Lue keskustelun säännöt.
Kun puoliso ei kelpuuta kohtuuhintaista asuntoa
31.08.2017 |
Me asumme nyt edullisesti vuokralla, ja tiedossa on että tämä vuokra-asunto lähtee ennen pitkää "alta" eli jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa joudumme joka tapauksessa muuttamaan, mutta ei vielä kuukauden päästä kiireellä. Ollaan katsottu sekä myytäviä että vuokrattavia asuntoja. Ongelma on se, että puolisolle ei tunnu kelpaavan mikään kohtuuhintainen eli sellainen mihin meillä minun mielestä olisi varaa. Mikään ostettava kohde, jota ehdotan hänelle, ei hänelle kelpaa. Hän ehdottaa minulle vain sellaisia, joihin ei kyllä ole rahaa. Samaten vuokra-asunnot, ne joiden vuokra meillä olisi rahaa maksaa, ne ei hänelle kelpaa. On kuulemma kyllästynyt asumaan huonosti (nykyinen kotimme on edullinen eli ei mikään iso eikä hieno). Muutto on kuitenkin pakosti edessä ennen pitkää, ja jonkun kodin pitäisi nyt kelvata. Millä saan hänet innostumaan asunnosta, joka on meille mahdollinen? Olen yrittänyt puhua järkeä, ja hän tavallaan ymmärtää ongelman, mutta sanoo että ei vain osaa innostua mistään joka ei ole kovin iso eikä kovin hieno. Ja jos ei innostu niin ei halua ostaa sitä asuntoa mistä ei innostu.
Kommentit (214)
Sun kannattaa näyttää nämä kommentit sun vaimolle. Hän saattaisi ymmärtää näistä, että sinä ap olet järkevä realisti ja hän naiivi unelmoija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai puolisosi ymmärtää, että esim 350000€:n lainaan tarvitsee olla aika isot nettotulot?! Varmaan n.5500-6000€. Onko teillä?
Ei meillä ole tuollaisia nettotuloja. Kyllä hän sen teoriassa kai ymmärtää, mutta ei suostu hyväksymään vaan keksii keinoja hoitaa iso laina pienemmillä tuloilla, kuten se että syödään viisi vuotta pelkkää puuroa. Ap.
Se puuron syönti kannattaa hoitaa etupainotteisesti, kai hän sen ymmärtää? Eli puuroa huiviin nyt, menot minimiin ja kaikki liikenevä raha säästöön. Muutaman vuoden päästä voittekin ottaa pienemmän lainan, kun säästöjä on riittävästi. Väliaika halvassa vuokra-asunnossa.
Kuitu on terveellistä sitäpaitsi.
Tehkää tämmöinen kompromissi. Sovitte, että kaksi vuotta asutte edullisesti vuokralla, ja laitatte loput säästöön, sillä summalla mikä teillä menisi sen ison lainan hoitoon. Saatte rahaa säästöön, ehditte katsella, ja saatte esimakua siitä elämäntavasta.
Kokemuksesta tiedän että vuoden sitä kärvistelee vaikka puurolla, mutta kyllä kolmantena vuonna epätoivo iskee kun ei ole koskaan rahaa.
Tässä täydellinen ratkaisu! Olen itse vähän tuollaiseen kermaperseilyyn taipuvainen nainen, ja saattaisin ajautua joissakin tilanteissa ap:n kuvailemaan tilanteeseen. Mutta en kehtaisi kieltäytyä tällaisesta ehdotuksesta, koska ihan tosissani ajattelen että kestäisin kyllä muilta osin vaatimattoman elämän, kunhan vain saisin elää sitä unelmatalossani. Sitten sen parin vuoden kokeilun jälkeen voi kuitenkin olla, että se unelmatalo olisi ajan myötä muuttunut hieman halvempaa hintaluokkaa edustavaksi kuin aikaisemmin, koska olisihan sitä kuitenkin kiva voida ostaa joskus vaikka joku kiva mekkokin.. tai kengät ;)
Vierailija kirjoitti:
Ei voi estää,mutta hankaloittaa. Siinä tilanteessavarmaan on ero muutenkin edessä ja voi hakea yhteisasumisen purkua ja häätöä tms se nyt onkaan oikeudesta.
