Nelikymppisenä tajuaa, että elämä oli tässä.

Höpsistä! Lapset isoja, yhteistä aikaa on taas miehen kanssa, aikaa harrastaa ym. Tykkään käydä ulkona edelleen, miksi pitäisi mummoutua ja muuttua tylsäksi keski-ikäiseksi? ;) Kroppa hyvässä kuosissa, itsetunto kohdillaan ja oon ikäistäni huomattavasti nuoremman näköinen...

Noh..kun täytän 40, ainokaisen täyttää 4v 💙

Minä ainakin saan elämääni paljon uutta ja kaivattua sisältöä äitiyden kautta 😍

Sisarellani 2 vuotta nuorempi, hänellä 2kk poikaani nuorempi poika myös 💙

elämä tulee olemaan kyllä ihanaa tästä eteenpäin, ei tosiaan ole ohi 😂😂

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäön rapistuminen on ehkä se suurin kriisi näin naisena. Miehet vaan komistuu ja juonteet sekä harmaat tuo vaan charmia. Niin epäreilua! Itsellä silmänaluset vaan mustenee ja pussittaa, kulmakarvojen välinen vekki saa näyttämään kolkolta ja vartalosta joka paikka roikkuu. Muuten elämä on hyvin, mutta näin entisenä hot beibenä ottaa kyllä koville tämä ulkoinen muutos.

Jaa...näin 38 vuotiaana silmäpussiton ollut elämäni..tummuuttakaan ei ole vaikka taapero öisin valvottaa välillä.

Iho kin naamasta kunnossa, rooyjä ei näy.. silmien alla muutama juonen jotka ei näy kuin ihan läheltä.. en nyt odota tässä seuraavaan 2 vuoteen mitään dramaattista..

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se vituttaa, että on ensiksi pyrkinyt sisään ja opiskellut jonkun alan tutkinnon, mutta huomaa valmistuessaan, ettei pääse kuin pätkätöihin, koska saattaa lisääntyä ja sekös työnantajaa hirvittää.

On siinä heittopussina on-off aikansa ja hankkii ne lapset työttömänä vielä, kun on hedelmällinen. Hoitaa niitä ja hakee samalla töitä, eikä kuitenkaan pääse vakihommiin, koska on lama ja muka liian vanha, kun on 42.

Aika kuluu, eikä kukaan enää arvosta. Yhteiskunta haukkuu, mies haukkuu, omat vanhemmat haukkuu, omat lapset alkaa haukkua ja ystäväpiiri kaventuu, koska on luuseri.

Kaikki peittelee paskaa elämäntilannettaan ja esittää, että asiat ovat paremmin kuin ovat. Kituuttaa siinä samoilla surkeilla tuloilla kuin opiskelijanakin, eikä elämä koskaan alkanut. Pelkää jo etukäteen paskaa vanhuutta heitteille jätettynä vaipoissaan surkeine eläkkeineen, kun jotkut viihtyvät golffaten Bahamalla senkin ajan.

Katkeroituu ja alkaa suunnitella vallankumousta. Naamakin alkaa rypistyä ja hiukset harmaantua. Tässä se elämä sitten meni, saatana! Ei mennyt niin kuin ajatteli.

Nauraisin tälle jos ei olisi kohdallani totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 51, eikä todellakaan ole mikään ohi! Päinvastoin. Työelämä parhaimmillaan kun osaa ja tietää paljon, ja asema on sellainen että voi valita kiinnostavimmat hommat. Palkkaa tulee hyvin, lainat on maksettu, lapsi on aikuinen. On aikaa ja rahaa tehdä ihan mitä huvittaa. Varhaiseläkkeelle voin jäädä alle kuuskymppisenä, ja sitten se vapaus vasta koittaakin. Ihanaa!

Anteeksi mutta mua niin masentaa tämä elämä. Toki toi kuulostaa ihanalta, mut sitten kun se vapaus alkaa siinä kuudenkympin tienoilla niin johan terveys menee. Oon "vasta" kolkyt ja jo nyt masentaa. 

Minua kanssa naurattaa nämä jotka hyppivät innoissaan että 60 vuotiaana on rahaa ja aikaa. Kuinka moni 60 vuotias jaksaa matkustella ympäri maailmaa, patikoida pitkiä matkoja Suomen erämaassa ja opetella joku uusi laji esim. sukeltaminen avomerellä?

