Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa, jota "äärimmäinen optimismi" ärsyttää
07.09.2017 |
Nyt tarkoitan sellaista optimismia, ettei voida missään tilanteessa hyväksyä, että nyt asiat eivät menneet niin putkeen, vaan aina pitää keksimällä keksiä ko. tilanteesta jotain hyvää ja kieltäytyä olemasta realistinen.
Esimerkkejä:
-On sovittu patikkaretki ulos. Retkipäivän aamuna sataa kaatamalla ja sääennuste näyttää samanlaista säätä koko päiväksi. Optimisti on sitä mieltä, että kannattaa kuitenkin lähteä retkelle, sillä eihän nyt pienen sateen takia kannata siirtää koko hauskaa retkeä. Vaikka retken voisi aivan hyvin siirtää toiselle päivälle.
-Juuri ostettu, kallis kodinkone/elektroniikkalaite menee rikki. Optimistia ei ärsytä tai harmita yhtään. Sen kuin ostetaan heti uusi perään. Muutama tonni sinne tai tänne, vaikka rahatilanne oli jo valmiiksi huono.
-Optimisti sairastuu vakavasti. Hän ei ole yhtään surullinen, masentunut tai epätoivoinen. Mitäs tässä. Hoitoihin menee tuhottomasti rahaa, saatan joutua viettämään useamman vuoden sairaalassa, elämästäni tulee pelkkää fyysistä ja henkistä kärsimystä ja kaiken lisäksi todennäköisesti en selviä sairaudesta, mutta eihän se elämä tähän lopu!
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Eikö kuoleman lähestyessä kannattaisi olla kiitollinen niistä kaikista inhottavista asioista joita ei tarvitse enää kokea kun pääsee pois. Pitääkö kuolin vuoteellaan muistella haikeudella sitä kaikkea minkä menettää, en saa enää matkustaa ja uida, en saa enää nauttia siitä enkä tästä, menetän nyt sen ja tän kokemuksen. Kauhean negatiivinen tapa ajatella.
Ajattelis vaan kaikkea pahaa ja kurjaa, mikä jää nyt kokematta kun mahdollisesti pääsee toiseen ulottuvuuteen tai kokonan vain siihen tilaan missä oli ennen syntymäänsä. Positiivisempi tulokulma ajatella, miltä kaikelta nyt säästyy.
Jos talo palaa, niin voi aina ajatella että jaa, voisi olla huonomminkin kun olen sentään elossa ja terve. Kuolevalla ei oikein asiat voi enää huonommin olla, tai ainahan voi tietty ajatella, että en sentään istu elinkautista venäläisessä vankilassa tms.
Kuolevalla voi asiat olla varmasti monella tapaa huonosti niin, että sitä oloa voisi helpottaa. Voisihan sitä olla vielä halvaantunut niin, ettei saa itse edes kylkeä käännettyä, tai niin kipeä, ettei kipulääkkeistäkään enää ole apua. Tai joutua odottelemaan kuolemaa yksin ilman ketään joka hoitaa ja kuuntelee.
Tietysti kuolema voi olla helpotys kärsivälle ja/tai sellaiselle, joka syystä tai toisesta haluaa kuolla. Se lieneen itsestäänselvää.
Jos saisin yllättäen tietää, että elinaikaa on kuukausi, niin vaikea siihen olisi suhtautua millään tavalla positiivisesti (paitsi että onhan se parempi kuin jäädä heti huomenna auton alle, höhöhöö). Neutraalisti ehkä, koska mikään kovin suuri yllätyshän se ei loppupelissä ole että henki lähtee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ärsytä se, että yritetään nähdä asioissa niiden hyvät puolet. Vaikka vähätkin. Se on ainoa keino, joilla pärjää oikeasti surkeassa tilanteessa muuttumatta yhtä surkeaksi ihmiseksi. Sen sijaan on epäilyttävää, jos ei halua nähdä mitään muuta. Elämä on hyvää ja pahaa, usein molempia yhtä aikaa. Viisas keskittyy hyvään vaikka sen tietääkin.
En minä ole muuttunut surkeaksi ihmiseksi, vaikka olen uskaltanut tuntea tunteiden koko kirjon. Moni alan ammattilainen on sanonut, että on suoranainen ihme, että olen tässä tänään tasapainoisena ja hyvinvoivana ihmisenä. En minä ole syöksynyt minnekään surkeuden manalaan, vaikka olen uskaltanut olla surullinen.
Pelkäävätkö positiiviset nimenomaan sitä, että ne ns. negatiiviset tunteet imaisevat sisäänsä ja pilaavat koko tulevaisuuden, jos niitä uskaltaa tuntea?
Yksi kysymys tuli mieleen: miksi ihmisellä on koko tunnekirjo, jos vain ne positiiviset ovat hyödyllisiä ja kannattavia? Eikö nämä negatiiviset ja pahat tunteet olisi evoluution myötä kehittyneet ja tippuneet pois, jos niistä on vain haittaa? Mikä teidän selityksenne on vihalle, surulle, masennukselle, ahdistukselle, turhautumiselle ja muille vastaaville? Onko pahat tunteet saatanasta, vai miten?
En jaksanut lukea koko ketjua mut vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: mua ärsyttää tosi paljon. Mun exä oli just tommonen ja ärsytti kuunnella sitä hehkutusta ku kaikki oli niin mahtavaa ja upeaa aina
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Älä ala huutamaan. Et saa sillä mitään asiaasi edistettyä. Capslockisi menee säpäleiksi.
Ei pidä paikkaansa, ettenko osaisi ajatella asioita toisen näkökulmasta, tai olisin itsekäs ja epäempaattinen.
En yleensä kysele miltä susta tuntuu, koska näen ilmeistä, äänensävyistä ja sanavalinnoista sen itsekin. Tietysti jos on joku aleksitymian kaltainen paha..joku autismi, ettei kykene ymmärtämään, niin sitten kyselee.
Osaan kuunnella ihmisiä, ja olen elämässäni toiminun niin paljon toisen kuuntelijana ja ymmärtäjänä, ettet sinä huutaja taida arvatakaan. Välillä olen ollut oksennusämpärinä ja kohtuuttomissa tilanteissa tunnetaidottomien sekavien ja henkisesti sairaiden ihmisten toimesta.
Minusta sinä voisit pyytää minulta anteeksi, noita kohtuuttomia syytöksiäsi. Et taida pyytää, koska et jaksa.
Toisen näkökulmaan jos osaisit paneutua, niin osaisit varmasti kuvitella sen terminaalipotilaan kanssa puhuneen henkilönkin tilannetta. Mutta et.
Aivan, olet näitä toisen tunteiden lukijoita. Muiden tunteista ei tarvitse kysyä heiltä itseltään, koska sinä kyllä näet ne kysymättäkin. Ja sinun tulkintasi on aina oikea. No, tämä selittääkin suurinpiirtein kaiken.
Ei tarvitse kysyä erikseen jos näkee että toista pelottaa, kiukuttaa, itkettää, naurattaa tai asian laita tulee ilmi toisen itse kysymättä kertoessa. Mitä sitä jälkikäteen kyselemään miltä susta tuntuu, jos toinen on tunteensa ilmaissut jo. Sitten jatketaan tarpeen mukaan niistä keskustelua sen tilanteen mukaan.
Aika monilla ihmisillä on kyky tunnistaa ilmeistä perustunteita. Etenkin jos on tuttu ihminen jonka olet tuntenut koko ikäsi ja ymmärrätte toisianne puolesta sanastakin.
Ei edelleenkään ole kyse siitä etteikö kukaan muka JAKSAISI kysyä. Ei jankuteta siitä.
