Riittämättömyyden tunteesta johtuen en siivoa

Näitä ovat kesämökki ja kiinteistö ulkomailla. Siinäs kadehdit, kuka lienetkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Minusta konmari on vaikeaa, jos tavatat taloudessa eivät ole kaikki omia.

ap

Jos kerran miehesikään ei pidä siivoamisesta, niin konmaritatte yhdessä. Monet ovat ottaneet kouluikäiset lapsetkin mukaan ja lapset konmarittaneet omia tavaroitaan. Ja kysehän ei ole pelkästään tavaroista vaan myös elämänmuutoksesta, joka siitä seuraa. Itse tuolla sanoit, että elämän pitäisi olla mukavaa ja konmarissahan tavaroistakin säästetään vain iloa tuottavat. Tavaroiden jälkeen voi konmarittaa elämssään muitakin asioita, jotka eivät tuota iloa. 

Miehen kanssa konmarittaminen... Kun ei se halua. Kun ei sitä häiritse.

ap

Se on tietysti hankalampi juttu. Mutta kun nyt asutkin jo erossa miehestä eli sulla on oma asunto, niin siellä konmarittaminen on ihan helppoa. Pieni asunto, niin sulla ei varmaan ole vielä ehtinyt kertyä sinne hirveästi tavaraa.

Se ei olekaan koskaan ollut ongelma, vaan lasten eläminen sotkun keskellä. Johon olin syyllinen.

ap

Lasten koti pysyy paremmin siistinä, kun laitetaan ylimääräiset tavarat pois. Sanot miehelle, että suostut edes harkitsemaan takaisin hänen luokseen muuttamista vasta sitten, kun mies on konmarittanut omat tavaransa. Kerrankin siis SINÄ määräät, ei mies. 

Ei miehellä ole ongelmaa jos en asu siellä. Enkä kyllä itsekään näe, miksi hän minut sinne tahtoisi. Hänelle vaan "sopii kaikki", mitä mä teen. Ei halua kuulemma määräillä.

ap

Eikö ongelma ollut se, että lapset joutuvat asumaan siivottomassa kodissa? Ja koska mies ei halua siivota, lapset elävät nyt siivottomassa kodissa?

Joo, sen takia voin pahoin. Mutta koska en asu siellä, siitä ei voida enää syyttää minua käytännössä. Kaikkien katseet siirtyvät mieheen, jotka haluaisivat siellä jotain arvostella.

ap

No mutta sittenhän siivoamisen osalta kaikki on nyt hyvin. Kyllä ne koulussa puuttuvat asiaan, jos lapsilla on samat vaatteet päällä jatkuvasti tai muulla tavalla huomataan, että kotona ei lapsista huolehdita. Lastenvalvojalla tehty tapaamissopimus olisi hyvä asia, silloin olisi mustaa valkoisella, milloin lapset ovat sinulla ja milloin isällään. Sun ei tarvitse suostua mihinkään, mistä ei ole mustaa valkoisella. Ja etävanhempana sun ei tarvitse tavata lapsiasi edes silloin, kun sulla tapaamissopimuksen mukaan olisi oikeus, jos et halua. 

No ei tuossa nyt ole edes kyse siitä, että lasten hyvinvointiin tarttis kenenkään puuttua. Mieskin sitten luovutti, ettei mun tarvii olla lasten kanssa mutta se on siis niin hölmöä, kun kaikesta tulee se tunne, ettei mulla ole sananvaltaa. Ei mulle ois ongelmaa olla avuksi, ellei tulis tunnetta, että määräillään.

ap

Kun elatussopimus on tehty, sinä voit aivan vapaasti tarjota miehellesi lastenhoitoapua ja juuri silloin ja juuri sen verran kuin se sinulle itsellesi sopii. Kukaan ei määräile sua. 

Parisuhde ja perhe-elämä ei sovi kaikille. Joskus elämä on parempaa, kun asuu yksin ja voi tehdä just niinkuin itse haluaa. Jos ei huvita siivota, ei siivoa. Jos haluaa syödä näkkileipää sängyssä, syö. Jos haluaa nukkua koko lauantaipäivän, nukkuu. Ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä kukaan määräile. 

Kyllä minä osaan ottaa muita huomioon, mutta en vain saanut siivottua tasolla, jonka olisin kokenut olevan riittävä. Enkä muutenkaan toimia perheessä tavalla, joka olisi ihanteellinen ja riittävä.

ap

Eli sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä vaan se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Niinpä on oikein hyvä asia, että asut nyt yksin. Nyt vaan järjestät asiasi sillä tavalla kuntoon, että mikään ei roiku suullisten sopimusten varassa. 

Aha. Että koska mun äiti on vaurioittanut minua siihen, että koen riittämättömyyden tunnetta, niin sinä katsot oikeudeksesi leimata minut siitä? Että sulle ei sovi, sä oot kykenemätön? Mies koitti kuormittaa minua tukeutumalla minuun, en mä tässä yksin ole se, joka ei johonkin kykene. Jos mies kykenisi kantamaan itse omat valintansa tukeutumatta minuun ja tukemaan minua sen sijaan, niin olisin ehkä päässyt äitini aiheuttamista haavoista. Ymmärrän, ettei keneltäkäön voi sellaista vaatia tai edellyttää, mutta en silti ymmärrä toiseen tukeutumista jonain oikeutena sinänsä, ja jos sitä ei saa, niin mä en kykene johonkin vai?

ap

Okei, korjaan edellistä: sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä tuon miehen kanssa. Jonkun toisen kanssa voi sopiakin. Tärkeintä kuitenkin on, että olet lähtenyt suhteesta, joka tuottaa sinulle pahaa oloa. Nyt vaan käytännön asiat kuntoon ja sen jälkeen teillä kummallakin on omat elämänne. 

Kiitos kun ymmärrät. Ei sovi hänen kanssaan ei, ja olen siitä tietysti surullinen. Ja tiedän senkin, että äitini aiheuttamien vaurioiden vuoksi minun on erittäin hankalaa löytää ketään, sopivaa siis, siitäkin olen surullinen.

ap

Ymmärrän sua. Mun syyni olla sellainen kuin olen on erilainen kuin sulla, mutta jo kauan sitten ymmärsin, että tuskin tulen koskaan löytämään mulle sopivaa miestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Minusta konmari on vaikeaa, jos tavatat taloudessa eivät ole kaikki omia.

ap

Jos kerran miehesikään ei pidä siivoamisesta, niin konmaritatte yhdessä. Monet ovat ottaneet kouluikäiset lapsetkin mukaan ja lapset konmarittaneet omia tavaroitaan. Ja kysehän ei ole pelkästään tavaroista vaan myös elämänmuutoksesta, joka siitä seuraa. Itse tuolla sanoit, että elämän pitäisi olla mukavaa ja konmarissahan tavaroistakin säästetään vain iloa tuottavat. Tavaroiden jälkeen voi konmarittaa elämssään muitakin asioita, jotka eivät tuota iloa. 

Miehen kanssa konmarittaminen... Kun ei se halua. Kun ei sitä häiritse.

ap

Se on tietysti hankalampi juttu. Mutta kun nyt asutkin jo erossa miehestä eli sulla on oma asunto, niin siellä konmarittaminen on ihan helppoa. Pieni asunto, niin sulla ei varmaan ole vielä ehtinyt kertyä sinne hirveästi tavaraa.

Se ei olekaan koskaan ollut ongelma, vaan lasten eläminen sotkun keskellä. Johon olin syyllinen.

ap

Lasten koti pysyy paremmin siistinä, kun laitetaan ylimääräiset tavarat pois. Sanot miehelle, että suostut edes harkitsemaan takaisin hänen luokseen muuttamista vasta sitten, kun mies on konmarittanut omat tavaransa. Kerrankin siis SINÄ määräät, ei mies. 

Ei miehellä ole ongelmaa jos en asu siellä. Enkä kyllä itsekään näe, miksi hän minut sinne tahtoisi. Hänelle vaan "sopii kaikki", mitä mä teen. Ei halua kuulemma määräillä.

ap

Eikö ongelma ollut se, että lapset joutuvat asumaan siivottomassa kodissa? Ja koska mies ei halua siivota, lapset elävät nyt siivottomassa kodissa?