Kyllä aviopuoliso voi estää yhteisen kodin myynnin. Tässä on lainsäätäjä varmaan ajatellut, ettei kukaan perheellinen voi myydä asuntoa perheen alta ja hassata rahoja taivaan tuuliin.
Toki jos asunnon omistaja haluaa asunnon silti myydä, niin ei siihen ole sitten muuta vaihtoehtoa kuin avioeron kautta. Saa siinä hetken aikaa miettiä, kumpi on tärkeämpi, perhe vai se unelmien asunto, johon joutuu muuttamaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesin jo aloituksesta, että ap on mies ja vaimo on se,joka haluaa ja vaatii isompaa, hienompaa ja kalliimpaa. Ja naisella olemattomat tulot ja mies maksaa melkein kaiken. Näitä lompakkoloisia on todella paljon naisissa. On miehillä kyllä kestämistä! Eli ap, älä todellakaan suostu sellaiseen mihin ei ole varaa.
Ap:n käyttämän kielen perusteella epäilen syvästi tuota miehuutta. Sen verran feminiiniä on ilmaisu. Onkohan koko aloituksen päämärränä ikäänkuin promota tuota väitettä minkä nyt esitit?
En ole ap. Luin vain eilisen keskustelun, jossa ap oli nainen ja hän vaati isompaa asuntoa ( nyt vuokralla kerrostalossa ja haluaa kalliimpaan vuokrarivariin, koska oma piha). Ja vaati miestä muuttamaan, vaikka mies ei ollut halukas. Mies töissä, ap kotihoidontuella. Mikä naisia vaivaa..?
Miten kukaan ei ole vielä kommentoinut tuota puolison toivoman kodin kokoa. 110 neliötä??? Ja teillä ei ole lapsia? Eihän täällä pk-seudulla nyt hyvänen aika kukaan normaalituloinen nuoripari asu tuon kokoisessa hallissa. Lapsettomalle pariskunnalle joku 40-60 neliötä olisi normaali, 90 jo ylellisyyttä. Mitä ihmettä te niillä huoneilla tekisitte? Mitä jos nyt kuitenkin katselisitte jotain vähän pienempiä, rahanne alkaisivat yhtäkkiä riittääkin paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten kukaan ei ole vielä kommentoinut tuota puolison toivoman kodin kokoa. 110 neliötä??? Ja teillä ei ole lapsia? Eihän täällä pk-seudulla nyt hyvänen aika kukaan normaalituloinen nuoripari asu tuon kokoisessa hallissa. Lapsettomalle pariskunnalle joku 40-60 neliötä olisi normaali, 90 jo ylellisyyttä. Mitä ihmettä te niillä huoneilla tekisitte? Mitä jos nyt kuitenkin katselisitte jotain vähän pienempiä, rahanne alkaisivat yhtäkkiä riittääkin paljon paremmin.
Varmaan siksi, että ap ei kysynyt mielipiteitämme heille sopivasta neliömäärästä vaan siitä, miten toimia puolison kanssa jolla on liian ruusuiset kuvitelmat omasta maksukyvystään ajan yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka pariskunta ollaankin, tietyissä asioissa puolisoilla on veto-oikeus. Voit ihan vaan kieltäytyä hankkimasta ylihintaista asuntoa. Jos vaimolle on kynnyskysymys saada kalliimpi asunto, hänhän voi esim hankkiutua parempipalkkaiseen työhön.
No näinhän se on tietenkin, mutta tilanne olisi helpompi jos meidän ei olisi pakko muuttaa pois nykyisestä vuokra-asunnosta. Koska nyt meidän on pakko kelpuuttaa jokin uusi asunto nykyisen tilalle. Ja hän ei kelpuuta mitään mikä mielestäni olisi mahdollinen. Pattitilanne. Joudumme nykyisestä pois, avovaimolle ei kelpaa kuin kalliit uudet. Pahimmillaan käy niin, että meillä on lopulta kuukausi aikaa ottaa vain jokin kämppä, ja sitten joudumme molemmat hyväksymään jonkun huonon vaihtoehdon, koska kiireessä ei saa hyvää. Nyt vielä olisi aikaa valita, jos hänelle jokin kelpaisi. Ap.
