Nelikymppisenä tajuaa, että elämä oli tässä.

Minusta taas tuntuu, että nelikymppisenä on uusi alku! Lapset ovat jo murkkuikäisiä, eivät tarvitse jatkuvaa hoitoa. Nyt jälleen voin ruveta tekemään niitä asioita, mitä haluan tehdä jälkimmäisen puolen elämästäni.

Voin keskittyä uraan, kehittyä siinä. Voin tehdä uusia asioita, joita en uskaltanut tehdä aiemmin. Loppulämäni on vasta edessä, hauskaa riittää.

N43

Vierailija kirjoitti:

Mä vaan odotan, että pääsen pois ja saan olla yhdessä sen ihmisen kanssa, joka oli mulla täällä seurana.

Mieluummin hänen kanssaan siellä jossakin kuin yksin täällä.

Ja yksin olen ollutkin. En ole koskaan seurustellut, nyt on enää jäljellä vain yksi ihminen, joka joskus vastaa viesteihin. Ne 200 fb-kaveria ei vaan jaksa. He eivät edes huomaisi jos häviäisin.

Kaikkihan me muututaan takaisin luonnon ravintoaineiksi eikä millään mitä olemme joskus oppineet, ole mitään merkitystä.

Kaikki mitä ihmiset ovat saavuttaneet ihmiskunnan historiassa, häviää, jos sitä ei ole joku ihminen muistamassa että näin on tapahtunut.

Ihmisten kadottua luonto raivaa pois kaikki merkit ihmisten olemassaolosta alle sadassa vuodessa.

En koe jotenkin merkityksellisenä sitä, että menen töihin ja tulen illoiksi ja viikonlopuiksi yksin kotiin. Sitten opiskelen uuden ammatin ja tulen illaksi yksin kotiin. Sitten saan paremman työn ja tulen tyhjään kotiin sieltä vuosi toisensa jälkeen.

Olen matkustellut, yksin. Ollut keikoilla, baareissa, tapahtumissa, yksin. Harrastanut, yksin.

Käynyt treffeillä, tavannut ihmisiä viimeiset 15 vuotta. Mutta kukaan ei jaksa pitää yhteyttä.

Käynyt terapiassa, koska ei ole ollut muita ihmissuhteita. Sisarukset ei jaksa pitää yhteyttä.

Sekin ihminen, joka jaksoi pitää yhteyttä, kuoli nyt 36-vuotiaana.

Miksi mun pitäisi jaksaa odotella tässä monia kymmeniä vuosia sitä, että kaikki tavarani menevät roskalavalle eikä kukaan ole välittänyt joka tapauksessa.

Jokaisen velan pitäisi lukea tämä viesti muutamaan kertaan.

Ei se elämä ole nelikymppisenä ohi, jos on tehnyt arvovalinnat itselleen selviksi ja on valmis elämään niiden mukaisesti. Itse olen valinnut, että en hanki lapsia, en ota asuntolainaa enkä sitoudu mihinkään ulkopuoliseen tahoon enemmän kuin on arkielämän kannalta välttämätöntä. Aion elää jatkossakin itsekseni, tehdä työtä ainoastaan taloudellisten välttämättömyyksien vaatimalla tavalla ja parisuhteissa teen selväksi, että en ole muutamassa koskaan yhteen ja että minulla on oma tapani elää. En ole velkaa minnekään enkä enkä kellekään. En pyydä itselleni mitään keneltäkään ja oletan, että myös minun annetaan olla rauhassa vaatimuksilta. Olen fyysisesti ja henkisesti terve ja pidän huolen itsestäni, matkustelen ja teen sitä mikä tuntuu hyvältä.

Kannattaa tehdä sitä mitä oma sielu sanoo, eikä alistua muiden ehtoihin. Jos lapset ja koti avioliittoineen ja asuntolainoineen on mielekästä, kannustan sitoutumaan siihen. Jos ei ole, kannustan olemaan sitoutumatta. Jokaisen oma valinta, ei kenenkään muun.

