(Lievä) Laaja-alainen oppimisvaikeus ja lukivaikeus

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vain keskivaikea lukihäiriö. Vaikka asia huomattiin jo 1-luokalla apua en saanut ikinä. Onneksi kotona tuettiin ja ymmärrettiin. Valmistuin 2012 insinööriksi, vaikka vielä ammattikorkeakoulussakin sain kuulla, että mitään tämmöisiä häiriöitä ei ole, on vain tyhmiä ja laiskoja opiskelijoita. Nykyisin työskentelen. ammatillisena opettajana.

Lukihäiriö on kapea-alainen oppimishäiriö. Kuten vaikkapa dyskalkulia myös. Eri asia kuin laaja-alainen oppimishäiriö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rinnastetaanko aloituksessa tosiaan heikkolahjaisuus ja lukihäiriö? Onko lukihäiriöstä kärsivä tuomittu epäonnistumaan? Muistutan, että monella menestyneellä ihmisellä on lukihäiriö.

Ei rinnasteta.

Lukihäiriöinen ihminen voi olla älykäs. Käytännössä tuntuu kuitenkin olevan niin, että hyvin usein laaja-alaiseen oppimishäiriöön eli tyhmyyteen yhdistyy lukihäiriö. Heikompien oppilaiden lausuntoja lukiessa huomaa, että kyseessä on kimara ongelmia, joista luki on tyypillisesti yksi. Sitten on hahmotuksen pulmia, vaikeuksia toiminnanohjauksessa eli ADD- tai ADHD-tyyppistä oiretta, työmuistin heikkoutta jne.

Osalla on kapea-alainen oppimisvaikeus, mikä ei tarkoita tyhmyyttä. Mutta valitettavan usein aivot kokonaisuutena eivät vain toimi kunnolla. Tuntuu, että tämä jälkimmäinen vaihtoehto on itse asiassa yleisempi.

Nämä ihmisten väärinkäsitykset ja ennakkoluulot johtuu siitä, että erityis-/pienluokkaan pistetään joka ikinen heikompi ja lukihäiriöinen oppilas ja sitten mennään näiden heikompien ehdoilla eikä tarvitse edes yrittää mitään. Sitten ihmiset kuvittelee, että lukihäiriöinen ei voi ymmärtää eri kulttuureista tai yhteiskunnasta.

Minulle ehdotettiin Luovin ammattiopistoa, vaikka minulla on tähtimerkintä vain matematiikasta. Ei todellakaan olisi ollut minun paikka, jossa opetussuunnitelma olisi palvellut eniten heikoimpia.

Eniten minua oli arvelluttanut, että olisinko saanut normaalipalkkaista, täyspäiväistä työtä Luovin papereilla. Eikä ole tarvinnut tyytyä avustaviin töihin eikä ole edes suositeltu sellaisia. Ainakin mitä nyt tiedän ihan normaaliälyisiä, joilla on jokin tuen tarve, eivät ole saaneet työtä kun on tullut esille, että koulutus on hankittu Luovilta. Ovat sitten päätyneet tavallisiin ammattikouluihin ja työllistyneet hyvin.

Pojallani on Aspergerin syndrooma. Yläkouluaikana sain aika paljon viestitellä opettajille, että miten mikäkin homma tehdään, mihin palautetaan ja milloin, eli pojalla oli jotain toiminnanohjauksen ongelmaa. Eräskin opettaja innostui, että hän on tehnyt työtä AS-nuorten kanssa ja suositteli Kiipulan ammattiopistoa (?), joka on tarkoitettu kaiketi oppimisvaikeuksista kärsiville. Mikäs siinä, ystävällistä häneltä, mutta poika opiskelee kyllä ihan tavallisessa ammattikoulussa, jossa hänellä menee aivan loistavasti. Eli vaikka lapsi olisi erityislapsi ja jotkin jutut olisivat hankalia, ei kaikkia voi niputtaa samaan ryhmään. Poikani opiskelu on ilmeisesti aika "yksinkertaista" rakenteeltaan eli ei tarvitse suunnitella omaa oppimistaan ym. "nykyaikaista" ja kun saa keskittyä tekemään rauhassa jotain juttua, mitään ongelmaa ei ole. Luulen, että tällaisia nuoria on aika paljon, jotka ovat pihalla näiden nykyisten ilmiöoppimisten kanssa, mutta itse jonkin työn tekeminen voi sujua hyvin.

Ne Luovin ja Kiipulan ammattikoulutukset ovat lähinnä kehitysvammaisille ja opetussuunnitelmakin menee heidän mukaan. Pelkkiä leikkikouluja, joissa normaaliälyinen nuori turhautuu. Niitäkin erityisammattikouluja pidetään pystyssä sen takia, jotta saataisiin kehveleille tekemistä kolmeksi vuodeksi, koska laki velvoittaa. Todellisuudessa sitten valmistutaan työkeskukseen tekemään leikkityötä tai eläkkeelle. Älkää siis tehkö karhunpalvelusta normaaliälyiselle nuorelle ehdottamalle tälle erityiskoulua. Sillä tutkintotodistuksilla ei tee mitään työmarkkinointia, sopii vain p**seen pyyhkimiseen.

Lapsen masennus voi johtaa myös tuollaiseen diagnoosiin. Kannattaa silloin vaatia tarkempia tutkimuksia ja katsomaan kokonaistilannetta, jotta osataan selvät syy-seuraussuhteet selvittää.

Yläkoulun opettajana toimineena olen tiedän, mikä on oikeasti heikkolahjaisen ja huonon oppijan ero. Nämä huonot oppijat ovat niitä vitosen ja kutosen oppilaita, joilla on kuitenkin hyvät sosiaaliset taidot ja ovat hyviä käytännön asioissa kuten teknisissä jutuissa. He antavat itsestään reippaan ja huumorintajuisen vaikutelman itsestään ja pääsevätkin vaikkapa oppisopimuksella hankkimaan itselleen ammatin.

Sitten nämä todella heikot ovat pihalla sosiaalisista kuvioista ja ovat alttiita hyväksikäytölle, niin rahallisesti kuin seksuaalisesti. Siivoojaa kummemmissa töissä ei heitä näe, tosin siinäkin heikomman aisaparina. Näillä täysin heikoilla ei ole riittävää luku- ja kirjoitustaitoa eikä perusasioista ole hajuakaan. Ei me peruskoulussa opeteta vielä kvanttifysiikkaa! Silti vain tehdään helpotusta helpotusten perään, jotta oppilas pääsisi koulusta läpi. Todellisuus tuleekin ammattikoulussa vastaan.

