Uskomatonta, olen jo keski-ikäinen ja vasta nyt olen huomannut ja tajunnut, että olen erityisherkkä

En jaksa enää vanhemmiten katsoa ns vakavia ja taide-elokuvia, draamaa, enkä katsomassa sitä teatterissakaan. Ne tunnetilat joita niistä syntyy ovat niin vahvoja ja todellisia minulle, etten vain jaksa kokea niitä. Luen ja katselen vain viihdyttävää actionia, joissa henkilöhahmot ovat ohuita joten heidän puolesta ei tarvitse tuntea tuskaa. Tai varmistan kirjan lopusta tai arvostelusta, että päähenkilölle käy hyvin.

Vierailija kirjoitti:

En oikein saa kiinni että miten paljon tuossa ihmisten lukemisessa on sellaista joka onnistuu keneltä vaan ja miten paljon se liittyy erityisherkkyyteen. Olen itse erityisherkkä, ja vaistosin parista tuttavapiiriin kuuluvasta miehestä että noissa ei ole kaikki ihan kohdallaan. Toisestä heistä välittyi häpeä niin selvästi että tiesin että hänellä on jokin synkkä salaisuus, myöhemmin kävi ilmi että hän oli hyväksikäyttänyt tytärtään. Samoin vaistosin että eräs tuttavamies on väkivaltainen. Mutta paljonko tästä voi kiittää erityisherkkyyttä, en tiedä. Toisaalta eilen kävin eräässä paikassa, jossa on töissä miespuolinen asiakaspalvelija, ja hän on henkiklö ja hän on eniten perusteetonta antipatiaa elämässäni herättänyt henkilö ikinä. Hän on työssään normaalin kohtelias, mutta se fiilis minkä hänestä saan on jotain mitä ei kyllä ole ollut koskaan ennen kenenkään kanssa :D. En ihmettelisi yhtään vaikka hän olisi todellinen pikkuhitler yksityiselämässään, mutta epäilen ettei tuollaisen havaitseminen liity välttämättä erityisherkkyyteen. Sen sijaan se että tämän kaverin jättämä tunnelma jäi roikkumaan minuun tuntikausiksi on se asia jota erityisherkkyys ymmärtääkseni aiheuttaa. En siis tunne tätä henkilöä kohtaan yhtikäs mitään henkilökohtaista, hän ei ole minua suututtanut tai loukannut eikä minulla ole mitään syytä miettiä häntä hetkeäkään, mutta miehen jättämä epämiellyttävä tunnetila putkahteli tuntikausia mieleen. Tällä lailla juuri asiat jää ikäänkuin kiinni minuun.

Ei normi ihmisillä noin käy.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa enää vanhemmiten katsoa ns vakavia ja taide-elokuvia, draamaa, enkä katsomassa sitä teatterissakaan. Ne tunnetilat joita niistä syntyy ovat niin vahvoja ja todellisia minulle, etten vain jaksa kokea niitä. Luen ja katselen vain viihdyttävää actionia, joissa henkilöhahmot ovat ohuita joten heidän puolesta ei tarvitse tuntea tuskaa. Tai varmistan kirjan lopusta tai arvostelusta, että päähenkilölle käy hyvin.

Just sama täällä. Olin voinut itse kirjoittaa juuri noilla sanoilla tuon kohdan ohuen ohuista henkilöhahmoista :D.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein saa kiinni että miten paljon tuossa ihmisten lukemisessa on sellaista joka onnistuu keneltä vaan ja miten paljon se liittyy erityisherkkyyteen. Olen itse erityisherkkä, ja vaistosin parista tuttavapiiriin kuuluvasta miehestä että noissa ei ole kaikki ihan kohdallaan. Toisestä heistä välittyi häpeä niin selvästi että tiesin että hänellä on jokin synkkä salaisuus, myöhemmin kävi ilmi että hän oli hyväksikäyttänyt tytärtään. Samoin vaistosin että eräs tuttavamies on väkivaltainen. Mutta paljonko tästä voi kiittää erityisherkkyyttä, en tiedä. Toisaalta eilen kävin eräässä paikassa, jossa on töissä miespuolinen asiakaspalvelija, ja hän on henkiklö ja hän on eniten perusteetonta antipatiaa elämässäni herättänyt henkilö ikinä. Hän on työssään normaalin kohtelias, mutta se fiilis minkä hänestä saan on jotain mitä ei kyllä ole ollut koskaan ennen kenenkään kanssa :D. En ihmettelisi yhtään vaikka hän olisi todellinen pikkuhitler yksityiselämässään, mutta epäilen ettei tuollaisen havaitseminen liity välttämättä erityisherkkyyteen. Sen sijaan se että tämän kaverin jättämä tunnelma jäi roikkumaan minuun tuntikausiksi on se asia jota erityisherkkyys ymmärtääkseni aiheuttaa. En siis tunne tätä henkilöä kohtaan yhtikäs mitään henkilökohtaista, hän ei ole minua suututtanut tai loukannut eikä minulla ole mitään syytä miettiä häntä hetkeäkään, mutta miehen jättämä epämiellyttävä tunnetila putkahteli tuntikausia mieleen. Tällä lailla juuri asiat jää ikäänkuin kiinni minuun.

