Epätoivoisin asia jonka olet tehnyt ihastuksesi takia

Nää on hyviä

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan pelkkä ihastus, mutta kuitenkin epätoivoa täynnä tämä tarina.

Poikaystäväni oli hiljattain muuttanut kimppa-asuntoon kahden kaverinsa kanssa, joista toinen oli naispuolinen työkaveri ja toinen Savosta pk-seudulle muuttanut kundi. Itse asuin vielä tuolloin sadan kilometrin päässä ja vietin poikaystäväni luona aina viikonloput. Tämä uusi asumisjärjestely oli minulle ihan ok, sillä asunto oli iso ja saimme yleensä olla rauhassa keskenämme kämpän ylemmässä kerroksessa.

Sitten eräänä aamuna kun heräsin, huomasin ettei poikaystäväni ollut enää sängyssä vierelläni. Hiiviskelin alakertaan, jossa sain ovenraosta nähdä poikaystäväni tuon kieron savolaisen sängyssä, saman peiton alla tietenkin. En muista tarkalleen miten reagoin, muistikuvat ovat aika hämärät seuraavat hetket.

Säälittävin ja epätoivoisin asia kuitenkin seurasi heti tämän jälkeen. Olin jo aiemmin lupautunut ajamaan poikaystäväni Tampereelle erään tv-sarjan koekuvauksiin. Jostain ihmeen syystä suostuin edelleen hyvää hyvyyttäni viemään poikaystäväni Tampereelle, ja eiköhän se savolainen ollut myös takapenkillä. Autossa oli aika hiljaista.

Muistan silloin miettineeni, että olisin lähtenyt menemään ja jättänyt nämä kaverukset selviämään ominpäin silloin kun koekuvaukset olivat käynnissä. Tänäkin päivänä asiaa miettiessä harmittaa, etten näin tehnyt tai ylipäätään pakannut tavaroitani heti aamulla. Suunnittelin myös jälkeenpäin muun muassa tämän savolaisen auton renkaiden puhkomista ynnä muuta kivaa. Kyseessä kun oli ensirakkauden katkeaminen niin tunteet olivat sen mukaiset, vaikka olenkin rationaalinen ja rauhallinen kundi.

Kuulostaa jotenkin homofiililtä. Ilmeisesti onkin, kuten koo tv-viihdeala.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Roikun whatsapissa katsoen milloin hän tulee paikalle (hänellä ei näy paikallaoloaikaa siellä).

Monesti on tullut yöt valvottua :D

Hei, täähän voisin olla mä! Teen just samaa (ei vitsi..)

Mäkin tekisin tota siis jos mulla ois votsäppi.

Jäin tiskaamaan seurakunnan nuorten illan jälkeen ihastukseni kanssa. Nyt takana 30 vuotta yhdessä. Tiskikone on ollut huushollissa lähes saman ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan koulussa 8. ja 9. luokalla oli tyttö, johon olin ihan lääpällään. Jos mielitiettyni sattui istumaan edessäni pulpetissa kosketin jalalla hänen reppuaan, joka roikkui tuolin selkänojasta ja heilautin sitä vähän. Tein myös sitä, että hiplasin mahdollisimman hennosti hänen hiuksiaan ja hän siirsi ne takaa eteensä. Joskus hän vilkaisi minuun ja hymyili. Olin silloin vaan niin jeevanan ujo sälli ja menin totaaliseen lukkoon joka kerta. En saanut sanaa suustani, enkä tehtyä oikein mitään muuta koko tunnilla, kun mietin vaan häntä. Välitunnit haaveilin ja vilkuilin häntä niin, että muut pojat taisivat joskus kyllästyä, kun en jaksanut innostua heidän jutuistaan. Peruskoulun jälkeen jatkettiin eri teitä ja en ole nähnyt tyttöä sen koommin. Ajattelen silti häntä aina välillä, vaikka paljon on tapahtunut noiden vuosien jälkeen.

Olit lääpälläsi, nynny! Olen lääpälläni, olet lääpälläsi, hän / se on lääpällään, olemme lääpillämme, olette lääpillänne, ovat lääpällään. Passiivissa ollaan lääpällään.

Ei ihme että sinua kypsempi tyttö tajusi kehittymättömyytesi kaikin tavoin ja olisi ignoorannut sinut ellet itse mimosana olisi luovuttanut. Mitä lajia hiplaat ja vilkuilet nykyään?

Koulukirjaesimerkki narskusta. 