No kuule aika moni. Ei kuusikymppiset nykyään ole vanhuksia. Tai no ehkä nykyinen pari-kolmikymppisten pullamössösukupolvi tukee taas olemaan, koska eivät muuta osaa tehdä kuin niska kenossa tuijottaa jotain älylaitetta eikä viitsi pitää huolta itsestään, jotta olisi elämänsä kunnossa vielä vanhemmitenkin.

no ainakin työpaikallani 60 v eläköityvät  ovat jo vanhuksia. Anteeksi, mutta tämä on karu totuus. Ovat väsyneitä ja on fyysisiä ongelmia. Itse olen liikkuva kolmekymppinen, syön terveellisesti en juo tai polta. Mutta kyllä sitä pakostakin alkaa miettimään että kannattaako, siinä vaiheessa kun eläköityy ja aikaa olisi, niin alkaa terveys viimeistään silloin mennä, mitä järkeä. 

Ei unelmia kannata jättää toteutettavaksi jonnekin eläkeikään, ainakaan sellaisia, jotka vaativat hyvää fyysistä kuntoa. Toisaalta asenne ratkaisee. Appivanhempani ovat n. seitsemänkymppisiä ja fyysistä kremppaa on, mutta ovat aina olleet monessa mukana ja monesta asiasta kiinnostuneita ja edelleenkin heistä huokuu sellainen innostus, vaikka joitain juttuja eivät enää halua/voi tehdä. Oman sukuni piirissä tuossa iässä odotetaan lähinnä kuolemaa. Valitellaan vaivoja ja kytätään naapureita ja nauretaan pilkallisesti, jos joku yrittää esittää jotain ja värjää hiukset, siinä on elämisen (laiha) ilo. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän uskon myönteisen asenteen voimaan. Huomaan nyt reilut nelikymppisenä, että pieniä terveysvaivoja alkaa olla, mutta henkisesti voin paljon paremmin kuin joskus parikymppisenä.

Mun juna ei mennyt vielä. Se on vasta lähdössä asemalta! 44v.

Vierailija kirjoitti:

Mitä varten te yksinäiset ihmiset käytte töissä ja keräätte omaisuutta kun ette ehdi kuluttamaan mitään ja elämään elämäänne kun vuodet vierii onnettomana huonoissa työpaikoissa ja tyhjässä kodissa välillä nukkuessa?

Ruvetkaa mielummin downshiftaamaan niin silmät aukeavat ja ymmärrätte silloin kuinka järjettömässä oravanpyörässä olette juosseet jopa vuosikymmeniä ja elämä lipuu vain ohitse, loppujenlopuksi ihminen tulee kohtuullisen pienellä rahalla toimeen ja elämä on paljon nautittavampaa kuin huono työ ja ahdistava fiilis joka päivä.

No, tarinoita on monia. Itse haahuilin opiskeluissa vuosikaudet, mutta työurani on olematon. Olen ollut kotiäitinä ja nauttinutkin siitä, mutta "elämätön työelämä" on rassannut mieltä. Nyt vasta reilut nelikymppisenä olen alkanut saada itseäni niskasta kiinni mm. myönteisen ajattelun ja tavoitteiden asettamisen opettelun kautta. Siinä missä jotkut uupuvat töissä ja kaipaavat hiljaiseen metsään, on meitäkin, jotka kaipaavat elämäänsä tekemistä ja innostusta! Pitkään ihmettelin, miksi on paha olla, kun kaikki tolkuttavat työelämän oravanpyörästä ja kuinka on hyvä, kun yksin kääntää kasvimaata. Minä vain puuhailin kotona ja elin hidasta elämää, ja ahdistus ja uupumus ja kyllästyminen tykytti päässä. Kyllä se vaan niin on, että joskus oikeanlainen toiminta on se, mikä saa elämän maistumaan, ei vain hiljaa istuminen. Kunnioitan esim. downshiftaajia monella tavalla, mutta joskus tulee mieleen, että ovatko kaikki totaalisen oravanpyörästä hypyn tehneet loppuelämänsä onnellisia? Tarkoitan siis sitä, että kun haaveillaan pikku mökistä maalla, omavaraisuudesta, täydellisestä hiljaisuudesta, niin tyydyttääkö sen toteuttaminen sitten lopun elämää?

Nelikymppisenä tajuaa, että ei tajua oikeastaan paljoakaan. Ja elämää on hyvässä lykyssä yli puolet jäljellä ja toinen mokoma aikaa tehdä ja tavoitella niitä haluamiaan asioita.

Onhan se parempi, että nyt jo tajuaa että huippuvuodet meni. Toisin kuin Angela Merkel, joka eilen joutui tajuaamaan, että huippuvuodet meni ja tuli rökäletappio.

Ihmiset eivät vain enää halua Saksassakaan sitä holtitonta koko maailman syleilyä, joka ei johda mihinkään hyvään.

