Epätoivoisin asia jonka olet tehnyt ihastuksesi takia

Aika vähän olen varsinaisesti tehnyt mitään yltiötyperää, mutta minulla on taipumusta roikkua yksipuolisissa ihastuksissa kuukausia tai jopa vuosia. Tyypillisesti ollaan kavereita tai työ- tai opiskelututtuja ja kuvioon liittyy ainakin alussa jonkinlaista pientä flirttiä (tai jotain minkä tulkitsen flirtiksi. Sen jälkeen ihastuminen paisuu mielessäni ja fantasioin henkilöstä kaiket päivät. Käyttäydyn kuin ihastunut teini, hihittelen ja esimerkiksi bileissä hakeudun jatkuvasti seuraan. Järjellä tajuan ihastukset yksipuolisiksi, mutta ihastuneen ihmisen aivot kehittää yhä mielikuvituksellisempia selityksiä sille miksei toinen osoita kiinnostusta vaikka onkin oikeasti salaa hurjan ihastunut. Viimeisin ihastukseni ignoorasi minut edellisellä tapaamisella lähes täysin, mutta mieleni pyrkii sitkeästi nostamaan esille ajatusta, että hän käyttäytyi viileästi koska on itseasiassa liian ihastunut ja yrittää varattuna taistella vastaan. Mikä on tietysti täyttä p*skaa. Ja tässä on vieläpä alun kevyt flirtti kääntynyt siihen, että nykyisin henkilö flirttailee suunnilleen kaikelle millä on pulssi - paitsi minulle. Ja minun pääni ei siltikään tajua. Voi luoja olen tyhmätyhmätyhmä.

Tyypillisesti ihastukset päättyy lopulta siihen, että nolaan itseni tekemällä sellaisen aloitteen joka vaatii täysin yksiselitteisiä pakkeja. Niin selkeitä, ettei edes minun kiero mieleni keksi niille enää tekosyitä. Se toimi sinkkuna. Nyt itse varattuna ei oikein viitsi käydä edes yrittämässä, joten pääni jää junnaamaan tällaisiin juttuihin. Yritän puhua itselleni järkeä, mutta epäonnistun surkeasti.

Ostin fb-kirpputorilta tuotteen vain siksi, koska se piti noutaa lähiöstä, jossa ihastukseni asuu. Ilmoitin siitä ihastukselleni innoissani, koska luulin että hän pyytää samalla minua käymään kotonaan vaikka kahvilla. Ei se pyytänyt 😤 Vaadin kostoksi ihastustani hakemaan kirpputori-ostokseni minulle, että saisin syyn edes tavata häntä.

Eräs nuori nainen aloitti suhteen hieman vanhemman naimisissa olevan miehen kanssa koska oli niin ihastunut. Ja halusi kai myös lapsen tämän kanssa.

Yksi kollegani ryhtyi suhteeseen varatun kollegansa kanssa. Antoi tämän ottaa kuvia itsestään mairea hymy naamallaan, josta jäi myös kiinni myöhemmin.

No en ihastuksen takia, vaan exän. Latasin netistä kirjan, jolla vakuutettiin saavan exänsä takaisin. Noudatin kirjan ohjeita orjallisesti ja kuinkas ollakaan, muutaman kuukauden päästä alkoi tapahtua. Kannatti, palasimme yhteen, menimme naimisiin ja nyt olen raskaana. Suhteemme on oikeasti tasapainoinen, mutta miehelle en tule koskaan paljastamaan tuota "peliäni".

Vierailija kirjoitti:

No en ihastuksen takia, vaan exän. Latasin netistä kirjan, jolla vakuutettiin saavan exänsä takaisin. Noudatin kirjan ohjeita orjallisesti ja kuinkas ollakaan, muutaman kuukauden päästä alkoi tapahtua. Kannatti, palasimme yhteen, menimme naimisiin ja nyt olen raskaana. Suhteemme on oikeasti tasapainoinen, mutta miehelle en tule koskaan paljastamaan tuota "peliäni".

Minäkin sain exän takaisin, talon kolme lasta ja sormukset. Ei olisi kannattanut. Olisi pitänyt uskoa vanhaa viisautta, että miehen ja bussin perässä ei kannata juosta. Jos ei mies halua sinua ilman pelejä ja manipulointia, niin mies ei ylipäänsä halua sinua tarpeeksi. Tai toivottavasti teillä on tilanne eri, mutta väitän että useimmiten nämä päättyy lopulta huonosti. Jos mies on oikeasti rakastunut, sitä ei tarvitse huijata suhteeseen.

