Mies avautui kännissä ja nyt olen rikki

Ap mieti tämä, parisuhde ei ole hoitosuhde. Et voi olla miehesi terapeutti. Jos odotettavissa on ikävää painostavaa tunnelmaa ja alkoholista johtuvia ongelmia niin erilliset asunnot vähintään jos keskustelu ei auta, jos päätöksiä muutoksista ei tehdä.

Älä katso ja odota liian kauan, muutama kuukausi max puoli vuotta näyttää tilanteen oikeassa valossa. Konflikti voi johtaa eroon tai tilanteen paranemiseen. Anna miehen hetki miettiä tapahtunutta vaikka viikko ja keskustelkaa sitten rauhassa, että mitä tapahtui, mistä on kysymys, mitä kumpikin ajattelee. Tsemppiä, et ole ensimmäinen tässä tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Älkääpä riidelkö. Olen lukenut kaikkien viestit ja olen kummankin puolen kanssa samaa mieltä.

Kai mun pitää löytää se ihana mies uudestaan joka mulla oli vielä ennen kuin alkoi ryyppäämään., mutta mies ei anna lähestyä eikä puhu. Apea tunnelma meillä enkä osaa sitä lähteä purkamaan, ahdistaa tämä hiljaisuus. Ihan kuin olis minun syytä että aloin keskustelemaan mieltäpainavista asioista. Luulin että se puhdistaisi ilmaa mutta eilisestä illasta lähtien mulla on entistä paskempi fiilis.

Ap

Perusalistavaa meininkiä mieheltä.

Hänellä on mielestään oikeus kohdella sinua eikä hyväksy sitä, että joutuisi pyytämään sinulta anteeksi tai ylipäätään vastuunalaiseksi toiminnastaan sinulle, jota pitää itseään alempiarvoisena. Ihan normi henkistä väkivaltaa.

Klassisesti tuo päättyy niin, että sinä et enää kestä heikompihermoisena kireää tunnelmaa kotona, vaan alistut ja alat sovitella. Saat anteeksi sen, että olisit halunnut puolustaa omanarvontuntoasi. Ytität tulla paremmaksi ihmiseksi, jotta suhteesta kasvaisi ja kehittyisi onnellinen ja rakastava. Sama kierre toistuu esim kerran pari vuodessa. Kykysi sietää mökötystä ja kylmää ilmapiiriä heikkenee kerta kerralta ja teet yhä nopeammin ja epätoivoisemmin niitä sovinnoneleitä. Onneksi se on kerta kerralta helpompaakin, koska ehdollistut siihen ja se mikä näyttäisi vielä toistaiseksi sinusta kynnysmaton käytökseltä, tuntuu silloin normaalilta.

t.Been there done that.

Sille henkisen väkivallan vaiheelle, kun olet mielestäsi löytänyt uudestaan sen ihanan miehen, on nimitys honeymoon period tai hearts and flowers period. Googlaa myös emotional abuse cycles.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Minun mielestäni sinä taas olet menetellyt harvinaisen vanhanaikaisesti. Suomessahan tänä päivänäkin on tyypillistä ja surullisen yleistä, että miehet saavat olla lapsellisia, mitäänosaamattomia moukkia, jotka naiset sitten ikään kuin kouluttavat tavoille, avioliittoon ja perhe-elämään. Joillain se onnistuu hyvin, joillain huonommin, miehestäkin riippuen. Minulle tällainen kuitenkin tuntuu todella kaukaiselta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä opettamaan miestä kuin jotain pikkulasta tavoille ja valmistamaan elämään. Kyllä parisuhde ja avioliitto on kahden kauppa, molempien tulee panostaa yhtä lailla, molempien tulee haluta sitä yhtä lailla ja olla samalla viivalla.

Odotas, miten sinun miehesi on panostanut teidän suhteeseen yhtä lailla niin, että olette samalla viivalla? Kerroit, että "Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa". Vai muuttuiko mieli kesken kommentin?