Ei normi ihmisillä noin käy.

No shit, Einstein. Tämä ketjun tarkoitushan olikin puhua siitä miten normi-ihmisillä käy.

Huokaus. Vastatkaapa tähän: kuinka monta "erityisherkkää" miestä tunnette?

Niinpä.

Miksi naisilla on niin kova halu olla hinnalla millä hyvänsä "erityisiä"? Tulee mieleen Freudin hysteerikkonaiset.

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Vastatkaapa tähän: kuinka monta "erityisherkkää" miestä tunnette?

Niinpä.

Miksi naisilla on niin kova halu olla hinnalla millä hyvänsä "erityisiä"? Tulee mieleen Freudin hysteerikkonaiset.

Olen aina ihmetellyt tuota että miksi naisia pidetään hysteerisinä, kun miehet tuolla riehuu raivopäissään ja hakkaa toisiaan nakkikioskilla väärästä katseesta ja tappaa ihmisiä vaikka siitä syystä että toisella on väärä käsitys uskonnosta. Ilmeisesti se on niin että, jos hermostumiseen ja tolkuttoman kohtuuttomiin reaktiohin liittyy väkivalta, se ei enää olekaan hysteriaa, vaan jotain hienoa?

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Vastatkaapa tähän: kuinka monta "erityisherkkää" miestä tunnette?

Niinpä.

Miksi naisilla on niin kova halu olla hinnalla millä hyvänsä "erityisiä"? Tulee mieleen Freudin hysteerikkonaiset.

No nyt kun kysyt, niin myös mun nykyinen mies on erityisherkkä. Exä ei ollut, ero elämässä on ihan valtava.

Meille molemmille on selvää, että joudutaan olemaan toisillemme melkoisen rehellisiä, koska se toinen huomaa heti jos yrittää feikata jotain tunnetta. Exälle meni ihan täydestä.

Samoin on selvää, että kalenteri ja menot suunnitellaan niin, että jää aikaa olla vaan kotona ja toipua maailmasta ja ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Vastatkaapa tähän: kuinka monta "erityisherkkää" miestä tunnette?

Niinpä.

Miksi naisilla on niin kova halu olla hinnalla millä hyvänsä "erityisiä"? Tulee mieleen Freudin hysteerikkonaiset.

No tässä on varmaan vähän sama kuin homoudessa, kuka on avoimesti homo yhteiskunnassa jossa siitä joutuu edes henkisesti hirteen? Tämän päivän pikkupojissa on näitä tavallista sensitiivisempiä yksilöitä, ehkä heistä kasvaa erityisherkkiä aikuisia jos tämän päivän aikuiset ei kasvata tyylillä "pojat ei itke". Ehkä joku heistä jää syrjäytymättä, masentumatta, tappamatta itseään jos saakin olla avoimesti mitä on.

Mulla on sellainen klassinen mykkä kivikasvo mies. Aistii, havaitsee, kuormittuu, myötäelää sisimmässään, mutta kaikki sellaisen kuoren takana niin kuin kunnon suomalaismiehen kuuluukin. Tai vaihtoehtoisesti iskee ronskin defenssivaihteen päälle kun mitään valmiuksia tunteiden ilmaisuun tai käsittelyyn ei ole lapsena annettu. Kokee esimerkiksi lasten tunnetilat todella kuormittavina ja aikuisten riidan seuraaminen sivusta vie kaikki mehut, mutta koska ei saa että tunnevaihtelut niin on vaikea vetää rajojaan. En nyt hänen erityisyydestään tiedä enkä koe tarpeelliseksi määritelläkään, mutta ei meidän yhteiskunta oikein miehille tällaista ominaisuutta salli niin siksi sitä ei muka ole.

