Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa, jota "äärimmäinen optimismi" ärsyttää
07.09.2017 |
Nyt tarkoitan sellaista optimismia, ettei voida missään tilanteessa hyväksyä, että nyt asiat eivät menneet niin putkeen, vaan aina pitää keksimällä keksiä ko. tilanteesta jotain hyvää ja kieltäytyä olemasta realistinen.
Esimerkkejä:
-On sovittu patikkaretki ulos. Retkipäivän aamuna sataa kaatamalla ja sääennuste näyttää samanlaista säätä koko päiväksi. Optimisti on sitä mieltä, että kannattaa kuitenkin lähteä retkelle, sillä eihän nyt pienen sateen takia kannata siirtää koko hauskaa retkeä. Vaikka retken voisi aivan hyvin siirtää toiselle päivälle.
-Juuri ostettu, kallis kodinkone/elektroniikkalaite menee rikki. Optimistia ei ärsytä tai harmita yhtään. Sen kuin ostetaan heti uusi perään. Muutama tonni sinne tai tänne, vaikka rahatilanne oli jo valmiiksi huono.
-Optimisti sairastuu vakavasti. Hän ei ole yhtään surullinen, masentunut tai epätoivoinen. Mitäs tässä. Hoitoihin menee tuhottomasti rahaa, saatan joutua viettämään useamman vuoden sairaalassa, elämästäni tulee pelkkää fyysistä ja henkistä kärsimystä ja kaiken lisäksi todennäköisesti en selviä sairaudesta, mutta eihän se elämä tähän lopu!
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Äärimmäinen optimismi on defenssi. Se juontaa juurensa varhaislapsuudesta. Lapsi on oppinut käyttämään sitä suojakeinona vallitsevalta todellisuudelta. Sen käyttö jatkuu aikuisikään. On esimerkiksi vaikeutta nähdä riskejä, vaaroja tai arvioida todennäköisyyksiä, kun mieli suojautuu eristämällä negatiiviset asiat taka-alalle, jopa mahdottomaksi.
Höpö höpö. Mikähän sinunkin koulutustasosi on, kun tällaisia höpötät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Sinähän se onanoit toisen kohtalolla.
Hän varmaan ymmärsi lukemansa väärin( ei ymmärtänyt tunnetilansa vuoksi ollenkaan) ja luuli että "uupuneella" tarkoitetaan sitä ketä sanoin haaste ja puhui yhteisestä.
Tuossa tarkoitettiin että se kuoleva on uupunut.
Ei sanottu ettei jaksettaisi kysyä, vaan että on täysin mahdotonta ennalta tietää kysyä kaikkia miljardeja sanoja, mitä saa käyttää ja mitä ei.
Ei kenellekään tule mieleen toisen kuolemista katsellessaan kysyä: "Niin hei kun oot tossa kuolemassan, niin sitä mää tässä vaan mietin, että jos käyttäisin sanaa yhteinen ja haaste, kuvailemaan sitä, miten pahalta musta tuntuu kun olet tod. näk. delaamassa, ja en voi auttaa sua, niin kokisistko sää sen silleen et mä muka yrittäisin omia tän tilanteen itselleni tms. Ihan vaan siksi kysyn, kun vauvapals..."
-TURPA KIINNI JO! Hullunako mua pidät, en ole noin päästäni vajaa mitä alentuvasti ajattelet. En jaksa kuunnella, ole normaalisti, mulla on kipuja, en jaksa näitä keskusteluja...aargh...piip piiip piip
Lääkäri: Exitus..
Hienoa tarinankerrontaa. Melkein hairlekiinin tasoista. Onhan se ylitsepääsemätöntä kysyä, miltä sinusta tuntuu, kun se toinen saattaa vaikka dramaattisesti kuolla siihen. Saada sydärin :D.