Me olimme mieheni kanssa nuoria kun tapasimme ja pari känniriitaa se aikuistuminen ja yhdessä kasvaminen vaati parikymppisenä.

Minusta tuntuu "Ihan kun sinä heijastaisit omaa tilannettasi ninuun. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan."

Mieheni on tehnyt nuo kaikki samat asiat minun puolestani, kuin minäkin hänen puolestansa. Mekin olimme nuoria, kun menimme naimisiin. Emme kännäile, joten "känniriidat" ovat tuntematon käsite meille.

Tuubaa. "Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni."

Näinkö todella on, että miehesi on tehnyt myös nuo asiat, en muuten usko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

".. kesytettyä ja opetettua "

Hmm. Miestään rakastava ja kunnioittava nainen ei koskaan käytä tuollaista dominanssia ilmentävää ja alentavaa retoriikkaa.

:)

Järkyttävää lukea millaisissa suhteissa ihmiset voivat elää! Mun mies ei IKINÄ sanois mitään rumaa mun ulkonäöstä ja kuuden vuoden liiton aikana pahinta mitä on sanonut oli kerran suutuspäissään että " haista p*ska" :)

Vaatikaa suhteessa kunnioitusta! Ja sitä ei saa, jos puolisokseen valitsee tyhmän, psykopaatin, sadistin tai narsistin.

Minun mieheni sanoi yhden kerran "kissa vieköön" ja se liitto oli siinä. Minun ei tarvitse kotonani kiroilua kuunnella. Siinä elokuvassakin ne ihmiset muuttuivat kisoiksi niin en minä jää sellaista odottelemaan. Kyllä minä psykologiaa olen lukiossa lukenut niin että tiedän nämä narsissit. Joka toisessa kodissa on narsissi, sandinisti tai psykiatri.

Pystyn samaistumaan ap:n tilanteeseen. Minun mieheni on haukkunut rumaksi ja läskiksi ja muutenkin vääränlaiseksi. On sanonut, että olen huonompilaatuinen kuin hän. Ei pyytänyt anteeksi vaan pitänyt mykkäkoulua, kunnes en ole enää kestänyt ja olen päättänyt päästä sen ylitse. Tunnen itseni nykyään rumaksi ja lihavaksi ja tyhmemmäksi, ennen luulin olevani kaunis ja laiha ja fiksu. Onneksi suurin osa ajasta on ollut hyvää ja ihanaa ja mies on ymmärtävä ja empaattinen ja huomioi. Tosin hiljattain kritisoi kenkiäni rumiksi, mutta se ei tunnu niin henkilökohtaiselta jutulta, vain huonolta ja epäonniselta maulta kenkävalinnassa. Seksiä on ollut koko ajan ja usein onnistun unohtamaan sen aikana ulkonäköni ja nautinkin siitä aidosti, koska mies on todella taitava ja nautin hänen läheisyydestään. Tosin oletan, että mies joutuu tekemään ajatustyötä kyetäkseen seksiin kanssani tai saamaan, ehkä kuvittelee mielessään muita kauniita naisia. En pysty mitenkään uskomaan, että hän haluaisi oikeasti minua. Epäilemättä jokubihmettelee, miksi olen miehen kanssa. Minusta hän on täydellinen enkä voi kuvitella, että ikinä saisin ketään yhtä ihanaa. Koen olevani onnekas, että kelpaan ottaen huomioon, että olen niin ruma ja ihan oikeasti todella hankala ja vaikea luonne.

Marianna kirjoitti:

Järkyttävää lukea millaisissa suhteissa ihmiset voivat elää! Mun mies ei IKINÄ sanois mitään rumaa mun ulkonäöstä ja kuuden vuoden liiton aikana pahinta mitä on sanonut oli kerran suutuspäissään että " haista p*ska" :)

Vaatikaa suhteessa kunnioitusta! Ja sitä ei saa, jos puolisokseen valitsee tyhmän, psykopaatin, sadistin tai narsistin.

