Onko väärin patistaa 18v omilleen?

Sukulaisperheessä on laitettu kaikki lapset omilleen, kun ovat ammattikoulun / lukion käyneet, siinä 18-19-v. Ei mitään riitaisia välejä ollut, mutta lähinnä tämä oli isän tahto. Ihan hyvin pärjääviä ja työssäkäyviä aikuisia heistä on tullut.

Mitä ihmettä te riehutte? Lukekaa nämä viestit ja yrittäkää edes miettiä millaista elämä voi olla, jos ongelmat eivät ole luokkaa "mulla ei ole mitään vaatteita" tai "kaikilla muilla on mopot". Jos kotona on lähes aikuinen henkilö, joka on ilkeä, sabotoi nuorempien sisarusten elämää jne. 

Jos ap auttaa nuorta käytännön asioissa ja taloudellisesti, ja nuorikin on osoittanut halua olla omillaan, niin pois muuttaminen on minun korvaani ainakin win-win. Luultavasti välit paranevat välittömästi. Se, että aloite tulee äidiltä voi olla nuorelle vaan helpotus, ehkä hän on itse neuvoton eikä tiedä kuinka toteuttaisi poismuuton, vaikka sitä selkeästi toivoo.

Ei kai oman kämpän tarvitse tarkoittaa, että eletään täysin erillään ja kaikki huolenpito loppuu? Tehkää selväksi, että lapsuudenkotiin on aina tervetullut käymään, vaikka vain syömään päivällistä. Tietysti sillä ehdolla, ettei käyttäydy väkivaltaisesti ja on selvinpäin. Voihan käydä niinkin, että kun tämä 18-vuotias saa oman rauhan, hän ihan mielellään tulee esimerkiksi joka sunnuntai syömään (ja ehkä saa silloin mukaansa pienen tai isomman ruokakassin?). Jos kerran jo nyt yhdessäoleminen on helpompaa, kun tyyppi on saanut olla muutaman päivän yksikseen?

Moni pärjäisi varmaan jo 16-vuotiaana hiukan avustettuna, osaa ruoanlaiton ym.  Riippuu henkilöstä, melkein välit voivat parantua kun asuu omillaan. 

En lukenut koko ketjua, mutta otsakkeessa nuori on 18 v, itse tekstissä melkein 18 v, eli eipä ole täysi-ikäinen vielä

Pojallani on todettu aistiyliherkkyyttä. Kotona vielä asuessaan hän saattoi saada aivan käsittämättömiä raivokohtauksia vaikkapa siitä, että TV oli päällä illalla. Tai sohvalla vieressä istuvan siskon hengityksestä. Tai jos vahingossa koski häneen ohimennessä. Tai ylipäätään melkein mistä vaan. Meilläkin takana toimintaterapiaa, josta kyllä hän sai paljon hyviä vinkkejä aistiylikuorman purkuun, mutta silti aina välillä kärjistyi.

Poika totesi jo 15-vuotiaana, että yläasteen jälkeen hän lähtee kotoa, ei pysty vaan olemaan. Vaikka oli iso oma huone, sai olla ja mennä hyvin diagnoosinsa ehdoilla jne. 

Lukion alussa muutti yksiöön. Autoimme vuokrassa, ostimme ruokaa, pesuaineita jne isot kassilliset mukaan aina kun kävi kotona. Maksoimme koulun kulut. Jakoi mainoksia ja tienasi sillä sen verran, että sai vaatteita, huvittelurahaa, osan ruokakuluista.

Kirjoitti 5 L:ää ja yhden E:n. Pääsi opiskelemaan DI:ksi ensi yrittämällä. Välit ovat erinomaiset, niin siskoon kuin minuun ja isäänsä. On monet kerrat kiitellyt, että annoimme hänen mennä, se pelasti hänen järkensä kuulemma.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta otsakkeessa nuori on 18 v, itse tekstissä melkein 18 v, eli eipä ole täysi-ikäinen vielä

Jossain viestissä taisi olla, että synttärit parin viikon päästä.

Ei ole mitään järkeä häätää nyt, kun lukio-opintoja jäljellä 1 vuosi ja vieläpä se kaikista tärkein vuosi. Jos saa asua kotona eikä tarvii käydä töissä tai murehtia vuokranmaksusta jne niin voi keskittyä lukio-opintoihinsa paremmin.

 

Mikset näe välien parantamista ollenkaan vaihtoehtona? Melko outoa puhetta, ottaen huomioon että kyseessä on oma lapsesi. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään järkeä häätää nyt, kun lukio-opintoja jäljellä 1 vuosi ja vieläpä se kaikista tärkein vuosi. Jos saa asua kotona eikä tarvii käydä töissä tai murehtia vuokranmaksusta jne niin voi keskittyä lukio-opintoihinsa paremmin.

 

Mikset näe välien parantamista ollenkaan vaihtoehtona? Melko outoa puhetta, ottaen huomioon että kyseessä on oma lapsesi. 

Arvaus, se toinen osapuoli ei ole halukas muuttamaan tuhoisia käytösmallejaan? 

Mä ihmettelen miksi ette yritä perheterapiaa ensin. Ei se ole vaan aviopareja varten.

Minusta tämä on ihan selvä. Jos nuori kaipaa omilleen, ap ja nuoren isä ovat valmiit auttamaan sekä rahallisesti että muutenkin ja nuori on muuten vastuullinen esim. koulun kanssa, niin omaan kämppään vaan. Mitä ihmeen häätämistä tai hylkäämistä se muka on, nyt ihmiset valoja päälle.

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen miksi ette yritä perheterapiaa ensin. Ei se ole vaan aviopareja varten.