Luin koko ketjun ja oli kyllä hyvää tavaraa! En valitettavasti voi kertoa omiani, koska en ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin joskus alakouluikäisenä polkenut pari kertaa pyörällä silloisen ihastuksen talon ohitse nähdäkseni hänet. Lisäksi kaverini asui melkein vieressä, joten poljin siellä päin useinkin. Lukioikäisenä päädyinkin jo yhteen nykyisen vaimoni kanssa. Kohta 23 vuotta takana. Sitä ennen en koskaan uskaltanut ottaa mitään kontaktia ihastuksiini, vaan toivoin meidän vain osuvan sattumalta yhteen. Joskus osuttiinkin, mutta kun en ilmaissut kiinnostusta mitenkään, olimme vain samassa kaveriporukassa ja siinä se.

Yksi vahinkotapaus sentään tulee mieleen. Olin katsonut silloisen ihastukseni puhelinnumeron, joka oli sama kuin yhden luokkalaverini, mutta kaksi viimeistä numeroa oli eri järjestyksessä. Ajattelin kerran soittaa luokkakaveriani pelaamaan jalkapalloa ja ajatuksissani näppäilinkin ihastukseni kodin numeron. Kun hänen isänsä vastasi, meinasin paskoa housuuni, huusin äkkiä "anteeksi väärä numero" ja suljin luurin. Ihastuksen isä oli koulussamme opettaja, ja kaikki pelkäsivät häntä ainakin vähän. Huhuttiin, että jotkut olivat joskus soittaneet hänelle pilapuheluita, joten hän oli hankkinut puhelimeen laitteen, jolla näkee soittajan numeron (sitä ei siis lankapuhelimesta yleensä nähnyt). Pelkäsin, että opettaja tulee ovellemme huutamaan asiasta. Kun häntä ei kuulunut, juoksin loppulukuvuoden pakoon aina, kun näin kyseisen opettajan. Huvittaa näin aikuisena, koska hän varmasti huomasi muuttuneen käytökseni vaikka silloin en sitä tajunnut. En tiedä, oliko hänellä edes sitä numeronäyttöä ja vaikka olisi ollutkin, niin tuskinpa hän olisi meidän numeroamme tuntenut. Eikä hän tietääkseni soittanut meille koskaan kysyäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Muutin samaan vuokra-asuntoon. Tapahtui Helsingissä parikymmentä vuotta sitten. Olin täysin hullaantunut yhteen puolituttuun, joka valitteli, että putkiremontin takia joutuu muuttamaan vuokrakämpästään pois 3-4 kk eikä ole mitään asuntoa. Nokkelasti etsin tuttavan tuttavalta vapautuneen kolmion. Sinne me muutettiin, minä toiseen makkariin ja hän toiseen. Yhteinen olohuone oli ja pieni keittokomero.

Alku meni tosi hyvin ja alettiin lähentyä. Tehtiin yhdessä usein ruokaakin. Sitten hän alkoi pitää ihmeellistä lomakotia meidän yhteisessä vuokra-asunnossa. Opiskelin ja tein pieniä työkeikkoja. Olipa hurjaa tulla kotiin klo 22.30 opiskelupäivän ja työvuoron jälkeen, kun sohvalla makasi päissään ihan tuntematon ihminen. Tämä ihastukseni ei ollut pk-seudulta kotoisin, joten sieltä hänen kotipaikkakunnaltaan niitä vanhoja kavereita tuntui tulevan sohvamajoitukseen.

Viimeinen tikki oli se kun yksi 24-25-v. mies yöpyi olohuoneessa varmaan kolmatta tai neljättä kertaa viikonlopun yli ja toi baarista jonkin epämääräisen naisen mukanaan. Koko yön puuhasivat siellä olohuoneessa ja nainen ulisi kuin eksynyt koiranpentu. Huusin useamman kerran oven läpi, että olkaa hiljempaa. Ei mitään vaikutusta. Nainen varasti vessasta mukaansa minun hajuvesiä ja meikkejä.

Sen jälkeen minä istuin rauhassa alas ja sanoin kämppikselle, että tämä yhteinen vuokra-asuminen ei ollenkaan toimi, jos hän kuljettelee vieraita lähes joka viikonloppu. Minä en jaksa tutustua koko ajan uusiin ihmisiin, en jaksa valvoa, jos keskellä yötä rymyävät enkä jaksa siivota niin paljon kuin ne vieraat ihmiset sotkevat. Hän ymmärsi ja minä aloin etsiä uutta alivuokralaista. Sitä en enää muista, mihin hän muutti, mutta väleissä pysyttiin kuitenkin.

Ajattele kun olisitte alkaneet seurustella. Olisit joutunut sietämään niitä sohvalla majoittuvia jatkuvasti.