Ihan hyvä peruspilari parisuhteelle. Molemminpuolinen kunnioitus. Tasa-arvo. Siis todellinen tasa-arvo, eikä mikään nykyajan ällövanhoillinen mukaherrasmiesmäinen, nainen ja naisen tahto ensin - feminismitossuilu.

Vierailija kirjoitti:

Pystyn samaistumaan ap:n tilanteeseen. Minun mieheni on haukkunut rumaksi ja läskiksi ja muutenkin vääränlaiseksi. On sanonut, että olen huonompilaatuinen kuin hän. Ei pyytänyt anteeksi vaan pitänyt mykkäkoulua, kunnes en ole enää kestänyt ja olen päättänyt päästä sen ylitse. Tunnen itseni nykyään rumaksi ja lihavaksi ja tyhmemmäksi, ennen luulin olevani kaunis ja laiha ja fiksu. Onneksi suurin osa ajasta on ollut hyvää ja ihanaa ja mies on ymmärtävä ja empaattinen ja huomioi. Tosin hiljattain kritisoi kenkiäni rumiksi, mutta se ei tunnu niin henkilökohtaiselta jutulta, vain huonolta ja epäonniselta maulta kenkävalinnassa. Seksiä on ollut koko ajan ja usein onnistun unohtamaan sen aikana ulkonäköni ja nautinkin siitä aidosti, koska mies on todella taitava ja nautin hänen läheisyydestään. Tosin oletan, että mies joutuu tekemään ajatustyötä kyetäkseen seksiin kanssani tai saamaan, ehkä kuvittelee mielessään muita kauniita naisia. En pysty mitenkään uskomaan, että hän haluaisi oikeasti minua. Epäilemättä jokubihmettelee, miksi olen miehen kanssa. Minusta hän on täydellinen enkä voi kuvitella, että ikinä saisin ketään yhtä ihanaa. Koen olevani onnekas, että kelpaan ottaen huomioon, että olen niin ruma ja ihan oikeasti todella hankala ja vaikea luonne.

Vau... ihan kuin minun kirjoittamaa tekstiä. Oletteko pitkään olleet yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni sanoi yhden kerran "kissa vieköön" ja se liitto oli siinä. Minun ei tarvitse kotonani kiroilua kuunnella. Siinä elokuvassakin ne ihmiset muuttuivat kisoiksi niin en minä jää sellaista odottelemaan. Kyllä minä psykologiaa olen lukiossa lukenut niin että tiedän nämä narsissit. Joka toisessa kodissa on narsissi, sandinisti tai psykiatri.

Mahtava kommentti, missä hyvin parodioidaan palstan akkojen kotkotuksia ja  älyllistä tasoa!

Äijäää! ManPOWER <3

Ja minä kun juuri pääsin ajattelemasta että kyllä oli harvinaisen paska parodia vaikka parodian ystävä olenkin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni sanoi yhden kerran "kissa vieköön" ja se liitto oli siinä. Minun ei tarvitse kotonani kiroilua kuunnella. Siinä elokuvassakin ne ihmiset muuttuivat kisoiksi niin en minä jää sellaista odottelemaan. Kyllä minä psykologiaa olen lukiossa lukenut niin että tiedän nämä narsissit. Joka toisessa kodissa on narsissi, sandinisti tai psykiatri.

Mahtava kommentti, missä hyvin parodioidaan palstan akkojen kotkotuksia ja  älyllistä tasoa!

Äijäää! ManPOWER <3

Varmaan taas naisen kirjoittamaksi ihan hyvä. Siis se kommentti mihin kommentoit. Mistä tiedän, itse kirjoitin ja olen nainen. Minä en ole naisten tai miesten puolella. Vituttaa vaan yleistäminen ja ihmisten typeryys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni sanoi yhden kerran "kissa vieköön" ja se liitto oli siinä. Minun ei tarvitse kotonani kiroilua kuunnella. Siinä elokuvassakin ne ihmiset muuttuivat kisoiksi niin en minä jää sellaista odottelemaan. Kyllä minä psykologiaa olen lukiossa lukenut niin että tiedän nämä narsissit. Joka toisessa kodissa on narsissi, sandinisti tai psykiatri.