Joo, sen takia voin pahoin. Mutta koska en asu siellä, siitä ei voida enää syyttää minua käytännössä. Kaikkien katseet siirtyvät mieheen, jotka haluaisivat siellä jotain arvostella.

ap

No mutta sittenhän siivoamisen osalta kaikki on nyt hyvin. Kyllä ne koulussa puuttuvat asiaan, jos lapsilla on samat vaatteet päällä jatkuvasti tai muulla tavalla huomataan, että kotona ei lapsista huolehdita. Lastenvalvojalla tehty tapaamissopimus olisi hyvä asia, silloin olisi mustaa valkoisella, milloin lapset ovat sinulla ja milloin isällään. Sun ei tarvitse suostua mihinkään, mistä ei ole mustaa valkoisella. Ja etävanhempana sun ei tarvitse tavata lapsiasi edes silloin, kun sulla tapaamissopimuksen mukaan olisi oikeus, jos et halua. 

No ei tuossa nyt ole edes kyse siitä, että lasten hyvinvointiin tarttis kenenkään puuttua. Mieskin sitten luovutti, ettei mun tarvii olla lasten kanssa mutta se on siis niin hölmöä, kun kaikesta tulee se tunne, ettei mulla ole sananvaltaa. Ei mulle ois ongelmaa olla avuksi, ellei tulis tunnetta, että määräillään.

ap

Kun elatussopimus on tehty, sinä voit aivan vapaasti tarjota miehellesi lastenhoitoapua ja juuri silloin ja juuri sen verran kuin se sinulle itsellesi sopii. Kukaan ei määräile sua. 

Parisuhde ja perhe-elämä ei sovi kaikille. Joskus elämä on parempaa, kun asuu yksin ja voi tehdä just niinkuin itse haluaa. Jos ei huvita siivota, ei siivoa. Jos haluaa syödä näkkileipää sängyssä, syö. Jos haluaa nukkua koko lauantaipäivän, nukkuu. Ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä kukaan määräile. 

Kyllä minä osaan ottaa muita huomioon, mutta en vain saanut siivottua tasolla, jonka olisin kokenut olevan riittävä. Enkä muutenkaan toimia perheessä tavalla, joka olisi ihanteellinen ja riittävä.

ap

Eli sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä vaan se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Niinpä on oikein hyvä asia, että asut nyt yksin. Nyt vaan järjestät asiasi sillä tavalla kuntoon, että mikään ei roiku suullisten sopimusten varassa. 

Aha. Että koska mun äiti on vaurioittanut minua siihen, että koen riittämättömyyden tunnetta, niin sinä katsot oikeudeksesi leimata minut siitä? Että sulle ei sovi, sä oot kykenemätön? Mies koitti kuormittaa minua tukeutumalla minuun, en mä tässä yksin ole se, joka ei johonkin kykene. Jos mies kykenisi kantamaan itse omat valintansa tukeutumatta minuun ja tukemaan minua sen sijaan, niin olisin ehkä päässyt äitini aiheuttamista haavoista. Ymmärrän, ettei keneltäkäön voi sellaista vaatia tai edellyttää, mutta en silti ymmärrä toiseen tukeutumista jonain oikeutena sinänsä, ja jos sitä ei saa, niin mä en kykene johonkin vai?

ap

Okei, korjaan edellistä: sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä tuon miehen kanssa. Jonkun toisen kanssa voi sopiakin. Tärkeintä kuitenkin on, että olet lähtenyt suhteesta, joka tuottaa sinulle pahaa oloa. Nyt vaan käytännön asiat kuntoon ja sen jälkeen teillä kummallakin on omat elämänne. 

Kiitos kun ymmärrät. Ei sovi hänen kanssaan ei, ja olen siitä tietysti surullinen. Ja tiedän senkin, että äitini aiheuttamien vaurioiden vuoksi minun on erittäin hankalaa löytää ketään, sopivaa siis, siitäkin olen surullinen.

ap

Ymmärrän sua. Mun syyni olla sellainen kuin olen on erilainen kuin sulla, mutta jo kauan sitten ymmärsin, että tuskin tulen koskaan löytämään mulle sopivaa miestä. 

Minusta sellainen on määrättömän surullista. Mulla ois rakkautta antaa paljon ihmiselle, joka tajuais mua, mutta se aina kariutuu siihen, ettei minua ymmärretä. En siitä voi toisia syyttää, mutta tuntuu niin katkeralta. Aivan kuin olisin huonompi kuin muut, vaikka mulle on vain tehty pahaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Näitä ovat kesämökki ja kiinteistö ulkomailla. Siinäs kadehdit, kuka lienetkin.

ap

Joku kadehtisi äitihullua? Juu ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Minusta konmari on vaikeaa, jos tavatat taloudessa eivät ole kaikki omia.

ap

Jos kerran miehesikään ei pidä siivoamisesta, niin konmaritatte yhdessä. Monet ovat ottaneet kouluikäiset lapsetkin mukaan ja lapset konmarittaneet omia tavaroitaan. Ja kysehän ei ole pelkästään tavaroista vaan myös elämänmuutoksesta, joka siitä seuraa. Itse tuolla sanoit, että elämän pitäisi olla mukavaa ja konmarissahan tavaroistakin säästetään vain iloa tuottavat. Tavaroiden jälkeen voi konmarittaa elämssään muitakin asioita, jotka eivät tuota iloa. 

Miehen kanssa konmarittaminen... Kun ei se halua. Kun ei sitä häiritse.

ap

Se on tietysti hankalampi juttu. Mutta kun nyt asutkin jo erossa miehestä eli sulla on oma asunto, niin siellä konmarittaminen on ihan helppoa. Pieni asunto, niin sulla ei varmaan ole vielä ehtinyt kertyä sinne hirveästi tavaraa.

Se ei olekaan koskaan ollut ongelma, vaan lasten eläminen sotkun keskellä. Johon olin syyllinen.

ap

Lasten koti pysyy paremmin siistinä, kun laitetaan ylimääräiset tavarat pois. Sanot miehelle, että suostut edes harkitsemaan takaisin hänen luokseen muuttamista vasta sitten, kun mies on konmarittanut omat tavaransa. Kerrankin siis SINÄ määräät, ei mies. 

Ei miehellä ole ongelmaa jos en asu siellä. Enkä kyllä itsekään näe, miksi hän minut sinne tahtoisi. Hänelle vaan "sopii kaikki", mitä mä teen. Ei halua kuulemma määräillä.

ap

Eikö ongelma ollut se, että lapset joutuvat asumaan siivottomassa kodissa? Ja koska mies ei halua siivota, lapset elävät nyt siivottomassa kodissa?

Joo, sen takia voin pahoin. Mutta koska en asu siellä, siitä ei voida enää syyttää minua käytännössä. Kaikkien katseet siirtyvät mieheen, jotka haluaisivat siellä jotain arvostella.

ap

No mutta sittenhän siivoamisen osalta kaikki on nyt hyvin. Kyllä ne koulussa puuttuvat asiaan, jos lapsilla on samat vaatteet päällä jatkuvasti tai muulla tavalla huomataan, että kotona ei lapsista huolehdita. Lastenvalvojalla tehty tapaamissopimus olisi hyvä asia, silloin olisi mustaa valkoisella, milloin lapset ovat sinulla ja milloin isällään. Sun ei tarvitse suostua mihinkään, mistä ei ole mustaa valkoisella. Ja etävanhempana sun ei tarvitse tavata lapsiasi edes silloin, kun sulla tapaamissopimuksen mukaan olisi oikeus, jos et halua. 

No ei tuossa nyt ole edes kyse siitä, että lasten hyvinvointiin tarttis kenenkään puuttua. Mieskin sitten luovutti, ettei mun tarvii olla lasten kanssa mutta se on siis niin hölmöä, kun kaikesta tulee se tunne, ettei mulla ole sananvaltaa. Ei mulle ois ongelmaa olla avuksi, ellei tulis tunnetta, että määräillään.

ap

Kun elatussopimus on tehty, sinä voit aivan vapaasti tarjota miehellesi lastenhoitoapua ja juuri silloin ja juuri sen verran kuin se sinulle itsellesi sopii. Kukaan ei määräile sua. 