Jankuta nyt lisää. Ei ole ylitsepääsemätöntä kysyä. Ei sille kuolevallekaan tuossa tilanteessa tule mieleen vastata että: No tuntuu siltä että tämä on tai ei ole haaste sulle tai mulle, mut en halua että tässä tilanteessa sulle tulis joku tarve omia tämä kuolemani itsellesi. Koska tää on mun juttu nyt. Et sais käyttää sanaa haaste, koska se tois mulle sellasen fiiliksen että sullakin ois täs vaikeeta, tai mä en ois yksin tässä se päätähti.
Edelleenkin. Minut oikeasti tuntevat ihmiset pitävät minua hyvänä kuuntelijana ja ystävänä, jolta oikeasti saa tukea ja apua, kun on vaikeuksia. Muut kaikkoavat, minä olen ollut vierellä.
En ota sun syytöksiäs vastaan, koska et tunne minua ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tämä nykyinen positive thinking -mantra on jotenkin sairasta. Terveeseen psyykeen kuuluu erilaiset tunteet, ja mun mielestä on henkistä väkivaltaa käskeä ne tukahduttamaan.
Nykyinen positive thinking on sama paska eri paketissa, mitä ennen vanhaan oli väkivalta ja pieksäminen jos tyttö oli vihainen tai poika kehtasi itkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei varsinaisesti ärstytä, jos on kohtuudella optimistinen. Sen sijaan ärsyttää joidenkin ihmisten tapa suojautua tuolla tavoin, vaikka eiväthän hekään usein voi sille mitään.
Esimerkki: rakas läheinen kuollut. Hautajaisissa optimisti ei kykene suremaan vaan yrittää löytää kuolemasta "jotain positiivista".
tai Ystävä sairastuu syöpään. Optimisti ei pysty kestämään sitä ahdistusta vaan pohtii, että nyt täytyy elää aivan täysillä viimeiset päivät, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa.
Eli kun ei kestetä omia tai muiden ahdistavia tunteita, niin mitätöidään ne tuollaisen lapsenomaisen optimismin keinoin. Se herättää itsessäni jopa raivoa. Kuinka aikuiset ihmisetkin voivat tavallaan olla niin pihalla realiteeteista ja kyvyttömiä näkemään asioita sellaisina kuin suurin osa ne näkee.
Erittäin harva näkee elämän realistisesti, vaan lähes kaikki ihmiset suojautuvat tavalla tai toisella elämän raadollisuudelta. Ja mielestäni se on ihan hyvä, koska yleensä ne ihmiset, jotka eivät niin tee, ovat aika onnettomia.
Realiteettihan on se, että kuolleella sukulaisellasi tai syöpäisellä ystävälläsi ei ole mitään merkitystä. Ihmiselämällä ylipäätänsä ei ole mitään merkitystä. Kuinka moni täällä ajattelee tai kuvittelee tuntevansa edes iso-isoisänsä? Ihan sama käy jokaiselle meistä. Kaikki kuollaan ja unohdutaan historian hämäriin.
Ihmiset eivät ihan oikeasti kestä sitä ahdistusta ja sitten ajatellaan, että omalla elämällä on joku merkitys. Vaikka toisten auttaminen. No onhan se kivempaa elää kivaa elämää niin kauan kuin sitä kestää, mutta kuolema kuittaa kaiken. Se kuollut Irma-täti ei enää muistele miten kävit häntä auttamassa. Tekosi on ollut turha.
Aika monen ihmisen teko on muuttanut maailmaa suuntaan taikka toiseen. Yksi ihminen voi muuttaa toisen elämän, esim. adoptio. Ja sitä kautta vaikuttaa tuleviin sukupolviin. Joku auttaa perhettä oikeassa kohtaa ja estää isän itsemurhan. Joka taas vaikuttaa lasten psyykkiseen terveyteen ja jälkeen heidän lastensa elämään.