Trump sanoi YK:n kokouksessa oikein, että kun jokainen pitää huolen omasta valtiostaan ja oman maan kansalaisista, niin maailma on parempi.

Muuten, joutuu keskustelemaan Saksan vaalituloksesta muihin ketjuihin, kun kaikki ketjut jotka käsittelee vaalitulosta, poistetaan. S    a    na   nv  a p  autta ei ole Suomessa enää !

Ihmetyttää, että miten jotakin joidenkin puolueiden jäseniä voidaan väittää ä   ä   ri  r a    sisti  seksi  ? R alkuinen juttu on laissa kielletty ja tuomittavaa. jos ne kerran on sellaisia, miksi ei nosteta syytettä koko puoluejohtoa vastaan?

No jopas. Mä olen 57v ja elämän parhaat ajat on vielä edessä! Mun faija aloitti uuden elämänsä 74v:nä ja ehti nauttimaan täysillä 4 vuotta ennen kuolemaansa.

Viikonloppukin oli suorastaan täydellinen: oltiin kaverien saaristomökillä, otettiin aurinkoa (varmaan kesän lämpimin päivä), syötiin rapuja, naurettiin vedet silmissä, saunottiin ja uitiin meressä ilman lapsia. Ihan parasta!

Olen yli nelikymppinen. Rakastan elämässä jo nyt täällä, monia asioita. Vanheneminen tässä ajassa on mielenkiintoista. Ajattelin kyllä vielä yrittää taitojani monessa kiinnostavassa asiassa. Olen saanut anteeksi paljon. Haluan antaa anteeksi. Jeesus on todellinen, en ole yksin. Odotan taivasta. Elämä ei ole ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna vituttaa nämä elämässä onnistuneet, jotka omahyväisyyden norsunluutornistaan huutavat poikkeavat mielipiteet kumoon ja jakavat mielivaltaisia tuomioita negatiivisuudesta ja huonosta asenteesta. Ei osata lainkaan asettua toisen ihmisen asemaan tai edes kuvitella, että ehkä pessimistisyydelle saattaa olla joku syy ja taustalla ikäviä kokemuksia, jotka vaikuttavat asenteeseen ja suhtautumiseen tulevaisuutta kohtaan. Kaikilla kun ei elämä mene kuin Strömssössä ja lopulta huomataan, että nelikymppisenä pitäisi lähteä kuromaan sitä saavutusten ja kokemusten kuilua, joka sinun ja muiden ikäistesi välillä vallitsee.

Kaikki tämä vaikuttaa ihmiseen. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän. Näiden tunteiden kiistäminen ja vähättely on pahemman luokan ylimielisyyttä, jota ilmeisesti nykyään ei edes kehdata hävetä.

Minun mielestäni elämäni on enää hidasta kulkua kohti vääjäämätöntä loppuaan ja pidän sitä täysin validina mielipiteenä. Minä olen kuitenkin elämäni elänyt, tilanteeni tiedostan ja realiteetit huomisen suhteen ymmärrän.

Osalla ihmisistä on sellainen asenne, että he päättävät tehdä elämästään parempaa, osalla taas itsesäälissä piehtaroiva asenne.

Minä kirjoitin yhden noista "menestystarinoista". Silti olen tähän ikään asti kokenut muutaman vakavan sairauden, kokonaan asunnottomaksi jäämisen, vaikean lapsettomuuden, potkut ja työttömyyden, burn outin ja masennuksen. Silti olen aina pinnistellyt takaisin ns pinnalle ja koen onnistuneeni elämässä ja olen tyytyväinen itseeni. Elän omannäköistä hyvää elämää ja tiedän, että tällä asenteella pystyn elämään hyvin loppupuoliskonkin. Se on asenteesta ja korvien välistä eli jokaisesta itsestään kiinni. Älä ole uhri, ole selviytyjä.

Tämä kommentti osui silmiini tässä keskustelussa. Osui jonnekin syvälle.

Olen itse vajaa kolmekymppinen, ja tämänhetkinen olotilani on, ettei elämästäni tule tämän parempaa kuin se tällä hetkellä on (ja tämä nimenomaan negatiivisessa mielessä). Minun elämästäni ei oikein saa mitään suurten vastoinkäymisten voittaja -eeposta, kun ei mitään suurempaa ole tapahtunut. Ehkä vain olen heiveröisempää tekoa, enkä kestä pientäkään tuulenvirettä. 