Parisuhde ja perhe-elämä ei sovi kaikille. Joskus elämä on parempaa, kun asuu yksin ja voi tehdä just niinkuin itse haluaa. Jos ei huvita siivota, ei siivoa. Jos haluaa syödä näkkileipää sängyssä, syö. Jos haluaa nukkua koko lauantaipäivän, nukkuu. Ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä kukaan määräile. 

Kyllä minä osaan ottaa muita huomioon, mutta en vain saanut siivottua tasolla, jonka olisin kokenut olevan riittävä. Enkä muutenkaan toimia perheessä tavalla, joka olisi ihanteellinen ja riittävä.

ap

Eli sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä vaan se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Niinpä on oikein hyvä asia, että asut nyt yksin. Nyt vaan järjestät asiasi sillä tavalla kuntoon, että mikään ei roiku suullisten sopimusten varassa. 

Aha. Että koska mun äiti on vaurioittanut minua siihen, että koen riittämättömyyden tunnetta, niin sinä katsot oikeudeksesi leimata minut siitä? Että sulle ei sovi, sä oot kykenemätön? Mies koitti kuormittaa minua tukeutumalla minuun, en mä tässä yksin ole se, joka ei johonkin kykene. Jos mies kykenisi kantamaan itse omat valintansa tukeutumatta minuun ja tukemaan minua sen sijaan, niin olisin ehkä päässyt äitini aiheuttamista haavoista. Ymmärrän, ettei keneltäkäön voi sellaista vaatia tai edellyttää, mutta en silti ymmärrä toiseen tukeutumista jonain oikeutena sinänsä, ja jos sitä ei saa, niin mä en kykene johonkin vai?

ap

Okei, korjaan edellistä: sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä tuon miehen kanssa. Jonkun toisen kanssa voi sopiakin. Tärkeintä kuitenkin on, että olet lähtenyt suhteesta, joka tuottaa sinulle pahaa oloa. Nyt vaan käytännön asiat kuntoon ja sen jälkeen teillä kummallakin on omat elämänne. 

Kiitos kun ymmärrät. Ei sovi hänen kanssaan ei, ja olen siitä tietysti surullinen. Ja tiedän senkin, että äitini aiheuttamien vaurioiden vuoksi minun on erittäin hankalaa löytää ketään, sopivaa siis, siitäkin olen surullinen.

ap

Ymmärrän sua. Mun syyni olla sellainen kuin olen on erilainen kuin sulla, mutta jo kauan sitten ymmärsin, että tuskin tulen koskaan löytämään mulle sopivaa miestä. 

Minusta sellainen on määrättömän surullista. Mulla ois rakkautta antaa paljon ihmiselle, joka tajuais mua, mutta se aina kariutuu siihen, ettei minua ymmärretä. En siitä voi toisia syyttää, mutta tuntuu niin katkeralta. Aivan kuin olisin huonompi kuin muut, vaikka mulle on vain tehty pahaa.

ap

Sinä olet itsekäs. Siksi et tule koskaan rakastamaan ketään. Et rakasta edes lapsiasi.

Sinulla ei ole mitään annettavaa kenellekään

Osaat vain ottaa

http://narcissisticbehavior.net/narcissistic-victim-syndrome-what-the-h…

Eilen löysin tällaisen hyvin mielenkiintoisen linkin. Siinä puhuttiin myös kaasuvalottamisesta erittäin kuvaavasti.

Siinä on just se, jos kasvaa vanhemman kanssa, joka ei voi milloinkaan myöntää olevansa väärässä. Kuten minä kasvoin. Hän joutuu valehtelemaan tietysti pitääkseen kulissin kasassa, ettei ole koskaan väärässä. Lapsi uskoo sen vielä. Ja voi sitä ongelmien määrää, kun pitäisi alkaa löytää rehellisyys niistä valheista, että missä minä, lapsi, sittenkin olinkin oikeassa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä ovat kesämökki ja kiinteistö ulkomailla. Siinäs kadehdit, kuka lienetkin.

ap

Joku kadehtisi äitihullua? Juu ei

Varallisuutta, tarkoitin.

ap

Muutenkin on täysin käsittämätöntä, että (käsitykseni mukaan) suomalaisessa terapiamaailmassa ei ollenkaan tunnisteta käsitettä narsistin uhri -syndrooma. Luulisi, että VALTAOSA kelan psykoterapioihin hakeutuvista kärsii nimenomaan siitä. Ei tarvitse olla patologisen narsistin uhri kärsiäkseen siitä. Ja kun ajattelee Suomen sotia, niin niiltä jäljiltä näen nimenomaan syntyneen sen valtavan masennuksen ja siihen liittyvän mielenterveyshoidon tarpeen, kun vähän joka toisessa kodissa on sodan jäljiltä kasvanut kylmä persoonallisuushäiriön saanut narsistinen lapsi, meidän vanhempamme. Ei heidän vikansa, mutta kela maksaa itsensä kipeäksi terapioista, jotka eivät toimi, koska psykiatriamaailma ei halua oppia uutta ja tunnustaa ja tunnistaa narsistin uhri -syndroomaa.

ap

Tekisi mieli ampua kuvainnollisesti kaikki paskat psykiatrit suomenniemeltä, joiden mielestä mä en ilmeisesti ole mikään narsistin uhri -syndroomainen vaan masentunut vaan! Ei sellaista käsitettä kuin "masentunut" saisi edes olla olemassa, ainahan se jostain johtuu, perkele! Oytakoot siitä selvää ja oppikoot jotain utta! Pitääkö tässä saatana potilaan opettaa lääkäreitä. Ja kokemusasiantuntijoiden, eli narsistisen henkilön kanssa eläneiden!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Minusta konmari on vaikeaa, jos tavatat taloudessa eivät ole kaikki omia.

ap

Jos kerran miehesikään ei pidä siivoamisesta, niin konmaritatte yhdessä. Monet ovat ottaneet kouluikäiset lapsetkin mukaan ja lapset konmarittaneet omia tavaroitaan. Ja kysehän ei ole pelkästään tavaroista vaan myös elämänmuutoksesta, joka siitä seuraa. Itse tuolla sanoit, että elämän pitäisi olla mukavaa ja konmarissahan tavaroistakin säästetään vain iloa tuottavat. Tavaroiden jälkeen voi konmarittaa elämssään muitakin asioita, jotka eivät tuota iloa. 

Miehen kanssa konmarittaminen... Kun ei se halua. Kun ei sitä häiritse.

ap

Se on tietysti hankalampi juttu. Mutta kun nyt asutkin jo erossa miehestä eli sulla on oma asunto, niin siellä konmarittaminen on ihan helppoa. Pieni asunto, niin sulla ei varmaan ole vielä ehtinyt kertyä sinne hirveästi tavaraa.

Se ei olekaan koskaan ollut ongelma, vaan lasten eläminen sotkun keskellä. Johon olin syyllinen.

ap

Lasten koti pysyy paremmin siistinä, kun laitetaan ylimääräiset tavarat pois. Sanot miehelle, että suostut edes harkitsemaan takaisin hänen luokseen muuttamista vasta sitten, kun mies on konmarittanut omat tavaransa. Kerrankin siis SINÄ määräät, ei mies. 

Ei miehellä ole ongelmaa jos en asu siellä. Enkä kyllä itsekään näe, miksi hän minut sinne tahtoisi. Hänelle vaan "sopii kaikki", mitä mä teen. Ei halua kuulemma määräillä.

ap

Eikö ongelma ollut se, että lapset joutuvat asumaan siivottomassa kodissa? Ja koska mies ei halua siivota, lapset elävät nyt siivottomassa kodissa?

