Mies avautui kännissä ja nyt olen rikki

Kun olin viimeisilläni raskaana, niin mieheni törmäsi baarissa exäänsä. Kotiin tullessaan kertoi kuinka hän oli timmissä kunnossa ja tekisi mieli käydä panemassa.

Se oli kamalaa kuunneltavaa, minä olin kuulemma kuvottava porsas.

Suhde jatkui kaksi vuotta tämän jälkeen, jonka aikana en nukkunut hänen vieressään enää yhtään yötä ja hän ei nähnyt minua enää koskaan alasti.

Nykyään seurustelee tämän exänsä kanssa.

Älkää kysykö miksi jatkoin suhdetta näillä puitteilla :D

Vierailija kirjoitti:

Hmm, eli siis jos on ollut 10v yhdessä, ja sitten yhden kerran paukauttaa päissään että olen himoinnut naapurin Liisaa koko suhteemme ajan kun hän on niin paljon kauniimpi ja hauttavampi kuin sinä, niin sen pitäisi mennä vain pikkumokan piikkiin? Onko mitään käsitystä teillä näin sanovilla siitä, että tuo ei ole vain muutama sana, vaan se on luottamuksen rikkominen, ja valehtelu samassa paketissa. Lisäksi pakettiin kuuluu myös se että nainen ei enää koskaan voi luottaa siihen että se mitä miehen suusta tulee on totta. Seuraavan kymmenen vuoden päästä voi tulla samanlainen lipsautus, ja siinä menikin sitten taas 10 vuottauskoessa miehen horinoihin. Kyllä mä eroisin jo heti yhden tuollaisen möläytyksen jälkeen. Varmasti löytyy mies joka minua arvostaa, ja vartaloani, niin kuin on löytynyt jo monta. Mies voisi sitten rauhassa jatkaa fantasioimistaan, ja vaikka etsiä itselleen emännän jonka ulkomuotoon on tyytyväinen.

Pahaenteistä jos sepustus alkaa sanalla "hmm" että siellä mikään ruudinkeksijä kommentoi, sivuhuomautus. Jos minun mieheni sanoisi noin niin toki loukkaantuisin että miksi et juokse jo sen Liisan luokse. Miksi mies ei juokse sen Liisan luokse?

Liisa ei ole totta, Liisa on fantasia. Liisa on 20 vuotta minua nuorempi ja miehelle 30 vuotta nuorempi, saavuttamaton, jota asiaa hän ei mielellään tunnusta. Liisa on miehen kaikki savuttamattomat unelmat, naiset, elämät, ura ja Harrikka, menetetty nuoruus. Liisa ei huoli minun miestäni. Liisa on uhmaa kun minä en ota miestäni tarpeeksi vakavasti maailman kaikkeuden mahtiuroksena kun miestäni viemään roskat pihalle.

Mutta nyt on kyse minun miehestäni jos hän kaikista maailman Liisoista horisisi. Minä valitsin älykkään ja hyvän miehen, josta en luopuisi ja joka ei tee asioita ilman hyväksyntääni. Hän saattaa haaveilla ja jopa kännissä kerran horista mutta ei pahaa tekoa tee.

Ymmärräthän, että suurin osa ihmisistä, miehistä haaveilee noin. Ja osa haluaa oppia lentämään. Tai kehittämään röntgenkatseen. He eivät vain kerro sitä sinulle niin siksi et voi olla koskaan täysin varma. Onnea etsintään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Anteeksi nyt vaan, mutta kuulostaa siltä, että heijastat omaa elämääsi muihin ihmisiin. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan.

Tämä. Rasittavaa kun joku jyräjankkaaja aina kidnappaa keskustelun, ja sitten se on jankuti jankuti jankuti sitä samaa jyräystä viestistä toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Kuulostaa siltä että miehes valehtelee, ettei muka muista sillä selityksellä se luulee pääsevän vain pälkähästä. Ja jos ei ole miestä pyytään anteeksi niin älä anna sille ennenkö pyytää... T.53v sinkku man.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Anteeksi nyt vaan, mutta kuulostaa siltä, että heijastat omaa elämääsi muihin ihmisiin. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan.

Tämä. Rasittavaa kun joku jyräjankkaaja aina kidnappaa keskustelun, ja sitten se on jankuti jankuti jankuti sitä samaa jyräystä viestistä toiseen.

Toinen ilmiö keskustelupalstoilla on kun omat perustelut pettävät kommentoijan niin syytetään tai syyllistetään jankkaamisesta :D

Ootas, nyt pitää vissiin vastata, että menikö tunteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Anteeksi nyt vaan, mutta kuulostaa siltä, että heijastat omaa elämääsi muihin ihmisiin. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan.