Parempi sitten halpa huono vuokra-asunto, josta käsin voi etsiä realistista, kuin paniikissa ostettu liian kallis. Jos puoliso mieluummin muuttaa erilleen kuin kanssasi vuokralle, niin hänhän on silloin valintansa tehnyt. Ehkä etsii jonkun vielä vauraamman jolla se talo jo on. Ehkä sinä löydät jonkun täyspäisen josta on tasaveroiseksi kumppaniksi ja johon voi luottaa.
Ei tässä kumpikaan erota halua eikä erolla uhkaile saadakseen tahtonsa läpi. Puolisoni saa sellaisia "masennuskohtauksia" niinä hetkinä kun joutuu ajattelemaan että ei ehkä saa haluamaansa. Kyhjöttää surullisena sohvalla ja puhuu että mitkään unelmat ei ikinä onnistu ja kaikki menee elämässä pieleen, voi mennä parikin viikkoa tuon kourissa. Ap.
Ei uhkaile, mutta käyttää pitkäkestoista henkistä manipulointia saadakseen haluamansa. Sinun pitäisi ymmärtää, että et ole aikuisen ihmisen tunteista vastuussa. Jos emäntä haluaa mököttää, anna tehdä niin vaikka maailmanloppuun saakka. Hänen piristämisensä ei ole sinun vastuullasi, koska hän itse on päättänyt mököttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka pariskunta ollaankin, tietyissä asioissa puolisoilla on veto-oikeus. Voit ihan vaan kieltäytyä hankkimasta ylihintaista asuntoa. Jos vaimolle on kynnyskysymys saada kalliimpi asunto, hänhän voi esim hankkiutua parempipalkkaiseen työhön.
No näinhän se on tietenkin, mutta tilanne olisi helpompi jos meidän ei olisi pakko muuttaa pois nykyisestä vuokra-asunnosta. Koska nyt meidän on pakko kelpuuttaa jokin uusi asunto nykyisen tilalle. Ja hän ei kelpuuta mitään mikä mielestäni olisi mahdollinen. Pattitilanne. Joudumme nykyisestä pois, avovaimolle ei kelpaa kuin kalliit uudet. Pahimmillaan käy niin, että meillä on lopulta kuukausi aikaa ottaa vain jokin kämppä, ja sitten joudumme molemmat hyväksymään jonkun huonon vaihtoehdon, koska kiireessä ei saa hyvää. Nyt vielä olisi aikaa valita, jos hänelle jokin kelpaisi. Ap.
Parempi sitten halpa huono vuokra-asunto, josta käsin voi etsiä realistista, kuin paniikissa ostettu liian kallis. Jos puoliso mieluummin muuttaa erilleen kuin kanssasi vuokralle, niin hänhän on silloin valintansa tehnyt. Ehkä etsii jonkun vielä vauraamman jolla se talo jo on. Ehkä sinä löydät jonkun täyspäisen josta on tasaveroiseksi kumppaniksi ja johon voi luottaa.
Ei tässä kumpikaan erota halua eikä erolla uhkaile saadakseen tahtonsa läpi. Puolisoni saa sellaisia "masennuskohtauksia" niinä hetkinä kun joutuu ajattelemaan että ei ehkä saa haluamaansa. Kyhjöttää surullisena sohvalla ja puhuu että mitkään unelmat ei ikinä onnistu ja kaikki menee elämässä pieleen, voi mennä parikin viikkoa tuon kourissa. Ap.
Voi hyvänen aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka pariskunta ollaankin, tietyissä asioissa puolisoilla on veto-oikeus. Voit ihan vaan kieltäytyä hankkimasta ylihintaista asuntoa. Jos vaimolle on kynnyskysymys saada kalliimpi asunto, hänhän voi esim hankkiutua parempipalkkaiseen työhön.