Joo, sen takia voin pahoin. Mutta koska en asu siellä, siitä ei voida enää syyttää minua käytännössä. Kaikkien katseet siirtyvät mieheen, jotka haluaisivat siellä jotain arvostella.

ap

No mutta sittenhän siivoamisen osalta kaikki on nyt hyvin. Kyllä ne koulussa puuttuvat asiaan, jos lapsilla on samat vaatteet päällä jatkuvasti tai muulla tavalla huomataan, että kotona ei lapsista huolehdita. Lastenvalvojalla tehty tapaamissopimus olisi hyvä asia, silloin olisi mustaa valkoisella, milloin lapset ovat sinulla ja milloin isällään. Sun ei tarvitse suostua mihinkään, mistä ei ole mustaa valkoisella. Ja etävanhempana sun ei tarvitse tavata lapsiasi edes silloin, kun sulla tapaamissopimuksen mukaan olisi oikeus, jos et halua. 

No ei tuossa nyt ole edes kyse siitä, että lasten hyvinvointiin tarttis kenenkään puuttua. Mieskin sitten luovutti, ettei mun tarvii olla lasten kanssa mutta se on siis niin hölmöä, kun kaikesta tulee se tunne, ettei mulla ole sananvaltaa. Ei mulle ois ongelmaa olla avuksi, ellei tulis tunnetta, että määräillään.

ap

Kun elatussopimus on tehty, sinä voit aivan vapaasti tarjota miehellesi lastenhoitoapua ja juuri silloin ja juuri sen verran kuin se sinulle itsellesi sopii. Kukaan ei määräile sua. 

Parisuhde ja perhe-elämä ei sovi kaikille. Joskus elämä on parempaa, kun asuu yksin ja voi tehdä just niinkuin itse haluaa. Jos ei huvita siivota, ei siivoa. Jos haluaa syödä näkkileipää sängyssä, syö. Jos haluaa nukkua koko lauantaipäivän, nukkuu. Ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä kukaan määräile. 

Kyllä minä osaan ottaa muita huomioon, mutta en vain saanut siivottua tasolla, jonka olisin kokenut olevan riittävä. Enkä muutenkaan toimia perheessä tavalla, joka olisi ihanteellinen ja riittävä.

ap

Eli sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä vaan se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Niinpä on oikein hyvä asia, että asut nyt yksin. Nyt vaan järjestät asiasi sillä tavalla kuntoon, että mikään ei roiku suullisten sopimusten varassa. 

Aha. Että koska mun äiti on vaurioittanut minua siihen, että koen riittämättömyyden tunnetta, niin sinä katsot oikeudeksesi leimata minut siitä? Että sulle ei sovi, sä oot kykenemätön? Mies koitti kuormittaa minua tukeutumalla minuun, en mä tässä yksin ole se, joka ei johonkin kykene. Jos mies kykenisi kantamaan itse omat valintansa tukeutumatta minuun ja tukemaan minua sen sijaan, niin olisin ehkä päässyt äitini aiheuttamista haavoista. Ymmärrän, ettei keneltäkäön voi sellaista vaatia tai edellyttää, mutta en silti ymmärrä toiseen tukeutumista jonain oikeutena sinänsä, ja jos sitä ei saa, niin mä en kykene johonkin vai?

ap

Okei, korjaan edellistä: sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä tuon miehen kanssa. Jonkun toisen kanssa voi sopiakin. Tärkeintä kuitenkin on, että olet lähtenyt suhteesta, joka tuottaa sinulle pahaa oloa. Nyt vaan käytännön asiat kuntoon ja sen jälkeen teillä kummallakin on omat elämänne. 

Kiitos kun ymmärrät. Ei sovi hänen kanssaan ei, ja olen siitä tietysti surullinen. Ja tiedän senkin, että äitini aiheuttamien vaurioiden vuoksi minun on erittäin hankalaa löytää ketään, sopivaa siis, siitäkin olen surullinen.

ap

Ymmärrän sua. Mun syyni olla sellainen kuin olen on erilainen kuin sulla, mutta jo kauan sitten ymmärsin, että tuskin tulen koskaan löytämään mulle sopivaa miestä. 

Minusta sellainen on määrättömän surullista. Mulla ois rakkautta antaa paljon ihmiselle, joka tajuais mua, mutta se aina kariutuu siihen, ettei minua ymmärretä. En siitä voi toisia syyttää, mutta tuntuu niin katkeralta. Aivan kuin olisin huonompi kuin muut, vaikka mulle on vain tehty pahaa.

ap

Niin minustakin. Onko sulla koskaan tunne, että sun rakkautesi on suljettu johonkin lyijyastiaan? Mun ex-mies puukotti mua 17 vuotta sitten. 5 kertaa ylävartaloon, 1kerran reiteen ja 1kerran käsivarteen. Reiteen on jäänyt jatkuva hermosärky, joka hankaloittaa nukkumista ja liikkumista. Olisi ihana rakastua johonkin mieheen, mutta mä en pysty. Ei kukaan tavallinen mies pysty ymmärtämään niitä pelkoja,  mitä mulla on.

Vierailija kirjoitti:

Tekisi mieli ampua kuvainnollisesti kaikki paskat psykiatrit suomenniemeltä, joiden mielestä mä en ilmeisesti ole mikään narsistin uhri -syndroomainen vaan masentunut vaan! Ei sellaista käsitettä kuin "masentunut" saisi edes olla olemassa, ainahan se jostain johtuu, perkele! Oytakoot siitä selvää ja oppikoot jotain utta! Pitääkö tässä saatana potilaan opettaa lääkäreitä. Ja kokemusasiantuntijoiden, eli narsistisen henkilön kanssa eläneiden!

ap

Ja psykoterapeutitkaan ei pysty auttamaan, koska eivät näe sitä, mitä potilas tai asiakas, kummin vaa, tarttisi parantuakseen!! Varmasti on eri ongelmat, kuin jostain muusta syystä vaurioituneella terapiaantulijalla! Munkin edellinen terapeutti oli hyvä, mukava ja pätevä, mutta se EI RIITÄ, jos se ei näe, että potilaalla on narsistin uhrin oireet! Ja lähde kerimään vyyhteä auki siitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Minusta konmari on vaikeaa, jos tavatat taloudessa eivät ole kaikki omia.

ap

Jos kerran miehesikään ei pidä siivoamisesta, niin konmaritatte yhdessä. Monet ovat ottaneet kouluikäiset lapsetkin mukaan ja lapset konmarittaneet omia tavaroitaan. Ja kysehän ei ole pelkästään tavaroista vaan myös elämänmuutoksesta, joka siitä seuraa. Itse tuolla sanoit, että elämän pitäisi olla mukavaa ja konmarissahan tavaroistakin säästetään vain iloa tuottavat. Tavaroiden jälkeen voi konmarittaa elämssään muitakin asioita, jotka eivät tuota iloa. 

Miehen kanssa konmarittaminen... Kun ei se halua. Kun ei sitä häiritse.

ap

Se on tietysti hankalampi juttu. Mutta kun nyt asutkin jo erossa miehestä eli sulla on oma asunto, niin siellä konmarittaminen on ihan helppoa. Pieni asunto, niin sulla ei varmaan ole vielä ehtinyt kertyä sinne hirveästi tavaraa.

Se ei olekaan koskaan ollut ongelma, vaan lasten eläminen sotkun keskellä. Johon olin syyllinen.

ap

Lasten koti pysyy paremmin siistinä, kun laitetaan ylimääräiset tavarat pois. Sanot miehelle, että suostut edes harkitsemaan takaisin hänen luokseen muuttamista vasta sitten, kun mies on konmarittanut omat tavaransa. Kerrankin siis SINÄ määräät, ei mies. 

Ei miehellä ole ongelmaa jos en asu siellä. Enkä kyllä itsekään näe, miksi hän minut sinne tahtoisi. Hänelle vaan "sopii kaikki", mitä mä teen. Ei halua kuulemma määräillä.

ap

Eikö ongelma ollut se, että lapset joutuvat asumaan siivottomassa kodissa? Ja koska mies ei halua siivota, lapset elävät nyt siivottomassa kodissa?

Joo, sen takia voin pahoin. Mutta koska en asu siellä, siitä ei voida enää syyttää minua käytännössä. Kaikkien katseet siirtyvät mieheen, jotka haluaisivat siellä jotain arvostella.

ap

No mutta sittenhän siivoamisen osalta kaikki on nyt hyvin. Kyllä ne koulussa puuttuvat asiaan, jos lapsilla on samat vaatteet päällä jatkuvasti tai muulla tavalla huomataan, että kotona ei lapsista huolehdita. Lastenvalvojalla tehty tapaamissopimus olisi hyvä asia, silloin olisi mustaa valkoisella, milloin lapset ovat sinulla ja milloin isällään. Sun ei tarvitse suostua mihinkään, mistä ei ole mustaa valkoisella. Ja etävanhempana sun ei tarvitse tavata lapsiasi edes silloin, kun sulla tapaamissopimuksen mukaan olisi oikeus, jos et halua. 

