Soittaisinko äidille ja kertoisin, miten kuormittava hän oli kun olin hänen valtansa alla?

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Koska äiti on arvostellut minua, arvostelen hänen äitiyttään. Se ei ole minulle tabu, koska äiti, OMA ÄITINI, on arvostellut minua ja saanut minut tuntemaan oloni paskaksi ilman perusteluja.

ap

Minulla oli varsinainen marttyyriäiti joka sai minut uskomaan pitkälle aikuisuuteen, että kaikki oli isän vikaa. Ymmärrän miksi äiti oli mitä oli, ei hän olisi voinut osata enempää. Veli selviytyi paremmin mutta tyttärenä imin kaiken mitä ilmassa leijui. Lisäksi oli tietysti suoria kieltoja ja käskyjä. Syyllistymiseni oli taattu, en vain ymmärtänyt koko kuviota. Sitten oli jo myöhäistä, äidille puhumisesta syntyi pelkästään aivan hullu tilanne eikä minkäänlaista selvyyttä. Äitihän on kieltänyt koko tuonaikaisen todellisuuden.

Pääsin parempaan lopputulokseen pitämällä asiallista etäisyyttä ja olemalla odottamatta enää mitään. Selvittelin asioita itsekseni ja välillä tarvitsin siihen psykologin apuun. Kaikesta voi selviytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen soittanut. Rankkaa se oli. Vasta sen jälkeen pystyin vähitellen antamaan anteeksi äidilleni. Ymmärrän, ettei äidin omakaan elämä ole helppoa ollut. Nyt välit äitiin ovat etäiset, mutta olemme puheväleissä. En kuitenkaan puhu hänelle omista enkä perheeni sisäisistä asioista.

Minusta tuollainen on surullista. Oma tytär voi huonosti omassa perhe-elämänvaiheessaan, eikä äitiä vois aidosti paskaakaan enempää kiinnostaa, että auttais, tukis tai tekisi yhtikäs mitään lapsensa hyväksi.

ap

Olen sen surun käsitellyt, ja päässyt elämässäni eteenpäin. Toki minulla on oma sairauteni, johon tarvitsen tukea, mutta tiedän, ettei äitini pystyisi minua siinä tukemaan. Minusta olisi kohtuutonta edes vaatia häneltä sitä. Minulla on elämässäni ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat tukea minua.

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Mene äititraumoja ymmärtävän ja hoitavan psykoterapeutin hoitoon. Soita äidillesi ja kerro kaikki ja hauku pystyyn ja katkaise sen jälkeen välit täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen soittanut. Rankkaa se oli. Vasta sen jälkeen pystyin vähitellen antamaan anteeksi äidilleni. Ymmärrän, ettei äidin omakaan elämä ole helppoa ollut. Nyt välit äitiin ovat etäiset, mutta olemme puheväleissä. En kuitenkaan puhu hänelle omista enkä perheeni sisäisistä asioista.

Minusta tuollainen on surullista. Oma tytär voi huonosti omassa perhe-elämänvaiheessaan, eikä äitiä vois aidosti paskaakaan enempää kiinnostaa, että auttais, tukis tai tekisi yhtikäs mitään lapsensa hyväksi.

ap

Olen sen surun käsitellyt, ja päässyt elämässäni eteenpäin. Toki minulla on oma sairauteni, johon tarvitsen tukea, mutta tiedän, ettei äitini pystyisi minua siinä tukemaan. Minusta olisi kohtuutonta edes vaatia häneltä sitä. Minulla on elämässäni ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat tukea minua.

Se onkin eri asia, kun sairautesi ei johdu äidistäsi, mutta kyllä mun kuormittuneisuus ja se, etteen jaksa on mun äitini peruja ihan täysin. Eri asioita, korjaisi sen, minkä on hajottanut, eikä lokkeilisi mun välittämisen ja rakkauden toivossa!

