Epätoivoisin asia jonka olet tehnyt ihastuksesi takia

Sain 14-vuotiaana luvan tapetoida huoneeni. Tapetoin sen ihastukseni lempivärillä enkä omallani. Siellä ne tapetit vieläkin komeilevat, eivätkä anna unohtaa :D

Mies jätti mut muutaman viikon seurustelun jälkeen, mutta olin niin varma että kuuluttiin yhteen että aloin tarjoutumaan kännikuskiksi sen parhaalle kaverille että näkisin ihastuksestani vilauksenkin. Kuukauden verran ajelin kaikki viikonloput kyyditen sen kännisiä kavereita himaan ja bileisiin kunnes lopulta sain miehen takaisin. 

Noloa, mutta kannatti- yhdessä ollaan vieläkin :D

Ihan kamalaa, ihastuin työkaveriini joka on mua 30 vuotta vanhempi, naimisissa ja lapset saman ikäisiä kuin mä.

En siis kylläkään kiinnostunut hänestä siinä mielessä että olisin halunnut hänet itselleni, musta oli kiva kuunnella juttuja hänen vaimostaan jne.

Kuitenkin tykkäsin olla hänen seurassaan ja ilmeisesti häntäkään ei mun läsnäolo häirinnyt kun aina isommassa porukassa jutellessa hän aina osoitti juttunsa mulle. Tai siis puhui kaikille, mutta katsoi useimmiten vain mua silmiin, varsinkin nauraessaan. Itse sitten koin velvollisuudekseni myös koko ajan katsoa häntä ja nauraa kaikille hänen jutuilleen.

Varmaan rupesin sitt tuntemaan vetoa häneen ton silmiin tuijottelun ja nauramisen takia, ja sen jälkeen halusin aina tehdä kaikki työtehtävät hänen kanssaan. Oltiin paljon kahden kesken ja ikinä ei tullu hiljasia hetkiä kun juttu luisti niin hyvin. En oo kenenkään muun kanssa hymyilly/nauranu niin paljoa :) Joskus ajelin töistä kotiin samaa reittiä kuin hän vaikka hän asui eri suunnassa kuin mä.

Nyt en ole ollut enää kuukausiin samassa työpaikassa, mutta joskus tulee lenkkeiltyä vanhan työpaikan lähettyvillä jos törmäisin häneen. En tajua mikä mua vaivaa, en oikeesti edes halua olla hänen kanssaan mutta silti vaan hymyilyttää kaikki pienetkin jopa turhan päiväset muistot häneen liittyen.

Yläasteella olin kunnon sarjaihastuja. Ihastuin 7. luokalla mua lukion ekaluokkalaiseen (sama koulurakennus) poikaan tosi palavasti ja ryhdyin jäljittelemään tämän pukeutumistyyliä (hippi), musiikkimakua jne. Tein käsityötunnilla itelleni samoista väreistä laukun kuin minkä värinen tämän pojan reppu oli. Kiinnostuin uskonasioista varmaan osaksi pojan takia. Lähettelin sähköposteja ainakin parista tekaistusta osoitteesta hänelle. Olin varmasti oikea pain in the ass. Ongin kaiken mahdollisen tiedon minkä pojasta löysin ja vaalin tiedonmuruja kuin kalleinta omaisuuttani. Paljon on varmaan jo unohtunut, mitä ihastukseni eteen tein, mutta tyyliin kyttäsin milloin hän tulee kouluun ja menin hänen lähellä ollessaan ihan sekaisin jne, ja kun poika sattui olemaan paikallislehdessä niin leikkasin kuvansa irti ja kuljetin sitä mukanani. Muistan esitelleeni kuvaa umpi-ihastuneena luokkakaverilleni, jonka tiesin olevan taas ihastunut minuun, voi poikaparka :(

Seuraavaksi ihastuin pojan kaveriin, ja taas muuttui tyyli tämän pojan maun mukaiseksi. Hankin rastat ja oikeanlaisia asusteita (esim. semmosen rastafarilakin, kun pojallakin oli). Ikävä kyllä tämä poika ei sulattanut ihastustani yhtään, ja mm. lähetti saatananpalvojakaverinsa uhkailemaan mua, että poika pitää jättää rauhaan. Kaveri tuli kovistelemaan mua jopa kun satuttiin samaan ilmaiskonserttiin naapurikaupunkiin, ja kun koulun pihalla satuin kavereideni kanssa nauramaan täysin jollekin muulle asialle, katsoen erehdyksessä pojan suuntaan. Olin lopulta tosi peloissani, se oli vähän ikävä opetus 13-14-vuotiaalle mielestäni.