No ei tuossa nyt ole edes kyse siitä, että lasten hyvinvointiin tarttis kenenkään puuttua. Mieskin sitten luovutti, ettei mun tarvii olla lasten kanssa mutta se on siis niin hölmöä, kun kaikesta tulee se tunne, ettei mulla ole sananvaltaa. Ei mulle ois ongelmaa olla avuksi, ellei tulis tunnetta, että määräillään.

ap

Kun elatussopimus on tehty, sinä voit aivan vapaasti tarjota miehellesi lastenhoitoapua ja juuri silloin ja juuri sen verran kuin se sinulle itsellesi sopii. Kukaan ei määräile sua. 

Parisuhde ja perhe-elämä ei sovi kaikille. Joskus elämä on parempaa, kun asuu yksin ja voi tehdä just niinkuin itse haluaa. Jos ei huvita siivota, ei siivoa. Jos haluaa syödä näkkileipää sängyssä, syö. Jos haluaa nukkua koko lauantaipäivän, nukkuu. Ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä kukaan määräile. 

Kyllä minä osaan ottaa muita huomioon, mutta en vain saanut siivottua tasolla, jonka olisin kokenut olevan riittävä. Enkä muutenkaan toimia perheessä tavalla, joka olisi ihanteellinen ja riittävä.

ap

Eli sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä vaan se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Niinpä on oikein hyvä asia, että asut nyt yksin. Nyt vaan järjestät asiasi sillä tavalla kuntoon, että mikään ei roiku suullisten sopimusten varassa. 

Aha. Että koska mun äiti on vaurioittanut minua siihen, että koen riittämättömyyden tunnetta, niin sinä katsot oikeudeksesi leimata minut siitä? Että sulle ei sovi, sä oot kykenemätön? Mies koitti kuormittaa minua tukeutumalla minuun, en mä tässä yksin ole se, joka ei johonkin kykene. Jos mies kykenisi kantamaan itse omat valintansa tukeutumatta minuun ja tukemaan minua sen sijaan, niin olisin ehkä päässyt äitini aiheuttamista haavoista. Ymmärrän, ettei keneltäkäön voi sellaista vaatia tai edellyttää, mutta en silti ymmärrä toiseen tukeutumista jonain oikeutena sinänsä, ja jos sitä ei saa, niin mä en kykene johonkin vai?

ap

Okei, korjaan edellistä: sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä tuon miehen kanssa. Jonkun toisen kanssa voi sopiakin. Tärkeintä kuitenkin on, että olet lähtenyt suhteesta, joka tuottaa sinulle pahaa oloa. Nyt vaan käytännön asiat kuntoon ja sen jälkeen teillä kummallakin on omat elämänne. 

Kiitos kun ymmärrät. Ei sovi hänen kanssaan ei, ja olen siitä tietysti surullinen. Ja tiedän senkin, että äitini aiheuttamien vaurioiden vuoksi minun on erittäin hankalaa löytää ketään, sopivaa siis, siitäkin olen surullinen.

ap

Ymmärrän sua. Mun syyni olla sellainen kuin olen on erilainen kuin sulla, mutta jo kauan sitten ymmärsin, että tuskin tulen koskaan löytämään mulle sopivaa miestä. 

Minusta sellainen on määrättömän surullista. Mulla ois rakkautta antaa paljon ihmiselle, joka tajuais mua, mutta se aina kariutuu siihen, ettei minua ymmärretä. En siitä voi toisia syyttää, mutta tuntuu niin katkeralta. Aivan kuin olisin huonompi kuin muut, vaikka mulle on vain tehty pahaa.

ap

Niin minustakin. Onko sulla koskaan tunne, että sun rakkautesi on suljettu johonkin lyijyastiaan? Mun ex-mies puukotti mua 17 vuotta sitten. 5 kertaa ylävartaloon, 1kerran reiteen ja 1kerran käsivarteen. Reiteen on jäänyt jatkuva hermosärky, joka hankaloittaa nukkumista ja liikkumista. Olisi ihana rakastua johonkin mieheen, mutta mä en pysty. Ei kukaan tavallinen mies pysty ymmärtämään niitä pelkoja,  mitä mulla on.

Oi hurja. En osaa sanoa muuta. Voimia.

Kysymykseesi en ole koskaan miettinyt missä se on... ehkä tukadutettuna. Siis maton alla, jossain, hapettomana. Jos pitäisi koittaa valloittaa vaikka joku mies rakkautta osoittamalla, niin ei se vaan tuu esiin sieltä. Ei ole sille uskoa, että sitä edes on. Äitini suhtautui mun rakkauteeni itseään kohtaan niin, ettei uskonut mun tuntevan niitä tunteita. Eli ei vain torjunut, vaan väitti minulle, ettei oo totta, että kykenisin sellaiseen hyvyyteen. Ei sanonut tuota viimeksi mainittua suoraan, mutta siis rivienvälistä viestinoli tämä.

Ja vaikka ymmärsin, että hän ei omasta kivustaan johtuen kykene ottamaan vastaan mun rakkauttani, niin silti se romutti minussa jotakin.

Voisitko vielä löytää apua käsitellä tuota tilannetta? Kyllä sä pystyt siihen, mä uskon siihen. Pala pieneltä palalta.

ap

Kelan terapiaan pitää vain olla työkyvyn menetyksen uhka, niin sitten sen saa, vaikka oikea syy olisi ongelmat perhe-elämässä tai saada parisuhde. Itää vaan höpöttää siitä työkyvystä niihin hakemuksiin. Ja tietenkin löytää oikeanlainen terapeutti.

ap

Työ - tai opiskelukyvyn menttämisen uhka.

ap

Ja kyllähän se nyt työkykyä uhkaakin, jos muussa elämässä menee päin persettä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Minusta konmari on vaikeaa, jos tavatat taloudessa eivät ole kaikki omia.

ap

Jos kerran miehesikään ei pidä siivoamisesta, niin konmaritatte yhdessä. Monet ovat ottaneet kouluikäiset lapsetkin mukaan ja lapset konmarittaneet omia tavaroitaan. Ja kysehän ei ole pelkästään tavaroista vaan myös elämänmuutoksesta, joka siitä seuraa. Itse tuolla sanoit, että elämän pitäisi olla mukavaa ja konmarissahan tavaroistakin säästetään vain iloa tuottavat. Tavaroiden jälkeen voi konmarittaa elämssään muitakin asioita, jotka eivät tuota iloa. 

Miehen kanssa konmarittaminen... Kun ei se halua. Kun ei sitä häiritse.

ap

Se on tietysti hankalampi juttu. Mutta kun nyt asutkin jo erossa miehestä eli sulla on oma asunto, niin siellä konmarittaminen on ihan helppoa. Pieni asunto, niin sulla ei varmaan ole vielä ehtinyt kertyä sinne hirveästi tavaraa.

Se ei olekaan koskaan ollut ongelma, vaan lasten eläminen sotkun keskellä. Johon olin syyllinen.

ap

Lasten koti pysyy paremmin siistinä, kun laitetaan ylimääräiset tavarat pois. Sanot miehelle, että suostut edes harkitsemaan takaisin hänen luokseen muuttamista vasta sitten, kun mies on konmarittanut omat tavaransa. Kerrankin siis SINÄ määräät, ei mies. 

Ei miehellä ole ongelmaa jos en asu siellä. Enkä kyllä itsekään näe, miksi hän minut sinne tahtoisi. Hänelle vaan "sopii kaikki", mitä mä teen. Ei halua kuulemma määräillä.

ap

Eikö ongelma ollut se, että lapset joutuvat asumaan siivottomassa kodissa? Ja koska mies ei halua siivota, lapset elävät nyt siivottomassa kodissa?