Se adoptiolapsi kuolee ja tulevat sukupolvetkin kuolevat, joten en nyt oikein näe miten sitä maailmaa on muutettu. Kuoleman takia elämä on turhaa. Elämä on vain häivähdys, joka voi loppua milloin tahansa eikä sen jälkeen millään ole enää mitään merkitystä.
Kuolee kuolee ja sen jälkeen tulee uusi sukupolvi. Ja uusi. Ja taas uusi. Ja asiat muuttuvat. Miten toisiamme kohtelemme vaikuttaa siihen, miten tulevaisuudessa asiat ovat. Pikkuhiljaa se orjuuskin loppui. Ja naiset saivat ihmisoikeudet.
Mutta miksi välittäisin tulevaisuudesta? En minä ole siitä nauttimassa/kärsimässä enkä ylipäänsä tule tietämään siitä yhtään mitään. Ja jossain vaiheessa ne sukupolvet loppuvat ja ihmiskunta kuolee sukupuuttoon.
Ainoa realistinen suhtautuminen elämään on täydellinen välinpitämättömyys. Kiva juttu, jos nautit elämästäsi, mutta mitään väliähän sillä ei ole. Tällaiset ihmiset ovat kovin harvassa, joten käytännössä koko ihmiskunta on äärimmäisen optimistista porukkaa kuvitellessaan, että omilla teoilla on jotain ihan oikeaa merkitystä.
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Sinähän se onanoit toisen kohtalolla.
Hän varmaan ymmärsi lukemansa väärin( ei ymmärtänyt tunnetilansa vuoksi ollenkaan) ja luuli että "uupuneella" tarkoitetaan sitä ketä sanoin haaste ja puhui yhteisestä.
Tuossa tarkoitettiin että se kuoleva on uupunut.
Ei sanottu ettei jaksettaisi kysyä, vaan että on täysin mahdotonta ennalta tietää kysyä kaikkia miljardeja sanoja, mitä saa käyttää ja mitä ei.
Ei kenellekään tule mieleen toisen kuolemista katsellessaan kysyä: "Niin hei kun oot tossa kuolemassan, niin sitä mää tässä vaan mietin, että jos käyttäisin sanaa yhteinen ja haaste, kuvailemaan sitä, miten pahalta musta tuntuu kun olet tod. näk. delaamassa, ja en voi auttaa sua, niin kokisistko sää sen silleen et mä muka yrittäisin omia tän tilanteen itselleni tms. Ihan vaan siksi kysyn, kun vauvapals..."
-TURPA KIINNI JO! Hullunako mua pidät, en ole noin päästäni vajaa mitä alentuvasti ajattelet. En jaksa kuunnella, ole normaalisti, mulla on kipuja, en jaksa näitä keskusteluja...aargh...piip piiip piip
Lääkäri: Exitus..
Hienoa tarinankerrontaa. Melkein hairlekiinin tasoista. Onhan se ylitsepääsemätöntä kysyä, miltä sinusta tuntuu, kun se toinen saattaa vaikka dramaattisesti kuolla siihen. Saada sydärin :D.
Jankuta nyt lisää. Ei ole ylitsepääsemätöntä kysyä. Ei sille kuolevallekaan tuossa tilanteessa tule mieleen vastata että: No tuntuu siltä että tämä on tai ei ole haaste sulle tai mulle, mut en halua että tässä tilanteessa sulle tulis joku tarve omia tämä kuolemani itsellesi. Koska tää on mun juttu nyt. Et sais käyttää sanaa haaste, koska se tois mulle sellasen fiiliksen että sullakin ois täs vaikeeta, tai mä en ois yksin tässä se päätähti.
Edelleenkin. Minut oikeasti tuntevat ihmiset pitävät minua hyvänä kuuntelijana ja ystävänä, jolta oikeasti saa tukea ja apua, kun on vaikeuksia. Muut kaikkoavat, minä olen ollut vierellä.
En ota sun syytöksiäs vastaan, koska et tunne minua ollenkaan.
