Ärsyttävää, miten moni kolmikymppinenkin mies elää vain pitkitettyä nuoruutta

Vierailija kirjoitti:

Yksi sana: Valinnanmahdollisuus.

Pitkälle aikuisuuteen on kaikki oveta avoinna, eikä niitä haluta ymmärrettävästi sulkea. Voi toteuttaa omia oikkujaan ja hakea välitöntä mielihyvää mistä milloinkin. Perhe, lapset ja kumppai rajoittaa tuota valinnan mahdollisuutta. Myöskin pelko siitä, että mitä jos minulle onkin vielä niin ja niin paljon hyvää tulossa, mutta nämä tietyt seikat saattavat estää sen kaiken hyvän. Koskee niin miehiä kuin naisiakin kylläkin. Viimeistään oma rappeutuminen, ja vanhuus, ja sairastuminen alkavat murtaa tuota kaavaa. Osalla vain sitten on liian myöhäistä siihen perheeseen., joka alkaa yhtäkkiä tuntua tärkeältä, kun omat rajat, ja elämän rajallisuus tulee vastaan. On pakko luopua jostain, että voi saada jotain muuta. Enen tämä tuli esiin aiemmin, nyt tässä elän ikuisesti nuorena ja terveenä-yhteiskunnassa se kestää kauemmin.

Jokainen silti tyylillään. Lapsia ja perheen haluavia miehiä on kyllä pilvin pimein, kuten myöskin naisia. Pitää vain valita kaltaisensa.

Ihan varmasti kyllästyn elämääni vielä monta kertaa tulevien vuosikymmenten aikana ja laitan asioita sen myötä uusiksi. Mutta vaikka arkeni kävisi kuinka tylsäksi, miksi kummassa alkaisin yhtäkkiä haluta nimenomaan lapsia ja perhe-elämää? Tähän ei ole kukaan osannut vastata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä se vakiintuneen elämän arvo sitten on? Sanopa nyt ihan, että kaikki ymmärtävät. Koska nyt kaikki ymmärtävät vain sen, että sinkuilla miehillä on asiat paremmin kuin perheellisillä.

En tietenkään voi sanoa, koska olen nainen. Oli kyllä mieheni kanssa puhetta vähän aikaa sitten, että meidän seksielämällä on kestänyt 20 vuotta kehittyä täydelliseksi. Ollaan varmaan jotenkin hitaita ja outoja, mutta kumpikin ollaan samaa mieltä. Lapsiakin on, ja itse olen sitä mieltä, että heidän saamisensa on kypsyttänyt omaa seksuaalisuuttani todella paljon, ja siitähän on hyötynyt enimmäkseen oma mies.

Kivat sinulle. Noin 95% naisista kypsyy ihan toiseen suuntaan.

Sinulla ei selvästikään ole heistä kokemusta. Ehkä kannattaisi pyrkiä vähän pidempiin, aidosti sitoutuneisiin naissuhteisiin.

No tässä on oltu 20 vuotta yhdessä ja niistä 12 naimisissa, joten jotain kokemusta tässä on. Sitten tuli se klisee. Eli kaksi lasta, uusi omakotitalo jne, niin alkoi halut kummasti hävitä. No vaimo totesi pariterapiassa, että hän ei vain koe enää mitään tarvetta seksille. Että se siitä sitten. 

Ei kai näin oikeasti kenellekään käy :) eiköhän tämä ole sitä urbaanilegendaa. En siis usko, keksi parempi syy huonosti menneelle parisuhteelle.

N40, 2 lasta, naimisissa

Kiva että sinua naurattaa. Olisi ilmeisesti pitänyt nauhoittaa se keskustelu parisuhdeteraupeutilla. 

Olen kaikkeni yrittänyt. Täältäkin saanut hyviä ohjeita ja vinkkejä, mutta jos toista ei kiinnosta, niin sitten ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lisäarvoa isyys tuo miehen elämään vuonna 2017, kun mahdollisuuksia oman elämän rakentamiseen on enemmän kuin yhdelläkään aikaisemmalla sukupolvella?

Tähän ei ole kukaan osannut vastata.

Ei ihme, että Suomen kansa kuolee kohta sukupuuttoon, kun minä itse on tärkeintä elämässä.

Kenen tässä MINUN elämässä sitten pitäisi olla tärkeämpi kuin minä itse? :D ihme ajattelutapa sulla että pitäisi itse uhrautua ja pilata oma elämä jonkun hypoteettisen kersan takia, jos sellaista ei halua.