Mahtava kommentti, missä hyvin parodioidaan palstan akkojen kotkotuksia ja  älyllistä tasoa!

Äijäää! ManPOWER <3

Ja minä kun juuri pääsin ajattelemasta että kyllä oli harvinaisen paska parodia vaikka parodian ystävä olenkin...

Kirjoita ite parempi. Voin arvostella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni sanoi yhden kerran "kissa vieköön" ja se liitto oli siinä. Minun ei tarvitse kotonani kiroilua kuunnella. Siinä elokuvassakin ne ihmiset muuttuivat kisoiksi niin en minä jää sellaista odottelemaan. Kyllä minä psykologiaa olen lukiossa lukenut niin että tiedän nämä narsissit. Joka toisessa kodissa on narsissi, sandinisti tai psykiatri.

Mahtava kommentti, missä hyvin parodioidaan palstan akkojen kotkotuksia ja  älyllistä tasoa!

Äijäää! ManPOWER <3

Ja minä kun juuri pääsin ajattelemasta että kyllä oli harvinaisen paska parodia vaikka parodian ystävä olenkin...

Olipa harvinaisen lattea ja löpsö vastakuitti. Tai no, harvinaisen ja harvinaisen. Perus palstamammaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni sanoi yhden kerran "kissa vieköön" ja se liitto oli siinä. Minun ei tarvitse kotonani kiroilua kuunnella. Siinä elokuvassakin ne ihmiset muuttuivat kisoiksi niin en minä jää sellaista odottelemaan. Kyllä minä psykologiaa olen lukiossa lukenut niin että tiedän nämä narsissit. Joka toisessa kodissa on narsissi, sandinisti tai psykiatri.

Mahtava kommentti, missä hyvin parodioidaan palstan akkojen kotkotuksia ja  älyllistä tasoa!

Äijäää! ManPOWER <3

Varmaan taas naisen kirjoittamaksi ihan hyvä. Siis se kommentti mihin kommentoit. Mistä tiedän, itse kirjoitin ja olen nainen. Minä en ole naisten tai miesten puolella. Vituttaa vaan yleistäminen ja ihmisten typeryys.

Ei ihan hyvä vaa huikea! Huh! Uskomaton nainen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyn samaistumaan ap:n tilanteeseen. Minun mieheni on haukkunut rumaksi ja läskiksi ja muutenkin vääränlaiseksi. On sanonut, että olen huonompilaatuinen kuin hän. Ei pyytänyt anteeksi vaan pitänyt mykkäkoulua, kunnes en ole enää kestänyt ja olen päättänyt päästä sen ylitse. Tunnen itseni nykyään rumaksi ja lihavaksi ja tyhmemmäksi, ennen luulin olevani kaunis ja laiha ja fiksu. Onneksi suurin osa ajasta on ollut hyvää ja ihanaa ja mies on ymmärtävä ja empaattinen ja huomioi. Tosin hiljattain kritisoi kenkiäni rumiksi, mutta se ei tunnu niin henkilökohtaiselta jutulta, vain huonolta ja epäonniselta maulta kenkävalinnassa. Seksiä on ollut koko ajan ja usein onnistun unohtamaan sen aikana ulkonäköni ja nautinkin siitä aidosti, koska mies on todella taitava ja nautin hänen läheisyydestään. Tosin oletan, että mies joutuu tekemään ajatustyötä kyetäkseen seksiin kanssani tai saamaan, ehkä kuvittelee mielessään muita kauniita naisia. En pysty mitenkään uskomaan, että hän haluaisi oikeasti minua. Epäilemättä jokubihmettelee, miksi olen miehen kanssa. Minusta hän on täydellinen enkä voi kuvitella, että ikinä saisin ketään yhtä ihanaa. Koen olevani onnekas, että kelpaan ottaen huomioon, että olen niin ruma ja ihan oikeasti todella hankala ja vaikea luonne.