Tämä oli irc-gallerian ja ircin kulta-aikaa, vanhemmat nörtit muistanette. 2000-luvun alkupuolta.

Vihasin siis syvästi tietokoneita enkä osannut tehdä niillä yhtään mitään. Olin enempi sellainen "suosittu tyttö". Ihastuin yhteen nörtti-poikaan koulussani, hän ei ollut edes luokallani vaan vuotta alempana. Tunsin yhden tytön siltä luokalta kaverini kautta, sain häneltä ongituksi, mikä on pojan nimi, missä asuu jne. Noloa... Olin varmaan aika päivänselvä.

Mulla meni varmaan monta kuukautta löytää hänet irc-galleriasta (nuorisolle tiedoksi, siellä oltiin nimimerkeillä esim. _maijakoo_, ei omilla nimillä kuten facessa nykyään, hitsit miten paljon helpompaa teillä on!). Galtsusta näki millä kanavilla joku irccasi, ikävä kyllä ihastukseni irccasi tasan kahdella kanavalla joista toinen oli ihan valtava (ei mitään jakoa päästä "sattumalta" keskustelemaan ihastuksen kanssa). Toisella kanavalla hän oli itse ylläpitäjänä, eräs tietty harrastus joka tosi, tosi harvinainen ja niin yyybernörtti ja spesifi kuin mahdollista. Esim. Linux-koodaaminen norjaksi bugien poistamiseksi firefox-selaimesta samalla ZZ-top partaa kasvattaen ja Unkarilaisen pienpanimon tummaa olutta nauttien. Helkkari! Kanavalla vain n. 10 henkilöä, kaikki miehiä... Yllätys.

Mitä tekkeepi meikämaija? Otti selvää tästä ihastukseni harrastuksesta. Opiskelin asiaa yhden kokonaisen talven (!!!). Lisäksi ihastutin yhden nörttipojan itseeni jotta hän opettaisi minulle irccausta ja koodauksen alkeet jotten jää kiinni teeskentelystä. Lopulta olin valmis, menin kanavalle ja aloin muka-rennosti keskustella näiden nörttipoikien kanssa "yhteisestä harrastuksestamme". He uskoivat minun olevan oikea nainen eikä trolli vasta kun kävin yhden kanssa kahvilla. Puolet kanavasta ihastui minuun suorilla ja yksi jopa kosi minua :D

Anteeksi pojat, olen todella, todella pahoillani. Pakkomielle-ihastuminen ei lakia lue. Olette kyllä ihania kaikki <3

Lopulta keskusteltuani varmaan vuoden, sain viimein ihastukselleni vastinetta. Hänestä tuli aviomieheni ja lasteni isä. En ole jäänyt kiinni vieläkään siitä ettei kyseinen harrastus ole suurin intohimoni :D Tunnustus helpotti, minut saattaa kyllä tunnistaa tästä, ainakin kyseisen kanavan porukka.... Kiitos ja anteeksi!

Ihastuin kerran naapurin poikamieheen. Asuin parikymppisenä taloyhtiössä, jossa oli paljon nuoria ja aika villiä biletystä viikonloppuisin. Kerran sitten oltiin hänen kämpillään viettämässä iltaa ja jäimme kahdestaan muiden lähtiessä käymään jossain, ja olin ihan haltioissani. Siinä sitten istuttiin pöydän toisilla puolilla ja ajattelin, että nyt, nyt tunnustan ihastukseni, ja sen teinkin humalan ja rohkeuden puuskassa. Seurasi todella vaivaannuttava hetki, ja mies takelteli jotain, että katotaan, miten tää asia tästä kehittyy... sitten istuttiin vaan hiljaa pitkän aikaa, kunnes muut tuli takaisin. Ihan hirveetä! Tokihan mies tajusi viimestään sillon, ja mä vähän myöhemmin, ettei meistä mitään olis tullu, kun ei saatu edes mitään keskustelua aikaan vaikka oli loistava tilaisuus. Facepalm...

