Lapsuutesi kirjatrauma?

Vierailija kirjoitti:

Vihreä koura- ja muita kummitusjuttuja kirja. Oli pelottava.  

Oliko siinä juuri se kuristava käsi? T.  Se lasten kummitusjuttukirjasta traumat saanut

Ronja ryövärintyttäressä olevat kakkiaiset. Pelkäsin niitä ihan hirveästi lapsena, en tiedä miksi. Nehän ovat vaikka kuinka söpöjä ja harmittomia. 

Vierailija kirjoitti:

Joku kummitusjuttukirja, jossa oli ihan kauheita tarinoita vaikka oli muka lapsille suunnattu!

Vihreä käsi ja muita kummitusjuttuja? 

Voisiko joku hiukan kuvailla sen Noita-kirjan sisältöä? En ole koskaan kuullutkaan moisesta, mutta nyt olen ihan älyttömän utelias! 😄

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku hiukan kuvailla sen Noita-kirjan sisältöä? En ole koskaan kuullutkaan moisesta, mutta nyt olen ihan älyttömän utelias! 😄

Siinä oli kummitusjuttuja ja kuvituksena  todella hyytäviä kuvia, esim . vampyyri miehen pää kainalossa .

Meillä oli kotona vanha, yli sata vuotta sitten kirjoitettu kirja Maks ja Morits. Kirja oli varmaan tehty pelotukseksi, että mitä tapahtuu, jos ei käyttäydy hyvin. Kirjassa oli pelottava musta-valkokuvitus. Kirjassa pojat tekivät pahojaan ja lopussa heidät leivottiin leivän sisään ja jauhettiin. Muistan vieläkin loppusäkeen:

Pojat, joit ei saatu hyviks,

nyt on jauhettuna jyviks.

Pelkäsin kirjaa pienenä, mutta jostain syystä luin sitä usein. Kirja oli runomuotounen ja nopealukuinen.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku hiukan kuvailla sen Noita-kirjan sisältöä? En ole koskaan kuullutkaan moisesta, mutta nyt olen ihan älyttömän utelias! 😄

Eri puolilta maailmaa olevia kauhutarinoita realistisilla kuvilla, mm. vampyyrijänis hampaat veressä, miestä hirteen kiskova aave  ja katossa leijuva verinen irtopää!  Yhdellä sivulla oli myös ohje ihmisudeksi muuttumiseen ja lukikohan siinä että tarvitaan lapsen rasvaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla.

Meillä oli myös tämä kirjasarja, en tosin muista siitä juuri muuta kuin ne kirjojen kansikuvat. Voi olla, että meille ei sitä varsinaisesti luettu, se vain oli meillä. Toisen uskonnollisen (punakantisen) kirjasarjan muista paremmin, mutta siinä ei tainnut olla mitään moraaliopetuksia, vaan ihan vain raamatun kertomuksia satujen muodossa.

 

Uskollisia ystäviä oli tuo punakantinen kirja sarja. Ihan paras, oli myös kasetti joka kirjaan oma. Ne sinikantiset jäi tosiaan lukematta.  t. nro 11

Ei ollut mielestäni tuonniminen, olen niitä punakantisia lukenut itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla.

Meillä oli myös tämä kirjasarja, en tosin muista siitä juuri muuta kuin ne kirjojen kansikuvat. Voi olla, että meille ei sitä varsinaisesti luettu, se vain oli meillä. Toisen uskonnollisen (punakantisen) kirjasarjan muista paremmin, mutta siinä ei tainnut olla mitään moraaliopetuksia, vaan ihan vain raamatun kertomuksia satujen muodossa.

 

Uskollisia ystäviä oli tuo punakantinen kirja sarja. Ihan paras, oli myös kasetti joka kirjaan oma. Ne sinikantiset jäi tosiaan lukematta.  t. nro 11

Ei ollut mielestäni tuonniminen, olen niitä punakantisia lukenut itsekin.

Nyt muistin, kirjasarjan nimi oli Ikuisia kertomuksia.

Luin ala-asteella sellaisen kummituskirjan kuin "Kunhan Helen Tulee" ja tykkäsin kovasti, mutta kaveri joka vinkistäni luki kyseisen  kirjan alkoi pelätä ihan hirveästi! Sori Mari.

Noidan käsikirja minullakin, pariin kertaan se oli "pakko" lainata ala-asteella kotiin ja joka kerta näin painajaisia. Vieläkään näin 27-vutiaana en halua sitä kyllä lukea uudestaan.

Vähän erilainen trauma jäi kutosluokalla kirjasta "Leidi - elämäni narttukoirana". Kirja itsessään oli musta ihan menevä, mutta se sisälsi esiteinille vähän kuumottavia kohtauksia mm. kahden koiran parittelusta. Siinä ei muuten olisi ollut mitään ihmeellistä, mutta pidin kirjasta esitelmän koko luokalle. Muistan, kun häveliäisyyksissäni sensuroin jopa kirjan nimen (puhuin kirjasta "Leidi - elämäni koirana") ja toivoin hyvin suuresti, ettei kukaan muu luokasta ollut lukenut kyseistä kirjaa ja tiennyt millaisia kohtauksia se sisälsi. Pari vuotta sitten näin kirjastossa kyseisen kirjan ja edelleen nousi pieni kuumotus kasvoille. :D 

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku hiukan kuvailla sen Noita-kirjan sisältöä? En ole koskaan kuullutkaan moisesta, mutta nyt olen ihan älyttömän utelias! 😄

Laita googlen kuvahakuun kirjan nimi hakusanaksi, löytyy aika paljon kuvia.

