Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Lauantai-iltaa hyvät av:laiset.
Olen siis ajautunut vuosia sitten tilanteeseen, jossa kasvatan kahta poikalasta yksin. Lasten isä tapaa lapsia, kun ehtii, yleensä muutaman kerran vuodessa muutaman tunnin kerrallaan.
Olen lohduttoman yksin tämän kasvatustaakan kanssa.
Äitini on sairas fyysisesti ja psyykkisesti, ja auttaa välillä, kun voi paremmin. Siskoilla on omat perheensä.

Mielellään tapaan perheellisiä ystäviä mutta meitä kutsutaan harvoin kylään. Minä olen se, joka järjestää yökyläilyt ja päiväkyläilyt. Se on muuten ihanaa mutta vaatii minulta kahden villin pojan kanssa niin suuria ponnistuksia ja valmisteluja, etten sitä usein jaksa muiden kotitöiden lisäksi.
Etenkin ruoan tarjoaminen vieraille tuottaa suurta päänvaivaa, koska kaikilla ystävilläni on yhtä jos toista erikoisruokavaliota.
Lasteni kanssa en voi tavata ystäviä kahviloissa ja kauppakeskuksissa, koska lapset juoksevat ympäriinsä levottomina.
Viikonloppuisin kaipaisin kasvatukseen tukea ja aikuisten seuraa, myönnän, että lapseni ovat haastavia, vaikka ihania ovatkin.
Arjesta selviän, koska työ pitää minut täysijärkisenä.
Myönnän, että viikonloppuisin (ei joka viikonloppu) tarvitsen rauhoittavia lääkkeitä selvitäkseni tästä kaikesta stressistä ja ahdistuksesta yksin.

Onko muita vastaavia tapauksia?
Vinkkejä, tukea?
Kiitos :)
T. Yh tahtomattaan

Sivut

Kommentit (21)

Vierailija

Yksinäisyys vaikka on perhetuttuja, vieraita joita kutsua kylään ja työpaikka? Ja lasten isäkin vielä kuvioissa.

No enpä tiedä vastaavia tapauksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lauantai-iltaa hyvät av:laiset.
Olen siis ajautunut vuosia sitten tilanteeseen, jossa kasvatan kahta poikalasta yksin. Lasten isä tapaa lapsia, kun ehtii, yleensä muutaman kerran vuodessa muutaman tunnin kerrallaan.
Olen lohduttoman yksin tämän kasvatustaakan kanssa.
Äitini on sairas fyysisesti ja psyykkisesti, ja auttaa välillä, kun voi paremmin. Siskoilla on omat perheensä.

Mielellään tapaan perheellisiä ystäviä mutta meitä kutsutaan harvoin kylään. Minä olen se, joka järjestää yökyläilyt ja päiväkyläilyt. Se on muuten ihanaa mutta vaatii minulta kahden villin pojan kanssa niin suuria ponnistuksia ja valmisteluja, etten sitä usein jaksa muiden kotitöiden lisäksi.
Etenkin ruoan tarjoaminen vieraille tuottaa suurta päänvaivaa, koska kaikilla ystävilläni on yhtä jos toista erikoisruokavaliota.
Lasteni kanssa en voi tavata ystäviä kahviloissa ja kauppakeskuksissa, koska lapset juoksevat ympäriinsä levottomina.
Viikonloppuisin kaipaisin kasvatukseen tukea ja aikuisten seuraa, myönnän, että lapseni ovat haastavia, vaikka ihania ovatkin.
Arjesta selviän, koska työ pitää minut täysijärkisenä.
Myönnän, että viikonloppuisin (ei joka viikonloppu) tarvitsen rauhoittavia lääkkeitä selvitäkseni tästä kaikesta stressistä ja ahdistuksesta yksin.

Onko muita vastaavia tapauksia?
Vinkkejä, tukea?
Kiitos :)
T. Yh tahtomattaan

Kuulostaa rankalta. Minkäikäiset pojat? Itselläni kaksi poikaa myös, jo teini-ikäisiä. Voisitteko tavata ystävien kanssa joissakin toiminnallisissa merkeissä? Hoplop, trampoliinipuisto jne.? Vai onko taloudellisesti tiukkaa? Entäs tämä http://www.mieskaverit.fi/ onko tuttu?

Kovasti tsemppiä! Kiitos seisoo jaksamisestasi kyllä myöhemmin ja elämä helpottuu huomattavasti :)

Vierailija

Entä isäsi tai lastesi toiset isovanhemmat? Millaiset välit heihin?

