Lapsuutesi kirjatrauma?

Mä luin keskitysleirikirjallisuutta ja pienenä äidin hyllyssä oli Valitut Palat, joissa joku kertoi lapsuushelvetistään. Isänsä oli tappanut pikkuveljen niin että siinä kuvattiin kirjoittajan nähneen miten aivot valuivat ulos kallosta... en järkyttynyt siitäkään. Olin surullinen, että joidenkin on täytynyt elää sellaisessa. Ja samalla peilasin ehkä sisäisiin horroreihini, joita koin ankaran äitini hoteissa. Äiti ei kuitenkaan tehnyt mitään fyysistä. Joten mikä noissa ois pitänyt traumoja aiheuttaa?

Veljeni Leijonamieli ala-asteella ja seitsemän veljestä. No ei ole kyllä ikinä paksut kirjat jaksaneet kiinnostaa. Tympäännyin koulussa kun olin kaikista hitain lukemaan. Tuotti aina ahdistusta kun tiesi että taas on pakko jotain suuritöistä ja tylsää opusta lukea.

Vierailija kirjoitti:

Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla.

Minä muistan :O En siis satuja sinänsä, mutta muistan kirjojen ulkoasun ja sen, että pidin niistä. En varmastikaan sitten ymmärtänyt niitä lapsena oikein, sillä nuo saduthan kuulostaa ihan kauheilta :( 

Vastauksena kysymykseen: Kärpästen herra, näin tästä painajaisia. Luin lapsena paljon aikuisten kirjallisuutta ja minulle luettiin myös erikoisia kirjoja. Suurinta osaa en varmastikaan ymmärtänyt oikein. Muista kirjoista en ainakaan muista nähneeni painajaisia.

Noidan käsikirja 6-vuotiaana. Sain 9-vuotiaana lahjakortin kirjakauppaan, äiti lähti mukaani ostoksille ja suositteli(!) Verinen kammio-kirjaa, "Sua ei ehkä tää ihan vielä kiinnosta, mutta tykkäisit tästä varmaan vähän vanhempana."

Kyseessä siis eroottinen novellikokoelma, jonka toki luin saman tien. Kerronta oli vähemmän groteskia kuin monissa myöhemmin salaa lukemissani vanhempieni pornokirjoissa, mutta tosiaan tuo suosittelu järkytti. Luin tosiaan 9-vuotiaasta alkaen aikuisten kirjoja laajalla skaalalla, yhdessä faijan omistamassa scifi-novellissa sivuttiin pedofiliaa, Kingin kirjoista muistan ahdistuneeni. Minäkin luin Alastonta lounasta 12-13 v.

Vierailija kirjoitti:

Mestaritontun seikkailut aiheuttivat unettomia öitä n. 8-vuotiaana. 

Heh, nyt kun aikuisiällä olen vilkaissut kirjaa, niin tylsempää, pitkäveteisempää jollotusta saa hakea -- eikä löydä. 

Niin se mieli kehittyy. 

Olin tosi kova lukemaan lapsena ja olen vieläkin. Voi kumpa kaikki ymmärtäisivät lukemisen merkityksen psyyken vahvistajana ja tietysti ihan konkreettisesti sanavaraston ja koulumenestyksen promoottorina. 

Lapselle annettu vartti päivässä lukemista poikii kaikkea hyvää moninkertaisesti. 

Muistatko mikä Mestaritontun seikkailuissa pelotti sinua? Olen vain utelias, kun itse pidin kovasti kirjasta lapsena ja muistaakseni pidin siitä myös aikuisena (tosin kirjan lukemisesta on jo aikaa). Minä sanoisin eniten traumoja aiheuttaneeksi kirjaksi Nicky Cruzin teoksen Juokse poika, juokse, jonka luin 6-vuotiaana. Luin lapsena paljon - tuo olisi saanut jäädä lukematta...

