(Lievä) Laaja-alainen oppimisvaikeus ja lukivaikeus

Lapsen kannalta on parempi, että saa keva-diagnoosin laaja-alaisten oppimisvaikeuksien sijaan. Silloin saa mahdolliset terapiat, eläkkeen ja mahdollisuuden tukeen jopa tavalliselle työpaikalle, jos siihen on kykyä.

Ei kympin oppilaana oleminen automaattisesti tarkoita että pärjäisi myöhemmässä elämässä. Mitä tiedän itse nk. älykkäitä koulussa, niin yksi on rapajuoppona ja toinen postinlajittelijana. Pidemmälle ovat päässeet ne, jotka olivat seiskan tai jopa vitosen oppilaita. Tässäkin ihan oikea esimerkki vitosen oppilaasta, joka taatusti tienaa enemmän kuin minä: https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/adf100ca-01bb-4644-9722-e9bab70da114

Vierailija kirjoitti:

Ei kympin oppilaana oleminen automaattisesti tarkoita että pärjäisi myöhemmässä elämässä. Mitä tiedän itse nk. älykkäitä koulussa, niin yksi on rapajuoppona ja toinen postinlajittelijana. Pidemmälle ovat päässeet ne, jotka olivat seiskan tai jopa vitosen oppilaita. Tässäkin ihan oikea esimerkki vitosen oppilaasta, joka taatusti tienaa enemmän kuin minä: https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/adf100ca-01bb-4644-9722-e9bab70da114

Onko ammatilla niin väliä? Tai sillä että tienaa eniten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kympin oppilaana oleminen automaattisesti tarkoita että pärjäisi myöhemmässä elämässä. Mitä tiedän itse nk. älykkäitä koulussa, niin yksi on rapajuoppona ja toinen postinlajittelijana. Pidemmälle ovat päässeet ne, jotka olivat seiskan tai jopa vitosen oppilaita. Tässäkin ihan oikea esimerkki vitosen oppilaasta, joka taatusti tienaa enemmän kuin minä: https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/adf100ca-01bb-4644-9722-e9bab70da114

Onko ammatilla niin väliä? Tai sillä että tienaa eniten?

Ei minun mielestä jos työstä nauttii. Toin vain esiin tuon puolen ettei koulun arvosanat kaikkea kerro. Koulut suosii enemmän ulkolukua ja itse soveltaminen jää vähemmälle. Tiedän niitäkin, joilla todelliset vaikeudet tuli esiin yliopistossa kun ei voinut enää ulkoa opettelemalla pärjätä.

Eläkkeelle pääsee ainoastaan heimopukulaiset, vaikka eivät mene vielä heikkolahjaisuutensa takia kehitysvammaisuuden puolelle. Valtaväestöön kuuluva heikkolahjainen on eriarvoisessa asemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kympin oppilaana oleminen automaattisesti tarkoita että pärjäisi myöhemmässä elämässä. Mitä tiedän itse nk. älykkäitä koulussa, niin yksi on rapajuoppona ja toinen postinlajittelijana. Pidemmälle ovat päässeet ne, jotka olivat seiskan tai jopa vitosen oppilaita. Tässäkin ihan oikea esimerkki vitosen oppilaasta, joka taatusti tienaa enemmän kuin minä: https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/adf100ca-01bb-4644-9722-e9bab70da114

Onko ammatilla niin väliä? Tai sillä että tienaa eniten?

Ei minun mielestä jos työstä nauttii. Toin vain esiin tuon puolen ettei koulun arvosanat kaikkea kerro. Koulut suosii enemmän ulkolukua ja itse soveltaminen jää vähemmälle. Tiedän niitäkin, joilla todelliset vaikeudet tuli esiin yliopistossa kun ei voinut enää ulkoa opettelemalla pärjätä.

Joskus olen lukenut Downin syndroomaisista lapsista yleisopetuksessa, niin niissäkin aina korostetaan sitä hyvää muistia. Taitoprofiilit voi vaihdella kehitysvammaisellakin ja juuri tuo muisti voi olla hyvä. Tunnen itse yhden lievän keva-diagnoosin saaneen, jolla muisti on oikeasti hyvä mutta asioiden ymmärtäninen käytännössä on vaikeaa. Peruskoulustakin jo nähdään, että siellä kilpaillaan enemmän ulkoluvulla kuin itse soveltamisella. Töissä taas vaaditaan ihan eri asioita ja sormi voi mennä suuhun kympin oppilaalla, kun samaan aikaan joku kutosen tai seiskan oppilas on voinut päästä pidemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rinnastetaanko aloituksessa tosiaan heikkolahjaisuus ja lukihäiriö? Onko lukihäiriöstä kärsivä tuomittu epäonnistumaan? Muistutan, että monella menestyneellä ihmisellä on lukihäiriö.

Ei rinnasteta.

Lukihäiriöinen ihminen voi olla älykäs. Käytännössä tuntuu kuitenkin olevan niin, että hyvin usein laaja-alaiseen oppimishäiriöön eli tyhmyyteen yhdistyy lukihäiriö. Heikompien oppilaiden lausuntoja lukiessa huomaa, että kyseessä on kimara ongelmia, joista luki on tyypillisesti yksi. Sitten on hahmotuksen pulmia, vaikeuksia toiminnanohjauksessa eli ADD- tai ADHD-tyyppistä oiretta, työmuistin heikkoutta jne.

Osalla on kapea-alainen oppimisvaikeus, mikä ei tarkoita tyhmyyttä. Mutta valitettavan usein aivot kokonaisuutena eivät vain toimi kunnolla. Tuntuu, että tämä jälkimmäinen vaihtoehto on itse asiassa yleisempi.

Nämä ihmisten väärinkäsitykset ja ennakkoluulot johtuu siitä, että erityis-/pienluokkaan pistetään joka ikinen heikompi ja lukihäiriöinen oppilas ja sitten mennään näiden heikompien ehdoilla eikä tarvitse edes yrittää mitään. Sitten ihmiset kuvittelee, että lukihäiriöinen ei voi ymmärtää eri kulttuureista tai yhteiskunnasta.

Minulle ehdotettiin Luovin ammattiopistoa, vaikka minulla on tähtimerkintä vain matematiikasta. Ei todellakaan olisi ollut minun paikka, jossa opetussuunnitelma olisi palvellut eniten heikoimpia.