Apukoulut pitäisi ehdottomasti palauttaa takaisin. On hirveää kidutusta pitää oppilasta 9 vuotta koulussa vailla ymmärtävää luku- ja kirjoitustaitoa. Näihin heikkoihin ei tepsi mitkään laaja-alaiset erityisopettajat. Opettajana olen kohdannut monenlaista diagnosoitua oppilasta, joista suurin osa ollut lukihäiriöisiä, muutama asperger ja yksi ollut liikuntavammainen ilman oppimisen ongelmia, mutta näidenkin vaikeudet ovat olleet sellaisia, että ovat kohtuullisesti tai hyvin pärjänneet yleisopetuksessa, ehkä osa-aikaisen erityisopetuksen kera. Toista luokkaa ovat sitten nämä täysin heikot, jotka eivät ole riittävän kehitysvammaisia saadakseen erityispalveluita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-iässä paineet kasvavat. Käy monesti sääliksi niitä oppilaita, joita hyvää tarkoittavat vanhemmat grillaavat kotona. Tästä voi seurata vastareaktio ja/tai uupumus.

On hurjaa, kun heikko oppilas tuo kotoa samantasoisen työn kuin kympin oppilas. Siitä ei ole hyötyä, koska en kuitenkaan voi kymppiä todistukseen antaa. Ja surettaa nuori, joka on suotta raatanut äidin kanssa yli voimien. Tai sitten äiti on tehnyt työn.

Toinen ääripää ovat ne, jotka eivät saa mitään tukea kotoa ja ovat ihan kujalla.

Paras olisi, jos vanhemmat pystyisivät realistisesti katsomaan, mitä nuori jaksaa ja pystyy. Jos oppilas tavoittelee kutosta tai vitosta, moni opettaja vanhempien pyynnöstä voisi antaa helpotettuja tehtäviä jne. Valitettavasti vain monet vanhemmat näkevät tilanteen niin, että diagnoosin takia open pitää tehdä jotain mysteeristä, jotta nuorelle saadaan vähintään kasi tai seiska.

Grillaavat mistä?

Jos heikko oppilas tuo samantasoisen työn kuin kympin oppilas, miksi siitä ei voi antaa sitä kymppiä?

Nyt kyllä ihan vilpittömästi ihmettelen tätä kommenttia.

Eikä niitä helpotettuja tehtäviä anneta vanhempien pyynnöstä, meille on kerrottu että koska on diagnoosi, erityisen tuen tarve ja oppimisvaikeuksia, niin esim. englannin kielen kokeissa saa helpotetut tehtävät ja vastausten tulkinta ei ole sama kuin muilla.

Tiedätköhän nyt yhtään mistä kirjoitat?

Valitettavasti monille vanhemmille ei aukea se yhtälö, helpotetusta kokeesta saatu kasi ei meinaa kasia todistukseen. On vanhempia, jotka oikeasti odottavat koulun tekevän jotain, että nuori saa hyvät arvosanat. Tämä ei voi heikon oppilaan kohdalla tapahtua, ellei ole yksilöllistetty.

Osa huoltajista teettää lapsella kotona hommia yli voimien koska ei voi hyväksyä, että tämä on heikko koulussa. Eräskin äiti otti selvää alakoulun kirjantekijöiden kokeista ja pakotti lapsen opettelemaan vastaukset ulkoa. Lapsi ei tietystikään ymmärtänyt mitään. Yläkoulussa tämä poika oli aivan uuvuksissa ja oireili psyykkisesti. Huoltaja vastusti viimeiseen saakka ajatusta ettei poika pärjää normitahtiin.

Ja toki voin antaa äidin tekemästä työstä kympin mutta todistus on toinen juttu. Kyllähän minä näen, mitä osaaminen tunnilla ja kokeissa on oikeasti.

Olet siis tyypillinen opettaja, jolle ei koulutuksen aikana ole mennyt päähän, että useinkin niillä, joilla on oppimisvaikeuksia, on vaikeuksia sekä oppia että ilmaista oppimistaan perinteisillä luokkahuonetavoilla, mutta paljonkin kykyä oppia ja hyödyntää eli ilmaista oppimistaan käytännöllisemmillä tavoilla - joita pitempiaikaisissa projekteissa usein on käytössä. Näiden oppilaiden kohdalla sitä onnistuvaa oppimisen osoittamisen muotoa pitäisi painottaa arvostelussa, mutta sinä teet päinvastoin. Ilmeisesti et halua tunnustaa, että nämäkin oppivat,vaikkeivät perinteisillä tavoilla?

Voi huokaus. Tässä ei nyt puhuta pienistä pulmista vaan heikkolahjaisuudesta. Kaikkein heikoimmat oppilaat ovat hädin kehitysvammaisuuden rajan paremmalla puolella, eli yläkoulun äikkä, kielet ja matikka ovat aivan liian vaikeita, eikä kaikilla todellakaan ole yksilöllistä oppimäärää. Projektit ja ryhmätyöt ovat näille oppilaille kaikkein vaikeimpia hommia koska ne edellyttävät kehittynyttä toiminnanohjausta ja kokonaisuuksien hallintaa. Parhaiten he oppivat tiukassa aikuisen ohjauksessa. Siksi olenkin hyvin huolissani, miten nämä oppilaat selviävät uuden opsin kanssa. Riskinä on, että he pyörivät siellä seassa oppimatta edes lukemaan.

Tällainen kuvaamasi oppilas ei kyllä tuo sinulle kympin arvoista työtä missään tilanteessa, ellei vanhempi ole suoraan tehtävää tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-iässä paineet kasvavat. Käy monesti sääliksi niitä oppilaita, joita hyvää tarkoittavat vanhemmat grillaavat kotona. Tästä voi seurata vastareaktio ja/tai uupumus.

On hurjaa, kun heikko oppilas tuo kotoa samantasoisen työn kuin kympin oppilas. Siitä ei ole hyötyä, koska en kuitenkaan voi kymppiä todistukseen antaa. Ja surettaa nuori, joka on suotta raatanut äidin kanssa yli voimien. Tai sitten äiti on tehnyt työn.

Toinen ääripää ovat ne, jotka eivät saa mitään tukea kotoa ja ovat ihan kujalla.

Paras olisi, jos vanhemmat pystyisivät realistisesti katsomaan, mitä nuori jaksaa ja pystyy. Jos oppilas tavoittelee kutosta tai vitosta, moni opettaja vanhempien pyynnöstä voisi antaa helpotettuja tehtäviä jne. Valitettavasti vain monet vanhemmat näkevät tilanteen niin, että diagnoosin takia open pitää tehdä jotain mysteeristä, jotta nuorelle saadaan vähintään kasi tai seiska.