Tarjottavien ongelmaan ehdotan nyyttikestien järjestämistä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys vaikka on perhetuttuja, vieraita joita kutsua kylään ja työpaikka? Ja lasten isäkin vielä kuvioissa.

No enpä tiedä vastaavia tapauksia.

No kerrohan oma surkea elämäntarinasi. Kertokaa kaikki halukkaat. Me muut täällä annamme pisteet. Eniten peukkuja saanut kruunataan palstan kärsimyskuninkaaksi tai -kuningattareksi.

Vierailija

Jos olet täysin yksin, niin suosittelen lämpimästi tukiperhette teille, vaikka jota toinen kuukausi yhden viikonlopun verran, jolloin saisit nähdä ystäviä ja omaa aikaa. 

Vierailija

Mä oon totaaliyh, lasten isä on kuollut ja suku asuu toisella puolella suomea. Pojat on teini-ikäisiä. Mulla ei ole kavereita, vain tuttuja, joita en tapaa kuin satunnaisesti. Jos mulla olis seuraa noin paljon kuin ap: llä niin itkisin onnesta. Meillä ei käy ikinä ketään kylässä eikä me käydä missään. Tosin mun lapset käyttäytyy julkisillakin paikoilla hyvin.

Vierailija

Naapurissa asuu työtön yhden totaali yh. Valittaa koko ajan rankkaa olevan. Ei kerkeä siivota, ei mitään. Muksu ollut koko kesän hoidossa ympäri suomea. Heinäkuulla oli kotona 2 päivää, ja nekin päivät meillä. Kouluaikana on joko meillä tai jossa muualla hoidossa illat, äidillä niin paljon harrastuksia. T: työssäkäyvä, yhteishuoltajuudessa oleva, jolla on ainoana apu päiväkoti ja muksujen isä.

Vierailija

Ikäviä viestejä olet saanut joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Minä kyllä ymmärrän sinua täysin, olen lähes identtisessä tilanteessa. Nyt en ehdi enempää kirjoittaa mutta palaan myöhemmin illalla palstalle. Oli vaan pakko huikata heipat kun osui niin yksiin tuo aloituksesi.

Vierailija

Kiitos kaikille asiallisesti ja ystävällisesti vastanneille tuesta ja hyvistä vinkeistä! Asun Helsingissä. Pienperheyhdistys on tuttu sikäli, että aiemmin työskentelin siellä :D Nyt on sitten näin päin, että minä olen se apua tarvitseva. Näin se elämä kuljettaa, toki omiakin valintoja taustalla.
Kiitos teille ihanat hyvistä vastauksista ja teidän kokemuksia lukisin myös mielelläni :)
T.Ap

Vierailija

No niin, nyt ehdin vähän kertoa omasta tilanteestani.

Minulla on yksi lapsi ja yhteishuoltajuus. Lapsi ja isä kyllä tapaavat suht säännöllisesti, mutta tähän uskallan sanoa että se on vain minun ansiotani. Isä ei suostu mihinkään sopimuksiin ja ilmoittaa tapaamisista usein päivää ennen. Tämä kesäkin on menty niin että kun edellinen tapaaminen loppuu, niin seuraavista ei ole tietoa. Sitten se on välillä ollut kahden viikon päästä, välillä kuukauden. Mutta jos minä olisin sopinut menoa päällekkäin näiden viikonloppujen aikaan niin milloin he tapaisivat.

Välillä tuntuu että kiusanteko minua kohtaan on tärkeämpää isälle kuin lapsemme tapaaminen. Toistaiseksi olen ajatellut kuitenkin, että lapsen on parempi olla isän kanssa läheinen ja isä voi olla hyvä isä vaikka minua kiusaisikin.

Ärsyttää tuo yhteishuolto. Minä hoidan kaiken ja toinen oikeasti lyö kapuloita rattaisiin. Mutta yksinhuoltajuutta en saa koska asiat kuitenkin hoituu ja meillä "on keskusteluyhteys " eli minä kuuntelen kun isä huutaa minulle puhelimessa.

Muuta hoitoapua minulla ei ole kuin tämä isä. Rahalla tietysti saa hoitajan jos minulla on vaikka hammaslääkäri, mutta kipeänä tai muuten rättiväsyynenä on vain jaksettava.

Lisäksi autan äitiäni joka viikko ja se on jo toinen tarina. Tuntuu että olen elämässäni antajan roolissa. Lapselta kyllä saan tietysti rakkautta ja aina näin hetken hengähdyksen jälkeen illalla voimiakin, mutta on tämä raskasta kantaa yksin vastuussa ja olla yksin.