Eniten minua oli arvelluttanut, että olisinko saanut normaalipalkkaista, täyspäiväistä työtä Luovin papereilla. Eikä ole tarvinnut tyytyä avustaviin töihin eikä ole edes suositeltu sellaisia. Ainakin mitä nyt tiedän ihan normaaliälyisiä, joilla on jokin tuen tarve, eivät ole saaneet työtä kun on tullut esille, että koulutus on hankittu Luovilta. Ovat sitten päätyneet tavallisiin ammattikouluihin ja työllistyneet hyvin.

Pojallani on Aspergerin syndrooma. Yläkouluaikana sain aika paljon viestitellä opettajille, että miten mikäkin homma tehdään, mihin palautetaan ja milloin, eli pojalla oli jotain toiminnanohjauksen ongelmaa. Eräskin opettaja innostui, että hän on tehnyt työtä AS-nuorten kanssa ja suositteli Kiipulan ammattiopistoa (?), joka on tarkoitettu kaiketi oppimisvaikeuksista kärsiville. Mikäs siinä, ystävällistä häneltä, mutta poika opiskelee kyllä ihan tavallisessa ammattikoulussa, jossa hänellä menee aivan loistavasti. Eli vaikka lapsi olisi erityislapsi ja jotkin jutut olisivat hankalia, ei kaikkia voi niputtaa samaan ryhmään. Poikani opiskelu on ilmeisesti aika "yksinkertaista" rakenteeltaan eli ei tarvitse suunnitella omaa oppimistaan ym. "nykyaikaista" ja kun saa keskittyä tekemään rauhassa jotain juttua, mitään ongelmaa ei ole. Luulen, että tällaisia nuoria on aika paljon, jotka ovat pihalla näiden nykyisten ilmiöoppimisten kanssa, mutta itse jonkin työn tekeminen voi sujua hyvin.

Omalle lapselleni tuputettiin erityiskoulua ja -luokkaa vain liikuntavamman takia! Kuitenkin meillä oli psykologin lausunto hyvästä älykkyysprofiilista, eikä vaikeuksia ole havaittu omantoiminnan ohjauksessa, tarkkaavaisuudessa yms. Totta kai me vanhemmat olisimme harkinneet erityisluokkaa/-koulua jos lapsellamme olisi ollut pahojakin oppimisvaikeuksia tai häiriökäytöstä, mutta harvoin liikuntavammaisella sitä häikkää on. Itse asiassa kävimme tutustumassakin lähimpään erityiskouluun, missä oli fyysisesti vammaisia oppilaita. Heti huomasin siellä lahjakkaampien oloisten turhautumisen ja sen kuinka mentiin hitaampaan tahtiin. Varmaan olisi omakin lapsi siellä turhautunut. Tavallisen koulun todistus myös avaa enemmän opiskelupaikkojakin ja lapsi puhui jo yläkoulussa lukioon menemisestä. Kova oppimaan ja haastamaan itseään toisin kuin tuo omin jaloin kävelevä lapsi, joka kyllä C:tä sai ja samalla ammatin, mutta peruskoulussa oli hieman laiskempi. Kyllä tosin tuo fyysisesti vammainen lapsenikin pähkäili lukiossa että haluaako AMK:hon vai yliopistoon kunnes mielenkiinto löytyi psykologiasta. On hyvällä itsetunnolla varustettu vaikkei jalat toimi. Se on kuitenkin auttanut pääsemään eteenpäin elämässä, vaikka työpaikan saaminen tietysti vaikeaa kun mainitsee heti liikuntavammansa koska haluaa säästää vain ennakkoluuloisten aikaa. Onhan tuo lapsi puhunut AMK:hon hakemisesta, sosionomin tai yhteisöpedagogin ammatista. Totesikin että hyvähän se on tänä päivänä olla kaksi tai useampikin tutkinto taskussa ja kaiken lisäksi työmoraali on kaiken a ja o hänellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo köksä esimerkki oli hyvä.

Ammatillisena opettajana toisella asteella törmään näihin joilla laaja-alaisia oppimisen ongelmia. Ongelmat jatkuu myös toisella asteella. Mainitut mittaamisen ongelmat, kokojen hahmottaminen, oman työn suunnittelu ja organisointi, jne. Osalla ei onnistu kokiksi kouluttautuminen ja ihmettelen miten alkujaankaan on ajateltu opiskelijan pärjäävän.

Osa näistä nuorista on mukavia ja huolettomia, osa taas sellaisia joilla vaikeita käyttäytymisen ongelmia oppisvaikeuksien lisäksi. Osasta tietää etteivät tule pärjäämään työelämässä. Jotkut arvioidaan mukautetusti kun eivät saavuta edes tyytydyttävää tasoa.

Mielestäni kotikasvatus on kaiken a ja o sekä millainen kaveripiirii nuorella on. Tähän kannattaa panostaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa ohjaten lapsi hänelle sopiviin harrastuksiin ja ehkä sieltä löytyy hyvää seuraakin.

Nämä nuoret ovat helposti vahvempien vietävissä ja pompoteltavissa. 

Itse hain ravintola-alan koulutukseen siitä huolimatta, että äiti sanoi kuinka siinäkin työssä tarvitaan matematiikkaa, joka on se heikoin lenkki. Hyvä kun osaan edes laskea 2 + 2 = 4. Kuitenkin diagnoosini on laaja-alaiset oppimisvaikeudet eli selvällä suomen kielellä minulla on matala älykkyys. En kuitenkaan käynyt erityiskoulua, vaan olin osittain erityisopetuksen piirissä. Matematiikassa ja fysiikassa tarvitsin mukautuksen, joista sain sitten arvosanaksi seitsemän. Ilman tähtimerkintää se olisi todennäköisesti arvosana viisi. Kuitenkin onnistuin ylettymään 7,5:en keskiarvoon, mikä aika outoa ja samalla hyväkin, koska ihan jo ammattikouluun hakiessa vaaditaan yli seitsemän keskiarvoa. Näin olen itse käsittänyt.