Grillaavat mistä?

Jos heikko oppilas tuo samantasoisen työn kuin kympin oppilas, miksi siitä ei voi antaa sitä kymppiä?

Nyt kyllä ihan vilpittömästi ihmettelen tätä kommenttia.

Eikä niitä helpotettuja tehtäviä anneta vanhempien pyynnöstä, meille on kerrottu että koska on diagnoosi, erityisen tuen tarve ja oppimisvaikeuksia, niin esim. englannin kielen kokeissa saa helpotetut tehtävät ja vastausten tulkinta ei ole sama kuin muilla.

Tiedätköhän nyt yhtään mistä kirjoitat?

No nyt ollaan asian äärellä.

Siksi ei voi antaa sitä kymppiä, koska oppilas ei koulussa itse pysty samantasoiseen suoritukseen. Tästä voi jo heikommillakin hoksottimilla varustettu tehdä sen johtopäätelmän, että joko työn on tehnyt kokonaan toinen henkilö ( esim. äiti tai isä) , tai sitten ”tuki” kotona on ollut niin vahvaa, ettei työtä voi enää sanoa oppilaan omaksi tuotokseksi.

Näin opettajana harmittaa todella paljon juuri näiden oppilaiden puolesta, joita kotona ei hyväksytä sellaisina kuin he ovat ( akateemisilta kyvyiltään ei niin lahjakkaina), vaan ajetaan kuin käärmettä pyssyyn ja vaaditaan oppilasraukalta mahdottomia.

Ja kun se tie on kuljettu loppuun ja lapsi alkaa jo kotonakin oirehtia, aloitetaan systemaattinen pommitus koulua kohtaan: On saatava tukea niin ja niin paljon, pienennettävä koealueita, helpotettava kokeita jne. Ja silti vaaditaan, että arviointi tehdään samoin perustein kuin muillakin (yleisen tuen) oppilailla. Ennen ei pommitus lopu, ennen kuin todistuksessa seisoo se yleisopetuksen kasi tai ysi. Tällä en tarkoita, etteikö tukea annettaisi, kyllä annetaan ja kaikki, mitä vaan irti lähtee. Mutta kun nämä huoltajat eivät yleensä ymmärrä, että koulussa on nykyisin niin paljon tuen tarvitsijoita, että yhdelle oppilaalle ei voida kohtuuttomasti resurssoida.

Miksi ihmeessä vanhemmat eivät vain hyväksy, että heidän lapsensa ei ole akateemisesti lahjakas, mutta satavarmasti on lahjakas jollakin toisella tapaa. Kädentaitoja omaavalla on nykyisin erittäin hyvät tulevaisuuden näkymät, kannattaisi panostaa siihen suuntaan.

Ura Vihreissä on sopiva vaihtoehto heikkolahjaiselle. Ei tarvitse ajatella omilla aivoilla.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko sitten tehdä jonkun yleisen linjauksen että nämä laaja-alaiset oppimishöiriöiden pääsee suoraan jonnekin kelan rahalle?

Mun pojalla epäillään juuri tuota. On menossa psykan haastatteluun. Säälittää jo etukäteen et miten joutuu taistelemaan elämässä.

Itsekin olen vähän add ja täysin organisoimaton. En pysty omassa elämässäni saattamaan oikein mitään loppuun, mutta mulla on testatusti korkea loogisen päättelyn äo ja jos haluan oikein loistan teknisellä alalla.

Mutta jos mut olisi testattu lapsena ehkä mullakin olisi ollut laaja-alainen oppimishäiriö koska en vain ymmärtänyt sääntöjä tai ohjeita eikä mitään käsitystä miksi niitä pitäisi seurata.

En kyllä vieläkään ymmärrä.

Pojallani tosin puhee tuotossa ongelmia, mulla ei ollut. Mut jos opettajien suhtautuminen on tämä, toivon et kelan raha myönnetään tai otan pojan kotikouluun niin eile "haitaksi" muille siellä koulussa.

Korkea äo loogisessa päättelykyvyssä ja laaja-alaiset oppimisvaikeudet eivät sovi yhteen. Voi olla mahdollisesti adhd, johon myös lukeutuu epätasainen kykyprofiili kuten autismissa. Nämäkin on sitten jokaisella erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-iässä paineet kasvavat. Käy monesti sääliksi niitä oppilaita, joita hyvää tarkoittavat vanhemmat grillaavat kotona. Tästä voi seurata vastareaktio ja/tai uupumus.

On hurjaa, kun heikko oppilas tuo kotoa samantasoisen työn kuin kympin oppilas. Siitä ei ole hyötyä, koska en kuitenkaan voi kymppiä todistukseen antaa. Ja surettaa nuori, joka on suotta raatanut äidin kanssa yli voimien. Tai sitten äiti on tehnyt työn.

Toinen ääripää ovat ne, jotka eivät saa mitään tukea kotoa ja ovat ihan kujalla.

Paras olisi, jos vanhemmat pystyisivät realistisesti katsomaan, mitä nuori jaksaa ja pystyy. Jos oppilas tavoittelee kutosta tai vitosta, moni opettaja vanhempien pyynnöstä voisi antaa helpotettuja tehtäviä jne. Valitettavasti vain monet vanhemmat näkevät tilanteen niin, että diagnoosin takia open pitää tehdä jotain mysteeristä, jotta nuorelle saadaan vähintään kasi tai seiska.

Grillaavat mistä?

Jos heikko oppilas tuo samantasoisen työn kuin kympin oppilas, miksi siitä ei voi antaa sitä kymppiä?

Nyt kyllä ihan vilpittömästi ihmettelen tätä kommenttia.

Eikä niitä helpotettuja tehtäviä anneta vanhempien pyynnöstä, meille on kerrottu että koska on diagnoosi, erityisen tuen tarve ja oppimisvaikeuksia, niin esim. englannin kielen kokeissa saa helpotetut tehtävät ja vastausten tulkinta ei ole sama kuin muilla.

Tiedätköhän nyt yhtään mistä kirjoitat?

No nyt ollaan asian äärellä.

Siksi ei voi antaa sitä kymppiä, koska oppilas ei koulussa itse pysty samantasoiseen suoritukseen. Tästä voi jo heikommillakin hoksottimilla varustettu tehdä sen johtopäätelmän, että joko työn on tehnyt kokonaan toinen henkilö ( esim. äiti tai isä) , tai sitten ”tuki” kotona on ollut niin vahvaa, ettei työtä voi enää sanoa oppilaan omaksi tuotokseksi.