Minun poika on myös erityisherkkä, mutta koska hän on saanut olla sellainen kuin on, asiaa on sanoitettu hänelle ilman häpeää ja hän uskaltaa myös sanoa tarvittaessa herkkyytensä ääneen ihmisille, hän on sisäisesti vahva, toisin kuin mitä minusta itsestäni tuli. Kuvitellessani koko lapsuuteni että se mikä oli minulle ominaista ja sisäsyntyistä olisikin "asennevamma".  

Vierailija kirjoitti:

Minun poika on myös erityisherkkä, mutta koska hän on saanut olla sellainen kuin on, asiaa on sanoitettu hänelle ilman häpeää ja hän uskaltaa myös sanoa tarvittaessa herkkyytensä ääneen ihmisille, hän on sisäisesti vahva, toisin kuin mitä minusta itsestäni tuli. Kuvitellessani koko lapsuuteni että se mikä oli minulle ominaista ja sisäsyntyistä olisikin "asennevamma".  

Minunkin poika on erityisherkkä niin kuin minäkin. Vähän eri lailla, häntä kuormittaa enemmän kaikki sosiaaliset tilanteet kuin minua, ja minua enemmän elokuvien ja muu virikkeet kuin häntä. Meillä on aina voinut sanoa että nyt ei jaksa ottaa vastaan tai suorittaa yhtään enempää. Myös en painosta häntä kunnianhimon takia valitsemaan sellaisia kouluja ja opintoja, joista vaikka juuri paljon matkustamisen ja säätämisen vuoksi tulee turhaa ylimääräistä kuormitusta. Hänelle on myös selvää, että ala kallistuu enemmän tutkimuksen kuin minkään asiakasrajapinnan suuntaan.

Pienenä hän joutui opettelemaan herkkyytensä peittämistä niinkuin minäkin, opettajat ihmettelivät minulle suureen ääneen, miten poika nyt on näin liikaherkkä.

Puhuimme hänen kanssaan siitä, että jollekin ihmisille herkkyys näyttäytyy heikkoutena, eikä heille pidä antaa sitä etulyöntiasemaa. Täytyy opetella hallitsemaan sitä paljonko sen antaa näkyä ulospäin ja kenelle. Valitettavasti.

Kiinnostaisi kuulla kuinka monella itsensä erityisherkäksi kokevalla on traumataustaa? Itsellä diagnosoitu tunne-elämän epävakaus, olen herkkä, helposti kuormittuva ja ahdistuva. Aistin myös herkästi muiden mielialat ja tarpeet. Tämä "taito" on perua lapsuudestani, kasvoin alkoholistiperheessä ja totuin elämään ns. tuntosarvet koholla.

Vierailija kirjoitti:

Jos on varustettu huonoilla hermoilla, eli on ns. hermoheikko, niin aika rankka elämä on luvassa, nimitti sitä huonohermoisuutta sitten miksi hyvänsä.

Tyhmyys ja empatiakyvyttömyyskään ei vie pitkälle.

Herkkyys on jo sinänsä ominaisuus.  "Erityisherkkyys" on huono termi sikäli, että mielestäni "erityinen" sisältää ajatuksen jostain harvinaisesta, kallisarvoisesta ja vaalittavasta. Jopa "erikoisherkkä" olisi yleisen ja tavanomaisen vastakohtana osuvampi. 

Vierailija kirjoitti:

Höpölöpö. Olet itsekeskeinen omaannapaan tuijottaja joka analysoi liikaa.

Miksi tämä kommentti on saanut niin paljon alapeukkuja? Olen itsekin todella herkkä ylianalysoija luonteeltani ja silti mielestäi erityisherkkyys on luonteenpiirre eikä mikään "diagnoosi".  Ihan liikaa näitä "HSP-ihmisiä" voivottelemassa kurjuuttaan ja vaatimassa erityiskohtelua.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa enää vanhemmiten katsoa ns vakavia ja taide-elokuvia, draamaa, enkä katsomassa sitä teatterissakaan. Ne tunnetilat joita niistä syntyy ovat niin vahvoja ja todellisia minulle, etten vain jaksa kokea niitä. Luen ja katselen vain viihdyttävää actionia, joissa henkilöhahmot ovat ohuita joten heidän puolesta ei tarvitse tuntea tuskaa. Tai varmistan kirjan lopusta tai arvostelusta, että päähenkilölle käy hyvin.