Totta kai oli alkuun vaikeaa opiskelujen alussa, ja olin heittää hanskoja tiskiin. Vaikeudet tuli esiin siinä, että minun oli vaikeaa hahmottaa vaa'an antamia lukuja: milloin se näyttää grammaa tai kilogrammaa. Tiedän kuitenkin gramman olevan pienempi mittayksikkö kuin kilogramma. Desimittojen ja teelusikallisten päälle jo ymmärsin, ja nekin tuli opittua vasta yläkoulussa kotitalouden tunneilla. Oikeasti, en vitsaile. Vaikeuksia oli myös oman toiminnanohjauksessa, koska hiljaa pään sisälläni ajattelin, että uskallanko tai saanko tehdä tuota. Minulla ei ollut uskallusta olla omatoiminen. Minulla sitten syksyn aikana kävi niin, että jotenkin aloin ymmärtämään keittiövaaka, kun aloin kuvamuistista muistamaan, että milloin sen näyttö näyttää grammaa ja milloin kilogrammaa lukuina. Tämä sama on tullut esiin päässälaskiessa rahoja, vaikka muuten mieluummin pelaan varman päälle, vaikka lasken siitä huolimatta parikin kertaa rahat välttyäkseni virheiltä.

Ensimmäinen työssäoppiminenkin meni läpi alimmalla hyväksytyllä arvosanalla (T1) ilman helpotuksia. Olin siellä neuvottava, vaikka tuli opittua tuo koulun keittiön kioskin kassan käyttö, mistä olin innoissani haaveillessani kahvilatyöstä. Minulla oli siellä juuri sama ongelma kuin koulussa alkuun: ei ollut uskallusta, olin aika passiivinen. Näyttösuunnitelmakin meni pieleen johtuen hitaudestani, vaikka yhdestä asiasta kehuttiin: olin edes vähän omatoiminen. Tämän selitti se, että kun sinne näyttösuunnitelmaan oli laadittu kellonajat ja tehtävät, niin osasin tarttua toimeen. Jotenkin tuo tuntui hieman helpolta, kun oli ne säännöt, joiden mukaan mennä.

Toisesta työssäoppimisjaksosta alkaen pääsin jo ylämäkeä päin. Omatoimisuus vahvistui, itseasiassa se tuli jo uuden vuoden alussa ja tarve koulunkäynnin ohjaajallekin vähentyi. Koin hänestä olleen hyötyä alkusyksystä koulun oppitunneilla. Työpaikalla kukaan ei ole osannut aavistaa, että mikä olen naisiani ja parempi varmaan pitääkin suu kiinni, jotta on mahdollisuudet pysyä hyvällä työpaikalla, eikä päätyä avotöihin. Parhaani teen, etten sinne koskaan päädy, sillä vastustin jo yläkoululaisesta saakka ehdotusta Luovin ammattiopistosta miettiessäni, että miten sellaisen koulun papereilla mahtaa työllistyä ja olisin tuntenut itseni ihan muukalaiseksi koulussa, jossa valtaosa opiskelijoista olisi ollut kehitysvammaisia.

Teksti on ainakin ihan normaaliälyisen oloista ja hyvin jäsenneltyä. Onko sinulla tosiaan kaikilla osaamisen alueilla alhaiset pisteet? Uteliaisuudesta kyselen.

Olen se lainaamasi henkilö, jolla on diagnoosina laaja-alaiset oppimisvaikeudet ja autistiset piirteet. Kyllä on ihan faktaa, että älykkyysprofiilini on heikon ja heikon keskitason välimaastossa. Kykyprofiilini on epätasainen - kyse ihan tuoreesta tuloksesta. Kävin viime vuonna koulupsykologilla yrittäessäni opiskella toista alaa halutessani fyysisesti kevyen työn, mutta eipä minusta ole sosiaaliselle alallekaan. No, eipä tarvitse enää miettiä, että mitä koko hommasta tulee ja ei kaduta, että jotain jäi tekemättä.

Sitä ennen minulla oli diagnoosina lievä älyllinen kehitysvamma (kyllä, luit oikein), jonka sain lastenpsykiatriselta poliklinkalta ollessani viidennellä luokalla. Kuitenkin kehitysvammapsykologi oli sitä mieltä, etten olekaan kehitysvammainen, vaan minulla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Viime vuonna tapaamani koulupsykologikin oli ihan hämillään viidennen luokan lausunnoista liittyen minuun ja oli sitä mieltä, ettei minun tapauksessa kyse ole kehitysvammasta. Hän oli ihan samaa mieltä kehitysvammapsykologin lausuntojen kanssa: minulla on kehitysvamman sijaan laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Itsehän tämän koulupsykologin vastaanotolla avasin asiaa kertomalla, että nehän tarkoittaa heikkolahjaisuutta, josta vielä puhuttiin vanhempieni nuoruudessa ja toin kantani esiin kuinka nykyään eletään tätä poliittisen korrektiuden aikakautta ja sen takia ketään ei saa enää luokitella älyn tai fysiikan perusteella. Se on ihan raakaa faktaa, että olen tyhmä ja sillä sipuli. Mitä sitä kaunistella? Heikkolahjainen on sanana mennyt ihan samaan kastiin kuin läski tai n**keri (pakko sensuroida tai muuten palstan moderaattori suuttuu).

Onhan minulla epätasainen kykyprofiili, joka on ilmennyt yläkouluajan testeistä alkaen. Sama juttu viime vuonna kuten ennustin: yleistietous ja looginen päättelykyky hyviä, punavalkoisia palikoita ratkoessa lieviä vaikeuksia hahmotuksessa mitä ihmettelin, sillä suoritin yläkoulussa mopokortin toisella kerralla ja ajotaitoihin sekä liikenneturvallisuuden huomioimiseen pystyi luottamaan, kielelliset taidot alle ikätasoa (oikeasti, myönsin psykologin ihan suoraan, että ole kuullut sellaisesta sanasta kuin "suurpiirteinen" kunnes avasin sanakirjan) ja muistissa epätasaisuutta. Tuli minulle kyllä epävarmuuksiakin, kun psykologi kysyi esim. mikä elin tuottaa insuliinia ja sisimmässäni hiljaa ajattelin sen olleen haima, mutta en uskaltanut sanoa sitä vaan mieluummin vaikenin.

Tuo vaikeneminen on ollut minun suurimpia paheita, ihan jo hankalista asioista puhuminenkin on ollut vaikeaa pelätessäni muiden reaktioita. Erioten peruskoulussa ajattelin, että äiti tai isä raivoaa, jos puhun esim. isän naisystävästä lastenpsykiatrian poliklinikalla. Minulta siis tosiaan kysyttiin silloin siellä, että miksi en halua tavata isääni, jolloin valehtelin keskittyväni haaveilemaani laulajan uraan. Myös kaverittomuudestani oltiin huolissaan, mikä sai minut purskahtamaan itkuun, kun hiljaa sisäisesti ajattelin olevani niin ujo, etten uskaltanut sanoa sitä ääneen. Ainoa paikka, jossa uskalsi olla, oli Lasten ja nuorten netti, sillä kirjaimet eivät ole koskaan minulle auonneet päätä toisin kuin oikeat ihmiset. Olen syystäkin pelännyt ihmisten negatiivisilta kuulostavia reaktioita ja kärsin jopa diagnosoimattomasta sos. tilanteiden pelosta, jolloin jopa pikku paikkakunnan kaupassa käyminen pelotti, kun taas kaupungissa en pelännyt. Ei ihme, miksi naamiaiselämä kiehtoisi eniten tai vaikkapa toisen saappaisiin astuminen. Juuri sen takia sain näytelmäkerhoharrastuksestakin nautintoa ollessani peruskoululainen: olla hetken joku muu.