Lapsi ei kuitenkaan ollut minun oma "projektini" vaan jopa enemmän isän haave. Enää en ole katkera siitä että hän ei ole pitänyt lupaustaan, mutta ei se hyvältä tunnu että toinen voi vaan tuumata ettei tämä kiinnosta sittenkään.

12

Vierailija

Pidä nyt kuitenkin huoli ettet ihan kaikkeen alistu.Tuo on vaarallinen tie kun isä haluaa vaan kiusata lapsesta välittämättä.Johonkin sinun on sitten vedettävä raja!Tuo kuullostaa aivan kauhealta että huutaa sinulle puhelimessa.Mars lastenvalvojalle ja viralliset sopimukset kehiin,ei ole hyvä noin todellakaan!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Pidä nyt kuitenkin huoli ettet ihan kaikkeen alistu.Tuo on vaarallinen tie kun isä haluaa vaan kiusata lapsesta välittämättä.Johonkin sinun on sitten vedettävä raja!Tuo kuullostaa aivan kauhealta että huutaa sinulle puhelimessa.Mars lastenvalvojalle ja viralliset sopimukset kehiin,ei ole hyvä noin todellakaan!

Isä on puhunut lastenvalvojan pyörryksiin ja olen saanut kirjeen jossa lukee ettei meillä ole perusteita tapaamissopimuksen tekoon. Isä vetoaa siis vaihteleviin työaikoihin (ei kuitenkaan kerro työaikojaan ja vaikuttaa olevan ns. päivätyössä).

Lakimieheltä kysyin, voinko vaatia yhteydenpitoa vain esim. sähköpostilla, mutta en kuulemma voi. Tai siis pyytää voin mutta mikään ei estä isää soittamasta ja koska on yhteishuolto niin joskus on vastattava.

Poliisi on seuraava kenen puoleen käännyn (minä siis oikeasti pelkään kun isä on todella mustasukkainen edelleen). Mutta mitä olen netistä lukenut niin esimerkiksi puhelinsoitot ei riitä mihinkään lähestymiskieltoon kun asia koskee lasta ja minua ei sanallisesti uhkailla. Olen kyllä kahden vaiheilla että saatan kohta kysyä poliisilta edes neuvoa. Muut tahot kun levittelee käsiään.

12

Vierailija

Hei 12, tilanteesi kuulostaa kyllä raskaalta ja hankalalta. Mustasukkaiset exät voivat olla todella hankalia ja vaikeuttaa arkea monella tapaa. Toivottavasti tilanteesi muuttuu parempaan.
Lasteni isä muuttui eron jälkeen vainoajaksi, seurasi minua ja odotti kotini ulkopuolella, kun poistuin kotoa. Kävi huutelemassa postiluukusta. Sitä kesti muutaman kuukauden, ja sitten se vaan loppui. Joskus tilanteet muuttuu parempaan :)

Ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä nyt kuitenkin huoli ettet ihan kaikkeen alistu.Tuo on vaarallinen tie kun isä haluaa vaan kiusata lapsesta välittämättä.Johonkin sinun on sitten vedettävä raja!Tuo kuullostaa aivan kauhealta että huutaa sinulle puhelimessa.Mars lastenvalvojalle ja viralliset sopimukset kehiin,ei ole hyvä noin todellakaan!

Isä on puhunut lastenvalvojan pyörryksiin ja olen saanut kirjeen jossa lukee ettei meillä ole perusteita tapaamissopimuksen tekoon. Isä vetoaa siis vaihteleviin työaikoihin (ei kuitenkaan kerro työaikojaan ja vaikuttaa olevan ns. päivätyössä).

Lakimieheltä kysyin, voinko vaatia yhteydenpitoa vain esim. sähköpostilla, mutta en kuulemma voi. Tai siis pyytää voin mutta mikään ei estä isää soittamasta ja koska on yhteishuolto niin joskus on vastattava.

Poliisi on seuraava kenen puoleen käännyn (minä siis oikeasti pelkään kun isä on todella mustasukkainen edelleen). Mutta mitä olen netistä lukenut niin esimerkiksi puhelinsoitot ei riitä mihinkään lähestymiskieltoon kun asia koskee lasta ja minua ei sanallisesti uhkailla. Olen kyllä kahden vaiheilla että saatan kohta kysyä poliisilta edes neuvoa. Muut tahot kun levittelee käsiään.

