Lue keskustelun säännöt.
Oletko uskossa? Jos olet, niin kuinka perustelet valintaasi?
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
Ja siis sanotko, että taivaaseen päästäkseen on pitänyt ruokkia muita? Aika paskaa, koska mistä sinä toisena ihmisenä tiedät, onko sillä ihmisellä itselläänkään hyvin? Ja vielä joku sadistinen Jumala sinunnmukaasi kysyy, miten autoit muita?
Samalla, kun hän ei ole tehnyt mitään minun tai monen muunkaan ihmisen puutteitten korjaamiseksi. Paskat mä sellaisesta "Jumalasta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.
Onpa mustavalkoinen näkemys. Tosiaanko ei-uskovat eivät täällä muista loukkaa ja satuta? Heillähän on se vastuu täällä? Vai miten se vastuu sun mielestä konkretisoituu? Miten se käytännössä ilmenee ja miten se eroaa uskovien vastuusta? Väittäisin ennemmin, että uskovillahan on kaksi tahoa vastattavanaan: lähimmäiset ja maanpäällä omat vastuumuotonsa ja lisäksi vastuu jumalan edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Onpa mustavalkoinen näkemys. Tosiaanko ei-uskovat eivät täällä muista loukkaa ja satuta? Heillähän on se vastuu täällä? Vai miten se vastuu sun mielestä konkretisoituu? Miten se käytännössä ilmenee ja miten se eroaa uskovien vastuusta? Väittäisin ennemmin, että uskovillahan on kaksi tahoa vastattavanaan: lähimmäiset ja maanpäällä omat vastuumuotonsa ja lisäksi vastuu jumalan edessä.
Lue seuraava viestini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.
Kyllä minä pyydän anteeksi ja minulla on ihan normaalisti paha mieli jos olen jotain ihmistä loukannut? :D Kaipa se paha mieli tulee uskoi tai ei? Ekstistentiaalisen kriisini usko on kyllä ratkaissut. Älä laita jotain sanoja minun suuhuni tai ajatuksia päähäni, kun et edes tunne minua. Ikuiseen elämään kyllä uskon, tällä hetkellä on tämä päivä elettävänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.
Kyllä minä pyydän anteeksi ja minulla on ihan normaalisti paha mieli jos olen jotain ihmistä loukannut? :D Kaipa se paha mieli tulee uskoi tai ei? Ekstistentiaalisen kriisini usko on kyllä ratkaissut. Älä laita jotain sanoja minun suuhuni tai ajatuksia päähäni, kun et edes tunne minua. Ikuiseen elämään kyllä uskon, tällä hetkellä on tämä päivä elettävänä.
Mitä sä siinä "hekotat"? Naurattaako, kun jollain on ollut takiasi paha mieli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.
Niin, jatkan vielä, että voit loukattuasi muita tai jätettyäsi heidät pulaan sössöttää jeesuksesta. Meille muille ihmisille lankeaa rangaistus jo maan päällä eläessämme. Paskasti kohtelijat suljetaan yhteisön ulkopuolelle jne. Teillä uskovaisilla kaikkia pedofiilejä ja muita itsekeskeisiä mulkkuja vain hyysätään ja ymmärretään.
Aa... eli keskeinen ero on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen. Kyllähän rikollisetkin jengiytyvät ja löytävät kaltaistaan seuraa. En näe et jotenkin ei-uskovilla olis yhtään parempi moraali kanssaihmisiä kohtaan. Rikosoikeudellinen vastuu koskee meitä kaikkia yhtä lailla, taustoista riippumatta. Moraalinen vastuu taas on hankalampi arvioida, mutta sekin taitaa olla enempi persoonakeskeistä (jotkut osaavat puhua itsensä pinteestä kuin pinteestä välittämättä muista) kuin liittyis millään tavalla uskontoon tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.
Niin, jatkan vielä, että voit loukattuasi muita tai jätettyäsi heidät pulaan sössöttää jeesuksesta. Meille muille ihmisille lankeaa rangaistus jo maan päällä eläessämme. Paskasti kohtelijat suljetaan yhteisön ulkopuolelle jne. Teillä uskovaisilla kaikkia pedofiilejä ja muita itsekeskeisiä mulkkuja vain hyysätään ja ymmärretään.