Sä olet todella hauska kirjoittaja sekä analysoija. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Nimenomaan x 2. Ei kenenkään toisen pitäisi määritellä toisen ihmisen tunteita ja tilannetta. Tietysti kuolevan tai vakavasti sairaan kanssa voi keskustella asiasta ja pohtia sitä yhdessä, mutta omia mielipiteitä en näin henkilökohtaisessa asiassa esiin toisi kuin vain kysyttäessä. Kuolevan kanssa voi puhua myös aivan kaikesta muusta kuin siitä kuolemasta, aivan samoista asioista kuin muidenkin kanssa ja vaikka säästä tai lapsenlapsista tai Suomen yleisurheilumenestyksestä jutteleminen tuo huoneeseen sitä kaivattua hyvää tuulta ja optimistista realismia.
Ok. Siis tosi selvät säännöt olet asiantuntijana ja auktoriteettina luonut, kuinka toimitaan.
Urheilusta saa siis puhua, ja vaikka pornosta, mitä naapuri osti kirpparilta.
Omaa mielipidettä kuolemasta ei saa tuoda esiin, ellei toinen kysy.
Onneksi sinä osaat olla oikein esimerkillisen paras noissa aika vaikeissa tilanteissa.
Niin ja haaste sana oli kielletty.
Ja piti kysyä miltä susta tää tilanne nyt itsestäs tuntuu ja kuinka sä kuvailisit sun tuntoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää huomattavasti enemmän valittajat.
Asiat ovat AINA huonosti, mikään ei KOSKAAN onnistu. Sekin tiedetään jo etukäteen. Tällainen työkaveri on kuin kiviriippa, jota on pakko kuunnella päivästä toiseen 😨Mutta mutta... sinähän valitat.
Sehän näissä yltiöoptimisteissa on vikana, kun he valittavat valittajista. Lopettaisivat valittamisen ja vetäisivät sitä hymyä vaan naamaan. Pitäisivät siitä omasta tunteesta kiinni ja sallisivat muille omansa. En minäkään pakota muita itkemään, kun itseäni itkettää. Enkä valita siitä, jos joku hymyilee omalle elämälleen, kun minä itken. On jopa hieman narsistista ja vähintäänkin äärimmäisen kotrolloivaa määrätä, mitä itse kukin saa tuntea. Se jos mikä on myrkyllisen negatiivista.
Amen!
Tämä ihmistyyppi ei hyväksy kuin omia tunteitaan. Itse hän saa olla ärtynyt, mutta muut eivät, koska levittävät kuulemma negatiivisuutta ympärilleen. He määräävät, mitä missäkin hetkessä pitää tuntea. Itse ovat täysin sie-tä-mät-tö-mi-ä ihmisiä!
Aina valittajat ovat kuin korin mätä omena...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Sinähän se onanoit toisen kohtalolla.
Hän varmaan ymmärsi lukemansa väärin( ei ymmärtänyt tunnetilansa vuoksi ollenkaan) ja luuli että "uupuneella" tarkoitetaan sitä ketä sanoin haaste ja puhui yhteisestä.
Tuossa tarkoitettiin että se kuoleva on uupunut.
Ei sanottu ettei jaksettaisi kysyä, vaan että on täysin mahdotonta ennalta tietää kysyä kaikkia miljardeja sanoja, mitä saa käyttää ja mitä ei.
Ei kenellekään tule mieleen toisen kuolemista katsellessaan kysyä: "Niin hei kun oot tossa kuolemassan, niin sitä mää tässä vaan mietin, että jos käyttäisin sanaa yhteinen ja haaste, kuvailemaan sitä, miten pahalta musta tuntuu kun olet tod. näk. delaamassa, ja en voi auttaa sua, niin kokisistko sää sen silleen et mä muka yrittäisin omia tän tilanteen itselleni tms. Ihan vaan siksi kysyn, kun vauvapals..."