12

En ole lastenvalvoja, mutta käsittääkseni aina voi tehdä tapaamissopimuksen. Ei ole mitään syytä, miksi ei voisi tehdä. Jos vanhempi on lapselle vaaraksi, sitten valvotut tapaamiset. Nyt otat uudestaan yhteyttä lastenvalvojaan ja kysyt myös lakimieheltä tapaamisasioista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hei 12, tilanteesi kuulostaa kyllä raskaalta ja hankalalta. Mustasukkaiset exät voivat olla todella hankalia ja vaikeuttaa arkea monella tapaa. Toivottavasti tilanteesi muuttuu parempaan.
Lasteni isä muuttui eron jälkeen vainoajaksi, seurasi minua ja odotti kotini ulkopuolella, kun poistuin kotoa. Kävi huutelemassa postiluukusta. Sitä kesti muutaman kuukauden, ja sitten se vaan loppui. Joskus tilanteet muuttuu parempaan :)

Ap

Tämä jo helpottaa kun joku edes jotenkin ymmärtää. Minä olen pitänyt tiukkaa linjaa jo yli vuoden (erosta siis jo useampi vuosi), mutta oikeastaan vaan pahemmaksi menee.

Haen kyllä aktiivisesti apua, viimeksi turvakodin avopuolelta mutta vaikuttaa siltä, että jotain pitää oikeasti tapahtua ennenkuin konkreettista apua saa.

Onneksi olen kova luu minäkin. Jaksan uskoa ettei kukaan jaksa kiusata vuosikymmeniä. Haaveilen silti siitä päivästä kun lapsi on 18 ja saan vaihtaa puhelinnumeroni.

Siihen on vaan monta vuotta. Ilman isovanhempia, kummeja, ystäviä (ainoa ystäväni asuu kaukana). Tosin tämä on kyllä kehottanut itsetuntoa kun todella selviytyy yksin ja ihan kaikesta. Ei se vaan ole minusta inhimillistä.

Uskoisin että sinä, ap, olisit oikeutettu tukiperheeseen kun isä näkee noin harvoin. Hae ihmeessä, se ei varmaan hetkessä toteudu.

12

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä nyt kuitenkin huoli ettet ihan kaikkeen alistu.Tuo on vaarallinen tie kun isä haluaa vaan kiusata lapsesta välittämättä.Johonkin sinun on sitten vedettävä raja!Tuo kuullostaa aivan kauhealta että huutaa sinulle puhelimessa.Mars lastenvalvojalle ja viralliset sopimukset kehiin,ei ole hyvä noin todellakaan!

Isä on puhunut lastenvalvojan pyörryksiin ja olen saanut kirjeen jossa lukee ettei meillä ole perusteita tapaamissopimuksen tekoon. Isä vetoaa siis vaihteleviin työaikoihin (ei kuitenkaan kerro työaikojaan ja vaikuttaa olevan ns. päivätyössä).

Lakimieheltä kysyin, voinko vaatia yhteydenpitoa vain esim. sähköpostilla, mutta en kuulemma voi. Tai siis pyytää voin mutta mikään ei estä isää soittamasta ja koska on yhteishuolto niin joskus on vastattava.

Poliisi on seuraava kenen puoleen käännyn (minä siis oikeasti pelkään kun isä on todella mustasukkainen edelleen). Mutta mitä olen netistä lukenut niin esimerkiksi puhelinsoitot ei riitä mihinkään lähestymiskieltoon kun asia koskee lasta ja minua ei sanallisesti uhkailla. Olen kyllä kahden vaiheilla että saatan kohta kysyä poliisilta edes neuvoa. Muut tahot kun levittelee käsiään.

12

En ole lastenvalvoja, mutta käsittääkseni aina voi tehdä tapaamissopimuksen. Ei ole mitään syytä, miksi ei voisi tehdä. Jos vanhempi on lapselle vaaraksi, sitten valvotut tapaamiset. Nyt otat uudestaan yhteyttä lastenvalvojaan ja kysyt myös lakimieheltä tapaamisasioista.

Olet kyllä oikeassa siinä että jonkinlaisen sopimuksen voi aina tehdä. Molempien pitää vaan suostua siihen ja se on tässä se ongelma.

Lakimies on tietysti valmis vaikka oikeussaliin ja olen jo maksanut itseni kipeäksi näistä neuvoista. Totuus kuitenkin on että vaikka olisi mikä sopimus, se ei velvoita toista osapuolta mitenkään. Siksi en ole aivan varma viitsinkö moiseen ryhtyä. Niillä rahoilla kun voi vaikka lähteä lomalle.

12

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla