan suolletaan kun aivopestyt robotit.

Vihje. Ruumiisi ei ole sinä. Mielesi ei ole sinä. Jos et tästä eteenpäin pääse, et ole oppinut tässä elämssä mitään oikeaa.

Mä taas inhoan tällaista tekofilosofista skeidaa. Olen pohdiskellut näitä asioita todella paljon ja olen oppinut näkemään ne vain epätoivoisten ihmisten valheina. Toiveena siitä, että sinulla olisi jotain merkitystä. Sinä voit uskotella itsellesi jotain hömppää korkeimmasta minästä ja jumaluudesta, mutta mitään todisteita ei niistä ole. Paitsi se oma kiva fiiliksesi jostain merkityksellisestä.

Elämä on tässä eikä yhdelläkään meistä ole mitään pysyvää merkitystä.

Ps. Keski-ikäiset eivät ole vanhoja.

Kyse on siitä tarkasteleeko elämää egosta vai syvemmästä tietoisuudesta käsin. Monet eivät koskaan tavoita syvintä itseään vaan elävät koko elämänsä egonsa kautta. Monen kohdalla tarvitaan kovia vastoinkäymisiä, varsinaisia egon murskajaisia että syvempi tietoisuus tulee esiin.

Kyseessä on eräänlainen valaistuminen tai havahtuminen, en enää samaistu omiin ajatuksiini, tunteisiini, näytelmään ympärilläni. Olen kohta viisikymppinen ja mietin näitä asioita paljon. 

Tähän on myös oikotie.

Mikä mielestäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on menestystarina? ura, rahaa, tittelit, seksikumppanit. Kaikki nämä ovat pinnallisen ihmisen pinnallisia "onnellisuuden" lähteitä. Kun yksi tai useampi otetaan pois yhtälöstä, on ihminen onneton. Miksi?

Koska takertuu asioihin, jotka muuttuvat alituiseen ja johon ei voi vaikuttaa tai joka ei ole todellista.

Kukaan näistä vanhoista ihmisistä ei ole viisas tässä ketjussa. Missä on nykyihmisen viisaus? Miksi 50 v pitää olla samanlailla seksistä ja ulkonäöstä kiinnostunut pinnallinen hempukka kun 20-30 vuotiaan nykyään? Joku sanoo vapaudeksi, minusta tuollainen ajattelutapa on vankila. Ikuisesti, kuolemaasi asti juokset hamsteripyörässä, haalimassa "onnellisuutta" kunnes kupsahdat oppimasta elämstä yhtään mitään todellista!

Miksi me olemme täällä? miksi elämme? kuka MINÄ olen? (ei naistenlehti mielessä vaan filosofisesti, oletko identiteettisi?, omaisuutesi? parisuhteesi? mitä jos kaikki oetetaan pois, kuka sinä olet silloin?!)

Mitä on elämä?

Kukaan näistä vanhoista naisista tässä ketjussa ei kysy todella tärkeitä kysymyksiä, samaa pinnallista "menestymispaskaa" vaan suolletaan kun aivopestyt robotit.

Vihje. Ruumiisi ei ole sinä. Mielesi ei ole sinä. Jos et tästä eteenpäin pääse, et ole oppinut tässä elämssä mitään oikeaa.

Mä taas inhoan tällaista tekofilosofista skeidaa. Olen pohdiskellut näitä asioita todella paljon ja olen oppinut näkemään ne vain epätoivoisten ihmisten valheina. Toiveena siitä, että sinulla olisi jotain merkitystä. Sinä voit uskotella itsellesi jotain hömppää korkeimmasta minästä ja jumaluudesta, mutta mitään todisteita ei niistä ole. Paitsi se oma kiva fiiliksesi jostain merkityksellisestä.

Elämä on tässä eikä yhdelläkään meistä ole mitään pysyvää merkitystä.

Ps. Keski-ikäiset eivät ole vanhoja.

Kyse on siitä tarkasteleeko elämää egosta vai syvemmästä tietoisuudesta käsin. Monet eivät koskaan tavoita syvintä itseään vaan elävät koko elämänsä egonsa kautta. Monen kohdalla tarvitaan kovia vastoinkäymisiä, varsinaisia egon murskajaisia että syvempi tietoisuus tulee esiin.

Kyseessä on eräänlainen valaistuminen tai havahtuminen, en enää samaistu omiin ajatuksiini, tunteisiini, näytelmään ympärilläni. Olen kohta viisikymppinen ja mietin näitä asioita paljon. 

Tähän on myös oikotie.

Mikä mielestäsi?

Laiton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on menestystarina? ura, rahaa, tittelit, seksikumppanit. Kaikki nämä ovat pinnallisen ihmisen pinnallisia "onnellisuuden" lähteitä. Kun yksi tai useampi otetaan pois yhtälöstä, on ihminen onneton. Miksi?