Nyt puhut ihan hevonpaskaa. Jos oikeasti olet saanut tuon diagnoosin niin saaneen epäillä sitä. Ehkä sulla on jotain nepsy-oireyhtymää enemmän kuin laaja-alaista oppimisvaikeuksia. Laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsivä ei todellakaan kykene yltämään yli 7 keskiarvoon ilman helpotuksia vaan tarvitsee reilusti helpotetun opetussuunnitelman. Vaikka vain olen maallikko niin rohkenen sanoa sua kuitenkin järkeväksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rinnastetaanko aloituksessa tosiaan heikkolahjaisuus ja lukihäiriö? Onko lukihäiriöstä kärsivä tuomittu epäonnistumaan? Muistutan, että monella menestyneellä ihmisellä on lukihäiriö.

Ei rinnasteta.

Lukihäiriöinen ihminen voi olla älykäs. Käytännössä tuntuu kuitenkin olevan niin, että hyvin usein laaja-alaiseen oppimishäiriöön eli tyhmyyteen yhdistyy lukihäiriö. Heikompien oppilaiden lausuntoja lukiessa huomaa, että kyseessä on kimara ongelmia, joista luki on tyypillisesti yksi. Sitten on hahmotuksen pulmia, vaikeuksia toiminnanohjauksessa eli ADD- tai ADHD-tyyppistä oiretta, työmuistin heikkoutta jne.

Osalla on kapea-alainen oppimisvaikeus, mikä ei tarkoita tyhmyyttä. Mutta valitettavan usein aivot kokonaisuutena eivät vain toimi kunnolla. Tuntuu, että tämä jälkimmäinen vaihtoehto on itse asiassa yleisempi.

Nämä ihmisten väärinkäsitykset ja ennakkoluulot johtuu siitä, että erityis-/pienluokkaan pistetään joka ikinen heikompi ja lukihäiriöinen oppilas ja sitten mennään näiden heikompien ehdoilla eikä tarvitse edes yrittää mitään. Sitten ihmiset kuvittelee, että lukihäiriöinen ei voi ymmärtää eri kulttuureista tai yhteiskunnasta.

Minulle ehdotettiin Luovin ammattiopistoa, vaikka minulla on tähtimerkintä vain matematiikasta. Ei todellakaan olisi ollut minun paikka, jossa opetussuunnitelma olisi palvellut eniten heikoimpia.

Eniten minua oli arvelluttanut, että olisinko saanut normaalipalkkaista, täyspäiväistä työtä Luovin papereilla. Eikä ole tarvinnut tyytyä avustaviin töihin eikä ole edes suositeltu sellaisia. Ainakin mitä nyt tiedän ihan normaaliälyisiä, joilla on jokin tuen tarve, eivät ole saaneet työtä kun on tullut esille, että koulutus on hankittu Luovilta. Ovat sitten päätyneet tavallisiin ammattikouluihin ja työllistyneet hyvin.

Pojallani on Aspergerin syndrooma. Yläkouluaikana sain aika paljon viestitellä opettajille, että miten mikäkin homma tehdään, mihin palautetaan ja milloin, eli pojalla oli jotain toiminnanohjauksen ongelmaa. Eräskin opettaja innostui, että hän on tehnyt työtä AS-nuorten kanssa ja suositteli Kiipulan ammattiopistoa (?), joka on tarkoitettu kaiketi oppimisvaikeuksista kärsiville. Mikäs siinä, ystävällistä häneltä, mutta poika opiskelee kyllä ihan tavallisessa ammattikoulussa, jossa hänellä menee aivan loistavasti. Eli vaikka lapsi olisi erityislapsi ja jotkin jutut olisivat hankalia, ei kaikkia voi niputtaa samaan ryhmään. Poikani opiskelu on ilmeisesti aika "yksinkertaista" rakenteeltaan eli ei tarvitse suunnitella omaa oppimistaan ym. "nykyaikaista" ja kun saa keskittyä tekemään rauhassa jotain juttua, mitään ongelmaa ei ole. Luulen, että tällaisia nuoria on aika paljon, jotka ovat pihalla näiden nykyisten ilmiöoppimisten kanssa, mutta itse jonkin työn tekeminen voi sujua hyvin.

Ne Luovin ja Kiipulan ammattikoulutukset ovat lähinnä kehitysvammaisille ja opetussuunnitelmakin menee heidän mukaan. Pelkkiä leikkikouluja, joissa normaaliälyinen nuori turhautuu. Niitäkin erityisammattikouluja pidetään pystyssä sen takia, jotta saataisiin kehveleille tekemistä kolmeksi vuodeksi, koska laki velvoittaa. Todellisuudessa sitten valmistutaan työkeskukseen tekemään leikkityötä tai eläkkeelle. Älkää siis tehkö karhunpalvelusta normaaliälyiselle nuorelle ehdottamalle tälle erityiskoulua. Sillä tutkintotodistuksilla ei tee mitään työmarkkinointia, sopii vain p**seen pyyhkimiseen.

Luovin koulutukset sopii hyvin matuille. Sinne vain muiden kehitysvammaisten sekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-iässä paineet kasvavat. Käy monesti sääliksi niitä oppilaita, joita hyvää tarkoittavat vanhemmat grillaavat kotona. Tästä voi seurata vastareaktio ja/tai uupumus.

On hurjaa, kun heikko oppilas tuo kotoa samantasoisen työn kuin kympin oppilas. Siitä ei ole hyötyä, koska en kuitenkaan voi kymppiä todistukseen antaa. Ja surettaa nuori, joka on suotta raatanut äidin kanssa yli voimien. Tai sitten äiti on tehnyt työn.

Toinen ääripää ovat ne, jotka eivät saa mitään tukea kotoa ja ovat ihan kujalla.