Masentuneilla ja yksinäisillä on paljon enemmän aikaa kirjoittaa tänne kuin niillä, joilla on paljon tekemistä ja sisältöä elämässä. Sen huomaa tässäkin ketjussa. Eli ei todellakaan kannata muodostaa käsitystä maailmasta ja vaikka nelikymppisten elämästä ja elämänasenteesta palstan perusteella :)

Itse olen vähän yli nelikymppinen ja paljon mieluummin tämän ikäinen kuin parikymppinen tai kolmekymppinen! Paljon epävarmuuksia on poistunut elämästä, on paljon vapaampi ympäristön paineista, tuntee itsensä hyvin ja osaa muokata elämänsä itselle sopivaksi, elämä on rennompaa, lapset ovat ihan parhaassa iässä kun ovat jo koululaisia, parisuhde on uomissaan, ammattitaito on hyvällä tasolla jne.

Elän tähänastisen elämäni parasta aikaa! 

Vierailija kirjoitti:

Mikä on menestystarina? ura, rahaa, tittelit, seksikumppanit. Kaikki nämä ovat pinnallisen ihmisen pinnallisia "onnellisuuden" lähteitä. Kun yksi tai useampi otetaan pois yhtälöstä, on ihminen onneton. Miksi?

Koska takertuu asioihin, jotka muuttuvat alituiseen ja johon ei voi vaikuttaa tai joka ei ole todellista.

Kukaan näistä vanhoista ihmisistä ei ole viisas tässä ketjussa. Missä on nykyihmisen viisaus? Miksi 50 v pitää olla samanlailla seksistä ja ulkonäöstä kiinnostunut pinnallinen hempukka kun 20-30 vuotiaan nykyään? Joku sanoo vapaudeksi, minusta tuollainen ajattelutapa on vankila. Ikuisesti, kuolemaasi asti juokset hamsteripyörässä, haalimassa "onnellisuutta" kunnes kupsahdat oppimasta elämstä yhtään mitään todellista!

Miksi me olemme täällä? miksi elämme? kuka MINÄ olen? (ei naistenlehti mielessä vaan filosofisesti, oletko identiteettisi?, omaisuutesi? parisuhteesi? mitä jos kaikki oetetaan pois, kuka sinä olet silloin?!)

Mitä on elämä?

Kukaan näistä vanhoista naisista tässä ketjussa ei kysy todella tärkeitä kysymyksiä, samaa pinnallista "menestymispaskaa" vaan suolletaan kun aivopestyt robotit.

Vihje. Ruumiisi ei ole sinä. Mielesi ei ole sinä. Jos et tästä eteenpäin pääse, et ole oppinut tässä elämssä mitään oikeaa.

Mulla oli 10 vuotta aikaa pohdiskella kaikenlaista filosofista paskaa aamusta iltaan ja ns. etsiskellä itseäni, työtön kun olin ja vaikka töitä olisi ollut en olisi pystynyt sairauden takia mitään tekemään.

Siinä kun kevät aurinko ihanasti lämmittää ja kivut hellittää muutamaksi tunniksi, jää aikaa pohdiskella kuka ketäkin tarvitsee, mitä on elämä, mitä on kipu, miksi täällä ollaan ja mitä pitäisi tehdä vai tappaisinko vain itseni niin ei tarvitse kivuista kärsiä. Kuka kärsisi, kenen kärsimys on suurin, millainen äiti häipyy pysyvästi? Iso pallo, pieni ihminen ja vieläkin pienempiä eliöitä löytyy, siinä ne taapertaa, ahertaa, taistelee pysyäkseen hengissä.

Lopputulos, ihmisellä on ihan liikaa aikaa ja älyä pohdiskella kaikenlaista turhanpäiväistä filosofista ähinää, leikkiä zeniä ja feng shuilla, konmaritella, joogata ja "pysähtyä miettimään". Jatkuva miettiminen ja pohdiskelu siitä, tästä ja tosta pysäyttää toiminnan. Pällistele luontoa, sieltä ne elämäntarkoituksen vastaukset löytyy ja niillä edetään. Se ei ole sulta pois jos toiset on aikansa miettinyt, päätynyt johonkin tulokseen ja ryhtyneet "hommiin". Voit vapaasti jatkaa pohdiskelujasi, hyväähän se tekee mutta älä nyt sitä virhettä tee että menet nostamaan itsesi muiden yläpuolelle koska olet "ainoa ajattelija". Et ole, etkä ole ensimmäinen etkä viimeinen.

