Lue keskustelun säännöt.
Oletko uskossa? Jos olet, niin kuinka perustelet valintaasi?
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos uskoo muinaisiin jumaliin, Ahtiin, Näkkiin, Tapioon... Voiko sanoa olevansa uskossa?
Minusta luonnon jumalat on todempia kun kristinuskon jumala. En uhraa eläimiä Tapiolle, mutta kiitän häntä jokaisesta ateriastani, sillä ilman häntä emme olisi saaneet ruokaa pöytään.
YKSI UHRI ON Jeesus Kristus Jumalan Poika että me pelastumme. Siinä on uhri.
Niin, teidän jumala vaati uhrin, ja te muut saatte sen siivellä tehdä syntiä niin paljon kun huvittaa. Jesse kuittaa.
Kyse on mielestäni rakkaudesta. Olet varmaan itsekin rakastanut jotakin, yritä ymmärtää sitä kautta? Asia ei ole noin kuten kommentoit mutta sen varmaan oikeasti tiedät itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos uskoo muinaisiin jumaliin, Ahtiin, Näkkiin, Tapioon... Voiko sanoa olevansa uskossa?
Minusta luonnon jumalat on todempia kun kristinuskon jumala. En uhraa eläimiä Tapiolle, mutta kiitän häntä jokaisesta ateriastani, sillä ilman häntä emme olisi saaneet ruokaa pöytään.
Eikö sinua häiritse se, että kaikille eri kulttuureissa ihmisten tärkeinä pitämille asioille on omat hahmonsa? Pitäisikö samalla logiikalla vaikka ruokapöydille olla omat pöytä'jumalansa' tai internetille oma netti'jumala'..?
Omasta mielestä tämä kohta on kaunis ja tämän myös uskon: 'hänessä me elämme, liikumme ja olemme'.
.
Poistin turhaa lässytystä jotta ketju on lyhyempi.
Loppujen lopuksi ihmisellä on vain muutama oikeasti välttämätön asia. Se on vesi, ravinto ja lisääntyminen.
Näille löytyy omat jumalansa tuolta luonnosta. Ilman vettä kuivut, ilman ruokaa näännyt, ilman lapsia sukusi loppuu. Ja luonnostahan me olemme tulleet, ei kukaan ole meitä tänne luonut. Jokaisesta ateriastani, vesipisarastani ja mahdollisesti tulevista lapsestani kiitän jumalia. He antavat minulle elämän edellytykset eli ruoan ja veden.
Miksei tuo raamatun kohtasi voisi olla "heissä me elämme, liikumme ja olemme"?
Jeesus puhui myös ruuasta ja vedestä. Jopa jakoi konkreettisesti niitä leipiä ja kaloja.
Niin, jakoi sen yhden kerran. Ahti ja paikalliset vedenhaltijat antavat vaikka joka päivä kalaa jos ovat suopeita. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Joskus kuuluu ihmisen osaan olla saamatta kalaa, sitten on toivottava että toinen jumala on suopeampi.
Mutta eihän Jeesus ole jumala. Puhutko nyt aidasta, vai seipäästä? Jos ymmärrät sanonnan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskominen ei ole valinta. Lähdetäänkö siitä?
No on se valitakin, mutta ennen kaikkea se on opittu tapa.
En siis ole uskossa.
Toisilla uskoontulo on hyvin voimakas kokemus, joka ei todellakaan tule opittuna tapana. Toiset, kenties uskovassa ympärisötssä kasvaneet, oppivat toki perheensä tavat -mikä nyt on ihan luonnollista, herranen aika sentään (hyviää ja huonoja tapoja on niin monenlaisia ja suurin osa niistä ei liity uskomiseen mitenkään).Sitten on tälläisiä kuin minä. Perheeni oli kirkkoon kuuluva tavan vuoksi, kotona uskonasiat eivät olleet läsnä millään tavalla. Silti pienestä lapsesta asti olen uskonut. Totta kai pienestä asti olen kuullut Jumalasta, mutta jos en koskaan olisi, olisin kasvanut vaikka metsässä kaukana kaikesta sivistyksestä, luulen että Jumala olisi silti minussa kokemusteni kautta. Niitä on vaikea selittää ja tiedän, että vaikka kuinka selittäisin, ei pelkällä järjellä varustettu, uskon kieltävä ihminen ottaisi kertomaani vastaan. Mutta on vahvaa varjelusta, johdatusta elämän eri käänteissä. On hetkiä, jolloin -ihan ilman minkäänlaisia päihteitä stimuloimassa- olen kokenut sellaista ihmeellistä rauhaa, jossa minä pienenen ihan pienneksi vaan ja Jumalan suuruus ja hyvyys tuntuu ympärilläni ja joka solussani. Varmaan tieteellä ja biologialla on selityksensä tähänkin, en epäile ollenkaan. Mutta itse tiedän kokemani ja kontekstit missä ne on tapahtuneet.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskominen ei ole valinta. Lähdetäänkö siitä?
Ja jatketaan siitä että se on henk.koht juttu jota ei tarvi joka hemmetin AP:lle perustella.