Miltä susta tuntuu? NO vittu mitäpä luulet, olen tässä kuolemassa! Pitääkö noin tyhmää asiaa edes kysyä.
Ps. Kerran olen erikseen kysynyt ihmiseltä miltä tuntuu. (olin nuori ja kokematon tyhmä) vastaus oli ettei ole mitkään juhlafiilikset. Sen jälkeen en ole kysellyt, vaan käyttänyt kuuntelijan kykyjäni ja myötäelämistaitoja muuten
Täh? Eihän tuo ole mikään nolo tilanne, jos joku vastaa, ettei ole mitkään juhlafiilikset. Siitä voi jatkaa keskustelua eteenpäin, tai sanoa, että olen pahoillani. Usein ihmisillä on monia päällekkäisiä tunteita päällä, joista sinä näet ulkopuolelle yhden. Voi olla surua, jonka näet, mutta sen rinnalla myös helpotusta. Tai mitä tahansa muuta. On todella vaarallista olettaa, tutuistakaan ihmisistä, että he takuulla tuntevat juuri näin kun minä sen tulkitsen. Se voi olla toiselle jopa todella loukkaavaa, kun toinen olettaa, että sinähän tunnet nyt näin, eikö niin? On kohteliasta kysyä ja antaa sille toiselle tilaa puhua. Nimenomaan se tilan antaminen toiselle ja toisen tunteiden kunnioittaminen on se juttu. On erittäin erikoista, että joku kokee kysymisen tyhmäksi ja olettamisen (tai lukemisen) paremmaksi. Kukaan ei ole niin loistava toisen ihmisen tulkitsija, että osuisi tulkinnassaan aina oikeaan. On jopa hieman itseriittoista kuvitella niin.
Itsehän sinä oletat täysin tuntemattomasta ihmisestä vaikka mitä.
OIetatko etten minä ole antanut toisille tilaa puhua? Ei pidä paikkaansa.
Olen monta kertaa sanonut että olen hyvä kuuntelija. Sinä et ymmärrä sitä asiaa nyt, koska sinulla on oma tulkintasi ja mielikuvasi minusta.
En jaksa jankata tästä enää. Voidaan sopia sitten että en osaa kuunnella enkä myötäelää, enkä käyttäytyä, enkä auttaa, enkä mitään.
Sovitaan vaan. En muuten enää jaksa, koska minua oikeasti loukkaa tämä.
Luulet etten ole mitään kokenut elämässäni ja syytät epäempaattiseksi.
En nolostunut siitä juhafiilis jutusta, vedin vaan sellaisen johtopäätöksen ettei aina KANNATA edes kysyä, jos asia on selvä.
Asiat voivat olla myös selviä, ilman kysymistäkin. Ymmärrätkö!!!!
Rauhoitu hyvä ihminen. Ei se isojen kirjainten hakkaaminen tai huutomerkkien pinoaminen auta sinullakaan yhtään sen enempää. Annat koko ajan esimerkkejä siitä, että sinä nimenomaan tulkitset. Sanot sen vieläpä suoraan. Ei siitä oikein muutakaan mielikuvaa voi vetää, jos toinen sanoo, että kysyminen on turhaa, koska osaa lukea tunteita, osuu aina oikeaa ja tulkitsee kysymisen tyhmäksi.
Nyt minä tulkitsen että olen pelaamassa pulun kanssa shakkia. Minä osaan kyllä "luovuttaa", kun huomaan toisen olevan tarpeeksi luupäinen tai kehittymätön ihminen.
Moro!
Ei millään pahalla, mutta et sinä kaikesta mainostamisestasi huolimatta vaikuta kovinkaan mukavalta ihmiseltä. Mukavaa viikonloppua kaikesta huolimatta.
No niin moi moi.
Hei hei? Eikös sinun pitänyt jo lähteä? Miksi tuhlaat aikaa tyhmänä pitämäsi ihmisen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Älä ala huutamaan. Et saa sillä mitään asiaasi edistettyä. Capslockisi menee säpäleiksi.
Ei pidä paikkaansa, ettenko osaisi ajatella asioita toisen näkökulmasta, tai olisin itsekäs ja epäempaattinen.
En yleensä kysele miltä susta tuntuu, koska näen ilmeistä, äänensävyistä ja sanavalinnoista sen itsekin. Tietysti jos on joku aleksitymian kaltainen paha..joku autismi, ettei kykene ymmärtämään, niin sitten kyselee.
Osaan kuunnella ihmisiä, ja olen elämässäni toiminun niin paljon toisen kuuntelijana ja ymmärtäjänä, ettet sinä huutaja taida arvatakaan. Välillä olen ollut oksennusämpärinä ja kohtuuttomissa tilanteissa tunnetaidottomien sekavien ja henkisesti sairaiden ihmisten toimesta.
Minusta sinä voisit pyytää minulta anteeksi, noita kohtuuttomia syytöksiäsi. Et taida pyytää, koska et jaksa.
Toisen näkökulmaan jos osaisit paneutua, niin osaisit varmasti kuvitella sen terminaalipotilaan kanssa puhuneen henkilönkin tilannetta. Mutta et.
Aivan, olet näitä toisen tunteiden lukijoita. Muiden tunteista ei tarvitse kysyä heiltä itseltään, koska sinä kyllä näet ne kysymättäkin. Ja sinun tulkintasi on aina oikea. No, tämä selittääkin suurinpiirtein kaiken.
Ei tarvitse kysyä erikseen jos näkee että toista pelottaa, kiukuttaa, itkettää, naurattaa tai asian laita tulee ilmi toisen itse kysymättä kertoessa. Mitä sitä jälkikäteen kyselemään miltä susta tuntuu, jos toinen on tunteensa ilmaissut jo. Sitten jatketaan tarpeen mukaan niistä keskustelua sen tilanteen mukaan.
Aika monilla ihmisillä on kyky tunnistaa ilmeistä perustunteita. Etenkin jos on tuttu ihminen jonka olet tuntenut koko ikäsi ja ymmärrätte toisianne puolesta sanastakin.
Ei edelleenkään ole kyse siitä etteikö kukaan muka JAKSAISI kysyä. Ei jankuteta siitä.
Miltä susta tuntuu? NO vittu mitäpä luulet, olen tässä kuolemassa! Pitääkö noin tyhmää asiaa edes kysyä.
Ps. Kerran olen erikseen kysynyt ihmiseltä miltä tuntuu. (olin nuori ja kokematon tyhmä) vastaus oli ettei ole mitkään juhlafiilikset. Sen jälkeen en ole kysellyt, vaan käyttänyt kuuntelijan kykyjäni ja myötäelämistaitoja muuten
Täh? Eihän tuo ole mikään nolo tilanne, jos joku vastaa, ettei ole mitkään juhlafiilikset. Siitä voi jatkaa keskustelua eteenpäin, tai sanoa, että olen pahoillani. Usein ihmisillä on monia päällekkäisiä tunteita päällä, joista sinä näet ulkopuolelle yhden. Voi olla surua, jonka näet, mutta sen rinnalla myös helpotusta. Tai mitä tahansa muuta. On todella vaarallista olettaa, tutuistakaan ihmisistä, että he takuulla tuntevat juuri näin kun minä sen tulkitsen. Se voi olla toiselle jopa todella loukkaavaa, kun toinen olettaa, että sinähän tunnet nyt näin, eikö niin? On kohteliasta kysyä ja antaa sille toiselle tilaa puhua. Nimenomaan se tilan antaminen toiselle ja toisen tunteiden kunnioittaminen on se juttu. On erittäin erikoista, että joku kokee kysymisen tyhmäksi ja olettamisen (tai lukemisen) paremmaksi. Kukaan ei ole niin loistava toisen ihmisen tulkitsija, että osuisi tulkinnassaan aina oikeaan. On jopa hieman itseriittoista kuvitella niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Miksi ei saisi tuntea pettymystä, surua, vihaa? Miksi pitää tuntea vain positiivisia tunteita? Eikö kuollessakaan saisi itse päättää, miten haluaa tuntea? Miksi haluat määrätä muiden puolesta, miten he saavat tuntea ja kokea asiat? Miksi et keskity vain omaan elämääsi ja omaan positiivisuuteesi? Antaisit muiden elää omaansa? Pakotatko muitakin uskomuksiasi muille? Uskontoasi/ateismiasi/muuta? Oikeaa tapaa syödä ja elää? Mitä saavutat sillä? Jotain positiivistako?