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen soittanut. Rankkaa se oli. Vasta sen jälkeen pystyin vähitellen antamaan anteeksi äidilleni. Ymmärrän, ettei äidin omakaan elämä ole helppoa ollut. Nyt välit äitiin ovat etäiset, mutta olemme puheväleissä. En kuitenkaan puhu hänelle omista enkä perheeni sisäisistä asioista.

Minusta tuollainen on surullista. Oma tytär voi huonosti omassa perhe-elämänvaiheessaan, eikä äitiä vois aidosti paskaakaan enempää kiinnostaa, että auttais, tukis tai tekisi yhtikäs mitään lapsensa hyväksi.

ap

Olen sen surun käsitellyt, ja päässyt elämässäni eteenpäin. Toki minulla on oma sairauteni, johon tarvitsen tukea, mutta tiedän, ettei äitini pystyisi minua siinä tukemaan. Minusta olisi kohtuutonta edes vaatia häneltä sitä. Minulla on elämässäni ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat tukea minua.

Oletko nyt varma, että olet päässyt eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Kyllä haukkuminen auttaa!

Ei öitiä jatkuvasti saa nälviä, mutta on ihan oikein ottaa kerran asia puheeksi ilman peittelemistä ja puhua suunsa puhtaaksi.

Tulipahan sanottua.

Hauku se pahanmielen aiheuttaja kerran oikein perusteellisesti päin naamaa, tai edes puhelimessa. Ei isä tai äiti siitä rikki mene.

Älkää kursailko niin kauheasti, ei ne äidit mitään paperistatehtyjä ole.

Haukkumisen jälkeen voit vaikka antaa anteeksi?

Kutsua äidin kylään?

Mennä yhdessä pikku matkalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Ja vielä tähän tuttuun kuvioon kommenttinaa, että mun äidillä on käsitys, että on vain yhdenlaisia hyviä lapsia ja nehän ovat tietenkin sitä, mitä hän näkee hyviksi lapsiksi. Niinpä mulle lause "Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin" kuulostaa täydellisesti sille, ettei minussakaan ollut ihmisenä mitään hyvää siis.

Koska en ollut jotain mitä äiti vaati. Eikä kukaan aikuine korjannut tätä käsitystä minulta. Koska se ei ollut heille näkyvä. Koska luonnehäiriöinen toimii muilta järkeviltä ihmisiltä salassa, koska nämä heti paljastaisivat hänet. Ja sanoisivat lapsell, että ei sun tartte olla äitisi mielen mukainen ollaksesi hyvä ihminen ja lapsi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoita kirje. Sitä ei välttämättä tarvitse edes lähettää, pelkkä kirjoittaminen voi auttaa päästämään irti.

Ei ei. Tämän pointtina olisi nimenomaan saada minua satuttanut ihminen irti harhoistaan, että on tehnyt jotain hyvää minulle, eikä ole syyllinen mun vaikeuksiin.

ap

Jos äitisi on oikeasti niin paha ihminen kuin hän sinun mielestäsi on, niin miksi kuvittelet äitisi uskovan, kun sinä soitat hänelle ja kerrot, mitä pahaa hän on sinulle tehnyt? Todennäköisesti äitisi vain puolustautuu ja kääntää kaiken sinun syyksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Ja vielä tähän tuttuun kuvioon kommenttinaa, että mun äidillä on käsitys, että on vain yhdenlaisia hyviä lapsia ja nehän ovat tietenkin sitä, mitä hän näkee hyviksi lapsiksi. Niinpä mulle lause "Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin" kuulostaa täydellisesti sille, ettei minussakaan ollut ihmisenä mitään hyvää siis.