Usko on kuin ateismi, eli siinä on kyse henk.koht kokemuksesta että jumala on (tai ei ole) olemassa. Kumpikaan ei ole rationaalisesti perusteltavissa oleva uskomus eikä kumpaakaan voi mitenkään tieteellisesti tai muuten todistaa oikeaksi muussa kuin omien uskomusten ja maailmankuvan viitekehyksessä.
Ateismi ei ole kuin uskonto, vaan ateismi on pelkästään sitä että ei usko julaluuksiin.
Ateismi on uskomus ettei jumalia ole olemassa.
Ainakaan ei ole todisteita, että niitä olisi. Ja uskonnot ainakin ovat silkkaa ihmisen keksintöä. On eri asia pohtia maailmaa Jumala on tai ei ole -akselilla, kuin että uskoo vielä jotain ihmisten kirjoittamia oppeja, kuten uskontoa! Tai siis voihan sitä uskoa sinä mitä se on, muiden ihmisten kirjoittama oppi. Mutta se ei ole mikään Jumalan antama totuus, koska Jumala antaisi eri totuuksia silloin eri kulttuureihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassu kysymys. Kyseessähän on kirjaimellisesti uskomus, ei valinta tai sellainen asia jota voisi perustella.
Vierailija kirjoitti:
Hassu kysymys. Kyseessähän on kirjaimellisesti uskomus, ei valinta tai sellainen asia jota voisi perustella.
Miksei olisi valinta, jos menee ja uskoo, kun joku väittää kristinuskoa todeksi, niin mennä uskomaan, että näin on? Perusteluina joku outo, että haluan taivaaseen kuoltuani?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]Niin, jakoi sen yhden kerran. Ahti ja paikalliset vedenhaltijat antavat vaikka joka päivä kalaa jos ovat suopeita. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Joskus kuuluu ihmisen osaan olla saamatta kalaa, sitten on toivottava että toinen jumala on suopeampi.
Mutta eihän Jeesus ole jumala. Puhutko nyt aidasta, vai seipäästä? Jos ymmärrät sanonnan.[/quote]
Jeesus puhui elämän leivästä ja elävästä vedestä. Vuorisaarnassa puhui myös ruuasta, juomasta, ja siitä mitä kannattaa ensiksi etsiä.
Aika mielenkiintoisen havainnon tein kohdasta, josa Jeesus kohtasi kaivolla naisen ja käytti sanoja: "Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi."
Mikä on Jumalan nimi?
Vierailija kirjoitti:
Niin, jakoi sen yhden kerran. Ahti ja paikalliset vedenhaltijat antavat vaikka joka päivä kalaa jos ovat suopeita. Joskus vähemmän, joskus enemmän. Joskus kuuluu ihmisen osaan olla saamatta kalaa, sitten on toivottava että toinen jumala on suopeampi.
Mutta eihän Jeesus ole jumala. Puhutko nyt aidasta, vai seipäästä? Jos ymmärrät sanonnan.
Jeesus puhui elämän leivästä ja elävästä vedestä. Vuorisaarnassa puhui myös ruuasta, juomasta, ja siitä mitä kannattaa ensiksi etsiä.
Aika mielenkiintoisen havainnon tein kohdasta, josa Jeesus kohtasi kaivolla naisen ja käytti sanoja: "Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi."
Mikä on Jumalan nimi?
Niin, Jeesus taisi puhua hengellisestä ravinnosta. Minä olen vain ihminen, minun on henkisten juttujen lisäksi saatava vatsaani ruokaa. Niitä minulle suo metsänhaltijat ja -jumalat.
Minulla on monta jumalaa, nimiäkin yhtä paljon. Ukko on ylijumala, taivaan ja säiden haltija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
Yp! Miksi viesti rakkaudesta koiraani on poistettu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen. Uskon Jeesuksen sovittaneen syntini ja avanneen tien Taivaaseen. Jeesuksessa on turva tässä elämässä ja kerran perillä.
Sori vaan mutta kuoleman jälkeen on tiedossa sitä samaa mitä oli ennen syntymääkin.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen uskossa.
Olen kokenut johdatusta läpi elämäni ja Jumalan läsnäoloa. Jeesus ilmaisi minulle itsensä, siksi kristinusko.
Olla uskossa on todella outo ilmaus. Haluaisin myös lisätä, että on paljon ihmisiä, jotka elävät koko elämänsä uskonnolle, mutta eivät tuputa sitä millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen. Uskon Jeesuksen sovittaneen syntini ja avanneen tien Taivaaseen. Jeesuksessa on turva tässä elämässä ja kerran perillä.
Sori vaan mutta kuoleman jälkeen on tiedossa sitä samaa mitä oli ennen syntymääkin.
Suoraan sanottuna sinähän et sitä tiedä, ja huom. en ole uskovainen. Me emme tiedä y h t ä ä n mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Siis jos on jotain muuta, kuin mille näyttää, että henkilö vain sammuu ja lakkaa olemasta kaikilla tavoilla paitsi multana, tuhkana jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen , että se raivon valtaan joutuminen johtuu joko
a) pelosta? b) on joku oma kuvitelma 'uskovaisesta'?