Joo, sen takia voin pahoin. Mutta koska en asu siellä, siitä ei voida enää syyttää minua käytännössä. Kaikkien katseet siirtyvät mieheen, jotka haluaisivat siellä jotain arvostella.

ap

No mutta sittenhän siivoamisen osalta kaikki on nyt hyvin. Kyllä ne koulussa puuttuvat asiaan, jos lapsilla on samat vaatteet päällä jatkuvasti tai muulla tavalla huomataan, että kotona ei lapsista huolehdita. Lastenvalvojalla tehty tapaamissopimus olisi hyvä asia, silloin olisi mustaa valkoisella, milloin lapset ovat sinulla ja milloin isällään. Sun ei tarvitse suostua mihinkään, mistä ei ole mustaa valkoisella. Ja etävanhempana sun ei tarvitse tavata lapsiasi edes silloin, kun sulla tapaamissopimuksen mukaan olisi oikeus, jos et halua. 

No ei tuossa nyt ole edes kyse siitä, että lasten hyvinvointiin tarttis kenenkään puuttua. Mieskin sitten luovutti, ettei mun tarvii olla lasten kanssa mutta se on siis niin hölmöä, kun kaikesta tulee se tunne, ettei mulla ole sananvaltaa. Ei mulle ois ongelmaa olla avuksi, ellei tulis tunnetta, että määräillään.

ap

Kun elatussopimus on tehty, sinä voit aivan vapaasti tarjota miehellesi lastenhoitoapua ja juuri silloin ja juuri sen verran kuin se sinulle itsellesi sopii. Kukaan ei määräile sua. 

Parisuhde ja perhe-elämä ei sovi kaikille. Joskus elämä on parempaa, kun asuu yksin ja voi tehdä just niinkuin itse haluaa. Jos ei huvita siivota, ei siivoa. Jos haluaa syödä näkkileipää sängyssä, syö. Jos haluaa nukkua koko lauantaipäivän, nukkuu. Ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä kukaan määräile. 

Kyllä minä osaan ottaa muita huomioon, mutta en vain saanut siivottua tasolla, jonka olisin kokenut olevan riittävä. Enkä muutenkaan toimia perheessä tavalla, joka olisi ihanteellinen ja riittävä.

ap

Eli sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä vaan se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Niinpä on oikein hyvä asia, että asut nyt yksin. Nyt vaan järjestät asiasi sillä tavalla kuntoon, että mikään ei roiku suullisten sopimusten varassa. 

Aha. Että koska mun äiti on vaurioittanut minua siihen, että koen riittämättömyyden tunnetta, niin sinä katsot oikeudeksesi leimata minut siitä? Että sulle ei sovi, sä oot kykenemätön? Mies koitti kuormittaa minua tukeutumalla minuun, en mä tässä yksin ole se, joka ei johonkin kykene. Jos mies kykenisi kantamaan itse omat valintansa tukeutumatta minuun ja tukemaan minua sen sijaan, niin olisin ehkä päässyt äitini aiheuttamista haavoista. Ymmärrän, ettei keneltäkäön voi sellaista vaatia tai edellyttää, mutta en silti ymmärrä toiseen tukeutumista jonain oikeutena sinänsä, ja jos sitä ei saa, niin mä en kykene johonkin vai?

ap

Okei, korjaan edellistä: sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä tuon miehen kanssa. Jonkun toisen kanssa voi sopiakin. Tärkeintä kuitenkin on, että olet lähtenyt suhteesta, joka tuottaa sinulle pahaa oloa. Nyt vaan käytännön asiat kuntoon ja sen jälkeen teillä kummallakin on omat elämänne. 

Kiitos kun ymmärrät. Ei sovi hänen kanssaan ei, ja olen siitä tietysti surullinen. Ja tiedän senkin, että äitini aiheuttamien vaurioiden vuoksi minun on erittäin hankalaa löytää ketään, sopivaa siis, siitäkin olen surullinen.

ap

Ymmärrän sua. Mun syyni olla sellainen kuin olen on erilainen kuin sulla, mutta jo kauan sitten ymmärsin, että tuskin tulen koskaan löytämään mulle sopivaa miestä. 

Minusta sellainen on määrättömän surullista. Mulla ois rakkautta antaa paljon ihmiselle, joka tajuais mua, mutta se aina kariutuu siihen, ettei minua ymmärretä. En siitä voi toisia syyttää, mutta tuntuu niin katkeralta. Aivan kuin olisin huonompi kuin muut, vaikka mulle on vain tehty pahaa.

ap

Niin minustakin. Onko sulla koskaan tunne, että sun rakkautesi on suljettu johonkin lyijyastiaan? Mun ex-mies puukotti mua 17 vuotta sitten. 5 kertaa ylävartaloon, 1kerran reiteen ja 1kerran käsivarteen. Reiteen on jäänyt jatkuva hermosärky, joka hankaloittaa nukkumista ja liikkumista. Olisi ihana rakastua johonkin mieheen, mutta mä en pysty. Ei kukaan tavallinen mies pysty ymmärtämään niitä pelkoja,  mitä mulla on.

Ja siis aika kuvaavaa, että oot sulkenut rakkautesi lyijyastiaan, kun puukon kanssa on si(tä)nua kohtaan hyökätty. Että oot ainakin tunne-elämältäsi fiksu ja tasapainoinen, sinänsä, vaikkakin siitä on nyt haittaa sulle esteen muodossa, etkä jättänyt sitä kaikkien tuhottavaksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Minusta konmari on vaikeaa, jos tavatat taloudessa eivät ole kaikki omia.

ap

Jos kerran miehesikään ei pidä siivoamisesta, niin konmaritatte yhdessä. Monet ovat ottaneet kouluikäiset lapsetkin mukaan ja lapset konmarittaneet omia tavaroitaan. Ja kysehän ei ole pelkästään tavaroista vaan myös elämänmuutoksesta, joka siitä seuraa. Itse tuolla sanoit, että elämän pitäisi olla mukavaa ja konmarissahan tavaroistakin säästetään vain iloa tuottavat. Tavaroiden jälkeen voi konmarittaa elämssään muitakin asioita, jotka eivät tuota iloa. 

Miehen kanssa konmarittaminen... Kun ei se halua. Kun ei sitä häiritse.

ap

Se on tietysti hankalampi juttu. Mutta kun nyt asutkin jo erossa miehestä eli sulla on oma asunto, niin siellä konmarittaminen on ihan helppoa. Pieni asunto, niin sulla ei varmaan ole vielä ehtinyt kertyä sinne hirveästi tavaraa.

Se ei olekaan koskaan ollut ongelma, vaan lasten eläminen sotkun keskellä. Johon olin syyllinen.

ap

Lasten koti pysyy paremmin siistinä, kun laitetaan ylimääräiset tavarat pois. Sanot miehelle, että suostut edes harkitsemaan takaisin hänen luokseen muuttamista vasta sitten, kun mies on konmarittanut omat tavaransa. Kerrankin siis SINÄ määräät, ei mies. 

Ei miehellä ole ongelmaa jos en asu siellä. Enkä kyllä itsekään näe, miksi hän minut sinne tahtoisi. Hänelle vaan "sopii kaikki", mitä mä teen. Ei halua kuulemma määräillä.

ap

Eikö ongelma ollut se, että lapset joutuvat asumaan siivottomassa kodissa? Ja koska mies ei halua siivota, lapset elävät nyt siivottomassa kodissa?

Joo, sen takia voin pahoin. Mutta koska en asu siellä, siitä ei voida enää syyttää minua käytännössä. Kaikkien katseet siirtyvät mieheen, jotka haluaisivat siellä jotain arvostella.

ap

No mutta sittenhän siivoamisen osalta kaikki on nyt hyvin. Kyllä ne koulussa puuttuvat asiaan, jos lapsilla on samat vaatteet päällä jatkuvasti tai muulla tavalla huomataan, että kotona ei lapsista huolehdita. Lastenvalvojalla tehty tapaamissopimus olisi hyvä asia, silloin olisi mustaa valkoisella, milloin lapset ovat sinulla ja milloin isällään. Sun ei tarvitse suostua mihinkään, mistä ei ole mustaa valkoisella. Ja etävanhempana sun ei tarvitse tavata lapsiasi edes silloin, kun sulla tapaamissopimuksen mukaan olisi oikeus, jos et halua. 