-TURPA KIINNI JO! Hullunako mua pidät, en ole noin päästäni vajaa mitä alentuvasti ajattelet. En jaksa kuunnella, ole normaalisti, mulla on kipuja, en jaksa näitä keskusteluja...aargh...piip piiip piip
Lääkäri: Exitus..
Hienoa tarinankerrontaa. Melkein hairlekiinin tasoista. Onhan se ylitsepääsemätöntä kysyä, miltä sinusta tuntuu, kun se toinen saattaa vaikka dramaattisesti kuolla siihen. Saada sydärin :D.
Jankuta nyt lisää. Ei ole ylitsepääsemätöntä kysyä. Ei sille kuolevallekaan tuossa tilanteessa tule mieleen vastata että: No tuntuu siltä että tämä on tai ei ole haaste sulle tai mulle, mut en halua että tässä tilanteessa sulle tulis joku tarve omia tämä kuolemani itsellesi. Koska tää on mun juttu nyt. Et sais käyttää sanaa haaste, koska se tois mulle sellasen fiiliksen että sullakin ois täs vaikeeta, tai mä en ois yksin tässä se päätähti.
Edelleenkin. Minut oikeasti tuntevat ihmiset pitävät minua hyvänä kuuntelijana ja ystävänä, jolta oikeasti saa tukea ja apua, kun on vaikeuksia. Muut kaikkoavat, minä olen ollut vierellä.
En ota sun syytöksiäs vastaan, koska et tunne minua ollenkaan.
Sä olet todella hauska kirjoittaja sekä analysoija. :D
Kiitos kiitos. Hyväksi kirjoittajaksi oppii elämällä ja kokemalla paljon. Sekä myös lukemalla. Analysoijaksi oppii tuntemalla ja kokemalla itsekin asioita ja kysymällä kysymyksiä itseltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Nimenomaan x 2. Ei kenenkään toisen pitäisi määritellä toisen ihmisen tunteita ja tilannetta. Tietysti kuolevan tai vakavasti sairaan kanssa voi keskustella asiasta ja pohtia sitä yhdessä, mutta omia mielipiteitä en näin henkilökohtaisessa asiassa esiin toisi kuin vain kysyttäessä. Kuolevan kanssa voi puhua myös aivan kaikesta muusta kuin siitä kuolemasta, aivan samoista asioista kuin muidenkin kanssa ja vaikka säästä tai lapsenlapsista tai Suomen yleisurheilumenestyksestä jutteleminen tuo huoneeseen sitä kaivattua hyvää tuulta ja optimistista realismia.
Ok. Siis tosi selvät säännöt olet asiantuntijana ja auktoriteettina luonut, kuinka toimitaan.
Urheilusta saa siis puhua, ja vaikka pornosta, mitä naapuri osti kirpparilta.
Omaa mielipidettä kuolemasta ei saa tuoda esiin, ellei toinen kysy.
Onneksi sinä osaat olla oikein esimerkillisen paras noissa aika vaikeissa tilanteissa.
Niin ja haaste sana oli kielletty.
Ja piti kysyä miltä susta tää tilanne nyt itsestäs tuntuu ja kuinka sä kuvailisit sun tuntoja.
Et ilmeisesti ole niin hyvä sanallisen tekstin lukija, että olisit hoksannut sen, että keskustelet useamman henkilön kanssa.
T. Se kysymisestä vinkannut
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Todella monelle syöpä esimerkiksi on pelastus. Ei tarvitse enää pitkää kärsimystä vaan voi lohduttautua että kohta se on ohi ja voi tehdä ihan mitä haluaa koska se on ohi kuitenkin pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Sinähän se onanoit toisen kohtalolla.
Hän varmaan ymmärsi lukemansa väärin( ei ymmärtänyt tunnetilansa vuoksi ollenkaan) ja luuli että "uupuneella" tarkoitetaan sitä ketä sanoin haaste ja puhui yhteisestä.