Koska en ollut jotain mitä äiti vaati. Eikä kukaan aikuine korjannut tätä käsitystä minulta. Koska se ei ollut heille näkyvä. Koska luonnehäiriöinen toimii muilta järkeviltä ihmisiltä salassa, koska nämä heti paljastaisivat hänet. Ja sanoisivat lapsell, että ei sun tartte olla äitisi mielen mukainen ollaksesi hyvä ihminen ja lapsi.

ap

Ka nyt tämä sama toistuu mieheni kanssa, hän ei osaa tukea minua, että olisin hyvä äiti, jos itse en tiedä, millaista on hyvä äitiys. Mikä riittää, mikä kelpaa. Enkä nyt kaipaa tähän teidän ajatuksianne siitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koskaan kertonut äidille, koska hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti. Ei vain onnistunut siinä kovin hyvin... Mutta mä ymmärrän, että hän oli itse saanut sellaisen kasvatuksen, ettei niillä lähtökohdilla, yhdistettynä hänen luonteeseensa, välttämättä tule kovin hyvää tulosta.

Toki jätin kertomatta myös siksi, että siitä olisi tullut aivan hirveä riita, eikä mikään olisi silti muuttunut.

Olen itse selvinyt omaa elämääni parempaan suuntaan. 

On ehkä hiukan eri asia, jos äitisi silloin kuuntelee sinuakin edes joskus, vai?

ap

Äiti on kuollut. En usko, että kuuntelee. Mutta mulla on nyt täysi vapaus tehdä elämälläni just mitä haluan.

Tarkoitin tätä: "hän halusi niin kovasti olla paras mahdollinen äiti". Eli kun olitte kanssakäymisissä kun olit hänen valtansa alla ja lapsi.

ap

Niin? Äidin käsitys tästä oli se, että tehdään lapsesta tietynlainen, jotta kaikki näkevät, miten hyvä äiti hänellä on. Harmi, että se oli aikana kaukana siitä, mitä mä oikeasti olin.

Joo joo, mulla oli samaa, totta kai, narsistiset äidit. Mutta kuunteliko sun äiti koskaan sinua, kun sanoit, että olet selvinnyt parempaan suuntaan, niin hän ainakin jätti sulle tilaa mennä suuntaan, jota hän i määrää siis. Kuunteli siis tavallaan jonkin verran, eikä siinäkin vaiheessa kulkenut perässäsi määräilemässä.

En osannut sanoa äidilleni, että "älä sano mulle, mitä tehdä", koska kukaan ei ollut koskaan antanut mulle tukea panna äidille hanttiin ja ei syyllistyä siitä, että olen itse vain vaikea.

ap

Mä vaan hankkiuduin lopulta hänestä niin kauas, että ei päässyt tulemaan perässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen soittanut. Rankkaa se oli. Vasta sen jälkeen pystyin vähitellen antamaan anteeksi äidilleni. Ymmärrän, ettei äidin omakaan elämä ole helppoa ollut. Nyt välit äitiin ovat etäiset, mutta olemme puheväleissä. En kuitenkaan puhu hänelle omista enkä perheeni sisäisistä asioista.

Minusta tuollainen on surullista. Oma tytär voi huonosti omassa perhe-elämänvaiheessaan, eikä äitiä vois aidosti paskaakaan enempää kiinnostaa, että auttais, tukis tai tekisi yhtikäs mitään lapsensa hyväksi.

ap

Olen sen surun käsitellyt, ja päässyt elämässäni eteenpäin. Toki minulla on oma sairauteni, johon tarvitsen tukea, mutta tiedän, ettei äitini pystyisi minua siinä tukemaan. Minusta olisi kohtuutonta edes vaatia häneltä sitä. Minulla on elämässäni ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat tukea minua.

Oletko nyt varma, että olet päässyt eteenpäin?

En ole ap, vaan yksi, joka väittelee hänen kanssaan. Oma sairauteni ei johdu lapsuuteni traumoista. Niistä olen päässyt jo aikaa sitten yli. AP sensijaan näyttää uskovan, ettei voi päästä yli lapsuutensa traumoista ennen kuin hänen äitinsä muuttuu ihanneäidiksi.