No näinhän se on tietenkin, mutta tilanne olisi helpompi jos meidän ei olisi pakko muuttaa pois nykyisestä vuokra-asunnosta. Koska nyt meidän on pakko kelpuuttaa jokin uusi asunto nykyisen tilalle. Ja hän ei kelpuuta mitään mikä mielestäni olisi mahdollinen. Pattitilanne. Joudumme nykyisestä pois, avovaimolle ei kelpaa kuin kalliit uudet. Pahimmillaan käy niin, että meillä on lopulta kuukausi aikaa ottaa vain jokin kämppä, ja sitten joudumme molemmat hyväksymään jonkun huonon vaihtoehdon, koska kiireessä ei saa hyvää. Nyt vielä olisi aikaa valita, jos hänelle jokin kelpaisi. Ap.
Parempi sitten halpa huono vuokra-asunto, josta käsin voi etsiä realistista, kuin paniikissa ostettu liian kallis. Jos puoliso mieluummin muuttaa erilleen kuin kanssasi vuokralle, niin hänhän on silloin valintansa tehnyt. Ehkä etsii jonkun vielä vauraamman jolla se talo jo on. Ehkä sinä löydät jonkun täyspäisen josta on tasaveroiseksi kumppaniksi ja johon voi luottaa.
Ei tässä kumpikaan erota halua eikä erolla uhkaile saadakseen tahtonsa läpi. Puolisoni saa sellaisia "masennuskohtauksia" niinä hetkinä kun joutuu ajattelemaan että ei ehkä saa haluamaansa. Kyhjöttää surullisena sohvalla ja puhuu että mitkään unelmat ei ikinä onnistu ja kaikki menee elämässä pieleen, voi mennä parikin viikkoa tuon kourissa. Ap.
Ei uhkaile, mutta käyttää pitkäkestoista henkistä manipulointia saadakseen haluamansa. Sinun pitäisi ymmärtää, että et ole aikuisen ihmisen tunteista vastuussa. Jos emäntä haluaa mököttää, anna tehdä niin vaikka maailmanloppuun saakka. Hänen piristämisensä ei ole sinun vastuullasi, koska hän itse on päättänyt mököttää.
Komppaan, tuo mykkäkoulu on manipulointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna muuttaisin yksikseni vuokrakämppään, joka sinulle riittää ja sopii. Tyttis saa sitten yrittää etsiä sen ison ja hienon ja kalliin itselleen. Alkaa varmaan kelpaamaan vähän pienempikin, kun tajuaa ettei yksin ole varaa kuin pikku luukkuun ;)
Ap, puolisosi ylireagoi ja mököttää koska hänestä varmaan tuntuu tosi pahalta tuo sinulta tuleva jyrkkä EI, jos kyseessä on hänelle todella tärkeä ja iso elämän unelma. Se ein sanominen ikään kuin vapauttaa hänet kaikesta vastuusta, koska mikään mitä hän tekee tai sanoo ei näytä vaikuttavan päätökseenne kun oma kantasi on niin jyrkkä (en siis syytä sinua siitä että kieltäydyt - toimit mielestäni aivan oikein - kysymys on enemmän kieltäytymisen tavasta ja sen vaikutuksista toisen tunteisiin).
Tilanteeseen olisi hyvä keksiä sellainen ratkaisuehdotus, joka puolisosi korvissa ei kuulosta jyrkän ein sanomiselta. Ehdota tuota, mitä ketjussa jo esitettiinkin: "KYLLÄ, ostamme haluamasi kaltaisen asunnon, kunhan ensin olemme käytännössä kokeilleet minkälaista on elää sillä rahasummalla, joka meille jää sitten kuukaudessa käytettäväksi juokseviin menoihin. Kokeilemme tätä kaksi vuotta, minä aikana saamme säästettyä sen verran pesämunaa että minusta tuntuu turvallisemmalta ostaa se kallis asunto. Sinä aikana käymme välillä näytöissä, jotta meille kehittyy hyvä käsitys niistä asioista, jotka tulevassa asunnossa on pakko olla ja mistä jutuista taas voi luopua. Voimme siis aloittaa haaveilun vaikka nyt heti, ja kahden vuoden kuluttua haaveista tulee myös totta!"