Kyllä yhteisön, perheen, suvun ja yhteiskunnan pitäisi olla jossain määrin ihmiselle tärkeä, mutta näinhän ei saa sanoa. Toki hyvä, etteivät ne jotka eivät vanhemmiksi sovi, hanki lapsia, mutta miten oikeasti käy yhteiskunnan, kun syntyvyys vain vähenee? Kuitenkin lapsettomatkin ottavat itsestään selvyytenä, että muiden lapset (eli seuraava sukupolvi), hoitaa heitä kun he ovat vanhoja. Tosin tällä menolla hoitajina on varmaan robotit. 

Vierailija kirjoitti:

Sopiva aika lapsen hankkimiselle on 40–45 vuotta.

Kyllä, juuri näin! Itse 37-vuotiaana en todellakaan ole vielä valmis äidiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lisäarvoa isyys tuo miehen elämään vuonna 2017, kun mahdollisuuksia oman elämän rakentamiseen on enemmän kuin yhdelläkään aikaisemmalla sukupolvella?

Tähän ei ole kukaan osannut vastata.

- läheisen ja vastavuoroisen rakkauden toiseen ihmiseen

- loppuelämän juttukaverin ja parhaassa tapauksessa ystävän, jonka kanssa välillä käydä reissussa tms. ja jonka kanssa tuetaan toinen toistaan

- ajatuksen siitä, ettei vanhanakaan ole ihan yksin ja unohdettu, vaikka omat vanhemmat ja puolisokin olisivat jo kuolleet

Tietysti on tapauksia, joissa suhde lapseen on syystä tai toisesta huono, mutta jos osapuolet ovat molemmat tasapainoisia ihmisiä, toteutuu tuo listani varsin usein. Toki, jos näkee, ettei näillä lapsen mukanaan tuomilla hyvillä asioilla ole arvoa tai että niiden arvo ei riitä korvaamaan vastuuta, ei kannatakaan hankkia lapsia. Ei kaikkien tarvitse haluta samoja asioita.

Sanoisin myös, että varsinkin, jos on vain yksi lapsi ja puoliso mukana kuvioissa, ei lapsi estä vanhempansa oman elämän rakentamista oikein mitenkään. Tietysti silloin estää, jos haluaa _jatkuvasti_ olla vain yksin, mutta tällöin ei usein sitten edes parisuhde sovi suunnitelmiin.

Täydennän hieman listaasi

- läheisen ja vastavuoroisen rakkauden toiseen ihmiseen (joka voi loppua ihan koska vaan ja sitten seuraakin raskas pesänselvitys, huoltajuuskiistat jne.)

- loppuelämän juttukaverin ja parhaassa tapauksessa ystävän, jonka kanssa välillä käydä reissussa tms. ja jonka kanssa tuetaan toinen toistaan (riitelykaverin, reissuissa voi joo käydä, mutta vain siellä minkä nainen ilmoittaa)

- ajatuksen siitä, ettei vanhanakaan ole ihan yksin ja unohdettu, vaikka omat vanhemmat ja puolisokin olisivat jo kuolleet (monesti lapset ei pidä mitään yhteyttä)

Kyllä viimeistään kaksvitosena pitää muuttaa senioriasuntoon ja aloittaa saattohoito.

Petrus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen oma asia saatana

Kyllä se on vähän muidenkin asia siinä vaiheessa kun huoltosuhteen vinouman takia pistetään muut maksumiehiksi. Esimerkiksi perheelliset. Kyllä ap ihan oikeassa on, paitsi että molemmista sukupuolista tämä kohtaanto-ongelma juontuu.

Uusavuttomien, kakaramaisten nuorten miesten lisäksi on myös naisia jotka toisinaan ovat aivan sekaisin elämänsä kanssa.

Perheettömät ovat niitä verovaroja kerryttäneet silloinkin kun joku toinen on äitiys-hoitovapaalla 10v. Perheettömällä on myös mahdollisuus säästää ja sijoittaa tehokkaammin vanhuutensa turvaksi. Mitä sekopäihin tulee, niitä löytyy yhtä hyvin niin perheettömistä kuin perheellisustä. Parempi tässä tapauksessa olla perheetön, eivät ainakaan lapset kärsi.

Lapsi on arvokkaampi asia kuin yhden ihmisen koko elämänsä aikana maksamat verot. Ihmistä kun ei voi millään rahalla korvata ja roboteista ei kaikkiin töihin ole.