Tämä. Rasittavaa kun joku jyräjankkaaja aina kidnappaa keskustelun, ja sitten se on jankuti jankuti jankuti sitä samaa jyräystä viestistä toiseen.

Toinen ilmiö keskustelupalstoilla on kun omat perustelut pettävät kommentoijan niin syytetään tai syyllistetään jankkaamisesta :D

Ootas, nyt pitää vissiin vastata, että menikö tunteisiin.

Sun viesti on tullut jo selväksi. Yhä uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaaan. Joka toinen viesti on samaa paatosta. Varmasti miehesi kanssa on vakka kantensa löytänyt, nostan hattua sille että miehes jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Anteeksi nyt vaan, mutta kuulostaa siltä, että heijastat omaa elämääsi muihin ihmisiin. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan.

Tämä. Rasittavaa kun joku jyräjankkaaja aina kidnappaa keskustelun, ja sitten se on jankuti jankuti jankuti sitä samaa jyräystä viestistä toiseen.

Toinen ilmiö keskustelupalstoilla on kun omat perustelut pettävät kommentoijan niin syytetään tai syyllistetään jankkaamisesta :D

Ootas, nyt pitää vissiin vastata, että menikö tunteisiin.

Sun viesti on tullut jo selväksi. Yhä uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaaan. Joka toinen viesti on samaa paatosta. Varmasti miehesi kanssa on vakka kantensa löytänyt, nostan hattua sille että miehes jaksaa.

Kateellisten panettelua. Oletko itse ajatellut hankkia elämän. Tai edes miehen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Anteeksi nyt vaan, mutta kuulostaa siltä, että heijastat omaa elämääsi muihin ihmisiin. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan.

Tämä. Rasittavaa kun joku jyräjankkaaja aina kidnappaa keskustelun, ja sitten se on jankuti jankuti jankuti sitä samaa jyräystä viestistä toiseen.

Toinen ilmiö keskustelupalstoilla on kun omat perustelut pettävät kommentoijan niin syytetään tai syyllistetään jankkaamisesta :D

Ootas, nyt pitää vissiin vastata, että menikö tunteisiin.

Sun viesti on tullut jo selväksi. Yhä uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaaan. Joka toinen viesti on samaa paatosta. Varmasti miehesi kanssa on vakka kantensa löytänyt, nostan hattua sille että miehes jaksaa.

Kateellisten panettelua. Oletko itse ajatellut hankkia elämän. Tai edes miehen?

Mulla on jo mies, mutta jätän tämän lapsellisen nokittelun nyt tähän. Mun viesti tuli selväksi enkä aio jatkaa ketjun pilaamista tämän enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Minun mielestäni sinä taas olet menetellyt harvinaisen vanhanaikaisesti. Suomessahan tänä päivänäkin on tyypillistä ja surullisen yleistä, että miehet saavat olla lapsellisia, mitäänosaamattomia moukkia, jotka naiset sitten ikään kuin kouluttavat tavoille, avioliittoon ja perhe-elämään. Joillain se onnistuu hyvin, joillain huonommin, miehestäkin riippuen. Minulle tällainen kuitenkin tuntuu todella kaukaiselta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä opettamaan miestä kuin jotain pikkulasta tavoille ja valmistamaan elämään. Kyllä parisuhde ja avioliitto on kahden kauppa, molempien tulee panostaa yhtä lailla, molempien tulee haluta sitä yhtä lailla ja olla samalla viivalla.

No, kyllähän tuo oli sellainen seksintappaja mieheltäsi, että itse en ainakaan enää pystyisi hänen kanssaan seksiä harrastamaan ja ero siitä tulisi ennemmin tai myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Anteeksi nyt vaan, mutta kuulostaa siltä, että heijastat omaa elämääsi muihin ihmisiin. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan.

Tämä. Rasittavaa kun joku jyräjankkaaja aina kidnappaa keskustelun, ja sitten se on jankuti jankuti jankuti sitä samaa jyräystä viestistä toiseen.

Toinen ilmiö keskustelupalstoilla on kun omat perustelut pettävät kommentoijan niin syytetään tai syyllistetään jankkaamisesta :D

Ootas, nyt pitää vissiin vastata, että menikö tunteisiin.

Sun viesti on tullut jo selväksi. Yhä uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaaan. Joka toinen viesti on samaa paatosta. Varmasti miehesi kanssa on vakka kantensa löytänyt, nostan hattua sille että miehes jaksaa.

Kateellisten panettelua. Oletko itse ajatellut hankkia elämän. Tai edes miehen?

Mulla on jo mies, mutta jätän tämän lapsellisen nokittelun nyt tähän. Mun viesti tuli selväksi enkä aio jatkaa ketjun pilaamista tämän enempää.