Toimin samoin, mutta olen ihan tavallinen tunteellinen ihminen, en käsittääkseni erityisherkkä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on taas jo lapsena kerrottu, että olen herkkä. Jo vauvana olin ollut herkkä reagoimaan kaikelle. En silti määrittele itseäni _erityis_herkäksi. Olen herkkä ja paljon muutakin.

Sama. Olen aina tiennyt olevani herkkä mutta en tarvitse mitään "erityis"-liitettä siihen. Olen vain tavallisen herkkä. Erityisherkkyydestähän väitetään että jotain viidennes ihmisistä olis erityisherkkiä. Mikä se semmoinen erityisyys on, eiks se oo ihan normaalia variaatiota. Erityisyydestä vois sitten puhua jos ois herkempi kuin 95% väestöstä. Kyseessä tosin ei ole mikään oikea tieteellinen luokitus vaan ihan naistenlehtipsykologiaa.

Vierailija kirjoitti:

Huokaus. Vastatkaapa tähän: kuinka monta "erityisherkkää" miestä tunnette?

Niinpä.

Miksi naisilla on niin kova halu olla hinnalla millä hyvänsä "erityisiä"? Tulee mieleen Freudin hysteerikkonaiset.

Miehet eivät halua myöntää olevansa erityisherkkiä, koska miehen kuuluu olla vahva ja karski eikä saa pillittää turhasta.

Mutta tunnen pari erityisherkkää miestä. Toinen heistä on isäni. Hän on koko ikänsä jännittänyt sosiaalisia tilanteita. Kovat äänet voivat aiheuttaa lähes paniikin hänellä. Hän pitää kauniista runoista jne. Moneen vuoteen en tajunnut, että hän on herkkä, pidin häntä lähinnä vaikeana tyyppinä.

"Ja toistasataa vuotta sitten ei ollut skitsofreniaa ja ihmiset olivat saatanan riivaamia."

On niitä vieläkin. Skitsofreenikkoja jotka ovat saatanan riivaamia..

Vierailija kirjoitti:

Jos on varustettu huonoilla hermoilla, eli on ns. hermoheikko, niin aika rankka elämä on luvassa, nimitti sitä huonohermoisuutta sitten miksi hyvänsä.

Haista sinä trolli-urpå iso ¤! Elämä on rankkaa joka tapauksessa, ja mitä nopeammin sen tajuaa sitä paremmin siitä selviää. Ilman että katkeroiduttuaan pistää pahan kiertoon kostaen kaiken kokemansa.

Yleensä ne joilla on kovin uho ja näytön tarve jähmettyvät tai murenevat tositilanteessa. Samoin kuulemma isoimmat jutut ja kerskailun tarve, töpinän miehillä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa enää vanhemmiten katsoa ns vakavia ja taide-elokuvia, draamaa, enkä katsomassa sitä teatterissakaan. Ne tunnetilat joita niistä syntyy ovat niin vahvoja ja todellisia minulle, etten vain jaksa kokea niitä. Luen ja katselen vain viihdyttävää actionia, joissa henkilöhahmot ovat ohuita joten heidän puolesta ei tarvitse tuntea tuskaa. Tai varmistan kirjan lopusta tai arvostelusta, että päähenkilölle käy hyvin.

Toimin samoin, mutta olen ihan tavallinen tunteellinen ihminen, en käsittääkseni erityisherkkä.

Saatat ollakin jos tosiaan lähdetään tuosta että joka viides on. Mitä en itse erityisherkkänä oikein sulata siinä mielessä että vaikka on tietysti hyvä jos herkät ihmiset vaativat oikeutta olla rauhassa sellaisia kuin ovat, oikeasti erityisherkillä haasteet on ihan toista luokkaa ja ihan todella hankalia haasteita. Tekis mieli väittää että ne jotka kokevat ylpeyttä erityisherkkyydestään ovat herkkiä, ja oikeasti erityisherkkien puheenvuoroissa korostuu - tässäkin ketjussa - tuskastuneisuus asiaan. Niistä monista hyvistä puolista huolimatta.