Prinsessa kierosilmä -niminen lasten satukirja, jonka lainasimme kirjastosta. Se oli tarkoitettu sitä varten, että lapset oppisivat hyväksymään erilaisuutta, mutta pelkäsin, että omat silmäni alkavat mennä kieroon.

Lisäksi 80-luvulla oli monia tyyliltään absurdeja lastenkirjoja ja -ohjelmia. Tämä oli perua 70-luvun lastenkulttuurista, kun lapsia kai yritettiin kasvattaa avaramielisiksi ja kyseenalaistaviksi sekä pyrittiin irrottautumaan kristillisestä maailmankuvasta. Hyvänä esimerkkinä Peukku-lastenkirjasarja, jossa oli keskushenkilöinä huonosti piirretty sormenpääperhe. Muistan kirjat "Peukun äiti lopettaa tupakoinnin" ja "Peukku katsoo yötä", joissa oli jotain ahdistavaa. Noiden kirjojen maailma oli nihilistinen, hahmoton.

Vierailija kirjoitti:

Ronja ryövärintyttäressä olevat kakkiaiset. Pelkäsin niitä ihan hirveästi lapsena, en tiedä miksi. Nehän ovat vaikka kuinka söpöjä ja harmittomia. 

Minä taas pelkäsin niitä ajattaria.

Täälläkin noidan käsikirja ja varsinkin se hemmetin leijuva pää!

Vierailija kirjoitti:

Tirlittan lensi taivaaseen, Tirlittan katosi jne... En muista enää koko tarinaa mutta oli orvoksi jääminen, luuvalot ja kaikki.

Mä en ole koskaan tajunnut Tirlittania. Oli jotenkin todella sekava ja ahdistava. Ihan kuin joku inhottava uni, josta ei herää. Hyi helvetti se luuvalo ja ötökät. 

Veljeni leijonamieltä luettiin esikoulussa aina ennen päiväunia eikä kyllä tullut siellä koskaan nukuttua, niin paljon kauhistutti se tarina.

Olin muistaakseni 2. luokalla, kun löysin kirjastosta lapsille suunnatun kauhutarinakirjan. No pakkohan se oli lainata ja vielä lukea keskellä yötä. Eniten karmimaan jäi tarina tytöstä, jonka demoni oli vallannut ja sai tytön leikkaamaan omat sormenpäänsä ja korvansa irti... Aika rajua settiä alakouluikäiselle.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten piti lukea John Steinbeckiä(?) Punainen poni, kauheaa miten siltä leikattiin varsa mahasta. Hiiriä ja ihmisiä, en tajua mitä hienoa kyseisessä kirjailijassa on niin, että pitää esitellä klassikkoina koulussa.

Steinbeck on loistava kirjailija ja Hiiriä ja ihmisiä on yksi parhaita koskaan lukemiani kirjoja, mutta eivät ne todellakaan ole mitään lasten käsityskyvylle sopivia kirjoja. Sen näkee jo tuosta yllä olevasta kommentista - Steinbeckit luet(et)tu liian nuorena.

Itseläni ehkä pahimmat traumat syntyivät Kuva-Kalevalasta, joka oli meillä kotona. Gallen-Kallelan kuvat näyttivät lapsesta kaamean pelottavilta ja niistä sai painajaisia, mutta silti oli aina pakko Kalevalaa selailla.

Ryhmälleni luettiin päiväkodissa kahta kirjaa, joista sain pitkäaikaiset traumat: joku merirosvoaavekirja (olin jotain 4v., en uskaltanut olla yksin kotona moneen vuoteen.) Toinen pelottava kirja oli Veljeni leijonamieli.

Tuon ikäisille pitäisi lukea jotain pupukirjoja yms.

Tarina tulitikkutytöstä. Pieni tyttö raapi tulitikkuja nähdäkseen kuolleen mumminsa, ja lämmittääkseen kylmiä käsiään. Loppujen lopuksi paleltuu itse kuoliaaksi hankeen😢

Vierailija kirjoitti:

Kirjan nimeä en muista, vihreäkantinen se oli ja päällikannessa joku kesäinen kuva. Luin sen noin kymmenvuotiaana.Tarina kertoi jostain lapsesta, joka vietti kesää maalaistalossa. Kirja oli siis ihan lastenkirja. En voinut ymmärtää outoa kohtaa, jossa tyttö näki kun joku isäntäväen mies tai renki oli navetassa lehmän takana jakkaralla jne. Suoraan ei tietenkään siinä kuvattu toimintaa. En voi vieläkään ymmärtää, miksi lastenkirjassa on sellainen kohta. Kyseinen kirja pitäisi poistaa myynnistä ja polttaa roviolla.

Eikääää. Kustannusyhtiössä eivät vissiin ole kaikki ihan hereillä.