Vau... ihan kuin minun kirjoittamaa tekstiä. Oletteko pitkään olleet yhdessä?

6v. Kauanko te?

Mielenkiintoista, että sinullka on niin samat kokemukset.

Utelaisuudesta kysyn, että sattuisiko muutenkin olemaan mitään samaa. Onko mies vanhempi ja kokeneempi parisuhteissa, itse kokemattomampi? Minusta tuntuu, että itsetuntemuukseni on huono ja on vaikea hahmottaa todellisuutta täysin nykyään, kun kyse on minusta tai miehestä. Tuntuu, että hän heti tapaamisestamme lähtien on osannut lulea minua kuin avointa kirjaa, mutta minä en aivan täysin pääse perille siitä, millainen hän loppujen lopuksi on. Olen vähän ulalla koko ajan. Juuri kun kuvittelen ns analysoineeni hänet, huomaankin, että ehkäpä se ei olekaan niin. Yhteen aikaan olin mielessäni analysoinut hänet narsistiksi, mutta sitten hän taas oli pitkän aikaa kuten puoli vuotta niin vilpittömän empaattinen ja välittävä, että totesin, ettei voi olla. Nykyään arvelen, etyä ehkä minä olenkin itse narsisti, tunnistan paljon niitä piirteitä luonnehdinnoista itsessäni. Siis tällaista todella epäselvää omakuvaa ja epävarmuutta ihan perusasioista. Ehkä se toisaalta onkin ihmisen omaa kasvua ja olin ennen harhaisen hyväitsetuntoinen ja on hyvä, että on joku toinen, joka toimii peilinä itselleni. Eli olen jotenkin vähän hukassa nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Minun mielestäni sinä taas olet menetellyt harvinaisen vanhanaikaisesti. Suomessahan tänä päivänäkin on tyypillistä ja surullisen yleistä, että miehet saavat olla lapsellisia, mitäänosaamattomia moukkia, jotka naiset sitten ikään kuin kouluttavat tavoille, avioliittoon ja perhe-elämään. Joillain se onnistuu hyvin, joillain huonommin, miehestäkin riippuen. Minulle tällainen kuitenkin tuntuu todella kaukaiselta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä opettamaan miestä kuin jotain pikkulasta tavoille ja valmistamaan elämään. Kyllä parisuhde ja avioliitto on kahden kauppa, molempien tulee panostaa yhtä lailla, molempien tulee haluta sitä yhtä lailla ja olla samalla viivalla.

Odotas, miten sinun miehesi on panostanut teidän suhteeseen yhtä lailla niin, että olette samalla viivalla? Kerroit, että "Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa". Vai muuttuiko mieli kesken kommentin?

Me olimme mieheni kanssa nuoria kun tapasimme ja pari känniriitaa se aikuistuminen ja yhdessä kasvaminen vaati parikymppisenä.

Minusta tuntuu "Ihan kun sinä heijastaisit omaa tilannettasi ninuun. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan."

Mieheni on tehnyt nuo kaikki samat asiat minun puolestani, kuin minäkin hänen puolestansa. Mekin olimme nuoria, kun menimme naimisiin. Emme kännäile, joten "känniriidat" ovat tuntematon käsite meille.

Tuubaa. "Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni."

Näinkö todella on, että miehesi on tehnyt myös nuo asiat, en muuten usko.

Ymmärrän toki, että jossain Suomen pikkupitäjässä koko elämänsä asuneen maailmankuvaan tuo ei oikein istu ja saattaa kuulostaa uskomattomalta. Saanen kuitenkin valottaa asiaa sen verran, että tämä kummallinen tilanne on mahdollinen ihan siten, että mieheni ja minä olemme muuttaneet maahan, joka ei ole kummankaan kotimaa. Oikeastaan voisin korjata sanojani hieman: olemme molemmat opetellut kaksi vierasta kieltä liittomme ja yhteisen elämämme vuoksi - toistemme äidinkielet sekä asuinmaamme kielet.