Mulle on ihan sama miten kukakin elämänsä viettää. Mutta ärsyttää perheellisenä kuunnella sitä miten en koskaan aio hankkia lapsia ja miten ei tykätä lapsista ja miten ne ei osaa käyttäytyä missään yms. Lapsivihaa suorastaan. Onko se sitten jotain omaa epävarmuutta vai surua kun ei löydy sellaista puolisoa jonka kanssa voisi lapsia hankkia.

Koska tälläiset ihmiset sitten kuitenkin jossain vaiheessa saavat sen lapsen.

Oikeasti vapaaehtoisesti lapsettomat puhuvat lapsista neutraalisti tai positiivisesti eivätkä korosta sitä miten eivät elämäänsä tuhlaa räkänokkien hoitoon.

Ymmärräb ap:n pointin sikäli, että tunnen monta päälle 30v miestä joiden elämä pyörii työnteon ja viinan juomisen ympärillä. Kivaahan se tietty on, mutta 35v mies joka vkl baarissa on aika säälittävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lisäarvoa isyys tuo miehen elämään vuonna 2017, kun mahdollisuuksia oman elämän rakentamiseen on enemmän kuin yhdelläkään aikaisemmalla sukupolvella?

Tähän ei ole kukaan osannut vastata.

- ajatuksen siitä, ettei vanhanakaan ole ihan yksin ja unohdettu, vaikka omat vanhemmat ja puolisokin olisivat jo kuolleet (monesti lapset ei pidä mitään yhteyttä)

Koko ajan täällä hoetaan miten lapset ei pidä yhteyttä. Oikeastiko täällä kaikki on katkaisseet välit vanhempiinsa? Tosielämässä omasta tuttavapiiristä tiedän tasan yhden, joka ei pidä mitään yhteyttä äitiinsä ja siellä on taustalla erittäin onneton lapsuus ja äidin mielenterveysongelmia. Kyllä normaali ihminen pitää jotain yhteyttä vanhempiinsa. Toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta kyllä totaalihylkäys on harvinaista. Vaikka muuttaisi maailman toiselle puolelle, niin nykyään on skypet ym. Enkä nyt todellakaan tarkoita, että lapsia tehdään "vanhuuden turvaksi", mutta tämä yhteydenpidon lopettamisen jatkuva korostaminen tällä palstalla ihmetyttää.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on ihan sama miten kukakin elämänsä viettää. - - Kivaahan se tietty on, mutta 35v mies joka vkl baarissa on aika säälittävää.

Tässäpä tätä lisääntyjän ajatuksenjuoksua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi sana: Valinnanmahdollisuus.

Pitkälle aikuisuuteen on kaikki oveta avoinna, eikä niitä haluta ymmärrettävästi sulkea. Voi toteuttaa omia oikkujaan ja hakea välitöntä mielihyvää mistä milloinkin. Perhe, lapset ja kumppai rajoittaa tuota valinnan mahdollisuutta. Myöskin pelko siitä, että mitä jos minulle onkin vielä niin ja niin paljon hyvää tulossa, mutta nämä tietyt seikat saattavat estää sen kaiken hyvän. Koskee niin miehiä kuin naisiakin kylläkin. Viimeistään oma rappeutuminen, ja vanhuus, ja sairastuminen alkavat murtaa tuota kaavaa. Osalla vain sitten on liian myöhäistä siihen perheeseen., joka alkaa yhtäkkiä tuntua tärkeältä, kun omat rajat, ja elämän rajallisuus tulee vastaan. On pakko luopua jostain, että voi saada jotain muuta. Enen tämä tuli esiin aiemmin, nyt tässä elän ikuisesti nuorena ja terveenä-yhteiskunnassa se kestää kauemmin.

Jokainen silti tyylillään. Lapsia ja perheen haluavia miehiä on kyllä pilvin pimein, kuten myöskin naisia. Pitää vain valita kaltaisensa.

Ihan varmasti kyllästyn elämääni vielä monta kertaa tulevien vuosikymmenten aikana ja laitan asioita sen myötä uusiksi. Mutta vaikka arkeni kävisi kuinka tylsäksi, miksi kummassa alkaisin yhtäkkiä haluta nimenomaan lapsia ja perhe-elämää? Tähän ei ole kukaan osannut vastata.