Meidän lukion nettisivuilla oli luokkakuvat joskus 2000-luvun alussa ennen somea. Rajasin ja leikkasin ja sitten tulostin ihastukseni kuvan suurena A4:lle. Kulutin siinä tulostellessani aivan helvetisti mustetta ja isä ihmettelikin miksi kasetit piti taas uusia:D Piilotin kuvan koristetyynyliinan sisälle sängylläni ja melkein joka ilta annoin "hänelle" hyvänyön suukon ja tunnustin rakkauttani. Tosielämässä olin ihan liian ujo ja odotin vain pojan aloitetta, jota ei koskaan tullut...

Vierailija kirjoitti:

Ihastuin päätä pahkaa tk:n lääkäriin kun jouduin käymään päivystysaikana poistattamassa roskan silmästä. Meillä ei siis ollut ikäeroa kuin pari vuotta. Tästä huumasta vaihdoin totaalisesti alaa ja maksoin itseni kipeäksi lääkiksen valmennuskursseista. Facebookin ja Googlen avulla stalkkasin missä kyseinen lääkäri asuu, missä opiskelee jne.. Hain pari kertaa lääkiksesn kyseiselle paikkakunnalle ja pääsin vielä sisälle! Onnistun vielä keplottelemaan itseni samoihin lääkiksen bileisiin ja ystävystymään miehen exän kanssa. No mies oikeasti paljastui aika lapselliseksi. Sosiaaliset taidot ja parisuhteessa oleminen oli hänellä ihan lapsen kengissä. Kiinnostus lopahti kuin seinään, en jaksa alkaa ketään opettamaan miten parisuhteessa kuuluu olla ja käyttäytyä.

Tuliko sinusta lääkäriä?

Oon aina ollut kalalle allerginen ja olin ylä-asteella ihastunut luokkalaiseeni poikaan jonka suuri intohimo oli kalastus ja hän rakasti kalaruokia. No fiksuna tyttönä väitin että kalastan itsekin ja kalaruoat ovat suurta herkkuani. No hän pyysi mukaan kalastusreissulle isänsä kanssa ja menin ja oli todella kaameaa jos totta puhutaan. Sitten mulle tarjottiin kalaa ja tyhmänä söin. Voitte arvata mitä tapahtui, eli karmea allerginen reaktio ja reissu ensiapuun ja naama oli kuin pallokalalla. :D ja ei, poika ei koskaan ihastunut minuun. Kavereita ollaan kylläkin nykyään, mutta vieläkin naurattaa ja kauhistuttaa se mitä tuli tehtyä sillon sen ikäsenä!

Feministi lepakko h kirjoitti:

Olen kysynyt tuutko vaimokseni jos annan sulle 10 tonnin. Onneks se ei suostunut koska sain ihan ilmatteeksikin jälkeen päin maailman kauneimman naisen. Tai no ei sekään mun kokonaan ole vielä ;)

Jos joku luulee tota läpäksi, niin olen saanut tuollaisen tarjouksen. Tosin paljon enemmän tarjottiin.

Vierailija kirjoitti:

Feministi lepakko h kirjoitti:

Olen kysynyt tuutko vaimokseni jos annan sulle 10 tonnin. Onneks se ei suostunut koska sain ihan ilmatteeksikin jälkeen päin maailman kauneimman naisen. Tai no ei sekään mun kokonaan ole vielä ;)

Jos joku luulee tota läpäksi, niin olen saanut tuollaisen tarjouksen. Tosin paljon enemmän tarjottiin.

Ja pakko lisätä, että en ottanut, kun ei kiinnostanut. Nain persaukisen duunarin, jota nyt elätän...

Se kun aloin polttamaan kuullessani ihastukseni polttavan. Olin kuin mikäkin korsteeni. Onneks tajusin lopettaa kun mietin että ei se ihastus oo keuhkosyövän arvoinen

Laskin siemenet naamalle.

Tuhlasin tolkuttomasti rahaa vain kuunnellen ihastustani,joka ”neuvoi”minkälainen minun pitää olla...

En tule koskaan kertomaan tätä asiaa puolisolleni, lapselleni enkä edes parhaalle ystävälleni.

Muutama vuosi sitten näin sattumoisin facebookista yhden tiettyyn harrastukseen liittyvän ryhmäkuvan ja siinä huomioni herätti yksi kuvassa ollut henkilö. Kuvasta selvisi henkilöiden nimet ja asuinpaikan. Sen perusteella hain ko. henkilön profiilin, mutta tiukkojen asetusten vuoksi siitä ei näkynyt kuin nimi ja profiilikuva.