Että tällaista. Ihmisillä voi olla muunkinlaista elämäntyyliä. Kaikki eivät nai sitä naapuripitäjän jännämiestä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Minun mielestäni sinä taas olet menetellyt harvinaisen vanhanaikaisesti. Suomessahan tänä päivänäkin on tyypillistä ja surullisen yleistä, että miehet saavat olla lapsellisia, mitäänosaamattomia moukkia, jotka naiset sitten ikään kuin kouluttavat tavoille, avioliittoon ja perhe-elämään. Joillain se onnistuu hyvin, joillain huonommin, miehestäkin riippuen. Minulle tällainen kuitenkin tuntuu todella kaukaiselta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä opettamaan miestä kuin jotain pikkulasta tavoille ja valmistamaan elämään. Kyllä parisuhde ja avioliitto on kahden kauppa, molempien tulee panostaa yhtä lailla, molempien tulee haluta sitä yhtä lailla ja olla samalla viivalla.

Odotas, miten sinun miehesi on panostanut teidän suhteeseen yhtä lailla niin, että olette samalla viivalla? Kerroit, että "Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa". Vai muuttuiko mieli kesken kommentin?

Me olimme mieheni kanssa nuoria kun tapasimme ja pari känniriitaa se aikuistuminen ja yhdessä kasvaminen vaati parikymppisenä.

Minusta tuntuu "Ihan kun sinä heijastaisit omaa tilannettasi ninuun. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan."

Mieheni on tehnyt nuo kaikki samat asiat minun puolestani, kuin minäkin hänen puolestansa. Mekin olimme nuoria, kun menimme naimisiin. Emme kännäile, joten "känniriidat" ovat tuntematon käsite meille.

Tuubaa. "Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni."

Näinkö todella on, että miehesi on tehnyt myös nuo asiat, en muuten usko.

Ymmärrän toki, että jossain Suomen pikkupitäjässä koko elämänsä asuneen maailmankuvaan tuo ei oikein istu ja saattaa kuulostaa uskomattomalta. Saanen kuitenkin valottaa asiaa sen verran, että tämä kummallinen tilanne on mahdollinen ihan siten, että mieheni ja minä olemme muuttaneet maahan, joka ei ole kummankaan kotimaa. Oikeastaan voisin korjata sanojani hieman: olemme molemmat opetellut kaksi vierasta kieltä liittomme ja yhteisen elämämme vuoksi - toistemme äidinkielet sekä asuinmaamme kielet.

Että tällaista. Ihmisillä voi olla muunkinlaista elämäntyyliä. Kaikki eivät nai sitä naapuripitäjän jännämiestä. :)

Missä olet töissä?

Vierailija kirjoitti:

Yht

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Minä en jaksaisi aloittaa tulevaisuuden rakentamista miehen kanssa joka sanoo että sulla on tosi ruma kroppa. Varsinkin kun ap käy jo monta kertaa viikossa salilla ja lenkillä. Kerta kaikkiaan en ole niin masokisti mutta kukin voi tehdä elämästään just niin vaivalloista kuin haluaa.

Tiedätkö miten tämä menisi toisin päin? Miehelle sanottaisiin, että treenaa enemmän ja paremmin äläkä ruikuta.

Tämä on se merkittävä ero miesten ja naisten välillä. Naisia paapotaan erityiskohtelua ansaitsevina hentoina pikkutyttöinä vielä aikuisinakin. Miehet oppivat jo nuorena kestämään odotuksia, kilpailua ja kipua, mikä kääntyykin valttikortiksi mm. työelämän portaita kivutessa.