Paras olisi, jos vanhemmat pystyisivät realistisesti katsomaan, mitä nuori jaksaa ja pystyy. Jos oppilas tavoittelee kutosta tai vitosta, moni opettaja vanhempien pyynnöstä voisi antaa helpotettuja tehtäviä jne. Valitettavasti vain monet vanhemmat näkevät tilanteen niin, että diagnoosin takia open pitää tehdä jotain mysteeristä, jotta nuorelle saadaan vähintään kasi tai seiska.

Kasi tai seiska on hyvä/keskimääräinen numero. Heikon oppilaan pitäisi kovalla työllä pystyä saamaan seiska, joka älykkäällä on alisuoritus. Usein ei ole pelkkä heikko älykkyys vaan hahmotuksen häiriöitä tms. tietyt osa-alueet aiheuttavat erityistä haastetta, vaikka sitten olisi myös niin, että kokonaisälykkyys myös on alle normaalin. Oppilaan pitäisi silloin saada tukiopetusta riittävästi ja esimerkiksi lisäaikaa kokeeseen.

Se on sitten tietysti eri asia, onko oppilaalla omaa motivaatiota työskennellä lujasti niiden seitsikkojen eteen. Mutta yleensä koulu ei tue tarpeeksi, vaan lähinnä luovuttaa huonompien oppilaiden kanssa, mikä sekin on omiaan vetämään motivaatiota alas.

Nykyään se menee näin: todetaan lukivaikeus, vähennetään tai jopa poistetaan nuorelle vaikeita asioita. Tässä skenaariossa ei silloin toteudu nuoren omat oppimisstragediat ja riskit koulun keskeyttämiselle kasvaa. Koulu diskriminoi oppimisongelmaisia ihmisiä sullomalla heidät häirikkölasten ja kehitysvammaisten sekaan. On kuitenkin todistettu, on lukihäiriöisiä ihmisiä, jotka ovat jopa tyhjästä luoneet huippu-uransa.

Heikkolahjainen voi menestyä tubettajana. Esimerkkinä niilo22.

Sitten kun Suomen väestö vaihdetaan afrikkalaisiin ja arabeihin, voi heikkolahjaisetkin olla samalla viivalla.

Vaikeaa keksiä meidän nuorelle ammattia. On nyt siis yhdeksäsluokkalainen ja ka ollut seiskaa. Pelaa vaan lähinnä konsolilla ja tietokoneilla. Muuta ei teekään. Pakko sanoa, että hän on ihan heikkolahjainen ja järkipuheet ei auta poikaa. Ei panosta yhtään kouluun, ei edes yritä. Sanoo vaan, ettei kiinnosta tai ei jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miten kukaan antaa laaja-alaisilla oppimisvaikeuksilla varustetun lapsen edes hakea ammattikouluun kampaajalinjalle tai muualle, jossa työ vaatii itsenäisyyttä, aikataulujen hallintaa ja edes jonkinlaista sosiaalista pelisilmää. Kokin ammatissa on ihan sama juttu, töissä pitää tehdä montaa asiaa yhtä aikaa ripeästi ja melko itsenäisesti.

Voi olla, että koulusta on painostettu hakemaan. Vaikea keksiä äkkipäätä mitään alaa ammattikoulussa, joka ei vaatisi "mitään".  Ja tähänkin asti on käytännössä ollut pakko hakea jonnekin. Omasta nuoruudestani en muista tällaista painostusta lainkaan, mutta ainakin lasteni yläkoulussa opo käy jokaisen ysiluokkalaisen kanssa keskustelun mihin hakee. Siinähän on opon vähän pakko keksiä mikä on huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.

Nykyään oppivelvollisuus ulottuu 18 vuoden ikään saakka, joten on haettava jatko-opintoihin. Tässä olisi se hyvä puoli ainoastaan, että voitaisiin saada "kiinni" ne hätäisesti tukea tarvitsevat sen sijaan, että syrjäytettäisiin koulujärjestelmästä peruskoulun jälkeen. Käytännössä tämä ei tietenkään toteudu erityisluokkien ja -koulujen vähentyessä säästösyistä. Ensin olisi pitänyt lisätä resursseja erityisopetukseen ja pienryhmäopetukseen, jotta voitaisiin ennaltaehkäistä aikuisuudessa ilmeneviä vaikeuksia, sillä niille hyvin heikoille sormi menee suuhun jo arkisten asioiden kohdalla ja lukutaito voi olla heikko jopa yläkoulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-iässä paineet kasvavat. Käy monesti sääliksi niitä oppilaita, joita hyvää tarkoittavat vanhemmat grillaavat kotona. Tästä voi seurata vastareaktio ja/tai uupumus.

On hurjaa, kun heikko oppilas tuo kotoa samantasoisen työn kuin kympin oppilas. Siitä ei ole hyötyä, koska en kuitenkaan voi kymppiä todistukseen antaa. Ja surettaa nuori, joka on suotta raatanut äidin kanssa yli voimien. Tai sitten äiti on tehnyt työn.

Toinen ääripää ovat ne, jotka eivät saa mitään tukea kotoa ja ovat ihan kujalla.

Paras olisi, jos vanhemmat pystyisivät realistisesti katsomaan, mitä nuori jaksaa ja pystyy. Jos oppilas tavoittelee kutosta tai vitosta, moni opettaja vanhempien pyynnöstä voisi antaa helpotettuja tehtäviä jne. Valitettavasti vain monet vanhemmat näkevät tilanteen niin, että diagnoosin takia open pitää tehdä jotain mysteeristä, jotta nuorelle saadaan vähintään kasi tai seiska.

Grillaavat mistä?

Jos heikko oppilas tuo samantasoisen työn kuin kympin oppilas, miksi siitä ei voi antaa sitä kymppiä?

Nyt kyllä ihan vilpittömästi ihmettelen tätä kommenttia.

Eikä niitä helpotettuja tehtäviä anneta vanhempien pyynnöstä, meille on kerrottu että koska on diagnoosi, erityisen tuen tarve ja oppimisvaikeuksia, niin esim. englannin kielen kokeissa saa helpotetut tehtävät ja vastausten tulkinta ei ole sama kuin muilla.

Tiedätköhän nyt yhtään mistä kirjoitat?

No nyt ollaan asian äärellä.

Siksi ei voi antaa sitä kymppiä, koska oppilas ei koulussa itse pysty samantasoiseen suoritukseen. Tästä voi jo heikommillakin hoksottimilla varustettu tehdä sen johtopäätelmän, että joko työn on tehnyt kokonaan toinen henkilö ( esim. äiti tai isä) , tai sitten ”tuki” kotona on ollut niin vahvaa, ettei työtä voi enää sanoa oppilaan omaksi tuotokseksi.