Itse uskon Jeesukseen ja voin sanoa että oli elämän paras päätös ja kohtalo ja Jumalan armoa se asia. Kiitollinen olen. Elämässä on maku, toisin kuin ennen. Elämässä on merkitys. Hyvillä teoilla on merkitys. Rakkaudella on merkitys. Asiat on eri mittasuhteissa.
Olen uskonut aiemmin enemmän tyyliin 'no sen näkee sitten' vaikka eräskin tapahtuma jäi mieleen. Melkein kymmenen vuotta siitä olin siellä kuuluisalla POHJALLA. Ja missäs muuallakaan sitten koin että Jumala todella on ja vetää minut sieltä ylös. Ja että täällä on sellainen kannattava pohja, siis kun muut asiat romahtaa niin Jumala on ja rakastaa silti. Tuon tapahtuman jälkeen etsiskelin käsiini rippikouluaikaisen raamatun.
Silloinkaan sinun ei olisi tarvinnut tukeutua kristinuskoon . Ei siinä mitään, että tukeuduit, tietenkään myöskään, mutta se voima joka sinut nosti ylös tuskin milläänlailla rajoittuu kyseiseen uskontoon.
Se voima, joka minut ylös nosti, on nimenomaan Jumalan armo, jonka tunsin. Tunsin sen. En teologisena käsitteeän vaan konkreettisena. Minua ei nostettu siksi, että olisin ollut niin hyvä siinä mielessä että olisin tehnyt hyvää, itseasiassa päinvastoin. Koin, että puolestani on rukoiltu siinä hetkessä kun sanoin mielessäni tai Jumalalle, että selvä, minä uskon.Se armo perustuu Jeesuksen sovitukseen. Ne pahat teot joita olin tehnyt, on Jeesus kärsinyt ristillä ja sovittanut. Sen vuoksi olen Jumalalle kelpaava.
No, Jumala ei liity kristinuskoon yksinoikeudellisesti millään lailla.
No, itse pidin Jeesusta ensin älyllisenä juttuna, ajattelin että kai minä sen asian voin hyväksyä sillä enhän loppujenlopuksi tiedä kvanttimekaniikasta ja muusta, mikä kaikki on mahdollista. Ajattelin, että Jeesusjuttu on sellainen, että tunnustan siinä Jumalalle oman älykkyyteni rajat ja uskallan vain uskoa. Se ei kuitenkaan vienyt ahdistusta pois, koska minusta oli tullut lakihenkinen ja melko ahdistunut uskovainen. Vasta silloin kun oma kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä, ajattelin, että olihan minulla vielä viimeinen oljenkorsi. Jeesus oli sanonut, että hän ei laita pois ketään, joka luokseen tulee. Bingo. Tämä oli se koko kristinuskon pointti ja ainoa keino pelastautua. Siihen minä uskallan luottaa.
No onpa helppoa, "kelpavuusyritys kaatui ja koin miten palaisin helvetissä". Ihminen, joka ei ole satuihin uskova uskovainen on tilillä täällä, maan päällä muille ihmisille tekosistaan, ei jollekin abstraktille jumalalle sitten joskus kuoleman jälkeen "helvetissä". Vaan muille ihmisille, joka päivä vastuussa, ettei satuta ja loukkaa heitä!
Niin eipä ole ensin uskottu satua helvetistä, ja sitten "pelastuta" siltä sadulta uskomalla uusi satu Jeesuksesta.
Koska ei vain pysty huijaamaan itseään noin paljon.
Okei, nyt päästään siihen että käskynä on rakastaa lähimmäistä kuten itseään. Vastuussa on nimenomaan itsestään ja toisista ihmisistä. Raamatussa puhutaan viimeisestä tuomiosta, jossa kysytään annoitko ruokaa nälkäiselle, juomaa janoiselle jne. Jeesus puhuu myös siitä, ettei jokainen kuka vain sanoo 'Herra, herra' pääse taivaaseen, vaan sinne pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon. Eli asia ei todellakaan ole kuten sanot, vaan lähimmäisenrakkaus on kristinuskon perusasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole, vaan usko on minussa.
Vähän niin kuin muutkin sairaudet, flunssasta pukamiin ja syylistä alkoholismiin..??
Onpa taas rakentavaa puhetta. Mitä te tällaista kirjoittavat saatte tästä ketjusta? Miksi tulette tänne?
80 jatkaa, eli Jumala on rakastanut meitä --> meidän tulee rakastaa toisiamme. Itse elän ihan tätä elämää ja arkea. Ja rukoilen myös, pidän kanavan auki :D Pyrin hoitamaan omat asiani, en odota että joku korjaa jälkeni ja paskani ja menen miten haluan. Siis on vapaus, mutta sitä täytyy käyttää myös muuhun kuin omaan napaan.
Jeesus puhui myös ruuasta ja vedestä. Jopa jakoi konkreettisesti niitä leipiä ja kaloja.