Näin opettajana harmittaa todella paljon juuri näiden oppilaiden puolesta, joita kotona ei hyväksytä sellaisina kuin he ovat ( akateemisilta kyvyiltään ei niin lahjakkaina), vaan ajetaan kuin käärmettä pyssyyn ja vaaditaan oppilasraukalta mahdottomia.

Ja kun se tie on kuljettu loppuun ja lapsi alkaa jo kotonakin oirehtia, aloitetaan systemaattinen pommitus koulua kohtaan: On saatava tukea niin ja niin paljon, pienennettävä koealueita, helpotettava kokeita jne. Ja silti vaaditaan, että arviointi tehdään samoin perustein kuin muillakin (yleisen tuen) oppilailla. Ennen ei pommitus lopu, ennen kuin todistuksessa seisoo se yleisopetuksen kasi tai ysi. Tällä en tarkoita, etteikö tukea annettaisi, kyllä annetaan ja kaikki, mitä vaan irti lähtee. Mutta kun nämä huoltajat eivät yleensä ymmärrä, että koulussa on nykyisin niin paljon tuen tarvitsijoita, että yhdelle oppilaalle ei voida kohtuuttomasti resurssoida.

Miksi ihmeessä vanhemmat eivät vain hyväksy, että heidän lapsensa ei ole akateemisesti lahjakas, mutta satavarmasti on lahjakas jollakin toisella tapaa. Kädentaitoja omaavalla on nykyisin erittäin hyvät tulevaisuuden näkymät, kannattaisi panostaa siihen suuntaan.

Arvioitko keskittymishäiriöisetkin tuolla tavalla?

Sellaisen oppilaan, joka luokassa pystyy vain seiskan arvoiseen tuotokseen, mutta kotona rauhassa yhdeksikön arvoiseen?

Huh huh, ei ole lievästi erityishaasteisellakaan helppo ponnistaa, jos näin tosiaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-iässä paineet kasvavat. Käy monesti sääliksi niitä oppilaita, joita hyvää tarkoittavat vanhemmat grillaavat kotona. Tästä voi seurata vastareaktio ja/tai uupumus.

On hurjaa, kun heikko oppilas tuo kotoa samantasoisen työn kuin kympin oppilas. Siitä ei ole hyötyä, koska en kuitenkaan voi kymppiä todistukseen antaa. Ja surettaa nuori, joka on suotta raatanut äidin kanssa yli voimien. Tai sitten äiti on tehnyt työn.

Toinen ääripää ovat ne, jotka eivät saa mitään tukea kotoa ja ovat ihan kujalla.

Paras olisi, jos vanhemmat pystyisivät realistisesti katsomaan, mitä nuori jaksaa ja pystyy. Jos oppilas tavoittelee kutosta tai vitosta, moni opettaja vanhempien pyynnöstä voisi antaa helpotettuja tehtäviä jne. Valitettavasti vain monet vanhemmat näkevät tilanteen niin, että diagnoosin takia open pitää tehdä jotain mysteeristä, jotta nuorelle saadaan vähintään kasi tai seiska.

Grillaavat mistä?

Jos heikko oppilas tuo samantasoisen työn kuin kympin oppilas, miksi siitä ei voi antaa sitä kymppiä?

Nyt kyllä ihan vilpittömästi ihmettelen tätä kommenttia.

Eikä niitä helpotettuja tehtäviä anneta vanhempien pyynnöstä, meille on kerrottu että koska on diagnoosi, erityisen tuen tarve ja oppimisvaikeuksia, niin esim. englannin kielen kokeissa saa helpotetut tehtävät ja vastausten tulkinta ei ole sama kuin muilla.

Tiedätköhän nyt yhtään mistä kirjoitat?

No nyt ollaan asian äärellä.

Siksi ei voi antaa sitä kymppiä, koska oppilas ei koulussa itse pysty samantasoiseen suoritukseen. Tästä voi jo heikommillakin hoksottimilla varustettu tehdä sen johtopäätelmän, että joko työn on tehnyt kokonaan toinen henkilö ( esim. äiti tai isä) , tai sitten ”tuki” kotona on ollut niin vahvaa, ettei työtä voi enää sanoa oppilaan omaksi tuotokseksi.

Näin opettajana harmittaa todella paljon juuri näiden oppilaiden puolesta, joita kotona ei hyväksytä sellaisina kuin he ovat ( akateemisilta kyvyiltään ei niin lahjakkaina), vaan ajetaan kuin käärmettä pyssyyn ja vaaditaan oppilasraukalta mahdottomia.

Ja kun se tie on kuljettu loppuun ja lapsi alkaa jo kotonakin oirehtia, aloitetaan systemaattinen pommitus koulua kohtaan: On saatava tukea niin ja niin paljon, pienennettävä koealueita, helpotettava kokeita jne. Ja silti vaaditaan, että arviointi tehdään samoin perustein kuin muillakin (yleisen tuen) oppilailla. Ennen ei pommitus lopu, ennen kuin todistuksessa seisoo se yleisopetuksen kasi tai ysi. Tällä en tarkoita, etteikö tukea annettaisi, kyllä annetaan ja kaikki, mitä vaan irti lähtee. Mutta kun nämä huoltajat eivät yleensä ymmärrä, että koulussa on nykyisin niin paljon tuen tarvitsijoita, että yhdelle oppilaalle ei voida kohtuuttomasti resurssoida.

Miksi ihmeessä vanhemmat eivät vain hyväksy, että heidän lapsensa ei ole akateemisesti lahjakas, mutta satavarmasti on lahjakas jollakin toisella tapaa. Kädentaitoja omaavalla on nykyisin erittäin hyvät tulevaisuuden näkymät, kannattaisi panostaa siihen suuntaan.

Arvioitko keskittymishäiriöisetkin tuolla tavalla?

Sellaisen oppilaan, joka luokassa pystyy vain seiskan arvoiseen tuotokseen, mutta kotona rauhassa yhdeksikön arvoiseen?

Huh huh, ei ole lievästi erityishaasteisellakaan helppo ponnistaa, jos näin tosiaan on.

Ei tässä puhuttu mistään keskittymishäiriöisestä tai muusta sellaisesta, joka keskittyy vain yhteen alueeseen. Henkilö, jolla on yhdellä alueella kuten vaikkapa puheessa tai lukemisessa vaikeus, voi tulla mitä vain oikean tuen avulla. Siinäkin silloin sanelee enemmän toimintakyky ja pitää myös nähdäkin vaivaa oppimansa eteen. Tunnen yhden hierojan, jolla on diagnooseja kolme (adhd, dysfasia ja lukihäiriö), mutta silti pitää omaa hierontayritystä kotonaan. Varmaan kun on ollut ammattia kohtaan kiinnostusta sekä rahkeita opiskella, niin tämä on mahdollista, mutta vaikea tie on taatusti ollut edessä.

