Miten kestät kerrostaloelämää?

Kerrostaloelämä on ihan mahtavaa! Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni pienessä kylässä isolla tontilla, ja siellä oli naapureista huomattavasti enemmän haittaa ja häiriötä kuin täällä sadan asunnon kerrostalossa. Ei pakollisia lumi- tai pihatöitä (mutta saa tehdä, jos haluaa), ammattilaiset hoitavat isot ja pienet remontit, naapurit ovat enimmäkseen ihan mukavia, ja ne pari pakollista änkyrää voi sivuuttaa olankohautuksella...

Nyt, kun vihdoin on päästy tämän rapun häirikköläävän alati vaihtuvista asukeista, tämä on rauhan ja onnen tyyssija. Jos tilanne jatkuu tällaisena, aiomme asua tässä pitkään. Yhdessä vaiheessa en nukkunut kunnolla pariin vuoteen, kun viimeisimmät häirikset ongelmateineineen möykkäsivät kaiket yöt. Äiskä lähti öisin ja viikonloppuisin miehiin pikkukersan kanssa ja teinit ottivat tilanteesta kaiken irti. Nyt on kaikki hyvin!

Vierailija kirjoitti:

Mulla alkaa tulla mitta täyteen. Oon muuttanut monta kertaa ja aina samat ongelmat vastassa: bilettäjät, möykkääjät, tömistelijät, kolistelijat, ovien pamauttelijat... Pitäisköhän tehdä se johtopäätös ettei kerrostalo ole mun paikka?

Oletko itse muuttanut omakoti- tai rivitaloon? Onnistuukohan se ilman autoa ja sinkkuna?

Miksi et laita valitusta vireille noista möykkääjistä? Olen asunut käytännössä koko aikuisikäini kerrostalossa, eli yli 20v, joista suurin osa osaketalossa, jossa on toki tullut myös vastaan kaikenlaista, sori nyt vaan mutta yleensä ne on ne vuokralla asujat jotka on aiheuttaneet häiriötä. Mutta häiriöön tulee puuttua niin se loppuu. Kolmannesta varoituksesta tulee lähtö möykkääjälle.

Rivarissa on myös naapurit, että tämä tiedoksi.

Omakotitalo - jos et osta sitä ihan korvesta, naapureista voi olla monenlaista haittaa, siellä nimittäin ei ole järjestyssääntöjä, mitä sentään taloyhtiömuotoisessa asumisessa on. Moottorisaha voi alkaa laulamaan silloin kuin naapuria sattuu huvittamaan.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta "maalta", omakotitalon kasvatti, mutta olen kokenut kerrostalo-elämän omakseni. Kolmiomme hinnalla täältä isosta kaupungista saisin toki ison omakotitalon kehyskunnasta mutta kun en halua! Kerrostaloasuminen on vaivatontakin.

Mutta vastaus kysäriisi: olen ollut tyytyväinen. Kokemusta 2 eri kerrostalosta joista molemmat osaketaloja. Ensimmäisessä asuin itsekin vuokralaisena mutta toisesta ostin jo sen asunnon, mieheni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiljaista on kirjoitti:

Tuo on enempi vuokratalojen ja halvempien omistusasuntojen ongelma. Minä en ole 10 vuoden aikana kuullut naapureiden ääniä. Tosin tämä talokin on rakennettu tosi hyvin.

Näistä yksikään ei ole ollut vuokratalossa vaan sijoittajien osakekämppiä "hyvistä osoitteista". Tässä uusimmassa on aivan karmea äänieristys vaikka uusi kämppä, jostain ontelolaatoista kyhätty vaikka vuodelta 2001. Luulin että uusissa on hyvä äänieristys.

Vuonna 2001 rakennettu ei ole enää mikään uusi. Kannattaa muuttaa tällä vuosikymmenellä rakennettuun taloon, niissä alkaa olemaan jo paremmat äänieristykset.

Hahahaa, keksi parempi vitsi!