En yritä pakottaa ketään ajattelemaan toisin, kuten et toivottavasti sinäkään. Sanon vain, että positiivinen ote asioihin kantaa, enkä ole hörhö. Minulla on monia kokemuksia positiivisen ajattelun voimasta, moni täällä haluaa sen varmasti mitätöidä. Lapsivedet menivät vkolla 28 (lääkäri sanoi että näin joskus käy, kukaan ei tiedä miksi). Synnytyslääkäri sanoi, että tulen lähes 100 % tod näk synnyttämään parin vuorokauden sisään. Minä tyttö päätin, etten synnytä ja keskitin kaikki positiiviset asiat kohtuun ja ajattelin positiivisesti kuten tapanani on, mukaan lukien sen että lauloin ulkomaisessa sairaalassa suomenkielisiä tuutulauluja. Makasin sairaalassa 6 vkoa ja synnytin kuin synnytinkin terveen vauvan, johon REALISTISET synnytyslääkärit eivät uskoneet. Lopuksi vielä alleviivaisin mitä kaikkea noihin viikkoihin sisätyi. Mm laskuja tuli ovista ja ikkunoista, yksityissairaalassa kun olin. Jos olisin epätoivon päästänyt hetkeksikään valloileen niin olisin synnyttänyt siihen paikkaan. Kenguruhoito vauva tarvitsi synnyttyään ja aina tuutulaulut kuullessaan sydänsykkeet normalisoituivat. Tämä ei ole ainut kokemukseni positiivisen ajattelun voimakkuudesta. Ajattelin vinkata, että kannattaa kokeilla.
Et yritä pakottaa, mutta ajattelit vinkata? Tätähän ne yltiöpositiiviset nimenomaan sanovat, varsin negatiivisella äänensävyllä. Että en tuputa, mutta tässä vaan vinkkaan, että kannattaisi ajatella positiivisemmin.
Tietämättä yhtään, miten positiivisesti tämä kyseinen henkilö olisi kyennyt ajattelemaan siihen asti. Jossain vaiheessa kaikkien kamelinselkä vain katkeaa, jos tapahtuu liikaa kerralla, liian kuormittavia asioita. Ihminen tuntee sen, mikä on luonnollista ja normaalia siihen tilanteeseen suhteutettuna. Sinun tilanteessasi sinulle positiivinen ajattelu oli se luonnollinen tapa ottaa haaste vastaan. Jollekin toiselle, jolla lapsen tilanteen lisäksi on voinut olla vaikka miehen vakavaa sairastumista ja isän kuolemaa samanaikaisesti, paukut ei enää vain riitä positiiviseen. Positiivinen ajattelu vaatii energiaa ja tietoista valintaa ja joidenkin elämä on vain niin kuormittavaa ja raastavaa, ollut jo pitkään, ettei kykene niitä "haasteita" ottamaan ilolla vastaan. Vaan tuntevat niitä luonnollisia tunteita, kuten surua, ahdistusta, masennusta jne. Nekin ovat aivan yhtä oikein, aivan yhtä hyviä.
Ei ole olemassa huonompia ja parempia tunteita. Kaikille tunteille on oma luonnollinen tarkoituksensa ja oma paikkansa. Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä ja yhtä oikein. Positiivisuus pakotettuna tietyissä tilanteissa voi vaikka tappaa. Jos vaikka luottaa pakotetun positiivisesti ihmiseen, joka on vaarallinen.
Ilmeisesti et yhtään ymmärrä kuinka kuormittava tilanne olikaan. Etpä sellaisessa koskaan itse ole tainnut olla joten miten voisitkaan ymmärtää. Kaikki tunteet ovat tottakai yhtä oikeita. Positiivisuutta en yritä pakottaa, mutta kannattaa kokeilla :-D Negatiivisuus tappaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Miksi ei saisi tuntea pettymystä, surua, vihaa? Miksi pitää tuntea vain positiivisia tunteita? Eikö kuollessakaan saisi itse päättää, miten haluaa tuntea? Miksi haluat määrätä muiden puolesta, miten he saavat tuntea ja kokea asiat? Miksi et keskity vain omaan elämääsi ja omaan positiivisuuteesi? Antaisit muiden elää omaansa? Pakotatko muitakin uskomuksiasi muille? Uskontoasi/ateismiasi/muuta? Oikeaa tapaa syödä ja elää? Mitä saavutat sillä? Jotain positiivistako?
En yritä pakottaa ketään ajattelemaan toisin, kuten et toivottavasti sinäkään. Sanon vain, että positiivinen ote asioihin kantaa, enkä ole hörhö. Minulla on monia kokemuksia positiivisen ajattelun voimasta, moni täällä haluaa sen varmasti mitätöidä. Lapsivedet menivät vkolla 28 (lääkäri sanoi että näin joskus käy, kukaan ei tiedä miksi). Synnytyslääkäri sanoi, että tulen lähes 100 % tod näk synnyttämään parin vuorokauden sisään. Minä tyttö päätin, etten synnytä ja keskitin kaikki positiiviset asiat kohtuun ja ajattelin positiivisesti kuten tapanani on, mukaan lukien sen että lauloin ulkomaisessa sairaalassa suomenkielisiä tuutulauluja. Makasin sairaalassa 6 vkoa ja synnytin kuin synnytinkin terveen vauvan, johon REALISTISET synnytyslääkärit eivät uskoneet. Lopuksi vielä alleviivaisin mitä kaikkea noihin viikkoihin sisätyi. Mm laskuja tuli ovista ja ikkunoista, yksityissairaalassa kun olin. Jos olisin epätoivon päästänyt hetkeksikään valloileen niin olisin synnyttänyt siihen paikkaan. Kenguruhoito vauva tarvitsi synnyttyään ja aina tuutulaulut kuullessaan sydänsykkeet normalisoituivat. Tämä ei ole ainut kokemukseni positiivisen ajattelun voimakkuudesta. Ajattelin vinkata, että kannattaa kokeilla.
Et yritä pakottaa, mutta ajattelit vinkata? Tätähän ne yltiöpositiiviset nimenomaan sanovat, varsin negatiivisella äänensävyllä. Että en tuputa, mutta tässä vaan vinkkaan, että kannattaisi ajatella positiivisemmin.
Tietämättä yhtään, miten positiivisesti tämä kyseinen henkilö olisi kyennyt ajattelemaan siihen asti. Jossain vaiheessa kaikkien kamelinselkä vain katkeaa, jos tapahtuu liikaa kerralla, liian kuormittavia asioita. Ihminen tuntee sen, mikä on luonnollista ja normaalia siihen tilanteeseen suhteutettuna. Sinun tilanteessasi sinulle positiivinen ajattelu oli se luonnollinen tapa ottaa haaste vastaan. Jollekin toiselle, jolla lapsen tilanteen lisäksi on voinut olla vaikka miehen vakavaa sairastumista ja isän kuolemaa samanaikaisesti, paukut ei enää vain riitä positiiviseen. Positiivinen ajattelu vaatii energiaa ja tietoista valintaa ja joidenkin elämä on vain niin kuormittavaa ja raastavaa, ollut jo pitkään, ettei kykene niitä "haasteita" ottamaan ilolla vastaan. Vaan tuntevat niitä luonnollisia tunteita, kuten surua, ahdistusta, masennusta jne. Nekin ovat aivan yhtä oikein, aivan yhtä hyviä.