Koska takertuu asioihin, jotka muuttuvat alituiseen ja johon ei voi vaikuttaa tai joka ei ole todellista.

Kukaan näistä vanhoista ihmisistä ei ole viisas tässä ketjussa. Missä on nykyihmisen viisaus? Miksi 50 v pitää olla samanlailla seksistä ja ulkonäöstä kiinnostunut pinnallinen hempukka kun 20-30 vuotiaan nykyään? Joku sanoo vapaudeksi, minusta tuollainen ajattelutapa on vankila. Ikuisesti, kuolemaasi asti juokset hamsteripyörässä, haalimassa "onnellisuutta" kunnes kupsahdat oppimasta elämstä yhtään mitään todellista!

Miksi me olemme täällä? miksi elämme? kuka MINÄ olen? (ei naistenlehti mielessä vaan filosofisesti, oletko identiteettisi?, omaisuutesi? parisuhteesi? mitä jos kaikki oetetaan pois, kuka sinä olet silloin?!)

Mitä on elämä?

Kukaan näistä vanhoista naisista tässä ketjussa ei kysy todella tärkeitä kysymyksiä, samaa pinnallista "menestymispaskaa" vaan suolletaan kun aivopestyt robotit.

Vihje. Ruumiisi ei ole sinä. Mielesi ei ole sinä. Jos et tästä eteenpäin pääse, et ole oppinut tässä elämssä mitään oikeaa.

Mä taas inhoan tällaista tekofilosofista skeidaa. Olen pohdiskellut näitä asioita todella paljon ja olen oppinut näkemään ne vain epätoivoisten ihmisten valheina. Toiveena siitä, että sinulla olisi jotain merkitystä. Sinä voit uskotella itsellesi jotain hömppää korkeimmasta minästä ja jumaluudesta, mutta mitään todisteita ei niistä ole. Paitsi se oma kiva fiiliksesi jostain merkityksellisestä.

Elämä on tässä eikä yhdelläkään meistä ole mitään pysyvää merkitystä.

Ps. Keski-ikäiset eivät ole vanhoja.

Kyse on siitä tarkasteleeko elämää egosta vai syvemmästä tietoisuudesta käsin. Monet eivät koskaan tavoita syvintä itseään vaan elävät koko elämänsä egonsa kautta. Monen kohdalla tarvitaan kovia vastoinkäymisiä, varsinaisia egon murskajaisia että syvempi tietoisuus tulee esiin.

Kyseessä on eräänlainen valaistuminen tai havahtuminen, en enää samaistu omiin ajatuksiini, tunteisiini, näytelmään ympärilläni. Olen kohta viisikymppinen ja mietin näitä asioita paljon. 

Tähän on myös oikotie.

Mikä mielestäsi?

Laiton.

Joo arvaan huumeet. Itse otan mieluummin elämän raakana.

Mieluummin totuus kuin valhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on menestystarina? ura, rahaa, tittelit, seksikumppanit. Kaikki nämä ovat pinnallisen ihmisen pinnallisia "onnellisuuden" lähteitä. Kun yksi tai useampi otetaan pois yhtälöstä, on ihminen onneton. Miksi?

Koska takertuu asioihin, jotka muuttuvat alituiseen ja johon ei voi vaikuttaa tai joka ei ole todellista.

Kukaan näistä vanhoista ihmisistä ei ole viisas tässä ketjussa. Missä on nykyihmisen viisaus? Miksi 50 v pitää olla samanlailla seksistä ja ulkonäöstä kiinnostunut pinnallinen hempukka kun 20-30 vuotiaan nykyään? Joku sanoo vapaudeksi, minusta tuollainen ajattelutapa on vankila. Ikuisesti, kuolemaasi asti juokset hamsteripyörässä, haalimassa "onnellisuutta" kunnes kupsahdat oppimasta elämstä yhtään mitään todellista!

Miksi me olemme täällä? miksi elämme? kuka MINÄ olen? (ei naistenlehti mielessä vaan filosofisesti, oletko identiteettisi?, omaisuutesi? parisuhteesi? mitä jos kaikki oetetaan pois, kuka sinä olet silloin?!)

Mitä on elämä?

Kukaan näistä vanhoista naisista tässä ketjussa ei kysy todella tärkeitä kysymyksiä, samaa pinnallista "menestymispaskaa" vaan suolletaan kun aivopestyt robotit.

Vihje. Ruumiisi ei ole sinä. Mielesi ei ole sinä. Jos et tästä eteenpäin pääse, et ole oppinut tässä elämssä mitään oikeaa.