Näin opettajana harmittaa todella paljon juuri näiden oppilaiden puolesta, joita kotona ei hyväksytä sellaisina kuin he ovat ( akateemisilta kyvyiltään ei niin lahjakkaina), vaan ajetaan kuin käärmettä pyssyyn ja vaaditaan oppilasraukalta mahdottomia.

Ja kun se tie on kuljettu loppuun ja lapsi alkaa jo kotonakin oirehtia, aloitetaan systemaattinen pommitus koulua kohtaan: On saatava tukea niin ja niin paljon, pienennettävä koealueita, helpotettava kokeita jne. Ja silti vaaditaan, että arviointi tehdään samoin perustein kuin muillakin (yleisen tuen) oppilailla. Ennen ei pommitus lopu, ennen kuin todistuksessa seisoo se yleisopetuksen kasi tai ysi. Tällä en tarkoita, etteikö tukea annettaisi, kyllä annetaan ja kaikki, mitä vaan irti lähtee. Mutta kun nämä huoltajat eivät yleensä ymmärrä, että koulussa on nykyisin niin paljon tuen tarvitsijoita, että yhdelle oppilaalle ei voida kohtuuttomasti resurssoida.

Miksi ihmeessä vanhemmat eivät vain hyväksy, että heidän lapsensa ei ole akateemisesti lahjakas, mutta satavarmasti on lahjakas jollakin toisella tapaa. Kädentaitoja omaavalla on nykyisin erittäin hyvät tulevaisuuden näkymät, kannattaisi panostaa siihen suuntaan.

Kyllä ne kädentaitoja vaativat ammatitkin vaativat jonkinlaista hahmotusta, pitkäjänteisyyttä ja tarkkaavaisuutta, ja niissäkin ammateissa menestyy harvat ihmiset, yleensä yrittäjinä. Käsityöt teetetään nykyään ulkomailla koruista alkaen.

Vierailija kirjoitti:

Omalla pojalla on tuo diagnoosi laajat oppimisvaikeudet sekä adhd. Täyttää ensi vuonna 18 vuotta. Useita koulutuksia hän on kokeillut valmasta alkaen ja on yritetty kokkipuolta, kiinteistönhoitoalaa ja siivousalaa. Kaikki nämä hän jeskeytti itse, kun ei kiinnosta tai ei jaksa. Ongelmia myös ajan hallinnassa ja myöhästelee jatkuvasti ellei ole patistamassa. Ollaan puolison kanssa ehdotettu opiskelua lähimmässä erityisammattikoulussa mutta ei suostu "vammaisten kouluun". Luulin pojan ensin olevan vain masentunut mutta vaikuttaa siltä ettei hän ihan välkky ole ja on hukassa perusasioissakin. On verrattavissa nuorempiin sisaruksiin, jotka ovat oppineet siivoamaan oman huoneensa toisin kuin tämä vanhin poika, jota on yritetty opettaa kuvien ja ohjeiden pilkkomisen avulla. Jopa voileivän tekeminen on vaikeaa! Hän tarvitsi peruskoulussakin avustajan käytännön aineisiin ison ryhmän seassa. Pienryhmässäopetus alkoi 3. luokalla ja sielläkin tajuttiin pojan tarvitsevan reilusti helpotetun opetussuunnitelman. Helpotuksista huolimatta arvosanat silti 6 ja ehkä 7 hyvällä tuurilla. Hän olisi enemmän hyötynyt erityiskoulusta, jotka ovat todella harvassa ja poika ei tietenkään ole tarpeeksi vammainen, vaikka todellisuudessa hän tarvitsee vahvasti tukea. Ollaan kyllä mietitty että menisikö pojalla jo taidot älyllisen vamman puolelle ja on käynyt mielessä, että pitäisikö asiaa tutkia ammattilaisilla. Poika ei tietenkään suostu ja pitää itseään aikuisena, emmekä saa määrätä. Ei edes kerro mitä tekee tai suunnittelee. Omat työnikin on pitänyt siirtää kotiin sillä poika tuo minkälaista ryyppyremmiä tänne ja lainaa rahojaan heille. Tupakkarahaa kerjää meiltäkin. Silti vain sitä tupakkaa löytyy häneltä ja rahaa menee pikaruokaan, mikä on jo kostautunut ylipainona. Mitä tässä voi enää tehdä? En haluaisi täysi-ikäistyvää heittää pois kotoa. Enemmän mieltäni raastaa se, että miten käy jos vanhemmat kuolee ennen lastaan. Kuka häntä sitten auttaa? Se on suuri huoli kehitysvammaisten vanhemmillakin.

Meillä on ollut aivan vastaava tilanne. Vasta 17-vuotiaana tyttäreni sai diagnoosin laaja-alaisista oppimisvaikeuksista. Ennen diagnoosia hän oli pienryhmässä 3. luokasta alkaen ja hänellä oli myös hankala nuoruussaika. Teininä hän karkaili kotoa, elämä oli päihteidenhuuruista ja tapaili täysi-ikäistä miestä, joka yritti hyväksikäyttää tyttöä juottamalla tätä entistä enemmän humalaan. Itse sain pelastettua hänet tältä hirvittävältä tilanteelta.

Väsyttyäni yläasteikäisen tytön huolehtimiseen pyysin apua ja toivoin huostaanottoa omatoimisesti. Ennen diagnoosiahan tyttö oli vain ilkeä ja laiska. Koulumenestyskin oli huonoa helpotuksista huolimatta.

Tyttö on käynyt nuorisopsykiatrin juttusilla, mutta ne loppui lyhyeen koska psykiatrin sanojen mukaan hän ei puhunut asioista mitään. Tyttö ei itse tainnut ymmärtää, mistä ja miten puhua. Masennusta ei ole tähän mennessä asiantuntijoiden mukaan.