Ei ole olemassa huonompia ja parempia tunteita. Kaikille tunteille on oma luonnollinen tarkoituksensa ja oma paikkansa. Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä ja yhtä oikein. Positiivisuus pakotettuna tietyissä tilanteissa voi vaikka tappaa. Jos vaikka luottaa pakotetun positiivisesti ihmiseen, joka on vaarallinen.
Ilmeisesti et yhtään ymmärrä kuinka kuormittava tilanne olikaan. Etpä sellaisessa koskaan itse ole tainnut olla joten miten voisitkaan ymmärtää. Kaikki tunteet ovat tottakai yhtä oikeita. Positiivisuutta en yritä pakottaa, mutta kannattaa kokeilla :-D Negatiivisuus tappaa!
Unohdin vielä sanoa edellisessä, että positiivisuus ei ole ILOA ottaa haasteita vastaan. Haasteiden kanssa pärjätään ja keksitään positiivisuuden kautta ne keinot, joilla asiaa viedään eteenpäin. Ei itseään tuhoten negatiivisuudella vaan positiivisella ajattelulla, joka antaa voimavaroja itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Miksi ei saisi tuntea pettymystä, surua, vihaa? Miksi pitää tuntea vain positiivisia tunteita? Eikö kuollessakaan saisi itse päättää, miten haluaa tuntea? Miksi haluat määrätä muiden puolesta, miten he saavat tuntea ja kokea asiat? Miksi et keskity vain omaan elämääsi ja omaan positiivisuuteesi? Antaisit muiden elää omaansa? Pakotatko muitakin uskomuksiasi muille? Uskontoasi/ateismiasi/muuta? Oikeaa tapaa syödä ja elää? Mitä saavutat sillä? Jotain positiivistako?
En yritä pakottaa ketään ajattelemaan toisin, kuten et toivottavasti sinäkään. Sanon vain, että positiivinen ote asioihin kantaa, enkä ole hörhö. Minulla on monia kokemuksia positiivisen ajattelun voimasta, moni täällä haluaa sen varmasti mitätöidä. Lapsivedet menivät vkolla 28 (lääkäri sanoi että näin joskus käy, kukaan ei tiedä miksi). Synnytyslääkäri sanoi, että tulen lähes 100 % tod näk synnyttämään parin vuorokauden sisään. Minä tyttö päätin, etten synnytä ja keskitin kaikki positiiviset asiat kohtuun ja ajattelin positiivisesti kuten tapanani on, mukaan lukien sen että lauloin ulkomaisessa sairaalassa suomenkielisiä tuutulauluja. Makasin sairaalassa 6 vkoa ja synnytin kuin synnytinkin terveen vauvan, johon REALISTISET synnytyslääkärit eivät uskoneet. Lopuksi vielä alleviivaisin mitä kaikkea noihin viikkoihin sisätyi. Mm laskuja tuli ovista ja ikkunoista, yksityissairaalassa kun olin. Jos olisin epätoivon päästänyt hetkeksikään valloileen niin olisin synnyttänyt siihen paikkaan. Kenguruhoito vauva tarvitsi synnyttyään ja aina tuutulaulut kuullessaan sydänsykkeet normalisoituivat. Tämä ei ole ainut kokemukseni positiivisen ajattelun voimakkuudesta. Ajattelin vinkata, että kannattaa kokeilla.
Et yritä pakottaa, mutta ajattelit vinkata? Tätähän ne yltiöpositiiviset nimenomaan sanovat, varsin negatiivisella äänensävyllä. Että en tuputa, mutta tässä vaan vinkkaan, että kannattaisi ajatella positiivisemmin.
Tietämättä yhtään, miten positiivisesti tämä kyseinen henkilö olisi kyennyt ajattelemaan siihen asti. Jossain vaiheessa kaikkien kamelinselkä vain katkeaa, jos tapahtuu liikaa kerralla, liian kuormittavia asioita. Ihminen tuntee sen, mikä on luonnollista ja normaalia siihen tilanteeseen suhteutettuna. Sinun tilanteessasi sinulle positiivinen ajattelu oli se luonnollinen tapa ottaa haaste vastaan. Jollekin toiselle, jolla lapsen tilanteen lisäksi on voinut olla vaikka miehen vakavaa sairastumista ja isän kuolemaa samanaikaisesti, paukut ei enää vain riitä positiiviseen. Positiivinen ajattelu vaatii energiaa ja tietoista valintaa ja joidenkin elämä on vain niin kuormittavaa ja raastavaa, ollut jo pitkään, ettei kykene niitä "haasteita" ottamaan ilolla vastaan. Vaan tuntevat niitä luonnollisia tunteita, kuten surua, ahdistusta, masennusta jne. Nekin ovat aivan yhtä oikein, aivan yhtä hyviä.
Ei ole olemassa huonompia ja parempia tunteita. Kaikille tunteille on oma luonnollinen tarkoituksensa ja oma paikkansa. Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä ja yhtä oikein. Positiivisuus pakotettuna tietyissä tilanteissa voi vaikka tappaa. Jos vaikka luottaa pakotetun positiivisesti ihmiseen, joka on vaarallinen.
Ilmeisesti et yhtään ymmärrä kuinka kuormittava tilanne olikaan. Etpä sellaisessa koskaan itse ole tainnut olla joten miten voisitkaan ymmärtää. Kaikki tunteet ovat tottakai yhtä oikeita. Positiivisuutta en yritä pakottaa, mutta kannattaa kokeilla :-D Negatiivisuus tappaa!
Kaikki ihmiset kuolevat ennen pitkään :D. Ja moni yltiönegatiivinen sinnittelee pirun pitkään pelkästään sillä kiukun voimalla. Minun mummo on hyvä esimerkki. Näkee uhkia ja vaaroja, epäonnistumisia ja mörköjä kaikkialla. Melkein ysikymppinen, kävi just jalkaleikkauksessa ja vielä vaan sinnittelee kotonaan yksin ilman kotihoitoa tai vastaavaa. Edes leikkauksen jälkeen ei huolinut apua, mutta valitti kyllä kivuistaan :D.
Tilanteesi oli epäilemättä todella tiukka ja raskas. Mutta sinä kykenit positiivisuuteen, mikä kannatteli varmasti juuri sinua siinä tilanteessa. Et voi kuutenkaan mitätöidä ja tavallaan jyrätä muita, että heidän tulee kyetä samaan vastaavissa tilanteissa. Koska kenenkään tilanne ei ole samanlainen, etkä koskaan tiedä, millaisia taisteluita tällä ihmisellä on jo aikoinaan ollut. Tai on parhaillaan sen todella vaikean synnytyksen lisäksi.
Minun olisi todella helppo oman taustani takia polkea maahan kaikki lastensuojelun asiakkaat, jotka ovat masentuneita, käyttävät huumeita, käyttävät alkoholia, ovat muuten hakoteillä. En tee sitä, koska ymmärrän sen taistelun ja sen, että jokainen meistä on erilainen erilaisilla taustoilla. He käyvät omaa taisteluaan, minä kävin omani. Mitätöimisen ja arvostelun sijaan voisin olla se ihminen, joka auttaa ja tukee heitä. Antaa hyväksyntää ja ystävällisyyttä. Sinäkin voisit kokeilla samaa. Sen sijaan, että "vinkkaat" positiivisuudesta, voit vaikka sanoa jotain mukavaa ja hyvää tästä ihmisestä. Et sinä sillä vinkkaamisella lisää positiivisuutta, vaan päin vastoin. Ystävällisyydellä ja kauniilla sanoilla sen sijaan lisäät.