Astrid Lindgrenin Katto-Kassinen kirjat. Olen lapsesta asti vihannut kyseistä hahmoa enkä voi ymmärtää, että miten Astrid on keksinyt tuollaisen ihme kääpiömiehen, joka lentää taivaalla selässään olevan propellin avulla ja lentää sisään Pikkuveljen ikkunasta sisään, rikkoo tämän höyrykoneen, komentaa tämän ostamaan itselleen karkkia rahoilla, joilla Pikkuveli on aikonut ostaa itselleen koiran ja niin edelleen ja jättää tämän kärsimään seuraukset esimerkiksi siitä, että höyrykone räjähti. Se Katto-Kassinen ei edes ollut Pikkuveljen mielikuvitusta, koska lopulta tämän vanhemmat, sisarukset ja kaveritkin näkevät tämän. Oikeasti toivoin jo lapsena, että se narsisti Kassinen tippuisi taivaalla lentäessään maahan ja kuolisi kun se propelli menisi epäkuntoon.

Kaverin kotona oli vanha, 1950-luvulla painettu kirja, jossa oli "lapsille sopivia" opettavaisia tarinoita. En muista kirjan nimeä. Tarinat olivat melkoisen rouheita.

Yksi tarina jäi ikuisesti mieleeni. Siinä oli poika, jonka piti opetella koulun biologian tunnille ulkoa kaikki ihmiskehon luut. Poikaa ei läksyjen teko huvittanut, ja hän lähti metsään kävelemään. Äkkiä hän putosi maanalaiseen luolaan, jonka lattia oli täynnä kaluttuja ihmisluita. Luolassa asui peikko. Peikko sanoi pojalle, että jos tämä osaa luetella kaikki ihmiskehon luut, ne kokoontuvat täydelliseksi luurangoksi, joka herää eloon. Silloin peikko päästää pojan vapaaksi. Jos yksikin luu unohtuu, poika jää ikuisiksi ajoiksi peikon luolaan. Poika alkoi luetella luitten nimiä, ja nimensä kuultuaan luu asettui paikoilleen luurangossa. Poika muisti kaikki luut. Luuranko lähti liikkeelle ja kuristi peikon kuoliaaksi ja poika pääsi pakoon. Sitten poika heräsi omassa huoneessaan ja unen säikyttämänä alkoi lukea luuläksyä.

Siis miten sekaisin aikuiset ovat sodan jälkeen olleet??

Mielisairauksista kertova oppikirja 50- tai 60-luvulta. Luin ala-asteella. Löytyi vintiltä.

up

Mulle aiheutti ahdistusta monet sellaiset kirjat, joissa jotakuta kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti. Erityisesti jos kirjassa vielä annettiin ymmärtää että tämä kohtelu (esim julma ruumiillinen kuritus ) olisikin oikeutettua, vaikka lapsen oikeudentunto kertoi, että näin ei varmasti ollut.

Vierailija kirjoitti:

Luin tosi paljon lapsena ja nuorena, lastenosasto tuli kaluttua läpi ala-asteen aikana, mutta en muista edes nähneeni täällä monesti mainittua Noidan käsikirjaa! Ehkä sitä ei meidän pienessä kyläkirjastossa ollut.

Ole onnellinen, että sulta on mennyt tuo kirja ohi. Noidan käsikirja aiheutti mulle lapsena niin pahat traumat, että en pystynyt nukkumaan moneen vuoteen yksin. Minusta on sittemmin tullut kauhuleffojen ja -kirjojen harrastaja eikä mua pelota oikeastaan mikään. Paitsi Noidan käsikirja. En suostuisi lukemaan sitä yksin kotona yöllä.

Maria Jotuni: Huojuva talo, luin sen alle 10v salaa ja paitsi että lapsuuteni oli traumaattinen, kirja traumatisoi lisää, miesviha ja inho vain kasvoi.