Mä taas inhoan tällaista tekofilosofista skeidaa. Olen pohdiskellut näitä asioita todella paljon ja olen oppinut näkemään ne vain epätoivoisten ihmisten valheina. Toiveena siitä, että sinulla olisi jotain merkitystä. Sinä voit uskotella itsellesi jotain hömppää korkeimmasta minästä ja jumaluudesta, mutta mitään todisteita ei niistä ole. Paitsi se oma kiva fiiliksesi jostain merkityksellisestä.

Elämä on tässä eikä yhdelläkään meistä ole mitään pysyvää merkitystä.

Ps. Keski-ikäiset eivät ole vanhoja.

Kyse on siitä tarkasteleeko elämää egosta vai syvemmästä tietoisuudesta käsin. Monet eivät koskaan tavoita syvintä itseään vaan elävät koko elämänsä egonsa kautta. Monen kohdalla tarvitaan kovia vastoinkäymisiä, varsinaisia egon murskajaisia että syvempi tietoisuus tulee esiin.

Kyseessä on eräänlainen valaistuminen tai havahtuminen, en enää samaistu omiin ajatuksiini, tunteisiini, näytelmään ympärilläni. Olen kohta viisikymppinen ja mietin näitä asioita paljon. 

Tähän on myös oikotie.

Mikä mielestäsi?

Laiton.

Joo arvaan huumeet. Itse otan mieluummin elämän raakana.

Mieluummin totuus kuin valhe.

Tietysti. Sinne pääsee monella tavalla. Psykedeeleistä ja valaistumiskokemuksista oli av:llakin parikymmensivuinen ketju. Mutta toiset foorumit niille, ei sen enempää.

Kukin tyylillään.

Minä pidän elämästä raikkaana.

Kyllä 40 vuoden rajapyykin ylitys laittaa miettimään, että mitä on saavuttanut ja Tätäkö se elämä on ja miten nopeaan aika kuluu...

Höpöhöpö. Minä erosin nelikymppisenä ja pari vuotta myöhemmin opiskelin uuden ammatinkin. Löysin myös uuden, ihanan kumppanin. Elämä on parempaa kuin koskaan. Ja elämä jatkuu kunnes loppuu kuolemaan. On omaa passiivisuutta ja melkoista kiittämättömyyttä elämäänsä kohtaan jymähtää valittamaan. Vastuu on itsellä, kaikkea ei saa, mutta elämäänsä voi suhtautua intohimolla loppuun saakka.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuuttakymppiä uhkaavasti lähestyvä lennähtää huomenna Espanjan auringon alle ja osallistuu intensiivikielikurssille 6h/päivä. Tutut opettajat odottavat :D. Ihana elämä!

Kiitos että osaltasi tuhoat ilmastoa lentämälla. Minäminäminä.

Minä nelikymppinen tein juuri positiivisen raskaustestin. Voisin sanoa, että nyt on elämä edessä.

Totta

Mä vaan odotan, että pääsen pois ja saan olla yhdessä sen ihmisen kanssa, joka oli mulla täällä seurana.

Mieluummin hänen kanssaan siellä jossakin kuin yksin täällä.

Ja yksin olen ollutkin. En ole koskaan seurustellut, nyt on enää jäljellä vain yksi ihminen, joka joskus vastaa viesteihin. Ne 200 fb-kaveria ei vaan jaksa. He eivät edes huomaisi jos häviäisin.

Kaikkihan me muututaan takaisin luonnon ravintoaineiksi eikä millään mitä olemme joskus oppineet, ole mitään merkitystä.

Kaikki mitä ihmiset ovat saavuttaneet ihmiskunnan historiassa, häviää, jos sitä ei ole joku ihminen muistamassa että näin on tapahtunut.

Ihmisten kadottua luonto raivaa pois kaikki merkit ihmisten olemassaolosta alle sadassa vuodessa.

En koe jotenkin merkityksellisenä sitä, että menen töihin ja tulen illoiksi ja viikonlopuiksi yksin kotiin. Sitten opiskelen uuden ammatin ja tulen illaksi yksin kotiin. Sitten saan paremman työn ja tulen tyhjään kotiin sieltä vuosi toisensa jälkeen.

Olen matkustellut, yksin. Ollut keikoilla, baareissa, tapahtumissa, yksin. Harrastanut, yksin.

Käynyt treffeillä, tavannut ihmisiä viimeiset 15 vuotta. Mutta kukaan ei jaksa pitää yhteyttä.

Käynyt terapiassa, koska ei ole ollut muita ihmissuhteita. Sisarukset ei jaksa pitää yhteyttä.

Sekin ihminen, joka jaksoi pitää yhteyttä, kuoli nyt 36-vuotiaana.

Miksi mun pitäisi jaksaa odotella tässä monia kymmeniä vuosia sitä, että kaikki tavarani menevät roskalavalle eikä kukaan ole välittänyt joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Mä vaan odotan, että pääsen pois ja saan olla yhdessä sen ihmisen kanssa, joka oli mulla täällä seurana.