Tuleeko kenellekään muulle koskaan sellainen olo, että toisen ihmisen kanssa viestiminen olisi kuin yrittäisi tunkea kaskelottia kerrostaloyksiön postiluukusta sisään, siten että se pitäisi sinne suht elävänä saada sisälle?
Minulle tuli.
Sanoin jo moi moi. yhdelle henkilölle, jonka käsityskyvyn tällaisena postiluukkuna koin. En siis lähtenyt ketjusta pois, vaan en enää energiaani häneen tuhlaa. Onneksi ihmiset voivat aina valita edes jotain valintoja, oli tilanne tosiaan mitä tahansa. =)
Voi valita seuransa, voi valita totteleeko mitäkin ja ketäkin. Voi valita kenen tai minkä antaa määritellä itsensä, tunteensa ja elämän arvonsa.
Omat arvot saa itse määritellä. Sen saa aina valita minne suuntaan vähäiset energiansa suuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Miksi ei saisi tuntea pettymystä, surua, vihaa? Miksi pitää tuntea vain positiivisia tunteita? Eikö kuollessakaan saisi itse päättää, miten haluaa tuntea? Miksi haluat määrätä muiden puolesta, miten he saavat tuntea ja kokea asiat? Miksi et keskity vain omaan elämääsi ja omaan positiivisuuteesi? Antaisit muiden elää omaansa? Pakotatko muitakin uskomuksiasi muille? Uskontoasi/ateismiasi/muuta? Oikeaa tapaa syödä ja elää? Mitä saavutat sillä? Jotain positiivistako?
En yritä pakottaa ketään ajattelemaan toisin, kuten et toivottavasti sinäkään. Sanon vain, että positiivinen ote asioihin kantaa, enkä ole hörhö. Minulla on monia kokemuksia positiivisen ajattelun voimasta, moni täällä haluaa sen varmasti mitätöidä. Lapsivedet menivät vkolla 28 (lääkäri sanoi että näin joskus käy, kukaan ei tiedä miksi). Synnytyslääkäri sanoi, että tulen lähes 100 % tod näk synnyttämään parin vuorokauden sisään. Minä tyttö päätin, etten synnytä ja keskitin kaikki positiiviset asiat kohtuun ja ajattelin positiivisesti kuten tapanani on, mukaan lukien sen että lauloin ulkomaisessa sairaalassa suomenkielisiä tuutulauluja. Makasin sairaalassa 6 vkoa ja synnytin kuin synnytinkin terveen vauvan, johon REALISTISET synnytyslääkärit eivät uskoneet. Lopuksi vielä alleviivaisin mitä kaikkea noihin viikkoihin sisätyi. Mm laskuja tuli ovista ja ikkunoista, yksityissairaalassa kun olin. Jos olisin epätoivon päästänyt hetkeksikään valloileen niin olisin synnyttänyt siihen paikkaan. Kenguruhoito vauva tarvitsi synnyttyään ja aina tuutulaulut kuullessaan sydänsykkeet normalisoituivat. Tämä ei ole ainut kokemukseni positiivisen ajattelun voimakkuudesta. Ajattelin vinkata, että kannattaa kokeilla.
Et yritä pakottaa, mutta ajattelit vinkata? Tätähän ne yltiöpositiiviset nimenomaan sanovat, varsin negatiivisella äänensävyllä. Että en tuputa, mutta tässä vaan vinkkaan, että kannattaisi ajatella positiivisemmin.
Tietämättä yhtään, miten positiivisesti tämä kyseinen henkilö olisi kyennyt ajattelemaan siihen asti. Jossain vaiheessa kaikkien kamelinselkä vain katkeaa, jos tapahtuu liikaa kerralla, liian kuormittavia asioita. Ihminen tuntee sen, mikä on luonnollista ja normaalia siihen tilanteeseen suhteutettuna. Sinun tilanteessasi sinulle positiivinen ajattelu oli se luonnollinen tapa ottaa haaste vastaan. Jollekin toiselle, jolla lapsen tilanteen lisäksi on voinut olla vaikka miehen vakavaa sairastumista ja isän kuolemaa samanaikaisesti, paukut ei enää vain riitä positiiviseen. Positiivinen ajattelu vaatii energiaa ja tietoista valintaa ja joidenkin elämä on vain niin kuormittavaa ja raastavaa, ollut jo pitkään, ettei kykene niitä "haasteita" ottamaan ilolla vastaan. Vaan tuntevat niitä luonnollisia tunteita, kuten surua, ahdistusta, masennusta jne. Nekin ovat aivan yhtä oikein, aivan yhtä hyviä.
Ei ole olemassa huonompia ja parempia tunteita. Kaikille tunteille on oma luonnollinen tarkoituksensa ja oma paikkansa. Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä ja yhtä oikein. Positiivisuus pakotettuna tietyissä tilanteissa voi vaikka tappaa. Jos vaikka luottaa pakotetun positiivisesti ihmiseen, joka on vaarallinen.
Ilmeisesti et yhtään ymmärrä kuinka kuormittava tilanne olikaan. Etpä sellaisessa koskaan itse ole tainnut olla joten miten voisitkaan ymmärtää. Kaikki tunteet ovat tottakai yhtä oikeita. Positiivisuutta en yritä pakottaa, mutta kannattaa kokeilla :-D Negatiivisuus tappaa!
Unohdin vielä sanoa edellisessä, että positiivisuus ei ole ILOA ottaa haasteita vastaan. Haasteiden kanssa pärjätään ja keksitään positiivisuuden kautta ne keinot, joilla asiaa viedään eteenpäin. Ei itseään tuhoten negatiivisuudella vaan positiivisella ajattelulla, joka antaa voimavaroja itse.
"Negatiivisuuskin" antaa voimia selvitä haasteista. Viha auttaa lopettamaan vahingollisia suhteita. Kateus auttaa muuttamaan omaa elämää paremmaksi. Suru auttaa huomaamaan, mitkä asiat todellisuudessa ovat tärkeitä. Masennus auttaa pysähtymään, jos yrittää väkisin vaikka jatkaa sairaassa työympäristössä. Pelko auttaa meitä olemaan varuillaan ja olematta luottamaan sinisilmäisesti kaikkiin ihmisiin. Ja pelkokin voi näyttää meille niitä tärkeitä asioita elämässä. Sekä pakenemaan vaaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Kun lukee jonkun 20 kertaa tuon lauseen "Eli h.......een" tulee tosi outo olo. Alkaa pelottamaan ja huvittamaan samaan aikaan. Olen ihan varmasti hullu, kun yritän näitä ymmärrysharjoituksia täällä tehdä.
Kieltämättä johonkin elokuvaan voisi sopia kohtaukseksi tuollainen kuolinvuoteella haasteesta kinasteleminen. Siis sellainen kohtaus jossa se kuoleva potilas ei itse olisi siinä se mielensä pahoittanut vaan joku paremmin kaiken osaava tietäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Miksi ei saisi tuntea pettymystä, surua, vihaa? Miksi pitää tuntea vain positiivisia tunteita? Eikö kuollessakaan saisi itse päättää, miten haluaa tuntea? Miksi haluat määrätä muiden puolesta, miten he saavat tuntea ja kokea asiat? Miksi et keskity vain omaan elämääsi ja omaan positiivisuuteesi? Antaisit muiden elää omaansa? Pakotatko muitakin uskomuksiasi muille? Uskontoasi/ateismiasi/muuta? Oikeaa tapaa syödä ja elää? Mitä saavutat sillä? Jotain positiivistako?