Asutaan viime vuonna kyhätyssä kerrostalossa ja koskaan ei ole ollut näin paperista taloa. Naapurista kuuluu kaikki. Luultiin aluksi, että tässä on hyvä äänieristys, mutta kun huoltomies teki ovelta ovelle kierrosta huomasin, että vähän normireippaampi ääni kuuluu ihan selvästi. Naapurimme ovat asunneet kauemmin ja osaavat olla hiljempaa. Lasten ja eläinten äänet kyllä kuuluneet aiemminkin, mutta nehän ovat usein kovaääänisiä. Kiva tajuta jälkikäteen kuinka meidän kaikki jutut varmaan kuuluneet naapuriin....

Mulla kans vuonna 2016 valmistunut kerrostalo. Aivan surkea äänieristys ja ihan kaikki kuuluu: hissin hurina tänne asuntoon, naapurin vessan lorotukset, kantapääkävely tömps tömps tömps, normaali puheen sorina, koiran haukunta aivan kuin koira olisi omassa asunnossa jne... Että tämä sitä nykyajan laatua ja osaamista :) Ja ei ole muuten mikään vuokrakerrostalo.

Hassua, että mulla on aina ollut todella hyvä tuuri naapureiden suhteen kerrostalossa asuessani ja oon asunut monissa eri osoitteissa. Juuri muutin itä-helsinkiin kaupungin kämppään ja täähän on kuin lintukoto, ei kuulu juuri mitään naapureista. Yksi tekijä on myös se, etten kiinnitä normaaleihin elämisen ääniin huomiota, kyllähän nyt naapuri hyvänen aika saa asunnossaan kävellä ja elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiljaista on kirjoitti:

Tuo on enempi vuokratalojen ja halvempien omistusasuntojen ongelma. Minä en ole 10 vuoden aikana kuullut naapureiden ääniä. Tosin tämä talokin on rakennettu tosi hyvin.

Näistä yksikään ei ole ollut vuokratalossa vaan sijoittajien osakekämppiä "hyvistä osoitteista". Tässä uusimmassa on aivan karmea äänieristys vaikka uusi kämppä, jostain ontelolaatoista kyhätty vaikka vuodelta 2001. Luulin että uusissa on hyvä äänieristys.

Enemmän menee niin, että vanhoissa on hyvä eristys. Siis niin vanhoissa, että seinät ovat oikeasti seiniä eikä mitään pahvielementtejä.

Konkreettisesti tarkoittaa sitä että 1950-luvun talo tai sitä vanhempi. Tehty tiilestä vielä silloin. Elementtirakentaminen alkoi sitten 1960-luvun alussa ja sitä ovat edelleen. Ei ole enää varaa tehdä käsityövaltaista tiilitaloa. Ja jos jossain uudehkossa krs-/rivitalossa on tiilipinnoite, se on vain tiilipinnoite, seinät on elementtiä tai useissa rivareissa ei edes sitä vaan "pahvia".

En kestänytkään. Olin aina asunut Helsingin kantakaupungin kerrostaloissa, mutta lopulta sain tarpeekseni surkeista äänieristyksistä ja riistovuokrista. Sitten onni potkaisi kun minulle tarjottiin rauhallista rivitalon päätykaksiota Espoosta.

Lähikauppaan n. kilometri. Ja isommille kaupoille pääsee kätevästi yhdellä bussilla. Autoa minulla ei ole, mutta vuokraan sisältyy parkkipaikka. Kiva kun autoilevat kaverit pääsevät kyläilemään ilman kuumeista parkkipaikan metsästystä. Pitäisiköhän tässä tuntea huonommuutta kun melkein kaikilla muilla naapureilla on autot paitsi minulla. :D

Täällä on ollut tosi rauhallista, ja tuskin aion muuttaa ikinä pois, ellei sitten vuokra pompsahda lopulta täälläkin ihan pilviin. Sitten en kyllä yhtään tietäisi mihin muuttaisin. En halua kerrostaloon enää ikinä!

Hieman vaan ahdistaa nuo asuntojen väliset heppoiset aidat. Onkohan arkkitehti ajatellut että on aamukahvia omalla pihallaan nautiskellessa kätevä jutella aidan valtavien rakojen kautta kuulumisia kukkia istuttelevan naapurin mummon kanssa? :D Umpinaisella parvekkeella on tavallaan enemmän omaa rauhaa.