Haloo nuoret narisijat ja omaan napaan tuijottavat. Ettehän te ole oikeasti vanhoja. Elinaikaa nelikymppiselle jäljellä vielä 40-60 vuotta. Miten pystytte tuolla asenteella kestämään ne vuodet. Luulis ajan tulevan pitkäksi. Kun toisaalta voi tehdä vaikka mitä ihanaa, vaikka aloittaa uuden elämän. Taitaa olla Suomessa asiat ihan liian hyvin, kun voimat ei riitä kuin narinaan ja itsesääliin. Suomessa on rauha, ollut jo kauan, lääketiede kehittynyt, kenelläkään ei vilu eikä nälkä, yhteiskunnan tukiverkot. Mutta jos pikkuisen tarvisi itse tehdä jotakin alkaa hirveä ruikutus. Hävetkää. Jokaisella on mahdollisuus uuteen ja kivaan. Kaikki on kiinni omasta elämänasenteesta. Mutta jos mikään uusi ei kiinnosta olet tosiaan vanha, jää sisälle, vedä verhot ikuisen eteen, älä mene ulos eikä varsinkaan muiden ihmisten pariin ja seikkailuihin. Vanhuksen elämä, se saattaa olla sinulle ihan sopivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä vaan odotan, että pääsen pois ja saan olla yhdessä sen ihmisen kanssa, joka oli mulla täällä seurana.

Mieluummin hänen kanssaan siellä jossakin kuin yksin täällä.

Ja yksin olen ollutkin. En ole koskaan seurustellut, nyt on enää jäljellä vain yksi ihminen, joka joskus vastaa viesteihin. Ne 200 fb-kaveria ei vaan jaksa. He eivät edes huomaisi jos häviäisin.

Kaikkihan me muututaan takaisin luonnon ravintoaineiksi eikä millään mitä olemme joskus oppineet, ole mitään merkitystä.

Kaikki mitä ihmiset ovat saavuttaneet ihmiskunnan historiassa, häviää, jos sitä ei ole joku ihminen muistamassa että näin on tapahtunut.

Ihmisten kadottua luonto raivaa pois kaikki merkit ihmisten olemassaolosta alle sadassa vuodessa.

En koe jotenkin merkityksellisenä sitä, että menen töihin ja tulen illoiksi ja viikonlopuiksi yksin kotiin. Sitten opiskelen uuden ammatin ja tulen illaksi yksin kotiin. Sitten saan paremman työn ja tulen tyhjään kotiin sieltä vuosi toisensa jälkeen.

Olen matkustellut, yksin. Ollut keikoilla, baareissa, tapahtumissa, yksin. Harrastanut, yksin.

Käynyt treffeillä, tavannut ihmisiä viimeiset 15 vuotta. Mutta kukaan ei jaksa pitää yhteyttä.

Käynyt terapiassa, koska ei ole ollut muita ihmissuhteita. Sisarukset ei jaksa pitää yhteyttä.

Sekin ihminen, joka jaksoi pitää yhteyttä, kuoli nyt 36-vuotiaana.

Miksi mun pitäisi jaksaa odotella tässä monia kymmeniä vuosia sitä, että kaikki tavarani menevät roskalavalle eikä kukaan ole välittänyt joka tapauksessa.

Jokaisen velan pitäisi lukea tämä viesti muutamaan kertaan.

Meinaatko, että pitäisi tehdä keinohedelmöityksellä lapsia itselleen seuraksi?

Onko itsekkäämpää ehdotusta koskaan kuultu!