En yritä pakottaa ketään ajattelemaan toisin, kuten et toivottavasti sinäkään. Sanon vain, että positiivinen ote asioihin kantaa, enkä ole hörhö. Minulla on monia kokemuksia positiivisen ajattelun voimasta, moni täällä haluaa sen varmasti mitätöidä. Lapsivedet menivät vkolla 28 (lääkäri sanoi että näin joskus käy, kukaan ei tiedä miksi). Synnytyslääkäri sanoi, että tulen lähes 100 % tod näk synnyttämään parin vuorokauden sisään. Minä tyttö päätin, etten synnytä ja keskitin kaikki positiiviset asiat kohtuun ja ajattelin positiivisesti kuten tapanani on, mukaan lukien sen että lauloin ulkomaisessa sairaalassa suomenkielisiä tuutulauluja. Makasin sairaalassa 6 vkoa ja synnytin kuin synnytinkin terveen vauvan, johon REALISTISET synnytyslääkärit eivät uskoneet. Lopuksi vielä alleviivaisin mitä kaikkea noihin viikkoihin sisätyi. Mm laskuja tuli ovista ja ikkunoista, yksityissairaalassa kun olin. Jos olisin epätoivon päästänyt hetkeksikään valloileen niin olisin synnyttänyt siihen paikkaan. Kenguruhoito vauva tarvitsi synnyttyään ja aina tuutulaulut kuullessaan sydänsykkeet normalisoituivat. Tämä ei ole ainut kokemukseni positiivisen ajattelun voimakkuudesta. Ajattelin vinkata, että kannattaa kokeilla.
Et yritä pakottaa, mutta ajattelit vinkata? Tätähän ne yltiöpositiiviset nimenomaan sanovat, varsin negatiivisella äänensävyllä. Että en tuputa, mutta tässä vaan vinkkaan, että kannattaisi ajatella positiivisemmin.
Tietämättä yhtään, miten positiivisesti tämä kyseinen henkilö olisi kyennyt ajattelemaan siihen asti. Jossain vaiheessa kaikkien kamelinselkä vain katkeaa, jos tapahtuu liikaa kerralla, liian kuormittavia asioita. Ihminen tuntee sen, mikä on luonnollista ja normaalia siihen tilanteeseen suhteutettuna. Sinun tilanteessasi sinulle positiivinen ajattelu oli se luonnollinen tapa ottaa haaste vastaan. Jollekin toiselle, jolla lapsen tilanteen lisäksi on voinut olla vaikka miehen vakavaa sairastumista ja isän kuolemaa samanaikaisesti, paukut ei enää vain riitä positiiviseen. Positiivinen ajattelu vaatii energiaa ja tietoista valintaa ja joidenkin elämä on vain niin kuormittavaa ja raastavaa, ollut jo pitkään, ettei kykene niitä "haasteita" ottamaan ilolla vastaan. Vaan tuntevat niitä luonnollisia tunteita, kuten surua, ahdistusta, masennusta jne. Nekin ovat aivan yhtä oikein, aivan yhtä hyviä.
Ei ole olemassa huonompia ja parempia tunteita. Kaikille tunteille on oma luonnollinen tarkoituksensa ja oma paikkansa. Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä ja yhtä oikein. Positiivisuus pakotettuna tietyissä tilanteissa voi vaikka tappaa. Jos vaikka luottaa pakotetun positiivisesti ihmiseen, joka on vaarallinen.
Ilmeisesti et yhtään ymmärrä kuinka kuormittava tilanne olikaan. Etpä sellaisessa koskaan itse ole tainnut olla joten miten voisitkaan ymmärtää. Kaikki tunteet ovat tottakai yhtä oikeita. Positiivisuutta en yritä pakottaa, mutta kannattaa kokeilla :-D Negatiivisuus tappaa!
Kaikki ihmiset kuolevat ennen pitkään :D. Ja moni yltiönegatiivinen sinnittelee pirun pitkään pelkästään sillä kiukun voimalla. Minun mummo on hyvä esimerkki. Näkee uhkia ja vaaroja, epäonnistumisia ja mörköjä kaikkialla. Melkein ysikymppinen, kävi just jalkaleikkauksessa ja vielä vaan sinnittelee kotonaan yksin ilman kotihoitoa tai vastaavaa. Edes leikkauksen jälkeen ei huolinut apua, mutta valitti kyllä kivuistaan :D.
Tilanteesi oli epäilemättä todella tiukka ja raskas. Mutta sinä kykenit positiivisuuteen, mikä kannatteli varmasti juuri sinua siinä tilanteessa. Et voi kuutenkaan mitätöidä ja tavallaan jyrätä muita, että heidän tulee kyetä samaan vastaavissa tilanteissa. Koska kenenkään tilanne ei ole samanlainen, etkä koskaan tiedä, millaisia taisteluita tällä ihmisellä on jo aikoinaan ollut. Tai on parhaillaan sen todella vaikean synnytyksen lisäksi.
Minun olisi todella helppo oman taustani takia polkea maahan kaikki lastensuojelun asiakkaat, jotka ovat masentuneita, käyttävät huumeita, käyttävät alkoholia, ovat muuten hakoteillä. En tee sitä, koska ymmärrän sen taistelun ja sen, että jokainen meistä on erilainen erilaisilla taustoilla. He käyvät omaa taisteluaan, minä kävin omani. Mitätöimisen ja arvostelun sijaan voisin olla se ihminen, joka auttaa ja tukee heitä. Antaa hyväksyntää ja ystävällisyyttä. Sinäkin voisit kokeilla samaa. Sen sijaan, että "vinkkaat" positiivisuudesta, voit vaikka sanoa jotain mukavaa ja hyvää tästä ihmisestä. Et sinä sillä vinkkaamisella lisää positiivisuutta, vaan päin vastoin. Ystävällisyydellä ja kauniilla sanoilla sen sijaan lisäät.
En ole mitätöinyt tai arvostellut muutoin ajattelevia, sinusta en ole varma :D Harmillista, että nostat "vinkkasit" yläsfääreihin, onko tarkoituksesi provosoida? Toivotan sinulle positiivisen ajattelun voimaa, se näkyy monella saralla! Ps. Ystävällisyyttä ja kauniita sanoja saa positiiviselta, negatiivinen sen sijaan on täynnä omaa pahaa oloaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Jos ihminen on kuollessaankin niin itsekeskeinen, ettei pysty hyväksymään muiden ihmisten erilaisuutta, jotain on jäänyt pahasti elämässä kesken. Miksei minun kuolemani voisi olla yhteinen haaste läheiselleni? Tai vaikka vain ystävälle? Jos hän kokee eroamisen vaikeana asiana, tottakai se on yhteinen haaste. Olisi typerää muuta väittää.
Nimenomaan. Jos ei kykene käsittämään ja kunnioittamaan sitä, että kaikille kuoleville kuolema ei ole haaste, vaan vaikka todella vaikea ja raskas suruprosessi, niin jotain todella tärkeää on jäänyt kehittymättä. Jos ei edes kuolevan ihmisen kanssa voi antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuilevan omille tunteille, vaan siinäkin tuputtaa niitä omia käsityksiään, se kertoo vain äärimmäisestä itsekkyydestä.
Avaa vähän tätä tilannetta jossa kuoleva ei ole saanut tilaa omille tunteilleen? Siis onko sinulle itsellesi tapahtunut? Onko sinun omaisellesi joku sanonut tuon väärän sanan?
Mistä ihmeestä käsitys, jonka mukaan tunteet ovat, jotain sellaisia että toisen tunteet, estäisivät toisen tunteiden olemassa olon?