Olen pitkäaikaisessa parisuhteessa ja ihastunut miesystäväni kaveriin. Hän oli itse tahollaan avoliitossa, joten päätin olla vain hiljaa ja jatkaa omassa, ihan hyvässä suhteessani. Ajan myötä meistä tuli hyviä ystäviä. Hän erosi lapsensa äidistä ja löysi nopeasti uuden naisen, joten vieläkään ei ollut mahdollisuutta yrittää lähestyä asian tiimoilta. Annoin vain olla. Nyt olen lohduttavana olkapäänä, kuuntelen naismurheita ja kännisiä avautumisia. Yhteisissä illanvietoissa katselen hymyillen kun hän pussailee joka kerta eri naisen kanssa. Yritin jopa auttaa häntä palaamaan yhteen ex-puolisonsa kanssa. Yritän olla hyvä ystävä, että voin edes jotenkin olla osa hänen elämäänsä, vaikka suhdetta meidän välillemme ei tule ikinä syntymään. Tämä kuulostaa todella julmalta miestäni kohtaan, mutta minkäs sille voi.

Mutta niihin käytännön epätoivoisiin tekoihin; maksoin yli 100€ taksista ihan vain että pääsisin pariksi tunniksi samoihin bileisiin. Olemaan kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli irc-gallerian ja ircin kulta-aikaa, vanhemmat nörtit muistanette. 2000-luvun alkupuolta.

Vihasin siis syvästi tietokoneita enkä osannut tehdä niillä yhtään mitään. Olin enempi sellainen "suosittu tyttö". Ihastuin yhteen nörtti-poikaan koulussani, hän ei ollut edes luokallani vaan vuotta alempana. Tunsin yhden tytön siltä luokalta kaverini kautta, sain häneltä ongituksi, mikä on pojan nimi, missä asuu jne. Noloa... Olin varmaan aika päivänselvä.

Mulla meni varmaan monta kuukautta löytää hänet irc-galleriasta (nuorisolle tiedoksi, siellä oltiin nimimerkeillä esim. _maijakoo_, ei omilla nimillä kuten facessa nykyään, hitsit miten paljon helpompaa teillä on!). Galtsusta näki millä kanavilla joku irccasi, ikävä kyllä ihastukseni irccasi tasan kahdella kanavalla joista toinen oli ihan valtava (ei mitään jakoa päästä "sattumalta" keskustelemaan ihastuksen kanssa). Toisella kanavalla hän oli itse ylläpitäjänä, eräs tietty harrastus joka tosi, tosi harvinainen ja niin yyybernörtti ja spesifi kuin mahdollista. Esim. Linux-koodaaminen norjaksi bugien poistamiseksi firefox-selaimesta samalla ZZ-top partaa kasvattaen ja Unkarilaisen pienpanimon tummaa olutta nauttien. Helkkari! Kanavalla vain n. 10 henkilöä, kaikki miehiä... Yllätys.

Mitä tekkeepi meikämaija? Otti selvää tästä ihastukseni harrastuksesta. Opiskelin asiaa yhden kokonaisen talven (!!!). Lisäksi ihastutin yhden nörttipojan itseeni jotta hän opettaisi minulle irccausta ja koodauksen alkeet jotten jää kiinni teeskentelystä. Lopulta olin valmis, menin kanavalle ja aloin muka-rennosti keskustella näiden nörttipoikien kanssa "yhteisestä harrastuksestamme". He uskoivat minun olevan oikea nainen eikä trolli vasta kun kävin yhden kanssa kahvilla. Puolet kanavasta ihastui minuun suorilla ja yksi jopa kosi minua :D

Anteeksi pojat, olen todella, todella pahoillani. Pakkomielle-ihastuminen ei lakia lue. Olette kyllä ihania kaikki <3

Lopulta keskusteltuani varmaan vuoden, sain viimein ihastukselleni vastinetta. Hänestä tuli aviomieheni ja lasteni isä. En ole jäänyt kiinni vieläkään siitä ettei kyseinen harrastus ole suurin intohimoni :D Tunnustus helpotti, minut saattaa kyllä tunnistaa tästä, ainakin kyseisen kanavan porukka.... Kiitos ja anteeksi!