Aa... eli keskeinen ero on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen. Kyllähän rikollisetkin jengiytyvät ja löytävät kaltaistaan seuraa. En näe et jotenkin ei-uskovilla olis yhtään parempi moraali kanssaihmisiä kohtaan. Rikosoikeudellinen vastuu koskee meitä kaikkia yhtä lailla, taustoista riippumatta. Moraalinen vastuu taas on hankalampi arvioida, mutta sekin taitaa olla enempi persoonakeskeistä (jotkut osaavat puhua itsensä pinteestä kuin pinteestä välittämättä muista) kuin liittyis millään tavalla uskontoon tms.
Osa kuule elelee vain ihan hylättynä, eikä todellakaan halua minnkään rikollisten seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis huom. paskoja mulkkuja ja väärintekijöitä ymmärretään vain, jos heovat uskovaisia. Jos on joku ateisti pedofiili, niin se on kauheaa, että se on pedofiili, ei itse teon takia niinkään, vaan siksi kun se on ateisti!
Siinä on uskovien moraali.
MOT
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis huom. paskoja mulkkuja ja väärintekijöitä ymmärretään vain, jos heovat uskovaisia. Jos on joku ateisti pedofiili, niin se on kauheaa, että se on pedofiili, ei itse teon takia niinkään, vaan siksi kun se on ateisti!
Siinä on uskovien moraali.
Aika tajuaa yleistämistä taas... Et taida tuntea uskovaisia kovin laajalti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.
Niin, jatkan vielä, että voit loukattuasi muita tai jätettyäsi heidät pulaan sössöttää jeesuksesta. Meille muille ihmisille lankeaa rangaistus jo maan päällä eläessämme. Paskasti kohtelijat suljetaan yhteisön ulkopuolelle jne. Teillä uskovaisilla kaikkia pedofiilejä ja muita itsekeskeisiä mulkkuja vain hyysätään ja ymmärretään.
Aa... eli keskeinen ero on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen. Kyllähän rikollisetkin jengiytyvät ja löytävät kaltaistaan seuraa. En näe et jotenkin ei-uskovilla olis yhtään parempi moraali kanssaihmisiä kohtaan. Rikosoikeudellinen vastuu koskee meitä kaikkia yhtä lailla, taustoista riippumatta. Moraalinen vastuu taas on hankalampi arvioida, mutta sekin taitaa olla enempi persoonakeskeistä (jotkut osaavat puhua itsensä pinteestä kuin pinteestä välittämättä muista) kuin liittyis millään tavalla uskontoon tms.
Osa kuule elelee vain ihan hylättynä, eikä todellakaan halua minnkään rikollisten seuraan.
Ja sekö on toisaalta meidän yhteiskunnan kannalta jotenkin parempi? Luuletko että tuo "opetus" muilta vaikuttaa millään tavalla siihen, että he muuttaisivat käytöstään?? Ei ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.
Niin, jatkan vielä, että voit loukattuasi muita tai jätettyäsi heidät pulaan sössöttää jeesuksesta. Meille muille ihmisille lankeaa rangaistus jo maan päällä eläessämme. Paskasti kohtelijat suljetaan yhteisön ulkopuolelle jne. Teillä uskovaisilla kaikkia pedofiilejä ja muita itsekeskeisiä mulkkuja vain hyysätään ja ymmärretään.
Aa... eli keskeinen ero on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen. Kyllähän rikollisetkin jengiytyvät ja löytävät kaltaistaan seuraa. En näe et jotenkin ei-uskovilla olis yhtään parempi moraali kanssaihmisiä kohtaan. Rikosoikeudellinen vastuu koskee meitä kaikkia yhtä lailla, taustoista riippumatta. Moraalinen vastuu taas on hankalampi arvioida, mutta sekin taitaa olla enempi persoonakeskeistä (jotkut osaavat puhua itsensä pinteestä kuin pinteestä välittämättä muista) kuin liittyis millään tavalla uskontoon tms.
