Uskomatonta, olen jo keski-ikäinen ja vasta nyt olen huomannut ja tajunnut, että olen erityisherkkä

Juu. Enkä ole omaan napaan tuijottelija, vaan äärimmäisen herkkä pelkäämään, etten loukkaa ketään. Olen koko ajan varpaillani. En kestä vihaisia ihmisiä tai riitelyä, vaan poistun paikalta. En todellakaan marise tai vaadi mitään muilta. Sen lisäksi aavistan hetkessä, kuka ei voi sietää minua ja kenen kanssa matsaa. Olen myös hyvä "ennustamaan", oikeasti vain osaan lukea ihmisiä. Sitten se, että kaikki kivat asiat itkettää, tv-ohjelmat tai kun jollain on kivaa tai jotain kivaa tapahtuu. Ilosta siis. 

Vierailija kirjoitti:

Tein joskus erityisherkkyystestin, jossa tulos oli 100 %. Mutta niin oli lähes kaikilla kavereillanikin, jotka osallistuivat keskusteluun Facebookissa. Joko kerään ympärilleni tietynlaisia ihmisiä, tai sitten ihan tavallisille piirteille on annettu tällainen erityis -nimi. Itse asiassa kuvittelisin, että sellaisen joka ei olisi tuosta testistä saanut korkeita pisteitä, täytyisi olla melkoisen aivokuollut tai sosiopaatti. 

Minusta tässä vaikuttaa myös sellainen ilmiö, että yhteiskunta, työelämä ja media luovat koko ajan odotusta, jonka mukaan ihmisen tulisi olla koskaan uupumaton robotti. Tällaisesta ihmisestä on tullut uusi "normaali", ja moni kuvittelee itsessä olevan jotain vikaa kun ei niihin odotuksiin kykene. Sitten tätä täysin epärealistista kuvaa vastaan joudutaan puolustautumaan esimerkiksi erityisherkkä-termillä.

Toki ihmiset ovat erilaisia, aistit toimivat eri tavalla eri ihmisillä ja toiset kuormittuvat nopeammin kuin toiset. Itse olin jo lapsena todella valo- ja ääniherkkä. Nykyään olen tajunnut, ettei se ole oikein luonnollistakaan olla koko päivää kirkkaassa loisteputkivalaistuksessa tai kuunnella jatkuvasti hälytysajoneuvoja, ratikoita, työmaita ja muuta aamusta iltaan, palautumatta koskaan hiljaisuudessa. En silti suostu sanomaan itseäni erityisherkäksi, vaan pidän itseäni täysin normaalina.

Viisaita sanoja!

Ihmistä ei ole luoti esim tällaiseen viriketulvaan mitä nykyelämä 'tarjoaa'.

Vierailija kirjoitti:

Tuo puusilmä-kommentti osoitti jälleen, että kyse on jonkinlaisesta mt-ongelmasta. Itse on niin erikoinen ja muut ovat vaan tavallisia puusilmiä. Vai voisiko olla, että kaikki eivät vaan jää rypemään omissa huomioissaan ja tunteissaan, vaan antavat olla ja siirtyvät eteenpäin?

Ettei vaan sullakin olis erityisherkkyyttä?  Erityisherkkyyttä loukkaantua?

Ja mitä vikaa on tavallisuudessa? Mun mielestä se on hyvinkin tavoittelemisen arvoista.

Kivaa lukea muiden kokemuksia, kuulostavat niin samanlaisilta. Ulkopuolisuuden tunne, valtava kuormittuminen toisten ihmisten asioista ja väsyminen. Musta tuntuu lisäksi, että murheet, maailman tapahtumat, virheet ja krisit menevät ruumiista suoraan läpi, oikeastaan suoraan vatsaan. tuntuu, että olen täysin huokoinen.

Olen aina ollut maailmanparantajatyyppiä ja hakeutunut alalle, jossa joutuu välillisesti käsittelemään raskaita asioista ja voin kertoa, että VÄÄRÄ VALINTA.

Onko kukaan vertaisryhmässä tai onko tiellä tekniikoita, jolla rauhoittua? Itse kuuntelen rentoutusvideoita ja olen löytänyt myös mielikuvaharjoituksia, joissa pyritään rakentamaan rajat itsen ympärille, jotta muiden tunteet voi pitää ulkopuolella.