Sun miehes on voinut tylsistyä teidän elämään. Olet arvostelemassa mutta et itse tuota mitään säkenöivää keskustelua, ei mielipiteitä, ei mitään muuta kuin negaa. Et sinä pilaa tätä ketjua kun ketju on tyrehtynyt monta sivua taaksepäin. Mua huvittaa nämä ketjun pilaajat kommentoijat jotka a) eivät tuota mitään keskustelua b) erota aktiivista ketjua. Sua vaan pännii erilainen mielipide.

Haastan sinut, anna rakentava ja viisas neuvo ap:lle joka ehkä auttaa eteenpäin. Minä olen antanut jo oman osani ja sain ap:lta kiitoksen. En ole tehoilemassa vaan yritän auttaa jos juutun palstalle. Mikä on sinun motiivisi, sosiaaliporno, vahingonilo? Aloita kommenttisi tunnistettavasti vaikka nimimerkillä "yritän edes".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Minun mielestäni sinä taas olet menetellyt harvinaisen vanhanaikaisesti. Suomessahan tänä päivänäkin on tyypillistä ja surullisen yleistä, että miehet saavat olla lapsellisia, mitäänosaamattomia moukkia, jotka naiset sitten ikään kuin kouluttavat tavoille, avioliittoon ja perhe-elämään. Joillain se onnistuu hyvin, joillain huonommin, miehestäkin riippuen. Minulle tällainen kuitenkin tuntuu todella kaukaiselta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä opettamaan miestä kuin jotain pikkulasta tavoille ja valmistamaan elämään. Kyllä parisuhde ja avioliitto on kahden kauppa, molempien tulee panostaa yhtä lailla, molempien tulee haluta sitä yhtä lailla ja olla samalla viivalla.

Odotas, miten sinun miehesi on panostanut teidän suhteeseen yhtä lailla niin, että olette samalla viivalla? Kerroit, että "Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa". Vai muuttuiko mieli kesken kommentin?

Me olimme mieheni kanssa nuoria kun tapasimme ja pari känniriitaa se aikuistuminen ja yhdessä kasvaminen vaati parikymppisenä.

Minusta tuntuu "Ihan kun sinä heijastaisit omaa tilannettasi ninuun. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Minun mielestäni sinä taas olet menetellyt harvinaisen vanhanaikaisesti. Suomessahan tänä päivänäkin on tyypillistä ja surullisen yleistä, että miehet saavat olla lapsellisia, mitäänosaamattomia moukkia, jotka naiset sitten ikään kuin kouluttavat tavoille, avioliittoon ja perhe-elämään. Joillain se onnistuu hyvin, joillain huonommin, miehestäkin riippuen. Minulle tällainen kuitenkin tuntuu todella kaukaiselta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä opettamaan miestä kuin jotain pikkulasta tavoille ja valmistamaan elämään. Kyllä parisuhde ja avioliitto on kahden kauppa, molempien tulee panostaa yhtä lailla, molempien tulee haluta sitä yhtä lailla ja olla samalla viivalla.

Odotas, miten sinun miehesi on panostanut teidän suhteeseen yhtä lailla niin, että olette samalla viivalla? Kerroit, että "Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa". Vai muuttuiko mieli kesken kommentin?

Me olimme mieheni kanssa nuoria kun tapasimme ja pari känniriitaa se aikuistuminen ja yhdessä kasvaminen vaati parikymppisenä.

Minusta tuntuu "Ihan kun sinä heijastaisit omaa tilannettasi ninuun. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan."

Luumet varmaan, että vain yksi ihminen on ihmetellyt tekstejäsi. Lainasit kuitenkin minun kommenttiani vastauksessasi tuolle toiselle. Enemmistö vaikuttaa ketjussa olevan sitä mieltä, että ap:n suhde on melko finito miehen käytöksen takia, sinä olet ainoa, joka jankkaat tuota oman elämäsi mallia ja ylenkatsot 99,9% muista ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Minun mielestäni sinä taas olet menetellyt harvinaisen vanhanaikaisesti. Suomessahan tänä päivänäkin on tyypillistä ja surullisen yleistä, että miehet saavat olla lapsellisia, mitäänosaamattomia moukkia, jotka naiset sitten ikään kuin kouluttavat tavoille, avioliittoon ja perhe-elämään. Joillain se onnistuu hyvin, joillain huonommin, miehestäkin riippuen. Minulle tällainen kuitenkin tuntuu todella kaukaiselta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä opettamaan miestä kuin jotain pikkulasta tavoille ja valmistamaan elämään. Kyllä parisuhde ja avioliitto on kahden kauppa, molempien tulee panostaa yhtä lailla, molempien tulee haluta sitä yhtä lailla ja olla samalla viivalla.