Tämä oli ihana! Siitäkin huolimatta, että käy vähän sääliksi rannalle jääneitä poikia :D Omistautumisen tasosta kertoo se, että opettelit jopa koodausta! :O

Ihastuin päätä pahkaa tk:n lääkäriin kun jouduin käymään päivystysaikana poistattamassa roskan silmästä. Meillä ei siis ollut ikäeroa kuin pari vuotta. Tästä huumasta vaihdoin totaalisesti alaa ja maksoin itseni kipeäksi lääkiksen valmennuskursseista. Facebookin ja Googlen avulla stalkkasin missä kyseinen lääkäri asuu, missä opiskelee jne.. Hain pari kertaa lääkiksesn kyseiselle paikkakunnalle ja pääsin vielä sisälle! Onnistun vielä keplottelemaan itseni samoihin lääkiksen bileisiin ja ystävystymään miehen exän kanssa. No mies oikeasti paljastui aika lapselliseksi. Sosiaaliset taidot ja parisuhteessa oleminen oli hänellä ihan lapsen kengissä. Kiinnostus lopahti kuin seinään, en jaksa alkaa ketään opettamaan miten parisuhteessa kuuluu olla ja käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli irc-gallerian ja ircin kulta-aikaa, vanhemmat nörtit muistanette. 2000-luvun alkupuolta.

Vihasin siis syvästi tietokoneita enkä osannut tehdä niillä yhtään mitään. Olin enempi sellainen "suosittu tyttö". Ihastuin yhteen nörtti-poikaan koulussani, hän ei ollut edes luokallani vaan vuotta alempana. Tunsin yhden tytön siltä luokalta kaverini kautta, sain häneltä ongituksi, mikä on pojan nimi, missä asuu jne. Noloa... Olin varmaan aika päivänselvä.

Mulla meni varmaan monta kuukautta löytää hänet irc-galleriasta (nuorisolle tiedoksi, siellä oltiin nimimerkeillä esim. _maijakoo_, ei omilla nimillä kuten facessa nykyään, hitsit miten paljon helpompaa teillä on!). Galtsusta näki millä kanavilla joku irccasi, ikävä kyllä ihastukseni irccasi tasan kahdella kanavalla joista toinen oli ihan valtava (ei mitään jakoa päästä "sattumalta" keskustelemaan ihastuksen kanssa). Toisella kanavalla hän oli itse ylläpitäjänä, eräs tietty harrastus joka tosi, tosi harvinainen ja niin yyybernörtti ja spesifi kuin mahdollista. Esim. Linux-koodaaminen norjaksi bugien poistamiseksi firefox-selaimesta samalla ZZ-top partaa kasvattaen ja Unkarilaisen pienpanimon tummaa olutta nauttien. Helkkari! Kanavalla vain n. 10 henkilöä, kaikki miehiä... Yllätys.

Mitä tekkeepi meikämaija? Otti selvää tästä ihastukseni harrastuksesta. Opiskelin asiaa yhden kokonaisen talven (!!!). Lisäksi ihastutin yhden nörttipojan itseeni jotta hän opettaisi minulle irccausta ja koodauksen alkeet jotten jää kiinni teeskentelystä. Lopulta olin valmis, menin kanavalle ja aloin muka-rennosti keskustella näiden nörttipoikien kanssa "yhteisestä harrastuksestamme". He uskoivat minun olevan oikea nainen eikä trolli vasta kun kävin yhden kanssa kahvilla. Puolet kanavasta ihastui minuun suorilla ja yksi jopa kosi minua :D

Anteeksi pojat, olen todella, todella pahoillani. Pakkomielle-ihastuminen ei lakia lue. Olette kyllä ihania kaikki <3

Lopulta keskusteltuani varmaan vuoden, sain viimein ihastukselleni vastinetta. Hänestä tuli aviomieheni ja lasteni isä. En ole jäänyt kiinni vieläkään siitä ettei kyseinen harrastus ole suurin intohimoni :D Tunnustus helpotti, minut saattaa kyllä tunnistaa tästä, ainakin kyseisen kanavan porukka.... Kiitos ja anteeksi!