Tuossa tarkoitettiin että se kuoleva on uupunut.
Ei sanottu ettei jaksettaisi kysyä, vaan että on täysin mahdotonta ennalta tietää kysyä kaikkia miljardeja sanoja, mitä saa käyttää ja mitä ei.
Ei kenellekään tule mieleen toisen kuolemista katsellessaan kysyä: "Niin hei kun oot tossa kuolemassan, niin sitä mää tässä vaan mietin, että jos käyttäisin sanaa yhteinen ja haaste, kuvailemaan sitä, miten pahalta musta tuntuu kun olet tod. näk. delaamassa, ja en voi auttaa sua, niin kokisistko sää sen silleen et mä muka yrittäisin omia tän tilanteen itselleni tms. Ihan vaan siksi kysyn, kun vauvapals..."
-TURPA KIINNI JO! Hullunako mua pidät, en ole noin päästäni vajaa mitä alentuvasti ajattelet. En jaksa kuunnella, ole normaalisti, mulla on kipuja, en jaksa näitä keskusteluja...aargh...piip piiip piip
Lääkäri: Exitus..
Hienoa tarinankerrontaa. Melkein hairlekiinin tasoista. Onhan se ylitsepääsemätöntä kysyä, miltä sinusta tuntuu, kun se toinen saattaa vaikka dramaattisesti kuolla siihen. Saada sydärin :D.
Jankuta nyt lisää. Ei ole ylitsepääsemätöntä kysyä. Ei sille kuolevallekaan tuossa tilanteessa tule mieleen vastata että: No tuntuu siltä että tämä on tai ei ole haaste sulle tai mulle, mut en halua että tässä tilanteessa sulle tulis joku tarve omia tämä kuolemani itsellesi. Koska tää on mun juttu nyt. Et sais käyttää sanaa haaste, koska se tois mulle sellasen fiiliksen että sullakin ois täs vaikeeta, tai mä en ois yksin tässä se päätähti.
Edelleenkin. Minut oikeasti tuntevat ihmiset pitävät minua hyvänä kuuntelijana ja ystävänä, jolta oikeasti saa tukea ja apua, kun on vaikeuksia. Muut kaikkoavat, minä olen ollut vierellä.
En ota sun syytöksiäs vastaan, koska et tunne minua ollenkaan.
Miksi jankkaat tarinassasi vieläkin tuosta haasteesta? Miksi et kuvittele tilannetta sillä tavalla, miten se luonnollisesti tuossa menisi? Menet kuolevan luokse, kysyt siltä, miltä hänestä tuntuu. Kuoleva vastaa. Miksi se jäisi jankkaamaan pitkät litanniat tuosta haasteesta ja siitä, mitö se sinulle tarkoittaa tai olisi tarkoittamatta, ellet tyrkyttäisi sitä sanaa itse esiin? Puhumattakaan tuosta ihmeellisestä turhautumiseen kuolemisesta, joka oli edellinen tarinasi. Miksi teet asioista vaikeaa? Kyse on vain kysymyksestä. Ei haasteen jankkaamisesta tai siitä, että siitä pitäisi tehdä tunnin mittainen analyysi kuolevalle.
Tai kuten tuo toinen kirjoittaja vinkkasi, voi jutella vaikka jostain ihan muusta. Jos ei osaa jankata muuta kuin haastetta, jos tunteista tulee kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävää äärimmäisissä optimisteissa on se, että he pyrkivät mitätöimään toisten tunnekokemuksia. Esimerkiksi jokin projekti on paskasti johdettu, koko homma on yhtä kaaosta, kysymyksiin ei saa selkeää vastausta ja projektin vetäjä vittuilee kaikille kaikesta. Omaa aikaa ja energiaa menee ihan hukkaan. Kun tätä erehtyy kritisoimaan ääneen ja sanomaan, että vituttaa koko projekti, on yksi dumppaamassa kaiken sanomalla, että ollaan positiivisin mielin ja hymyä huuleen.
