Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa, jota "äärimmäinen optimismi" ärsyttää
07.09.2017 |
Nyt tarkoitan sellaista optimismia, ettei voida missään tilanteessa hyväksyä, että nyt asiat eivät menneet niin putkeen, vaan aina pitää keksimällä keksiä ko. tilanteesta jotain hyvää ja kieltäytyä olemasta realistinen.
Esimerkkejä:
-On sovittu patikkaretki ulos. Retkipäivän aamuna sataa kaatamalla ja sääennuste näyttää samanlaista säätä koko päiväksi. Optimisti on sitä mieltä, että kannattaa kuitenkin lähteä retkelle, sillä eihän nyt pienen sateen takia kannata siirtää koko hauskaa retkeä. Vaikka retken voisi aivan hyvin siirtää toiselle päivälle.
-Juuri ostettu, kallis kodinkone/elektroniikkalaite menee rikki. Optimistia ei ärsytä tai harmita yhtään. Sen kuin ostetaan heti uusi perään. Muutama tonni sinne tai tänne, vaikka rahatilanne oli jo valmiiksi huono.
-Optimisti sairastuu vakavasti. Hän ei ole yhtään surullinen, masentunut tai epätoivoinen. Mitäs tässä. Hoitoihin menee tuhottomasti rahaa, saatan joutua viettämään useamman vuoden sairaalassa, elämästäni tulee pelkkää fyysistä ja henkistä kärsimystä ja kaiken lisäksi todennäköisesti en selviä sairaudesta, mutta eihän se elämä tähän lopu!
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää huomattavasti enemmän valittajat.
Asiat ovat AINA huonosti, mikään ei KOSKAAN onnistu. Sekin tiedetään jo etukäteen. Tällainen työkaveri on kuin kiviriippa, jota on pakko kuunnella päivästä toiseen 😨Mutta mutta... sinähän valitat.
Sehän näissä yltiöoptimisteissa on vikana, kun he valittavat valittajista. Lopettaisivat valittamisen ja vetäisivät sitä hymyä vaan naamaan. Pitäisivät siitä omasta tunteesta kiinni ja sallisivat muille omansa. En minäkään pakota muita itkemään, kun itseäni itkettää. Enkä valita siitä, jos joku hymyilee omalle elämälleen, kun minä itken. On jopa hieman narsistista ja vähintäänkin äärimmäisen kotrolloivaa määrätä, mitä itse kukin saa tuntea. Se jos mikä on myrkyllisen negatiivista.
Olen kehoittanut valittajaa hakeutumaan muualle töhin, johonkin missä hän viihtyy 😂 valittaminen loppuu hetkeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää huomattavasti enemmän valittajat.
Asiat ovat AINA huonosti, mikään ei KOSKAAN onnistu. Sekin tiedetään jo etukäteen. Tällainen työkaveri on kuin kiviriippa, jota on pakko kuunnella päivästä toiseen 😨
Tuo on se toinen ääripää. Molemmat ääripäät asiassa kuin asiassa ovat yleensä yhtä rasittavia. Työkaverina on kanssa ihminen, jonka mottona on, että kaikesta pitää aina valittaa. Ja tuttavapiirissä on sitten näitä toisia ääripäitä, että koskaan ei saisi olla allapäin tai ärtynyt. Molemmat yhtä raskasta seuraa ja välttelen viimeiseen saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä on rankkaa, on oikeastaan elinehto, että kykenee näkemään positiivisesti ja suojaa täten mielenterveyttään. Aina ei pysty eikä ole tarvis suhtautua vastaan tuleviin ongelmiin negatiivisesti.
Molempia nähtävästi on evoluution mielestä tarvittu. Optimisteja ja pessimistejä. Ei meitä olisi täällä yhtään kappaletta jos esi-isiltämme olisi jompi kumpi puuttunut täysin; kyky ennakoida uhkia tai nähdä mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Mua ei varsinaisesti ärstytä, jos on kohtuudella optimistinen. Sen sijaan ärsyttää joidenkin ihmisten tapa suojautua tuolla tavoin, vaikka eiväthän hekään usein voi sille mitään.
Esimerkki: rakas läheinen kuollut. Hautajaisissa optimisti ei kykene suremaan vaan yrittää löytää kuolemasta "jotain positiivista".
tai Ystävä sairastuu syöpään. Optimisti ei pysty kestämään sitä ahdistusta vaan pohtii, että nyt täytyy elää aivan täysillä viimeiset päivät, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa.