Mullehan nimittäin kävi just niin, että poikaystävä oli sen vuoden armeijassa, kun mä kävin lukion 3. luokkaa. Sit lähdettiin syksyllä opiskelemaan ja muutettiin yhteen. Huomasin asuvani yhdessä yltiösosiaalisen ihmisen kanssa. Hänelle tuli nopeasti uusia opiskelukavereita ja meillä oli joku kylässä lähes joka ilta! Viikonloppuisin hän kutsui mm. entisiä armeijakavereita, lukiokavereita, joskus niiden tyttöystävän tai muita kavereita lisäksi, se oli kuin yleisessä majatalossa olisi asunut.

Yhtenä viikonloppuna hän suuttui, koska minä lähdin vanhempieni luo junalla lepäämään ja hänen paras frendinsä oli tulossa avovaimon kanssa kylään koko viikonlopuksi. Meillä oli todellinen mykkäkoulu käynnissä sen viikonlopun jälkeen. Tietynlaista alistamista sekin, että yksipuolisesti päättää kutsua vieraita koko ajan. Joskus pitää olla aikaa myös opiskella kotona, siivota, pestä pyykkiä, löydä ruokakaupassa. Yhdelle avokin opiskelukaverille sanoin, että hän saa istua meillä vaikka koko illan, jos haluaa, mutta sitten saa auttaa myös siivouksessa, koska nyt on pakko siivota. Vähin äänin hävisi paikalta. Ja se mun avomies huusi koko illan mulle, että millä oikeudella mä yksipuolisesti latelen ehtoja, että hänen kavereittensa pitää siivota meillä, mutta mun omia kavereita se sääntö ei koske. Ei koskenut, koska mulla oli tolkku päässä, enkä kavereitani kutsunut joka ilta kylään, en edes joka viikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en ihastuksen takia, vaan exän. Latasin netistä kirjan, jolla vakuutettiin saavan exänsä takaisin. Noudatin kirjan ohjeita orjallisesti ja kuinkas ollakaan, muutaman kuukauden päästä alkoi tapahtua. Kannatti, palasimme yhteen, menimme naimisiin ja nyt olen raskaana. Suhteemme on oikeasti tasapainoinen, mutta miehelle en tule koskaan paljastamaan tuota "peliäni".

Minäkin sain exän takaisin, talon kolme lasta ja sormukset. Ei olisi kannattanut. Olisi pitänyt uskoa vanhaa viisautta, että miehen ja bussin perässä ei kannata juosta. Jos ei mies halua sinua ilman pelejä ja manipulointia, niin mies ei ylipäänsä halua sinua tarpeeksi. Tai toivottavasti teillä on tilanne eri, mutta väitän että useimmiten nämä päättyy lopulta huonosti. Jos mies on oikeasti rakastunut, sitä ei tarvitse huijata suhteeseen.

Samaa mieltä tuosta. Exää ei kannata hankkia takaisin, koska a. Ne samat ongelmat tulee uudestaan eteen, jotka teidät erotti JA b. Olet itse luonut valheellisia kuvia ja muistoja teidän suhteesta.

Stalkannut ja jäänyt kiinni nolosti. Kohde tullut jutteleen tanssipaikassa (ymmärtänyt ilmeisesti mistä oli kysymys) ja esitellyt minut poikaystävälleen.

Mutta toisesta suunnasta. Eräs kotikylän tyttö oli sairaalloisen ihastunut minuun jo ala-asteelta.  Oli sellainen riippakivi. Tunki itsensä aina joka paikkaan koulujutuissa ja harrastuksissa. Yläasteaikoina jouduin kulkemaan koulumatkoja sen seurassa (sama matka) ja se alkoi jo rasittaa.

Sen äiti oli jotenkin mukana kuvioissa ja oli puhunut meistä vanhemmilleni parina yms. Äitini oli tuossa käsityksessä vielä kun olin jo avioliitossa! ("Kyllä T:stä ja sinusta olisi tullut niin hyvä pari.Olisit vaan pitänyt kiinni!" - Hyi helvetti)

Mutta sen tytön äiti..esimerkki: olin jo lukiossa ja kerran vein kaverini pikkusiskoa jonnekin tapahtumaan naapuripikkukaupunkiin. No, joku oli nähnyt meidät autolla yhdessä. Minuun ihastuneen tytön äiti oli soittanut kaverini vanhemmille ja haukkunut koko perheen sekä kaverin pikkusiskon huoraksi yms pas---kaa.

Opiskeluaikoina minuun ihastunut tyttö oli pamahtanut paksuksi ja oli nimennyt minut isäehdokkaaksi. Ja niin sitä mentiin kuultavaksi vaikka en ollut ollut edes huutoetäisyydellä vuosikausiin.