Tämä oli ihana! Siitäkin huolimatta, että käy vähän sääliksi rannalle jääneitä poikia :D Omistautumisen tasosta kertoo se, että opettelit jopa koodausta! :O

En edes tiennyt mikä on käyttöjärjestelmä, selain, kursori tmv. Kieltämättä opiskelu ei mennyt hukkaan muutenkaan, silloin maailma ei vielä ollut täysin tietokoneiden varassa eikä älykännyköistä kukaan osannut haaveilla, nykymaailmassa nuo "turhat taidot" onkin sitten kovassa käytössä ;) Nörtitkin olivat vain, no, nörttejä. Nykyään The big bang theoryn aikakaudella nörtit on kuumia hottiksia, silloin ne oli vain noloja.

Ps. Suosittelen kaikille nörttimiestä (Y) Joka päivä opin jotain uutta. Hämmästyn aina positiivisesti. Ja Unkarilaisten pienpanimoiden tummat oluet on oikeasti tosi hyviä! Varsinkin kun nauttii sen katsellessa omaa nörttiä joka paistaa sinulle täydellistä medium-pihviä sen kaveriksi. Ois tässä huonomminkin voinut käydä (olisin vankilassa jäätyäni kiinni stalkkauksesta).

Vierailija kirjoitti:

Olin sairaalassa noin kuukauden ja siellä oli ihana hoitsu, tottahan paskoin housuun, että sain hänet vaihtamaan housut. Siinä sitä persettä pestiin ja kulli seiso kuin Eiffeltorni, ei syntynyt suhdetta vaikka kuinka yritin.

Tästä tapauksesta nyt voi olla montaakin mieltä, mutta ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihastuin päätä pahkaa tk:n lääkäriin kun jouduin käymään päivystysaikana poistattamassa roskan silmästä. Meillä ei siis ollut ikäeroa kuin pari vuotta. Tästä huumasta vaihdoin totaalisesti alaa ja maksoin itseni kipeäksi lääkiksen valmennuskursseista. Facebookin ja Googlen avulla stalkkasin missä kyseinen lääkäri asuu, missä opiskelee jne.. Hain pari kertaa lääkiksesn kyseiselle paikkakunnalle ja pääsin vielä sisälle! Onnistun vielä keplottelemaan itseni samoihin lääkiksen bileisiin ja ystävystymään miehen exän kanssa. No mies oikeasti paljastui aika lapselliseksi. Sosiaaliset taidot ja parisuhteessa oleminen oli hänellä ihan lapsen kengissä. Kiinnostus lopahti kuin seinään, en jaksa alkaa ketään opettamaan miten parisuhteessa kuuluu olla ja käyttäytyä.

Menitkö tuonne lääkikseen lopulta, vai loppuiko kiinnostus alaan samalla kun kiinnostus mieheen?

Lukioikäisenä olin ihastunut liehuvilla kultakutreilla varustettuun kitaristiin, ja sain huippuidean kutsua pojan kylään sillä verukkeella, että tarvitsin kitaranviritysapua. Olin huolissani siitä että tämä jimihendrix hoitaisi homman liian nopeasti, joten väänsin nupit kaiken varalta niin päin helvettiä kuin vain osasin.

Pojan ilme kieliä testaillessa oli näkemisen arvoinen. Viritteli kielet vakava ilme kasvoillaan ja kurkkasi tämän jälkeen CD-soittimesta viimeksi soitetun levyn. Sisältä paljastuva tusinapoppi viimeisteli keissin. Sälli lähti nopeasti kalppimaan eikä sen jälkeen puhuttu moikkailua enempää.

Jäin huonopalkkaiseen osa-aikatyöhön, vaikka parempaa olisi ollut tarjolla, koska hän työskenteli samassa talossa. Kerran pääsin samoihin juhliin kuin hän hetkeksi, niin jäin sinne ihastelemaan häntä, vaikka olin sopinut tapaavani ystäviäni leffan merkeissä. He soittivat, että 'liput on jo ostettu missä olet', tuli kiire. Kun juoksin hikipäässä kohti leffateatteria, (koska ei yksikään bussi mennyt ohi, eikä rahaa taksiin sen huonon palkan vuoksi) niin tajusin kuinka tyhmä olen. Olin silti ainakin vuoden ihastunut, mutta en epätoivoinen ja sitten muutin ihan eri paikkakunnalle, TOISEN ihastuksen vuoksi. Hänen kanssaan onneksi ollaan vieläkin yhdessä.