Miten sinä edes pystyt hyväksymään jonkun pedofiilin, joka on tuomittu rikoksesta ja tehnyt seksuaalista väkivaltaa lapselle, tms, Jumalako pakottaa vaan hyväksymään? Se onkin pikkuisen parempi ihminen teille uskoville, koska se uskoo! Jos se on siis uskossa. Minusta tuollainen on oksettavaa, ainakin niin kauan, kuin uhrilla on haavoja, joita ei ole parannettu, koska se olisi niin ikävää sekaantua siihen, kohdata lapsen tuska ja miettiä, miksi tervehdin myös tätä tekijää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.
Niin, jatkan vielä, että voit loukattuasi muita tai jätettyäsi heidät pulaan sössöttää jeesuksesta. Meille muille ihmisille lankeaa rangaistus jo maan päällä eläessämme. Paskasti kohtelijat suljetaan yhteisön ulkopuolelle jne. Teillä uskovaisilla kaikkia pedofiilejä ja muita itsekeskeisiä mulkkuja vain hyysätään ja ymmärretään.
Aa... eli keskeinen ero on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen. Kyllähän rikollisetkin jengiytyvät ja löytävät kaltaistaan seuraa. En näe et jotenkin ei-uskovilla olis yhtään parempi moraali kanssaihmisiä kohtaan. Rikosoikeudellinen vastuu koskee meitä kaikkia yhtä lailla, taustoista riippumatta. Moraalinen vastuu taas on hankalampi arvioida, mutta sekin taitaa olla enempi persoonakeskeistä (jotkut osaavat puhua itsensä pinteestä kuin pinteestä välittämättä muista) kuin liittyis millään tavalla uskontoon tms.
Osa kuule elelee vain ihan hylättynä, eikä todellakaan halua minnkään rikollisten seuraan.
Ja sekö on toisaalta meidän yhteiskunnan kannalta jotenkin parempi? Luuletko että tuo "opetus" muilta vaikuttaa millään tavalla siihen, että he muuttaisivat käytöstään?? Ei ikinä.
Ei olekaan parempi, mutta he eivät voi piiloutua jumalan selän taa ja kuvitella olevansa hyväksyttyjä, koska ovat jotain saatanan kristittyjä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
Ja siis sanotko, että taivaaseen päästäkseen on pitänyt ruokkia muita? Aika paskaa, koska mistä sinä toisena ihmisenä tiedät, onko sillä ihmisellä itselläänkään hyvin? Ja vielä joku sadistinen Jumala sinunnmukaasi kysyy, miten autoit muita?
Samalla, kun hän ei ole tehnyt mitään minun tai monen muunkaan ihmisen puutteitten korjaamiseksi. Paskat mä sellaisesta "Jumalasta".
Koita jo päättää.. onko Jumala nyt mielestäsi liian lepsu tai liian tiukka tai muuten vaan epäoikeudenmukainen?
Raamatussa sanotaan Jumalan olemuksesta että
Jumala on rakkaus
Jumala on valo
Jumala on hyvä
Joten päättele itse siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis huom. paskoja mulkkuja ja väärintekijöitä ymmärretään vain, jos heovat uskovaisia. Jos on joku ateisti pedofiili, niin se on kauheaa, että se on pedofiili, ei itse teon takia niinkään, vaan siksi kun se on ateisti!
Siinä on uskovien moraali.Aika tajuaa yleistämistä taas... Et taida tuntea uskovaisia kovin laajalti.
Tuo siellä on perimmäisenä kun raaputtaa. Mikä tahansa teko on hyväksyttävä, jos tekijä on "yksi meistä, oikealla polulla oleva". Vankilaan joutuvat silti joo, mutta mitään katumusta uhria kohtaan ei tarvitse esittää, riittää, että katuu jollekin satuolennolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
Ja siis sanotko, että taivaaseen päästäkseen on pitänyt ruokkia muita? Aika paskaa, koska mistä sinä toisena ihmisenä tiedät, onko sillä ihmisellä itselläänkään hyvin? Ja vielä joku sadistinen Jumala sinunnmukaasi kysyy, miten autoit muita?