Tästä toksisesta feminiinisyydestä olisi hyvä päästä eroon. Se on se naisten "lasikatto"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo jossain on mies, joka arvostaa ja rakastaa sua sellaisena kun olet ja ei ikinä sano tuollaista edes kännissä. Ei ikinä tee virheitä ja luo rakkaudesta palavia katseita sinuun aamusta iltaa. Soittaa kännykästä Laulavat sadepisarat kun vettä sataa ja steppaa lyhtypylväiden ympäri. Taistelee Siwan pihalla lohikäärmeitä vastaan onnistuen samalla heittämään lemmekästä öögaa sun suuntaan. Se on varmaan se puunhakkaaja Punahilkasta, ota se.

Me muut naiset, jotka emme usko satuihin, joudumme käärimään hihat ihan itse ja rakentamaan sen parisuhteemme, elämämme. Että mieti nyt kaksi kertaa uskotko virheettömiin satuihin vai kipeän aitoon realismiin.

Te ootteko niitä naisia, jotka ennemmin tai myöhemmin eroavat, ja itkevät sitten täällä av:lla. Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa, kuin mitä se olisi, jos olisin päättänyt toisin. MUTTA tein tämän kaiken ihanan miehen takia. Miehen, joka ei edes kymmenen vuoden avioliiton aikana ole koskaan minulle puhunut noin rumasti, kuin Ap:n mies. Ja te lapamadot olette valmiita taistelemaan joidenkin törkimysten kännijunttien takia? Haluatte tehdä tuon työn vain kesyttääksenne jonkun melkein? Tehdä paskasta vähän vähemmän paskan? Miksi ihmeessä?

Minä en luopuisi omasta elämästäni rakkauden tähden. Jos arki on rankkaa päivittäin niin onko elämä täyttä elämää. Minä kävin mieheni kanssa läpi pari känniriitaa suhteemme alussa, kyse oli lopulta siitä uskaltaako luottaa toiseen ihmiseen aiempien pettymysten vuoksi. Me puhuimme ja selvitimme asiat. Jatkuvaa, toistuvaa huonoa käytöstä ei kenenkään tarvitse sietää.

Entä nyt? Mies on hyvä, ei puhu minulle rumasti, rakastaa ja näyttää sen teoilla, olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta, minulla on rakas perhe, rakkaat ystävät, hyvä työ, kivat appivanhemmat, oma elämä ja harrastukset. Arki on kivaa ja helppoa. Minä näin mahdollisuudet hyvään elämään ja miehen rehellisen hyvän luonteen niiden riitojen ja pelkojen läpi. Siksi ihmeessä. Miksi koira nuolee pallejaan? Siksi, että se pystyy siihen ja se tuntuu siitä hyvälle.

Niin no. Minä olin valmis uhraamaan paljon ihanan miehen vuoksi. Minä ja lapsemme olemme miehelleni kaikki kaikessa, ja hän ja lapset minulle. Olemme luoneet oman elämämme ja kotimme nollasta itse vieraassa maassa - tämä tekee meistä käsittämättömän vahvan parin. Jos ei olisi valmis uhraamaan mitään, niin onko kyse silloin mistään kunnon rakkaudesta ja välittämisestä? Mielestäni ei.

Naistansa rakastava ja kunnioittava mies ei IKINÄ puhuisi naisellensa tuohon tyyliin, mitä ap:n mies puhui. Ihan kiva tietty, että olet saanut kesytettyä ja opetettua tavoille oman törkyturpasi, mutta itse en kyllä lähtisi moiseen pelleilyyn, kun maailmassa on kunnollisiakin miehiä.

Suomalainen maailmalla "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat" Ryysyrannan Jooseppi lohduttautui samalla raamatun lauseen mukaelmalla hinatessaan vastatuulessa halkolauttaansa.

Minut on kasvatettu ja ajattelen modernimnalla tavalla, naisen ei tarvitse uhrata rakkaudelle omaa elämäänsä ja kärsiminen on hanurista. Mies ja lapset on iso osa elämääni ja tärkein osa mutta ei ainut osa. Minun elämään kuuluu muitakin minulle tärkeitä asioita.