Toinen arvaus: joko se on jo tehty tai nuori ei halua.

Sanot lapselle, että olemme keränneet ja säästäneet sinulle rahaa, ja saat ne ja vuokra-asunnon keväällä, kun lakki on kädessä. Juhlat maksamme, mutta sitten se oli siinä. Aikuisuus ja itsenäisyys tulee kohdattavaksi, ja aina kun hätä tulee, autamme sinua.

Vaikea tilanne, mutta jos vanhemmat ovat edelleen turvana vähintään lukio-opintojen loppuun saattamisen ajan, niin ehkä se on tarpeellinenkin herätys? Varsinkin, jos tätä ennen käydään keskustelu, jossa ehdotetaan pelisääntöjä kotona asumista varten ja annetaan näin mahdollisuus korjata tavat. Vastuun kantaminen oman kodin pyörittämisestä voi kasvattaa positiivisella tavalla arvostamaan myös vanhempien tekemää "näkymätöntä" työtä kodin ja arjen eteen.

Toisaalta kesken lukion lapsi tarvitsee vielä sen turvan, että vuokra tulee maksettua ja koulukirjat sekä ruoan saa ostettua, vaikka osa-aikatyötä ei löytyisikään tai tunteja ei tulisi tarpeeksi. Tai jos jaksaminen ei vain riitä sekä töihin että kouluun, jos koulussa on menossa vielä paljon kursseja. Keskittymisen pitää olla opinnoissa, eikä toimeentulosta murehtimisessa.

Tuo äiti on opettanut lapset uimaan heittämällä heidät laiturin päästä veteen ettei oma uimapuku kastu

Ehkä nuori toivoo itsekin että saisi asua yksiössä, ja tosiaan levätä koulun jälkeen rauhassa puuhaten omiaan.

Hän ei varmaan tule ajatelleeksi että se olisi mahdollista, tai ei osaa alkaa sitä itse puuhata. Aspergereilla voi tuollainen uuteen asiaan ryhtyminen asioiden hoitaminen olla ylivoimaista, minulla on varmaan lievänä, ja pihelimella soittaminen minnekään on aina ollut ihan ylivoimaista. Silti 6 ällää ja korkeakoulututkinto.

Jos et painosta mutta ehdotat, selvität valmiiksi mahdollisia asuntoja, ja kysyt häneltä tykkäisikö käydä jotain kivaa yhdessä katsomassa. Esim jos saisi vaikka kouluviikon olla siellä rauhassa ja tulisi lauantaina syömään kun heräilee.

Voisi olla kotona siedettävämpi kun tietää että pääsee halutessa pois.

Voittehan sopia että kokeile sitä, eikä tarkoitus olekaan hylätä, vaan antaa tilaa.

Jos minulla olisi sivuasunto tässä, 14-vuotias poikani epäilemättä asuisi siellä onnellisena kaikessa rauhassa. Meidän välit on rakastavat, hän vaan tarvii paljon tilaa ja rauhaa.

Ja tosiaan olen itsekin diagnosoimaton asperger koska olen nainen eikä se nuorena ollessa käynyt kellään mielessäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen miksi ette yritä perheterapiaa ensin. Ei se ole vaan aviopareja varten.

Toinen arvaus: joko se on jo tehty tai nuori ei halua.

Onpas tullut vielä kommentteja. Kiitos kaikki, en ala jokaiseen erikseen nyt vastata.

Tosiaan, muotoilin kysymyksen siksi juuri niin, etten nyt kaipaa neuvoja juuri niihin väleihin, koska ihan oikeasti, tukitoimia on ollut eikä 18vuotiasta oikeasti enää voi mihinkään perheterapiaan pakottaa. Ja miksi pakottaisikaan, eivät nämä asiat keskustelulla mihinkään ole ratkeamassa. Nuorella on tietyt käytösmallit, hän ei pääse niistä irti puhumalla vaan tavalla tai toisella olosuhteita muuttamalla.

Ap

Heippa! Meillä on sama tilanne ja 17 vuotias muuttaa samoista syistä omilleen. Emme enää jaksa tätä taistelua. Lapsi toivoo itse muuttoa. Tsemppiä teille, tiedän miltä tuntuu!

Vierailija kirjoitti:

Mitä olette mieltä, onko väärin pakottaa pian 18v täyttävä muuttamaan omilleen? Taloudellisesti auttaisimme lukio-opinnot loppuun ja hieman voisimme auttaa vuokrassa, mutta osittain joutuisi kyllä itse keksimään, mistä toimeentulo.

Taustalla tässä on erittäin huonot välit, jotka myrkyttävät sekä vanhempien että nuoren itsensä elämää. Sisaruksista nyt puhumattakaan.

Keskustelut, kuuntelut, pelisäännöt jnejne tehty ja koitettu, homma ei yksinkertaisesti toimi. Enkä kaipaa nyt vinkkejä välien parantamiseen vaan ainoastaan kommentin siihen, onko korrektia nuori kotoa häätää.

Hienoa nähdä, että vakio trollimme "on liian nuori" on taas palanut palstalle.

Tuohon on ihan yleistä laittaa lapsi pellolle, viimeistään kun täyttää 18v.

Useissa uusperheissä se tapahtuu jo teini-iässä, kun lapset häiritsevät parisuhdetta ja uusia rakkauden hedelmiä.

Ei ihme, jos mielenterv.ongelmat ja syrjäytyminen on yleistä nuorten keskuudessa, kun vanhemmat laittavat oman hyvinvoinnin ja onnensa lapsen edelle, kun eivät kestä nuoria.

Poissa silmistä, poissa mielestä.