I feel you, 44. Haluaisin löytää keinoja, millä tämä ahdistus helpottaa. Ap

1. Liity fb-ryhmään, keskustelu on tasokkaampaa kuin tämä ja saat vertaistukea.

2. Erityisherkkyys-termin sijaan voi käyttää HSP:tä (Highly sensitive person), näin pystytään kiertää "erityisyys", mikä on aika huono määre tässä

3. HSP ei ole diagnoosi, vaan synnynnäinen ominaisuus

4. Jos joku ei usko koko ilmiön olemassaoloon, jätä hänen mielipiteensä omaan arvoonsa. Tärkeintä on että itse tunnistat itsesi, löydät muita, saat tukea ja opit elämään paremmin asian kanssa.

Olen samaa mieltä siitä että jos erityisherkkiä katsotaan olevan 20 prosenttia väestöstä niin silloin ei ole kyse erityisherkkyydestä vaan herkkyydestä. Olin hieman yllättynyt kun kuulin erään lapsuudessa tuntemani ihmisen kertoneen olevansa erityisherkkä, taisi olla ensimmäinen kerta kun kuulin termin. Käsitykseni mukaan olin hänen kanssaan lapsena eräässä tilanteessa jossa täytyi tehdä herkälle vaikeita asioita ja aneltuani ettei tarvitsi jouduin kuitenkin tekemään, ja kävelin tilanteesta ulos itkien ja täristen. En muista että tällä toisella henkilöllä olisi ollut vastaavia rajuja vaikeuksia jos hän tosiaan oli mukana (täytyi olla). Ei kai siitä mitään haittaakaan ole että herkät ihmiset ottavat herkkyytensä huomioon, mutta meille minun mielestä oikeammin tämän hölmön termin kuvaaman ongelman piiriin kuuluville tämä on ihan oikea hemmetinmoinen rasite elämässä ja vaatii toimenpiteitä (toki on myös joissain asioissa rikkaus). Jääkö nyt sitten asia puolitiehen, jos joka viides on "erityis"herkkä.

Minä "huvittelen" sillä että luen kirjoista kuinka päähenkilöille tapahtuu rankkoja asioita ja kuinka näiden keho reagoi tosi rankkoihin asioihin tietyillä tavoilla ja vertailen kuinka nämä kehon äärireaktiot ovat mulle arkipäivää. Esim mua oksetti kuukauden aamusta iltaan sen takia että olin niin ylikuormittunut mukavan ja vaiherikkaan kesäloman jäljiltä. En masentunut tai uupunut tai mitäänän sellaista, vaan ylikuormitusta ylikuormituksen perään kun reissasimme rennosti Suomen suvessa. Eräs romaanihenkilö menetti rakkaimpansa ja oli täysin epätoivoinen, lakkasi maistamasta suolan maun. No minulle näin kävi kun oli työpäivässä kokonaista kaksi vähän jänskempää palaveria. Aika jännää kun syö jotain voikkaria eikä maista oikein mitään.

Vierailija kirjoitti:

Jos on varustettu huonoilla hermoilla, eli on ns. hermoheikko, niin aika rankka elämä on luvassa, nimitti sitä huonohermoisuutta sitten miksi hyvänsä.

No tämä juuri, olen itse erityisherkkä, ja olisi paljon helpompaa jos sillä olisi vaikka nimi hermoheikko. Edellä mainituista syistä.

Eli arvelen olevani hermoheikko, jo lapsena vaatteet hiersivät, aistin ihmisten tunnetiloja, rasitun ihmisjoukoissa ym. Tyypillisiä hermoheikon oireita.

Kasvatusäitini ei voinut sietää tällaista hermoheikkoa pillittäjää, ja yritti karaista minua. Kuten arvaatte, huonolla menestyksellä.

On lohdullista edes näin viisikymppisenä oppia, että meitä hermoheikkoja pillittäjiä on muitakin.

Ja jos te jotka olette kuin kasvatusäitini, ja hermoheikot pännivät teitä olemassaolollaan, voisitte keksiäjotain muuta tekemistä ja mennä johonkin muuhun ketjuun, kiitos.

Minäkään en esim pysty katsomaan kauhua, ja kun lapseni kaatuu, minua kouraisee kipeästi. Siis ihan fyysisesti kouraisee vatsanpohjasta oikein kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on varustettu huonoilla hermoilla, eli on ns. hermoheikko, niin aika rankka elämä on luvassa, nimitti sitä huonohermoisuutta sitten miksi hyvänsä.