Jätin ihastukseni tapailun. Oli liian täydellinen ja mulla meni pupu pöksyyn. En uskaltanut nähdä kun pyysi että tavattaisiin ja aina mietin omia huonoja puolia. Epätoivoista ja säälittävää, vieläkin harmittaa.

No, ainakin te olette yrittäneet. Itse olen ollut aina liian saamaton ihastusten suhteen. Ensimmäinen ihastukseni olisi halunnut seurustella kanssani,  mutta häivyin paikalta sanomatta mitään ja loppukevät meni nopeasti ohi, vaikka samalla luokalla oltiin. Asiasta ei enää puhuttu ja hän varmaan ajatteli etten minä ole kiinnostunut hänestä. Toisaalta oli silti mukava minulle eikä ottanut tilanteesta itseensä, kun olin "torjunut" hänet. Tosi nuoria oltiin silloin ja hän oli niitä koulun suosituimpia ja minä puolestaan sellainen vähän kiusattukin arka tyttö. Ajattelin mitä muut olisivat meidän seurustelustamme mieltä ja toisaalta suojelin itseäni etten sitten joutuisi pettymään. Ajattelin myös, että olisi pojan kannalta ollut huono olla minun "luuserin" kanssa. Myöhemmin tapasimme vain ohi mennen, eikä enää puhuttu mitään. Nyt hän on jo kuollut ja olen vieläkin surullinen sillä hän oli yksi aurinkoisimmista ihmisistä, jotka tunnen.  Hän on ollut myös ainoa, joka on kysynyt. Oltiin niin nuoria silloin. Olen monta kertaa elänyt mielessäni sen hetken uudestaan, kun hän kysyi :"Alaks olla mun kaa" . Sen keväisen perjantain, jolloin tunsin itseni kauniiksi.

Minulla on ollut paljon muitakin ihastuksia. Yhteen vanhempaan poikaan ihastuin harrastuksessa. Pari vuotta se oli aina paras hetki, kun näki sen pari tuntia viikossa. Häntä ei paljoa kiinnostanut tällainen nuorempi tyttö ja vain muutamia lauseita puhuttiin tuona aikana. Minulle hän oli silti oikea pitkähiuksinen ritari tuona aikana ja palvoin häntä. Vaihdoin kerran myös harrastusryhmää hänen perässään ja jouduin tämän vaihdon seurauksena menemään myöhässä toiseen harrastukseeni, kun olivat sitten samana päivänä. Pidän häntä kilttinä ja mukavana ihmisenä siihen asti, kun hän jotakin kautta sai tietää minun tykkäävän hänestä. Silloin hän alkoi toisen tytön kanssa pilkkaamaan minua ja harrastuksestakin meni maku sen myötä. Myöhemmin näin vielä häntä toisessa paikassa, mutta en osannut olla vihainen ja jotenkin vieläkin hän oli minulle rakas. Onneksi sitten en enää ole häntä nähnyt sillä hän toimi törkeästi minua kohtaan. Olisi vaan sanonut suoraan, ettei kiinnosta, mutta alkaa pitämään sellaista peliä muiden kanssa.

Erään kerran ihastuin leirillä olleeseen vanhempaan poikaan. Joka oli kyllä todella kaunis ja mukava muutenkin. Ja taas sama homma, että sössin kaiken kun en saa mentyä puhumaan ja mutisin vaan ujona jotain niissä tilanteissa, kun piti yhdessä toimia. Sitten leirin viimeisenä päivänä saan kuulla, että kaikki eivät menekään samalla bussilla takaisin vaan toiset kuljetaan eri kautta. Silloin ymmärsin, että yhteistä bussimatkaa takaisin ei enää tule ja aika loppuu. Poika seisoi siinä bussin edessä ja kyseli muilta paristoja mp3 soittimeen. Itselläni oli kyllä mukana vanha cd soitin, mutta epäröin että paristot eivät sopisikaan ja en saanut mentyä edes kysymään asiaa. Se oli viimeinen tilaisuus, jonka pilasin ja hän käveli bussiin. En ole häntä sen jälkeen nähnyt, vaikka joskus netistä vähän löytänyt tietoja. Kirosin omaa saamattomuuttani ja häpesin itseäni pitkään tuon jälkeen.