Heikkolahjaisena tämä taas ei onnistu, vaan he oikeasti tarvitsevat vahvemman tuen ja täysin helpotetun opetussuunnitelman. Nykyään monet avustavat työt ovat kadonneet tästä yhteiskunnasta automatisaation ansiosta, mitä pystyi monet ei kehitysvammaisiksi luokiteltavat heikot tekemään ilman koulutusta. Ei heikkolahjaisuus katoa antamalla tälle normaalia kasia, ja vaikka olisi hyvä todistus tullut kannustusmielessä, niin sekään ei takaa pärjäämistä lukiossa.

Ainahan sitä voi mennä Somaliaan insinööriksi opiskelemaan ja tulla takaisin Suomeen hukuttamalla paperit mereen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä enemmän suvussa on heikkolahjaisuutta, sitä enemmän jälkipolvi on degeneroitunutta. Yhteiskunta leikkaa muutenkin vääristä kohdista: leikataan normaaliälyiseltä pienituloiselta tuista ja palkasta, jolla elättää suurperhettä. Moni omillaan tuleva jättää lapset tekemättä tai tekevät yhden, jos edes sitäkään. Tämä on todella surullinen käänne historiassa.

Yhteiskuntamme kannustaa kaikkein heikoimpia sikiämään, vaikkei kykenisi edes itsestään huolehtimaan millään elämän osa-alueella. Samat ihmiset, jotka perustelee alle Kehitysvammaisten tai heikkolahjaisten lasten hankkimista (sanon "hankkia", koska se on enemmän sitä kuin tekemistä tai saamista) ihmisoikeuksilla, paheksuvat samaan aikaan teinitytön, joka on täysin normaaliälyinen ja normaalisti kehittyvä, raskautta. Tai eivät antaisi alaikäisten asua omassa asunnossa, koska sinne tarvittaisiin sossuja vahtimaan.

Sitä se teettää, jos äiti ja isä ovat sisaruksia tai serkuksia keskenään.

Jos oikeasti on totta, että helpotuksia saa ilman pätevää syytä kuten juurikin noiden laajojen oppimisvaikeuksien takia, niin epäilen älypuhelimia. Älypuhelimet korvaa tänä päivänä kirjat ja niillä on vaikutusta kasvavan lapsen aivoihin ja voivat aiheuttaa käyttäjälleen vale-adhd:n kaltaisen tilan. Me ei annettaisi lapsille päihteitä eikä aikuisetkaan saa mennä päihtyneenä töihin. Mikä tekee älypuhelimen käytöstä töissä kuin koulussa poikkeuksellista? Jos motoriset taidot kärsii näpräämisestä, niin kärsii myös kognitiiviset kyvyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miten kukaan antaa laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla varustetun lapsen edes hakea ammattikouluun kampaajalinjalle tai muualle, jossa työ vaatii itsenäisyyttä, aikataulujen hallintaa ja edes jonkinlaista sosiaalista pelisilmää. Kokin ammatissa on ihan sama juttu, töissä pitää tehdä montaa asiaa yhtä aikaa ripeästi ja melko itsenäisesti.

Voi olla, että koulusta on painostettu hakemaan. Vaikea keksiä äkkipäätä mitään alaa ammattikoulussa, joka ei vaatisi "mitään".  Ja tähänkin asti on käytännössä ollut pakko hakea jonnekin. Omasta nuoruudestani en muista tällaista painostusta lainkaan, mutta ainakin lasteni yläkoulussa opo käy jokaisen ysiluokkalaisen kanssa keskustelun mihin hakee. Siinähän on opon vähän pakko keksiä mikä on huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.

Näin taitaa käydä minunkin tapauksessa, vaikka olenkin 26-vuotias. On valittava se pienin paha, jos nyt ammatinvalintapsykologista on apua. Ei hän toki mitään taikoja voi tehdä, mutta väläytti hän ehdotuksesi datanomia kertoessani, että minua on kehuttu hyväksi tietokoneella (lähinnä näppäillä nopeasti ja hakea tietoa) ja pitävänä yksintyöskentelystä. Minulla on tosiaan diagnoosina laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joka siis kääntyy suomen kielellä heikkolahjaisuudeksi. Ei ne poliittisesti korrektit termit auta mitään. Tyhmä olen ja sillä sipuli. Mieluummin olisin kehitysvammainen kuin tällainen väliinputoaja.

Ammattikoulua olen käynyt ravintola-alaa opiskellen, mutta se alkaa käydä niin raskaaksi ollessani myös fyysisesti sairas. Opiskeluaikoinakin kiinnostukseni oli kapea-alaista, kun en kokenut ravintolamaailmaa omakseni, erioten a la cartea sen raskauden takia, kun taas kahvilatyöstä pidin. Ja juuri tuo työssäoppiminen a la carte -ravintoloissa oli minulle yhtä helvettiä, etten saanut edes alinta hyväksyttyä arvosanaa. Ei edes helpotettu, enkä suostunut moiseen. Lopulta ratkaisuna oli suorittaa annosruokien tarjoilu koulun kahviossa, josta taas pidin, kun ei selkä mennyt niin kipeäksi. Olin paljon iloisempi silloin.

Toinen vaikeus tuli eteen valinnaisia valittaessa: mikä oli se pienin paha, kun kammoksuin kamalasti keittiössä työskentelyä sen raskauden takia. Päädyin sitten palvelukodin keittiölle ja annoin siellä itsestäni väärän kuvan työpaikkaohjaajalle, joka oli arvioinut minun pärjäävän työympäristössä, jossa oli muitakin ihmisiä. Ei, sanoin ihan suorat sanat, ettei suorittamani valinnainen kiinnostanut pätkääkään ja asenteeni oli "Pakko suorittaa ja päästävä läpi". Tiedän, huono asenne. Kerroin myös, että kuinka kiitettävästi suoriuduin kahvilapalvelut-nimisestä valinnaisesta ja olen ollut jopa tunnin yksin kahvilassa työpaikkaohjaajan ollessa poissa. En tuonut mitään ongelmia eteen, vaan tein, mitä pyydettiin eli tein näyttösuunnitelmaani laaditun kääretortun ja samalla palvelin asiakkaita.