Jos ei puolisosi tuohon suostu, niin sitten ilmoittaisin hänelle, mikä on maksimi lainasumma jonka itse olen valmis ottamaan ja sanoisin, että hän saa ottaa siihen päälle sellaisen oman lainan kuin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpikin miettii, kuinka suuren asuntolainan oma tulovirta ja varallisuus sallisi omalle kohdalle niin, että elämä olisi vielä oman mukavuustason mukavaa eikä kituuttamista. Sitten summat ynnätään yhteen ja saadaan asuntolainan maksimimäärä.
Älä suostu puolisosi painostukseen! Hän ei nyt ymmärrä että vaikka ajatuksena olisi ihanaa asua isossa hienossa kodissa todellisuudessa aika nopeasti arki muuttuu taas arjeksi ja olisi kiva matkustella, harrastaa, ostaa jotain uutta, vaikka sisustaa ja laittaa sitä kotia, käydä ulkona syömässä jne. Mihinkään vaan ei enää ole varaa. Kaikki menee asumiseen ja lisäksi joutuu jatkuvasti murehtimaan kun tulee jotain yllättäviä ylimääräisiä menoja. Sellainen elämä on tosi raskasta. Koti alkaa tuntua lähinnä vankilalta jossa on pakko viettää kaikki vapaa-aika, halusi tai ei koska muuhun ei ole varaa. Minäkin ajattelin nuorempana kuten puolisosi joten ymmärrän kyllä häntä, mutta köyhäiltyäni riittävästi ihanassa kodissa tajusin ettei se kyllä sen arvoista ollut. Nyt asutaan ihan kivassa kodikkaassa huomattavasti halvemmassa kodissa ja viihdytään hyvin. Tilaa on riittävästi, ei ylimääräistä vaan sopivasti. Panostetaan kaikenlaiseen kivaan, pieniin reissuihin jne usein. Eletään vähän huolettomammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otatte kumpikin omat lainat, ette yhteistä. Sitten ostatte sillä rahalla asunnon. Puolisosi voi ottaa itselleen ihan niin suuren asuntolainan kuin haluaa. Sinä otat sen suuruisen, minkä katsot järkeväksi.
Voitte ostaa asunnon 50 -50, tai muussakin suhteessa. Ja molemmille omat lainat, asunnon kuluja maksetaan omistussuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Pakkaa sekoittaa se, että puolisollani on epäsäännölliset tulot. Oma nettopalkkani on kuussa 2300 €. Puolisolla keskimäärin vähemmän, joinakin kuukausina netto vain 800 €, joinakin kuukausina sama kuin minun netto. Hän kai luulee saavansa parempaa palkkaa kuin saa. Sen takia pankitkin antoi niin erilaisia lupauksia, että tulot vaihtelee ja keskimääräistä tuloa on hankala arvioida, ainakaan ei voi olla varmuutta ennakkoon siitä, että noita parempituloisia kuukausia olisi kovin usein. Ap.
Laskelman voi tehdä, viime vuoden nettotulot : 13.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä kumpikaan erota halua eikä erolla uhkaile saadakseen tahtonsa läpi. Puolisoni saa sellaisia "masennuskohtauksia" niinä hetkinä kun joutuu ajattelemaan että ei ehkä saa haluamaansa. Kyhjöttää surullisena sohvalla ja puhuu että mitkään unelmat ei ikinä onnistu ja kaikki menee elämässä pieleen, voi mennä parikin viikkoa tuon kourissa. Ap.
Olette siis ostamassa ensiasuntoa ja puolisosi valittaa ettei mitkään unelmat ikinä elämässä onnistu? Minkä ikäisiä olette?
Voisit muuten sanoa puolisollesi että unelmat eivät onnistu ainakaan jos niitä istuu murehtimassa sohvannurkassa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, puolisosi ylireagoi ja mököttää koska hänestä varmaan tuntuu tosi pahalta tuo sinulta tuleva jyrkkä EI, jos kyseessä on hänelle todella tärkeä ja iso elämän unelma. Se ein sanominen ikään kuin vapauttaa hänet kaikesta vastuusta, koska mikään mitä hän tekee tai sanoo ei näytä vaikuttavan päätökseenne kun oma kantasi on niin jyrkkä (en siis syytä sinua siitä että kieltäydyt - toimit mielestäni aivan oikein - kysymys on enemmän kieltäytymisen tavasta ja sen vaikutuksista toisen tunteisiin).