Eli kun ei kestetä omia tai muiden ahdistavia tunteita, niin mitätöidään ne tuollaisen lapsenomaisen optimismin keinoin. Se herättää itsessäni jopa raivoa. Kuinka aikuiset ihmisetkin voivat tavallaan olla niin pihalla realiteeteista ja kyvyttömiä näkemään asioita sellaisina kuin suurin osa ne näkee.
Erittäin harva näkee elämän realistisesti, vaan lähes kaikki ihmiset suojautuvat tavalla tai toisella elämän raadollisuudelta. Ja mielestäni se on ihan hyvä, koska yleensä ne ihmiset, jotka eivät niin tee, ovat aika onnettomia.
Realiteettihan on se, että kuolleella sukulaisellasi tai syöpäisellä ystävälläsi ei ole mitään merkitystä. Ihmiselämällä ylipäätänsä ei ole mitään merkitystä. Kuinka moni täällä ajattelee tai kuvittelee tuntevansa edes iso-isoisänsä? Ihan sama käy jokaiselle meistä. Kaikki kuollaan ja unohdutaan historian hämäriin.
Ihmiset eivät ihan oikeasti kestä sitä ahdistusta ja sitten ajatellaan, että omalla elämällä on joku merkitys. Vaikka toisten auttaminen. No onhan se kivempaa elää kivaa elämää niin kauan kuin sitä kestää, mutta kuolema kuittaa kaiken. Se kuollut Irma-täti ei enää muistele miten kävit häntä auttamassa. Tekosi on ollut turha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää huomattavasti enemmän valittajat.
Asiat ovat AINA huonosti, mikään ei KOSKAAN onnistu. Sekin tiedetään jo etukäteen. Tällainen työkaveri on kuin kiviriippa, jota on pakko kuunnella päivästä toiseen 😨Mutta mutta... sinähän valitat.
Ei pakkokuuntelen, tätä tyyppiä, joka oksentaa omaa pahaaoloaan muiden niskaan.
Miksi pakkokuuntelet? Miksi menet siihen negatiiviseen tunteeseen mukaan ja valitat? Voit valita hymyilyn ja onnen 😁. Ihan turhaan syyllistät muita omista tunteistasi. Eikös tämä pädekään tässä tilanteessa, että voit aina valita tunteesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Sinähän se onanoit toisen kohtalolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei varsinaisesti ärstytä, jos on kohtuudella optimistinen. Sen sijaan ärsyttää joidenkin ihmisten tapa suojautua tuolla tavoin, vaikka eiväthän hekään usein voi sille mitään.
Esimerkki: rakas läheinen kuollut. Hautajaisissa optimisti ei kykene suremaan vaan yrittää löytää kuolemasta "jotain positiivista".
tai Ystävä sairastuu syöpään. Optimisti ei pysty kestämään sitä ahdistusta vaan pohtii, että nyt täytyy elää aivan täysillä viimeiset päivät, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa.
Eli kun ei kestetä omia tai muiden ahdistavia tunteita, niin mitätöidään ne tuollaisen lapsenomaisen optimismin keinoin. Se herättää itsessäni jopa raivoa. Kuinka aikuiset ihmisetkin voivat tavallaan olla niin pihalla realiteeteista ja kyvyttömiä näkemään asioita sellaisina kuin suurin osa ne näkee.
Erittäin harva näkee elämän realistisesti, vaan lähes kaikki ihmiset suojautuvat tavalla tai toisella elämän raadollisuudelta. Ja mielestäni se on ihan hyvä, koska yleensä ne ihmiset, jotka eivät niin tee, ovat aika onnettomia.
Realiteettihan on se, että kuolleella sukulaisellasi tai syöpäisellä ystävälläsi ei ole mitään merkitystä. Ihmiselämällä ylipäätänsä ei ole mitään merkitystä. Kuinka moni täällä ajattelee tai kuvittelee tuntevansa edes iso-isoisänsä? Ihan sama käy jokaiselle meistä. Kaikki kuollaan ja unohdutaan historian hämäriin.
Ihmiset eivät ihan oikeasti kestä sitä ahdistusta ja sitten ajatellaan, että omalla elämällä on joku merkitys. Vaikka toisten auttaminen. No onhan se kivempaa elää kivaa elämää niin kauan kuin sitä kestää, mutta kuolema kuittaa kaiken. Se kuollut Irma-täti ei enää muistele miten kävit häntä auttamassa. Tekosi on ollut turha.