Kuusikymppinen mummo kirjoitti:

Haloo nuoret narisijat ja omaan napaan tuijottavat. Ettehän te ole oikeasti vanhoja. Elinaikaa nelikymppiselle jäljellä vielä 40-60 vuotta. Miten pystytte tuolla asenteella kestämään ne vuodet. Luulis ajan tulevan pitkäksi. Kun toisaalta voi tehdä vaikka mitä ihanaa, vaikka aloittaa uuden elämän. Taitaa olla Suomessa asiat ihan liian hyvin, kun voimat ei riitä kuin narinaan ja itsesääliin. Suomessa on rauha, ollut jo kauan, lääketiede kehittynyt, kenelläkään ei vilu eikä nälkä, yhteiskunnan tukiverkot. Mutta jos pikkuisen tarvisi itse tehdä jotakin alkaa hirveä ruikutus. Hävetkää. Jokaisella on mahdollisuus uuteen ja kivaan. Kaikki on kiinni omasta elämänasenteesta. Mutta jos mikään uusi ei kiinnosta olet tosiaan vanha, jää sisälle, vedä verhot ikuisen eteen, älä mene ulos eikä varsinkaan muiden ihmisten pariin ja seikkailuihin. Vanhuksen elämä, se saattaa olla sinulle ihan sopivaa.

Jep. Elin nuoruutta n. 45-vuotiaaksi ja sen jälkeen olen ollut vanha. Aikuisuus jäi elämättä, koska se ei kiinnostanut, eikä kiinnosta mitenkään. Ei vaikka kuinka itseäni aivopesisin. Elämä on ohi, ovet ovat sulkeutuneet. Loppuvuodet menee erilaisten kremppojen ja heikentyvän fysiikan kanssa kikkaillessa, uusia kieliä opetellen, puutarhaa hoitaen, matkustellessa ja sukulaisia ja ystäviä haudatessa. Suurin riemu elämästä puuttuu: esim. enää ideoitasi ja ajatuksiasi ei kuunnella, olet dinosaurus, joka lytätään jo pelkästään iän perusteella, olet pudonnut kelkasta. Ja kun se on ollut sinulle se kaikkein antoisin asia elämässä, ei sitä täytä mikään sijaistoiminta: perhe, suku, muut ihmisuhteet, matkustelu, harrastukset.  Elämä on nyt luopumista, valmistautumista lopulliseen luopumiseen.

Näin nelikymppisenä opiskelijana on masentavaa kun ei pääse mihinkään töihin vaan paikat menevät nuoremmille. Ajattelin hankkia lapsia jos vielä tämänikäisenä onnistuu ja jäädä lopullisesti pois oravanpyörästä.

Juu niin tajuaa, että elämähän on melkein puolivälissä.

Mitä varten te yksinäiset ihmiset käytte töissä ja keräätte omaisuutta kun ette ehdi kuluttamaan mitään ja elämään elämäänne kun vuodet vierii onnettomana huonoissa työpaikoissa ja tyhjässä kodissa välillä nukkuessa?

Ruvetkaa mielummin downshiftaamaan niin silmät aukeavat ja ymmärrätte silloin kuinka järjettömässä oravanpyörässä olette juosseet jopa vuosikymmeniä ja elämä lipuu vain ohitse, loppujenlopuksi ihminen tulee kohtuullisen pienellä rahalla toimeen ja elämä on paljon nautittavampaa kuin huono työ ja ahdistava fiilis joka päivä.

Eikä ole!

Olen 40-vuotias, paremmassa fyysisessä kunnossa, kuin ikinä. Lapseni on muutaman vuoden päästä täysi-ikäinen.

Vakituinen työ, kohtalainen palkka ja velaton omistusasunto. Matkustan paljon, lapseni kanssa tai yksin.

On aikaa lapsen harrastukselle, omille harrastuksille. En haluaisi olla 20-vuotias.

Ulkonäön rapistuminen on ehkä se suurin kriisi näin naisena. Miehet vaan komistuu ja juonteet sekä harmaat tuo vaan charmia. Niin epäreilua! Itsellä silmänaluset vaan mustenee ja pussittaa, kulmakarvojen välinen vekki saa näyttämään kolkolta ja vartalosta joka paikka roikkuu. Muuten elämä on hyvin, mutta näin entisenä hot beibenä ottaa kyllä koville tämä ulkoinen muutos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä vaan odotan, että pääsen pois ja saan olla yhdessä sen ihmisen kanssa, joka oli mulla täällä seurana.

Mieluummin hänen kanssaan siellä jossakin kuin yksin täällä.

Ja yksin olen ollutkin. En ole koskaan seurustellut, nyt on enää jäljellä vain yksi ihminen, joka joskus vastaa viesteihin. Ne 200 fb-kaveria ei vaan jaksa. He eivät edes huomaisi jos häviäisin.

Kaikkihan me muututaan takaisin luonnon ravintoaineiksi eikä millään mitä olemme joskus oppineet, ole mitään merkitystä.

Kaikki mitä ihmiset ovat saavuttaneet ihmiskunnan historiassa, häviää, jos sitä ei ole joku ihminen muistamassa että näin on tapahtunut.

Ihmisten kadottua luonto raivaa pois kaikki merkit ihmisten olemassaolosta alle sadassa vuodessa.

En koe jotenkin merkityksellisenä sitä, että menen töihin ja tulen illoiksi ja viikonlopuiksi yksin kotiin. Sitten opiskelen uuden ammatin ja tulen illaksi yksin kotiin. Sitten saan paremman työn ja tulen tyhjään kotiin sieltä vuosi toisensa jälkeen.

Olen matkustellut, yksin. Ollut keikoilla, baareissa, tapahtumissa, yksin. Harrastanut, yksin.

Käynyt treffeillä, tavannut ihmisiä viimeiset 15 vuotta. Mutta kukaan ei jaksa pitää yhteyttä.

Käynyt terapiassa, koska ei ole ollut muita ihmissuhteita. Sisarukset ei jaksa pitää yhteyttä.

Sekin ihminen, joka jaksoi pitää yhteyttä, kuoli nyt 36-vuotiaana.

Miksi mun pitäisi jaksaa odotella tässä monia kymmeniä vuosia sitä, että kaikki tavarani menevät roskalavalle eikä kukaan ole välittänyt joka tapauksessa.

Jokaisen velan pitäisi lukea tämä viesti muutamaan kertaan.

Tuskin lapset, joita ei ole toivottu tilannetta ainakaan parempaan muuttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuuttakymppiä uhkaavasti lähestyvä lennähtää huomenna Espanjan auringon alle ja osallistuu intensiivikielikurssille 6h/päivä. Tutut opettajat odottavat :D. Ihana elämä!

Kiitos että osaltasi tuhoat ilmastoa lentämälla. Minäminäminä.

Ole hyvä. Sillä aikaa kun minä nautin elämästäni, sinä voit viherpiipertää, niin tasoittuu vähän.

Niin just. Ranteet auki vaan 40-vuotispäivänä ja menolippu hautuumaalle. :D

No jos nyt kattelis ympärilleen vielä muutaman vuoden.

40 + ikä ei masenna omalla kohdalla. Talodellisesti turvattu elämä, aikaa harrastuksille, terveys kunnossa. Näkee sen silti, että tässä kohtaa porukka jakautuu kahtia. Useat näyttää ikäistään vanhemmilta, katkeruutta, pettymyksiä jne. piisaa. Mä olen onnellinen. :) :)

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäön rapistuminen on ehkä se suurin kriisi näin naisena. Miehet vaan komistuu ja juonteet sekä harmaat tuo vaan charmia. Niin epäreilua! Itsellä silmänaluset vaan mustenee ja pussittaa, kulmakarvojen välinen vekki saa näyttämään kolkolta ja vartalosta joka paikka roikkuu. Muuten elämä on hyvin, mutta näin entisenä hot beibenä ottaa kyllä koville tämä ulkoinen muutos.

Näin harmaantuvana nelikymppisenä miehenä, sanoisin, että tuo boldattu teksti on huojentavaa tietoa... ;)

Ei. Elämä vasta alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäön rapistuminen on ehkä se suurin kriisi näin naisena. Miehet vaan komistuu ja juonteet sekä harmaat tuo vaan charmia. Niin epäreilua! Itsellä silmänaluset vaan mustenee ja pussittaa, kulmakarvojen välinen vekki saa näyttämään kolkolta ja vartalosta joka paikka roikkuu. Muuten elämä on hyvin, mutta näin entisenä hot beibenä ottaa kyllä koville tämä ulkoinen muutos.

Elintavoilla ja luonteella on aika suuri merkitys, miltä näyttää. Olen täysillä lätkässä neljänkympin rajapyykin ohittaneeseen naiseen. Aivan upea ilmestys, mutta onkin vähän eri piireistä kuin nämä hot babet.