Tilanteeseen olisi hyvä keksiä sellainen ratkaisuehdotus, joka puolisosi korvissa ei kuulosta jyrkän ein sanomiselta. Ehdota tuota, mitä ketjussa jo esitettiinkin: "KYLLÄ, ostamme haluamasi kaltaisen asunnon, kunhan ensin olemme käytännössä kokeilleet minkälaista on elää sillä rahasummalla, joka meille jää sitten kuukaudessa käytettäväksi juokseviin menoihin. Kokeilemme tätä kaksi vuotta, minä aikana saamme säästettyä sen verran pesämunaa että minusta tuntuu turvallisemmalta ostaa se kallis asunto. Sinä aikana käymme välillä näytöissä, jotta meille kehittyy hyvä käsitys niistä asioista, jotka tulevassa asunnossa on pakko olla ja mistä jutuista taas voi luopua. Voimme siis aloittaa haaveilun vaikka nyt heti, ja kahden vuoden kuluttua haaveista tulee myös totta!"
Jos ei puolisosi tuohon suostu, niin sitten ilmoittaisin hänelle, mikä on maksimi lainasumma jonka itse olen valmis ottamaan ja sanoisin, että hän saa ottaa siihen päälle sellaisen oman lainan kuin haluaa.
Mun mielestä tämä menee kyllä liian pitkälle. Miksi aloittajan pitäisi syödä puuroa ja kärvistellä säästäen vuositolkulla vain puolison epärealististen toiveiden tähden? Aloittajahan on useasti sanonut, että hän ei halua liian kireälle vedettyä taloutta.
Puoliso ei ole lapsi, jota täytyy kasvattaa, vaan tasa-arvoinen kumppani. Itse en ainakaan voisi jakaa elämääni ja talouttani kumppanin kanssa, joka ei ole ollenkaan aikuinen tai luotettava.
Joku kysyi minkä ikäisiä olemme. Minä olen 34-vuotias, puoliso on 31-vuotias. Ei siis mitään nuoria olla. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen budjetti ja mistä päin asunto olisi tarkoitus hankkia? Entä todellinen budjetti vs. miehen "budjetti"?
Pk-seutu. Puolison "budjetti" 20-25 % enemmän kuin minun mielestä meidän budjetti on. Ja se puoliso ei välttämättä ole nyt sitten mies... Ap.
äh sori luulin lukeneeni, että "miehelle ei kelpaa..". Pahoittelen!
Mut 25% tuntuu esim 150000 eurossa paljon vähemmän kuin vaikka 350000 eurossa, joten siksi kiinnostaa, että kuinka eri viivalla olette.
Olen siis itse mies, puoliso on avovaimoni. Minun mielestä asunto voisi maksaa 230 000 €, avovaimon mielestä meille kodiksi kelpaavia asuntoja on vain ne, jotka näyttää liikkuvan vähintään hintaluokassa 350 000 € ylöspäin. Hän ei siis varsinaisesti halua niin kallista asuntoa, mutta haluaa että asunto on hienokuntoinen ja neliöitä yli 110, joten nuo vain sattuvat olemaan aika kalliita täällä päin. Hän ei osaa innostua pienemmistä tai huonokuntoisista, koska on kuulemma liian pitkään joutunut ahtaasti ja rumassa asunnossa asumaan. Sama koskee vuokra-asuntoja, minun mielestäni voimme maksaa korkeintaan 800 € vuokraa, mutta sillä hinnalla ei täällä saa mitään mikä hänelle kelpaisi. Ap.
Kumpi teistä on parempituloinen, sinä? Voit vihjata kuinka onnettomaan asuntoon rouva omilla rahoillaan pääsisi. Toinen silmiä avaava jttu on laskea asumiskustannukset kuukausitasolla ja verrata nykytilanteeseen: aika lailla jää arjesta pois liikkumavaraa, onko rouvasi oikeasti valmis siihen?
Ap:n käyttämän kielen perusteella epäilen syvästi tuota miehuutta. Sen verran feminiiniä on ilmaisu. Onkohan koko aloituksen päämärränä ikäänkuin promota tuota väitettä minkä nyt esitit?