No tämä juuri, olen itse erityisherkkä, ja olisi paljon helpompaa jos sillä olisi vaikka nimi hermoheikko. Edellä mainituista syistä.

Eli arvelen olevani hermoheikko, jo lapsena vaatteet hiersivät, aistin ihmisten tunnetiloja, rasitun ihmisjoukoissa ym. Tyypillisiä hermoheikon oireita.

Kasvatusäitini ei voinut sietää tällaista hermoheikkoa pillittäjää, ja yritti karaista minua. Kuten arvaatte, huonolla menestyksellä.

On lohdullista edes näin viisikymppisenä oppia, että meitä hermoheikkoja pillittäjiä on muitakin.

Ja jos te jotka olette kuin kasvatusäitini, ja hermoheikot pännivät teitä olemassaolollaan, voisitte keksiäjotain muuta tekemistä ja mennä johonkin muuhun ketjuun, kiitos.

Niinpä... Tuskin kenelläkään olisi mitään sitä vastaan että ihminen määrittelee itsensä hermoheikoksi, pääasia ettei miksikään erityiseksi...

Minäkään en esim pysty katsomaan kauhua, ja kun lapseni kaatuu, minua kouraisee kipeästi. Siis ihan fyysisesti kouraisee vatsanpohjasta oikein kunnolla.

Jos väsyn ja rasitun tosi paljon, alan säpsähdellä ihan eeppisillä tavoilla normaalin elämän äänistä. Mies pieraisee olohuoneessa, pomppaan. Varis krääkäisee ulkona, säikähdän niin että pään läpi menee sellainen valkoinen välähdys, miten sitä kuvaisi.

Pitää vielä todeta, että olen aina ihmetellyt, miten voi olla ihmisiä, jotka nauttivat kauhuelokuvien tai zombisarjojen katselusta, tai oikein raakojen kirjojen lukemisesta, tai zombien tappamisesta pelissä. Minulle tulee todella paha olla.

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmettelin sitä väitettä jossakin testissä, että musiikin kokeminen syvällisesti olisi epätavallista ja erityisherkkyyden merkki. Kai nyt kuka tahansa saa hyviä fiiliksiä, jos saa kuunnella rauhassa ja keskittyen lempimusiikkiaan?

Tein erityisherkkyystestiä ja tämän tehdin kohdalla mietin että mjoo ehkä no enny tiiä ja laitoin siihen että ei. Sitten teini vinkkasi biisin josta epäili minun tykkäävän ja latasin sen, kuuntelin ensimmäistä kertaa lenkillä. Biisi oli niin ihana että alkoi itkettää vaikka se oli iloinen elektropoppi-instrumentaalikappale eikä mikään älä jätä mua -itkuvirsi. Silloin mietin että ehkä sittenkin... Se kun ei tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. Sittemmin olen tajunnut myös että tykkään klassisesta musiikista mutta en kuuntele sitä koska se on liian hienoa. Alkaa kurkkua kuristaa ja niin edespäin, tulee liian kohottunut olo, sekin on raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä todeta, että olen aina ihmetellyt, miten voi olla ihmisiä, jotka nauttivat kauhuelokuvien tai zombisarjojen katselusta, tai oikein raakojen kirjojen lukemisesta, tai zombien tappamisesta pelissä. Minulle tulee todella paha olla.

No minä erityisherkkänä nautin, mutta sillä lailla että katson ensin juonen netistä että pystyn varautumaan. Ylipäänsä luen aina elokuvan juonen etukäteen alusta loppuun, vaikka se olisi siirappinen romanssi. Wikipedian plot-osasto on vasta oikeasti auttanut mua nauttimaan elokuvista :). En tiennytkään että leffojen katselu voi olla näin kivaa.

Vierailija kirjoitti:

1. Liity fb-ryhmään, keskustelu on tasokkaampaa kuin tämä ja saat vertaistukea.

2. Erityisherkkyys-termin sijaan voi käyttää HSP:tä (Highly sensitive person), näin pystytään kiertää "erityisyys", mikä on aika huono määre tässä

3. HSP ei ole diagnoosi, vaan synnynnäinen ominaisuus

4. Jos joku ei usko koko ilmiön olemassaoloon, jätä hänen mielipiteensä omaan arvoonsa. Tärkeintä on että itse tunnistat itsesi, löydät muita, saat tukea ja opit elämään paremmin asian kanssa.