Aika monen ihmisen teko on muuttanut maailmaa suuntaan taikka toiseen. Yksi ihminen voi muuttaa toisen elämän, esim. adoptio. Ja sitä kautta vaikuttaa tuleviin sukupolviin. Joku auttaa perhettä oikeassa kohtaa ja estää isän itsemurhan. Joka taas vaikuttaa lasten psyykkiseen terveyteen ja jälkeen heidän lastensa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Älä ala huutamaan. Et saa sillä mitään asiaasi edistettyä. Capslockisi menee säpäleiksi.
Ei pidä paikkaansa, ettenko osaisi ajatella asioita toisen näkökulmasta, tai olisin itsekäs ja epäempaattinen.
En yleensä kysele miltä susta tuntuu, koska näen ilmeistä, äänensävyistä ja sanavalinnoista sen itsekin. Tietysti jos on joku aleksitymian kaltainen paha..joku autismi, ettei kykene ymmärtämään, niin sitten kyselee.
Osaan kuunnella ihmisiä, ja olen elämässäni toiminun niin paljon toisen kuuntelijana ja ymmärtäjänä, ettet sinä huutaja taida arvatakaan. Välillä olen ollut oksennusämpärinä ja kohtuuttomissa tilanteissa tunnetaidottomien sekavien ja henkisesti sairaiden ihmisten toimesta.
Minusta sinä voisit pyytää minulta anteeksi, noita kohtuuttomia syytöksiäsi. Et taida pyytää, koska et jaksa.
Toisen näkökulmaan jos osaisit paneutua, niin osaisit varmasti kuvitella sen terminaalipotilaan kanssa puhuneen henkilönkin tilannetta. Mutta et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää huomattavasti enemmän valittajat.
Asiat ovat AINA huonosti, mikään ei KOSKAAN onnistu. Sekin tiedetään jo etukäteen. Tällainen työkaveri on kuin kiviriippa, jota on pakko kuunnella päivästä toiseen 😨Mutta mutta... sinähän valitat.
Ei pakkokuuntelen, tätä tyyppiä, joka oksentaa omaa pahaaoloaan muiden niskaan.
Miksi pakkokuuntelet? Miksi menet siihen negatiiviseen tunteeseen mukaan ja valitat? Voit valita hymyilyn ja onnen 😁. Ihan turhaan syyllistät muita omista tunteistasi. Eikös tämä pädekään tässä tilanteessa, että voit aina valita tunteesi?
Välttelen sen verran, minkä pystyn 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ärsyttää huomattavasti enemmän valittajat.
Asiat ovat AINA huonosti, mikään ei KOSKAAN onnistu. Sekin tiedetään jo etukäteen. Tällainen työkaveri on kuin kiviriippa, jota on pakko kuunnella päivästä toiseen 😨Mutta mutta... sinähän valitat.
Sehän näissä yltiöoptimisteissa on vikana, kun he valittavat valittajista. Lopettaisivat valittamisen ja vetäisivät sitä hymyä vaan naamaan. Pitäisivät siitä omasta tunteesta kiinni ja sallisivat muille omansa. En minäkään pakota muita itkemään, kun itseäni itkettää. Enkä valita siitä, jos joku hymyilee omalle elämälleen, kun minä itken. On jopa hieman narsistista ja vähintäänkin äärimmäisen kotrolloivaa määrätä, mitä itse kukin saa tuntea. Se jos mikä on myrkyllisen negatiivista.
Amen!
Tämä ihmistyyppi ei hyväksy kuin omia tunteitaan. Itse hän saa olla ärtynyt, mutta muut eivät, koska levittävät kuulemma negatiivisuutta ympärilleen. He määräävät, mitä missäkin hetkessä pitää tuntea. Itse ovat täysin sie-tä-mät-tö-mi-ä ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Sinähän se onanoit toisen kohtalolla.
Hän varmaan ymmärsi lukemansa väärin( ei ymmärtänyt tunnetilansa vuoksi ollenkaan) ja luuli että "uupuneella" tarkoitetaan sitä ketä sanoin haaste ja puhui yhteisestä.
Tuossa tarkoitettiin että se kuoleva on uupunut.
Ei sanottu ettei jaksettaisi kysyä, vaan että on täysin mahdotonta ennalta tietää kysyä kaikkia miljardeja sanoja, mitä saa käyttää ja mitä ei.