Minua välillä mietityttää, että täyttäisikö hän jo lievän kehitysvamman kriteerit? Diagnoosi olisi oikeasti helpottava, kun tytär on nyt väliinputoaja. Se takaisi hänelle jatkuvan eläkkeen, kun missään työssä ja koulussa ei ole pärjännyt useiden keskeytyksien jälkeen koska hän ei koskaan ole puhunut taustastaan eikä diagnoosistaan vaan pari myöhästelyä on johtanut potkuihin puutteellisen ajantajun takia. Muutenkin tuntuu olevan "pihalla", vaikka on jo 21-vuotias. Hän menisi vaikkapa kesävaatteissa ulos pakkasella, sulkeutuu helposti ja menee ties minkälaisen hyväksikäyttäjän matkaan. Nuorimmat lapseni, nyt 14- ja 17-vuotiaat ovat itsekin nuorempina sen oivaltaneet, että millaisissa vaatteissa on sopivaa kulkea pakkasella ja ettei tuntemattomien ihmisten mukaan lähdetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla pojalla on tuo diagnoosi laajat oppimisvaikeudet sekä adhd. Täyttää ensi vuonna 18 vuotta. Useita koulutuksia hän on kokeillut valmasta alkaen ja on yritetty kokkipuolta, kiinteistönhoitoalaa ja siivousalaa. Kaikki nämä hän jeskeytti itse, kun ei kiinnosta tai ei jaksa. Ongelmia myös ajan hallinnassa ja myöhästelee jatkuvasti ellei ole patistamassa. Ollaan puolison kanssa ehdotettu opiskelua lähimmässä erityisammattikoulussa mutta ei suostu "vammaisten kouluun". Luulin pojan ensin olevan vain masentunut mutta vaikuttaa siltä ettei hän ihan välkky ole ja on hukassa perusasioissakin. On verrattavissa nuorempiin sisaruksiin, jotka ovat oppineet siivoamaan oman huoneensa toisin kuin tämä vanhin poika, jota on yritetty opettaa kuvien ja ohjeiden pilkkomisen avulla. Jopa voileivän tekeminen on vaikeaa! Hän tarvitsi peruskoulussakin avustajan käytännön aineisiin ison ryhmän seassa. Pienryhmässäopetus alkoi 3. luokalla ja sielläkin tajuttiin pojan tarvitsevan reilusti helpotetun opetussuunnitelman. Helpotuksista huolimatta arvosanat silti 6 ja ehkä 7 hyvällä tuurilla. Hän olisi enemmän hyötynyt erityiskoulusta, jotka ovat todella harvassa ja poika ei tietenkään ole tarpeeksi vammainen, vaikka todellisuudessa hän tarvitsee vahvasti tukea. Ollaan kyllä mietitty että menisikö pojalla jo taidot älyllisen vamman puolelle ja on käynyt mielessä, että pitäisikö asiaa tutkia ammattilaisilla. Poika ei tietenkään suostu ja pitää itseään aikuisena, emmekä saa määrätä. Ei edes kerro mitä tekee tai suunnittelee. Omat työnikin on pitänyt siirtää kotiin sillä poika tuo minkälaista ryyppyremmiä tänne ja lainaa rahojaan heille. Tupakkarahaa kerjää meiltäkin. Silti vain sitä tupakkaa löytyy häneltä ja rahaa menee pikaruokaan, mikä on jo kostautunut ylipainona. Mitä tässä voi enää tehdä? En haluaisi täysi-ikäistyvää heittää pois kotoa. Enemmän mieltäni raastaa se, että miten käy jos vanhemmat kuolee ennen lastaan. Kuka häntä sitten auttaa? Se on suuri huoli kehitysvammaisten vanhemmillakin.

Meillä on ollut aivan vastaava tilanne. Vasta 17-vuotiaana tyttäreni sai diagnoosin laaja-alaisista oppimisvaikeuksista. Ennen diagnoosia hän oli pienryhmässä 3. luokasta alkaen ja hänellä oli myös hankala nuoruussaika. Teininä hän karkaili kotoa, elämä oli päihteidenhuuruista ja tapaili täysi-ikäistä miestä, joka yritti hyväksikäyttää tyttöä juottamalla tätä entistä enemmän humalaan. Itse sain pelastettua hänet tältä hirvittävältä tilanteelta.

Väsyttyäni yläasteikäisen tytön huolehtimiseen pyysin apua ja toivoin huostaanottoa omatoimisesti. Ennen diagnoosiahan tyttö oli vain ilkeä ja laiska. Koulumenestyskin oli huonoa helpotuksista huolimatta.

Tyttö on käynyt nuorisopsykiatrin juttusilla, mutta ne loppui lyhyeen koska psykiatrin sanojen mukaan hän ei puhunut asioista mitään. Tyttö ei itse tainnut ymmärtää, mistä ja miten puhua. Masennusta ei ole tähän mennessä asiantuntijoiden mukaan.

Minua välillä mietityttää, että täyttäisikö hän jo lievän kehitysvamman kriteerit? Diagnoosi olisi oikeasti helpottava, kun tytär on nyt väliinputoaja. Se takaisi hänelle jatkuvan eläkkeen, kun missään työssä ja koulussa ei ole pärjännyt useiden keskeytyksien jälkeen koska hän ei koskaan ole puhunut taustastaan eikä diagnoosistaan vaan pari myöhästelyä on johtanut potkuihin puutteellisen ajantajun takia. Muutenkin tuntuu olevan "pihalla", vaikka on jo 21-vuotias. Hän menisi vaikkapa kesävaatteissa ulos pakkasella, sulkeutuu helposti ja menee ties minkälaisen hyväksikäyttäjän matkaan. Nuorimmat lapseni, nyt 14- ja 17-vuotiaat ovat itsekin nuorempina sen oivaltaneet, että millaisissa vaatteissa on sopivaa kulkea pakkasella ja ettei tuntemattomien ihmisten mukaan lähdetä.