Mikä tuossa on nyt se tuputtaminen? Minulle ei tule mieleen että ihminen, joka kokee myötätuntoa toista kohtaan, olisi itsekäs? Päin vastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ärsytä se, että yritetään nähdä asioissa niiden hyvät puolet. Vaikka vähätkin. Se on ainoa keino, joilla pärjää oikeasti surkeassa tilanteessa muuttumatta yhtä surkeaksi ihmiseksi. Sen sijaan on epäilyttävää, jos ei halua nähdä mitään muuta. Elämä on hyvää ja pahaa, usein molempia yhtä aikaa. Viisas keskittyy hyvään vaikka sen tietääkin.
En minä ole muuttunut surkeaksi ihmiseksi, vaikka olen uskaltanut tuntea tunteiden koko kirjon. Moni alan ammattilainen on sanonut, että on suoranainen ihme, että olen tässä tänään tasapainoisena ja hyvinvoivana ihmisenä. En minä ole syöksynyt minnekään surkeuden manalaan, vaikka olen uskaltanut olla surullinen.
Pelkäävätkö positiiviset nimenomaan sitä, että ne ns. negatiiviset tunteet imaisevat sisäänsä ja pilaavat koko tulevaisuuden, jos niitä uskaltaa tuntea?
Yksi kysymys tuli mieleen: miksi ihmisellä on koko tunnekirjo, jos vain ne positiiviset ovat hyödyllisiä ja kannattavia? Eikö nämä negatiiviset ja pahat tunteet olisi evoluution myötä kehittyneet ja tippuneet pois, jos niistä on vain haittaa? Mikä teidän selityksenne on vihalle, surulle, masennukselle, ahdistukselle, turhautumiselle ja muille vastaaville? Onko pahat tunteet saatanasta, vai miten?
Ja sanoinko jossain, että negatiivista ei saisi tuntea? Sen negatiivisen rinnalle on vaan itselle hyödyllisintä etsiä kaikki hyvä, mitä vaan voi ajatella. Oletan, että olet löytänyt jotakin hyvää myös itse, koska olet vielä hengissä.
Et ole mulle mitään velkaa enkä minä sulle. Yritän iloita elämästäni olosuhteista huolimatta niin hyvin kuin voin, ei se tarkoita, että kuvittelisin etteivät olosuhteet vaikuta lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Jos nyt näin ikävästi on niin siitäkin voi yrittää ottaa parhaat irti, kaikki me kuolemme vai oletko erimieltä? Syövistäkin on joissain tapauksissa ihmeparannuttu.
Miksi ei saisi tuntea pettymystä, surua, vihaa? Miksi pitää tuntea vain positiivisia tunteita? Eikö kuollessakaan saisi itse päättää, miten haluaa tuntea? Miksi haluat määrätä muiden puolesta, miten he saavat tuntea ja kokea asiat? Miksi et keskity vain omaan elämääsi ja omaan positiivisuuteesi? Antaisit muiden elää omaansa? Pakotatko muitakin uskomuksiasi muille? Uskontoasi/ateismiasi/muuta? Oikeaa tapaa syödä ja elää? Mitä saavutat sillä? Jotain positiivistako?
En yritä pakottaa ketään ajattelemaan toisin, kuten et toivottavasti sinäkään. Sanon vain, että positiivinen ote asioihin kantaa, enkä ole hörhö. Minulla on monia kokemuksia positiivisen ajattelun voimasta, moni täällä haluaa sen varmasti mitätöidä. Lapsivedet menivät vkolla 28 (lääkäri sanoi että näin joskus käy, kukaan ei tiedä miksi). Synnytyslääkäri sanoi, että tulen lähes 100 % tod näk synnyttämään parin vuorokauden sisään. Minä tyttö päätin, etten synnytä ja keskitin kaikki positiiviset asiat kohtuun ja ajattelin positiivisesti kuten tapanani on, mukaan lukien sen että lauloin ulkomaisessa sairaalassa suomenkielisiä tuutulauluja. Makasin sairaalassa 6 vkoa ja synnytin kuin synnytinkin terveen vauvan, johon REALISTISET synnytyslääkärit eivät uskoneet. Lopuksi vielä alleviivaisin mitä kaikkea noihin viikkoihin sisätyi. Mm laskuja tuli ovista ja ikkunoista, yksityissairaalassa kun olin. Jos olisin epätoivon päästänyt hetkeksikään valloileen niin olisin synnyttänyt siihen paikkaan. Kenguruhoito vauva tarvitsi synnyttyään ja aina tuutulaulut kuullessaan sydänsykkeet normalisoituivat. Tämä ei ole ainut kokemukseni positiivisen ajattelun voimakkuudesta. Ajattelin vinkata, että kannattaa kokeilla.
Et yritä pakottaa, mutta ajattelit vinkata? Tätähän ne yltiöpositiiviset nimenomaan sanovat, varsin negatiivisella äänensävyllä. Että en tuputa, mutta tässä vaan vinkkaan, että kannattaisi ajatella positiivisemmin.
Tietämättä yhtään, miten positiivisesti tämä kyseinen henkilö olisi kyennyt ajattelemaan siihen asti. Jossain vaiheessa kaikkien kamelinselkä vain katkeaa, jos tapahtuu liikaa kerralla, liian kuormittavia asioita. Ihminen tuntee sen, mikä on luonnollista ja normaalia siihen tilanteeseen suhteutettuna. Sinun tilanteessasi sinulle positiivinen ajattelu oli se luonnollinen tapa ottaa haaste vastaan. Jollekin toiselle, jolla lapsen tilanteen lisäksi on voinut olla vaikka miehen vakavaa sairastumista ja isän kuolemaa samanaikaisesti, paukut ei enää vain riitä positiiviseen. Positiivinen ajattelu vaatii energiaa ja tietoista valintaa ja joidenkin elämä on vain niin kuormittavaa ja raastavaa, ollut jo pitkään, ettei kykene niitä "haasteita" ottamaan ilolla vastaan. Vaan tuntevat niitä luonnollisia tunteita, kuten surua, ahdistusta, masennusta jne. Nekin ovat aivan yhtä oikein, aivan yhtä hyviä.
Ei ole olemassa huonompia ja parempia tunteita. Kaikille tunteille on oma luonnollinen tarkoituksensa ja oma paikkansa. Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä ja yhtä oikein. Positiivisuus pakotettuna tietyissä tilanteissa voi vaikka tappaa. Jos vaikka luottaa pakotetun positiivisesti ihmiseen, joka on vaarallinen.
Ilmeisesti et yhtään ymmärrä kuinka kuormittava tilanne olikaan. Etpä sellaisessa koskaan itse ole tainnut olla joten miten voisitkaan ymmärtää. Kaikki tunteet ovat tottakai yhtä oikeita. Positiivisuutta en yritä pakottaa, mutta kannattaa kokeilla :-D Negatiivisuus tappaa!
Kaikki ihmiset kuolevat ennen pitkään :D. Ja moni yltiönegatiivinen sinnittelee pirun pitkään pelkästään sillä kiukun voimalla. Minun mummo on hyvä esimerkki. Näkee uhkia ja vaaroja, epäonnistumisia ja mörköjä kaikkialla. Melkein ysikymppinen, kävi just jalkaleikkauksessa ja vielä vaan sinnittelee kotonaan yksin ilman kotihoitoa tai vastaavaa. Edes leikkauksen jälkeen ei huolinut apua, mutta valitti kyllä kivuistaan :D.
Tilanteesi oli epäilemättä todella tiukka ja raskas. Mutta sinä kykenit positiivisuuteen, mikä kannatteli varmasti juuri sinua siinä tilanteessa. Et voi kuutenkaan mitätöidä ja tavallaan jyrätä muita, että heidän tulee kyetä samaan vastaavissa tilanteissa. Koska kenenkään tilanne ei ole samanlainen, etkä koskaan tiedä, millaisia taisteluita tällä ihmisellä on jo aikoinaan ollut. Tai on parhaillaan sen todella vaikean synnytyksen lisäksi.