Odotas, miten sinun miehesi on panostanut teidän suhteeseen yhtä lailla niin, että olette samalla viivalla? Kerroit, että "Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa". Vai muuttuiko mieli kesken kommentin?

Me olimme mieheni kanssa nuoria kun tapasimme ja pari känniriitaa se aikuistuminen ja yhdessä kasvaminen vaati parikymppisenä.

Minusta tuntuu "Ihan kun sinä heijastaisit omaa tilannettasi ninuun. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan."

Mieheni on tehnyt nuo kaikki samat asiat minun puolestani, kuin minäkin hänen puolestansa. Mekin olimme nuoria, kun menimme naimisiin. Emme kännäile, joten "känniriidat" ovat tuntematon käsite meille.

Minä en "luume" vaan tiedän, että 99,9 % tämän palstan kommentoijista ei hetkauta mitenkään miten ap:n käy vaan he ovat neuvomassa pistämään suhteen poikki heti. Minun moraalini ei suosittele edes anonyymisti suhtautumaan toisen ihmisen elämään yhdentekevästi. Loogisena ihmisenä ymmärrän lukemaani ja ettei yhdestä virheestä tehdä lopullisia ratkaisuja ennen keskustelua. Ette teekään niin tee omassa elämässänne mutta sehän on ihan eri asia. Jätä se sika. Enemmistö peukuttaa finito.

Lainasin tuota sinun pätkääsi vastauksessani siksi koska minua huvittaa miten monen ihmisen periaatteet, vastaukset kääntyvät heitä itseään vastaan, he haluavat "voittaa väittelyn" ja tinkivät periaatteistaan tai kääntävät takkiaan. Siinä minua vaan se, että mielipiteet elää sen mukaan millä keinolla he yrittävät päästä niskan päälle, ihmisestä tulee tuuliviiri tai yksinkertaisesti tyhmä mielikuva. No, tämä on vain minun 0,01 % looginen mielipiteeni ;)

Älkääpä riidelkö. Olen lukenut kaikkien viestit ja olen kummankin puolen kanssa samaa mieltä.

Kai mun pitää löytää se ihana mies uudestaan joka mulla oli vielä ennen kuin alkoi ryyppäämään., mutta mies ei anna lähestyä eikä puhu. Apea tunnelma meillä enkä osaa sitä lähteä purkamaan, ahdistaa tämä hiljaisuus. Ihan kuin olis minun syytä että aloin keskustelemaan mieltäpainavista asioista. Luulin että se puhdistaisi ilmaa mutta eilisestä illasta lähtien mulla on entistä paskempi fiilis.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Minun mielestäni sinä taas olet menetellyt harvinaisen vanhanaikaisesti. Suomessahan tänä päivänäkin on tyypillistä ja surullisen yleistä, että miehet saavat olla lapsellisia, mitäänosaamattomia moukkia, jotka naiset sitten ikään kuin kouluttavat tavoille, avioliittoon ja perhe-elämään. Joillain se onnistuu hyvin, joillain huonommin, miehestäkin riippuen. Minulle tällainen kuitenkin tuntuu todella kaukaiselta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä opettamaan miestä kuin jotain pikkulasta tavoille ja valmistamaan elämään. Kyllä parisuhde ja avioliitto on kahden kauppa, molempien tulee panostaa yhtä lailla, molempien tulee haluta sitä yhtä lailla ja olla samalla viivalla.

Odotas, miten sinun miehesi on panostanut teidän suhteeseen yhtä lailla niin, että olette samalla viivalla? Kerroit, että "Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa". Vai muuttuiko mieli kesken kommentin?

Me olimme mieheni kanssa nuoria kun tapasimme ja pari känniriitaa se aikuistuminen ja yhdessä kasvaminen vaati parikymppisenä.

Minusta tuntuu "Ihan kun sinä heijastaisit omaa tilannettasi ninuun. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan."

Mieheni on tehnyt nuo kaikki samat asiat minun puolestani, kuin minäkin hänen puolestansa. Mekin olimme nuoria, kun menimme naimisiin. Emme kännäile, joten "känniriidat" ovat tuntematon käsite meille.

Ou nou. Laita vaan rusetti tiukempaan leukasi alle, ei huvita keskustella enää kanssasi. En ikinä eläisi tuota elämää, alistettuna ja kunnioitettuna. Se on harhaa.

Se on sun kanssa vain koska ei ole parempaa ja parempi on se exä. Haluatko oikeasti odottaa sitä päivää kun tyyppi dumppaa sut sen exän tai jonkun muun vuoksi? Muillakin on suhteissa tietenkin se mahdollisuus, mutta kun sun kohdalla se on fakta että niin käy.

Ihmiset sanovat kännissä totuuden! Ei niin päin, että puhuvat höpöjä ja vain selvinpäin totuuden. Selvinpäin valehdellaan.