Tämmöiset pienet ja kohtuuhintaiset vuokra-rivarikämpät pk-seudulla ovat kyllä varmaan aika kiven alla.

Olen aina asunut kerrostalossa. Ei ole tullut vastaan ongelmia. En asu hienostoalueella vaan rauhallisessa lähiössä Itä-Helsingissä. Rapussa asuu pari lapsiperhettä, vanhempi pariskunta ja yksinasuvia naisia. Mitään ongelmia ei ole, ei juoppoja ja lapsetkaan ei mekkaloi isommin. En halua asua omakotitalossa kun en sinkkuna haluaisi hoitaa koko taloa yksin. Rivarissa viimeiseksi.

vanhemmatkin kerrostaloasujat voivat aiheuttaa paljon ongelmia......asuin joskus pienkerrostalossa, jonka asukkaista 80 % oli alkkiksia. kovaäänistä riitelyä joka ilta ja sammumista rappukäytävään. musiikkia soittivat niin kovaa että kuului ulos. kerran yksi yritti asuntoni sisälle väkisin kun halusi taksin numeron. onneksi asuin siellä vain vuoden.

muuten on kerrostaloasuminen ollut moitteetonta. olen huomannut että iällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko naapurit hankalia.

Helposti. Alakerran kämppä omalla sisäänkäynnillä suoraan ulos. Naapurin koiran haukku kuuluu, ei muut äänet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla alkaa tulla mitta täyteen. Oon muuttanut monta kertaa ja aina samat ongelmat vastassa: bilettäjät, möykkääjät, tömistelijät, kolistelijat, ovien pamauttelijat... Pitäisköhän tehdä se johtopäätös ettei kerrostalo ole mun paikka?

Oletko itse muuttanut omakoti- tai rivitaloon? Onnistuukohan se ilman autoa ja sinkkuna?

Miksi et laita valitusta vireille noista möykkääjistä? Olen asunut käytännössä koko aikuisikäini kerrostalossa, eli yli 20v, joista suurin osa osaketalossa, jossa on toki tullut myös vastaan kaikenlaista, sori nyt vaan mutta yleensä ne on ne vuokralla asujat jotka on aiheuttaneet häiriötä. Mutta häiriöön tulee puuttua niin se loppuu. Kolmannesta varoituksesta tulee lähtö möykkääjälle.

Rivarissa on myös naapurit, että tämä tiedoksi.

Omakotitalo - jos et osta sitä ihan korvesta, naapureista voi olla monenlaista haittaa, siellä nimittäin ei ole järjestyssääntöjä, mitä sentään taloyhtiömuotoisessa asumisessa on. Moottorisaha voi alkaa laulamaan silloin kuin naapuria sattuu huvittamaan.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta "maalta", omakotitalon kasvatti, mutta olen kokenut kerrostalo-elämän omakseni. Kolmiomme hinnalla täältä isosta kaupungista saisin toki ison omakotitalon kehyskunnasta mutta kun en halua! Kerrostaloasuminen on vaivatontakin.

Mutta vastaus kysäriisi: olen ollut tyytyväinen. Kokemusta 2 eri kerrostalosta joista molemmat osaketaloja. Ensimmäisessä asuin itsekin vuokralaisena mutta toisesta ostin jo sen asunnon, mieheni kanssa.

Asia on juuri näin. Lisäksi pienet taloyhtiöt ovat suoraan helvetistä. Kavereita asuu pienissä rivareissa ja jokaisessa vaikuttaa olevan joku megatyranni joka käskyttää muita ja mennään ohi yhtiöjärjestyksen kun on puhe esim. taloyhtiön rempoista ja niiden maksujyvityksistä. Porukka vaihtuu tiheään, kukaan ei jaksa alkaa tappelemaan näiden tyrannien kanssa. Porukka muuttaa isoon kerrostaloyhtiöön tai sitten ihan ok-taloon. Jos menet näille tyranneille sanomaan tai muuten yrität oikeutta, käyttää tyranni omankäden oikeutta ja niissä keinoissa on vain mielikuvitus rajana. Joka rivariyhtiössä tälläinen mega häirikkö tuntuu olevan. En tiedä onko sitä porukkaa jonka ego ei mahdu rivariin mutta lompakko sanelee sen ettei omakotitaloon ole varaa?