Olen kasvattanut lapseni jo aikuisiksi ja voin sanoa, että myös siihen lapsiperheen elämään kyllästyy. Siinä on vain se ero lapsettoman elämään, ettei lapsia voi työntää takaisin sinne mistä tulivatkin :D Lapseen on sidoksissa parikymmentä vuotta, halusi tai ei, kyllästyi tai ei. Joten olen kanssasi samaa mieltä siitä, että lapsettomana voit nykyiseen elämääsi kyllästyneenä laittaa asiat uusiksi paljon helpommin ja nopeammin kuin jos sulla olisi lapsia. Lasta ei koskaan pidä tehdä sen vuoksi, että on kyllästynyt nykyiseen elämäänsä. Asuntolainastakin pääsee helpommin eroon kuin lapsesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lisäarvoa isyys tuo miehen elämään vuonna 2017, kun mahdollisuuksia oman elämän rakentamiseen on enemmän kuin yhdelläkään aikaisemmalla sukupolvella?

Tähän ei ole kukaan osannut vastata.

- ajatuksen siitä, ettei vanhanakaan ole ihan yksin ja unohdettu, vaikka omat vanhemmat ja puolisokin olisivat jo kuolleet (monesti lapset ei pidä mitään yhteyttä)

Koko ajan täällä hoetaan miten lapset ei pidä yhteyttä. Oikeastiko täällä kaikki on katkaisseet välit vanhempiinsa? Tosielämässä omasta tuttavapiiristä tiedän tasan yhden, joka ei pidä mitään yhteyttä äitiinsä ja siellä on taustalla erittäin onneton lapsuus ja äidin mielenterveysongelmia. Kyllä normaali ihminen pitää jotain yhteyttä vanhempiinsa. Toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta kyllä totaalihylkäys on harvinaista. Vaikka muuttaisi maailman toiselle puolelle, niin nykyään on skypet ym. Enkä nyt todellakaan tarkoita, että lapsia tehdään "vanhuuden turvaksi", mutta tämä yhteydenpidon lopettamisen jatkuva korostaminen tällä palstalla ihmetyttää.

No itse pidän yhteyttä n. 60-vuotiaisiin vanhenpiini ehkä kerran kuussa, eikä tuo tahti tule tuosta ainakaan nousemaan, kun muutan vielä 200 km kauemmas. En tiedä sinusta, mutta itse en käyttäisi parikymmentä vuotta elämästäni ja satoja tuhansia euroja rahaa vain saadakseni puhelun joka viides viikko.

Lapsettomat ovat vapaamatkustajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lisäarvoa isyys tuo miehen elämään vuonna 2017, kun mahdollisuuksia oman elämän rakentamiseen on enemmän kuin yhdelläkään aikaisemmalla sukupolvella?

Tähän ei ole kukaan osannut vastata.

- läheisen ja vastavuoroisen rakkauden toiseen ihmiseen

- loppuelämän juttukaverin ja parhaassa tapauksessa ystävän, jonka kanssa välillä käydä reissussa tms. ja jonka kanssa tuetaan toinen toistaan

- ajatuksen siitä, ettei vanhanakaan ole ihan yksin ja unohdettu, vaikka omat vanhemmat ja puolisokin olisivat jo kuolleet

Tietysti on tapauksia, joissa suhde lapseen on syystä tai toisesta huono, mutta jos osapuolet ovat molemmat tasapainoisia ihmisiä, toteutuu tuo listani varsin usein. Toki, jos näkee, ettei näillä lapsen mukanaan tuomilla hyvillä asioilla ole arvoa tai että niiden arvo ei riitä korvaamaan vastuuta, ei kannatakaan hankkia lapsia. Ei kaikkien tarvitse haluta samoja asioita.

Sanoisin myös, että varsinkin, jos on vain yksi lapsi ja puoliso mukana kuvioissa, ei lapsi estä vanhempansa oman elämän rakentamista oikein mitenkään. Tietysti silloin estää, jos haluaa _jatkuvasti_ olla vain yksin, mutta tällöin ei usein sitten edes parisuhde sovi suunnitelmiin.

Täydennän hieman listaasi

- läheisen ja vastavuoroisen rakkauden toiseen ihmiseen (joka voi loppua ihan koska vaan ja sitten seuraakin raskas pesänselvitys, huoltajuuskiistat jne.)