Vieläkin tulee mieleen josko se taas keksii jotain. Creepy akka.

Tää on kyllä huippuketju. Lukenut jokaikisen ja hihitellyt mietä mielikuvituksellisimmille teoille  :D  Ja kyllä on varaa hihitellä, kun itse tehnyt kanssa vaikka mitä epätoivoista.

Tämän ketjun perusteella vaikuttaa siltä että kukaan ei ole ikinä ollut ihastunut minuun :')

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko epätoivoisiin vai säälittävin, mutta seurustelin 1,5 vuotta ihastukseni hyvän ystävän kanssa. Alun perin siis olin kiinnostunut herra A:sta, mutta kun hän oli varattu, päätin jäädä odottelemaan samaan kaveripiiriin, milloin vapautuu. Erinäisten käänteiden jälkeen aloin seurustella hänen ystävänsä kanssa. Se päätti lopulta heidän ystävyyssuhteensa, koska minulla oli todellisia tunteita vain sitä ihastustani kohtaan ja jossain vaiheessa paljastin sen kummallekin miehelle. Edelleen ottaisin sen herra A:n, jos tulisi pyytämään.

Mä väitän että tämä on yllättävän yleistä ainakin naisten keskuudessa. Tiedän 2 vastaavaa, tosin molemmissa otettiin se ihastuksen veli ja seurusteltiin pitkiä aikoja. Siis tuhottiin sen ei-ihastus-veljen elämä kun sit paljastui että ei ollutkaan rakkautta vaan odottamista.

Vierailija kirjoitti:

Jännä lukea näitä, minä olen aina saanut helposti miesseuraa, mutta en ole koko elämäni aikana rakastunut keneenkään. Olen ollut naimisissa kerran, kaksi lasta siitä aviosta onneksi on, ja pitkässä suhteessa kerran ja lyhyempiäkin on jokunen, Levi-jutut vielä päälle. 😂

Minulla on joku sisäinen esto, en osaa rakastua.

Olen 66 v ja elän yksin, joten kylläpä se kokematta minun osalta taitaa jäädä.

Älä sano, tuolla asenteella joku facebookin amerikan-majuri saa Sinunkin eläkepäivien säästösi kun luotat siihen että et rakastu ja et ainakaan tee mitään typerää.

Kyttäsin työmatkaliikennettä monta kk satunnaisesti että saisin tietää mihin aikaan liikkui ja että hän näkisi minut.

Onnistuinkin löytämään hänet ja pääsin juttusille. Loppu jää nähtäväksi, verkot on vesillä.

Joo, kyllä tässäkin osoitteessa on moneenkin otteeseen kokeiltu ehkä kaikki lailliset keinot ja työstä on joskus käynyt ihastuksen etsintä ja yritykset tehdä itsensä näkyväksi 🤭

Harmi vaan että sillä aikaa kun mä salaa stalkkailin ja emmin niin joku veti välistä.... nopeat syö hitaat.

Lisää 😊

Olin muuttamassa hänen kotipaikkakunnalleen, siis sinne pienelle paikkakunnalle, josta hän on kotoisin.

Ajattelin tekeväni tällä jotenki vaikutuksen...

Enkä jotenkin tullut ajatelleeksi, että tämä ihminen ei todellakaan viihtynyt siellä pienellä junttipaikkakunnalla, vaan muutti sieltä heti pois kun vain oli tarpeeksi vanha.

Joo, en tosiaan tiedä mitä päässäni liikkui, 😂😂

Muutin toiseen kaupunkiin että unohtaisin.

Vierailija kirjoitti:

Soitin eksän puhelinvastaajaan omasta puhelimestani (arvasin että hänen tunnuslukunsa on syntymäpäivä) ja kuuntelin vastaajaviestejä. Tämä oli 90-luvun lopulla, jolloin vastaajia käytettiin enemmän.

Vieläköhän nykyään onnistuisi murtautua toisen vastaajaan?

Lol, oon tehnyt tätä samaa.

Lisäksi oon tehnyt feikkiprofiilin Faceen ja postaillut muka miehenä söpöjä kuvia seinälleni, kun yritin tehdä ihastukseni mustasukkaiseksi. En usko, että hän edes huomioi niitä.

Oon myös tehnyt feikkiprofiilin Faceen seksikkäänä naisena ja laittanut kaveripyynnön ihastukselleni, jolta en saanut mitään vastakaikua. Hänet mies hyväksyi heti ja yritti jopa viestitellä sen kanssa. Silloin vasta tajusin, että mies ei todellakaan ole kiinnostunut musta.