Kannattaa varata lääkäriaika nuorelle ja sitä kautta saada lausunto ammatillista kuntoutusta varten, mikä ei katso henkilön diagnooseja. Siellä voidaan kartoittaa tilannetta. Etsivä nuorisotyö ja esim. NUOTTI-valmennus ovat tutustumisen arvoisia väyliä, kun lapsi kuuluu vielä nuoriin lain mukaan (alle 29-vuotiaat). He voivat auttaa nuorta elämänhallinnassa ja siinä, mitä erilaisia koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia on. Ja lievän kehitysvamman mahdollisuus kannattaa selvittää. Niin paljon notkuu työkkärin listoilla ihmisiä, joiden pitkäaikaista työttömyyttä ja kouluttamattomuutta ihmetellään, ja myöhemmin aikuisiällä henkilöllä paljastuukin lievä kehitysvamma tai laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joita vanhemmat eivät ole osanneet/halunneet epäillä lapsuusaikana joko häpeän tai kiinnostuksen puutteen takia. Mitä "pahempi" diagnoosi, sitä enemmän ovet avautuu erilaisiin tukitoimiin.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on tabu esimerkiksi psykologin lausunnoissa sanoa, että tutkitulla on alhainen älykkyys. Siksi kerran kysyinkin oppimisvaikeuksista tutkimuksia tekevältä psykologilta, mistä sanankäänteistä minä opettajana voisin päätellä, mikä on oppilaan pulmien syy. Hän sanoi, että jos lausunnossa puhutaan laaja-alaisista oppimisvaikeuksista, se merkitsee samaa kuin alhainen älykkyys. Näille teineille yleensä koulussa on kaikki vaikeaa, erityisesti abstrakti ajattelu. Vaikeus alkaa usein jo siitä, että ei edes ymmärrä tehtävänantoa. Auttamista vaikeuttaa suuresti se, että heikot oppilaat pyrkivät salaamaan heikkoutensa eivätkä kysy neuvoa. Tai sitten he eivät edes tiedä, mitä kysyisivät. Kaikkein heikoimmilla on myös sosiaalisia ongelmia, koska ihmissuhteetkin voivat teini-iässä alkaa olla jo monimutkaisia.

Tämähän se on nykyajan ongelma. Asia ei aukea helposti edes asianomaisille, vaan luullaan sokeasti lapsen olevan vain lukihäiriöinen. Opettajana on todella vaikeaa päätellä, kun lausunto kertoo haasteita löytyvän asioista x ja y ja prosessointinopeus on erittäin heikkoa. Hymyilyttää aina lukea tällaisia lausuntoja. Ikävä asia kauniisti ilmaistuna. Helpottaisi se open työtä, kun kerrottaisiin vain suoraan, että syynä matala älykkyys vai lukihäiriö, jolloin pystyy arvioimaan että vaatiako enemmän vai vähemmän oppilaalta. Lukihäiriöiseltä kun voi vaatia jotakin toisin kuin laajoilla oppimisvaikeuksilla varustettua oppilasta.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän miehen, jolla on avustaja, jotta pärjää arjessa. Sitten tämä mies on työllistettynä avustajana ala-asteella. 🙄

Peruskoulussa hän oli niitä erityisopetettuja ja nippa nappa sai päästötodistuksen. Taitaa olla niitä työllistämistemppuja x 2 tämä kuvio.

Todella kiva, kun näitä heikkolahjaisia tuupataan takaportin kautta lähihoitajiksi. Ei sitä uskalla vanheta, jos siellä vanhainkodilla on puutteellisilla lääkelaskutaidoilla varustettuja lähihoitajia pistämässä insuliinia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rinnastetaanko aloituksessa tosiaan heikkolahjaisuus ja lukihäiriö? Onko lukihäiriöstä kärsivä tuomittu epäonnistumaan? Muistutan, että monella menestyneellä ihmisellä on lukihäiriö.

Ei rinnasteta.

Lukihäiriöinen ihminen voi olla älykäs. Käytännössä tuntuu kuitenkin olevan niin, että hyvin usein laaja-alaiseen oppimishäiriöön eli tyhmyyteen yhdistyy lukihäiriö. Heikompien oppilaiden lausuntoja lukiessa huomaa, että kyseessä on kimara ongelmia, joista luki on tyypillisesti yksi. Sitten on hahmotuksen pulmia, vaikeuksia toiminnanohjauksessa eli ADD- tai ADHD-tyyppistä oiretta, työmuistin heikkoutta jne.

Osalla on kapea-alainen oppimisvaikeus, mikä ei tarkoita tyhmyyttä. Mutta valitettavan usein aivot kokonaisuutena eivät vain toimi kunnolla. Tuntuu, että tämä jälkimmäinen vaihtoehto on itse asiassa yleisempi.

Nämä ihmisten väärinkäsitykset ja ennakkoluulot johtuu siitä, että erityis-/pienluokkaan pistetään joka ikinen heikompi ja lukihäiriöinen oppilas ja sitten mennään näiden heikompien ehdoilla eikä tarvitse edes yrittää mitään. Sitten ihmiset kuvittelee, että lukihäiriöinen ei voi ymmärtää eri kulttuureista tai yhteiskunnasta.

Minulle ehdotettiin Luovin ammattiopistoa, vaikka minulla on tähtimerkintä vain matematiikasta. Ei todellakaan olisi ollut minun paikka, jossa opetussuunnitelma olisi palvellut eniten heikoimpia.

Eniten minua oli arvelluttanut, että olisinko saanut normaalipalkkaista, täyspäiväistä työtä Luovin papereilla. Eikä ole tarvinnut tyytyä avustaviin töihin eikä ole edes suositeltu sellaisia. Ainakin mitä nyt tiedän ihan normaaliälyisiä, joilla on jokin tuen tarve, eivät ole saaneet työtä kun on tullut esille, että koulutus on hankittu Luovilta. Ovat sitten päätyneet tavallisiin ammattikouluihin ja työllistyneet hyvin.

Pojallani on Aspergerin syndrooma. Yläkouluaikana sain aika paljon viestitellä opettajille, että miten mikäkin homma tehdään, mihin palautetaan ja milloin, eli pojalla oli jotain toiminnanohjauksen ongelmaa. Eräskin opettaja innostui, että hän on tehnyt työtä AS-nuorten kanssa ja suositteli Kiipulan ammattiopistoa (?), joka on tarkoitettu kaiketi oppimisvaikeuksista kärsiville. Mikäs siinä, ystävällistä häneltä, mutta poika opiskelee kyllä ihan tavallisessa ammattikoulussa, jossa hänellä menee aivan loistavasti. Eli vaikka lapsi olisi erityislapsi ja jotkin jutut olisivat hankalia, ei kaikkia voi niputtaa samaan ryhmään. Poikani opiskelu on ilmeisesti aika "yksinkertaista" rakenteeltaan eli ei tarvitse suunnitella omaa oppimistaan ym. "nykyaikaista" ja kun saa keskittyä tekemään rauhassa jotain juttua, mitään ongelmaa ei ole. Luulen, että tällaisia nuoria on aika paljon, jotka ovat pihalla näiden nykyisten ilmiöoppimisten kanssa, mutta itse jonkin työn tekeminen voi sujua hyvin.

No juurikin nykyaikainen opetussuunnitelma tekee nuorista "heikkolahjaisia". 2020-luvulla peruskoulusta valmistuu jopa heikolla luku- ja kirjoitustaidolla varustettuja nuoria.