Eräs ihastus paljastui vuoden haaveilun ja sattumalta auton rekkarin  perusteellä löydetyn asunnon löytämisen jälkeen varatuksi.

jatkuu alla

Viimeisin ihastus oli lukiossa. Toisessa ryhmässä olleeseen suosittuun poikaan. Hänenkään kanssa emme edes puhuneet mitään, mutta poika oli silti ehkä vähän minusta kiinnostunut. Ja minäkin paljon vilkuilin häntä. Myöhemmin poika alkoi vähän välttelemään minua ja käveli esim. eri kautta jos näki minut. Siihen ajattelin syyksi, että ilmaisi ettei ollut kiinnostunut. Toisaalta meidän lukiossa oli niin suuri kastijako ihmisten kesken ja minä kuuluin siihen alimpaan niin poika olisi riskeerannut koko koulun käyntinsä jos olisi alkanut seurustelemaan kanssani. Hänen kaverinsakin välillä pilkkasivat minua. Niinpä ajattelin, että toisessa koulussa ja eri olosuhteissa meistä olisi voinut tulla jotain. Hänen katseensa ja eleensä olivat sellaisia, että sori, mutta ei tässä tilanteessa. Tämä voi tietysti olla omaa kuvitelmaa ja hän ei pitänytkään minusta. En ole nähnyt häntä enää. Vieläkin hän on silti minulle se täydellinen, jota olen stalkannut netissä.

Häpeän niin paljon itseäni ja elämääni. Olen aina ollut muille se kynnysmatto ja en ole pystynyt pitämään puoliani. Ulkonäkö on mitä on ja itsetuntoa ei lainkaan. Aina olen myös joutunut siihen kouluun, missä joku on nähnyt minussa helpon uhrin ja alkanut milloin mistäkin kiusaamaan. Kavereita ei paljoa ole ollut. Kaikki nämä on tehnyt sen, että noissa edellä mainituissakin tilanteissä on ollut vaikea toimia. Olen ajatellut, että nämä pojat ansaitsevat parempaa kuin minut ja on heille häpeä olla kanssani. Jos minulla olisi ollut hyvä itsetunto, ei olisi kiusattu ja olisi ollut kavereita niin olisin voinut toimia toisin. Vähän niin kuin minulta oltiin viety vapaus päättää asioistani asemani mukaan ja en olisi voinut ylittää rajaa seurustelemalla suositun kanssa. Olisin niin halunnut sellaisen tavallisen nuoruuden. Silloin ehkä seurustelemisenkin aloittaminen olisi ollut helpompaa. Meni taas vähän asian vierestä sillä minä olen ollut mieluummin se saamaton ja jättänyt ne epätoivoiset teot ( joita olisi pitänyt tehdä) tekemättä. Sori, pitkä viesti.

Ihastuin akvistinaiseen. Menin hyvin outoon aktivistitapaamiseen, jossa yksi mies puhui 90 prosenttia ajasta ja jakoi muille tehtäviä. Tuijottelin kiusaantunutta ihastustani, joka ei sanonut koko aikana mitään. Yritin näyttää reippaalta aktivistilta ja nyökytellä ihmisten (usein aika kummallisille) sanomisille.

Olen selvittänyt auton rekkareita, seurannut perässä kun olen kaupungilla nähnyt, kytännyt ikkunan alla ja ottanut puh.numeron selville, mutta soittaa en ole uskaltanut. Täytyy varmaan lopettaa tämä, ei ihan järkevää touhua.

Hän on tatuoija ja mielessäni leikittelen puolitosissani tatuoinnin ottamisella hänellä. Asiassa on vain pari muttaa: en oikeastaan edes halua tatuointia, hän asuu toisessa kaupungissa ja olen naimisissa.. :D

Laitan puoliksi kuvia ja juttuja someen häntä silmälläpitäen ja innostun hirveästi, jos hän käy niistä tykkäämässä. Voi jeesus miten idiootilta kuulostan, mutta toisaalta tämä on minulle hirveän hauskaa viihdettä. Ihastumisen tunne on ihana eikä se sammuta rakkauden paloa aviomieheeni yhtään.