Ei kenellekään tule mieleen toisen kuolemista katsellessaan kysyä: "Niin hei kun oot tossa kuolemassan, niin sitä mää tässä vaan mietin, että jos käyttäisin sanaa yhteinen ja haaste, kuvailemaan sitä, miten pahalta musta tuntuu kun olet tod. näk. delaamassa, ja en voi auttaa sua, niin kokisistko sää sen silleen et mä muka yrittäisin omia tän tilanteen itselleni tms. Ihan vaan siksi kysyn, kun vauvapals..."
-TURPA KIINNI JO! Hullunako mua pidät, en ole noin päästäni vajaa mitä alentuvasti ajattelet. En jaksa kuunnella, ole normaalisti, mulla on kipuja, en jaksa näitä keskusteluja...aargh...piip piiip piip
Lääkäri: Exitus..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Älä ala huutamaan. Et saa sillä mitään asiaasi edistettyä. Capslockisi menee säpäleiksi.
Ei pidä paikkaansa, ettenko osaisi ajatella asioita toisen näkökulmasta, tai olisin itsekäs ja epäempaattinen.
En yleensä kysele miltä susta tuntuu, koska näen ilmeistä, äänensävyistä ja sanavalinnoista sen itsekin. Tietysti jos on joku aleksitymian kaltainen paha..joku autismi, ettei kykene ymmärtämään, niin sitten kyselee.
Osaan kuunnella ihmisiä, ja olen elämässäni toiminun niin paljon toisen kuuntelijana ja ymmärtäjänä, ettet sinä huutaja taida arvatakaan. Välillä olen ollut oksennusämpärinä ja kohtuuttomissa tilanteissa tunnetaidottomien sekavien ja henkisesti sairaiden ihmisten toimesta.
Minusta sinä voisit pyytää minulta anteeksi, noita kohtuuttomia syytöksiäsi. Et taida pyytää, koska et jaksa.
Toisen näkökulmaan jos osaisit paneutua, niin osaisit varmasti kuvitella sen terminaalipotilaan kanssa puhuneen henkilönkin tilannetta. Mutta et.
Aivan, olet näitä toisen tunteiden lukijoita. Muiden tunteista ei tarvitse kysyä heiltä itseltään, koska sinä kyllä näet ne kysymättäkin. Ja sinun tulkintasi on aina oikea. No, tämä selittääkin suurinpiirtein kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei varsinaisesti ärstytä, jos on kohtuudella optimistinen. Sen sijaan ärsyttää joidenkin ihmisten tapa suojautua tuolla tavoin, vaikka eiväthän hekään usein voi sille mitään.
Esimerkki: rakas läheinen kuollut. Hautajaisissa optimisti ei kykene suremaan vaan yrittää löytää kuolemasta "jotain positiivista".
tai Ystävä sairastuu syöpään. Optimisti ei pysty kestämään sitä ahdistusta vaan pohtii, että nyt täytyy elää aivan täysillä viimeiset päivät, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa.
Eli kun ei kestetä omia tai muiden ahdistavia tunteita, niin mitätöidään ne tuollaisen lapsenomaisen optimismin keinoin. Se herättää itsessäni jopa raivoa. Kuinka aikuiset ihmisetkin voivat tavallaan olla niin pihalla realiteeteista ja kyvyttömiä näkemään asioita sellaisina kuin suurin osa ne näkee.
Erittäin harva näkee elämän realistisesti, vaan lähes kaikki ihmiset suojautuvat tavalla tai toisella elämän raadollisuudelta. Ja mielestäni se on ihan hyvä, koska yleensä ne ihmiset, jotka eivät niin tee, ovat aika onnettomia.
Realiteettihan on se, että kuolleella sukulaisellasi tai syöpäisellä ystävälläsi ei ole mitään merkitystä. Ihmiselämällä ylipäätänsä ei ole mitään merkitystä. Kuinka moni täällä ajattelee tai kuvittelee tuntevansa edes iso-isoisänsä? Ihan sama käy jokaiselle meistä. Kaikki kuollaan ja unohdutaan historian hämäriin.
Ihmiset eivät ihan oikeasti kestä sitä ahdistusta ja sitten ajatellaan, että omalla elämällä on joku merkitys. Vaikka toisten auttaminen. No onhan se kivempaa elää kivaa elämää niin kauan kuin sitä kestää, mutta kuolema kuittaa kaiken. Se kuollut Irma-täti ei enää muistele miten kävit häntä auttamassa. Tekosi on ollut turha.