Mieluummin hänen kanssaan siellä jossakin kuin yksin täällä.

Ja yksin olen ollutkin. En ole koskaan seurustellut, nyt on enää jäljellä vain yksi ihminen, joka joskus vastaa viesteihin. Ne 200 fb-kaveria ei vaan jaksa. He eivät edes huomaisi jos häviäisin.

Kaikkihan me muututaan takaisin luonnon ravintoaineiksi eikä millään mitä olemme joskus oppineet, ole mitään merkitystä.

Kaikki mitä ihmiset ovat saavuttaneet ihmiskunnan historiassa, häviää, jos sitä ei ole joku ihminen muistamassa että näin on tapahtunut.

Ihmisten kadottua luonto raivaa pois kaikki merkit ihmisten olemassaolosta alle sadassa vuodessa.

En koe jotenkin merkityksellisenä sitä, että menen töihin ja tulen illoiksi ja viikonlopuiksi yksin kotiin. Sitten opiskelen uuden ammatin ja tulen illaksi yksin kotiin. Sitten saan paremman työn ja tulen tyhjään kotiin sieltä vuosi toisensa jälkeen.

Olen matkustellut, yksin. Ollut keikoilla, baareissa, tapahtumissa, yksin. Harrastanut, yksin.

Käynyt treffeillä, tavannut ihmisiä viimeiset 15 vuotta. Mutta kukaan ei jaksa pitää yhteyttä.

Käynyt terapiassa, koska ei ole ollut muita ihmissuhteita. Sisarukset ei jaksa pitää yhteyttä.

Sekin ihminen, joka jaksoi pitää yhteyttä, kuoli nyt 36-vuotiaana.

Miksi mun pitäisi jaksaa odotella tässä monia kymmeniä vuosia sitä, että kaikki tavarani menevät roskalavalle eikä kukaan ole välittänyt joka tapauksessa.

Ei sun pidäkään. Voit tehdä elämälläsi just mitä ikinä haluatkaan.

Olen lukenut tätä viestiketjua hyvin hämmentyneenä ja ihmetellyt että miksi nämä ihmiset miettii tuommoisia nelikymppisenä. Siinähän on vielä toiset 40 vuotta edessä.

Olen itse 45 enkä ole tuommoisia pysähtynyt miettimään.

Tajusin lopulta kuitenkin.

Itse olen miettinyt noita asioita parikymppisenä. Kun sairastuin ms-tautiin. Silloin mietin, että elämä oli nyt tässä eikä mitään kivaa tule enää tapahtumaan.

Monta kuukautta mietin niitä asioita itsekseni, kunnes luovutin ja päätin elämä on nyt ja tässä huomista on turha murehtia.

Päätin silloin elää elämääni täysillä niin kauan kuin suinkin mahdollista. Ja niin olen tehnyt. Olen matkustellut, opiskellut, perustanut perheen.

Nelikymppisenä vaihdoin alaa ja perustin yrityksen vaikka olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja pystyn työskentelemään vain 4 tuntia päivässä ja tarvitsen usein pitkiä lomia.

Ei tunnu lainkaan siltä että elämäni olisi ohi. Tätähän on jäljellä vielä kymmeniä vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen tapahtuu enää harvemmin mitään hauskaa ja kivaa. Mitä ei ole siihen mennessä saavuttanut, sitä ei saavutakaan. Etenkin jos on suomalainen nainen ja elänyt tämän päivän Suomessa. Kaikki haaveet, unelmat ja toiveet voi unohtaa. Juna meni jo.

Jaa, vai niin. Olen 37 ja lähdin opiskelemaan täysin uuden ammatin. Opiskelukaverit myös ammatinvaihtajia joten samassa paketissa sain uusia ikäisiäni kavereita. Haaveillaan maalle muutosta ja siihen unelmaan säästetään rahaa. Lapset oppivat päiväpäivältä itsenäisemmiksi ja vähentynyt passaamisen tarve näkyy lisääntyneessä omassa ajassa. Viikko sitten otettiin miehen kanssa viikonloppuloma missä keskityttiin vain toisiimme. Ei voisi paremmin mennä, eikä mikään ovi ole vielä sulkeutunut. Saatan jatkaa opintoja vielä insinööriksi asti jos töistä jää aikaa. En haluaisi olla yhtään nuorempi tai missään muussa elämänvaiheessa, nyt on parasta.

Kolmen vuoden kuluttua olen 40, siihen mennessä unelmia on toteutunut tai viittä vaille valmiina ja uudet suunnitelmat tulilla jos vaan kaikille terveyttä piisaa.

Sain esikoisen 40-vuotiaana ja kuopuksen 42-vuotiaana. Perustin oman firman. Rahaa on mukavasti ja saan päättää omista työajoistani. Odotan jo innolla 50v syntymäpäivää.