Samalla, kun hän ei ole tehnyt mitään minun tai monen muunkaan ihmisen puutteitten korjaamiseksi. Paskat mä sellaisesta "Jumalasta".Koita jo päättää.. onko Jumala nyt mielestäsi liian lepsu tai liian tiukka tai muuten vaan epäoikeudenmukainen?
Raamatussa sanotaan Jumalan olemuksesta että
Jumala on rakkaus
Jumala on valo
Jumala on hyvä
Joten päättele itse siitä.
Mielikuvituksen tuotetta kristinuskon mukainen jumala on, ja sanoin, että vaatii sellaista, mikä on ihmiselle mahdotonta, mikä on rakastavalle jumalalle mahdoton teko, ei jumalan kuulu vaatia keneltäkään mitään millään vitun "viimeisellä tuomiolla".
Ja ei se satuolento sellaisia täällä maan päällä myöskään auta, jotka kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.
Niin, jatkan vielä, että voit loukattuasi muita tai jätettyäsi heidät pulaan sössöttää jeesuksesta. Meille muille ihmisille lankeaa rangaistus jo maan päällä eläessämme. Paskasti kohtelijat suljetaan yhteisön ulkopuolelle jne. Teillä uskovaisilla kaikkia pedofiilejä ja muita itsekeskeisiä mulkkuja vain hyysätään ja ymmärretään.
Aa... eli keskeinen ero on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen. Kyllähän rikollisetkin jengiytyvät ja löytävät kaltaistaan seuraa. En näe et jotenkin ei-uskovilla olis yhtään parempi moraali kanssaihmisiä kohtaan. Rikosoikeudellinen vastuu koskee meitä kaikkia yhtä lailla, taustoista riippumatta. Moraalinen vastuu taas on hankalampi arvioida, mutta sekin taitaa olla enempi persoonakeskeistä (jotkut osaavat puhua itsensä pinteestä kuin pinteestä välittämättä muista) kuin liittyis millään tavalla uskontoon tms.
Miten sinä edes pystyt hyväksymään jonkun pedofiilin, joka on tuomittu rikoksesta ja tehnyt seksuaalista väkivaltaa lapselle, tms, Jumalako pakottaa vaan hyväksymään? Se onkin pikkuisen parempi ihminen teille uskoville, koska se uskoo! Jos se on siis uskossa. Minusta tuollainen on oksettavaa, ainakin niin kauan, kuin uhrilla on haavoja, joita ei ole parannettu, koska se olisi niin ikävää sekaantua siihen, kohdata lapsen tuska ja miettiä, miksi tervehdin myös tätä tekijää.
Huomaatko itse millä tavalla oletat voimakkaasti asioita. Et edes viitsi nähdä sitä pientä vaivaa, että kysyisit mitä mieltä olen ja muut uskovaiset ovat ja asioista ajattelevat. Laitat sanoja kaikkien keskustelijoiden suuhun, mitä sinä sellaisesta keskustelusta hyödyt?
Minä en hyväksy kenenkään ihmisen pahoja tekoja ja edellytän jokaiselta ihmiseltä täyttä vastuunkantoa. Tiedän kuitenkin, että maailmassa on paljon heitä, jotka oikeuttavat omat pahat tekonsa eivätkä koskaan tätä vastuuta tule kantamaan. Mitkä edellytykset minulla on tunnistaa kuka kusettaa ja kuka puhuu totta? Ei varmaan kovin hyvät. Toivon, että jossain on taho, jolle ei jää epäselväksi kuka oikeasti katuu ja kuka vain esittää.
Koska rakastava jumala han tietää vaatimatta, ettei ihminen voinut jakaa muille, koska oli itse niin vailla. Vain paskamaisten uskovien mielestä jumala järjestää pikkumaisesti jonkun viimeisen tuomion.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.
Niin, jatkan vielä, että voit loukattuasi muita tai jätettyäsi heidät pulaan sössöttää jeesuksesta. Meille muille ihmisille lankeaa rangaistus jo maan päällä eläessämme. Paskasti kohtelijat suljetaan yhteisön ulkopuolelle jne. Teillä uskovaisilla kaikkia pedofiilejä ja muita itsekeskeisiä mulkkuja vain hyysätään ja ymmärretään.