Aina olen toki selvinnyt. Tai pysynyt elämän vietävänä, viis selviämisistäni. Elämä kun jatkaa joka tapauksessa kulkuaan, sainpa siitä otetta tai en. Mutta toisinaan väsyttää aloittaa aamunsa sillä, että yrittää "selvitä", kaivaa väkisin jonkun tarpeeksi hyvän syyn nostaa pää tyynyltä, jotakin odotettavaa. Mutta nyt tämänhetkisten vastoinkäymisteni keskellä tuntuu, ettei tästä eteenpäin vain ole enää, mitä odottaa. Muuta kuin sen hyväksymistä, että tällaista elämä on, nämä kortit sain, ja tällaiseen peliin ne riittävät. Ja vaikka en lätkäisisikään ainoatakaan korttia pöytään, peli jatkaa silti kulkuaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä varten te yksinäiset ihmiset käytte töissä ja keräätte omaisuutta kun ette ehdi kuluttamaan mitään ja elämään elämäänne kun vuodet vierii onnettomana huonoissa työpaikoissa ja tyhjässä kodissa välillä nukkuessa?

Ruvetkaa mielummin downshiftaamaan niin silmät aukeavat ja ymmärrätte silloin kuinka järjettömässä oravanpyörässä olette juosseet jopa vuosikymmeniä ja elämä lipuu vain ohitse, loppujenlopuksi ihminen tulee kohtuullisen pienellä rahalla toimeen ja elämä on paljon nautittavampaa kuin huono työ ja ahdistava fiilis joka päivä.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/JLgYPjeA

Tottahan perheetönkin ihminen voi kerätä omaisuutta , ja lahjoittaa sen sitten hyväntekeväisyytenä tai testamentata haluamaansa kohteeseen. Kuten artikkelin kuopiolainen mies lahjoitti miljoonansa norpille.

Jos olet kaunis nainen elämäsi on ohi noin, 25v. Viisas ja kaunis niin ei koskaan

Vierailija kirjoitti:

Höpsistä! Lapset isoja, yhteistä aikaa on taas miehen kanssa, aikaa harrastaa ym. Tykkään käydä ulkona edelleen, miksi pitäisi mummoutua ja muuttua tylsäksi keski-ikäiseksi? ;) Kroppa hyvässä kuosissa, itsetunto kohdillaan ja oon ikäistäni huomattavasti nuoremman näköinen...

Ensinnäkin sinä olet keski-ikäinen ja tekstistä päätellen aika tylsäkin.

Toiseksi aika harva on oikeasti huomattavasti ikäänsä nuoremman näköinen , luulevat vain ja ottavat imartelut täydestä.

Mutta ei siinä mitään, jos olet aidosti elämääsi tyytyväinen niin sehän on tärkeintä eikä se näytätkö nuoremmalta vai et.

Nigella Lawson on 57v ja edelleen upea.

No ei kyllä ole, ennemminhän se on päinvastoin! Nelikymppisenä elämä vasta todenteolla alkaa, silloin alkaa vasta tulla omaksi itsekseen, moni tekee suuria elämänmuutoksia 40-50 vuotiaana, koska vasta silloin tietää oikeasti mitä haluaa. Minä olen kohta 50 v ja olen juuri perustanut yrityksen sen todellisen sisäisen ääneni ohjaamana, en enää välitä mitä muut sanovat, ajattelevat tai odottavat mun tekevän, teen mitä haluan. Just nelikymppisenä minussa alkoi tulla esiin luovuus, jota en tiennyt itsessäni olevankaan ja se on johtanut mut ihan uudelle polulle ja ai että nautin jokaisesta päivästä! Aamuisin on aina sellainen ihana kihisevä tunne, että mitähän ihanaa tänään tapahtuu, mitä alkaisin ensimmäisenä tekemään. On niin paljon kaikkea kivaa ja mielenkiintoista, että ei aina tiedä mistä aloittaisi päivän. 

Ja unelmia on vielä vaikka millä mitalla: haluan matkustaa Peruun ja Uuteen Seelantiin ja Islantiin, monessa paikassa olen jo käynyt, mutta nuo on vielä listalla. Haluan kirjoittaa kirjan ja opiskella ranskaa. Haluan oppia soittamaan kitaraa ja pitää oman taidenäyttelyn. Tietysti haaveilen myös, että saan jonain päivänä lapsenlapsia ja että yritykseni menestyy loistavasti, alku näyttää lupaavalta. Juuri nyt unelmointivoimani kohdistuu erääseen tiettyyn unelmieni taloon, saas nähdä milloin nykyiset omistajat ymmärtävät myydä sen ;). 