Aika monen ihmisen teko on muuttanut maailmaa suuntaan taikka toiseen. Yksi ihminen voi muuttaa toisen elämän, esim. adoptio. Ja sitä kautta vaikuttaa tuleviin sukupolviin. Joku auttaa perhettä oikeassa kohtaa ja estää isän itsemurhan. Joka taas vaikuttaa lasten psyykkiseen terveyteen ja jälkeen heidän lastensa elämään.
Se adoptiolapsi kuolee ja tulevat sukupolvetkin kuolevat, joten en nyt oikein näe miten sitä maailmaa on muutettu. Kuoleman takia elämä on turhaa. Elämä on vain häivähdys, joka voi loppua milloin tahansa eikä sen jälkeen millään ole enää mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Kukaan ei tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.
Niin, SINÄ et tykkää. Nimenomaan tämä on sinulla se ongelma. Et ajattele asioita toisen näkökulmasta etkä edes halua. Jopa toisen tunteiden kysyminen on SINUSTA liian raskasta. Mahtaa olla hyvät sosiaaliset taidot tällaisella MINÄ EN JAKSA- ihmisellä.
Sinähän se onanoit toisen kohtalolla.
Hän varmaan ymmärsi lukemansa väärin( ei ymmärtänyt tunnetilansa vuoksi ollenkaan) ja luuli että "uupuneella" tarkoitetaan sitä ketä sanoin haaste ja puhui yhteisestä.
Tuossa tarkoitettiin että se kuoleva on uupunut.
Ei sanottu ettei jaksettaisi kysyä, vaan että on täysin mahdotonta ennalta tietää kysyä kaikkia miljardeja sanoja, mitä saa käyttää ja mitä ei.
Ei kenellekään tule mieleen toisen kuolemista katsellessaan kysyä: "Niin hei kun oot tossa kuolemassan, niin sitä mää tässä vaan mietin, että jos käyttäisin sanaa yhteinen ja haaste, kuvailemaan sitä, miten pahalta musta tuntuu kun olet tod. näk. delaamassa, ja en voi auttaa sua, niin kokisistko sää sen silleen et mä muka yrittäisin omia tän tilanteen itselleni tms. Ihan vaan siksi kysyn, kun vauvapals..."
-TURPA KIINNI JO! Hullunako mua pidät, en ole noin päästäni vajaa mitä alentuvasti ajattelet. En jaksa kuunnella, ole normaalisti, mulla on kipuja, en jaksa näitä keskusteluja...aargh...piip piiip piip
Lääkäri: Exitus..
Hienoa tarinankerrontaa. Melkein hairlekiinin tasoista. Onhan se ylitsepääsemätöntä kysyä, miltä sinusta tuntuu, kun se toinen saattaa vaikka dramaattisesti kuolla siihen. Saada sydärin :D.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
No kyllä saa. En vain osaisi mitenkään ajatella että siinä on joku omistaminen, kilpailu tai tuollainen joku absurdi systeemi taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei varsinaisesti ärstytä, jos on kohtuudella optimistinen. Sen sijaan ärsyttää joidenkin ihmisten tapa suojautua tuolla tavoin, vaikka eiväthän hekään usein voi sille mitään.
Esimerkki: rakas läheinen kuollut. Hautajaisissa optimisti ei kykene suremaan vaan yrittää löytää kuolemasta "jotain positiivista".
tai Ystävä sairastuu syöpään. Optimisti ei pysty kestämään sitä ahdistusta vaan pohtii, että nyt täytyy elää aivan täysillä viimeiset päivät, ja kaikella on kuitenkin tarkoituksensa.
Eli kun ei kestetä omia tai muiden ahdistavia tunteita, niin mitätöidään ne tuollaisen lapsenomaisen optimismin keinoin. Se herättää itsessäni jopa raivoa. Kuinka aikuiset ihmisetkin voivat tavallaan olla niin pihalla realiteeteista ja kyvyttömiä näkemään asioita sellaisina kuin suurin osa ne näkee.
Erittäin harva näkee elämän realistisesti, vaan lähes kaikki ihmiset suojautuvat tavalla tai toisella elämän raadollisuudelta. Ja mielestäni se on ihan hyvä, koska yleensä ne ihmiset, jotka eivät niin tee, ovat aika onnettomia.
Realiteettihan on se, että kuolleella sukulaisellasi tai syöpäisellä ystävälläsi ei ole mitään merkitystä. Ihmiselämällä ylipäätänsä ei ole mitään merkitystä. Kuinka moni täällä ajattelee tai kuvittelee tuntevansa edes iso-isoisänsä? Ihan sama käy jokaiselle meistä. Kaikki kuollaan ja unohdutaan historian hämäriin.