Henkilöstöravintolassa olen ollut extrana, mutta kaipaisin oikeasti ihan joka päiväistä työtä kahdeksan tuntia päivässä. Koronan aikaan työt ovat katkolla. Olen tehnyt jopa 12 tunnin työpäiviä väsymättä, vaikka sitä usein kuulee, että autismin kirjoinen henkilö ei kykene sellaiseen. Toivon vielä jonain päivänä olevani taas oikeissa töissä, enkä muuhun alistukaan, vaikka joku psykologi tai lääkäri ehdottaisi työkeskusta. Silloin vaikka haistattaisin paskat, vaikken ihan suoraan kehtaa niin sanoa. Silti minulla on ollut pelko perseessä töiden saamisesta, koska itseäni pelottaa mokaaminen. Juuri tämä on saanut minut haaveilemaan itsensä työllistämisestä, mutta sen on oltava kysymysmerkki, koska pelkään yksilöllistetyn matematiikan olevan tiellä.

Minulla on tosiaan toisena diagnoosina autismin piirteet, jotka taisi tosin muuttua autismiksi viidennellä luokalla lastenpsykiatrisella poliklinikalla, mutta sitten taas yläkouluajan nuorisonterveystodistuksessa lukee autistiset piirteet, kun olin mopokorttia hankkimassa. Koen itseni rajatapaukseksi tai sitten minulla on kohtalaisen lievä Asperger. Aina, jos kutsun itseäni edes introvertiksi, niin moni katsoo minua suu auki. Koitahan puhua myös autismistasi, niin ei, sitäkin on monen vaikeaa kuvitella, vaikken edes maskaa oireitani. On toki hyvin mahdollista, että oireeni eivät herätä hirveästi huomiota ja olen nainenkin, niin sukupuolellakin on aika paljon merkitystä, jos on uskomista Autismiliiton tietoon siitä, että naisilla ja tytöillä autismi tai Asperger näyttäytyy eri lailla kiinnostuksen kohteineen jne.

Vierailija kirjoitti:

Tuo köksä esimerkki oli hyvä.

Ammatillisena opettajana toisella asteella törmään näihin joilla laaja-alaisia oppimisen ongelmia. Ongelmat jatkuu myös toisella asteella. Mainitut mittaamisen ongelmat, kokojen hahmottaminen, oman työn suunnittelu ja organisointi, jne. Osalla ei onnistu kokiksi kouluttautuminen ja ihmettelen miten alkujaankaan on ajateltu opiskelijan pärjäävän.

Osa näistä nuorista on mukavia ja huolettomia, osa taas sellaisia joilla vaikeita käyttäytymisen ongelmia oppisvaikeuksien lisäksi. Osasta tietää etteivät tule pärjäämään työelämässä. Jotkut arvioidaan mukautetusti kun eivät saavuta edes tyytydyttävää tasoa.

Mielestäni kotikasvatus on kaiken a ja o sekä millainen kaveripiirii nuorella on. Tähän kannattaa panostaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa ohjaten lapsi hänelle sopiviin harrastuksiin ja ehkä sieltä löytyy hyvää seuraakin.

Nämä nuoret ovat helposti vahvempien vietävissä ja pompoteltavissa. 

Itse hain ravintola-alan koulutukseen siitä huolimatta, että äiti sanoi kuinka siinäkin työssä tarvitaan matematiikkaa, joka on se heikoin lenkki. Hyvä kun osaan edes laskea 2 + 2 = 4. Kuitenkin diagnoosini on laaja-alaiset oppimisvaikeudet eli selvällä suomen kielellä minulla on matala älykkyys. En kuitenkaan käynyt erityiskoulua, vaan olin osittain erityisopetuksen piirissä. Matematiikassa ja fysiikassa tarvitsin mukautuksen, joista sain sitten arvosanaksi seitsemän. Ilman tähtimerkintää se olisi todennäköisesti arvosana viisi. Kuitenkin onnistuin ylettymään 7,5:en keskiarvoon, mikä aika outoa ja samalla hyväkin, koska ihan jo ammattikouluun hakiessa vaaditaan yli seitsemän keskiarvoa. Näin olen itse käsittänyt.

Totta kai oli alkuun vaikeaa opiskelujen alussa, ja olin heittää hanskoja tiskiin. Vaikeudet tuli esiin siinä, että minun oli vaikeaa hahmottaa vaa'an antamia lukuja: milloin se näyttää grammaa tai kilogrammaa. Tiedän kuitenkin gramman olevan pienempi mittayksikkö kuin kilogramma. Desimittojen ja teelusikallisten päälle jo ymmärsin, ja nekin tuli opittua vasta yläkoulussa kotitalouden tunneilla. Oikeasti, en vitsaile. Vaikeuksia oli myös oman toiminnanohjauksessa, koska hiljaa pään sisälläni ajattelin, että uskallanko tai saanko tehdä tuota. Minulla ei ollut uskallusta olla omatoiminen. Minulla sitten syksyn aikana kävi niin, että jotenkin aloin ymmärtämään keittiövaaka, kun aloin kuvamuistista muistamaan, että milloin sen näyttö näyttää grammaa ja milloin kilogrammaa lukuina. Tämä sama on tullut esiin päässälaskiessa rahoja, vaikka muuten mieluummin pelaan varman päälle, vaikka lasken siitä huolimatta parikin kertaa rahat välttyäkseni virheiltä.

Ensimmäinen työssäoppiminenkin meni läpi alimmalla hyväksytyllä arvosanalla (T1) ilman helpotuksia. Olin siellä neuvottava, vaikka tuli opittua tuo koulun keittiön kioskin kassan käyttö, mistä olin innoissani haaveillessani kahvilatyöstä. Minulla oli siellä juuri sama ongelma kuin koulussa alkuun: ei ollut uskallusta, olin aika passiivinen. Näyttösuunnitelmakin meni pieleen johtuen hitaudestani, vaikka yhdestä asiasta kehuttiin: olin edes vähän omatoiminen. Tämän selitti se, että kun sinne näyttösuunnitelmaan oli laadittu kellonajat ja tehtävät, niin osasin tarttua toimeen. Jotenkin tuo tuntui hieman helpolta, kun oli ne säännöt, joiden mukaan mennä.

Toisesta työssäoppimisjaksosta alkaen pääsin jo ylämäkeä päin. Omatoimisuus vahvistui, itseasiassa se tuli jo uuden vuoden alussa ja tarve koulunkäynnin ohjaajallekin vähentyi. Koin hänestä olleen hyötyä alkusyksystä koulun oppitunneilla. Työpaikalla kukaan ei ole osannut aavistaa, että mikä olen naisiani ja parempi varmaan pitääkin suu kiinni, jotta on mahdollisuudet pysyä hyvällä työpaikalla, eikä päätyä avotöihin. Parhaani teen, etten sinne koskaan päädy, sillä vastustin jo yläkoululaisesta saakka ehdotusta Luovin ammattiopistosta miettiessäni, että miten sellaisen koulun papereilla mahtaa työllistyä ja olisin tuntenut itseni ihan muukalaiseksi koulussa, jossa valtaosa opiskelijoista olisi ollut kehitysvammaisia.