Viime viikonloppuna modet poistivat sun viestiketjut, kun jatkoit haukkumistasi päivästä toiseen. Taitaa olla nyt kaksi vuotta ensimmäisestä kirjoituksestasi. Ja ihan samanlaisena on juttu jatkunut rakas kivikissaäiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoita kirje. Sitä ei välttämättä tarvitse edes lähettää, pelkkä kirjoittaminen voi auttaa päästämään irti.

Ei ei. Tämän pointtina olisi nimenomaan saada minua satuttanut ihminen irti harhoistaan, että on tehnyt jotain hyvää minulle, eikä ole syyllinen mun vaikeuksiin.

ap

Jos äitisi on oikeasti niin paha ihminen kuin hän sinun mielestäsi on, niin miksi kuvittelet äitisi uskovan, kun sinä soitat hänelle ja kerrot, mitä pahaa hän on sinulle tehnyt? Todennäköisesti äitisi vain puolustautuu ja kääntää kaiken sinun syyksesi.

En ole ajatellut, että niin paha, vaan tulee olleeksi paha, koska ei ymmärrä mitään, ei usko mitään, eikä ole koskaan nöyrä lapsensa kokemusten edessä.

Voisi ottaa nyt oppia, että sillä lailla saavuttaisi enemmän. Jos haluaa kehittyä, kuten aina minulle selitti, että mun täytyy haluta. Nooh? Missä on halu kehittyä, kai nyt esimerkin anatajan pitää itse mennä edellä? Eli, äiti, oletko valmis kehittymään?

ap

Aloittajan toiveet on tuomittu epäonnistumaan. Hän odottaa äidiltään jotain sellaista mitä ei tule tapahtumaan, koska hänen äitinsä ei ole kykenevä näitä odotuksia sen kummemmin ymmärtämään, hyväksymään kuin täyttämäänkään.

Aloittaja toivoisi äitinsä ymmärtävän hänen kokemansa surun ja kiukun,  myöntävän virheensä ja kenties pyytävän anteeksi, mutta näin ei tule tapahtumaan. Vaikka hän syytäisi kaiken pahoinvointinsa äitinsä niskaan, hän ei tule saamaan sitä reaktiota mitä toivoo. Ikävä kyllä ihmisiä ei voi pakottaa hyväksymään virheitään tai antamaan meille sitä minkä tarpeessa olisimme. Niinpä koko kauna kaatuu auttamatta aloittajan omaan niskaan ja vain huonontaa hänen oloaan. Hänen pitäisi vain päästää irti äidistään kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen soittanut. Rankkaa se oli. Vasta sen jälkeen pystyin vähitellen antamaan anteeksi äidilleni. Ymmärrän, ettei äidin omakaan elämä ole helppoa ollut. Nyt välit äitiin ovat etäiset, mutta olemme puheväleissä. En kuitenkaan puhu hänelle omista enkä perheeni sisäisistä asioista.

Minusta tuollainen on surullista. Oma tytär voi huonosti omassa perhe-elämänvaiheessaan, eikä äitiä vois aidosti paskaakaan enempää kiinnostaa, että auttais, tukis tai tekisi yhtikäs mitään lapsensa hyväksi.

ap

Olen sen surun käsitellyt, ja päässyt elämässäni eteenpäin. Toki minulla on oma sairauteni, johon tarvitsen tukea, mutta tiedän, ettei äitini pystyisi minua siinä tukemaan. Minusta olisi kohtuutonta edes vaatia häneltä sitä. Minulla on elämässäni ihmisiä, jotka pystyvät ja haluavat tukea minua.

Oletko nyt varma, että olet päässyt eteenpäin?

En ole ap, vaan yksi, joka väittelee hänen kanssaan. Oma sairauteni ei johdu lapsuuteni traumoista. Niistä olen päässyt jo aikaa sitten yli. AP sensijaan näyttää uskovan, ettei voi päästä yli lapsuutensa traumoista ennen kuin hänen äitinsä muuttuu ihanneäidiksi.

En minä niinkään ajattele, en vain ole saanut mistään apua siihen, mitä minulle on tehty.

ap