Noidan käsikirjalle on näköjään oma Facebook-ryhmä. Moni muukin on kyseisestä kirjasta traumatisoitunut. :)

Jos olisin Kassinen, niin tappaisin itseni! kirjoitti:

Astrid Lindgrenin Katto-Kassinen kirjat. Olen lapsesta asti vihannut kyseistä hahmoa enkä voi ymmärtää, että miten Astrid on keksinyt tuollaisen ihme kääpiömiehen, joka lentää taivaalla selässään olevan propellin avulla ja lentää sisään Pikkuveljen ikkunasta sisään, rikkoo tämän höyrykoneen, komentaa tämän ostamaan itselleen karkkia rahoilla, joilla Pikkuveli on aikonut ostaa itselleen koiran ja niin edelleen ja jättää tämän kärsimään seuraukset esimerkiksi siitä, että höyrykone räjähti. Se Katto-Kassinen ei edes ollut Pikkuveljen mielikuvitusta, koska lopulta tämän vanhemmat, sisarukset ja kaveritkin näkevät tämän. Oikeasti toivoin jo lapsena, että se narsisti Kassinen tippuisi taivaalla lentäessään maahan ja kuolisi kun se propelli menisi epäkuntoon.

Mä inhosin myös Katto Kassista, en olisi halunnut lukea edes satua, kirjassa jo kuvituksen perusteella totesin hepun ärsyttäväksi. Ihme propellipää.

Luin Hannele Huovin jonkun kirjan liian nuorena, siinä oli kait evakko tyttö joka lähetettiin jonnekin lasitehtaalle, siellä joku matkamies vietteli tuon tytön ja hän suostui seksiin ymmärtämättä mitä teki. Tuli raskaaksi, ja koko yhteisö häpesi tyttöä ja hän oli koko ajan henkisesti ihan yksin, muistan miten synnytyskin kuvailtiin tosi ahdistavasti ja sitten myöhemmin vielä paljastui että vauva oli sokea.

En muista kirjan nimeä, mutta muistan tunnelman olleen aivan hirveän ahdistava, täynnä tukahdutettua yksinäisyyttä. Nytkin tulee sellainen painon tunne rintaan kun muistelen tuota kirjaa. Taisin olla 9 kun luin

sen, aivan liian nuori.

Vihreä koura- ja muita kummitusjuttuja kirja. Oli pelottava.  

Lasiaurinko!! Se se kirja oli. Hannele Huovin Lasiaurinko.

Nro 75

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin Kassinen, niin tappaisin itseni! kirjoitti:

Astrid Lindgrenin Katto-Kassinen kirjat. Olen lapsesta asti vihannut kyseistä hahmoa enkä voi ymmärtää, että miten Astrid on keksinyt tuollaisen ihme kääpiömiehen, joka lentää taivaalla selässään olevan propellin avulla ja lentää sisään Pikkuveljen ikkunasta sisään, rikkoo tämän höyrykoneen, komentaa tämän ostamaan itselleen karkkia rahoilla, joilla Pikkuveli on aikonut ostaa itselleen koiran ja niin edelleen ja jättää tämän kärsimään seuraukset esimerkiksi siitä, että höyrykone räjähti. Se Katto-Kassinen ei edes ollut Pikkuveljen mielikuvitusta, koska lopulta tämän vanhemmat, sisarukset ja kaveritkin näkevät tämän. Oikeasti toivoin jo lapsena, että se narsisti Kassinen tippuisi taivaalla lentäessään maahan ja kuolisi kun se propelli menisi epäkuntoon.

Mä inhosin myös Katto Kassista, en olisi halunnut lukea edes satua, kirjassa jo kuvituksen perusteella totesin hepun ärsyttäväksi. Ihme propellipää.

Täälläkin yksi Katto-Kassisen inhoaja! Tosin inhosin kirjoissa vaan tuota Kassisen hahmoa, kirjoista tykkäsin ja luin niitä uudelleen ja uudelleen. Joskin se eka, jossa Kassinen on kaikkein inhottavan pikkuveljeä, oli mun mielestä huonoin. :D

*inhottavin Pikkuveljelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla.

Meillä oli myös tämä kirjasarja, en tosin muista siitä juuri muuta kuin ne kirjojen kansikuvat. Voi olla, että meille ei sitä varsinaisesti luettu, se vain oli meillä. Toisen uskonnollisen (punakantisen) kirjasarjan muista paremmin, mutta siinä ei tainnut olla mitään moraaliopetuksia, vaan ihan vain raamatun kertomuksia satujen muodossa.

Uskollisia ystäviä oli tuo punakantinen kirja sarja. Ihan paras, oli myös kasetti joka kirjaan oma. Ne sinikantiset jäi tosiaan lukematta.  t. nro 11