Kiitos näistä vinekistä. Mikä meno tuolla FB-ryhmässä on? Itse yritän vältellä FB-ryhmiä, for obvious reasons...  Muiden mielipiteet eivät itse asiassa kiinnosta minua lainkaan eikä haittaa, että joku ei usko. Toki on mukavaa kun ei-HSP suhtautuu tavalla, joka tukee. Nyt lähinnä etsin selviytymiskeinoja ja harjoitteita.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan tuo muiden ajatusten ja motiivien tulkinta ei ole mitään erityisherkkyyttä tai tarkoita, että tämä henkilö oikeasti tietäisi mitä joku ajattelee tai tuntee. Mulla on muutama epävakaan persoonallisuushäiriödiagnoosin saanut ystävä/tuttava ja tähän persoonallisuushäiriöön kuuluu tuo jatkuva ylitulkinta. Ei eroteta itseä muista ihmisistä. Kokemus todellisuudesta, jossa jollain tavalla kaikki ympäröivän maailma olisi suorassa suhteessa omaan persoonaan. Tulkitaan muiden ilmeitä, kehonkieltä, sanomatta jätettyjä asioita. Ollaan yksi vastaan koko muu maailma. Tämähän ei ole todellakaan tervettä ja nämä tulkinnat ovat usein ihan päin honkia, vaikka tietysti niille löydetään perusteet, kun kaikki asiat tulkitaan omien värittyneiden lasien läpi. Kaikilla näillä ihmisillä on yhteistä epävakaa kasvatus, läheisten päihdeongelmat, oman identiteetin kehittymättömyys (joka ei tarkoita sitä, että henkilöllä ei olisi vahvaa persoonaa, vaan sitä, että henkilö kuvittelee, että kaikki muut tuntee ja ajattelee samalla tavalla).

Tuosta ei ole kysymys eriryisherkkyydessä, toisille ei vaan käy, että jotkut pystyvät tulkitsemaan toisten ihmisten tunnetilat näiden vaikka kävellessä ohitsesi. Oikeasti väärällä luonteella herkkyyttä pystyisi hyödyntämään jopa rikollisesti mutta yleensä asia rajoittaa niin paljon ettei halua tai jaksa.

En oikein saa kiinni että miten paljon tuossa ihmisten lukemisessa on sellaista joka onnistuu keneltä vaan ja miten paljon se liittyy erityisherkkyyteen. Olen itse erityisherkkä, ja vaistosin parista tuttavapiiriin kuuluvasta miehestä että noissa ei ole kaikki ihan kohdallaan. Toisestä heistä välittyi häpeä niin selvästi että tiesin että hänellä on jokin synkkä salaisuus, myöhemmin kävi ilmi että hän oli hyväksikäyttänyt tytärtään. Samoin vaistosin että eräs tuttavamies on väkivaltainen. Mutta paljonko tästä voi kiittää erityisherkkyyttä, en tiedä. Toisaalta eilen kävin eräässä paikassa, jossa on töissä miespuolinen asiakaspalvelija, ja hän on henkiklö ja hän on eniten perusteetonta antipatiaa elämässäni herättänyt henkilö ikinä. Hän on työssään normaalin kohtelias, mutta se fiilis minkä hänestä saan on jotain mitä ei kyllä ole ollut koskaan ennen kenenkään kanssa :D. En ihmettelisi yhtään vaikka hän olisi todellinen pikkuhitler yksityiselämässään, mutta epäilen ettei tuollaisen havaitseminen liity välttämättä erityisherkkyyteen. Sen sijaan se että tämän kaverin jättämä tunnelma jäi roikkumaan minuun tuntikausiksi on se asia jota erityisherkkyys ymmärtääkseni aiheuttaa. En siis tunne tätä henkilöä kohtaan yhtikäs mitään henkilökohtaista, hän ei ole minua suututtanut tai loukannut eikä minulla ole mitään syytä miettiä häntä hetkeäkään, mutta miehen jättämä epämiellyttävä tunnetila putkahteli tuntikausia mieleen. Tällä lailla juuri asiat jää ikäänkuin kiinni minuun.

Onkohan täällä joku/jotkut lapsen tasolla olevat koulukiusaajat huutelemassa? :D