En ymmärrä mitä minulle oikein tapahtui. Aloin mielikuvituksissani rakentamaan tästä henkilöstä sellaista täydellisen ihmisen muotokuvaa ja kulutin aikani katsomalla niitä muutamia kuvia mitä löysin hänestä facebookista. Yritin löytää myös muuta tietoa googlen kautta, mutta kovin paljoa tietoa hänestä ei löytynyt.

Meidän asuinpaikkojen välimatka oli enemmän kuin puoli Suomea, joten ihan sattumalta emme tulisi törmäämään. Jossain vaiheessa sain sitten täysin älyttömän idean ja päätin muuttaa samalle paikkakunnalle missä tämä stalkkaamani henkilö asui. Tämä onnistuikin yllättävän nopeasti kun sain ensimmisen työpaikan jota satuin hakemaan uudelta paikkakunnalta.

Muutettuani toisella paikkakunnalle hakeuduin sitten tämän harrastuksen piiriin ja sitä kautta aika pian tapasin 'kohteeni'. Muutaman kuukauden kuluttua harrastusryhmän illanvietossa sain selville, että kyseinen henkilö oli sinkku.

Nyt olemme avoliitossa ja meillä on pieni lapsi. Olen kutakuinkin varma että olen jollain tavalla häiriintynyt ja kannan tietyllä tapaa tästä asiasta huonoa omatuntoa.

Viitsinköhän kertoa?

Sain tietää että ihastukseni (hyvä ystäväni) ei ole kiinnostunut minusta. Olin vihainen ja epätoivoinen ja mustasukkainen, sillä hän jutteli tiiviisti erään toisen henkilön kanssa. No, loin feikkiprofiilin feikkikuvilla. Profiilista tein sellaisen, että hän varmasti kiinnostuu. Ja kiinnostuihan hän. Juttelimme paljon. Tai siis ihastukseni ja tämä feikkiprofiili. Koska olimme ystäviä ja tiesin ihastuksestani paljon henkilökohtaisia asioita ja mielipiteitään, oli helppo jutella feikkiprofiililla juuri oikeista asioista. Ihastus ihastui tähän luomaani feikkikäyttäjään palavasti ja kehui häntä minullekin maasta taivaisiin.

Sovin heille tapaamisenkin. Feikkityyppi ei tietenkään tullut paikalle, mutta minä tulin. Yritin sinä iltana vielö lähestyä tätä ihastustani fyysisestikin ja tulin torjutuksi. Hän puhui vain jatkuvasti tästä ”ihastuksestaan”, eli luomastani feikkikäyttäjästä. Hän sanoi myös, ettei meidän välillemme ikinä synny suhdetta, sillä en ole hänen tyyppiään.

Luovutin ihastukseni suhteen, mutta laitoin vielä viimeiseksi kostoksi tämän feikki-profiilin ”tekemään itsemurhan”. Sekin meni läpi ja ihastukseni murtui asiasta täysin ja joutui tietääkseni hetkeksi jopa psyk.osastolle.

Olenko ylpeä itsestäni? En. Kadunko? Kyllä. Lienee sanomattakin selvää, että mielenterveyteni ei tuossa elämäni vaiheessa ollut vakaimmillaan. Päinvastoin. Olin niin sairas, että nyt ahdistaa ajatellakin tuota aikaa. Harmittaa oma julmuus toista kohtaa jne. Onneksi hän on nykyään uudessa suhteessa ja käsitykseni mukaan onnellinen.

Käyttäjä6880 kirjoitti:

Ajoin 250 km, käväisin katsomassa onko miehellä toinen nainen yökylässä, ei ollut vaan kuorsasi täysillä yksin peiton alla, sitten ajoin taas 250 km omaan kotiin. Ja keskellä talvea pimeässä ja lumisateessa tämä, keskellä yötä.

Ihan hyvä, mutta entä jos sen toisen naisenkin piti olla kotona yksin tai vaikka kaksin kuorsaamassa.

Että siis nainen on voinut käydä miehesi luona, ja siten miestä kuorsas niin makeesti. Ei näistä voi tietää.

Miehen lyhytaikainen ex, seurustelivat siis ihan lyhyen aikaa ennen kuin tulin kuvioihin. Suhde päättyi miehen aloitteesta, mutta kaverivälit jäi.

Aluksi näyttikin ihan kaverilliselta menolta naisenkin puolesta, kunnes tuli vähän outoja piirteitä. Tämän naisen eräs läheinen kuoli, ja mies totta kai empaattisena pahoitteli ja kuunteli kun nainen halusi puhua asiasta. Ja tämä siis totta kai minulle ok, antoi minullekin silloin suhteen alussa miehestä empaattisen ja hyvän kuvan tuolla käytöksellä.

Vaan merkilliseksi touhu meni, kun niitä naisen läheisiä, sekä sukulaisia että kavereita alkoi tippua ihan urakalla. Ja kaikki yllättäen sellaisia, joita mies ei tuntenut. Valehtelematta lopulta joka viikko oli joku tuttu häneltä kuollut. Kaikki isommat onnettomuudet ja tragediat käytettiin, että siellä oli uhrien joukossa yksi kumminkaima vuosien takaa jne.

Enkä tainnut olla ainoa, joka haistoi palaneen käryä. Mies totesi lopulta jälleen uuden kuoleman jälkeen, että uskaltaakohan enää olla tuon naisen kaveri, kun tämän kaikki kaverit näyttävät kuolevan 👍

Entinen ihastukseni, nykyinen mieheni hipaisi kättäni, luultavasti täysin vahingossa, kun olimme yhteisten ystävieni kanssa kahvilla. Kipitin vessaan ja laitoin hyvälle ystävälleni raivokkaan ja onnea pursuavan viestin hääkellojen kilkatus mielessäni ja palasin takaisin muiden luo.

Lähdin myös kerran juhlista monta tuntia etuajassa päästäkseni odottamaan hänen kanssaan junaa. Oli sen arvoista!

Näitä on kyllä lohdullista lukea.

Olenkohan nyt ollut n. Kaksi vuotta ihastunut/kiinnostunut eräästä miehestä. Uskovia ollaan kumpikin, ja silloin kun tää tyyppi vaa jotenki kolahti ja kovaa, niin olin silloin avoliitossa toisen kanssa. Tää mies oli/on alkoholisti ja erottiin puol vuotta sitten.

Mutta tämä uskovainen vaikutti kiinnostuneelta ja hän ei tainnut aluksi tietää että minulla oli mies, koska kun hän erään kerran näki minut tämän avopuolison kanssa, niin hänen ilmeensä oli hieman, yllättynyt?

En tiedä, mutta jos hän olikin ollut minusta yhtään kiinnostunut, niin se taisi hänen puoleltaan lopahtaa siihen. Mutta mä olin jo ehtinyt häneen ihastua, ja voi miten monta kertaa kysyin häntä leffailtaa viettämään meidän yhteisen ystävän kanssa, koskaan hän ei lähtenyt samaan aikaan mun kanssa. Muuten hän kyllä kävi leffoja katselemassa meidän ystävän kanssa.

Myöhemmin kun olin jo eronnut, tämä yhteinen ystävä kertoi, että tää mun ihastuksen kohde oli hälle aikoinaan sanonut, ettei mielellään mun kanssa samaan aikaan kattelis leffoja. Mutta nyt kun olen eronnut, niin ei mun olemassa olo haittaa enää.

No..vielä ei olla yhteisiä leffailtoja pidetty, en tiedä haluaako tää tyyppi kuitenkaan sitten mua mukaan...

No minä en luovuttanut, mulle ja avokille kun tuli ero ja joku aika siitä kului, laitoin sitten kerran epätoivoisen ihmisen rakkaudentunnustuksen tälle uskovalle miehelle.

Hän vastasi ihan asiallisesti viestiin mutta ei ainakaan tunnustanut että hänellä ois pienintäkään mielenkiintoa mua kohtaan.

No, suuresta häpeäntunteesta huolimatta, käyn seurakunnassa kuuntelemassa kun hän pitää saarnoja, mutta en uskalla enää lähestyä häntä. Ettei hän pitäisi mua jonain ärsyttävän epätoivoiselta takertujalta.

Tosin kyllä hän kerran mulle vähän jutteli, mutta koska en pääse siitä häpeän tunteesta, niin olin ite aika vähäsanainen...

Epätoivoista on että edelleen merkkaan kalenteriin koska hän on seurakunnassa puhumassa/soittamassa ja yhtään kertaa en oo jättäny väliin.

Ja mun toive sen suhteen että hän vielä jonain päivänä kiinnostuis minusta, ei oo kadonnu mihinkään. :)

AIVAN MAHTAVIA. LISÄÄ!