Oikein hyvin. Viimeiset 10 vuotta tullut asuttua eri kerrostaloissa, kaikki Helsingissä ja useimmat Kalliossa, enkä muista että missään olisi ollut harmia naapureista. Ehkä olen sitten onnekas tai pitkäpinnainen, en tiedä.

Minulla kerrostaloasumisessa ei häritse naapureiden kantapääkävelyt, vessanvedot keskellä yötä, lasten huutaminen tai koirien satunnainen haukkuminen.

Mikä minua häiritsee on se, että Minä Itse joudun varomaan omaa elämistäni. Olen varmaan lukenut ja kuullut liikaa niistä normaalin elämän äänien rajoista, enkä tunnista sitä enää.

Olen koko elämäni asunut kerrostalossa, mutta vuosien varrella minua ahdistaa yhä enemmän se, miten naapureita äänet häiritsevät. Hipsuttelen asunnossa, en vedä iltaisin vessaa kymmenen jälkeen. En uskalla kuunnella musiikkia enää alkuillasta ja rakas kitaransoitto on jäänyt kokonaan, koska kerran naapurin setä kävi kertomassa, että kitaran "rämpytys" kuuluu todella hyvin ainakin seinä-/katto-/lattianaapureihin.

Telkkaria ahdistaa katsoa, koska hävettää katsoa wt-ohjelmia. Kuuntelen niin matalalla volyymilla että tuskin itsekään kuulen.

Se äärettömän hyvä puoli tässä kaikessa ahdistuksessa on se, että lopetin tupakoinnin. Savukkeellakäyminen oli jo sietämätöntä. Siis erittäin hyvä asia.

Minua ei ole koskaan, koskaan häirinnyt edes naapurien biletys saati vauvojen huudot ja lasten tömpsyttely. Ei ovien kolina tai yösuihkuttelu. Ne OVAT normaaleja elämisen ääniä, eivät ainoastaan rikkaiden omakotitalossa asuvien autollisten itseoikeus.

Silti en kestäisi enää yhtään naapurin valitusta. Olen tullut tietoiseksi kaikista omista äänistäni, pieraisenkin suhutellen (jalo naisten taito), ja ainoa syy miksi haluan muuttaa rivariin on tämä oma pelko siitä, miten häiritsen muita.

Tänä kesänä olen erityisen aktiivisesti etsinyt sen verran edullista rivaria jostain lähiöstä, että jää varaa bussikorttiin. Ongelmani on siis nurinperin mutta vastaukseni alkuperäiseen kysymykseen: erittäin huonosti. :(

Sillon kun asuin kerrostalossa tein saman havainnon; kun olin kotona niin n. 95% ajasta istuin hiljaa sohvalla ja katsoin tv:tä / olin tietokoneella mutta yläkerran naapuri käveli ja tömisteli koko valveillaoloaikansa. En ymmärrä. Muutin rivitaloon parin kilsan päähän keskustasta ja täällä on rauhallista, kaikki on omistusasuntoja ja äänieristys on todella hyvä.

Mutta toisaalta taas kerran asuin ylimmässä kerroksessa enkä kuullut yhtään melua kun kukaan ei ollut tömistelemässä yläpuolella. Eli kerrostalojen kohdalla tuntuu olevan ihan tuuripeliä minkälaiset naapurit saa ja mitä tulee vanhuksiin niin eikö ne katto tv:tä tosi lujalla kun eivät oikein meinaa kuulla?

En kylläkään aio enää rivarista vaihtaa kerrostaloon, ei ollut oikein minun asumismuotoni.

Vierailija kirjoitti:

Minulla kerrostaloasumisessa ei häritse naapureiden kantapääkävelyt, vessanvedot keskellä yötä, lasten huutaminen tai koirien satunnainen haukkuminen.