Aa... eli keskeinen ero on yhteisön ulkopuolelle sulkeminen. Kyllähän rikollisetkin jengiytyvät ja löytävät kaltaistaan seuraa. En näe et jotenkin ei-uskovilla olis yhtään parempi moraali kanssaihmisiä kohtaan. Rikosoikeudellinen vastuu koskee meitä kaikkia yhtä lailla, taustoista riippumatta. Moraalinen vastuu taas on hankalampi arvioida, mutta sekin taitaa olla enempi persoonakeskeistä (jotkut osaavat puhua itsensä pinteestä kuin pinteestä välittämättä muista) kuin liittyis millään tavalla uskontoon tms.
Miten sinä edes pystyt hyväksymään jonkun pedofiilin, joka on tuomittu rikoksesta ja tehnyt seksuaalista väkivaltaa lapselle, tms, Jumalako pakottaa vaan hyväksymään? Se onkin pikkuisen parempi ihminen teille uskoville, koska se uskoo! Jos se on siis uskossa. Minusta tuollainen on oksettavaa, ainakin niin kauan, kuin uhrilla on haavoja, joita ei ole parannettu, koska se olisi niin ikävää sekaantua siihen, kohdata lapsen tuska ja miettiä, miksi tervehdin myös tätä tekijää.
Huomaatko itse millä tavalla oletat voimakkaasti asioita. Et edes viitsi nähdä sitä pientä vaivaa, että kysyisit mitä mieltä olen ja muut uskovaiset ovat ja asioista ajattelevat. Laitat sanoja kaikkien keskustelijoiden suuhun, mitä sinä sellaisesta keskustelusta hyödyt?
Minä en hyväksy kenenkään ihmisen pahoja tekoja ja edellytän jokaiselta ihmiseltä täyttä vastuunkantoa. Tiedän kuitenkin, että maailmassa on paljon heitä, jotka oikeuttavat omat pahat tekonsa eivätkä koskaan tätä vastuuta tule kantamaan. Mitkä edellytykset minulla on tunnistaa kuka kusettaa ja kuka puhuu totta? Ei varmaan kovin hyvät. Toivon, että jossain on taho, jolle ei jää epäselväksi kuka oikeasti katuu ja kuka vain esittää.
Mihin sinä sellaista tahoa tarvitset? Ja se, joka "esittää" tekee sen mahdollisesti syystä, jota sinä et ikinä näkisi, vaikka miten katsoisit, koska psykologiset syyt ja seuraukset. Kaikkivoipan jumalan olisi syytä olla selvillä niistä.
Puhuin uhrin kokemuksesta. Sen pitäisi olla kaiken sovitustyön keskiössä, ei jonkun saatanan uskonnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskominen ei ole valinta. Lähdetäänkö siitä?
Ja jatketaan siitä että se on henk.koht juttu jota ei tarvi joka hemmetin AP:lle perustella.
Usko on kuin ateismi, eli siinä on kyse henk.koht kokemuksesta että jumala on (tai ei ole) olemassa. Kumpikaan ei ole rationaalisesti perusteltavissa oleva uskomus eikä kumpaakaan voi mitenkään tieteellisesti tai muuten todistaa oikeaksi muussa kuin omien uskomusten ja maailmankuvan viitekehyksessä.
Ateismi ei ole kuin uskonto, vaan ateismi on pelkästään sitä että ei usko julaluuksiin.
Ateismi on uskomus ettei jumalia ole olemassa.
Ateismi tarkoittaa jumaluskon puuttumista. Usko siis puuttuu, ei ole uskoa. Tajuatko?
Voi myös sanoa, että teismi tarkoittaa uskon puuttumista väitteeseen, että Jumala ei ole. Usko siis vain puuttuu...
No, jos on kerran vastuussa myös itsestään, eikä vain muista, niin sinä ratkaisit sen uskomalla satuihin. Mutta sen jälkeen voitkin loukattuasi heitä hymistä, että Jeesus pelastaa sinut, kun olet vain pahoillasi, mutta muille aiheutuneesta mielipahasta et halua olla vastuussa.