Minun olisi todella helppo oman taustani takia polkea maahan kaikki lastensuojelun asiakkaat, jotka ovat masentuneita, käyttävät huumeita, käyttävät alkoholia, ovat muuten hakoteillä. En tee sitä, koska ymmärrän sen taistelun ja sen, että jokainen meistä on erilainen erilaisilla taustoilla. He käyvät omaa taisteluaan, minä kävin omani. Mitätöimisen ja arvostelun sijaan voisin olla se ihminen, joka auttaa ja tukee heitä. Antaa hyväksyntää ja ystävällisyyttä. Sinäkin voisit kokeilla samaa. Sen sijaan, että "vinkkaat" positiivisuudesta, voit vaikka sanoa jotain mukavaa ja hyvää tästä ihmisestä. Et sinä sillä vinkkaamisella lisää positiivisuutta, vaan päin vastoin. Ystävällisyydellä ja kauniilla sanoilla sen sijaan lisäät.
En ole mitätöinyt tai arvostellut muutoin ajattelevia, sinusta en ole varma :D Harmillista, että nostat "vinkkasit" yläsfääreihin, onko tarkoituksesi provosoida? Toivotan sinulle positiivisen ajattelun voimaa, se näkyy monella saralla! Ps. Ystävällisyyttä ja kauniita sanoja saa positiiviselta, negatiivinen sen sijaan on täynnä omaa pahaa oloaan.
Hyvä ettet ole :). En mitätöi toisten positiivisuutta, mutta en mitätöi masennustakaan. Kuten sanoin, hyväksyn koko tunneskaalan. Ja jos jollain on huonompi hetki ja on vaikka sitä masennusta, niin mielummin sanon niitä kauniita, ystävällisiä sanoja. Se niitä ihmisiä auttaa eteenpäin, ei vertailu tai tunteiden mitätöinti.
Osaisitko muuten vastata tuohon kysymykseen, miksi ihmisellä on "negatiivisia" tunteita (pahoittelut jos heittomerkit ärsyttää, en jaottele tunteita tuolla tavalla hyviin ja pahoihin vaan minulle kaikki tunteet ovat samanarvoisia tunteita)? Jos negatiiviset tunteet vain tuhoavat ja ovat vaarallisia, niin miksi ihmisellä on niitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon kokemusta positiivisen ajattelun voimakkuudesta ja merkityksestä, olematta hörhö. Asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa etsiä se positiivinen tapa suhtautua asioihin. Elämä on paljon onnellisempaa, kaikille niitä takapakkeja tulee. Harva asia on pelkästään niin negatiivinen kuin kuolema.
Ehkä, mutta kyllä niitä asioita kuitenkin on. Esim. levinnyt/ parantumaton syöpä.
Todella monelle syöpä esimerkiksi on pelastus. Ei tarvitse enää pitkää kärsimystä vaan voi lohduttautua että kohta se on ohi ja voi tehdä ihan mitä haluaa koska se on ohi kuitenkin pian.
No ei se todellakaan kaikille ole haaste. Äitini kuoli syöpään ja hän teki kaikkensa, ettei olisi kuollut. Kävi todella rankoissa leikkauksissa, jossa poistettiin osittain, tai kokonaan sisäelimiä. Jos joku olisi tullut länkyttämään sairasvuoteelle haasteesta saattohoitovaiheessa, tai olisi puhunut helpotuksesta, niin olisi ollut todella tökeröä.
Haaste?
Mistä perseestä haasteen revit tähän keskusteluun?
Ei olisi kannattanut käydä leikkauksissa. Sitten ei olisi tarvinnut harmitella että turhaan kävi leikkauksissa. Turhaan ilmeisesti kävi mutta sinä sentään opit elämästä jotain. Elämästä pitää päästää irti jo eläessä. Jos elät siten että siirrät kaiken huomiseen etkä elä nyt tässä niin sairastuessa harmittaa kaikki ne asiat jotka siirsit huomiseen etkä kerkeä koskaan tehdä niitä.
Kun optimisti oivaltaa että ai että on ihanaa kun on tehnyt jo kaiken niin voi loppuajan lasketella kuolemaan ja syöpä on vain nopea pikakelaus. Asennoituminen on tärkeintä.
Haastattelin aikoinaan 90-luvulla entistä tupakoitsijaa joka kertoi salaisuuden tupakoimattomuuteen.
Hän kertoi polttaneensa elämänsä nautinnollisimman savukkeen ja totesi ettei enää ikinä onnistu samalaiseen urheilusuoritukseen, joten lopettaminen oli ainoa seuraava askel tupakointiharrastuksessa. Hän myös viittoi optimistiseen sävyyn että tupakoimattomuushan ei ole oikeastaan aktiivista tekemistä vaan tekemättömyyttä ja on hassua että ihmiset arvostavat tekemättömyyttä enemmän kuin aktiivista savuttelua.
Sitten naureskelimme hymyissä suin ja aurinko nousi.
Tajusin että tästä alkaa uusi ihana päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ärsytä se, että yritetään nähdä asioissa niiden hyvät puolet. Vaikka vähätkin. Se on ainoa keino, joilla pärjää oikeasti surkeassa tilanteessa muuttumatta yhtä surkeaksi ihmiseksi. Sen sijaan on epäilyttävää, jos ei halua nähdä mitään muuta. Elämä on hyvää ja pahaa, usein molempia yhtä aikaa. Viisas keskittyy hyvään vaikka sen tietääkin.
En minä ole muuttunut surkeaksi ihmiseksi, vaikka olen uskaltanut tuntea tunteiden koko kirjon. Moni alan ammattilainen on sanonut, että on suoranainen ihme, että olen tässä tänään tasapainoisena ja hyvinvoivana ihmisenä. En minä ole syöksynyt minnekään surkeuden manalaan, vaikka olen uskaltanut olla surullinen.
Pelkäävätkö positiiviset nimenomaan sitä, että ne ns. negatiiviset tunteet imaisevat sisäänsä ja pilaavat koko tulevaisuuden, jos niitä uskaltaa tuntea?
Yksi kysymys tuli mieleen: miksi ihmisellä on koko tunnekirjo, jos vain ne positiiviset ovat hyödyllisiä ja kannattavia? Eikö nämä negatiiviset ja pahat tunteet olisi evoluution myötä kehittyneet ja tippuneet pois, jos niistä on vain haittaa? Mikä teidän selityksenne on vihalle, surulle, masennukselle, ahdistukselle, turhautumiselle ja muille vastaaville? Onko pahat tunteet saatanasta, vai miten?
Ja sanoinko jossain, että negatiivista ei saisi tuntea? Sen negatiivisen rinnalle on vaan itselle hyödyllisintä etsiä kaikki hyvä, mitä vaan voi ajatella. Oletan, että olet löytänyt jotakin hyvää myös itse, koska olet vielä hengissä.
Et ole mulle mitään velkaa enkä minä sulle. Yritän iloita elämästäni olosuhteista huolimatta niin hyvin kuin voin, ei se tarkoita, että kuvittelisin etteivät olosuhteet vaikuta lainkaan.
Olen löytänyt, paljonkin hyvää. Mutta vasta sen jälkeen, kun annoin itselleni luvan tuntea kaikki tunteet. Kun antaa itsensä surra, niin se tunne väistyy luonnollisesti jossain vaiheessa ja antaa tilaa muille tunteille. Olen tarvinnut sitä pelkoaki paetakseni tilanteista, jotka oli vaarallisia.
No niin moi moi.