Mikä minua häiritsee on se, että Minä Itse joudun varomaan omaa elämistäni. Olen varmaan lukenut ja kuullut liikaa niistä normaalin elämän äänien rajoista, enkä tunnista sitä enää.

Olen koko elämäni asunut kerrostalossa, mutta vuosien varrella minua ahdistaa yhä enemmän se, miten naapureita äänet häiritsevät. Hipsuttelen asunnossa, en vedä iltaisin vessaa kymmenen jälkeen. En uskalla kuunnella musiikkia enää alkuillasta ja rakas kitaransoitto on jäänyt kokonaan, koska kerran naapurin setä kävi kertomassa, että kitaran "rämpytys" kuuluu todella hyvin ainakin seinä-/katto-/lattianaapureihin.

Telkkaria ahdistaa katsoa, koska hävettää katsoa wt-ohjelmia. Kuuntelen niin matalalla volyymilla että tuskin itsekään kuulen.

Se äärettömän hyvä puoli tässä kaikessa ahdistuksessa on se, että lopetin tupakoinnin. Savukkeellakäyminen oli jo sietämätöntä. Siis erittäin hyvä asia.

Minua ei ole koskaan, koskaan häirinnyt edes naapurien biletys saati vauvojen huudot ja lasten tömpsyttely. Ei ovien kolina tai yösuihkuttelu. Ne OVAT normaaleja elämisen ääniä, eivät ainoastaan rikkaiden omakotitalossa asuvien autollisten itseoikeus.

Silti en kestäisi enää yhtään naapurin valitusta. Olen tullut tietoiseksi kaikista omista äänistäni, pieraisenkin suhutellen (jalo naisten taito), ja ainoa syy miksi haluan muuttaa rivariin on tämä oma pelko siitä, miten häiritsen muita.

Tänä kesänä olen erityisen aktiivisesti etsinyt sen verran edullista rivaria jostain lähiöstä, että jää varaa bussikorttiin. Ongelmani on siis nurinperin mutta vastaukseni alkuperäiseen kysymykseen: erittäin huonosti. :(

Hei ystäväni, rivarissa on myös naapurit! Voivat aika veemäisiäkin olla kun ollaan liian intiimissä kanssakäymisessä, kerrostalossa on anonyymimpaa. Pihassasi teet mitä teet, kaikki kuuluu  ja näkyy. Nimim. kerran soittanut kaverin rivarin pihalla kännipuhelun enkä tajunnut että ääni kaikaa ja pitkälle, kyllä hävetti!

Vessanvetojuttu kuulostaa liioittelulta, kyllä itse olen aina vetänyt veskin kun olen käynyt vaikka klo 4 yöllä. Kukaan ei ole valittanut ja olen asunut krs-talossa 15v.

Kitaransoitto ym - suosittelen treenikämppää. Ei sellainen asumismuoto, missä on seinänaapurit, oikein sovi soittotarkoitukseen. Rivareissa on sitten tosi ohuet seinät että kyllä kuuluu naapuriin soittosi.

En koe että siinä on mitään kestämistä. Ei unelmaakaan mutta huomattavasti sopivampaa minulle kuin omakotitaloasuminen.

Toki jos voisi yhdistää omakotitalon rauhan, maaseudun pihan, kaupungin palvelut ja olisi rahaa ostaa palveluna kaikki kodin kunnostustyöt siivouksesta lähtien, se olisi unelmaa. Mutta enemmän arvostan sitä että saan olla vapaa-ajallani laiska kuin sitä että ne pari aurinkoista päivää kesässä saan hengailla pihalla, joten pieni kerrostaloasunto on paras.

Sinulla on ollut huono tuuri, jos uusi talo on aina erityisen meluisa. Tai sitten kiinnität huomiota ja häiriinnyt äänistä, joita esim. minä en edes huomaisi tai ainakaan niistä häiriintyisi.