Kun monesti niitä ongelmia voisi korjata sillä, että niistä puhuisi ääneen, mutta yltiöpositiivinen pakottaa nuissakin tilanteissa vain hymyn huulille ja auringon mieleen.
Kaikki tunnereaktiot on ihan normaaleja. Jos harmittaa, niin antaa harmituksen tulla. Se ei ole tervettä yrittää väkipakolla tuntea ainoastaan niitä kivoja tunteita. Vihallakin on oma merkityksensä, se kertoo esimerkiksi siitä, että minua on kohdeltu väärin ja viha auttaa itseäni puolustautumaan ja pääsemään irti huonoista ihmissuhteista. Tätä nämä positiivarit ei vaan ymmärrä.
En jää myöskään märehtimään, vaan tunnen tunteeni, etsin ratkaisun ja siirryn eteenpäin. Mutta en ala esittää, että koko elämä on auringonpaistetta, jos se ei sitä ole.
Tuo on juuri se ettei vain osaa suhtautua tapahtumiin kuin negatiivisesti.
Ehkä ne tapahtuvat merkitsevät sinulle liikaa ja optimisteille ne merkitsevät samaa kuin sään muutos. Asiat vain tulevat ja menevät. Riippuu sinusta miten otat asiat vastaan.
Pikkuvauvat itkevät aina kun asiat eivät onnistu lellivauvan hyväksi.
Elämässä ei oikeasti saa aina kaikkea. Voi tulla pitkä kuivuus ja sitten menee koko sato.
Sille ei voi mitään. Ainoa asia mitä vauva voi oppia, on suhtautuminen erilaisiin tilanteisiin.
Luulet ettei maanviljelijöitä harmita se että koko sato menee vaikkei sille mitään voikaan? Se on ihan tervettä suuttua ja kirota pieleen menneitä asioita ja sen jälkeen todeta "no, ei tälle nyt mitään voi." ja jatkaa elämää. Sinusta negatiivisia tunteita ei saa ikinä näyttää eikä tuntea., vaan hymyillä vaan vaikka kuinka olisi paha mieli? Juu ei ole tervettä.
Tämä. Itse kävin kaksi vuotta terapiassa siksi, että en osannut osoittaa vihaisuutta tai surua, olin aina vain iloinen ja pirteä vaikka minua kohdeltiin törkeästi.
Kaikki tunteet kuuluvat ihmisen elämään. Se ei ole tervettä, jos jotain tunnetta ei saa tuntea. Olen itse ratkaisukeskeinen ja mietin aina, miten huonostakin tilanteesta löytyy jotain hyvää. Mutta vasta sitten, kun olen rauhassa saanut tuntea myös surua ja pettymystä. Olen pääosin hyväntuulinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Todella monelle syöpä esimerkiksi on pelastus. Ei tarvitse enää pitkää kärsimystä vaan voi lohduttautua että kohta se on ohi ja voi tehdä ihan mitä haluaa koska se on ohi kuitenkin pian.
No ei se todellakaan kaikille ole haaste. Äitini kuoli syöpään ja hän teki kaikkensa, ettei olisi kuollut. Kävi todella rankoissa leikkauksissa, jossa poistettiin osittain, tai kokonaan sisäelimiä. Jos joku olisi tullut länkyttämään sairasvuoteelle haasteesta saattohoitovaiheessa, tai olisi puhunut helpotuksesta, niin olisi ollut todella tökeröä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Älä ala huutamaan. Et saa sillä mitään asiaasi edistettyä. Capslockisi menee säpäleiksi.
Ei pidä paikkaansa, ettenko osaisi ajatella asioita toisen näkökulmasta, tai olisin itsekäs ja epäempaattinen.