- loppuelämän juttukaverin ja parhaassa tapauksessa ystävän, jonka kanssa välillä käydä reissussa tms. ja jonka kanssa tuetaan toinen toistaan (riitelykaverin, reissuissa voi joo käydä, mutta vain siellä minkä nainen ilmoittaa)

- ajatuksen siitä, ettei vanhanakaan ole ihan yksin ja unohdettu, vaikka omat vanhemmat ja puolisokin olisivat jo kuolleet (monesti lapset ei pidä mitään yhteyttä)

Nuo alkavat olla utopiaa, heti ensimmäisen lapsen synnyttyä.

Puolet naisista eroaa miehestään.

Kas siinä juttuseuraa haastemiehen välityksellä jne, jne.

Lasten tekeminen suomalaisen naisen kanssa on miehen kannalta helvetin huono diili. Naiset eroaa nykyään lähes järjestään kun lapset on tehty, vievät puolet omaisuudesta johon ovat itse tuoneet korkeintaan neljäsosan ja siihen vielä elatusmaksut päälle.

Pitääkö joku täällä miehiä tyhminä?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset saavat nykyään itse päättää mitä tekevät. Siksi on tämä vapaa liikkuvuus-systeemi. Ihmiset saavat itse päättää, minkä maan sosiaaliturvan piiriin kuuluvat ja millaiset ihmiset sen maksajiksi haluavat.

Niin nykyään. Tulevaisuudesta ei tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sopiva aika lapsen hankkimiselle on 40–45 vuotta.

Kyllä, juuri näin! Itse 37-vuotiaana en todellakaan ole vielä valmis äidiksi.

Heh, kolmen vuoden päästä sitten olet valmis? Biologia on vähän erimieltä kanssasi, juna taisi mennä jo sulta ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä lisäarvoa isyys tuo miehen elämään vuonna 2017, kun mahdollisuuksia oman elämän rakentamiseen on enemmän kuin yhdelläkään aikaisemmalla sukupolvella?

Tähän ei ole kukaan osannut vastata.

- ajatuksen siitä, ettei vanhanakaan ole ihan yksin ja unohdettu, vaikka omat vanhemmat ja puolisokin olisivat jo kuolleet (monesti lapset ei pidä mitään yhteyttä)

Koko ajan täällä hoetaan miten lapset ei pidä yhteyttä. Oikeastiko täällä kaikki on katkaisseet välit vanhempiinsa? Tosielämässä omasta tuttavapiiristä tiedän tasan yhden, joka ei pidä mitään yhteyttä äitiinsä ja siellä on taustalla erittäin onneton lapsuus ja äidin mielenterveysongelmia. Kyllä normaali ihminen pitää jotain yhteyttä vanhempiinsa. Toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta kyllä totaalihylkäys on harvinaista. Vaikka muuttaisi maailman toiselle puolelle, niin nykyään on skypet ym. Enkä nyt todellakaan tarkoita, että lapsia tehdään "vanhuuden turvaksi", mutta tämä yhteydenpidon lopettamisen jatkuva korostaminen tällä palstalla ihmetyttää.

No itse pidän yhteyttä n. 60-vuotiaisiin vanhenpiini ehkä kerran kuussa, eikä tuo tahti tule tuosta ainakaan nousemaan, kun muutan vielä 200 km kauemmas. En tiedä sinusta, mutta itse en käyttäisi parikymmentä vuotta elämästäni ja satoja tuhansia euroja rahaa vain saadakseni puhelun joka viides viikko.

Olen itse lähes 60v ja minulla on kaksi lasta kumppaneineen. Olen matkustellut paljon ja harrastanut ja toki käynyt töissä. Ulkomaillakin on asuttu. En tunne jääneeni mistään paitsi lasten takia.

Minulla on kumppani edelleen ja muuta sosiaalista elämää lasteni lisäksi eli en usko olevani rasite. Nähdään aika usein.

Mutta turvaa tuo hyvin paljon se ajatus että tarvittaessa he auttavat minua enkä jää yksin vaikka jäisin leskeksi tms

Ei pelkästään heidän seuransa vaan juuri tuo turva jonka he tuovat olemassaolollaan.

Ja ehdottomasti aion pärjätä omillani niin kauan kuin suinkin voin ja hankkia apua yhteiskunnalta jos tarvitsen ja sitä on saatavissa.

Ymmärrän kyllä että heillä on oma elämä.

Me vanhemmat olemme olleet ja olemme edelleen olemassa heidän tukenaan pahan päivän varalta kuin myös toisin päin.

Ei mee nallekarkit tasan ei.

Onko kuitenkin niin ,että olipa oma elämäntilanne mikä hyvänsä niin aina jonkun toisen elämä on parempaa.