Toisaalta koen, että minut on taas oikein "tehty" asumaan kerrostalossa. Tykkään siitä, että saa elää kaupunkiympäristössä, ihmisiä on lähellä, on turvallista asua korkealla ja huoletonta, kun ei tarvitse hoitaa pihaa yms.

Vierailija kirjoitti:

Minulla kerrostaloasumisessa ei häritse naapureiden kantapääkävelyt, vessanvedot keskellä yötä, lasten huutaminen tai koirien satunnainen haukkuminen.

Mikä minua häiritsee on se, että Minä Itse joudun varomaan omaa elämistäni. Olen varmaan lukenut ja kuullut liikaa niistä normaalin elämän äänien rajoista, enkä tunnista sitä enää.

Olen koko elämäni asunut kerrostalossa, mutta vuosien varrella minua ahdistaa yhä enemmän se, miten naapureita äänet häiritsevät. Hipsuttelen asunnossa, en vedä iltaisin vessaa kymmenen jälkeen. En uskalla kuunnella musiikkia enää alkuillasta ja rakas kitaransoitto on jäänyt kokonaan, koska kerran naapurin setä kävi kertomassa, että kitaran "rämpytys" kuuluu todella hyvin ainakin seinä-/katto-/lattianaapureihin.

Telkkaria ahdistaa katsoa, koska hävettää katsoa wt-ohjelmia. Kuuntelen niin matalalla volyymilla että tuskin itsekään kuulen.

Se äärettömän hyvä puoli tässä kaikessa ahdistuksessa on se, että lopetin tupakoinnin. Savukkeellakäyminen oli jo sietämätöntä. Siis erittäin hyvä asia.

Minua ei ole koskaan, koskaan häirinnyt edes naapurien biletys saati vauvojen huudot ja lasten tömpsyttely. Ei ovien kolina tai yösuihkuttelu. Ne OVAT normaaleja elämisen ääniä, eivät ainoastaan rikkaiden omakotitalossa asuvien autollisten itseoikeus.

Silti en kestäisi enää yhtään naapurin valitusta. Olen tullut tietoiseksi kaikista omista äänistäni, pieraisenkin suhutellen (jalo naisten taito), ja ainoa syy miksi haluan muuttaa rivariin on tämä oma pelko siitä, miten häiritsen muita.

Tänä kesänä olen erityisen aktiivisesti etsinyt sen verran edullista rivaria jostain lähiöstä, että jää varaa bussikorttiin. Ongelmani on siis nurinperin mutta vastaukseni alkuperäiseen kysymykseen: erittäin huonosti. :(

No tähänhän valittajat juuri pyrkivät. Olet nyt heille nyt yksi esimerkki siitä, että kun tarpeeksi kauan ja hanakasti savustaa, niin lopulta nämä kitaranrämpyttäjät ja muut häiriköt luovuttavat ja katoavat.

Omakotitalossa lapsuus, nyt kuudennessa kerrostalossa asuessa kestän oikein hyvin. Mutta uudessa 2014 valmistuneessa talossa ja ekassa tasossa ei kuulu kyllä mitään elämisen ääniä mistään. Eikä kuulu kuulemma meiltäkään, vaikka 2 lasta remuaakin. Vanhaan kerrostaloon en tiedä haluaisinko enää muuttaa, rappukäytävän ummehtunut haku, ruoankäry, ovien kolaukset, putkien ja vessan vedon äänet, välilä puhekin kuuluu seinän takaa. Saatika sitten bileet, äänekäs seksi, lapsen huuto, riitely, tömistely, juokseminen, pallon pomputus. Kaikki nämä on kyllä koettu. ja näköjään hyvin unohtunut 3 vuodessa tässä hiljaisessa kodissa. Itse en uskaltaisi muuttaa pieneen rivariyhtiöön, koska siinä sitten istuisi omalla pienellä pihalla ja kuuntelisi naapurin juttuja. Ahdistava ajatus! Eli uusi kerrostalo tai omakotitalo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla kerrostaloasumisessa ei häritse naapureiden kantapääkävelyt, vessanvedot keskellä yötä, lasten huutaminen tai koirien satunnainen haukkuminen.