No ei tuossa nyt ole edes kyse siitä, että lasten hyvinvointiin tarttis kenenkään puuttua. Mieskin sitten luovutti, ettei mun tarvii olla lasten kanssa mutta se on siis niin hölmöä, kun kaikesta tulee se tunne, ettei mulla ole sananvaltaa. Ei mulle ois ongelmaa olla avuksi, ellei tulis tunnetta, että määräillään.

ap

Kun elatussopimus on tehty, sinä voit aivan vapaasti tarjota miehellesi lastenhoitoapua ja juuri silloin ja juuri sen verran kuin se sinulle itsellesi sopii. Kukaan ei määräile sua. 

Parisuhde ja perhe-elämä ei sovi kaikille. Joskus elämä on parempaa, kun asuu yksin ja voi tehdä just niinkuin itse haluaa. Jos ei huvita siivota, ei siivoa. Jos haluaa syödä näkkileipää sängyssä, syö. Jos haluaa nukkua koko lauantaipäivän, nukkuu. Ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä kukaan määräile. 

Kyllä minä osaan ottaa muita huomioon, mutta en vain saanut siivottua tasolla, jonka olisin kokenut olevan riittävä. Enkä muutenkaan toimia perheessä tavalla, joka olisi ihanteellinen ja riittävä.

ap

Eli sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä vaan se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Niinpä on oikein hyvä asia, että asut nyt yksin. Nyt vaan järjestät asiasi sillä tavalla kuntoon, että mikään ei roiku suullisten sopimusten varassa. 

Aha. Että koska mun äiti on vaurioittanut minua siihen, että koen riittämättömyyden tunnetta, niin sinä katsot oikeudeksesi leimata minut siitä? Että sulle ei sovi, sä oot kykenemätön? Mies koitti kuormittaa minua tukeutumalla minuun, en mä tässä yksin ole se, joka ei johonkin kykene. Jos mies kykenisi kantamaan itse omat valintansa tukeutumatta minuun ja tukemaan minua sen sijaan, niin olisin ehkä päässyt äitini aiheuttamista haavoista. Ymmärrän, ettei keneltäkäön voi sellaista vaatia tai edellyttää, mutta en silti ymmärrä toiseen tukeutumista jonain oikeutena sinänsä, ja jos sitä ei saa, niin mä en kykene johonkin vai?

ap

Okei, korjaan edellistä: sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä tuon miehen kanssa. Jonkun toisen kanssa voi sopiakin. Tärkeintä kuitenkin on, että olet lähtenyt suhteesta, joka tuottaa sinulle pahaa oloa. Nyt vaan käytännön asiat kuntoon ja sen jälkeen teillä kummallakin on omat elämänne. 

Kiitos kun ymmärrät. Ei sovi hänen kanssaan ei, ja olen siitä tietysti surullinen. Ja tiedän senkin, että äitini aiheuttamien vaurioiden vuoksi minun on erittäin hankalaa löytää ketään, sopivaa siis, siitäkin olen surullinen.

ap

Ymmärrän sua. Mun syyni olla sellainen kuin olen on erilainen kuin sulla, mutta jo kauan sitten ymmärsin, että tuskin tulen koskaan löytämään mulle sopivaa miestä. 

Minusta sellainen on määrättömän surullista. Mulla ois rakkautta antaa paljon ihmiselle, joka tajuais mua, mutta se aina kariutuu siihen, ettei minua ymmärretä. En siitä voi toisia syyttää, mutta tuntuu niin katkeralta. Aivan kuin olisin huonompi kuin muut, vaikka mulle on vain tehty pahaa.

ap

Niin minustakin. Onko sulla koskaan tunne, että sun rakkautesi on suljettu johonkin lyijyastiaan? Mun ex-mies puukotti mua 17 vuotta sitten. 5 kertaa ylävartaloon, 1kerran reiteen ja 1kerran käsivarteen. Reiteen on jäänyt jatkuva hermosärky, joka hankaloittaa nukkumista ja liikkumista. Olisi ihana rakastua johonkin mieheen, mutta mä en pysty. Ei kukaan tavallinen mies pysty ymmärtämään niitä pelkoja,  mitä mulla on.

Oi hurja. En osaa sanoa muuta. Voimia.

Kysymykseesi en ole koskaan miettinyt missä se on... ehkä tukadutettuna. Siis maton alla, jossain, hapettomana. Jos pitäisi koittaa valloittaa vaikka joku mies rakkautta osoittamalla, niin ei se vaan tuu esiin sieltä. Ei ole sille uskoa, että sitä edes on. Äitini suhtautui mun rakkauteeni itseään kohtaan niin, ettei uskonut mun tuntevan niitä tunteita. Eli ei vain torjunut, vaan väitti minulle, ettei oo totta, että kykenisin sellaiseen hyvyyteen. Ei sanonut tuota viimeksi mainittua suoraan, mutta siis rivienvälistä viestinoli tämä.

Ja vaikka ymmärsin, että hän ei omasta kivustaan johtuen kykene ottamaan vastaan mun rakkauttani, niin silti se romutti minussa jotakin.

Voisitko vielä löytää apua käsitellä tuota tilannetta? Kyllä sä pystyt siihen, mä uskon siihen. Pala pieneltä palalta.

ap

Lainaamani kohta kuvaa hyvin mitä tarkoitin. 

Mä olen käynyt paljonkin erilaisissa terapioissa ja pahimman olen tietenkin jo ohittanut. Olen pari kertaa kokeillut seurusteluakin vaan ei siitä tule mitään. Ihan yksinekrtaisetkin asiat kuten toinen tulee samaan huoneeseen niin, että mä en kuule hänen tuloaan, saa mut paniikin valtaan. Pystyn suhtautumaan luottavaisesti miehiin, jotka ovat sukulaisiani, työkavereitani tai ystävieni puolisoita, mutta en mieheen, jonka kanssa olisin parisuhteessa. 

Olen varmaan niitä miesten haleveksimia naisia, koska mulla on 6 kissaa. Annan rakkauteni ja hellyyteni niille. En enää odotakaan, että olisin joskus vielä parisuhteessa. Elämäni on ihan hyvä näin. Kissojen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Eikä tarvitse pelätä.

Ap psykiatrit ei aina ymmärrä kaikkea, hekin on vain ihmisiä, eivät täydellisiä. Pitäisikö sinun hakeutua johonkin narsistien uhrien tukiryhmään? Siis sellaiseen vertaisryhmään. Siellä voisit kohdata ihmisiä, jotka ovat kokeneet saman kuin sinä, ja ymmärtäisivät sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Minusta konmari on vaikeaa, jos tavatat taloudessa eivät ole kaikki omia.

ap

Jos kerran miehesikään ei pidä siivoamisesta, niin konmaritatte yhdessä. Monet ovat ottaneet kouluikäiset lapsetkin mukaan ja lapset konmarittaneet omia tavaroitaan. Ja kysehän ei ole pelkästään tavaroista vaan myös elämänmuutoksesta, joka siitä seuraa. Itse tuolla sanoit, että elämän pitäisi olla mukavaa ja konmarissahan tavaroistakin säästetään vain iloa tuottavat. Tavaroiden jälkeen voi konmarittaa elämssään muitakin asioita, jotka eivät tuota iloa. 

Miehen kanssa konmarittaminen... Kun ei se halua. Kun ei sitä häiritse.

ap

Se on tietysti hankalampi juttu. Mutta kun nyt asutkin jo erossa miehestä eli sulla on oma asunto, niin siellä konmarittaminen on ihan helppoa. Pieni asunto, niin sulla ei varmaan ole vielä ehtinyt kertyä sinne hirveästi tavaraa.

Se ei olekaan koskaan ollut ongelma, vaan lasten eläminen sotkun keskellä. Johon olin syyllinen.

ap

Lasten koti pysyy paremmin siistinä, kun laitetaan ylimääräiset tavarat pois. Sanot miehelle, että suostut edes harkitsemaan takaisin hänen luokseen muuttamista vasta sitten, kun mies on konmarittanut omat tavaransa. Kerrankin siis SINÄ määräät, ei mies. 