Ihmiset eivät ihan oikeasti kestä sitä ahdistusta ja sitten ajatellaan, että omalla elämällä on joku merkitys. Vaikka toisten auttaminen. No onhan se kivempaa elää kivaa elämää niin kauan kuin sitä kestää, mutta kuolema kuittaa kaiken. Se kuollut Irma-täti ei enää muistele miten kävit häntä auttamassa. Tekosi on ollut turha.
Aika monen ihmisen teko on muuttanut maailmaa suuntaan taikka toiseen. Yksi ihminen voi muuttaa toisen elämän, esim. adoptio. Ja sitä kautta vaikuttaa tuleviin sukupolviin. Joku auttaa perhettä oikeassa kohtaa ja estää isän itsemurhan. Joka taas vaikuttaa lasten psyykkiseen terveyteen ja jälkeen heidän lastensa elämään.
Se adoptiolapsi kuolee ja tulevat sukupolvetkin kuolevat, joten en nyt oikein näe miten sitä maailmaa on muutettu. Kuoleman takia elämä on turhaa. Elämä on vain häivähdys, joka voi loppua milloin tahansa eikä sen jälkeen millään ole enää mitään merkitystä.
Kuolee kuolee ja sen jälkeen tulee uusi sukupolvi. Ja uusi. Ja taas uusi. Ja asiat muuttuvat. Miten toisiamme kohtelemme vaikuttaa siihen, miten tulevaisuudessa asiat ovat. Pikkuhiljaa se orjuuskin loppui. Ja naiset saivat ihmisoikeudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ihmistyypin ja ärsyttävät ääliöeufemismit. Ihmistyyppi joka voi sanoa vaikka terminaalivaiheessa olevalle syöpäpotilaalle että tässä MEILLÄ on "haaste"...
No miten sinä olisit sanonut asian paremmin. Kerro toki, jos sulla on parempi laini, niin se varmaan hyödyttäisi meitä kaikkia.
Menikö vähän ohi? vain toinen on kuolemassa, ja toinen "osallistuu" siihen turvallisesti ja vähättelee samalla väistämättömän "meidän" "haasteeksi". Etkö näe mikä mättää?
Kuule siinä vaiheessa kun itse siinä kuolinvuoteellasi makailet, et todennäköisesti juurikaan viitsi välittää kenenkään kommenteista. Vaikka ne olisi miten fiksusti sanottu. Toki kuolema ei kaikille ole haaste, ja kuoleva voi sen sanoa.
Eli hössöoptimisti saa omia sinun kuolemasi omaksi "haasteekseen".
Nimenomaan. Siltä kuolevalta voisi vaikka kysyä, että miltä hänestä itsestään tämä tilanne tuntuu ja millä sanoilla kuvaisi omaa tilannettaan. Oisko mitään? Jos kuoleva haluaa itse käyttää sanaa haaste, niin käyttää sitä sitten, mutta ei väkipakolla tuputa opia tulkintojaan, vaan voisi edes joskus antaa tilaa ja hyväksyntää sen kuolevan omille tunteille.
Nimenomaan x 2. Ei kenenkään toisen pitäisi määritellä toisen ihmisen tunteita ja tilannetta. Tietysti kuolevan tai vakavasti sairaan kanssa voi keskustella asiasta ja pohtia sitä yhdessä, mutta omia mielipiteitä en näin henkilökohtaisessa asiassa esiin toisi kuin vain kysyttäessä. Kuolevan kanssa voi puhua myös aivan kaikesta muusta kuin siitä kuolemasta, aivan samoista asioista kuin muidenkin kanssa ja vaikka säästä tai lapsenlapsista tai Suomen yleisurheilumenestyksestä jutteleminen tuo huoneeseen sitä kaivattua hyvää tuulta ja optimistista realismia.
Itse en tykkäisi tuollaisesta alentuvasta minä tässä leikin ammattipsykoterapeuttia ja lässytän sulle vähän.
Jokainen sanako pitää etukäteen kelpuuttaa jo ennestään uupuneella ihmisellä.
Saako käyttää tätä, saako sanoo sitä.
Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos on sellaisia ihmisiä jotka noissa tilanteissa valitsevat kokonaan hylätä ihmisen, kun pelkäävät joka ikistä sanaa.
Sitten ei saa itkeäkään varmaan, eikä saa nauraa, eikä saa olla tunteetonkaan. Pitäisi vaan kysellä, miten päin mä tässä nyt sun mieliks oon. Sekin on väärin.