Mikä minua häiritsee on se, että Minä Itse joudun varomaan omaa elämistäni. Olen varmaan lukenut ja kuullut liikaa niistä normaalin elämän äänien rajoista, enkä tunnista sitä enää.

Olen koko elämäni asunut kerrostalossa, mutta vuosien varrella minua ahdistaa yhä enemmän se, miten naapureita äänet häiritsevät. Hipsuttelen asunnossa, en vedä iltaisin vessaa kymmenen jälkeen. En uskalla kuunnella musiikkia enää alkuillasta ja rakas kitaransoitto on jäänyt kokonaan, koska kerran naapurin setä kävi kertomassa, että kitaran "rämpytys" kuuluu todella hyvin ainakin seinä-/katto-/lattianaapureihin.

Telkkaria ahdistaa katsoa, koska hävettää katsoa wt-ohjelmia. Kuuntelen niin matalalla volyymilla että tuskin itsekään kuulen.

Se äärettömän hyvä puoli tässä kaikessa ahdistuksessa on se, että lopetin tupakoinnin. Savukkeellakäyminen oli jo sietämätöntä. Siis erittäin hyvä asia.

Minua ei ole koskaan, koskaan häirinnyt edes naapurien biletys saati vauvojen huudot ja lasten tömpsyttely. Ei ovien kolina tai yösuihkuttelu. Ne OVAT normaaleja elämisen ääniä, eivät ainoastaan rikkaiden omakotitalossa asuvien autollisten itseoikeus.

Silti en kestäisi enää yhtään naapurin valitusta. Olen tullut tietoiseksi kaikista omista äänistäni, pieraisenkin suhutellen (jalo naisten taito), ja ainoa syy miksi haluan muuttaa rivariin on tämä oma pelko siitä, miten häiritsen muita.

Tänä kesänä olen erityisen aktiivisesti etsinyt sen verran edullista rivaria jostain lähiöstä, että jää varaa bussikorttiin. Ongelmani on siis nurinperin mutta vastaukseni alkuperäiseen kysymykseen: erittäin huonosti. :(

Hei ystäväni, rivarissa on myös naapurit! Voivat aika veemäisiäkin olla kun ollaan liian intiimissä kanssakäymisessä, kerrostalossa on anonyymimpaa. Pihassasi teet mitä teet, kaikki kuuluu  ja näkyy. Nimim. kerran soittanut kaverin rivarin pihalla kännipuhelun enkä tajunnut että ääni kaikaa ja pitkälle, kyllä hävetti!

Vessanvetojuttu kuulostaa liioittelulta, kyllä itse olen aina vetänyt veskin kun olen käynyt vaikka klo 4 yöllä. Kukaan ei ole valittanut ja olen asunut krs-talossa 15v.

Kitaransoitto ym - suosittelen treenikämppää. Ei sellainen asumismuoto, missä on seinänaapurit, oikein sovi soittotarkoitukseen. Rivareissa on sitten tosi ohuet seinät että kyllä kuuluu naapuriin soittosi.

No tuntuu kyllä hullulta, että joutuisin vuokraamaan kalliin treenikämpän soitellakseni ja näppäilläkseni silloin tällöin akustista kitaraa. :o

Onhan se vessanvetäminen liioiteltua, tiedän sen hyvin, mutta tähän asti on tultu. Minusta jo se oli aikoinaan liioiteltua etten käynyt enää klo 22 jälkeen suihkussa, mutta nyt se on jo itsestäänselvää.

Pelkät pökelönputoamiset kuuluvat naapurista kun olen samaan aikaan kylpyhuoneessa, olette varmaan huomanneet, joten niin kuuluvat omanikin, saati vessanhuuhtelu.

Uskon kestäväni ne rivarinaapurit. Elämäni ei ole niin mielenkiintoista että alkaisi hävettää omista asioista puhuminen. Olen muuten kokenut tuon kännipuheluhäpeän kerran itsekin, kerrostalossa. Ei jumpe mikä morkkis siitä seurasi pariksi viikoksi kun tajusin aamulla mitä olin tehnyt. :D