Vierailija kirjoitti:

Tuo köksä esimerkki oli hyvä.

Ammatillisena opettajana toisella asteella törmään näihin joilla laaja-alaisia oppimisen ongelmia. Ongelmat jatkuu myös toisella asteella. Mainitut mittaamisen ongelmat, kokojen hahmottaminen, oman työn suunnittelu ja organisointi, jne. Osalla ei onnistu kokiksi kouluttautuminen ja ihmettelen miten alkujaankaan on ajateltu opiskelijan pärjäävän.

Osa näistä nuorista on mukavia ja huolettomia, osa taas sellaisia joilla vaikeita käyttäytymisen ongelmia oppisvaikeuksien lisäksi. Osasta tietää etteivät tule pärjäämään työelämässä. Jotkut arvioidaan mukautetusti kun eivät saavuta edes tyytydyttävää tasoa.

Mielestäni kotikasvatus on kaiken a ja o sekä millainen kaveripiirii nuorella on. Tähän kannattaa panostaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa ohjaten lapsi hänelle sopiviin harrastuksiin ja ehkä sieltä löytyy hyvää seuraakin.

Nämä nuoret ovat helposti vahvempien vietävissä ja pompoteltavissa. 

Itse ravintolan sekä kouluruokalan esimiehenä toimineena minulla oli ollut opiskelijoita, joilla oli laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Vaikeudet tuli ihan perusjutuissakin ja jopa yksinkertaisimmissa tehtävissä. Suurin osa tarvitsi suoraan sanoen mukautetut arviointikriteerit kun ei edes alimpaan hyväksyttyyn arvosanaan yletetty. Juurikin nuo mainitsemasi mittaamisen ja kokojen hahmotukset sekä vaikeudet suunnitella omaa työtä olivat sääntö kuin poikkeus. Nämä opiskelijat olivat ihan täysin kädestä pidettäviä ja oli huolehdittava, ettei kakkupohjasta unohtunut kananmunat, kananmunat ei jääneet yli 10 minuutiksi kattilaan kiehumaan tai ettei sokeria tule liikaa jälkiruokiin. Puurotkin oli palaa pohjaan ja 1 tl sijaan puurossa olikin 1 rkl suolaa ja uunivuokiin koskettiin paljain käsin. Siinä jäi oikeasti miettimään että miten tällaiset ihmiset pärjää sitten maailmalla kun ei työelämässä oikeasti voida helpottaa mitä taas ammattikoulussa voi vielä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi insinööriä, menestyvät työpaikoillaan hyvin.

Joo, ja paperitkin taisi hävitä mereen jos viittaat näihin moniosaajiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo köksä esimerkki oli hyvä.

Ammatillisena opettajana toisella asteella törmään näihin joilla laaja-alaisia oppimisen ongelmia. Ongelmat jatkuu myös toisella asteella. Mainitut mittaamisen ongelmat, kokojen hahmottaminen, oman työn suunnittelu ja organisointi, jne. Osalla ei onnistu kokiksi kouluttautuminen ja ihmettelen miten alkujaankaan on ajateltu opiskelijan pärjäävän.

Osa näistä nuorista on mukavia ja huolettomia, osa taas sellaisia joilla vaikeita käyttäytymisen ongelmia oppisvaikeuksien lisäksi. Osasta tietää etteivät tule pärjäämään työelämässä. Jotkut arvioidaan mukautetusti kun eivät saavuta edes tyytydyttävää tasoa.

Mielestäni kotikasvatus on kaiken a ja o sekä millainen kaveripiirii nuorella on. Tähän kannattaa panostaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa ohjaten lapsi hänelle sopiviin harrastuksiin ja ehkä sieltä löytyy hyvää seuraakin.

Nämä nuoret ovat helposti vahvempien vietävissä ja pompoteltavissa. 

Komppaan kertomaasi. Kerrot, että "Osalla ei onnistu kokiksi kouluttautuminen ja ihmettelen miten alkujaankaan on ajateltu opiskelijan pärjäävän... " Jostain syystä näitä vähemmillä valmiuksilla olevia nuoria ohjataan nimenomaan kokiksi tai lähihoitajiksi. Mistä se johtuu? Yhteiskunnan normista, että kaikilla pitää olla jokin keskiasteen koulutus?

Miksi juuri lh:ksi? On jo monta kertaa nähty ja kuultu kuinka siitä koituu ongelmia. Hämmästelin ihan lähipiirissäni tapahtunutta mutta totta se oli: valmistui päteväksi lähihoitajaksi vuonna 2011 ja luokassa oli muitakin hänen kaltaisiaan. Tutulla epäilty lievää kehitysvammaakin. Tällainen tutun kaltainen lh-opiskelija piinasi mua julkisilla paikoilla eikä ymmärtänyt, että lasteni ja päivähoidon asioita ei tuoda julki julkisilla paikoilla! Vaikka onkin vain ammattikoulututkinnosta kyse, niin kyllä lh tarvitsee hoksottimia mitä tulee lääkelaskuihin.

Lukivaikeudet on sitten toinen juttu ja ei ole edes kiellettyä hakea lh-koulutukseen jos on opiskellut matematiikan yksilöllistetysti. Se onkin sitten toinen asia miten pärjää lh:na, jos matematiikka on ollut yksilöllistetty aine. Lienee silloin ihan tapauskohtaista ja siitä mikä on tuen tarpeen määrä.

Vierailija kirjoitti:

Teini-iässä paineet kasvavat. Käy monesti sääliksi niitä oppilaita, joita hyvää tarkoittavat vanhemmat grillaavat kotona. Tästä voi seurata vastareaktio ja/tai uupumus.

On hurjaa, kun heikko oppilas tuo kotoa samantasoisen työn kuin kympin oppilas. Siitä ei ole hyötyä, koska en kuitenkaan voi kymppiä todistukseen antaa. Ja surettaa nuori, joka on suotta raatanut äidin kanssa yli voimien. Tai sitten äiti on tehnyt työn.

Toinen ääripää ovat ne, jotka eivät saa mitään tukea kotoa ja ovat ihan kujalla.