Yksi esikuvistani on anoppini; hän on lähes 90 v ja pelaa edelleen lentopalloa, harrastaa myös uintia, sauvakävelyä, joogaa, neulomista, lukemista ja vapaaehtoistyötä, ajaa autolla ja toimii harrastajateatterissa avustajana. Joka kevät käy kylpylälomalla Pärnussa ja syksyisin lomailee Lapissa, talvella menee sitten jonnekin lämpimään. Kesät hän viettää mökillä järven rannassa, kalastelee, ui, saunoo ja hoitaa puutarhaa. Eläkkeelle jääntinsä jälkeen hän kävi lukion ja kirjoitti ylioppilaaksi, sen jälkeen on opiskellut arvosanoja avoimessa yliopistossa ja kieliä kansalaisopistossa. Uuden kumppanin löysi kuusikymppisenä. 

Oletteko te jotkut vähän negatiivisia? 

Vierailija kirjoitti:

No ei kyllä ole, ennemminhän se on päinvastoin! Nelikymppisenä elämä vasta todenteolla alkaa, silloin alkaa vasta tulla omaksi itsekseen, moni tekee suuria elämänmuutoksia 40-50 vuotiaana, koska vasta silloin tietää oikeasti mitä haluaa. Minä olen kohta 50 v ja olen juuri perustanut yrityksen sen todellisen sisäisen ääneni ohjaamana, en enää välitä mitä muut sanovat, ajattelevat tai odottavat mun tekevän, teen mitä haluan. Just nelikymppisenä minussa alkoi tulla esiin luovuus, jota en tiennyt itsessäni olevankaan ja se on johtanut mut ihan uudelle polulle ja ai että nautin jokaisesta päivästä! Aamuisin on aina sellainen ihana kihisevä tunne, että mitähän ihanaa tänään tapahtuu, mitä alkaisin ensimmäisenä tekemään. On niin paljon kaikkea kivaa ja mielenkiintoista, että ei aina tiedä mistä aloittaisi päivän. 

Ja unelmia on vielä vaikka millä mitalla: haluan matkustaa Peruun ja Uuteen Seelantiin ja Islantiin, monessa paikassa olen jo käynyt, mutta nuo on vielä listalla. Haluan kirjoittaa kirjan ja opiskella ranskaa. Haluan oppia soittamaan kitaraa ja pitää oman taidenäyttelyn. Tietysti haaveilen myös, että saan jonain päivänä lapsenlapsia ja että yritykseni menestyy loistavasti, alku näyttää lupaavalta. Juuri nyt unelmointivoimani kohdistuu erääseen tiettyyn unelmieni taloon, saas nähdä milloin nykyiset omistajat ymmärtävät myydä sen ;). 

Yksi esikuvistani on anoppini; hän on lähes 90 v ja pelaa edelleen lentopalloa, harrastaa myös uintia, sauvakävelyä, joogaa, neulomista, lukemista ja vapaaehtoistyötä, ajaa autolla ja toimii harrastajateatterissa avustajana. Joka kevät käy kylpylälomalla Pärnussa ja syksyisin lomailee Lapissa, talvella menee sitten jonnekin lämpimään. Kesät hän viettää mökillä järven rannassa, kalastelee, ui, saunoo ja hoitaa puutarhaa. Eläkkeelle jääntinsä jälkeen hän kävi lukion ja kirjoitti ylioppilaaksi, sen jälkeen on opiskellut arvosanoja avoimessa yliopistossa ja kieliä kansalaisopistossa. Uuden kumppanin löysi kuusikymppisenä. 

Oletteko te jotkut vähän negatiivisia? 

Terveisiä sinulle ja anopillesi, jokaisessa iässä on upeita hetkiä, syitä elää ja odottaa huomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpsistä! Lapset isoja, yhteistä aikaa on taas miehen kanssa, aikaa harrastaa ym. Tykkään käydä ulkona edelleen, miksi pitäisi mummoutua ja muuttua tylsäksi keski-ikäiseksi? ;) Kroppa hyvässä kuosissa, itsetunto kohdillaan ja oon ikäistäni huomattavasti nuoremman näköinen...

Ensinnäkin sinä olet keski-ikäinen ja tekstistä päätellen aika tylsäkin.

Toiseksi aika harva on oikeasti huomattavasti ikäänsä nuoremman näköinen , luulevat vain ja ottavat imartelut täydestä.

Mutta ei siinä mitään, jos olet aidosti elämääsi tyytyväinen niin sehän on tärkeintä eikä se näytätkö nuoremmalta vai et.

Niin, olen aidosti tyytyväinen elämäni?! Sinä ilmeisesti et koska vaikutat melko katkeralta.

Keski-ikäisenä voi elää ihan hyvää elämää ja olla tyytyväinen. Nelikymppinen ei edes ole vanha! Itse olen nyt paremassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan, säännöllisen treenin ansiosta.