Ei miehellä ole ongelmaa jos en asu siellä. Enkä kyllä itsekään näe, miksi hän minut sinne tahtoisi. Hänelle vaan "sopii kaikki", mitä mä teen. Ei halua kuulemma määräillä.

ap

Eikö ongelma ollut se, että lapset joutuvat asumaan siivottomassa kodissa? Ja koska mies ei halua siivota, lapset elävät nyt siivottomassa kodissa?

Joo, sen takia voin pahoin. Mutta koska en asu siellä, siitä ei voida enää syyttää minua käytännössä. Kaikkien katseet siirtyvät mieheen, jotka haluaisivat siellä jotain arvostella.

ap

No mutta sittenhän siivoamisen osalta kaikki on nyt hyvin. Kyllä ne koulussa puuttuvat asiaan, jos lapsilla on samat vaatteet päällä jatkuvasti tai muulla tavalla huomataan, että kotona ei lapsista huolehdita. Lastenvalvojalla tehty tapaamissopimus olisi hyvä asia, silloin olisi mustaa valkoisella, milloin lapset ovat sinulla ja milloin isällään. Sun ei tarvitse suostua mihinkään, mistä ei ole mustaa valkoisella. Ja etävanhempana sun ei tarvitse tavata lapsiasi edes silloin, kun sulla tapaamissopimuksen mukaan olisi oikeus, jos et halua. 

No ei tuossa nyt ole edes kyse siitä, että lasten hyvinvointiin tarttis kenenkään puuttua. Mieskin sitten luovutti, ettei mun tarvii olla lasten kanssa mutta se on siis niin hölmöä, kun kaikesta tulee se tunne, ettei mulla ole sananvaltaa. Ei mulle ois ongelmaa olla avuksi, ellei tulis tunnetta, että määräillään.

ap

Kun elatussopimus on tehty, sinä voit aivan vapaasti tarjota miehellesi lastenhoitoapua ja juuri silloin ja juuri sen verran kuin se sinulle itsellesi sopii. Kukaan ei määräile sua. 

Parisuhde ja perhe-elämä ei sovi kaikille. Joskus elämä on parempaa, kun asuu yksin ja voi tehdä just niinkuin itse haluaa. Jos ei huvita siivota, ei siivoa. Jos haluaa syödä näkkileipää sängyssä, syö. Jos haluaa nukkua koko lauantaipäivän, nukkuu. Ei tarvitse ottaa muita huomioon eikä kukaan määräile. 

Kyllä minä osaan ottaa muita huomioon, mutta en vain saanut siivottua tasolla, jonka olisin kokenut olevan riittävä. Enkä muutenkaan toimia perheessä tavalla, joka olisi ihanteellinen ja riittävä.

ap

Eli sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä vaan se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Niinpä on oikein hyvä asia, että asut nyt yksin. Nyt vaan järjestät asiasi sillä tavalla kuntoon, että mikään ei roiku suullisten sopimusten varassa. 

Aha. Että koska mun äiti on vaurioittanut minua siihen, että koen riittämättömyyden tunnetta, niin sinä katsot oikeudeksesi leimata minut siitä? Että sulle ei sovi, sä oot kykenemätön? Mies koitti kuormittaa minua tukeutumalla minuun, en mä tässä yksin ole se, joka ei johonkin kykene. Jos mies kykenisi kantamaan itse omat valintansa tukeutumatta minuun ja tukemaan minua sen sijaan, niin olisin ehkä päässyt äitini aiheuttamista haavoista. Ymmärrän, ettei keneltäkäön voi sellaista vaatia tai edellyttää, mutta en silti ymmärrä toiseen tukeutumista jonain oikeutena sinänsä, ja jos sitä ei saa, niin mä en kykene johonkin vai?

ap

Okei, korjaan edellistä: sinulle ei sovi parisuhde ja perhe-elämä tuon miehen kanssa. Jonkun toisen kanssa voi sopiakin. Tärkeintä kuitenkin on, että olet lähtenyt suhteesta, joka tuottaa sinulle pahaa oloa. Nyt vaan käytännön asiat kuntoon ja sen jälkeen teillä kummallakin on omat elämänne. 

Kiitos kun ymmärrät. Ei sovi hänen kanssaan ei, ja olen siitä tietysti surullinen. Ja tiedän senkin, että äitini aiheuttamien vaurioiden vuoksi minun on erittäin hankalaa löytää ketään, sopivaa siis, siitäkin olen surullinen.

ap

Ymmärrän sua. Mun syyni olla sellainen kuin olen on erilainen kuin sulla, mutta jo kauan sitten ymmärsin, että tuskin tulen koskaan löytämään mulle sopivaa miestä. 

Minusta sellainen on määrättömän surullista. Mulla ois rakkautta antaa paljon ihmiselle, joka tajuais mua, mutta se aina kariutuu siihen, ettei minua ymmärretä. En siitä voi toisia syyttää, mutta tuntuu niin katkeralta. Aivan kuin olisin huonompi kuin muut, vaikka mulle on vain tehty pahaa.

ap

Niin minustakin. Onko sulla koskaan tunne, että sun rakkautesi on suljettu johonkin lyijyastiaan? Mun ex-mies puukotti mua 17 vuotta sitten. 5 kertaa ylävartaloon, 1kerran reiteen ja 1kerran käsivarteen. Reiteen on jäänyt jatkuva hermosärky, joka hankaloittaa nukkumista ja liikkumista. Olisi ihana rakastua johonkin mieheen, mutta mä en pysty. Ei kukaan tavallinen mies pysty ymmärtämään niitä pelkoja,  mitä mulla on.

Oi hurja. En osaa sanoa muuta. Voimia.

Kysymykseesi en ole koskaan miettinyt missä se on... ehkä tukadutettuna. Siis maton alla, jossain, hapettomana. Jos pitäisi koittaa valloittaa vaikka joku mies rakkautta osoittamalla, niin ei se vaan tuu esiin sieltä. Ei ole sille uskoa, että sitä edes on. Äitini suhtautui mun rakkauteeni itseään kohtaan niin, ettei uskonut mun tuntevan niitä tunteita. Eli ei vain torjunut, vaan väitti minulle, ettei oo totta, että kykenisin sellaiseen hyvyyteen. Ei sanonut tuota viimeksi mainittua suoraan, mutta siis rivienvälistä viestinoli tämä.

Ja vaikka ymmärsin, että hän ei omasta kivustaan johtuen kykene ottamaan vastaan mun rakkauttani, niin silti se romutti minussa jotakin.

Voisitko vielä löytää apua käsitellä tuota tilannetta? Kyllä sä pystyt siihen, mä uskon siihen. Pala pieneltä palalta.

ap

Lainaamani kohta kuvaa hyvin mitä tarkoitin. 

Mä olen käynyt paljonkin erilaisissa terapioissa ja pahimman olen tietenkin jo ohittanut. Olen pari kertaa kokeillut seurusteluakin vaan ei siitä tule mitään. Ihan yksinekrtaisetkin asiat kuten toinen tulee samaan huoneeseen niin, että mä en kuule hänen tuloaan, saa mut paniikin valtaan. Pystyn suhtautumaan luottavaisesti miehiin, jotka ovat sukulaisiani, työkavereitani tai ystävieni puolisoita, mutta en mieheen, jonka kanssa olisin parisuhteessa. 

Olen varmaan niitä miesten haleveksimia naisia, koska mulla on 6 kissaa. Annan rakkauteni ja hellyyteni niille. En enää odotakaan, että olisin joskus vielä parisuhteessa. Elämäni on ihan hyvä näin. Kissojen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Eikä tarvitse pelätä.

No, hyvä asia sinulle, että pärjäät tilanteen kanssa. Niinhän se usein onkin vain pakko, sopeutua, ja usein saa kuitenkin lopulta riittävän hyvän olotilan, esim. sulla noi kissat

ap

Koitan siis oppia lapsiltani. En kasvattaa heitä. Joskin jos olen paikalla koitan silti kasvattaa ja kuulen sen henkisen väkivallan, jota kasvattaminen on, jos ei sitä osaa.

ap