Paras olisi, jos vanhemmat pystyisivät realistisesti katsomaan, mitä nuori jaksaa ja pystyy. Jos oppilas tavoittelee kutosta tai vitosta, moni opettaja vanhempien pyynnöstä voisi antaa helpotettuja tehtäviä jne. Valitettavasti vain monet vanhemmat näkevät tilanteen niin, että diagnoosin takia open pitää tehdä jotain mysteeristä, jotta nuorelle saadaan vähintään kasi tai seiska.

Kasi tai seiska on hyvä/keskimääräinen numero. Heikon oppilaan pitäisi kovalla työllä pystyä saamaan seiska, joka älykkäällä on alisuoritus. Usein ei ole pelkkä heikko älykkyys vaan hahmotuksen häiriöitä tms. tietyt osa-alueet aiheuttavat erityistä haastetta, vaikka sitten olisi myös niin, että kokonaisälykkyys myös on alle normaalin. Oppilaan pitäisi silloin saada tukiopetusta riittävästi ja esimerkiksi lisäaikaa kokeeseen.

Se on sitten tietysti eri asia, onko oppilaalla omaa motivaatiota työskennellä lujasti niiden seitsikkojen eteen. Mutta yleensä koulu ei tue tarpeeksi, vaan lähinnä luovuttaa huonompien oppilaiden kanssa, mikä sekin on omiaan vetämään motivaatiota alas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo köksä esimerkki oli hyvä.

Ammatillisena opettajana toisella asteella törmään näihin joilla laaja-alaisia oppimisen ongelmia. Ongelmat jatkuu myös toisella asteella. Mainitut mittaamisen ongelmat, kokojen hahmottaminen, oman työn suunnittelu ja organisointi, jne. Osalla ei onnistu kokiksi kouluttautuminen ja ihmettelen miten alkujaankaan on ajateltu opiskelijan pärjäävän.

Osa näistä nuorista on mukavia ja huolettomia, osa taas sellaisia joilla vaikeita käyttäytymisen ongelmia oppisvaikeuksien lisäksi. Osasta tietää etteivät tule pärjäämään työelämässä. Jotkut arvioidaan mukautetusti kun eivät saavuta edes tyytydyttävää tasoa.

Mielestäni kotikasvatus on kaiken a ja o sekä millainen kaveripiirii nuorella on. Tähän kannattaa panostaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa ohjaten lapsi hänelle sopiviin harrastuksiin ja ehkä sieltä löytyy hyvää seuraakin.

Nämä nuoret ovat helposti vahvempien vietävissä ja pompoteltavissa. 

Itse hain ravintola-alan koulutukseen siitä huolimatta, että äiti sanoi kuinka siinäkin työssä tarvitaan matematiikkaa, joka on se heikoin lenkki. Hyvä kun osaan edes laskea 2 + 2 = 4. Kuitenkin diagnoosini on laaja-alaiset oppimisvaikeudet eli selvällä suomen kielellä minulla on matala älykkyys. En kuitenkaan käynyt erityiskoulua, vaan olin osittain erityisopetuksen piirissä. Matematiikassa ja fysiikassa tarvitsin mukautuksen, joista sain sitten arvosanaksi seitsemän. Ilman tähtimerkintää se olisi todennäköisesti arvosana viisi. Kuitenkin onnistuin ylettymään 7,5:en keskiarvoon, mikä aika outoa ja samalla hyväkin, koska ihan jo ammattikouluun hakiessa vaaditaan yli seitsemän keskiarvoa. Näin olen itse käsittänyt.

Totta kai oli alkuun vaikeaa opiskelujen alussa, ja olin heittää hanskoja tiskiin. Vaikeudet tuli esiin siinä, että minun oli vaikeaa hahmottaa vaa'an antamia lukuja: milloin se näyttää grammaa tai kilogrammaa. Tiedän kuitenkin gramman olevan pienempi mittayksikkö kuin kilogramma. Desimittojen ja teelusikallisten päälle jo ymmärsin, ja nekin tuli opittua vasta yläkoulussa kotitalouden tunneilla. Oikeasti, en vitsaile. Vaikeuksia oli myös oman toiminnanohjauksessa, koska hiljaa pään sisälläni ajattelin, että uskallanko tai saanko tehdä tuota. Minulla ei ollut uskallusta olla omatoiminen. Minulla sitten syksyn aikana kävi niin, että jotenkin aloin ymmärtämään keittiövaaka, kun aloin kuvamuistista muistamaan, että milloin sen näyttö näyttää grammaa ja milloin kilogrammaa lukuina. Tämä sama on tullut esiin päässälaskiessa rahoja, vaikka muuten mieluummin pelaan varman päälle, vaikka lasken siitä huolimatta parikin kertaa rahat välttyäkseni virheiltä.

Ensimmäinen työssäoppiminenkin meni läpi alimmalla hyväksytyllä arvosanalla (T1) ilman helpotuksia. Olin siellä neuvottava, vaikka tuli opittua tuo koulun keittiön kioskin kassan käyttö, mistä olin innoissani haaveillessani kahvilatyöstä. Minulla oli siellä juuri sama ongelma kuin koulussa alkuun: ei ollut uskallusta, olin aika passiivinen. Näyttösuunnitelmakin meni pieleen johtuen hitaudestani, vaikka yhdestä asiasta kehuttiin: olin edes vähän omatoiminen. Tämän selitti se, että kun sinne näyttösuunnitelmaan oli laadittu kellonajat ja tehtävät, niin osasin tarttua toimeen. Jotenkin tuo tuntui hieman helpolta, kun oli ne säännöt, joiden mukaan mennä.

Toisesta työssäoppimisjaksosta alkaen pääsin jo ylämäkeä päin. Omatoimisuus vahvistui, itseasiassa se tuli jo uuden vuoden alussa ja tarve koulunkäynnin ohjaajallekin vähentyi. Koin hänestä olleen hyötyä alkusyksystä koulun oppitunneilla. Työpaikalla kukaan ei ole osannut aavistaa, että mikä olen naisiani ja parempi varmaan pitääkin suu kiinni, jotta on mahdollisuudet pysyä hyvällä työpaikalla, eikä päätyä avotöihin. Parhaani teen, etten sinne koskaan päädy, sillä vastustin jo yläkoululaisesta saakka ehdotusta Luovin ammattiopistosta miettiessäni, että miten sellaisen koulun papereilla mahtaa työllistyä ja olisin tuntenut itseni ihan muukalaiseksi koulussa, jossa valtaosa opiskelijoista olisi ollut kehitysvammaisia.

Teksti on ainakin ihan normaaliälyisen oloista ja hyvin jäsenneltyä. Onko sinulla tosiaan kaikilla osaamisen alueilla alhaiset pisteet? Uteliaisuudesta kyselen.