Ei minun mieheni ole mikään törkyturpa kuten sinunkaan miehesi tuskin on mikään etelämaan pelle. Mieheni on työnsä puolesta upseeri ja herrasmies, ja lapsellisuudestaan kasvanut iän myötä, tapasimme nuorina. Mieheni on kunnollinen, rehellinen suomalainen mies. Hän on sanonut, että tärkeintä hänelle on rehellisyys ja luottamus ja minuun hän luottaa, minut hän ottaisi rinnalleen vaikka taistelussa. Rehellisen suomalaisen miehen suusta kauneinta mitä naiselle voi sanoa, revi siitä kuinka vahva pari me olemme. Se ei ole käsittämätöntä vaan hyvin loogista kun tunteet ja järki viihtyy sanassa päässä.

Minun mielestäni sinä taas olet menetellyt harvinaisen vanhanaikaisesti. Suomessahan tänä päivänäkin on tyypillistä ja surullisen yleistä, että miehet saavat olla lapsellisia, mitäänosaamattomia moukkia, jotka naiset sitten ikään kuin kouluttavat tavoille, avioliittoon ja perhe-elämään. Joillain se onnistuu hyvin, joillain huonommin, miehestäkin riippuen. Minulle tällainen kuitenkin tuntuu todella kaukaiselta. Ei minulla ole koskaan ollut mitään mielenkiintoa lähteä opettamaan miestä kuin jotain pikkulasta tavoille ja valmistamaan elämään. Kyllä parisuhde ja avioliitto on kahden kauppa, molempien tulee panostaa yhtä lailla, molempien tulee haluta sitä yhtä lailla ja olla samalla viivalla.

Odotas, miten sinun miehesi on panostanut teidän suhteeseen yhtä lailla niin, että olette samalla viivalla? Kerroit, että "Itse olen nähnyt ihan saatanasti vaivaa oman avioliittoni puolesta, sillä rakastuin ulkomaalaiseen. Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni. Arkeni on luultavasti todella huomattavasti rankempaa". Vai muuttuiko mieli kesken kommentin?

Me olimme mieheni kanssa nuoria kun tapasimme ja pari känniriitaa se aikuistuminen ja yhdessä kasvaminen vaati parikymppisenä.

Minusta tuntuu "Ihan kun sinä heijastaisit omaa tilannettasi ninuun. On paljon erityyppisiä persoonia ja tilanteita, joihin nuo sinun oman henkilökohtaisen parisuhteesi kokemukset eivät sovi alkuunkaan. Kannattaisi vähän avautua muidenkin ihmisten kokemuksiin eikä kuvitella, että oma tilanne olisi aina vertailukelpoinen muihin. Vähän omahyväinen asenne suorastaan."

Mieheni on tehnyt nuo kaikki samat asiat minun puolestani, kuin minäkin hänen puolestansa. Mekin olimme nuoria, kun menimme naimisiin. Emme kännäile, joten "känniriidat" ovat tuntematon käsite meille.

Tuubaa. "Olen opetellut uuden kielen, kestänyt kamalaa anoppia, muuttanut toiseen maahan, menettänyt osan sukulaisista ja ystävistäni."

Näinkö todella on, että miehesi on tehnyt myös nuo asiat, en muuten usko.

Ymmärrän toki, että jossain Suomen pikkupitäjässä koko elämänsä asuneen maailmankuvaan tuo ei oikein istu ja saattaa kuulostaa uskomattomalta. Saanen kuitenkin valottaa asiaa sen verran, että tämä kummallinen tilanne on mahdollinen ihan siten, että mieheni ja minä olemme muuttaneet maahan, joka ei ole kummankaan kotimaa. Oikeastaan voisin korjata sanojani hieman: olemme molemmat opetellut kaksi vierasta kieltä liittomme ja yhteisen elämämme vuoksi - toistemme äidinkielet sekä asuinmaamme kielet.

Että tällaista. Ihmisillä voi olla muunkinlaista elämäntyyliä. Kaikki eivät nai sitä naapuripitäjän jännämiestä. :)

Missä olet töissä?

Yksityisessä firmassa. Miten se tähän liittyy?