En yleensä kysele miltä susta tuntuu, koska näen ilmeistä, äänensävyistä ja sanavalinnoista sen itsekin. Tietysti jos on joku aleksitymian kaltainen paha..joku autismi, ettei kykene ymmärtämään, niin sitten kyselee.
Osaan kuunnella ihmisiä, ja olen elämässäni toiminun niin paljon toisen kuuntelijana ja ymmärtäjänä, ettet sinä huutaja taida arvatakaan. Välillä olen ollut oksennusämpärinä ja kohtuuttomissa tilanteissa tunnetaidottomien sekavien ja henkisesti sairaiden ihmisten toimesta.
Minusta sinä voisit pyytää minulta anteeksi, noita kohtuuttomia syytöksiäsi. Et taida pyytää, koska et jaksa.
Toisen näkökulmaan jos osaisit paneutua, niin osaisit varmasti kuvitella sen terminaalipotilaan kanssa puhuneen henkilönkin tilannetta. Mutta et.
Aivan, olet näitä toisen tunteiden lukijoita. Muiden tunteista ei tarvitse kysyä heiltä itseltään, koska sinä kyllä näet ne kysymättäkin. Ja sinun tulkintasi on aina oikea. No, tämä selittääkin suurinpiirtein kaiken.
Ei tarvitse kysyä erikseen jos näkee että toista pelottaa, kiukuttaa, itkettää, naurattaa tai asian laita tulee ilmi toisen itse kysymättä kertoessa. Mitä sitä jälkikäteen kyselemään miltä susta tuntuu, jos toinen on tunteensa ilmaissut jo. Sitten jatketaan tarpeen mukaan niistä keskustelua sen tilanteen mukaan.
Aika monilla ihmisillä on kyky tunnistaa ilmeistä perustunteita. Etenkin jos on tuttu ihminen jonka olet tuntenut koko ikäsi ja ymmärrätte toisianne puolesta sanastakin.
Ei edelleenkään ole kyse siitä etteikö kukaan muka JAKSAISI kysyä. Ei jankuteta siitä.
Miltä susta tuntuu? NO vittu mitäpä luulet, olen tässä kuolemassa! Pitääkö noin tyhmää asiaa edes kysyä.
Ps. Kerran olen erikseen kysynyt ihmiseltä miltä tuntuu. (olin nuori ja kokematon tyhmä) vastaus oli ettei ole mitkään juhlafiilikset. Sen jälkeen en ole kysellyt, vaan käyttänyt kuuntelijan kykyjäni ja myötäelämistaitoja muuten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Todella monelle syöpä esimerkiksi on pelastus. Ei tarvitse enää pitkää kärsimystä vaan voi lohduttautua että kohta se on ohi ja voi tehdä ihan mitä haluaa koska se on ohi kuitenkin pian.
Täh? Oletko siis sitä mieltä, että todella moni haluaa syövän, koska ei huvita olla elossa? Tarkoitan sitä, että jos vaihtoehdot ovat terveys tai syöpä, niin joku valitsisi syövän, jotta voisi elää kuin viimeistä päivää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Miksi ei saisi tuntea pettymystä, surua, vihaa? Miksi pitää tuntea vain positiivisia tunteita? Eikö kuollessakaan saisi itse päättää, miten haluaa tuntea? Miksi haluat määrätä muiden puolesta, miten he saavat tuntea ja kokea asiat? Miksi et keskity vain omaan elämääsi ja omaan positiivisuuteesi? Antaisit muiden elää omaansa? Pakotatko muitakin uskomuksiasi muille? Uskontoasi/ateismiasi/muuta? Oikeaa tapaa syödä ja elää? Mitä saavutat sillä? Jotain positiivistako?
Mun mielestä tämä nykyinen positive thinking -mantra on jotenkin sairasta. Terveeseen psyykeen kuuluu erilaiset tunteet, ja mun mielestä on henkistä väkivaltaa käskeä ne tukahduttamaan.